Hurjaa ajatella, että kohta astutaan taas uudelle vuosikymmenelle. Tälle nykyiselle mahtui aika monta merkittävää tapahtumaa. Vuosi 2010 oli se, kun palasimme Suomeen Thaimaasta ja meistä tuli koiravanhempia. Samaisena vuonna jätimme Tampereen keskustan asunnon, joka oli oikeasti sijainniltaan ja pohjaltaan paras asunto ikinä ja jossa olimme asuneet (no, se oli myös tyhjillään/vuokralla) 8 vuotta. Tuntui ihan hurjalta joutua bussimatkan päähän keskustasta, vaikkei Pispala nyt kovin kaukana vielä ole. Löysimme sieltä rivitalonpäädyn, todella kiva oli tuokin asunto!
Aloitin syksyllä 2010 harjoittelijana työpaikassa, jonka suhteiden ansiosta olen nyt yrittäjänäkin saanut syksyn suurimman työn. Miettikää! Rutisin silloin äidille, että en kyllä lähde työmarkkinatuella harjoitteluun kun taskussa on maisterinpaperit (silloin ”palkkaa” jäi käteen noin 500 euroa kuussa), mutta äiti sanoi että jostain täytyy aloittaa. Minä sitten menin sinne, oli hurjan kiva porukka ja se on kantanut pitkälle! Kiitos äiti!
Ehdimme asua Pispalassa vain pari vuotta, kun yllättäen tuli eteen perheenlisäys ja mietimme, mahdummeko ison koiran ja lapsen kanssa siihen asuntoon. No, olisimme me mahtuneet ja kuinka monta sataa kertaa olen toivonut, että olisimme siihen jääneet. Mutta löysimme raskauden puolivälissä omakotitalon, joka oli sijainniltaan ja budjetiltaan sopiva ja joka oli myös täysin remontoitu (pissaan housuun kun itkettää ja naurattaa tämän muistelu). Tällä viikolla tulee kuluneeksi tasan 7 vuotta muutostamme omakotitaloon.
Seuraavana keväänä syntyi esikoinen, teetimme talossa tutkimuksia, aloimme palkata asianajajaa, juoksimme eläinlääkärissä tauotta sairastelevan koiran kanssa ja itkimme väsymystä, epäonnistumista ja pelkoa tulevasta. Totesimme, ettemme selviä kaikesta (talon purusta, muutosta evakkoon, vastasyntyneestä vauvasta ja sairaasta koirasta). Aloimme etsiä koiralle uutta kotia raskain sydämin. Juoksimme vauva kainalossa katsomassa vuokra-asuntoja remonttiajalle, jonka piti olla noin 2-3kk. Oli todella vaikeaa saada ketään vuokraamaan asuntoa lyhyeksi aikaa, saati sitten ison koiran kanssa. Lopulta asunto löytyi sen aiemman kerrostaloasuntomme viereisestä talosta Tampereen keskustasta. Sinne muutimme isänpäiväviikonloppuna 2013 kolmisin, koira oli löytänyt valtavan hyvän kodin eläinlääkärin kotoa. Kävi niinkin hassusti, että katselin kerran Satuhäitä vauva kainalossani tuona talvena ja mietin, että onko joku laittanut keittiöön oikeasti samanlaisen tummansinisen mosaiikkilaatan, kun me laitoimme keittiörempassa vuonna 2006. Hetken päästä tajusin, että pariskunta ohjelmassa asui siinä meidän entisessä asunnossa ja se oli meidän remppaama keittiö! Kurkin vuokra-asunnon ikkunasta hymyillen heille päin, mikä sattuma.
Vuokra-aika venyi kesäkuuhun asti, eli 8 kk myöhemmin palasimme kotiin, josta oli revitty kaikki lopulta pois ja auki. Oli katkeransuloista palata. Meni vielä vuosi, että varsinainen oikeudenkäynti tuli. Istuimme hiljaa kuuntelemassa, kun talostamme todistettiin jopa valheellisia tietoja, mutta suutaan ei saanut avata. Ensimmäinen istunto kesti 13 tuntia ja olin niin vihainen, että kirjoitin tunteeni paperiin runomuodossa siinä oikeussalissa istuessani. Pidimme toisiamme kädestä kiinni. Kuukautta myöhemmin oikeuden päätös tuli ja luimme sitä kädet vapisten. Kaksi viikkoa myöhemmin tein positiivisen raskaustestin jo toisesta tytöstä, minä, jonka kropasta ei pitänyt lääkärien mukaan olla koko hommaan. Mietin mielessäni asuntoasiasta rikki olevana ja katkeroituneena, että tämä puoli oli sitten se meidän suuri onnemme.
Odotus oli vaikea ja kaverilla oli kiire pihalle. Nyt kun katselen 3-vuotiastamme, en yhtään ihmettele. Hänellä on ollut ihme kiire elämässä koko ajan. Luojan kiitos kaikki päättyi hyvin ja samalla viikolla, kun esikoinen täytti 3 vuotta, meistä tuli nelihenkinen perhe. Seuraavana vuonna juoksin ensimmäisen puolimaratonini (olin aina vihannut juoksua), tein hommia kevytyrittäjänä ja painoin ihan liian paljon siihen nähden, että valvoimme öisin, minulla oli kaksi pientä kotihoidossa ja… No, tiedätte.
Vuonna 2019, juuri ennen seuraavalle vuosikymmenelle siirtymistä minusta tuli yrittäjä. Aikamoinen mylly on takana viimeisen 10 vuoden aikana. Siihen mahtuu suuri elämänmuutos Thaimaan jäädessä taakse, kolme eri asuntoa, kaksi kertaa äidiksi tulo. Elämämme suurin epäonnistuminen ja pettymys, joka vaikuttaa tulevaisuuteemme varmasti aina eli talo. Elämän suurimmat onnenhetket lasten myötä. Siihen mahtuu tädiksi tulo, molempien veljieni häät ja ties mitä. Onpa olleet mielettömät 10 vuotta hyvässä ja pahassa.
Mistä tämä kaikki tuli mieleen? No Spotify kertoi minun olleen 10 vuoden asiakas ja viimeiset 3 vuotta premium-tilaaja ja samalla summasi sen 10 vuotta. Tulos oli hämmentävä. Kuuntelin aika vähän tuolloin Spotifyta, lähinnä kotona ja illanvietoissa se soi. Muuttaessamme Pispalaan kuuntelin repeatilla Kaija Koon Vapaa-biisiä. En tykännyt siitä aluksi yhtään, mutta koska se oli all time rakkauteni Toni Wirtasen tekemä, olin päättänyt alkaa tykkäämään siitä. Mitä enemmän kuuntelin, sitä enemmän tykkäsin. Aloin tykätä sitten muistakin Kaijan biiseistä sillä seurauksella, että Kaija on 2010-luvun kuunnelluin artistini. Enpä olisi uskonut!
paita GINA TRICOT/ hame POMP DE LUX/ takki VILA/ korvikset UHANA DESIGN/ kengät DR.MARTENS (second hand)
Entäs ne kuunteluminuutit sitten? Vuonna 2015 olen kuunnellut 8000 minuuttia Spotifya, vuonna 2018 12 000 minuuttia ja vuonna 2019 lähes 15 000 minuuttia. Kertoo siis siitä, kuinka paljon juoksen musat korvilla ja että olen juossut tämän vuoden yksin. Kuuntelen juostessa hyvin eri biisejä, kuin kuuntelisin kotona, haen niistä vähän sellaista höpöhöpö-fiilistä ja juoksubiiseistä saakin ehkä vähän oudon kuvan musiikkimaustani. No, outo se kyllä onkin, musamakuni. Koko vuosikymmenen aikana olen kuunnelluyt 27 minuuttia podcasteja. Tarvitsen musiikin juoksuun enkä ole yhtään podcastia jaksanut kuunnella loppuun, kolmea olen kokeillut.
2010 kuuntelin eniten Pinkiä artisteista, se oli ykkönen myös vuonna 2013. Vuodet 2014 ja 2015 kuunnelluin oli Apulanta (kuuntelin hurjan paljon Valot pimeyksien reunoilla-biisiä vaikean odotuksen ja talokeissin myötä). Vuosikymmenen top5 onkin Kaija Koo, Apulanta, Shakira, Pink sekä…. ACE OF BASE! Oikeasti! Luulin sen olleen 20 vuotta sitten top vitosessa, ysärit ovat niin kova juttu.
Vuosikymmenen kuunnelluin biisini on Holding out for a hero Bonnie Tylerilta. Se nyt vaan toimii väsymyksen keskellä, lenkillä, juoksukisoissa, synnytyssalissa, ihan missä vaan. Aika voimabiisi! Kakkosena suosikkibiisini jostain 25 vuoden takaa, DJ Bobon Let the dream come true. Aika nolo, mutta jälleen, toimiva juoksutempo, toimivan simppeli, hyviä muistoja. Kaija Koon Siniset tikkaat jyrää paikalle 3 ja neloseksi Vaianan tunnusbiisi How far I’ll go. Kuuntelen hirveästi Disney-biisejä, olen luukuttanut nyt kuukauden päivät uuden Frozen 2 leffan biisejä lenkillä. Apua miten kova on Into the unknow. Kamalaa kuulla se suomeksi leffassa, nuo alkuperäisbiisit ovat vaan ihan järkyttävän kovia Disneylla.
Näin se elämä heittelee ja musamaku sen kuin pysyy 30 vuotta samana. Voi DJ Bobo! Sain päivän naurut Spotifyn tilastoista ja samalla mietin, miten biiseihin tiivistyi 10 vuotta noin vain. Saan musiikista ihan hurjasti voimaa arjessa, lenkillä, autossa, ihan joka puolella. Se on auttanut monesti jaksamaan paremmin.
Tajusin muuten, että onhan tämä blogikin ja kaikki sen tuoma tämän vuosikymmenen hengentuote!
Kuka muu kurkkasi Spotifyn koosteen? Yllättikö? Onko sinullakin ollut tällä vuosikymmenellä suurimmat elämänmuutokset?