Tamperelaisen Kivatin ihanat uutuudet

Kuka muistaa omasta lapsuudestaan Kivatin tuotteita? Minulle tuo logo on jotenkin piirtynyt mieleen lapsuuden kypärämyssyistä ja ajatuksiin on jäänyt, että merkki on luotettava ja kotimainen. Sen enempää merkkiasioita en lapsuudessa ole ajatellut, mutta omien lasten myötä on tullut paluu villahaalarien sekä kypärämyssyjen maailmaan ja nelisen vuotta sitten ostaessani noita tuotteita 1-vuotiaalle esikoiselle, valitsin kaupasta Kivatin myssyn sekä haalarin. Ehkä alitajunta ohjasi valintaa oman lapsuuden perusteella, mutta tuo villahaalari on palvellut meitä tähän syksyyn asti, kahdella lapsella. Vaikka olen niin sanotusti kohdellut sitä kaltoin (en pessyt täysin villanpesuohjeiden mukaan), se on säilynyt ehjänä ja lämmittänyt kahta lasta. Siihen on kaatunut mehut ja kaakaot (ainahan laskettelurinteessä kiskotaan vähän toppahaalaria pois, ja villahaalari alla ottaa osumat), mutta tahrattomaksikin se on aina pesussa saatu. Nyt se on molemmille liian pieni ja oli aika saada tytöille päälle uudet villahaalarit.

Itse koen tuon haalarin näppäräksi vaatteeksi, joka on helppo esimerkiksi lapsen itse pukea. Nyt kun eletään tätä kura-aikaa, en raaski laittaa tytöille uusia toppia päälle kuraan, vaan mieluummin laitetaan villaa välikausiasujen tai kuravaatteiden alle. Villahaalari toimii hyvin esimerkiksi automatkoilla, jos muut vaatteet ovat kurassa, olen heittänyt tytöt esimerkiksi tarhaan pelkässä villa-asussa.

Kävimmekin lokakuussa valitsemassa Kivatin tehtaanmyymälästä uudet villahaalarit ja valinta oli ”yllättäen” kauniin roosan värinen. Esikoinen jopa harkitsi Haukku-haalaria, mutta päätyi sitten kuitenkin vaaleanpunaiseen haalariin. Koot menevät haalareissa 10 sentin välein, eli otin vähän reilut haalarit, sillä toivon näiden palvelevan pitkään. Nyt sain mukaan Kivatin uutta villalle ja silkille tarkoitettua pesuainetta, joten lupaan kohdellakin näitä kauniita merinovillaisia haalareita vähän paremmin kuin edeltäjäänsä! Uutuustuote on biologisesti hajoava, hellävarainen iholle eikä sisällä väriaineita. Uskon, että talven hiihtoreissujen jäljiltä (voi tuleehan lunta ja hiihtoreissuja!) villahaalarit vaativat taas mehu- ja kaakaotahrojen poistoa. Saimme matkaamme myös merinolapaset ja -sormikkaat, jotka sointuvat nätisti haalarien harmaaseen resoriin.

Niin ja hei, se filosofia Kivatin takana! Olen vasta viime vuosina tutustunut yritykseen paremmin ja tähän asti ajatellut sen olevan kotimainen ja luotettava. Eikö ole hauskaa, mitä mielikuvia ja brändiuskollisuutta lapsuudesta jää? Kivat on syntynyt vuonna 1975 sen tuloksena, ettei Jukka Puskala löytänyt allergiselle lapselleen sopivia sormikkaita. Niin alkoi sormikkaiden valmistus itse ja tuotevalikoima on laajentunut vuosien saatossa. Vaatteet tehdään Suomessa, kaikki materiaalit ovat myrkyttömiä ja kaikki työvaiheet suunnittelusta ompeluun tapahtuvat saman katon alla Tampereella. Luotettava on siis todellakin se sana, jonka voi tähän merkkiin liittää. Ja kestävyys!

Koska olen vähän höyrypäinen täti, mitä tulee parin kuukauden ikäiseen veljentyttööni, haluan hommata hänelle kaikkea, mitä olen omassa lapsiperhearjessamme kokenut hyväksi. Niinpä vein ristiäisiin hänelle muun muassa Kivatin villahaalarin, jossa pienen on hyvä nukkua talvella kärryissä. Onneksi muuten kysyin kälyltä mielipidettä väristä, sillä aika pinkkifanina ja kahden pinkkiä rakastavan tytön äitinä olisin ottanut kolmannenkin haalarin roosan sävyssä. Tajusin kuitenkin, että makumme on vähän erilainen ja kysyin, tykkääkö pinkistä, kuvasta näette, mikä oli vastaus. Tädin pieni uinuu talvella siis harmaassa haalarissa.

Tänäkin aamuna saattelin kaksi pinkkihaalarista tyttöä tarhaan ja kannoin rapaiset päällyvaatteet sylissä. Helppo yhdistelmä sanoisin ja nätti haalari, vai mitä?

Kenellä on ollut Kivateja lapsuudessa tai omilla lapsilla nyt?

*roosan väriset haalarit, käsineet sekä pesuaine saatu

Mahtava Marjoniemi

*kaupallinen yhteistyö Visit Jyväskylän kanssa

Viimeinen postaus lokakuisesta blogireissustamme Jyväskylään lähtisi tästä! Niin kuin kerroin, innostuin kaikesta valtavasti ja oli pakko ripotella juttuja useampi. Ennen Peurunkaan suuntaamista olimme nimittäin paikassa, joka sai leuat loksahtamaan auki. Se ihastelun määrä mikä meistä lähti ja huokailu siitä, kuinka haluaisimme asua kyseisessä paikassa oli loputon. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että Marjoniementila Uuraisilla oli lyhyesti sanottuna ihastuttava.

Vanha Pappila on rakennettu 1800-luvulla ja monien vaiheiden kautta on päätynyt nykyisille omistajilleen pari vuotta sitten. Koko paikka on niin isosti ja upeasti remontoitu, että sitä on vaikeaa kuvailla. Vanhoissa aitoissa on upeat majoitustilat samoin kuin Pappilan yläkerrassa. On iso sauna, valtavan upea keittiö, suuri rantasauna poreammeineen. Ihanat järvinäkymät, rauha ja hiljaisuus. Mikä ihastuttavinta, tilalla on myös talli ja lukuisia islanninhevosia, jotka täydensivät kauniin maiseman.

Me kuulimme Pappilassa istuessamme historiaa paikasta ja omistaja Mikan kertomusta siitä, mitä kaikkea paikassa on remontoitu ja kuinka suuren työmäärän se on vaatinut. Samalla maistelimme luomuksia keittiöstä, jotka olivat aivan ihania. Keittiö on valtava ja itse asiassa juuri sen tyylinen, jonka ottaisin kiljuen itselleni. Rakastan tuollaista keittiötä! Marjoniementila käyttää mahdollisuuksien mukaan tarjoiluissaan ensi sijaisesti lähiruokaa.

Kiertelimme tilaa kamerat räpsyen ja saimme kierrokseemme yllärin – halukkaat pääsivät kipuamaan hevosen selkään! Toki halusin, tosin nurisin vähän siitä, että pääsinkin talutusratsastukseen. Mielessä oli upea issikkavaellus kesältä ja toivoin pääseväni vähän laukkaamaan tai tölttäämään. Ratsastus oli kuitenkin niin ex tempore, että allamme oli hevonen, joka vaatisi kuulemma hyvin kokeneen ratsastajan. Niinpä laukat jäivät haaveeksi tällä kertaa ja tyydyin kohtalooni. Pieni kosketus ihaniin issikoihin kuitenkin!

Mitä Marjoniementilalla sitten voi puuhata? Järjestää esimerkiksi juhlia häistä rippijuhliin tai pitää vaikka kokouksen. Majoittua, käydä syömässä kesällä kesäkahvilassa tai nyt oli esimerkiksi isänpäivänä lounasta tarjolla. Tilalla järjestetään muun muassa issikkaleirejäkin, kannattaa kurkkia facebook-sivuilta ajankohtaiset tiedot. Minä ihastuin paikkaan kovasti, olisi ihanaa päästä majoittumaan joskus Uuraisten rauhaan!

Onko paikka kenellekään tuttu? Eikö näytä ihastuttavalta?

Helpot ja hyvät-kirjasta isänpäiväruoat

Meille tarjoutui lauantaille yllättävä tilaisuus olla kaksin kotona, kun tytöt olivat ensimmäistä kertaa ikinä molemmat yksin kaverisynttäreillä. Kun aina nämä yksinäiset hetket menevät bloggaamiseen, urheiluun tai siivoukseen, päätinkin nyt tehdä ennakkoon isänpäiväaterian. Juuri ikinä ei tule kokattua rauhassa saati montaa eri juttuja. Ajatuksissa oli ollut isänpäiväbrunssi kotosalla, mutta herkuteltiinkin jo lauantaina ja päästiin sunnuntaiaamuna sitten porukalla uimahalliin!

Innoittajana toimi uusi Ruokatorstain Helpot ja hyvät-reseptikirja, joka kolahti postilaatikkoon alkuviikosta. Myönnän, ettei Helsingin Sanomien Ruokatorstai ole minulle tuttu, sillä kyseistä lehteä ei meille tule. Sen sijaan vanhemmilleni tulee ja kun äiti näki kirjan meillä, hän jo huokaili, että haluaisi kirjan. Lehdessä julkaistut ohjeet vaikuttavat kuulemma niin hyviltä. Minuun iski jo tuo otsikko, että helppoa ja hyvää ruokaa, tänne ja heti!

Teimme perjantai-iltana nuudeliruokaa kirjan ohjeella ja se maistui todella hyvin koko perheelle. En ole ehkä ikinä santsannut ruokaa kolmea kertaa, mutta söin ihan nuudeliöverit. Oli niin hyvää! Isänpäiväruokiin valitsin kirjasta pari erilaista salaattia, vihreän shaksukan sekä smoothien. Jouduimme vähän soveltamaan, sillä edellisenä päivänä ostettu pinaatti oli pilaantunut, mutta hyvää oli silti! Lisäsin pöytään raakasuklaata ja marjoja sekä pari juustoa. Toisessa salaatissa oli tonnikalaa, mutta muuten ihan puolivahingossa valitsin lihattomia juttuja. Totesin, että tulipa lihaton ruokapöytä, eikö isälle perinteisesti kokata pihviä, johon mies sanoi, että kyllä sinä minut tunnet. Viherpiiperrykset maistuvat!

Kaikki reseptit olivat suht simppeleitä tehdä ja raaka-aineet vähän totutusta poikkeavia, joten oli ihanaa saada uusia makuja pöytään. Resepteistä osa on julkaistu Helsingin Sanomissa, osa on uusia. Kirja on jaettu erilaisiin osioihin, sieltä löytyy muun muassa osiot Ihana aamu, Muhkeat salaatit, Kätevät kulhot ja Nautiskelijan illat. Myös leivontaa on kirjan viimeisessä osiossa, eli hyvin monipuolisia reseptejä!

Meidän isänpäiväpöytään valitsin shaksukan lisäksi mustikka-mozzarella-salaattia, italialaista tonnikalapapusalaattia, bruschettaa sekä smoothien, joka oikeasti oli kahden värin smoothie, mutta laiskana tein vain viherversion. Kaikki maistui ja luulen, että kirja jää kyllä meillä aika aktiiviseen käyttöön. Ideoita keittiöön kun kaivataan aina!

Oli ihan huippuhauskaa kokata rauhassa ja kokata yhdessä, mies osallistui puolivälistä kokkailuihini. Tuli mieleen vanhat ajat, kun kokkasimme yhdessä. Nykyään ruoanlaitto on liian usein sitä makaroniloota-linjaa, jota syödään päivätolkulla ja tehdään isoja satseja kerralla. Pitäisi useammin panostaa kotona kokkailuun, uusiin makuihin ja juttuihin aivan ehdottomasti! Kokkailuun tarvitsee inspiksen, jota tämä kirja ilokseni tarjosi. Oli ihana herkkupöytä lauantaina!

Ovatko Hesarin Ruokatorstain reseptit itsellesi tuttuja? Mitä teillä syötiin isänpäivänä?

*kirja saatu blogin kautta