Mitä tehdä lasten kanssa (ja muutenkin) Ahvenanmaalla?

Ruokavinkit laitoinkin jo kehiin, mutta mitä muuta Ahvenanmaalla kannattaa nähdä? Nämä suositukset tulevat erityisesti lapsiperheen näkökulmasta, mutta käypiä toki muillekin! Tästä tuli vähän maratonpostaus, toivottavasti kuitenkin hyödyllinen sellainen!

MAJOITUS

Kun varaa viikkoa ennen juhannusta neljän hengen majoitusta, alkoivat vaihtoehdot loppua. Toivoimme kohtuuhintaista majoitusta kävelymatkan päästä Maarianhaminasta ja näin ollen päädyimme Övernäsgården gästhemiin. Luokitus on vain pari tähteä, mutta paikka yllätti positiivisesti. Saimme päätyasunnon, jossa oli sängyt, vessa ja jääkaappi. Parin oven päästä löytyivät suihkut. Hyvin peruskuntoistahan kaikki oli, mutta lähinnä kävimme nukkumassa ja se kelpasi vallan hyvin. Aamupala yllätti sitten ihan tosissaan: oli kylmäsavulohta, puuroa, leikkeleitä, juustoja, jogurttia, smoothieta, leipiä, mätitahnaa, mehuja, mysliä ja juhannuspäivän aamuna tuoreita mansikoita ja jätskiä! Oletin saavani jonkun puuron ja siinä se tasoluokitukseen nähden!

Palvelu oli taas ihan 10+. Lisäksi paikasta löytyy rantasauna, jonka sai 20 eurolla vuokrata tunniksi. Kun katselimme, että juhannuspäivälle luvattiin kaatosadetta ja +12 keliä, päädyimme varaamaan saunan aamuksi. Olikin todella hyvä päätös, siellä aloitimme päivän perheen kanssa saunomalla ja toiset rohkeat pulikoivat meressä.

Kävelymatka keskustaan todellakin oli ja siinä matkalla oli kivaa katsella maisemia ja kerätä vaikka ne 7 kukkaa tyynyn alle! Suosittelen kyllä lämpimästi tätä majoitusvaihtoehtoa, jos ei etsi luksusta vaan hyvällä sijainnilla olevaa nukkumapaikkaa ja herkullista aamiaista!

ahvenanmaa+övernäsgården+mariehamn ahvenanmaa+rantasauna ahvenanmaa+kaurapuuro ahvenanmaa+limppari

VUOKRAA PYÖRÄ

Pyörällä näkee taas uusia paikkoja Ahvenanmaasta ja pääsee ihan eri tavalla liikkumaan pyöräteitä pitkin. Me otimme omat pyörät mukaan auton katolle, sillä se oli kohtuu vaivatonta, mutta Maarianhaminan keskustasta vuokrasimme pyöräkärryn, joka kustansi 15e/vrk. Meidän kärrymme oli RONOLTA, toki esim. majoituspaikkammekin vuokrasi pyöriä, eli niitä kyllä löytyy!

Pyöräily oli helppoa, törmäsimme yhteen vähän hurjempaan alamäkeen. Muuten saimme sotkea tasaisia, tyhjiä teitä ja ihastella maisemia.

ahvenanmaa+pyöräily ahvenanmaa+rono ahvenanmaa+pyörä ahvenanmaa+biking

AHVENANMAAN VANHIN TALO

Me kävelimme joka kerta majoitukseemme tämän suloisen talon eli Övernässtuganin ohi, joka on Maarianhaminan vanhin rakennus. Kannattaa käydä kurkkimassa, jos esim. pyörällä kulkee ohitse, ei ole pitkä matka Maarianhaminan keskustasta!

ahvenanmaa+övernässtugan ahvenanmaa+pu

LILLA HOLMEN

Lapsille suunnattu Lilla Holmen on käytänössä katsoen Maarianhaminan keskustassa, satamasta pääsee kävellen portille ja majoituksestamme pääsi toisesta päästä kävelemään paikalle. Uimarantaa, leikkipaikka ja eläimiä löytyi paikan päältä. Ihailimme mm. pupuja ja riikinkukkoa. Parempia ilmoja ajattelen myös piknik-paikka löytyy! Tämä on ilmainen ja hieno leikkipaikka eläimineen, ehdottomasti käymisen arvoinen, jos lasten kanssa olet liikenteessä! Ainoa miinus niistä hanhista ja hanhien jätöksistä, niille ei valitettavasti mitään mahda.

ahvenanmaa+maarianhamina+lillaholmen ahvenanmaa+lillaholmen+keinuahvenanmaa+lillaholmen

KÄVELE JA TUTKI

Ahvenanmaa ja Maarianhaminan ympäristö on niin pieni, että sen saa hienosti haltuun parissa päivässä kävellenkin. Merikorttelista löytyy matkamuistoja, museota, Pub Niskan ruoat, upeita laivoja ja hei, ihan sairaan hyvää teetä. Ostin SALT-myymälästä mukaani teetä, joka oli niin hyvää, etten ole juuri muuta juonut sen jälkeen. Alkaa pussi vajentua, eli tilaan kyllä tätä ahvenanmaansekoitusta joltain, joka on menossa paikan päälle! Tuo minulle lisää, hih!

Keskusta on pieni ja sen saa kivasti haltuun kävellen ja pyörällä. Sieltäkin löytyy leikkipaikkoja. Ihanat myymälät jäivät juhannuksen takia tutkimatta, säästyipähän rahat, mutta hieman sormet syyhysi!

ahvenanmaa+sjökvartalen ahvenanmaa+maarianhamina ahvenanmaa+maarinhamina+shopping

KASTELHOLMAN LINNA

Kastelholman linna on kyllä ihan käymisen arvoinen. Lapset saavat mukaansa kartan ja matkan varrella on tehtäviä, jos viimeisen ratkaisi sai lipunmyynnistä yllätyksen! Aika hitti ainakin meidän 4veen kohdalla! Lisäksi sai sovitella niin linnanneisdon kuin ritarin asuja, hihitystä ja selfieitä oli siis tiedossa!

Kun sisäänpääsyyn maksaa euron lisää, saa lisäksi kurkata mäen päällä olevan vankilamuseo Vita Björnin, joka kyllä aiheutti paljon keskustelua ainakin meillä. Ehdottomasti kurkkaisin sen samalla, kun kerran paikalle on tullut.

Ulkoilmamuseo Jan Karlsgården löytyy linnan vierestä ja muistuttaa vähän Koiramäkeä, sielläkin olisi ollut kivaa viettää pidempäänkin aikaa, jos kylmyys ei olisi pakottanut sisälle. No, sittenpähän saimme sen hyvän ahvenanmaan pannukakun!

ahvenanmaa+kastelholminlinna ahvenanmaa+kastelholm+pih ahvenanmaa+tuulimylly ahvenanmaa+kastelholm

MERENKULKUMUSEO ja GETA-VUORET

Me pyöräilimme Merenkulkumuseon ovelle ja katsoimme hinnat, mutta kirpaisi niin paljon, että jäi meiltä välistä. Sen sijaan pyöräilimme ja ihailimme maisemia. Pommern-laiva oli nyt kokonaan poissa ja kesän remontissa, eli sitä ei päässyt edes ulkoapäin ihailemaan! Riitti onneksi ihailtavaa noissa pienen pienissä joutsenissakin!

Lisäksi ajoimme Getalle tarkoituksenamme kurkata näkötornista ja ehkä kävellä lasten kanssa suositeltu luontopolku. No, tornista ei nähnyt kelin takia mitään ja oli niin kylmää, märkää sekä liukasta, että jätimme Geta-vuoret seuraavalle vierailulle. Varmasti olisi ollut hieno kokemus!

ahvenanmaa+joutsen ahvenanmaa+lokki

Ahvenanmaa on kyllä niin helpon matkan päässä ja täynnä kivaa tutkittavaa, että suosittelen piipahtamaan. Saitteko tästä uusia vinkkejä, oliko kaikki tuttua? Mitä lisäisit listaan?

Aurinkoista viikonloppua, minä lähden nyt kannustamaan tyttöjen kanssa miestä, jolla on edessään uintia, pyöräilyä ja juoksua eli triathlonhommia! 

Missä syödä Ahvenanmaalla?

Minä olen saanut yksityisviesteillä vinkkikysymyksiä niin liittyen Kyprokseen, Kreikkaan kuin Ahvenanmaahan, joten yritän nyt nopeasti saada näitä vinkkejä blogiinkin kehiin, toivottavasti ehditte lukea ennen kesäreissujanne!

Aloitetaan viehättävän Ahvenanmaan ruokapaikoista. Se on kohde, joka on helppo saavuttaa ja silti tuntuu, kuin ulkomailla olisi. Me olimme paikan päällä kaksi yötä juhannuksena ja tuo ajankohta teki sen, ettei esim. keskustan kaupat olleet avoinna eikä kyllä moni ruokapaikkakaan. Mutta tässä teille mielipiteitä niistä, joissa kävimme!

F.P. von Knorring

Ensimmäisenä iltana vain lompsimme rantaan ja kivan näköiseen ravintolalaivaan satamassa, jonka nimi oli F.P. von Knorring. Meiltä kysyttiin istummeko ylhäällä, alhaalla on täyttä ja totesimme, että käy. No, myöhemmin vasta älysimme, että ylhäällä on pubiruokalista ja alhaalla parempi A’la carte-lista. Samat nakit tosin lapsille molemmissa. Pubiruoka jäi ”ihan ok-asteelle”, maisemat ja paikka ovat kivoja!

fpvonknorring joutsen+ahvenanmaa

Stallhagen

Juhannuspäivänä Ahvenanmaalla oli karsea keli, vettä vihmoi täysillä koko päivän. Joten suuntasimme autoilemaan ja ajoimme Stallhagenin pienpanimolle, jonka yhteydessä on ravintola. Olimme siellä viisi minuuttia ennen avaamisaikaa ja pääsimme ensimmäisinä sisälle – onneksi, sillä puoli tuntia myöhemmin paikka oli aivan täynnä ja suurin osa pöydistä ennakkoon varattuja! Me emme kauaa ruokaamme odotelleet. Tilaa on reilusti ulkonakin, mutta tuona päivänä siellä ei voinut istua. Tarjolla on aina lounas, tällä kertaa valittavana oli lihapullia, lohta ja linssipihvejä, otimme yhden annoksen kutakin. Kyllä on muuten hintataso Ahvenanmaalla kohdillaan, linssipihveistä sai pulittaa 15 euroa ja lohesta 18,90. Toisaalta oli kyllä aivan älyttömän hyvääkin, eli ruoalle iso suositus! Oluita saa maistella ja asiantuntemus oli hyvää, eli senkin puolesta kannattaa käydä!

stallhagen+åland stallhagen+lax stallhagen+kasvisruoka+ahvenanmaa

Dino’s bar & grill

Juhannuspäivän illaksi etsimme keskihintaista paikkaa, joka olisi auki (moni ravintola ei juhannuksena ollut). Mies oli toivonut ruoaksi lammasta, jota kuulemma kannattaa Ahvenanmaalla maistaa. Päädyimme Dino’s Bar & Grilliin, joka olikin ihan todella kiva tuttavuus. Ruoka oli mielettömän hyvää ja olin onnellinen, että kasvissyöjälle on tarjolla jotain muuta kuin vuohenjuustosalaattia. Söin mozzarellakuorrutettuja parsakaalipihvejä sekä noettua purjoa (18,90 e) ja oli muuten yksi parhaista kasvisannoksista ikinä. Lastenlistalta tilattu pasta bolognese sai esikoisen puhaltelemaan ja mies sanoi maistaessaan, että kyllä siellä jotain chiliä seassa on. Yllättävää, kun oli kuitenkin lastenannos. Kuopus söi siis siskonkin pastat ilmekään värähtämättä, heh! Dinossa oli tuonakin iltana livemusaa tiedossa, eli hyvän ruoan lisäksi siellä viihtyy varmasti pitkän illankin.

dinos+åland dinos+vegetarian+ahvenanmaa dinosbargrill+lamb dinos+dessert+åland dinosbargrill dinosbargrill+ahvenanmaa

Bagel Bee

Torggatanin ja Nygatanin kulmasta, vähän piilossa remonttityömaan takaa löytyy Bagel Bee, jonka ihanan näköiset bagelit houkuttelivat. Kävimmekin siellä sunnuntaina maistelemassa ja peukku. Bageleissa oli jopa liikaakin täytettä, ne olivat ihanan lämpöisiä, teekuppi oli suuri ja kahvi kuulemma todella hyvää. Lisäksi paikasta saa smoothieita ja jälkkäreitä. Ehdoton suositus!

bagelbee+åland+ahvenanmaa

Ahvenanmaan pannukakku

Tätähän on siis maistettava, kun siellä käy. Minä olisin eniten halunnut tutkia kahvilan nimeltä Svarta Katten, mutta kiinni oli ja pysyi koko juhannuksen. Kun lompsimme Kastelholmin pihalla kaatosateessa, kurvasimme sieltä löytyvään Jan Karlsgårdenin kahvilaan ja tilasimme yhden pannaripalan koko poppoolle. Kermaa, hilloa ja se ihana pannari, vitsi että on hyvää! Hintataso loisti taas, pannukakku maksoi 6,50 euroa. Kahvilakaan ei itsessään ole hirmuisen ihmeellinen, mutta pannari oli hyvää ja katto suojasi sateelta. Oikeaoppisesti pannari pitää kuulemma nauttia luumuhillon kanssa, mutta sitä ei täällä ollut saatavilla. Linnan vieressähän on ihan gourmet Smakby-ravintola, jonne virtasi väkeä, eli kyllä varauksia ja paikkoja kannattaa etukäteen miettiä, jos on paikalla lyhyen ajan!

pannukakku+ahvenanmaa

Pub Niska

Merikorttelissa sijaitseva Pub Niska vaikutti todella ihanalta ja pihalta löytyi leikkipaikka. Määräänsä enempää ei voi kuitenkaan syödä, joten kävin vain ihailemassa muun muassa noita lasten laatikkopöytiä! Pubissa on tarjolla peltileipää eli pizzaa ahvenanmaalaisittain, seuraavalla kerralla täytyy kokeilla!

pubniska+ahvenanmaa+åland pubniska+ahvenanmaa+leikkipaikka

Rannassa satamaravintolassa tilasimme myös jätskiannoksen, jonka kanssa tarjoiltiin kuumaa kinuskikastiketta. Milloinkohan olisi sellaista syönytkään? Voih!

icecream+åland

Ylipäätään ravintoloista on nostettava esille se, että lähes kaikissa missä on terassi, on terassilla hiekkalaatikot ja lelut. Lapset otetaan avosylin vastaan ja palvelu on joka puolella ystävällistä. Mielestäni ero lasten kohtelussa on suuri verrattuna manner-Suomeen, oli aivan ihanaa olla lasten kanssa kiertämässä, kun heitä niin kivasti aina kohdeltiin. Iso iso peukku tästä!

Toivottavasti sait tästä vinkkejä tai bongasit tuttuja juttuja. Mikä on oma ykkösvinkkisi Ahvenanmaan ruokailuun?

Mielessä nyt + upea Store of Hope

En ole iäisyyksiin tehnyt blogihaasteita ja nyt kun aika on ollut vähän kortilla, päätin toteuttaa tämän Tuulan blogista bongaamani haasteen. Nämä ovat ihan kivoja juttuja ajoittain, eikö? Mitä siis on ollut viime aikoina mielessä?

Vaateostos/kenkäostos
Ihailin Kyproksella Adidaksen punaista verkkatakkia ja mietin, että 2,5 vuotta sitten ostamani Addun oranssi takki on yksi käytetyimmistä vaatteistani. Jäi kauppaan hinnan vuoksi. Näin tuon takin Tampereella jonkun mimmin päällä, kun palasimme reissusta ja katselin, että onpa ihana. Tallinnan blogireissulla se löytyi Virukeskuksesta puoleen hintaan, yksi oikea koko, olinpa innoissani! On ollut erittäin paljon päällä viime päivien sateissa!

Tuoksu
Mietin eilen juoksulenkillä, että niin hanurista kuin jatkuva sade onkin, oli se sateen tuoksu, nurmikon ja kukkien tuoksu siinä sateessa aika huumaava!

riverisland+ahvenanmaa

Leffa
Leffaa ei ole hetkeen ehditty katsella, mutta lapsi bongasi bussipysäkillä Itse ilkimys 3-mainoksen ja kysyi, voidaanko mennä. Lupasin toteuttaa!

Musiikki
No. Tämä on nyt aivan mahdotonta, mutta Robinin hulahula jäi juhannuksena niin päähän, että teen mieheni hulluksi laulamalla sitä. Lapsetkin alkavat tanssia, kun hoilotan Hula Hulaa. Se tulee vaan niin joka tuutista!

Kirja
Olen yrittänyt ehtiä lukea Nainen junassa kirjoittajan, Paula Hawkinsin uusinta. Mutta. Reissut, tapetin poistaminen (ARGH), lapset, leikkitreffit ja blogi ovat nyt vieneet ajan. Paniikki tulee, siinä on eräpäivä ja varauksia ensi viikolla, enkä todellakaan aio jättää kesken!

riverisland+rippedjeans

Ruokaekstaasi
Kyllä Ahvenanmaalla syödyt juustogratinoidut kasvispihvit ja noettu purjo tärähtivät aika kympillä. Suuri suositus (palaan vielä Ahvenanmaan ruokapaikkoihin).

Tanssilattia
Hmm, no olin Ville Vikingin discossa juhannusaattona? Siellä soi… HULA HULA! Argh.

Matka
Matka kuin matka, harvoin se on huono. Yhtä lailla nautin Ahvenanmaan reissusta kuin Kyproksesta, mutta onhan Kyprokset kuvat ja lämpö vielä päivittäin mielessä. Haikeus ei onneksi enää niin toivoton kuin aluksi!

Lempisovellus
Instagram ja Instagram stories ovat nyt jyränneet. Oletko mukana @optimismiakatja? Miksi ihminen haluaa laulaa ääneen videoille? Niin, en tiedä, uutuudenviehätystä?

On muuten harvinaisen jännä nähdä, että niitä höpöjä videoita seuraa eniten ihmiset, jotka eivät ikinä tykkää kuvistani tai kommentoi mihinkään. Hassu ilmiö. Onko kukaan muu huomannut samaa?

Arjen pelastaja
Rusinapaketit, talouspaperi, silikoninen tutinpidike, lounasravintolat, yllättävä halaus väsymyksen keskellä.

riverisland+mango

TV-sarja
Nyt tahkotaan OITNB:n viidettä (onko se viides?) kautta, koukuttava on jälleen kerran!

Kyyneleet
Väsymyksestä olen tirauttanut kerran jos toisenkin.

Muotielämys
Muotielämys? Hmm, nyt oli vaikea! Varmaan se kun laittaa lenkille siniset trikoot, oranssit lenkkarit ja pinkin pipon? Mikä näky!

Kauneudenhoidon ykkönen
Ihastuin hirmuisesti Signe Seebidiltä saamaani huulivoiteeseen. Se tekee niin pehmeät ja täydelliset huulet, ettei ole ennen nähty! <3 Lapsi haluaa käyttää sitä myös, tykkäsi hänkin!

Juoma
Yleensä teen juonti vähän hiipuu kesän lämmöissä, mutta näillä keleillä sitä on kulunut varmaan enemmän kuin normaalisti!

riverisland+storeofhope
farkut MANGO/ paita RIVER ISLAND/ kengät CONVERSE/ korvikset STORE OF HOPE

Postauksen kuvat otettiin aurinkoisena juhannusaattona, kun lämpö helli meitä. Pukeuduin sinivalkoiseen ja lopulta asuin koko juhannuksen noissa farkuissa.

Korvissa minulla ovat pari vuotta vanhat Store of Hopen korvikset ja yritys olikin ajankohtainen juuri juhannuksena, sillä silloin heillä päättyi joukkorahoituskampanja, jossa he hakivat rahoitusta yrityksen laajentamiseen kansainvälisille markkinoille. Seurasin hommaa mielenkiinnolla facebookista ja kyllä, 104% tavoitteesta täyttyi samoin kuin 25 000 rahoitukseen. Mahtavaa!

Store of Hopelle tärkeitä arvoja ovat eettisyys ja toiminnan läpinäkyvyys. Tuotteern tulevat kehitysmaissa toimivista erilaisista projekteista, jotka kouluttavat ja työllistävät ihmisiä, joilta puuttuu toimeentulo. Tärkeää on, että tekijä on saanut työstään oikeudenmukaisen korvauksen. Store of Hopen naisista toiseen, Annaan olen törmännyt niin vaatekutsuiluilla kuin useasti kirjaston aulassa kotiäitiaikoinaimme ja toivonkin yritykselle menestystä jatkossakin, mahtavaa että joukkorahoitus onnistui! 

Mitä pidät romanttisesta paidasta ja asusta? Entä onko Store of Hope tuttu? Jos olet tehnyt tai teet tämän haasteen, käy linkkaamassa kommenttiboksiin!