Oltiin kaksistaan koko joululoma!

Juu-u. Minä olin hirveän iloinen eilen viedessäni lapsia eskariin ja päiväkotiin – heillä oli molemmilla kova into mennä ja ikävä kavereita, hyvällä tuulella lähtivät molemmat. Vaikka meillä ei nukuta koskaan kovin pitkään (ennätys tehtiin joulun aikaan, puoli ysiin asti!), niin kyllä seiskan jälkeen herääminen meinasi ottaa voimille. Mummilan viikonloppu oli selkeästi vienyt energiat, ainahan se on jännää olla ilman vanhempia. Esikoinen oli unissakävellyt niin, että hukkasi peittonsakin ja sitä sitten etsivät yöllä mummin kanssa! Olivat käyneet metsäretkellä, uimahallissa ja pitäneet kummitädin kanssa leffaillan. Sen verran touhua, että olivat nukkuneet lähes 11 tuntia eilen siihen mennessä, kun heitä herättelin.

No, minä sitten kovin iloisena mietin, että mahtuipas pariin viikkoon paljon juttuja. Ja paljon perheenkin yhteistä aikaa, vaikka mies oli toisen viikon jo töissä. Käytiin nelistään Triplassa katsomassa ennakkoon Frozen 2. Oli joulu Jyväskylässä, hiihtoa ja pulkkailua ja paljua siellä. Käytiin nelistään kiipeilemässä, parina päivänä meillä oli rakas päikkykaveri kylässä, joka valitettavasti on eri eskarissa. Tytöt olivat superinnoissaan kun saivat olla yhdessä! Nähtiin ystäviä, kävin vapaaehtoisperehdytyksessä, ehdittiin viettää miehen kanssa parin päivän loma kaksin. Katsottiin leffoja leffapesässä nelistään sellaisessa mytyssä maaten, että veikkasin nukahtavani kesken. Ja niinhän siinä kävi, äiti heräteltiin loppumusien aikaan. Koottiin Frozen-legolinnaa nelistään. Tungettiin mummin kuivuneet jalat täyteen avokadoa. Oli kaverisynttärit, joille molemmat tytöt oli kutsuttu. Ja muuta pientä, kivaa ja hassua.

Eilen aamulla suorastaan pelotti hiljaisuus, joka kotona oli. Kuulostelin sitä korvat höröllä ihan ihmeissäni. Kun ei ole yksin yli kahteen viikkoon, hiljaisuus on hurjan kuuloista sen jälkeen. Ihanaakin toki ja olin hirveän innoissani käymässä töiden kimppuun. Vähän taas meinasi tökkiä erilaiset tietotekniikkaongelmat ja aamun aloitin jonottamalla puhelinpalveluun, mutta kyllä se taas tästä lähtee. Ja vapaapäiviäkin on, sillä kuopushan ei ole aina tarhassa ja sain taas kikkailla minä ihmeen päivinä ns. pystyn pitämään kotipäivät. Välillä niin säätöä, että täytyisi laskea kuinka paljon tässä säästää oikeasti.


paita UHANA DESIGN/ hame POMP DE LUX/ kengät DR.MARTENS (second hand)/ sukkikset KAIKO/ korvikset LINDEX/ rannekoru OXXO

No mutta. Siis hyvin tyytyväisenä monipuolisesta ja onnistuneesta joululomasta oli allekirjoittanut arjen alkaessa. Että tuli tehtyä ja oltua yhdessä.  Niin vein iloisen 3-vuotiaan päiväkotiin, jossa hän naama hymyssä kertoi, että kädessään olevan Annan toi joulupukki (oli edellispäivän tuliainen Tallinnasta) ja että he olivat ihan koko joululoman kaksin siskon kanssa mummilassa ja äiti ja isi muualla.

Sanotaanko sitä niin, että lasten suusta totuus tulee? Öh. Mutta siis hyvä loma kuulemma oli ja mummilassa on kivaa, hih.

Mikäs teillä jäi mieleen lomasta?

Upea sekä edullinen majoitus Tallinnasta

Käväisimme viikonloppuna miehen kanssa kaksin Tallinnassa lunastamassa hänen joululahjansa. Tuohon reissuun halusin jotain pientä spesiaalia, joka tällä kertaa toteutui vähän erilaisen majoituksen muodossa. Pressireissuilla emäntänämme useasti toiminut Evelin oli kertonut Estonishing Stay-majoituksesta sekä näyttänyt kuvia erilaisista, upeasti sisustetuista asunnoista. Alkoi kiinnostaa, tuota haluaisin kokeilla, asunnot näyttivät hurjan kauniilta! Rakastan tuota punaista tiiliseinää!

Millainen majoitus on siis kyseessä? Kun kuvailin taloa isälleni eilen kertoen, että oviin saa jokainen henkilökohtaisen koodin ja sisällä on asuntoja, hän kysyi, että onko kyseessä vähän kuin Omena-hotelli. No konsepti on hieman samanlainen, mutta Omput ovat kaukana siitä, miten upea tämä talo on! Yli 100 vuotta vanha talo on muutama vuosi sitten remontoitu täysin ja sisällä olevia asuntoja hallitsee eri yhtiöt, joista yksi on Estonishing Stay. Heillä kaikki huoneet ovat eri kokoisia ja eri tavalla sisustettu – ja se onkin paikan rikkaus. Talon sijanti on Narva maantiellä ja edestä kulkee niin julkisia kuin takseja, mutta asuntomme sisäpihan puolella oli hyvin hiljainen. Saimme kaikessa rauhassa kiskoa 11 tunnin unet – arvatkaa kuinka tarpeeseen tuli!

Majoitus löytyy parin kilometrin päästä keskustasta ja Evelin kehui minulle useita ravintoloita Kadriorigin alueella, jossa majoitus sijaitsee. Meillä oli kuitenkin alle vuorokausi aikaa ja pöytävarauksia keskustaan, joten lähialue jäi tällä kertaa tutkimatta. Muuten, liikuimme aika paljon taksilla ja kun soitin sen Viron taksista, minulle vastattiin heti ja taksi tuli aika viidessä minuutissa. Hintaa kyydille majoituksesta Noblessnerin alueelle (4,6 km) tuli 4,60 euroa. Summa, jolla ei kannatta edes lähteä ristikkäisliikennettä julkisilla yrittämään, kun aikaa on hyvin rajallisesti. Sen sijaan kun nappasimme taksin lennosta (niitä suositeltuja keltaisia) tuli kyydille hintaa 16 euroa. Kannattaa siis ehdottomasti soittaa tuonne Viron taksiin, googletin ja nappasin ensimmäisenä esiin tulleen numeron!

Jos aikaa on käytettävissä enemmän ja on esimerkiksi kesä, on asunnossa yhteinen kattoterassi, iso pyykkitupa, yhteinen kuntosali sekä lukollinen pyöräkellari, jos saapuu pyöräreissulle Viroon. Ylipäätään majoituksessa parasta oli pienet, tarkkaan harkitut yksityiskohdat. Sanoin miehelle, että Evelin on ainakin hyvin visuaalinen ihminen ja mies totesi, että sen kyllä huomaa. Kaikki ”laput”, joissa kerrottiin mm. voiko hanavettä juoda tai mikä on wifin salasana olivat kauniissa tauluissa. Sängyn vieressä oli bluetooth-kaiutin, jonka kautta soitimme musaa huoneessa ollessa. Oli pumpulipuikkoja, kahvia ja irtoteetä (!), kahvinkeitin, silitysrauta, hiustenkuivaaja ja kauniit astiat. Jokaisesta asunnosta löytyy myös keittolevy sekä jääkaappi, joten esimerkiksi aamiaisen voi valmistaa itse.

Ja se hinta! Sen kokoisessa asunnossa kuin meillä oli, yö maksaa viikonloppuna keskimäärin 79 euroa. Ei minusta ollenkaan paha hinta, kun asunnot ovat luksustasoa ja käytössä on myös kuntosali. Oli todellakin pieni arjen luksus ja irtiotto, jota kaipasimme. Eikä yhtään juoksevia askelia käytävillä tai muuta mekkalaa yöllä, parasta!

Oletko tutustunut tällaiseen majoitusvaihtoehtoon jo?

Viikon VIPit

Te tiedätte jo varmasti, kuinka rakastan lukemista. Ei ole parempaa tapaa irrottautua arjesta, kuin hyvä kirja, joka vain ottaa ja vie mennessään! Noita kirjoja on usein vain haastavaa ”löytää” ja joidenkin kanssa joutuu heittämään pyyhkeen kehään. Koin suurta epäonnistumista, kun en vain päässyt Michelle Obaman kirjassa loppuun asti. Se oli niin kehuttu, mutta.. Ei vain lähtenyt. Se aiheutti jonkinlaisen ahdistuksen itselleni!

Ennen joulua nappasin VIP-hyllystä pari lainaa. Ihan minulle vieraan kirjan, Alex Michaelidesin Hiljaisen potilaan, jota sitten tahkosinkin jouluna aina kuin ehdin. Tarina oli mielenkiintoinen – alussa taidemaalari Alicia Berenson murhaa miehensä ampumalla tätä kasvoihin ja vajoaa täyteen mykkyyteen ja päätyy mielisairaalaan. Tätä mysteeriä, miksi Alicia on täysin hiljaa ja mitä oikeastaan tapahtui lähtee selvittämään psykoterapeutti Theo Faber. Hän haluaa lähestyä Aliciaa ihmisenä ja on varma, että pystyy murtamaan mysteerin, miksi nainen vaikeni.

Kyllähän alkuasetelma on jo niin herkullinen ja erikoinen, että kirjaa ei voi laskea käsistään. Mikään täydellinen trilleri ei minusta ole kyseessä, mutta erittäin koukuttava teos, joka onnistuu lopussa yllättämään. Ihan parasta! Suosittelen lämpimästi, jos et ole vielä kuullut tästä kirjailijasta!

Niin se kaksi viikkoa ruksutti ja vuoden ensimmäisenä päivänä minulla oli yksi päivä aikaa ja toinen VIP-laina lukematta. Mitä pitäisi tehdä, mietiskelin. Auswitzin tatuoijasta olen kuullut paljon hyvää, olkoonkin että sain myös kommentin, että siinä on paljon historiallisia puutteita. Koska kirjassa on vain 280 sivua, päätin, että äkkiäkös minä sen päivässä luen.

Ja niin tein. Kirjan päähenkilön, Lale Sokolovin tarina vei täysin mennessään. Kirjahan on tositarina ja Lale on itse kertonut tarinan ennen kuolemaansa. Se, onko kirjassa historiallisia virheitä ei haitannut minua pätkääkään ja uskon, että näin voi käydäkin, kun ihminen kertoo vuosikymmeniä sitten kokemistaan hirveyksistä.

Lale joutuu keskitysleirille ja selviytyy siellä vuodesta toiseen ja toimii uusien vankien tatuoijana. Eräs tatuoitavista tytöistä vie hänen sydämensä ja kaiken kauheuden keskellä kirja on ensi kädessä rakkaustarina.

On aivan järkyttävää lukea niistä kauheuksista, joita Auswitzistä tapahtui niinkin lähihistoriassa. Se epävarmuus ja hämmennys ja pelko, joka vangituilla ihmisillä oli on hyvin todentuntuista ja käsinkosketeltavaa. Ahdistaa lukea, samalla rakkaustarina antaa toivoa. Lopussa tuli väkisin itku.

Viime viikolla onnistuin siis lopettelemaan kaksi VIP-kirjaa ja vielä palauttamaan ne ajoissa! Viime aikoina onkin tullut luettua enemmän kuin aikoihin, mikä on superihanaa!

Tämä yhdessä iltapäivässä ahmimani kirja oli myös ehdottomasti lukemisen arvoinen, mitä olette mieltä? Sen on ainakin moni lukenut. Entäs Hiljainen potilas, onko tuttu? Nautinnollisia pyhäpäivän lukuhetkiä, saa taas heittää suosituksia!