Lottovoitto, arvontavoitto ja juhlaviikonloppu ihanassa Uhanassa!

Aurinkoista lauantaita ja suuret onnittelut valmistuneille sekä koulunsa päättäville! Meillä saapui eskarilainen eilen todistus kourassa kotiin ja kaivoi repusta kolme synttärikutsua – nyt on pihajuhlia eskarilaisten kanssa tiedossa! Koko viikon on paistanut sen verran, että treenit on saanut tehdä t-paidassa, vitsi on ollut ihanaa. On hienoa, jos keli ei vaikuta mieleen, mutta minä olen niitä, joilla on todella paljon kevyempi askel auringon paistaessa.

Viikon lottovoitto ja arvontavoitto

Sanoin miehelle maanantaina, että kevään myötä arjen hallintani katosi jotenkin kokonaan. Kun aikataulut ja rutiinit katoavat, kaikki päivät muuttuivat samanlaisiksi ja unohtelin hoitaa asioita. En esimerkiksi enää muistanut, että maanantaina täytyy ilmoittaa seuraavan viikon päikkypäivät, jos ei ole kokopäiväisellä sopparilla. Asiaa miettiessäni tuli mieleen, mitenköhän on tilanne kuopuksen syksyn päikkypaikan kanssa. Olemme olleet 1,5 vuotta jonossa lähimpään päikkyyn ja mietin onko tilanne muuttunut. Juttelin johtajan kanssa ja hän sanoi, että ei ole, katsotaan tilannetta ensi vuonna. Selvä, ei mahda mitään.

Seuraavana päivänä puhelin soi ja johtaja sanoi ”tämä on ihan lottovoitto että näitä paikkoja tähän ryhmään tulee, mutta nyt aukesi yksi”. Ai? Istuin Keskustorilla autossa puhelin korvalla ihan hämilläni. Sinnehän me ollaan oltu jonossa ja haluttiin, mutta apua! Nykyisessäkin ovat ihmiset niin ihania ja eihän me voida vaihtaa ja… APUA! Sanoin silti kyllä, sillä helpottaa kulkemistakin jo niin paljon. Kävelin ostamaan eskariopeille muistamisia yhtä aikaa niin pala kurkussa kuin kevein askelin. Lottovoitto! Päikkypaikka! Wau, no ne ovat todellakin siis kiven alla kyseiseen paikkaan!

Perjantaina kun ajelimme kohti Jyväskylää, lueskelin Instagrammista viestin, että olin voittanut Karita Tykän feedissä suomalaista käsityötä olevat hopeiset korvakorut. Siis arvontavoittokin samalla viikolla, wau!

Koronakevään raastava ikävä

Mutta hypätään voitoista siihen tärkeämpään, eli perheeseen. Miksi olimme matkalla Jyväskylään? Saavuimme eilen vuoden ensimmäistä kertaa koko perheellä mummilaan. Lapset olivat niin täynnä iloa ja onnea, etten muista nähneeni. Ei pienintäkään nurinaa koko matkalla. Perillä vain tauotonta pulputusta ja kikatusta. Näin veljeni ja kälyni ensi kertaa sitten joulun ja piti nieleskellä, kun ei voinut kipittää halaamaan. Nähtiinpähän edes! Kaikki puhuivat toistensa yli, lapset tietysti eniten ja yksi julisti olevansa virallisesti jo ekaluokkalainen! Piti esitellä uusi pyjama, mummi käveli tyttöjen perässä sanoen ”voi kun mun tekisi mieli hoitaa teitä” ja tytöt lauloivat kaikilla osaamillaan kielillä onnittelulaulua ukille, sillä tänä viikonloppuna meillä ei ole valmistujaisjuhlia, mutta ukin synttärit on.

Koronakevään alakulo

Ehkä olette huomanneetkin, mutta kyllä minua on painanut kevään ajan aikamoinen alakulo. Olen parhaani tehnyt, etten siitä valittaisi, että osaisin nauttia kaikesta hyvästä mitä kevät on tuonut tullessaan, mutta ei se helppoa ole ollut. On tuntunut väärältä sanoa, että on alakuloinen, kun on ollut terve. Se totta kai tärkeintä. Mikä on sitten painanut?

Vastoinkäyminen helmikuussa

Alakuloni alkoi oikeastaan isommasta vastoinkäymisestä helmikuussa, josta jonkin verran Instagrammissa puhuin. Toivoin, että se olisi voitu selvittää, minusta oli kyse väärinkäsityksestä, mutta ei sitä voinut selvittää. Syytin itseäni tapahtuneesta ihan hirveästi, päätin ottaa opiksi ja niin edespäin, mutta se painoi. Yllättäen viime sunnuntaina sain asiaan liittyen anteeksipyynnön. Että ei se ollutkaan vain minun vika. Vaikka en asiaa kolmen kuukauden jälkeen enää niin aktiivisesti miettinyt, huomasin silti, että on helpompi heti hengittää. Kiitos. <3 Oli iso juttu minulle.

Aikataulujen puute

Jotenkin ajattelin, ettei aikataulujen puute niin haittaa, eihän niitä tiukasti ole yrittäjällä muutenkaan. Mutta onhan, jos ajattelen tarkemmin. Aamulla ylös, lapset hoitoon, hommiin tai reissun päälle, lounas, urheilut, lapsia hakemaan, yhteinen päivällinen, kenties harrastuksia. Joskus kampaaja, hieroja tai jumpassa käynti. Kenties lounas ystävän kanssa tai muu kuin videopuhelintapaaminen. Yks kaks sitä vain heräsi ja teki pakollisimmat työt, yritti viihdyttää lapsia, teki ruokaa ja… Pyöri kotona. Mies hoiti kauppareissut ja todella moni ei aivan pakollinen asia jäi, kun ei halunnut mennä ihmisten ilmoille. Välillä lipsui ruoka-aika tunnin suuntaansa, jos ei päästykään aamupäivällä niin reippaasti ulos. Lähipuistot oli koluttu sataan kertaan. Kehitin nallereissuja, metsäreissuja tai keksin uusia puistoja, otin mukaan eväitä ja söimme niitä täristen lumisateessa. Ja kyllä, siinä oli paljon hyvääkin, mutta väkisin meinasi painaa mieltä alas. Omat työt vähenivät hurjasti ja tuntui jotenkin kaikki sellaiselta… Lillumiselta. Ettei mistään saa kunnolla otetta. Huomasin, että mitä vähemmän minulla on aikatauluja, sitä vähemmän saan aikaiseksi. En esimerkiksi ole kokenut millään tapaa mielekkääksi laittaa hiuksia, pukea muuta kuin juoksutrikoot tai meikata. Pitäisi kyllä joskus.

Sosiaalisuuden puute koronakeväänä

Tämä on iskenyt ehkä eniten. On ollut mies ja lapset, lapset ja mies ja siinä se. Välillä on juteltu jotain naapureiden kanssa. Lapsilla on ollut leikkikavereita toki, mutta itse olen ollut hyvin pitkälti yksin omien ajatusteni kanssa. Se on kaltaiselleni ihmiselle, joka rakastaa puhumista aika kidutusta. Ja enemmän kuin puhumista, rakastaa niitä tärkeitä ihmisiä. Ei tarvitse edes puhua, jos vanhemmat tai veli tai joku tärkeistä on lähellä. Tuntui eilen, että riittää kun tuijotan heitä. Puhumista oli turha yrittääkään, kun lapset olivat niin pistoksissa juttujensa kanssa.

Itseään ruokkiva kehä

Kun joku alue alkaa lipsua, alkaa muutkin. Ensiksi tein into piukeana kotijumppia, kunnes se alkoi maistua todella puulta. Juokseminen sentään säilyi samanlaisena ja on parantunut kevättä kohti. Sitten ajattelin, että mitä sitä meikkaamaan. Jaksaisiko lakata joskus kyntensä? Njääh. Pitäisikö syödä vitamiininsa. Njääh. Mikään itseensä liittyvä ei ole innostanut. Mitä vähemmän sitä teki, sitä vähemmän se innosti. Olen sitten tukka pystyssä kaivanut pihaa, istuttanut kukkia, maalannut ovea, siivonnut ja pyykännyt ja laittanut ruokaa, mutta itse olen kyllä aika metsittynyt.

Kun eilen tsemppasin ja pitkästä aikaa meikkasin ja pukeuduin, olo piristyi heti. Koko viikon treenit ovat kulkeneet, on ollut kaikkea pientä ekstrakivaa, töitä on riittänyt, on tullut uusia töitä, aurinko on paistanut ja nyt kun vihdoin päälläni oli jotain muuta kuin juoksutrikoot tuntui, että olin saanut palasen itsestäni takaisin. Sen Katjan, joka rakastaa puuhailla tauotta, rakastaa aikatauluja, rakastaa syödä hyvin, nukkua kunnolla ja lukea kirjoja. Mikä siinäkin, että lukeminenkin on ollut ihan njääh koko kevään! Se on joku yleisvire. En edellenkään halua valittaa, tiedän, että meillä on ollut asiat hyvin, olemme tehneet paljon yhdessä ja pysyneet terveinä. Silti tämä kevät on todistanut vahvemmin kuin koskaan, että näköjään olen rutiini-ihminen ja en ole kotoilija.

En tiedä mihin se painoi rinnan päältä katosi, syytin raudanpuutetta pitkään, mutta mummilaan astuessani en kyllä kitannut pullollista rautaa. Ehkä se oli ikävää? Sitä patoutunutta epävarmuutta? Ahdistusta, kun tuntuu pahalta vaikka ”ei saisi”? Huolta läheisistä? Vaikka mummilaan tulo tuntui osaltaan väärältä, hymyilin kuin Hangon keksi pestessäni hampaita mummilassa perjantai-iltana mieheni t-paita päällä, lasten tuhistessa viereisessä huoneessa. Toivottavasti pysymme ja te pysytte terveinä ja pystytään jollain tapaa pyörittämään tällaista uutta normaalia arkea. Joskus vielä halataankin sitä mummia. Miten voivat pienet asiat tuntua hyviltä, kuten hampaiden pesu mummilassa!


paita PUREWASTE/ hame ja korvikset UHANA DESIGN/ kengät PLAKTON (VAMSKO)/ rannekoru OXXO

Arvatkaa mihin lähden nyt? Juoksemaan Jyväsjärven ympäri. Sekin on tämän vuoden eka kerta. <3 Varmaan tulee itku matkalla.

Aurinkoista lauantaita ja hirmuiset onnittelut valmistuneille ja koulusta lomansa aloittaneille!

Mitä lahjaksi opettajalle tai muille juhlijoille? Kurkkaa Valkoinen Puu!

Nyt en malttanut olla kertomatta teille lahjaideaa, jonka itse asiassa itse bongasin somesta tällä viikolla. Tungen nyt siis kaksi postausta samalle päivälle, jos joku sattuu tällä hetkellä pähkäämään vimmatusti lahjaa opettajalle tai muulle viikonlopun juhlijalle. Pakkohan ei ole opettajiakaan millään muistaa, mutta minusta se on ihana tapa, joku pieni kiva juttu. Varsinkin, jos heidän kanssaan ei enää jatketa, niin kuin eskarimme tapauksessa ainakin käy.

Mitä lahjaksi opelle kouluun tai päiväkotiin?

Se teettää aina päänvaivaa. Varsinkin päiväkodissa, jos porukkaa vaihtuu ja on paljon sijaisia tms., olen aina ollut vähän pihalla siitä, kenelle kaikille viedä ja mitä. Sainkin Instagrammissa eilen paljon ideoita tähän liittyen: päiväkotiin on viety muun muassa yhdessä kerättyä herkkukoria, jossa on ollut kesän lämpöisille päiville opettajille vichyä ja muuta kivaa. Myös kannatusta sai saippuakuplat, joista on päiväkodin lapsille yhteistä iloa. Eniten innostuin, kun sain viestin joltain päiväkodin opettajalta – hän oli saanut jätskilahjakortin ja tykännyt paljon. No vien sellaisia! Olen suhtautunut lahjakortteihin vähän kaksijakoisesti, sillä hyvin pienelläkin summalla saattaa keksiä kivan jutun (tai osaa tehdä vaikka itse), mutta lahjakortista näkee aina sen summan. Jouluna vein korealaisia kasvonaamioita, joita ostin laivareissulta. Vitsi että pähkäsin sitäkin, eihän kukaan ota loukkauksena vaan ymmärtää, että ovat joulun hemmotteluhetkiä varten.

Yritin muuten etsiä tänään jätskilahjakortteja, mutta kioskista sanottiin, ettei myydä. Minetti kuulemma myy. Täytyykö vielä siis yrittää uudelleen!

Uutuskahvila Valkoinen Puu Keskustorilla

Valkoinen Puu on yrittäjäpariskunnan, Kirsin ja Markin luoma kahvila. Ensimmäinen kahvila on avannut Kauhajoelle vuonna 2011, seuraavana Seinäjoelle vuonna 2016 ja nyt on Tampereen vuoro. Lukekaa Kirsin ja Markin tarinaa täältä, sehän on kuin sadusta!

Kun vähän tyhjäpäisenä selasin Instagrammia alkuviikosta ja siellä Valkoinen Puu mainosti, että hommaa vaikka lahjakortti lahjaksi, he avaavat pian, lahjaidea opeille loksahti. No siinä! Olin aiemmin lukenut hehkutusta Valkoisen Puun tuotteista somesta, erityisesti niistä kakuista. Janica kehui niitä omassa Instagrammissaan kovasti! Lisäksi Valkoisesta Puusta saa ensi viikosta lähtien lounasta ja muun muassa suolaista piirakkaa ja salaatteja. Eskariopet saavat siis lahjakortit sinne, näin tuetaan yritystä ja uutta kahvilaa Tampereella ja tarjonta on kohtuu laaja, saavat opet sitten käyttää sen miten tykkäävät. Minähän olen esimerkiksi tunnettu teenlitkijä, mutten kestä Clipperin teetä, joita monesti ihmiset tuovat lahjaksi. Näin on helpompi antaa opettajien valita mieleistä, vaikka se summa siinä näkyykin, mitä vähän itse karsastan.

Entä ne Valkoisen Puun kakut?

Otin kotiin palan Britaa ja palan valkosuklaa-vadelma-oreojuustokakkua. Jälkimmäisestä tapeltiin. Katseltiin miehen kanssa hetki ihan hämmentyneinä lapsia, jotka suuttuivat toisilleen kun palat oli tarkoitus jakaa. On niin hyvää, onpa ihanaa! Ei niitä siis selkeästi ole turhaan kehuttu. Oreo-pohja oli mainio ja juustokakku jotenkin jytympää kuin Suomessa yleensä saamani, ehkä siellä maistui myös se amerikkalainen kosketus taustalla!

Ja hei ensi viikon ruokalista näytti todella hyvältä. Keitot kuulostivat täydellisiltä. Pakko päästä testamaan niitä pian! Ihastuin myös teekuppien kokoon – aivan täydellisen suuret!

Mutta sitä ennen, kertokaahan ideoitanne opettajien lahjoista? Laitan korvan taakse jatkoa ajatellen!

Valkoinen Puu
Aleksis Kiven katu 24

Patyka, tuo luonnonkosmetiikan mersu

Olen kosmetiikan käyttäjänä aikamoinen sekakäyttäjä, jolla on monta purtiloa yhtä aikaa auki ja vähän vuodenajasta, päivän touhuista ja ihon kireyden mukaan miksailen seerumit ja rasvat kasvoille. Joskus luin, että ihon täytyy tottua siihen käyttääkö luonnonkosmetiikkaa vai ns. normaalia kosmetiikkaa, mutta minulla menevät iloisesti sekaisin ja iho vain tykkää. Sama meikeissä ja sama kylppärin puolella, vaikka itse asiassa saippuat ja shampoot ovat pääasiassa kaikki jo luonnonkosmetiikkaa, pääosin lastenkin takia. Muistatteko tämän postaukseni Laveran shampoista? Pohja alkaa näkyä purkeissa ja esikoiseni on rakastanut niin tuotteen tuoksua ja tuntua ja minä sitä, millaiseksi se jättää hiukset, että aivan varmasti ostan uudet putelit näitä!

Mikä on Patyka?

Patyka on pariisilainen luonnonkosmetiikan luksusmerkki, siis oikea luonnonkosmetiikan mersu. Oikeasti. Testaa, niin varmasti tiedät mistä puhun. Patykaa myy esimerkiksi Jolie, ja kaikista tuotteista mitä olen merkiltä testannut, olen tykännyt. Niissä ei ole tunkkaista tuoksua, joka vaivaa joitakin luonnonkosmetiikan tuotteita, ne imeytyvät hyvin ja ovat muutenkin hyvin ylellisen tuntuisia. Illalla laitoin kasvoille mikstuuran PH Formulan Hydra-seerumia sekä Patykan kasvovoidetta ja aamulla kasvot olivat pehmeät ja hyvin kosteutetun oloiset. Aamulla laitoin muutaman tipan puolestaan Patykan seerumia, joka imeytyy hetkessä ja on näin minusta hyvä kiireisiin aamuihin ja kosteuttaa tehokkaasti.

Patyka Hydra-Boodster Serum – kosteuttava hyaluronihapposeerumi

Tämä tuote on ollut nyt kolmisen kuukautta kaapissani ja olen käyttänyt sitä pääasiassa aamuisin. Kosteuttaa hyvin meikin alla! Seerumin luvataan myös kirkastavan ihoa, mutta tuntuu että tätä olen aina vähän onneton arvioimaan. Sen tiedän, että kun kiire on, tätä muutama tippa, imeytyy ja kosteuttaa ja meikkivoiteen voi heitellä päälle. Valmis!

Seerumin pohjana on mineraalirikasta vettä Mont Blancin jäätiköltä sekä valkohytykkä-sienen uutetta. Seerumin luvataan sopivan kaikille ihotyypeille, ainakin oma pintakuiva iho on tykännyt kovasti! Olen ihan hulluna seerumeihin, joka aamu ja ilta täytyy kasvoille laittaa jonkin merkin seerumi ja niitä kuluu ehkä eniten kaapistani. Hyaluronihapposeerumit ovat olleet vuosia vakkarituotteita, ne tuntuvat toimivan parhaiten.

Patyka Hydra-soothing moisturizer – kosteuttava kasvovoide

Jos inhoat sellaista paksua ja tahmaista tunnetta, mitkä jotkut kasvovoiteet tai rasvat jättävät, tämä on tuote sinulle. Tiedättekö, kun ei viitsi päätä laittaa tyynyyn kun tuntuu, että kasvoilla on paksu kerros tököttiä joka ei imeydy. Patykan kasvovoide on ihanan kevyt ja imeytyy hetkessä. Tuoksumaailmaltaan se on samanlainen kuin seerumi. Tuote on tarkoitettu normaalille iholle, mutta ainakin nyt kun ei ole kuiva talvikausi, riittää hyvin myös kuivemmalle iholle mikä itsellänikin on. Bisabolol, jota tuotteessa on, rauhoittaa ihoa ja näin se sopii herkällekin iholle.

Sen lisäksi, että tuotteet ovat mahtavia niin liputan myös pakkausten puolesta. Eivätkö ole tyylikkään eleettömiä? Todellakin luonnonkosmetiikan luksusmerkki!

Onko tuttu merkki tai tuotteet itsellesi? Ja hei, nyt kun kirsikankukista päästiin, alan riehua muiden kukkakuvien kanssa. Toukokuun loppu on niiiiiin ihanaa aikaa! <3 Aurinkoista torstaita!

*tuotteet saatu