Tunnemyrsky nyt ja kaksi viikkoa sitten

Vietin ihan mielettömän tunteikkaan päivän torstaina. Ihan yksikseni kuulkaa. Kävin vihdoin (en tiedä oliko se vihdoin, mutta tuntui että iäisyys on jo kulunut) läpi veljen häistä kertyneet kuvat. Käsittelin heille parhaat ja laitoin eteenpäin. Disney-biisit soivat taustalla kuten häissä ja välillä oli ihan sumeana koko näkymä, en meinannut nähdä ruutua itkulta.

Kaksi viikkoa on valtavan lyhyt aika, mutta miten se tuntuu niin pitkältä? Paljon on ehtinyt jo tapahtua häiden jälkeen ja tuo elokuun viimeisenä ollut upea kesäsää on enää muisto, syksy on jyrännyt vahvasti parissa viikossa kehiin. Lehdet ovat alkaneet muuttua punaisiksi ja vettä tulee harva se päivä. Elokuun viimeinen oli samalla jotenkin täydellinen hääpäivä sekä todellakin kesän viimeinen päivä.

Kuvia selatessa kyyneleet toi silmiin parin onni. Niin monessa kuvassa se tapa, millä katsoivat toisiaan. Itketti katsella montaa rakasta ihmistä, ihanaa kun olivat paikalla. Kuristi kurkkua kun harmitti vieläkin esikoisen puolesta, mutta onneksi pääsi sentään paikalle. Itketti katsoa komeita veljiäni kuvissa, milloin mahtoi heistäkin aikuisia miehiä kasvaa? Miten sitä pitääkin aina pikkuveljiään… No, pieninä.

Kuvissa näkyi onnellisia ja iloisia ihmisiä, sekä valtava määrä halauksia. Hymyilytti, miten kumaraan parimetrinen veljeni joutui menemään halatessaan 93-vuotiasta, hieman jo kasaan painunutta mummoaan. Miten isot miehet halasivat onnellisina toisiaan. Miten monessa kuvassa pidäteltiin itkua liikutuksesta. Häät ovat ihan mielettömän ihania tapahtumia ja haikeana mietin, ettei ole häitä tiedossa varmaankaan aikoihin. Lähipiiri on nyt saatettu avioliiton onnelliseen satamaan, mielelläni kyllä pääsisin häihin taas!

Sen lisäksi, että toki sitä mielellään on itse onnellinen, on se onni, jota tunsin hääparin puolesta aivan ihanaa. On ihanaa katsoa nuoria, onnellisia ja rakastuneita ihmisiä, joilla on läheiset ympärillään juhlimassa. Kiitos juhlista upealle parille!

Tämä viikonloppu kaksi viikkoa häistä menee taas Jyväskylässä. Miten minusta tuntuu, että tässä välissä meni vähintään kaksi kuukautta? Tällä kertaa niskaan ei vedetä parhaimpia, tällä kertaa jalkaa nykäistään lenkkarit ja trikoot ja suuntaan ensimmäistä kertaa yksin puolimaratonille. Fiilis on vähän kumma. Vaikka yksinhän sitä juoksee aina, on tämä silti omituista. Saa nähdä kuinka käy, palaan fiiliksiin varmasti, kävi miten kävi! Tänäänkin mennään tunnemyrskyssä varmasti, mutta omaa päätä vastaan taistellen. Jalat jaksaa varmasti.

Halusin siis jakaa vielä onnellisia fiiliksiä ja toivottaa sydämiä kaikkien viikonloppuun! Mitä sinulla on mielessä tälle viikonlopulle? Tule heittämään läpyt Jyväsjärvelle, kannustus on aina ihan maailman parasta! <3

Upea viikonloppu ja viikko, miinus alkava keuhkokuume

Se on kuulkaa sillä tavalla, että kun tarpeeksi istuu junassa ja viuhtoo siellä sun täällä, tulee asiasta nimeltä kotiviikonloppu kultaa kalliimpi kokemus. Kuulostaako tämä hölmöltä? Mietin nimittäin eilen illalla, että miksi meillä ei ole enemmän tällaisia iltoja. Minkälaisia? Ulkona ropisi sade, kävimme nelistään saunassa ja kuopuksemme istui alatasolla hinkaten vimmatusti kahta saunakauhaa yhteen. Ihmettelin, että mitä hän oikein tekee, johon hän totesi kaikkitietävän 3-vuotiaan viisaudellaan ”no sytytän nuotiota, et sä ymmärrä!”. Nauratti kamalasti, niinpä tietenkin ja oli pakko kysyä, että mistä tiedät miten nuotio sytytetään. Vastaus oli, että ohjelmissa tehdään niin. Muumeissakin! Aivan, niinpä tietenkin.

Tytöt löysivät pinkin sävytteen kylppäristä ja laitoin heille vähän pinkkiä tukkaan. Sitten piti ottaa perhehali pyyhkeissä, perhehali aamutakeissa ja mitä kaikkea. Iltasaduksi luimme kolmen naisen tarinan kirjasta Iltasatuja kapinallisille tytöille (kuinka paljon tämä opettaa äidillekin!) ja koska tytöt halusivat eri iltalaulut, lauloin sitten putkeen molempien toiveet. Meillä on jotenkin ihan liian vähän näitä rauhallisia iltoja nelistään ja tunsin rakkauden olevan hyvin vahvasti läsnä. Yleensä aina joku menee jossain, on harrastuksia, urheiluja, joku projekti kesken. Minäkin kerään voimia lauantaille, jolloin toivottavasti juoksen puolimaratonin ja mies lenkkeili (NIINPÄ, LENKKEILI! <3) kuopuksen harrastuksen aikaan.

Sama kävi viikonlopun kanssa. En muista, milloin oltaisiin oltu vain kotona viikonloppu, vailla hötkyaikatauluja johonkin. Niin useasti viikonloppuun osuu joku reissu, on pakkaamista ja purkamista tai jos ollaan kotona, on joku sata asiaa mitä pitäisi tehdä. Viime viikonloppuna siivosimme kodin perjantaina, joten viikonloppuna oli edessä vain olemista. Tähän vaikutti myös se, että esikoinen oli ollut jo 10 päivää kipeänä, joten oli senkin puolesta pakko rauhoittaa. Mies kävi muutaman tunnin maastopyöräilemässä Tour de Tampereella ja minä juoksin vikan pitkän 16 kilsan lenkin. On muuten myös näkyvissä kotonamme ihan erilainen elämänilo, kun mies on päässyt pyörän päälle, uimaan ja pienille lenkeille kahdeksan kuukauden rasitusvamman ja käden katkeamisen myötä. Kuinka iloinen voikaan olla toisen puolesta!


paita UHANA DESIGN/ farkut LINDEX/ tennarit CONVERSE/ korvikset MAANANTAIMALLI/ rannekoru BY PIA’S

Kaiken sen ihanan ja rauhaisan perheajan keskellä mieltä painoi kyllä kovasti esikoisen kunto. Hän oli ollut yli viikon kipeänä, olimme käyneet kolmesti Mehiläisessä ja kunto ei vain parantunut. Vaikkei kuumemittarin lukemat huidelleet enää katossa, niin kyllä lapsestaan näkee, ettei hän voi hyvin. Silmät olivat ns. puolitangossa koko ajan, hän ei jutellut, eikä ruoka maistunut. Kun lauantain ja sunnuntain välinen yö oli pelkkää röhimistä, marssimme taas sunnuntaina lääkäriin. Nyt sieltä vihdoin löytyi selkeä ääni keuhkoista, joka kuulemma johtaisi todennäköisesti keuhkokuumeeseen. Vaikka antibiootteja on aina ihan hirveän kurjaa syöttää, tässä tilanteessa olin hyvin, hyvin kiitollinen lääketieteelle ja siihen, että ehkä voin helpottaa lapseni oloa.

Ja niin kävi. Kaksi päivää lääkettä ja yöt hiljenivät. Lapsi palasi keskuuteemme. Se pulinan määrä, ilo ja höpötys mikä oli taas läsnä 10 päivän tauon jälkeen oli ihan mahtavaa. Hän oli taas pieni touhutäti. Kyllä minä pelkäsin sydän syrjälläni, kun vointi ei vain parantunut ja eskaristakin tuli yli viikon poissaolo. Kyllä sitä taas on hirveän kiitollinen kaikkien terveydestä, se ei todellakaan ole itsestäänselvyys.

Tänä aamuna viisi minuuttia ennen kellon soimista kuului määrätietoinen töptöptöp (miten oikeasti 3-vuotiaat kävelevätkin sellaisella voimalla ja määrätietoisuudella, tiedättekö?) ja peittoni alle pujahti pieni tytön tyllerö sanoen, että rakastaa äitiä kovasti ja haluaa olla aina äidin vauva. Halasin ja sanoin, että olemme tosi iloisia kun olet perheessämme, olet hurjan kiva tyttö. Hän hymyili katsoen silmiini naama ihan rutussa ja sydämeni pakahtui. Päiväkotiin vein ylös alas pomppivan tytön, josta oltiin kanssani yhtä mieltä, että hän on aikamoinen duracell, mutta lastentarhanopettajien mukaan myös päivien piristys juttuineen. I agree.

Jotenkin syksyn myötä tuntuu monesti, että sitä käpertyy kotiin, juo teetä ja on yhdessä perheen kanssa. Niin ihania kuin yhdeksään asti pihalla juostut kesäillat lasten kanssa ovatkin, on syksyssäkin mieletöntä rauhoittumisen ja läsnäolon taikaa. Olen ollut viime päivät hyvin kiitollinen perheestäni, mielettömiä tyyppejä.

Sitä seuraavaa kotiviikonloppua nelistään saadaan odottaa ainakin kuukausi, joten otetaan siitä taas silloin kaikki irti. Tunnelmallista torstaita, tänään ei säästy kukaan kuivana sanoi eilen meteorologi. Hyvä syy käpertyä peiton alle halaamaan!

Ja hei! Elokuun asusuosikiksi päätyi aivan ylivoimaisesti tämä asu ja ihana hemmottelusetti osui arvonnassa nimimerkille Mirmir, spostia laitettu! Kiitos äänestäjille! <3

Meri, rata-autot, alpakat ja purjehdus… Huikea syksyinen Pärnu!

*Pr-matka, yhteistyössä Visit Pärnu

Rakastan matkailua, kuten ehkä olette huomanneet. Tunnen olevani elossa, kun haahuan uusissa paikoissa, koen ja näen uusia asioita. Ehkä kohtaan pelkojani. Matkailun ei tarvitse tarkoittaa lentomatkaa kauas – matkailla voi tunnin päässä kotoa tai parin tunnin merimatkan päässä Virossa. Viime viikolla vietin kolme ihan unohtumatonta päivää Pärnussa, yhdessä varmasti Viron suloisimmista kaupungeista. Kävelykatukeskusta, isot vehreät puistot ja valtava, jopa etelän kohteille vertoja vetävä ranta ovat juttuja, miksi ihmiset suuntaavaat kesäisin Pärnuhun. Niin mekin teimme kaksi vuotta sitten ja ranta kuhisi ihmisiä hellekelillä. Kun juttelin äidille, että meidän pitäisi lähteä hemmottelulomalle Pärnuhun, sillä molemmat vietämme syksyllä synttäreitämme, hän sanoi, että siellä on varmaan kivempaa kesällä. Ehei äiti, syyskuu oli paljon parempi ajankohta reissulle. Kerronpa miksi ja mitä kaikkea siellä voi tehdä!

Heinäkuun reissullamme ranta oli mustanaan ihmisiä. Lapsia sai vahtia haukkana. Syyskuussa siellä ei ollut kuin kourallinen ihmisiä, mutta tiedättekö mitä? Veden lämpötila oli +22 astetta. Uiminen ja varsinkin märkkäri päällä suppailu olivat täydellisiä aktiviteetteja vielä näin syksylläkin! Ja kylpylöiden sisällä syyssadetta ei huomaisikaan! Ravintoloissa oli tilaa (heinäkuun reissulla jonotimme niihinkin), kaupungilla oli tilaa, mutta silti ilma oli kesäinen. Puhumattakaan siitä, mitä käy hotellien hinnoille syksyllä: Hedon Span huonehinnat pyörivät parin sadan yläpuolella kesällä, syksyllä saat huoneen noin sadalla eurolla. Miettikää mikä ero! Ja syksyllä tapahtuukin, esimerkiksi 5-13-10.2019 vietetään Pärnussa hyvin suosittua kahvilaviikkoa, jolloin kahviloissa on erikoistarjouksia.

Pärnuun meno on helppoa – lautalla Tallinnaan ja siitä suoraa tietä ajaen kohti Pärnuta noin 1,5 tunnin ajan. Jos ei halua lähteä omalla autolla niin ei hätää, busseja menee jatkuvasti ja lipun saa noin 7 eurolla. Lux expressillä on kuulemma omat näytötkin matkustajille ja liput saa ostettua suomenkielisiltä sivuilta.

Mutta mitä sitten voi tehdä Pärnussa, oli kesä, syksy tai talvi? Saimme kokea muutaman ihan huikean jutun viime viikolla, joita liikuntaa ja ulkoilmaa rakastava ihminen rakasti! Ajattelin koota teille kolme eri postausta reissusta ja erotella muun muassa ruokapaikat omaan juttuunsa, koska näistä on tulossa joka tapauksessa pitkiä tarinoita!

Matkan varrella, noin 38 kilometriä ennen Pärnun keskustaa löytyy Jaanihanson siideripanimo, jota pyörittävät Alvar ja Veronika Roosimaa. Perinteisin samppanjamenetelmin tehtävä siideri on niittänyt lyhyessä ajassa suurta suosiota ja sitä tarjoillaan muun muassa Barcelonassa jälkiruokasiiderinä. Siideripanimon takaa löytyy 6000 omenapuuta sekä päärynää ja Jaanihanso on yksi maailman suurimpia samppanjamenetelmin siideri tekevä panimo! Ryhmille järjestetään kierroksia ja jokainen voi pysähtyä panimoravintolaan maistelemaan siidereitä. Pari vuotta takaperin remontoitu rakennus on näyttävä ja erittäin viihtyisä. Minä ostin kotiin winter cideriä glögikautta odottamaan, joten täältä saa myös kivat ja persoonalliset tuliaiset!

Siirryttäessä vielä lähemmäs Pärnuta voi poiketa hyvinkin helposti silittämään ja ruokkimaan alpakoita. Nuo Perusta kotoisin olevat (joo ne sylkevät!) suloiset eläimet kohtasimme viime vuonna Korpilahdella ja nyt Pärnussa. Alpakkafarmi on kesällä auki päivittäin ja talvikaudella viikonloppuisin. Ihana kohde lasten kanssa, jonka ovat monet huomanneet – kesällä farmilla kävi 21 000 vierailijaa! Huh! Voitteko kuvitella, että me olimme ainoat vierailullamme. Taas yksi syy vierailla Pärnussa syksymmällä. Tilaa pyörittävät Norjasta kotoisin oleva Kai Odegårdstuen sekä pärnulainen Kaja Varmison. Heidän piti ostaa kesäpaikka itselleen, joka onkin sitten ”vähän” kasvanut. Tilalta löytyy alpakoiden lisäksi muutama laama, marsuja, lampaita, kanoja, kissoja ja koira sekä vuohia. Vuohien nimet olivat vaatimattomia, pellolla laidunsi muun muassa Putin, Obama, Trump sekä tietenkin Sauli. Heistä viimeisin tuntui muuten olevan lunkein kaveri.

Saimme syöttää alpakoita (ja ei tarvitse pelätä, ne sylkevät harvoin) ja silitellä niiden äärettömän pehmeää selkää. Pään kosketuksesta nuo eläimet eivät niin välitä. Tämä on aika ihana kohde helpolla sijainnilla lasten kanssa ja sisäänpääsy vain muutaman euron!

Kun on päästy perille Pärnuhun, ei voi tietenkään skipata upeista upeinta rantaa. Matala merivesi pysyy lämpöisenä pitkälle syksyyn ja rannalta löytyy myös Aloha Surf, jossa tunsin oloni välittömästi kotoisaksi. Se meriveden ja märkäpukujen tuoksu vei minut välittömästi Thaimaan vuosiin ja huokaisin ihastuksesta. Meri, rakkauteni! Hauskaa miten tuoksumuistot voivat olla vahvasti alitajunnassa. Paikkaa pyörittävät Karri Kaev sekä Eleri Birk yhdessä Ollyn kanssa, joka oli suloisin haukku ikinä. Heiltä saa rannasta opastusta erilaisiin vesilajeihin, yksityistunteja, ryhmätunteja tai vain välinevuokria esimerkiksi läskpyöriin. Jos keli on suotuisa, Aloha Surf on auki aina lokakuulle saakka ja avaa taas toukokuussa. Kun mietin, jäätyykö suppailuhommissa syyskuussa mieheni totesi, että nythän se merivesi lämmintä on jos joskus ja oikeassa oli. Märkkäri päällä hommassa tuli ihan hiki. Välillä vain istuin lautani päällä jalat lämpöisessä merivedessä lilluen ja hengitin raitista ilmaa. Meillä oli koko ranta käytössä lähes itsellemme. Suppailun jälkeen hörppäsin teetä Aloha Cafessa kasvot leveässä hymyssä. Ei ole parempaa kuin meri! Pariskunnan voi muuten tavata talvikaudella Levillä, jossa vetävät kaikkia lumiaktiviteettejä lumikenkäilystä lähtien!

Kun meriasioihin pääsimme, niin loikataan seuraavaan meriaktiviteettiin, nimittäin purjehdukseen. Päivän lämpötila oli +26 astetta, mutta kun koitti ilta ja aika purjehdukselle, alkoi tuuli ja sade vihmoa kasvoja. Olimme jännittyneissä tunnelmmissa lähdössä merelle Pärnun vierasvenesatamasta, sillä kapteeni sanoi, että vene saattaa keikkua tällä kelillä. Ajattelin, että nyt mennään kuin tv-sarjassa Atlantin yli, hui kauhistus! Sovimme, että yritetään ja käännytään takaisin jos keikkaa. Vielä mitä! Ei se mitään keikannut sitten lopulta, katos suojasi sateelta ja myrskyn jälkeen on poutasää kuten biisikin kertoo. Mitään hätää kokeneiden merikarhujen käsissä meillä ei joka tapauksessa olisi ollut, mutta näin silmissäni telkkarissa olleen Atlantilla keikkuvan purjeveneen ja kyytiläisten pahoinvoinnin. Mutta keli olikin ihan lempeä!

Näimme yhden upeimmista auringonlaskuista hetkeen, eli kannatti lähteä! Täältä voit lukea purjehtimisesta lisää. Vierasvenesatamassa voit nähdä kuuluisan aallonmurtajan (Pärnu muul), jonne pääsee rantapuistosta kävellen pitkospuita pitkin. Aallonmurtaja viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhliaan ja tarinan mukaan sen päässä täytyy suudella rakastaan, tiedossa on ikuista rakkautta! Hauskaa, että tästä Instagrammissa kommentoidessani sain viestin, jossa kerrottiin, että matka aallonmurtajan päähän oli pitkä, mutta rakkautta riittää vielä 15 vuotta siellä pussaamisen jälkeenkin. Se toimii!

Vikana pääsemme aktiviteettiin, jota olin eniten pelännyt ja jonka takia (ainakin sen takia) Pärnuhun on palattava, mieheni oli nimittäin niin kateellinen tästä touhusta. Suuntasimme nimittäin vain kivenheiton päässä Pärnun keskustasta olevaan Auto24ringiin, jonka sanotaan olevan pohjoisen paras kisarata. Sen omistaa eniten kilpa-ajaja Andres Hall ja koska rata on erityisen turvallinen, siellä testataan muun muassa formuloita (niin arvokkaita menopelejä, että niiden ei haluta rikkoutuvan heti ulosajossa). Lähtökohdat olivat siis suht turvalliset. Mutta miten luottaa kuskiin?

Rakastan huvipuistolaitteita, vauhtia ja sitä, että ottaa mahanpohjasta, mutta Toyotan kyytiin pelkääjän paikalle istuessani tajusin, miksi sillä on nimi pelkääjän paikka. Vauhti suoralla ei ollut niin hurjaa (mittarissa oli 180km/tunnissa), mutta mutkan lähestyessä nieleskelin tyhjää. Eihän tuohon voi ajaa tällä vauhdilla! Ei voikaan, sen sain huomata. Jarrutus ennen mutkaa oli suht tiukka ja turvavöillä hommia. Sitten mentiin oikealle ja vasemmalle ja… Mihin! Panin silmät kiinni ekan mutkan jälkeen, alkoi niin hirvittää! Saimme kaikki ajaa kolme kierrosta ja vikalla rundilla otin jo useampia videoita kyydistä ja pidin silmät auki (lähes) koko rundin ajan. Joku kommentoikin Instassa videostani, että Andres näyttää siltä kuin olisi sunnuntaiajelulla ja minä siltä, että hieman jännittää. No, oli oma eka kertani radalla, Andres taisi tosiaan olla pikku sunnuntaiajelulla. Radalle saa mennä omallakin autolla ja sanoisin, että tässä on aika hieno elämyslahja esimerkiksi hurjapäiselle miehelle. Huh, tulipahan kohdattua yksi pelko ja saatua yksi uusi mieletön kokemus kokemusreppuuni!

Vaikka olen viikon sulatellut kokemuksiani, olen silti ihan pyörällä päästäni, mitä kaikkea tuolla pienehköllä Pärnun kaupungilla on tarjota. Ja tässä oli vasta osa, palaan myöhemmissä postauksissa muun muassa ruokapaikkavinkkien kera, jotka ovat itselleni ainakin ihan must-juttuja matkailussa. Tietää etukäteen vähän missä syödä ja tehdä esimerkiksi pöytävaraus kesällä.

Kiitos matkaseurasta toimittaja/bloggaajat Sanna Wallenius sekä Tiina Rantanen! Ja järjestelyistä Visit Pärnu, Your brand up studio sekä Storytold, ihan mieletön reissu!

Pääsittekö loppuun asti? Eikö ollut huimia juttuja? Onko Pärnu itsellesi tuttu paikka?