Tamperelaisen Kivatin ihanat uutuudet

Kuka muistaa omasta lapsuudestaan Kivatin tuotteita? Minulle tuo logo on jotenkin piirtynyt mieleen lapsuuden kypärämyssyistä ja ajatuksiin on jäänyt, että merkki on luotettava ja kotimainen. Sen enempää merkkiasioita en lapsuudessa ole ajatellut, mutta omien lasten myötä on tullut paluu villahaalarien sekä kypärämyssyjen maailmaan ja nelisen vuotta sitten ostaessani noita tuotteita 1-vuotiaalle esikoiselle, valitsin kaupasta Kivatin myssyn sekä haalarin. Ehkä alitajunta ohjasi valintaa oman lapsuuden perusteella, mutta tuo villahaalari on palvellut meitä tähän syksyyn asti, kahdella lapsella. Vaikka olen niin sanotusti kohdellut sitä kaltoin (en pessyt täysin villanpesuohjeiden mukaan), se on säilynyt ehjänä ja lämmittänyt kahta lasta. Siihen on kaatunut mehut ja kaakaot (ainahan laskettelurinteessä kiskotaan vähän toppahaalaria pois, ja villahaalari alla ottaa osumat), mutta tahrattomaksikin se on aina pesussa saatu. Nyt se on molemmille liian pieni ja oli aika saada tytöille päälle uudet villahaalarit.

Itse koen tuon haalarin näppäräksi vaatteeksi, joka on helppo esimerkiksi lapsen itse pukea. Nyt kun eletään tätä kura-aikaa, en raaski laittaa tytöille uusia toppia päälle kuraan, vaan mieluummin laitetaan villaa välikausiasujen tai kuravaatteiden alle. Villahaalari toimii hyvin esimerkiksi automatkoilla, jos muut vaatteet ovat kurassa, olen heittänyt tytöt esimerkiksi tarhaan pelkässä villa-asussa.

Kävimmekin lokakuussa valitsemassa Kivatin tehtaanmyymälästä uudet villahaalarit ja valinta oli ”yllättäen” kauniin roosan värinen. Esikoinen jopa harkitsi Haukku-haalaria, mutta päätyi sitten kuitenkin vaaleanpunaiseen haalariin. Koot menevät haalareissa 10 sentin välein, eli otin vähän reilut haalarit, sillä toivon näiden palvelevan pitkään. Nyt sain mukaan Kivatin uutta villalle ja silkille tarkoitettua pesuainetta, joten lupaan kohdellakin näitä kauniita merinovillaisia haalareita vähän paremmin kuin edeltäjäänsä! Uutuustuote on biologisesti hajoava, hellävarainen iholle eikä sisällä väriaineita. Uskon, että talven hiihtoreissujen jäljiltä (voi tuleehan lunta ja hiihtoreissuja!) villahaalarit vaativat taas mehu- ja kaakaotahrojen poistoa. Saimme matkaamme myös merinolapaset ja -sormikkaat, jotka sointuvat nätisti haalarien harmaaseen resoriin.

Niin ja hei, se filosofia Kivatin takana! Olen vasta viime vuosina tutustunut yritykseen paremmin ja tähän asti ajatellut sen olevan kotimainen ja luotettava. Eikö ole hauskaa, mitä mielikuvia ja brändiuskollisuutta lapsuudesta jää? Kivat on syntynyt vuonna 1975 sen tuloksena, ettei Jukka Puskala löytänyt allergiselle lapselleen sopivia sormikkaita. Niin alkoi sormikkaiden valmistus itse ja tuotevalikoima on laajentunut vuosien saatossa. Vaatteet tehdään Suomessa, kaikki materiaalit ovat myrkyttömiä ja kaikki työvaiheet suunnittelusta ompeluun tapahtuvat saman katon alla Tampereella. Luotettava on siis todellakin se sana, jonka voi tähän merkkiin liittää. Ja kestävyys!

Koska olen vähän höyrypäinen täti, mitä tulee parin kuukauden ikäiseen veljentyttööni, haluan hommata hänelle kaikkea, mitä olen omassa lapsiperhearjessamme kokenut hyväksi. Niinpä vein ristiäisiin hänelle muun muassa Kivatin villahaalarin, jossa pienen on hyvä nukkua talvella kärryissä. Onneksi muuten kysyin kälyltä mielipidettä väristä, sillä aika pinkkifanina ja kahden pinkkiä rakastavan tytön äitinä olisin ottanut kolmannenkin haalarin roosan sävyssä. Tajusin kuitenkin, että makumme on vähän erilainen ja kysyin, tykkääkö pinkistä, kuvasta näette, mikä oli vastaus. Tädin pieni uinuu talvella siis harmaassa haalarissa.

Tänäkin aamuna saattelin kaksi pinkkihaalarista tyttöä tarhaan ja kannoin rapaiset päällyvaatteet sylissä. Helppo yhdistelmä sanoisin ja nätti haalari, vai mitä?

Kenellä on ollut Kivateja lapsuudessa tai omilla lapsilla nyt?

*roosan väriset haalarit, käsineet sekä pesuaine saatu

Mahtava Marjoniemi

*kaupallinen yhteistyö Visit Jyväskylän kanssa

Viimeinen postaus lokakuisesta blogireissustamme Jyväskylään lähtisi tästä! Niin kuin kerroin, innostuin kaikesta valtavasti ja oli pakko ripotella juttuja useampi. Ennen Peurunkaan suuntaamista olimme nimittäin paikassa, joka sai leuat loksahtamaan auki. Se ihastelun määrä mikä meistä lähti ja huokailu siitä, kuinka haluaisimme asua kyseisessä paikassa oli loputon. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että Marjoniementila Uuraisilla oli lyhyesti sanottuna ihastuttava.

Vanha Pappila on rakennettu 1800-luvulla ja monien vaiheiden kautta on päätynyt nykyisille omistajilleen pari vuotta sitten. Koko paikka on niin isosti ja upeasti remontoitu, että sitä on vaikeaa kuvailla. Vanhoissa aitoissa on upeat majoitustilat samoin kuin Pappilan yläkerrassa. On iso sauna, valtavan upea keittiö, suuri rantasauna poreammeineen. Ihanat järvinäkymät, rauha ja hiljaisuus. Mikä ihastuttavinta, tilalla on myös talli ja lukuisia islanninhevosia, jotka täydensivät kauniin maiseman.

Me kuulimme Pappilassa istuessamme historiaa paikasta ja omistaja Mikan kertomusta siitä, mitä kaikkea paikassa on remontoitu ja kuinka suuren työmäärän se on vaatinut. Samalla maistelimme luomuksia keittiöstä, jotka olivat aivan ihania. Keittiö on valtava ja itse asiassa juuri sen tyylinen, jonka ottaisin kiljuen itselleni. Rakastan tuollaista keittiötä! Marjoniementila käyttää mahdollisuuksien mukaan tarjoiluissaan ensi sijaisesti lähiruokaa.

Kiertelimme tilaa kamerat räpsyen ja saimme kierrokseemme yllärin – halukkaat pääsivät kipuamaan hevosen selkään! Toki halusin, tosin nurisin vähän siitä, että pääsinkin talutusratsastukseen. Mielessä oli upea issikkavaellus kesältä ja toivoin pääseväni vähän laukkaamaan tai tölttäämään. Ratsastus oli kuitenkin niin ex tempore, että allamme oli hevonen, joka vaatisi kuulemma hyvin kokeneen ratsastajan. Niinpä laukat jäivät haaveeksi tällä kertaa ja tyydyin kohtalooni. Pieni kosketus ihaniin issikoihin kuitenkin!

Mitä Marjoniementilalla sitten voi puuhata? Järjestää esimerkiksi juhlia häistä rippijuhliin tai pitää vaikka kokouksen. Majoittua, käydä syömässä kesällä kesäkahvilassa tai nyt oli esimerkiksi isänpäivänä lounasta tarjolla. Tilalla järjestetään muun muassa issikkaleirejäkin, kannattaa kurkkia facebook-sivuilta ajankohtaiset tiedot. Minä ihastuin paikkaan kovasti, olisi ihanaa päästä majoittumaan joskus Uuraisten rauhaan!

Onko paikka kenellekään tuttu? Eikö näytä ihastuttavalta?

Meidän perheen isä ja se ekologisempi isänpäivälahja

Hyvää isänpäivää kaikki isät sekä isoisät! Me vietimme vähän ennakkoon jo eilen isänpäivää, sillä siihen tarjoutui helpommin lauantaina tilaisuus.

Touhotin niin täysillä omien lapsieni isän isänpäivää, että oma isä jäi vähän jalkoihin. Tästä tuli jo huono omatunto, sillä oma isäni on ollut elämässäni hyvinkin tärkeä hahmo ja minä olen ollut ainoana tyttärenä selkeästi vähän pilalle hemmoteltu. Tähän syksyyn asti myös omat tyttäreni olivat ainoat hänen lapsenlapsensa ja samaa henkeä oli havaittavissa, hemmottelua. Se isoisälle sallittakoon. Tällä hetkellä oma elämä pyörii tiiviisti perheen ympärillä, mutta on aivan parasta, että myös isoisä jaksaa siihen osallistua. Hän yhdessä mummin kanssa on ollut lukemattomat kerrat lastenvahtiapuna, kärrännyt vauvojani päiväunille ja osallistunut niin täysillä kuin välimatkan puolesta voi.

Omien tyttärieni isä on sellainen pakkaus, etten tiedä mitä sanoisin. Melkein ehkä parempi, jos en sanoisi mitään, vain toteaisin vain kiitos. Ehkä eniten kiittäisin siitä, että molempina vauvavuosina hän on valvonut ja paljon töidensä ohella. Suojellut minun untani ja jaksamistani, nukkunut vauva kainalossa kun itse en ole pystynyt aina niin nukahtamaan ja lähtenyt tyttöjen kanssa mummilaan yöksi antaakseen minun nukkua kotona yön. Hän on kuskannut lähes aina tytöt harrastuksiin, hän on opettanut heille kuun ja tähdet (siis kirjaimellisesti) ja pitänyt kuria. Vienyt laskettelurinteeseen, metsäretkelle, pyöräilemään ja uimaan. Sanon monesti, että minä en ole se tiukin sokerityyppi tai muuta meidän perheessä (koska näin usein ajatellaan), vaan isänsä pitää vielä paljon enemmän huolta puhtaasta ruoasta ja ulkoilusta. Eilisen ennakkoon syödyn isänpäiväaterian jälkeen tulin vähän muiden perästä saunaan ja kuuntelin keskustelua, jota isät ja tyttäret kävivät siellä veden kolmesta olomuodosta. Kyllä nauroin sisäänpäin, on se hyvä että lapsella on kaksi vanhempaa, itse saatan puhua vähän eri asioista.

Isänpäivänä halusimme muistaa isää sillä yhdessäololla ja sovimmekin, että teemme uimahallireissun yhdessä. Olemme pitkään puhuneet leffaan menosta esikoisen kanssa, mutta hän sanoi, ettei voi mennä äidin kanssa elokuviin isänpäivänä, vaan vie iskän leffaan. Halusin myös muistaa lasteni isää jollain lahjalla, mutta millä? Tökki hirveästi, että joka paikassa kehoitettiin ostamaan jotain uutta, enkä halunnut niitä peruskalsareita tai partavesiä tai paitoja. Sitten törmäsin Iineksen pipoihin, joita hän tekee nykyään pienissä erissä myyntiin. Jyväskylästä lähtöisin oleva nuori nainen, yrittäjä, blogikollega ja hänen itse käsintehdyt piponsa – oliko hei vähän innostava ja mielestäni ekologinen vaihtoehto!

Laitoin siis tilaukseen mustan pipon miehelle ja kun paketti saapui, siellä oli minullekin yllätyksenä pipo kaupanpäällisenä. Tuli ehkä maailman paras mieli ja pipolle vielä enemmän arvoa. Kävimme eilen jollain tapaa kuvaamassa pipoja – tytöillä oli kiire kaverisynttäreille ja miestä taisi ahdistaa kameran ”väärä” puoli. Lisäksi hän illalla älysi, ettei ollut viikonloppuna ajanut partaansa ja kysyi, kelpaako nyt ”sinne sun blogiin”. Tämä kysymys pysäytti. Väliäkö parralla, väliäkö blogilla. Koska hän enemmän kuin kelpaa meille, juuri sellaisena kuin on. Ja se, mitä hän on arjessamme ja elämässämme, on tärkeämpää, kuin yksikään kuva tai blogipostaus.

Olen onnellinen, että tänään saan muistaa niin omaa isääni, joka on ukkina suuri osa lasteni elämää ja lasteni isää, joka on tiukka ja rehellinen, rakastava ja jaksava, pitkäpinnainen ja turvallinen.

Hyvää isänpäivää kaikille! Miten teillä vietetään isänpäivää?

Ja kiitos Iines pipoista! Jos mietit hyvää sekä ekologista joululahjaideaa, niin suosittelen kurkkaamaan Iineksen pipot!