Maistuisiko yöllä snakki?

Tampereelle tulee kyllä niin mahtavia juttuja jatkuvalla syötöllä, ettei tosi. Ravintolatarjontaa on kaupungissa ihan valtavasti ja yksi parhaita juttuja on, miten paljon nykyään on kasvisvaihtoehtoja tarjolla. Loppuvuodesta maistamani Vegemin seitanista tehdyt siivet yllättivät rapeudeullaan ja maukkaudellaan ja ovat saatavissa Siipiweikoista nykyään. Mielettömän hyviä!

Nyt Vegem on tehnyt uuden aluevaltauksen, nimittäin yöpalat. Pakkahuoneella järjestetään jatkuvasti keikkoja ja monesti ihmiset lähtevät keikan jälkeen hakemaan yöpalaa kohti kaupunkia. Klubilla voi kuitenkin jatkaa iltaa ja nyt myös hoitaa tuon nälän samalla, sillä siellä tarjoillaan kasvisyöpalaa. AIka mahtavaa! Eilen pääsin maistelemaan chorizo-hodaria ja Klubi-hodaria, jotka olivat molemmat supermaukkaita. Klubi-hodarissa on Vegemin snakki, eli miedomman makuinen vegeversio nakista. Vegaaninen aioli on herkkua ja itse kallistuin vahvasti mausteisemman chorizon puolelle, kyllä on hodarissa makua vaikka onkin sitä niin sanottua pupunruokaa.

Niin, mites se aspekti, rokkaavat äijät keikan jälkeen pupunruoalla? Se on juuri se kulttuuri, jota Vegemin Santtu Ronkainen kertoi yrittävänsä murtaa. Kasvisruokaan on liitetty kaikenlaisia asenteita siitä, että puput syövät rehuja siihen, ettei se vie nälkää tai ole ravisevaa. Sanon, että paatuneinkin lihansyöjä hämmästyy, kun haukkaa maukasta chorizo-hodaria. Ja mielestäni hinta, 4,50 euroa on niin kohtuullinen, että jos yhdellä ei nälkä lähde, voi ottaa useamman. Ja miksi sitten kasvissyöjän pitäisi saada nakkia? Siinäpä kysymys, mihin törmää aina. Santtu totesi, että snakki on vastaus muun muassa lasten lemppariruokaan, nakkikastikkeeseen, josta saa nyt tehtyä kasvisversion.

Santtu sanoi, että hänen toiveissa on, että kasvisruoka yhdistää. Ruokahommissa pitäisi vastakkainasettelun olla ohi. Niin, että vannoutuneet pihvinpurijat sekä vegaanit voivat istua saman pöydän ääressä syömässä maukasta ruokaa. K-kaupoissa on heidän uutuutensa, kevätpaistikas odottelemassa pääsiäispöytään pääsyä. Huhtikuun lopussa puolestaan S-ryhmän kauppoihin saapuvat muun muassa chorizomakkarat parahiksi grillikauden aloitukseen.

Toissavuonna perustettu Vegem on laajentunut hurjalla tahdilla ja tuotteille riittää kysyntää. He laajenevatkin nyt koko Suomeen ja mielestäni tämä kasvutahti kertoo paljon siitä, kuinka paljon tuotteille on kysyntää. Kasvisruoka on löytänyt paikkansa ja tänä iltana minä ajattelin täyttää tortilloja seitanilla. Siinä missä itse sain kasvissyöjänä 1990-luvulla lämmittää itse kasvisruokani yläasteen koulun keittiössä, on kasvisruoka omille lapsille hyvin maistuva ateria. En muuten saanut toissapäivänä 3-vuotiastani syömään kuin yhden lihapullan, sen sijaan rinnalla olleen ruokaisan salaatin veti viimeistä itua myöden. Aikamoisen murroksen kasvisruoan parissa on saanut nähdä reilun 20 vuoden aikana!

Mutta. Jos mielit maistaa superhyviä valmiiksi tehtyä vegeannoksia, niin jää keikan jälkeen Klubille syömään tai piipahda syömässä muuten vaan. Väitän, ettet pety. Kuukauden myynnissä olleet tuotteet ovat kuulemma saaneet positiivista palautetta ja yllättyneitä ollaan oltu niiden maistuvuudesta.

Kiitos Santtu ja kumppanit kutsusta, oli älyttömän hyvää jälleen!

Stressi vie järjen

Elämän epävarmuus on välillä kuormittavaa. Elän itse tilanteessa, jossa jokainen päivä ja viikko on erilainen ja seuraavan viikon jutuista ei välttämättä tiedä. Elämä on aika säätöä, enkä voisi koskaan esimerkiksi lyödä sunnuntaina kalenteriin viikon treenejä tai suunnitella elämääni jotenkin järkevästi, kun asioita saattaa pudota eteen lyhyelläkin varoitusajalla. Ja mikäs siinä, minä rakastan säätää ja hämmentää ja en jaksaisikaan samanmoisia päiviä.

Mutta sitten on sellaisia päiviä kuten torstai. Tai keskiviikko. Ei niissä mitään vikaa päivinä ollut, mutta keskiviikkoiltana yritin ensinnäkin ottaa selkoa verolapustani ja kaikesta mitä siihen pitäisi säätää. Laskin samalla minä päivänä maksan minkäkin laskun ja niin joo, se esikoisen suunnistuskoulukin kai täytyy maksaa. Illalla esikoinen meni huoneeseensa ovia paiskoen ja itki erinäisiä asioita, jonka myötä istua kökötin siellä lattialla ja juttelin ja juttelin ja halasin ja väänsin ja käänsin. Kaikki päättyi hyvin, mutta tuntui, että sisuskalujani revittiin tilanteessa ja väsähdin henkisesti. Kun kello 22.30 yritin ymmärtää Helmissä (koulujärjestelmä, jossain kaupungeissa Wilma jne) olevaa viestiä kesän maksuttomista tarhakuukausista, meni jotenkin järki. Hermostuin, kun en tiedä mille päiville jaan huhtikuun jäljellä olevat kolme tarhapäivää. Tiedän mihin tarvitsisin ne ajatellen Helsingin reissuja ja samalla mietin onko tulossa jotain vappukemuja päikyssä, mihin pitäisi säästää yksi päivä, jottei lapsille tule paha mieli. Siinä sitten tekstiviestejä naputtelin lasten päikkyryhmiin vappubileistä! Ja samalla ajattelin, että täytyykö aina ajatella. Ihan jokaista skenaariota ja jokaista perheenjäsentä ja vaihtoehtoa. No totta kai täytyy. Mutta pönttö siinä ylikuumenee ajoittain ja pahasti.

Seuraavaksi ajattelin vähän pelolla kesää, jonka olemme suurimmaksi osaksi kolmisin miehen ollessa töissä ja kasautuvia hommiani. Ajattelin, että huhtikuun seuraava tarhapäivä on kahden viikon kuluttua ja silloin on siis seuraava hetkeni keskittyä esimerkiksi siihen veroasiaan. Klo 23 mennessä olin ihan hepulitilassa kaikkien lomakkeiden ja loppuvan ajan kanssa. En tiedä onko huhtikuun alku paras hetki stressata kesästä, mutta kun lumipallo lähtee vyörymään, sitten tulee ahdistus kaikesta. Ja samalla soimasin itseäni, etten ole tarpeeksi läsnä lapsilleni, kun tuollaisia itkukohtauksia saavat. Vaikka kai sekin on ihan normaalia ja kuuluu asiaan.

Iskiessäni pääni tyynyyn ajattelin, ettei ehkä tule uni tällä sekopäisyysasteella, mutta vielä mitä, nukahdin saman tien. Ei mennyt kauaa, kun lastenhuoneesta kaikuvat painajaiset ja pissareissut alkoivat herätellä ja lopulta en saanut enää unta ja ajattelin, että nousen. Varmistin mieheltä mitä kello on, että luovutan. Toivon että vastaa kellon olevan 6 tai jotain. ”Just tulee kolme hän mutisi”. Mietin nukkuneeni herätysten kanssa varmaan parisen tuntia, mutta yrityksistä huolimatta uni ei enää löytänyt minua. Nousin ja vimmatusti kynä sauhuten vain oksensin paperille asioita, joista pitää ottaa selvää, joihin pitää keskittyä, töistä jotka on tehtävä. Helpotti heti. Kävin vielä viiden aikaan pötköttelemässä unen toivossa, mutta ei sitä kuulunut. Sen sijaan kellon ollessa 8 aamulla, kun olimme syöneet aamupalat ja lapset olivat virtaa täynnä, olisin ollut täysin valmis nukkumaan. Mutta minkäs teet, ei silloin enää voinut.

On hirveää, miten stressi tuntuu vievän järjen ajoittain sen myötä, että se vie unet. Aika koomassa menin sitten eilisen, mutta reippaasti mentiin ja tehtiin mitä oli tarkoituskin. Illalla suunnistuskoulusta palasi ihanan onnellinen ja innostunut kuusivuotias, metsässä kolunneet lapset nukahtivat kohtuu helpolla ja päätin keskittyä veroihin pääsiäisen jälkeen. Hulluinta on, että seuraavanakin yönä olin viimeinen perheestä joka nukahti. Kun kierrokset ovat korkealla, en enää tunne väsymystä. Onneksi uni tuli ja jatkui lasten herätysten jälkeen ja heräsin tänä aamuna kahdeksan tunnin unien jälkeen. En tiedä olisinko herännyt ilman herättelyjä toissayönäkään, se on aina tässä lapsiasiassa ollut kompastuskiveni, saada unta heräilyjen jälkeen. Ihan mahdoton rasti! Jos saa nukahtaa ja nukkua, ei ongelmaa.

Tarkoitukseni ei ole valittaa tilanteesta, vaan mietiskellä, miten välillä jaksaisi paremmin. Miten ihmeessä sitä saisi edes päivän, ettei pyöritä kaikkea päässään ja osaisi relata? Ja tosiaan, jos pää vähän tyhjenee, niin sitten alan sitä täyttää vaikka yllätyssynttäreillä. Nostan hattua joka ikiselle yrittäjälle ja freelancerille, jotka saavat tulonsa vähän sieltä sun täältä ja vähän silloin sun tällöin. Olin itse jo aivan täynnä yrittäjähenkeä, mutta sitten taas viime viikko on tuntunut siltä, etten pysty. Ei minun luonteella ja herkkyydellä.

Millä te painatte eteenpäin ja uskotte itseenne? Jaksatte myydä osaamistanne? Vinkkejä (ja unta!) kaivataan! Miten oppisi ottamaan edes hitusen enemmän löysin rantein? Rentouttavaa alkavaa viikonloppua kaikille!

P.S. Nämä kuvat ovat eiliseltä, fiilispohjan räpsyjä. Jotka kertovat, että se oli ihan oikeasti hyvä päivä ja hyvin meidän tyttökööri taas veti. Ja akut lataantuivat illalla, kun mies vei tytöt harrastuksiin ja ulos pariksi tunniksi, kaikki kiitos hänellekin!

Harvinainen sisustuspostaus: Kotini lempikohdat

Minä teen todella vähän sisustuspostauksia. Siihen on monta syytä. Meillä on liikaa tavaraa ja kauniiden asioiden esiin kaivaminen vaatii… No, vähän vaivaa. Olen sisustajana sellainen, että isken jotain paikoilleen ja siinä pysyy 10 vuotta. Saatan vaihtaa maljakon tai joskus maton, muttei meillä vaihdu verhot tai sohvan värit. Haaveilen kyllä kovasti esimerkiksi uudesta sohvasta, sitten näen alastoman räkänenun hyppivän siinä trampoliinitemppuja ja totean, että joskus sitten.

Meillä on myös leluja joka nurkassa ja pientä kaaosta koko ajan. Tasaisin väliajoin hermoan, siivoan kyllä ahkeraan mutta tiedättekö, imurointia, pölyjen pyyhintää ja sen sellaista. En asettele tavaroita tiukasti paikalleen, kun eivät ne siellä kuitenkaan pysy, enkä koske tyttöjen valtakuntaan juurikaan. Antaa heidän rellestää siellä, kun keittiön yritän pitää leluvapaana alueena. Joka huoneessa ei voi käydä nipottamassa. Koti on kuitenkin elämää eikä kuvia varten.

Minulta ei koskaan pyydetä sisustuspostauksia, johtuukohan se siitä, että en niitä kauheasti tee vai siitä, että olette huomanneet minun olevan surkea sisustaja? Hah! No oli miten oli, halusin nyt kuitenkin kotona paikkoja tuijotellessani kuvata teille muutaman kotini lempparipaikan. Ja kertoa miksi ne ovat lemppareita. Miksi ne ovat niitä asioita, jotka tekevät kodista meidän näköisen. Järjestys on ihan random, ei ole tärkein ekana tai niin pois päin!

1.Lasten vauvavuodet kehyksissä lipaston päällä. Lipaston, johon aikoinani itse vaihdoin nupit (siis todella hurja tuunaus, mutta oikeasti minulle jo oli!). Hortensia, jonka naapuri leikkasi pari vuotta sitten ja käski laittaa maljakkoon ja antaa kuivahtaa siihen. Epäilin tätä asiaa, mutta toimi! Olen siis miettinyt kukan kohdalla, että ihanaa kun on naapurissa lämminsydämisiä ihmisiä, enkä raaski ikinä heittää sitä pois. Samalla katselen hymyillen vauvavuosikuvia ja olen iloinen, että olen ne jaksanut tehdä ja tytötkin tykkäävät niitä jo katsella.

2. Makuuhuone ja pari pikku asiaa siellä. Makuuhuone ahdisti minua pitkään unettomuuden ja muiden valvomisten myötä. Halusin mennä vaikka autoon, mihin vain missä saisi nukuttua. Olen raahaillut peittoani ja tyynyäni eri sohville ja nukkunut ties missä. Nyt meillä on menty edelleen iltataisteluin, mutta paremmin yöunin kun nukahtamiset on vaan saatu hoidettua. Lisäksi mies hommasi Chromecastin, eli HDMI-palikan telkkariin, jolla esimerkiksi Cmore näkyy kännykästä telkkarissa. Minusta on ihan superluksusta katsoa jakso sarjaa makkarissa, jos lapset on saatu ajoissa nukkumaan. Cmoresta ei tule katsottua kuin jakso, kun enempää Aallonmurtajaa ei ole tarjolla, uusi jakso tulee aina torstaisin! Makkarista on jälleen tullut sellainen rauhoittumisen paikka, jonne menen mielelläni ja jopa nukun illasta aamuun. Tämä on oikeasti ihan hurjan iso juttu!

3. Teenurkkani. Siinähän on oikeasti se teenkeitin, kovaa purputtava Tefalin keitin, jonka meinasin ottaa kuvan mutten ottanut. On niin pinttynyt että hävetti! Ja teepussejakin on paljon enemmän. Siitä nurkasta alkaa lähes joka ikinen aamuni, tutulla ja turvallisella teen purputuksella, joka käynnistää aamut. Olen hirveästi tykännyt tuosta toissakesänä uusitusta tapetistakin! Minun turvanurkkaukseni, teenurkkani. Purp purp.

4. Valokuvat. Meillä on ihan liikaa valokuvia esillä. Ja lisää tulee kuvauksista koko ajan. Ja sitten taas, mikä on liikaa? Omapahan on kotimme. Hymyilen joka kerta portaissa takaisin lasten kuville ja katselen hääkuviamme. Mietin raskausajan kuvia katsoessani niitä häviävän lyhyitä hetkiä ja matkakuvat muistuttavat yleensä ihanista asioista. Tytötkin tykkäävät hirveästi valokuvista ja itselleni kuvat ovat olleet aina lapsuudenmuistojen perusta. Koen ne tärkeiksi erityisesti lasten kannalta!

5. Lasten maailma ja vaaleanpunaisuus. Sitten on se tyttöjen valtakunta, jossa äitikin on saanut toteuttaa Disney-hulluuttaan ja rakkauttaan pinkkiin. Hellyttävästi asetellut unikaverit ja pääasiassa sikin sokin olevat lelut. Seinille laitetut piirrustukset ja heidän oma järjestyksensä, jonka annan olla. Silti eivät ymmärrä, etten pysty vastaamaan, kun tulevat inttämään missä on Bellen kenkä tai Arielin tissiliivit. Miten niin et tiedä? Kuvien ottamisen jälkeen vaihdoin sängyt päikseen, totesin että ehkä on fiksumpaa laittaa 35cm siskoaan lyhyempi kuopus vinokaton alle, kuin kuunnella sitä ”ai” ääntä toisen lyödessä päätään. Olivat hämillään muutoksesta!

6. Thaimaa. Alakerrassamme on pala Thaimaata, joka ei sydämistämme lähde ikinä. Koen tärkeäksi, että olemme asuneet yhdessä niin Englannissa kuin Thaimaassa ja yhdessä hankkineet palat noista ajoista muistuttamaan kotiin. Ostimme juuri ennen Suomeen paluuta tuon taulun galleriasta tai siis tuon valokuvan, joka on ihan numeroitu ja kehystimme sen sitten Suomessa. Rakastan tuota maisemaa ja noita värejä. Meri. <3

7. Pala vanhaa. Yleensäkin rakastan kodissa kuin kodissa sitä, että siellä on jotain vanhaa. Tykkään maalaisromanttisista vanhoista kodeista, entisöidyistä kyläkouluista, väreistä ja rönsyilystä – en uudesta, modernista ja kiiltävästä. Siksi tuo pala vanhaa tiiliseinää on jotenkin rakas, se on maalattu valkoiseksi alkuperäisen värin päälle. Siihen nostin aikanaan talosta irrotetun vanhan ikkunapokan ja liimasin siihen muutamia valokuvia. Tytöt tykkäävät niitäkin katsella usein ja heistä on tosi outoa, että isällä on silmälasit kuvissa. Niin on oikeasti itsestänikin jo nyt, mieshän leikkasi silmänsä viisi vuotta sitten, kun hermostui taaperon rillin vääntelyyn. Niin siihen tottuu, että on lasiton, enkä muista hänenkään sanoneen mitään negatiivista leikkauksesta tai siitä, ettei tarvitse säätää lasien kanssa!

Sellaisia asioita meidän kodistamme nousi esiin, kun haahusi kamera kädessä ja mietiskeli tärkeimpiä kohtia. Millainen sisustaja itse olet, uutta vai vanhaa, värejä vai ei? Ihmisillä on niin valtavasti upeita koteja, niitä on kyllä ihanaa katsella mm. monista erilaisista ohjelmista.

Mitä pidit sisustushommista, jatketaanko joskus tällä linjalla vai jätetäänkö taitavimmille?

*kuvan 1 maljakko saatu/Hemtex, makuuhuoneen lakanat saatu/ Tokmanni Kotikulta