Ja shown on jatkuttava

Siis mikä viikko! Kävin kahdessa eri musikaalissa, milloin viimeksi olisin ylipäätään käynyt musikaalissa? Ja miten mielettömiä esityksiä olivat molemmat, hyvin erilaisia, mutta mahtavia genressään.

Eilen hipsittiin illalla kohti YO-taloa, jossa olen käynyt viimeksi ehkä 17 vuotta sitten opiskelijahaalarit päällä. Mietin kuinka se toimii tilana ja varsinkin keikkatilana, seisotaanko siellä ja tungeskellaan eturiviin ja homma yllätti: kahdessa kerroksessa oli tuoleja ja paikatkin oli nimellä varattu, eli ei ryysäystä vaan saatto varatulle paikalle. Hei kuinka ihanaa, olin varautunut johonkin ihan muuhun.

Ja sitten pärähti esitys käyntiin. Lavalla nähtiin siis Show must go on-musikaali, jonne en olisi ikinä päätynyt, jos ystävä ei esiintyisi siinä. Miksen olisi mennyt? Ensinnäkin ajattelin, etten ole ollut mikään suuri Queen-fani, siinä varmaan tulee biisejä, mitä en ole kuullutkaan ja tunnen ne pari hittiä. Ja toisekseen, en olisi saanut vain aikaiseksi järjestää musikaali-iltaa ja varata lapsenvahtia. Mutta ystävän näkeminen lavalla toimi kimmokkeena ja voi elämä, onneksi mentiin. Sillä jo ensimmäisen biisin kohdalla meni kylmät väreet ja ihastus – Mercurya esittävä Mikael Saari oli aivan tajuttoman huikea ja muu ryhmä bändeineen oli upea sekin!

Musikaalin tarina kertoi löyhästi Freddien ja bändin elämästä, lisäksi tarinassa oli tämän päivän cover-bändi kokeilemassa siipiään maailmalla. Tarina jäi vähän toiseksi, sillä biisit veivät niin mukanaan. Se, etten muka ole kuunnellut Queenia tai tunne biisejä unohtui – mikä määrä heillä onkaan elämää suurempia hittejä, jotka kaikki olivat tuttuja. Mikael Saari oli röyhkeä, upea tulkitsija ja hänen äänensä tärähti jokaiseen sielun sopukkaan aiheuttaen jatkuvasti kylmiä väreitä ja kyyneleitä silmäkulmassa. Under Pressure, We Will Rock You, Show Must Go On ja muut lukemattomat hitit saivat laulamaan mukana ja eläytymään esitykseen täysillä. Intiimi keikkatila YO-talo toimi täysillä ja Saari käveli yleisön seassa jopa istuen välillä ihmisten syliin laulamaan. Mieletön, itselleni aika vieraaksi jäänyt taiteilija!

Lavalla nähtiin miehiä hameessa, traaginen Freddien tarina, upeita lauluja, pätkiä jotka naurattivat ja pätkiä jotka itkettivät. En voinut kehottaa menemään katsomaan Nahkatakkista tyttöä, sillä esityksiä ei enää ole (paitsi että luin, että mahdollisista lisäesityksistä neuvotellaan, jee!), mutta tätä ehdit vielä muutamassa kaupungissa katsomaan. Kurkkaa täältä keikkapaikat ja kysy peruutuspaikkoja loppuunmyydyille, niille mekin kurvasimme kun vakkari lastenhoitaja ilmoitti, että hänellä onkin vapaana tuo ilta.

Mielettömiä elämyksiä musiikki ja teatteri tarjoaa, ihan pää pyörällä tämän viikon elämyksistä. ISO kiitos koko huikea esiintyjätiimi!

Freddie Mercury: Mikael Saari
Brian May: Erik Valkama
John Deacon: Tuomas Viiliäinen
Roger Taylor: Simo Stenman

Mikko: Ville Karhi
Pete: Rafael Järvinen
Carita: Elisa Lairikko
Kasper: Valtteri Mönkö

Kitara: Erik Valkama
Basso: Tuomas Viiliäinen
Rummut: Simo Stenman
Koskettimet: Risto Lassila
2. kitara: Sami Tenhunen

Kuka on nähnyt tämän? Queen-faneja ruudun takana?

P.S. Kurkkaa stooreista IGssa (@optimismiakatja) pari Saaren laulupätkää, iltaan asti ehtii. APUA miten kova!

Unelmiahommia jahtaamassa – eilisen fiiliksiä

Mistäköhän aloittaisin purkamaan eilisen tunnemyrskyä? Vaikka siitä, että ajattelin aina yrittäjyyden olevan hulluinta, mitä ihminen voi tehdä? Ajattelen ehkä edelleen välillä niin, mutta kohta ensimmäiset puoli vuotta yrittäjyyttä on takana ja olen kokenut suuria aallonpohjia ja välillä taas tuulettanut onnistumisesta ja innostumisesta.

Eilen aamulla marssin polvet vähän hyytelönä kohti TE-toimiston haastattelua. Olin huolella tehnyt tammikuussa starttirahan jatkohakemuksen ja sen perusteella minut oli soitettu tapaamiseen. Starttirahahan haetaan aluksi puoleksi vuodeksi ja sitten voi hakea jatkoa toiseksi puoleksi vuodeksi. Koska luonteeni on vähän stressaava, sain pienen pa***halvauksen puhelusta. Että nyt en saakaan sitä, olenko tienannut liian vähän vai liian paljon, mitä minä siellä sanon, kun tämä koko homma on vähän epävarmaa tauotta! Maanantaina ei välttämättä tiedä, mistä viikon työt (ja sen myötä palkat) kilahtavat. Starttiraha ei ole kauhean suuri, mutta on se varma kuukausittainen tulo, jolla pystyy kuittamaan esimerkiksi päivähoitomaksuja. Ehdoton apu siis näin aloittelevana yrittäjänä.

Nauroin sisäänpäin, kun haastattelussa selvisi, että TE-toimisto haluaa tavata kaikki starttirahan jatkoa hakevat, jotta tietävät missä mennään. En ollutkaan mikään silmätikku tai mokaaja, miksei sitä kerrottu aiemmin, olen kaksi viikkoa hermoillut! Ensimmäisten kolmen kuukauden tulojen perusteella kuulemma näki, että on moni uskonut ideaani ja sen verran tuloja on ollut, että olen selkeästi tehnyt töitä. Puhua palpatin (tapani mukaan) tunnin tapaamisessa vähän liikaakin, kun innostuin niin purkamaan kaikkia fiiliksiä kuluneelta puolelta vuodelta. Että miten haluaisin tehdä töitä vähän koko ajan, koska kaikki mitä teen, on niin kivaa. Mutta miten niitä ei sitten riitäkään vielä tarpeeksi ja myynti meinaa tökkiä. Kerroin miten ylpeä olin syksyn projektistani, jossa väänsin kunnan työntekijöille viestintäohjeet ja miten paljon tuo projekti opetti ja haastoi itseäni. Kun pöydän toisella puolella sanottiin, ettei ole mitään syytä olla myöntämättä minulle jatkoa starttirahassa, nielin vimmatusti kyyneleitäni. Olen vähän itkuherkkä aina, oli kyse onnistumisesta, epäonnistumisesta tai liikuttumisesta. Kyynel vierähtää aina poskelle.

Sain myös vinkkejä siitä, mitä TE-toimisto tarjoaa Pirkanmaalla uusille yrittäjille. Yrittäjyysbuusti on käytössä vain täällä ja siinä jo kokeneet yrittäjät mentoroivat aloittelijaa haluamassaan asiassa. Otin heti yhteyttä yhteen yritykseen, sillä haluan nimen omaan myynnissä ja yrityksen kasvattamisessa apua. Mieletön ilmainen palvelu! Ja sen lisäksi tarjolla on psykologin pari käyntiä ilmaiseksi, joissa käsitellään yrittäjän jaksamista ja ajankäyttöä. Päälle vielä starttirahaa. Tuli hirveän iloinen olo, ei tämä yksinyrittäminen olekaan niin yksinäistä, mahtavia tukitoimia on järjestetty!

Siinä tunnepalossa sitten pompin eteenpäin kaupungilla ja töihin oli vaikeaa keskittyä. Mietin, olenkohan nyt ihan ”oikea” yrittäjä? Sen sanominen on todella outoa. Tekisi mieli sanoa, että jotain puuhastelen. Miksi nolottaa? Sehän on hienoa! Viime viikolla toimittaja haastatteli minua, äitiäni ja lastani ja kysyi mitä teen työkseni. Ajattelin, että jos voisin painua maan alle tekisin sen nyt, kun vastasin ”olen yrittäjä”. Ehkä kun en osaa niin kauniisti napakkana litaniana kertoa mitä kaikkea teen, se tuntuu hullulta. Tai kuten eilen sanoin, tuntuu että jotenkin mokasin, kun taskussa on KMn paperit. Eivät ne ihan tähän tähdänneet! TE-toimiston virkailija sanoi rohkaisevasti, että mieti, että ilman niitä papereita et välttämättä olisi yrittäjä tai tässä tilanteessa. Etteivät ne todennäköisesti ole ihan hukkaan menneet. Niin, totta. Rohkaisevaa.

En koskaan ole halunnut yrittäjäksi, sillä ajattelin, että minun luonteellani sellainen on mahdotonta. Etten pysty hetkeäkään olemaan ajattelematta mitä seuraavaksi, kenelle myyn, mistä ensi kuun tulot. Kyllähän se kaikki pyörii koko ajan päässä, mutta toisaalta kun saa jotain läpi ja alkaa toteuttaa, sitten mennään kyllä ilolla ja flowssa. Päätin ryhtyä yrittämään siksi, että menetin hermoni toivottomaan hakemusten lähettelyyn, joka ei johtanut mihinkään. Suutuin, että työllistän sitten itse itseni! Vielä kun yrittäjyyskurssi tarjottiin ilmaiseksi työttömille korkeakoulutetuille, niin homma oli selvä.

Nyt pari päivää olen lukenut Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmaduunarin tilipäivä-kirjaa ja vähän yli puolet on luettu. Kirja on ihan huikea, voin kertoa siitä myöhemmin lisää, mutta se kädessä olen kirkastanut ajatuksiani. Istunut päivittämässä LinkedIn-profiilia raflaavammaksi, selkeyttänyt ajatuksiani siitä, mitä kaikkea haluaisin tehdä ja taputtanut itseäni olkapäälle jossain kohdissa tajutessani, että hei juuri noin olen toiminut!


paita Apulannan fanikaupasta (olen saksinut jonain vuonna hihat irti)/ sukkikset KAIKO/ hame POMP DE LUX/ kengät DR.MARTENS (second hand)/ korvikset MAMAKORU

Kirjaa lukiessani minulle on selkeytynyt yksi unelma lisää, jota haluaisin yrittäjänä toteuttaa: puhuminen. Puhun siis ihan hirveästi ja aina, rakastan esiintymistä ja rakastan kertoa tarinoita. Matkaopas-hommassa oli maaiman parasta vetää 10 tunnin retki, jonka aikana sai suoltaa faktoja Thaimaasta ja tutustua ihmisiin, jotka ovat retkilläni. Miksi he ovat reissussa, keitä he ovat ja kuka minä olen. Vaihdoin paljon ajatuksia. Rakastin ottaa ihmisiä vastaan lentokentällä ja jutella. Thaimaassa asuessa vietin yhden kesän opettaen maahanmuuttajille suomea. Rakastin sitäkin työtä, joskin se oli hyvin haastavaa ryhmän ollessa valtavan heterogeeninen. Mutta Unelmaduunareita tahkotessa olen tajunnut, että haluaisin ihan hirveästi luennoida, opettaa, kertoa tarinaa yrittäjyydestä, esiintyä. Miten sellaisiin tilaisuuksiin pääsisi tai miten tätä toteutetaan? En tiedä, mutta otan selvää. Sinnikkyydellä ja tahdonvoimalla pääsee lopulta pitkälle. Nyt seuraavaksi sovin sen Yrittäjyysbuustaus-ajan. Niin ja olen ylpeä tästä yrittäjyydestä, jolle nyt ainakin syksyyn asti on näytetty vihreää valoa!

Jaatteko fiiliksiä urapolkujenne suhteen? Kuinka moni on lukenut Unelmaduunareita, tätä uutta tai edellistä?

Mahtava Anette ja Pikkubistro Kattila

*ruoat ja juomat saatu

Jatketaanpas vähän Mansen mestojen hehkutusta, nyt kun allekirjoittanutkin on vähän paremmin kartalla. Tiedättekö, tammikuussa avattiin pitkästä aikaa Tampereen Mustavuoren laskettelurinne ja menimme melkein heti avajaisten jälkeen käymään iltamäessä. Kuopuksen jo uuvahtaessa odottelimme muita kahvilassa kaakaolla ja hämmästyin kahvilan kokoa, siisteyttä ja ruokalistaa. Sehän oli oikea ravintola! Oli pastaa, hampparia, siipiä ja esimerkiksi rieskaa täytteillä. Hämmästyin todella, onpa hyvä lista, tännehän täytyy tulla ensi kerralla niin, että syödään samalla reissulla!

Vain hetki tuon laskettelureissun jälkeen sain Tampere Food Club Bloggersien kautta kutsun syömään Kattilaan. Siis täh? Mutta sehän meni konkurssiin loppuvuodesta! Niinpä meni, mutta aloin sitten ihmeissäni asiaa googlettelemaan ja selvisi, että Bistro Kattila ehti olla kiinni noin viikon päivät ja siellä taustalla hääriikin nyt Hopealinjojen ravintolatoimenjohtaja Anette Mellin. Sama upea nainen, joka loihtii esimerkiksi Viikinsaaren mielettömän brunssin kesäisin ja itse asiassa sama nainen on siellä Mustavuoren bistronkin taustalla. Laskettelukeskuksessa on käynyt paljon väkeä syömässä ilman, että ovat menneet mäkeen. Wau!

Kotiläksyni tehneenä ja vähän nolona siitä, etten ollut kartalla asioista kävelin eilen Kattilaan maistelemaan menua läpi. Pikkubistro Kattila sijaitsee kivenheiton päässä Keskustorilta, Hallituskadulla ja on nimensä mukaisesti kohtuullisen pieni ja sympaattinen paikka ja erittäin viihtyisä sellainen. Ruokafilosofia on Anetten käsissä muuttunut hieman siitä, että sen sijaan, että tehtäisiin kalliista raaka-aineista lounasta pidetään se simppelimpänä ja panostetaan enemmän iltaan. Se, mikä ilahduttaa on lähiruokaan panostaminen ja uudet ideat. Tai no se ilahdutti noin ajatuksena ensimmäiseksi, mutta voi pojat mikä menu olikaan, kyllä ilahtuivat makunystyrätkin!

Kun kuulimme mitä on tarjolla, ajattelin ensimmäisen ruokalajin kohdalla, että voi ei, unohdin ilmoittaa ruokarajoitteestani eli lihasta. Eipä haitannut mitään, mentiin kasviksilla ja kalalla! Ooh! Ainoastaan antipastossa oli hieman vasikkaa, joka oli helppo skipata. Mahtavaa, olin todella ilahtunut tästä ja niin oli muutkin pöydässä maistettuaan miten mieletöntä kasvispääruoka oli.

Ilta alkoi antipastolautasella, jossa oli selkeästi oliiveja, vitello tonnatoa, sieniä ja juustoja. Mutta hei! Oliivit olivatkin raakoja luumuja, jotka on kerätty raakana ja säilötty. Mikä idea! Ja miten hauska maku! Pointsit tällaisesta kekseliäisyydestä. ”Oliivit” eli luumut ovat kotoisin Lahtuan luomutilalta Orivedeltä ja lähiruokaa on Saloniemen juustolan juustokin. Goudaa kutun maidosta, ihan mielettömän ihanaa! Sienissä maistuu vähän joulu ja vitello tonnaton kastike ei ole tonnikalasta, vaan kotimaisesta järvikalasta. Onpa kekseliäs aloitus ja jotain ihan muuta kuin oliivit, aurinkokuivatut tomaatit ja ne… No perinteiset jutut ovat.

Ilta jatkuu mustajuurikeitolla, jonka seasta löytyy herkullinen pala Ahlmanin fetaisaa juustoa. Ahlmanin juustot ovat mielettömiä ja todellakin sitä lähiruokaa. Keitto on samettista ja sen kruunaa tuore foccacia. Alan olla hyvin vakuuttunut Anetten taidoista keittiön puolella. Simppeliä, hyvää, lähiruokaa, kasvista, ai jai!

Seuraavaksi nautimme lohta piparjuuren ja retikan kera ja sitten se on sen annoksen vuoro, joka räjäyttää pankin: kasvispääruoka. Kuvitelkaa, olen jättänyt punaisen lihan ruokavaliosta 23 vuotta sitten ja totuin siihen, että lämmitin koulun ruokalassa itselleni kuivaa kasvispihviä tai söin niin monta vuohenjuustosalaattia ravintolassa, etten halunnut enää mennä ulos syömään. Kauas on tultu siitä: edessäni on kasvispääruoka, joka hurmaa jokaisen pöydässä istujan. Annoksen saa myös vegaanisena! Siinä on pohjalla selleripyreeta, päällä vegaanisia perunagnoccheja, ruusukaalia, parmesania, haudutettua maa-artisokkaa ja annoksen kruunaa siinä maistuva tryffeliöljy. Siis järjettömän hyvät, yksinkertaiset, mutta silti niin mielettömät maut. Kylkeen tarjoiltu valkoviini Complantation Blanc 2018 Marcel Deiss sopii täydellisesti annokseen hapokkuudellaan.

Olen ihan onneni kukkuloilla, mutta Anette ei vielä päästä meitä, sillä toki on jälkiruoan vuoro. Minä en lähtökohtaisesti pidä jälkkäreistä, ne ovat usein liian makeita, niissä on viljaa tai pahimmillaan ne ovat jotain suklaakakkua, jota en todellakaan jaksa menun lopuksi. Siksi kevyt mustikkajäädyke mustikkageelillä, mehustetulla mustikoilla ja kristallsoidulla valkosuklaalla on hämmentävä: rakastan sitä. Se on kevyt, raikas, valkosuklaa rapisee ihastuttavasti suussa ja syön melkein koko annoksen. Harvassa ovat paikat, joissa saa täydellisen kasvisruoan ja jälkkärin, jonka eteen liputan.

Anette onnistui täydellisesti. Uskallan varauksetta suositella Pikkubistro Kattilan ”uusia tuulia” ja menen ehdottomasti testaamaan Mustavuorenkin listan. Päivän lounaana näyttää olevan täytettyjä paprikoita, yksi lapsuuden lemppari jota unohdan aina itse tehdä. Kehtaanko marssia päivällisen jälkeen tänään lounaalle vielä? Sympaattinen paikka sydämellisellä palvelulla, mahtavaa työtä!

Oletteko tutustuneet Pikkubistro Kattilaan ennen tai jälkeen omistajanvaihdoksen?