Uusi sushimesta Tampesterissa

Pitkään on suosikkejamme olleet lounaspaikkoina sushipaikat, joita Tampereella löytyykin ilahduttavasti. Koskikeskuksen Luckiefun’sissa olemme monesti käyneet lasten kanssa, samoin useasti on tullut käytyä Hallituskadun Itsudemossa. Ne ovat olleet lasten kanssa kaksi suosikkiamme, sillä esikoinen ei ole niin sushin perään. Näiden lounasbuffissa löytyy kuitenkin paljon muutakin ruokaa, kuten bataattiranskalaisia ja kevätkääryleitä, jotka ovat lapsemme suosikkeja.

Viikko sitten joukkoon jyräsi ketju nimeltään Konnichiwa. Se avasi ovensa Kyttälässä, Stockmannin takana sekä Bistro Naapurin naapurissa. Sijainti on siis loistava (siitä tuli hei lähinnä Pikku Kakkosen puistoakin oleva sushibuffa!), mutta miltä sen sushit maistuivat?

Astuimme sunnuntaina sisään ravintolaan vähän ennen yhtä ja se oli kohtalaisen tyhjä, mutta tuntia myöhemmin porukkaa olikin urakalla. Syöttötuoleja oli hyvin tarjolla samoin kuin tilaa, eli ravintola on helppo lähestyttävä lastenkin kanssa. Konnichiwa on sisustettu hyvin yksinkertaisesti, pöytien ja tuolien lisäksi löytyi muutamia koristeita. Se, mistä tykkäsin erityisesti, oli valon määrä, joka ravintolaan lankesi. Peittosi tässä suhteessa kaksi muuta suosikkiamme täydellisesti. Lisäksi olen usein harmitellut sitä, että Itsudemossa on kuuma sekä hirveän kova musiikki – Konnchiwassa oli viileää, valoista sekä musiikki hiljaisella. Ei tullut sellaista tuskaista sekametelioloa, jos tiedätte?

Susheja oli pitkä pöytä tarjolla, lisäksi oli muun muassa friteerattuja rapuja, kevätrullia, teryakikanaa, nuudeleita, salaatteja – sitä aika samaa kuin muuallakin, tosin rapuja en ole aiemmin syönyt buffissa ja ne olivat vielä todella hyviä! Joskus on harmittanut, ettei ruokia ole nimetty hyvin ja saa arpoa, mitäköhän tässä on, mutta Konchiwassa ei ollut sitä ongelmaa. Dumplingsien kohdalla lukenut ”paistetut nyytit” tosin jätti arvoitukseksi, ovatko nyytit kasvis- vai lihatäytteisiä.

Sushit olivat ihanan raikkaita ja tuoreita. Ne kiersivät vauhdilla, joten kovin kauaa seisonutta sushia ei tarvinnut syödä. Tarjolla oli myös raakaa kalaa ihan sellaisena, ilman riisiä tai merilevää, en muista sellaista nähneeni muissa buffissa! Hintaan kuului ruokajuomana vesi tai mehu, limpparit maksoivat euron hanasta.

Jälkkäripöydässä oli vaikka mitä porkkanakakusta suklaakekseihin, jätskiin ja tuulihattuihin. Mausta en tiedä mitään, sillä tungen napani sushibuffissa niin järisyttävän täyteen suolaisista, ettei tarvitse enää vilkaistakaan jälkkäriin päin! Lapset kyllä kehuivat porkkanakakkua kovasti!

Ensimmäisen käynnin perusteella tästä tuli kyllä suosikki. Freesit maut, rauhallinen tunnelma, valoisuus ja sijainti – sanoisin että ovat menneet aika nappiin!

Ketkä muut tykkäävät sushibuffista? Mikä on oma suosikkisi? Onko Konnichiwa tuttu?

KONNICHIWA
Tuomiokirkonkatu 24
Lounasbuffet 12 e (tarjolla muuten aina klo 17 asti!)

Mä tein sen! Miten päädyin yrittäjäksi?

Huh heijaa kun ovat fiilikset heitelleet riemusta kauhuun. Miten ihmeessä minusta tuli yrittäjä? Sillä sitä nyt virallisesti olen. Perjantaina katkesi työttömyyteni, kun torstaina sain myönteisen päätöksen starttirahasta.  Sitten sain Y-tunnuksen. Olin ensiksi ihan hyppiä riemusta, seuraavassa hetkessä haukoin kauhusta henkeäni. Mitä olen tekemässä! En minä ole mikään piinkova bisneslady, päinvastoin, olen herkkä ja vähän liikaa stressaava. Miten päädyin tähän tilanteeseen?

Ja tiedättekö muuten mitä – odottelin vain kiltisti, että saan päätöksen starttirahaan ja kyllästyin odottamaan. Piti saada selkoa asiaan, sillä olin jo saanut tulevalle yritykselle yhden koko syksyn kestävän projektin, joka pitäisi saada käyntiin. Tämä siis liittyen viestintään, mutta täysin esimerkiksi blogin ulkopuolella oleva työ. Palattuani Pärnusta soittelin torstaina Työkkäriin starttirahan perään. Sieltä käskettiin soittaa yrityspuolelle. Sieltä annettiin starttirahakäsitellijöiden numeroita kaksi. Toisesta numerosta vastasi nainen, joka kysyi onko hänen hakemuskäsittelijäni. Ööö, mistäs sen tietäisin? Selvisi, ettei ole. Hän jätti soittopyynnön sille, joka on käsittelijäni. Joka soitti tietenkin, kun olin lapsen kanssa lääkärissä. Sitten soittelin takaisin. Ja selvisi, että hakemukseni on kuitattu vastaanotetuksi, mutta hukattu sen jälkeen. Se ei olisi ikinä tullut käsittelyyn ilman soittorumbaani sen perään. Oikeasti, argh. Käsittelijä kysyi voiko palata asiaan ensi viikolla. Pidin pintani ja sanoin, ettei se oikein käy, etten menetä töitä ja sain sitten haastattelun jälkeen myönteisen päätöksen starttirahaan. JES! On joku pieni turva siellä pohjalla sitten.

Miten tähän tilanteeseen on päädytty? Varmaankin omien valintojen sekä nykyisen työelämän myötä. Kun valmistuin yliopistosta yli 10 vuotta sitten kasvatustieteiden maisteriksi, valitsin lähteä Thaimaahan puuhaamaan kaikkea muuta. Tässä vaiheessa elämää en missään nimessä kadu, enkä vaihtaisi noita vuosia ulkomailla mihinkään, mutta eihän se ollut paras startti työelämälle. Silti se oli parasta, mitä voin muistojeni pankkiin tallettaa toimistossa istumisen sijaan ja suosittelen ehdottomasti kaikille! Haikailemme tasaisin väliajoin miehen kanssa takaisin edelleen.

Niin, aiheeseen taas. Sitten työelämä oli pätkiä erilaisissa paikoissa, joissa viimeinen tiedottajan pesti päättyi, kun olin yli puolivälissä raskaana. Jatko oli selvä, jäin odottelemaan perheenlisäystä. Kävin lapsen ollessa 1,5-vuotias vuoden kestävät muotitoimittajaopinnot ja sitten kuopus ilmoitti jo tulostaan.

Viime syksystä lähtien olen tasaisin väliajoin pusertanut työhakemuksia pääsemättä edes työhaastatteluun. Olin niin iloinen, kun pääsin haastatteluun reilu viikko sitten, vihdoin! Työ olisi siis ollut yrittäjänä tehtävää työtä yhdistystoiminnassa ja näin ollen tuntitaksalla laskutettavaa. Starttirahan iloa himmensi myös se, että yhtä aikaa sen kanssa sain kuulla olleeni toisen hakijan kanssa tosi pätevä, mutta valitsivat sen toisen. ÄRRRR. Ehkä raastavinta olla kakkonen, niin lähellä ja silti niin kaukana! Harmitti ihan silmittömän paljon!

Olen kuitenkin todennut, että kun olen puuhaillut some- yms. hommia nämä vuodet, alkaa olla helpompi myydä osaamistani sisällöntuottajana, copywriting-hommissa, blogiyhteistöissä ja kaikkeen viestintään liittyvässä sen sijaan, että painaisin kohti kasvatustieteiden töitä. Ja mitä nekin oikein ovat edes? Itse asiassa luin enemmän hallintotieteitä ja tiedotusoppia yliopistossa kuin kasvatustieteitä, joten tuo tittelikin on todella hämäävä.

Näin päädyin kokeilemaan siipiäni yrittäjänä. Tässä sitä sitten ollaan, ensimmäistä kertaa SEITSEMÄÄN vuoteen en ole virallisesti työtön, kevytyrittäjä tai muuta vastaavaa, vaan ”ihan oikea” yrittäjä. Edessä on hirveästi opeteltavaa liittyen kirjanpitoon ja verotukseen sekä yhtä tärkeisiin juttuihin, nimittäin siihen myymiseen ja verkostoitumiseen. Minä olen luonut verkostoja paljonkin pääkaupunkiseudulle, mutta Tampereella tunnen olevani vielä aika hukassa. Lisäksi se töiden saaminen ja myyminen vähän jännittää. Yrittäjäkurssin voi käydä kuka vaan (se tarjottiin muuten ilmaiseksi työttömille korkeakoulutetuille, mahtavaa!) ja starttirahahakemuskaan ei ollut niin haastava tehdä kuin pelkäsin. Toiminimen perustaminenkin on suhteellisen yksinkertaista. Mutta sen jälkeen alkaakin vasta se totinen työ, eli hommata riittävästi töitä, jakaa aikansa järkevästi, verkostoitua, kouluttautua, pitää osaamista yllä ja… Huh!

Eli kaikki te, jotka olette yrittäjiä, olette joskus olleet tai miettineet sitä, heittäkää vinkkejä kehiin! Otan kaiken tiedon ilolla vastaan. Tästä tämä lähtee toivottavasti! Tällä hetkellä yrittäjyydessä yhtä lailla kiehtoo ja jännittää se, että asioita saa tehdä koko ajan. Tein useamman palasen taas viikonloppuna, mutta sitten taas voin lähteä arkena tunniksi lenkille keskellä päivää. Työteho on yksinään välillä huomattavasti parempi, kun aikaa ei mene lounaisiin, avotoimistossa höpöttelyyn tai teehetkiin. Näin ollen päivisin jää aikaa sitten vaikka urheilulle. Ja joustaahan tämä homma sitten kun lapsi sairastaa ja antaa siimaa sille, ettei kuopuksen tarvitse olla vielä kokopäivähoidossa. Samalla se on juuri se haaste, osata olla välillä tekemättä yhtään mitään. Ihan loma-lomalla on ollut jo pitkään mahdoton olla, ehkä siis tavoitteissa joku kännykätön viikko perheen kanssa vielä! Yrittäjyydessä kiehtoo myös se, että kun tekee niitä asioita mistä tykkää, ne tekee ilolla, täysillä, huolellisesti ja mielellään.


mekko & OTHER STORIES (second hand, Magicpoksin kirppiskamoista) / takki H&M (second hand)/ kengät DR. MARTENS/ korvikset LINDEX/ hiuspanta VALKAMA ACCESSORIES

Ja tiedättekö mitä. Väkisin puristui silmästä lääkärissä pari kyyneltä ollessani niin huolissani lapsesta ja kuullessani diagnoosin, mutta siinä lääkärin kysellessä kuka lasta voi hoitaa ja tarvitseeko kirjoittaa töihin todistuksia sanoin ensimmäistä kertaa ääneen, että olen yksityisyrittäjä. Sen sijaan että olisin ”vaan kotona”, ”työtön”, ”kotiäiti” tms. Olipa jännää! Se jotenkin nosti omaa ihmisarvoani (vaikkei näin pitäisi olla, ehkä tämä on oman pään sisäistä, kun olen niin pitkään ollut työtön ja selittänyt ihmisille tilannettani auki sataan kertaan).

Vinkkejä ja onnenpotkuja kehiin siis, toivottavasti saa työllistettyä itseni tarpeeksi tehokkaasti! Iloista uutta viikkoa kaikille! Sanoinko jo, että viikko on eka seitsemään vuoteen, etten joudu kutsumaan itseäni virallisesti työttömäksi? Sanoinhan? Hih!

Tunteikas elokuu (sis. arvonnan!)

Ei ole unohtunut tämä elokuun asukollaasi, vaikka ensimmäinen viikko on jo syyskuustakin mennyt. On vain ollut haipakkaa! Se on kyllä se lause, joka on kuvannut viime aikoja. Tuntuu, että teen ihan koko ajan jotain ja silti aikaa ei jää mihinkään. Joku organisointiongelma?

Elokuu oli tunteita täynnä. Ensiksi vietettiin viimeisiä lomapäiviä kolmisin, sitten pala kurkussa saattelin esikoisen eskariin. Eskari pyörähti hirmuisen kivasti käyntiin ja lapsi viihtyy siellä todella hyvin. Harmitti, että nyt tuli yli viikon tauko hommaan. Kuopus puolestaan solahti uuteen päikkyryhmäänsä ilolla ja julisti juuri eilen illalla, että päiväkodissa on kivaa, töissä on isillä tylsää, kun siellä ei saa ulkoilla. Ihan totta varmasti.

Elokuussa vietettiin kälyn polttareita, jotka olivat todella ihanat. Samoin sitten elokuun viimeisenä, kauniina ja lämpöisenä iltana vietettiin pikkuveljen häitä, jotka olivat todella ihanat. Lupasin kai toimittaa heille ensi viikolla kuvia, joten se pitäisi ottaa viikonlopun projektiksi.

Elokuussa pääsin myös käymään Tykkimäellä ja tutustumaan valtavan upeisiin pyörätuolitanssijoihin, joiden myötä minulle aukeni pala ihan uutta maailmaa.

Elokuun asut olivatkin sitten aika yllättävä setti, sillä olen mieltänyt olevani henkeen ja vereen housuihminen. Missä farkut? Mistä ihmeestä tupsahti näin monta hamekuvaa?

Vanhalla tutulla kaavalla siis kohti asuäänestystä ja arvontaa. Huikkaa suosikkiasusi elokuulta kommenttikenttään ja olet mukana setin arvonnassa, jossa on ihanan Organic Shopin vartalovoita, kuorintaa sekä hiusnaamio. Lisänä mustaherukka-minttusuklaatuliainen Pärnusta! Kuulen mielelläni myös, mitä sinä odotat eniten syyskuulta? Tai onko jotain postausaihetta, josta haluaisit ehdottomasti kuulla?

Arvonta on auki aina 11.9.2019 klo 18 asti. Onnea matkaan kaikille ja ihanaa viikonloppua!

*arvottavat tuotteet saatu