Jos kuuntelet yhden äänikirjan, valitse tämä!

En ole mikään äänikirja-spesialisti, sillä takana on neljä kuunneltua äänikirjaa. Edelleenkin minulle toimii parhaiten kirja käsissä, johon on pakko keskittyä. Automatkoilla olemme kuunnelleet (tai lapset ovat) lasten äänikirjoja ja olen ihan hämmästynyt, kun mies on tiennyt mitä kirjassa puhutaan. Minä pystyn täysin keskittymään maisemiin, ajatuksiini ja se kirja sulahtaa ohi korvien, siellä autossakin. Näin meinaa käydä aina äänikirjojen kohdalla, vaikka tekisin kuinka mekaanista hommaa samalla (kuten imuroisin). Podcasteja en pysty kuuntelemaan ja ajattelin, etten äänikirjojakaan, kunnes… Yksi tuli ja vangitsi minut moneksi viikoksi niin täydellisesti, etten voi lakata kehumasta ja suosittelemasta!

Samu Haber – Forever Yours

On sinänsä jännä, että minut täysin vanginnut äänikirja oli vielä elämäkerta, sillä en juuri harrasta niitäkään. Sunrise Avenue on kuitenkin soinut esimerkiksi jokaisella puolimaratonillani ja Hollywood Hillsin tahti saa juoksemaan hymy korvissa. Viime viikolla huomasin, että hiihtopotkuni tulevat luonnostaan I Help You Haten Men tahtiin. Hymyilytti. Kuuntelin biisin kuudesti 14 kilometrin hiihdon aikana. Joo, oikeasti!

Joten jo joulukuussa mietin, että pitäisi ehkä laittaa tuo kirja varaukseen, Samussa on jotain… Äärettömän vangitsevaa. Kai se on se karisma, josta aina niin puhutaan ja jota en usein ihmisessä tunnista, mutta Haberissa on todellakin karismaa. Hänen olemuksensa silmineen vangitsee äänestä puhumattakaan. Kun huomasin, että hän lukee äänikirjana itse tuon elämäkertansa Samu Haber – Forever Yours, oli pakko kokeilla. Vähän mietitytti sen kesto, äänikirjana 15,5 tuntia mutta painoin ”kuuntele”-nappia ja painelin lenkille.

Samu Haberin uskomattomat kuviot ja Sunrise Avenuen nousut sekä laskut

Jo ensimmäinen puolituntinen oli häkellyttävä. En todellakaan tiennyt mitään Haberin lapsudesta tai nuoruudesta, enkä siitä, että koulut jäivät kesken. Tarina alkoi kymmenien vuosien takaa kertoen, miten hän sai ensimmäisen kitaransa ja kohta oltiin jo nuoruuden villeissä kuvioissa Espanjassa. Kun kuvittelin tarinan olevan jonkinlainen virtaviivainen kertomus haaveesta omasta bändistä ja siitä, miten se nousi suosioon, olin niin väärässä. Haber on uskomaton tarinankertoja, on selvinnyt aivan käsittämättömistä tilanteista puhumalla, on ollut monesti onnekas, monesti äärettömän kunnianhimoinen. Tarinat yksityisistä vuoristobileistä herra Glockin vetämänä tai kaverin tervehtiminen Espanjan vankilassa olivat täysin käsittämättömiä. Miten yhdelle tyypille voi sattua niin paljon. Kertomukset saksan opiskelusta ja päätymisestä Voice of Germanyyn saivat suorastaan kiemurtelemaan lenkillä kuunnellessa, niin hyvin pystyi samaistumaan ahdistukseen, jonka tilanne aiheutti.

Ulospäin uskomattoman sanavalmis ja päämäärätietoinen, karismaattinen mies kertoo kirjassa eläneensä jatkuvasti elämää, jossa sisäiset epävarmuudet raastoivat häntä. Raastoivat niin, että yö toisensa jälkeen oli muutaman tunnin mittainen ja tainnutus tehtiin unilääkkein ja alkoholilla. Mies, jonka bisnes alkoi pyöriä miljoonissa istui 200 000 euron uudessa Bemarissaan Helsingin keskustan liepeillä ja mietti, ettei ikinä ole ollut niin yksinäinen.

Kirja on uskomattoman rehellinen tilitys kaikesta, mitä elämässä on tapahtunut ja jos jollekin, niin tälle miehelle on. Tarina vei täydellisesti mennessään ja osaan sanoa kohtia lenkeiltäni, missä olen juossut, kun Samu tuskaili omakotitalo-ostostaan Maunulassa. Keskityin ensi kertaa äänikirjaan täydellisesti ja miehen ääni oli vangitseva. Hän luki sen selkeästi täysin tunteella, sen pilkkeen silmäkulmassa pystyi kuulemaan siinä missä ahdituksen ja epävarmuudenkin. 

Ja niin se tapahtui. Viime viikolla 15,5 tuntia tuli täyteen salireissulla ja ajattelin, että alan itkeä. Miten tästä eteenpäin? Montako lenkkiä ehdin tehdä huuli pyöreänä Samun vaiheita kuunnellen?

Ikävä Samun ääntä!

This is the end
Of the fairytale we’re holding in our hands
This is the end
I’m saying the words
’Cause I’m longing to be free although it hurts
So I’m saying the words

Take a look over paradise one last time
But I trust there’s another one coming around

Ratkaisin asian niin, että viimeiset päivät olen luukuttanut Sunrise Avenuen tuotantoa läpi. Biisitkin tuntuvat erilaisilta, kun on kuullut millaisissa fiiliksissä tai olosuhteissa ne ovat syntyneet. Olen kokeillut aloittaa paria äänikirjaa, mutta luovuttanut vartin jälkeen. Oliko tämä neljäs äänikirjani nyt niin täydellinen, etten enää niitä kokeile tai niihin pysty?

En tiedä, mutta olen iloinen että tämän löysin. Ne laulupätkät, saksan lausuminen ja eri ihmisten äänten sävyjen matkiminen tekivät kirjasta vielä todellisemman. Uskon, että tämä on täydellinen juurikin kuunneltua. Kokeile, jos et ole sitä vielä tehnyt!

Kuinka moni on lukenut tai kuunnellut kyseisen kirjan? Mikä äänikirja on vienyt mennessään tai saanut keskittymään, mitä kannattaisi yrittää?

Ansaitsenko minä lepohetkeni? Mukana myös hattaran värinen chunky beanie!

Apua mikä fiilis iski, kun vesi lorisi eilen pitkin rännejä ja päivää aiemmin sataneet lumet näyttivät sulavan vauhdilla. Meinasi iskeä hätä! Toivottavasti pakkaset ja lumisateet vielä palaavat! Kun kovilla pakkasilla laitoin ensi kertoja päähäni kuvissa näkyvän hattaran värisen pipan, te aloitte kovasti kysellä Instagrammissa mistä se on kotoisin. Minäpä kerron, mutta haluan palata ennen sitä aiheeseen, josta virisi Instagrammissa keskustelua perjantaina. Aiheen avasi Ellu kysymällä kuvansa alla miksi meillä on niin yleisesti puhetapa, että kaikki kiva ja normaaliin elämään kuuluva täytyy ansaita? Käytätkö itse tätä puhetapaa?

Ansaittu viikonloppu, ansaittu jälkiruoka, ansaittu kahvitauko tai ansaitut päiväunet

Huomaatteko, miten usein esimerkiksi sosiaalisessa mediassa lukee ”nyt ansaitun viikonlopun viettoon”? Tai ”koko koti siivottu, nyt ansaitsen palan suklaata ja kupin kahvia”? Urheilusuorituksista saatetaan kirjoittaa ”15 kilometrin lenkki takana, nyt olen ansainnut pizzan ja lepopäivän”.

Onko se jokin suomalainen mentaliteetti, joka siellä taustalla puhuu? Että kaikki pitää ansaita aina? Viikonloppu tulee joka viikko (toki se ei kaikilla tarkoita vapaa-aikaa), oli sitä sen enempää ansainnut tai ei. Lepopäiviä tulee viettää  joka ikisen välillä. Se kuuluu normaaliin elämään levätä välillä. On viisautta nukkua päiväunet jos siihen on tilaisuus ja väsymystä on, ei niitäkään tarvitse sen kummoisemmin ansaita. Kahvihetken kanssa voi ottaa pari palaa suklaata, vaikkei alle olisi juossut kymmentä kilometriä lenkillä.

Nämä kaikki suoritukset jälkeen ansaitut ns. normaalit asiat (lepo, herkuttelu, viinilasillinen, sauna, telkkari yms. ovat ihan normaaleja elämään liittyviä asioita, joita ei tarvitse sen enempää ansaita) liittyvät siihen, miten armollisia olemme itsellemme. Olen itse ehkä huonoin esimerkki tässä asiassa, sillä vaadin itseltäni paljon ja unohdan kehua itseäni monesti, mutta viime vuosi on koulinut tässäkin asiassa aika paljon ja laskenut rimaa. Jos siltä tuntuu, voi välillä olla sohvalla koko päivän. Se on mahtavaa vastapainoa hektiselle arjelle. Toivoisin, ettemme pitäisi niin hanakasti yllä tätä lepohetkien ja hemmottelun ansaitsemispuhetta, vaan olisimme itsellemme armollisempia. Yritetäänkö yhdessä pysähtyä miettimään, miksi sitä käyttää puheessaan tällaista ansaitsemis-muotoa? Myönnän kyllä sen, että joskus kun on saanut kasaan jonkin ison projektin tai jokin myynti mennyt läpi, tuntuuhan se itsensä hemmottelu jotenkin hienommalta kuin ihan vain keskellä tavallista päivää!

Hattaran värinen chunky beanie

Ja sitten asiasta kukkaruukkuun eli tuohon pipoon! Alkuvuodesta bongasin naisyrittäjistä ketjun, jossa kyseltiin hyvän pipon perään. Vastauksia oli monta, mutta minulle hyppäsi silmiin täydellisen väriset muhkeat pipot, joita eräs naisyrittäjä tekee itse. Täydellinen vaaleanpunainen, ihana lila, niin omia juttujani! Hän kutoo ne villa-alpakasta joka ei juurikaan kutita kuten tavallinen villa ja vitsi että ovat lämpimiä pipoja! Tilasin siis omani facebookin kautta ja vain pari päivää myöhemmin sen sain. Sitten olikin edessä ne -23 astetta päivät ja ei palellut sitten yhtään, aivan täydellinen lämmike talvikeleille.

Kyselitte Instassa paljon siitä, mistä näitä pipoja saa, joten päätin avata asian blogiinkin. Instagrammista löydätte pipon tekijän tilin nimellä @pajuknits ja voin todella lämmöllä suositella siistiä ja kaunista pipoa, joka päässä ei palele. Olen ollut siitä niin ylpeä, että päässä oli kun meitä kuvattiin alkuviikosta telkkariin. Toivottavasti nuo pätkät pääsevät eetteriin asti!

Takista kirjoitinkin aiemmin, sekin on niin ihana että! Olin ajatellut ulkoiluttaa sitä tänään rinteessä, mutta vesisade pistää nyt vähän kapuloita rattaisiin ja hiihtovalmentajan tekemässä treeniohjelmassa on vielä jäljellä pitkä sauvakävely. Ehkä siitä tulee päivän aktiviteetti.

Kuka muu ihastui muhkeaan pipoon? Mitä tänään suunnitelmissa, onko teillä vesisade vai talvikelit? Leppoisaa sunnuntaita!

Hella ja Huone – parasta fine diningia Tampereella?

Erittäin harvoin tulee nykyään käytyä oikein hienosti kaksin miehen kanssa syömässä. Siksi olikin niin ihanaa, kun jouluna paketista paljastui lahjakortti Hellaan ja Huoneeseen pikkuveljiltäni ja kälyiltäni. Nyt tulisi lähdettyä syömään oikein kunnon paikkaan! Kun saimme sattumalta vielä viime perjantaille lastenvahdin homma oli sinetöity – käytetään lahjakortti heti, ettei jää laatikkoon ja unohdu! Edellisen kerran kävimme Hellassa ja Huoneessa juhlimassa hääpäivää elokuussa 2008, eli tovi on vierähtänyt välissä. Muistan, että ruoat olivat mielettömän hyviä, vaikka tunnelma oli ehkä hieman jäykkä (saattoi johtua fiilis myös nuoresta iästä ja kokemattomuudesta). Nyt menimme testaamaan pitkästä aikaa ravintolaa, joka on vaihtanut paikkaakin sitten viime visiitin!

Hella ja Huone uudistui – millainen on uusi ravintola?

Muistan, kun mietimme vuonna 2008 mihin menisimme oikein hienosti syömään, että kaksi ravintolaa nousi yleensä yli muiden fine dining-listalla: Näsinneula sekä Hella ja Huone. Arto Rastas luotsasi paikkaa reilun 10 vuotta ja myi sen työntekijöilleen Ilmari Saarikoskelle ja Humberto Pulido Garcésille vuonna 2018. Viime kesänä ravintola muutti Salhojankadulta Aleksanterinkadulle pizzeria Napolin viereen, eli nyt paikan löytää aivan ydinkeskustasta.

Yllätyin paikan sisustusta, joka oli todella hillitty ja maanläheinen. Ruuhkaa ei ollut ja siinä missä muistan viimeksi, että viereinen pöytäseurue oli Salhojankadulla ihan kyljessä, nyt sai jutella rauhassa. Meidät otettiin ystävällisesti vastaan ja ohjattiin pöytään sekä annettiin menut, mutta sitten jo jäin kaipaamaan jotain, mikä kuuluisi useamman satasen illallisessa olla. Jonkinlaista suositusta alkuun. Joko aperetiiveja, menusuositusta, kyselyä siitä, millaista haluaisimme. Oli toki selvä, että otamme maistelumenun, sillä lahjakortti oli siihen, mutta eihän tätä henkilökunta tiennyt.

Hella ja Huone maistelumenu sekä viinipaketti

Kerroimme siis ottavamme maistelumenun kummallekin sekä siihen kuuluvan viinipaketin ja homma oli sillä selvä. Ei suosituksia, ei allergiakyselyitä. Äkkiä huikkasin ennen kuin tarjoilija poistui, etten syö punaista lihaa, onko sitä menussa? Ei kuulemma. Jäimme odottelemaan.

Meille tuotiin pussillinen leipiä, jotka oli leivottu paikan päällä, mutta valitettavasti niistä ei kerrottu sen enempää. Olivat kaikki erinomaisia, mutta olisin toivonut kuulevani ihan leivistäkin jotain enemmän.

Alkuun keittiön tervehdyksenä saimme inkivääri-omenaliemen, joka sopi kyllä pakkasiltaan mainiosti. Seuraavaksi oli alkupalojen vuoro. Saimme osteria bloody mary-liemellä sekä ankanmaksaa että kasvisalkupalan sienistä. Viimeksi mainittu oli ehdottomasti paras. Viinipakettiin kuulunut samppanja oli sekin aivan täydellinen.

Seuraavaksi vuorossa oli sahramilla maustettu kalakeitto, joka oli erinomainen. Sen kanssa sai kaadon viinä ja näin, että tarjoilija avasi uuden pullon. Katselin lasiani, jossa uiskenteli ihan tosissaan korkinpaloja ja oli pakko sanoa asiasta. Ai jaa, vastattiin ja sain uuden lasillisen. Onneksi kalakeitto oli erittäin hyvää ja vei ajatukset taas vähän puolitiehen jääneestä palvelusta. Siinä oli ruijanpallasta, jota tulee erittäin harvoin syötyä, todella hyvää!

Seuraavaksi nautimme jälleen kalaa, nyt puolestaan madetta purjopiirakan kanssa. Oli hyvä annos, selkeästi kalat olivat ravintolan vahvuus. Fenkolikastike oli erinomaista ja purjopiirakka suussa sulavaa.

Kalan jälkeen saimme kaadon erittäin hyvää kuivaa siideriä sekä juustonpalan sen kanssa. Edessämme oli myös siirapin seassa kaksi käpyä, joista tarjoilija mainitsi, että ne ovat sitten ihan syötäviä. Söin yhden ja mietin, että tässä meni kyllä kikkailu liian pitkälle. Maistui sahanpurulta suussa ja toinen käpy sai jäädä koskematta. Juusto sen sijaan oli erinomaista Mouhijärven lähijuustoa ja maistui siiderin kanssa täydellisesti.

Jälkiruoka jäi myös itseltäni puolitiehen. Sen sijaan, että se olisi ollut ällömakeaa, se olikin aika hapanta. Karpaloposset rosmariinivaahdolla olivat kirpeät ja rosmariinille maistuvaa vaahtoa tuntui olevan loputtomiin. Makeutta haettiin jälkiruokaviinillä, joka oli niin makeaa, etten kyennyt siihenkään. Ehdottomasti aterian huippukohta koettiin kalojen kohdalla!

Maistelumenun hinta-laatusuhde on erinomainen

Jos katselee menun hintoja tai esimerkiksi samppanjalasillisen hintaa, on ehdottomasti parasta vastinetta rahalle ottaa 68 euroa maksava maistelumenu sekä viinipaketti (52 euroa) siihen. Näin maisteltavana on monia makuja ja sellaisiakin, mitä ei välttämättä tilaisi. Viinit ovat erinomaisesti paritettu ruoille ja toimivat kyllä.

Kun kuitenkin aterialle tulee hintaa 240 euroa, olisin toivonut palvelulta aika paljon enemmän. Ruoat tuotiin ja lautaset vietiin, mutta ruoista tai viineistä kerrottiin valitettavan vähän verrattuna aiempaan. Jotenkin homma jäi vähän puolitiehen ja sai miettimään, onko Hella ja Huone enää sitä parasta fine diningia Tampereella. Upeita makuja illassa oli (miinus kävyt), eli pienestä se oli kiinni, että homma oltaisiin saatu oikeasti nappiin.

Mutta tulipahan lähdettyä ja olimme erittäin kiitollisia muutamasta tunnista kaksin, oli todella kivaa käydä pitkästä aikaa pitkän kaavan mukaan syömässä. Iso kiitos siis asianosaisille joululahjasta! <3

Onko itselläsi kokemuksia vanhasta tai uudistuneesta Hellasta ja Huoneesta?