Itse tehty animaatio ja muita ylläreitä!

Kylläpä tänään venähti aamu, sillä sain aamiaisen sänkyyn ja unohduin tuijottelemaan telkkarista muun muassa jotain brittien huippumallia. Ja ei, perheeni ei ollut erehtynyt päivästä, vaan minä olen aina sanonut, etten halua syödä sängyssä. Tuntuu jotenkin inhalta murustaa leipää lakanoihin, mitä minä siellä yksin istuisin. Mutta kun katselin eilen somesta aamiaiskuvia sängyissä, tuli tunne, että täytyy kokea tuo. Sain sitten tänä aamuna kokea sen, miehellä kun on lomautuspäivä niin ei ollut töissäkään. Ja sotkin jogurttia lakanoihin, argh! Mutta onpahan koettu!

Eilen aamulla minua odotti puolestaan pahvilaatikon sisällä istuvat lapset. Olin viikolla sanonut, että paras äitienpäivälahja ovat lapset, joten olivat sitten menneet laatikkoon lahjana, se oli esikoisen idea. Ihanat. Pienempään pakettiin olivat laittaneet pullonkorkeista tekemänsä pannunalusen, jota olivat kolmistaan vääntäneet salaa autotallissa. Keräsin joskus vuosia sitten läjän pullonkorkkeja ja olimme kuulemma ostaneet nahkanaruakin, ajatuksena oli tehdä pannunalunen. En siis oikeasti muista yhtään mitään pannunalusideaa tai nahkanarun ostoa, mutta mies muisti edelleen. Olivat jopa täyttäneet paperilla korkkimaljakkoa, jotten huomaisi sen vajentumista. No en kyllä ehkä olisi huomannut!

Ja sitten olivat kolmistaan lastenhuoneessa vääntäneet animaationkin. Aika huikea! Oli kivoja suht aineettomia lahjoja, joissa parasta oli ollut yhdessä tekeminen. Suloisia. Olin onnellinen, kun mies oli miettinyt ensisijaisesti sitä, että lasten on kiva tehdä. Ihan huikea video ja kivoja ideoita. Isi kuulemma keksii parhaat ideat he kehuivat.

Äitienpäivänäviikonloppuna on perinteisesti istutettu jotain pihaan. Niin teimme nytkin, tunteja istutimme alppiruusua pihaan (mies tekee aina aika perusteellisesti asiat). Kyllä vähän kauhuissani katselin aamulla sen peittymistä lumeen, onko tuo nyt hyvä tapa aloittaa suhteemme. Toivottavasti ei suuttunut!

Miten siellä muistettiin äitiä? Saitko (tai tykkäätkö?) aamiaista sänkyyn?

Minusta ei pitänyt tulla äitiä

En ikinä unohda, kun gynekologi sanoi elokuussa 2006 sanat ”voi olla, ettet saa koskaan lapsia tai ainakin tarvitset apua”. Hämmentyneenä ja sekavassa mielentilassa palasin kotiin ja kerroin miehelle nuo sanat. Kerroin, että hän oli myös sanonut, että mitä nuorempi ikä, sitä parempi. Olimme olleet tasan vuoden naimisissa, juuri palanneet Englannin vaihtovuodelta ja ikää oli toisella 24, toisella vähän alle 24. Istuimme sohvallamme, juttelimme ja mietimme.

”Haluatko sä nyt lapsia?”
”En.”
”En mäkään vielä. Mitä jos niitä ei sitten saada koskaan?”
”Sitten se on niin.”
”Niin. Niin kai.”

Siihen se ajatus sitten jäi. Koimme molemmat olevamme liian nuoria, eikä ajatus siitä, että alamme yrittämään ”koska on pakko” tuntunut omalta. Sen sijaan aloin elää täysillä elämää niin, että olen aina lapseton. Käänsin ajatukseni niin. Muutimme Thaimaahan, otimme elämästä kaiken irti ja perustelimme sitä usein niin, että ”tätä ei ainakaan voisin lasten kanssa tehdä”. Niinpä. On ihan hyvä olla lapseton.

Se oli raju kelkka kääntää ajatuksensa niin, sillä minä olen aina ollut ihminen, joka on suunnitellut menevänsä nuorena naimisiin ja perustavansa perheen. Olen rakastanut hirveästi meidän lapsuudenperhettä ja sitä, mitä kaikkea on tehty perheen kanssa. On matkusteltu paljon, leivottu, kokattu, oltu pihajuhlissa, luettu iltasadut ja lilluttu kylpylöissä. Leikitty ja oltu läsnä. Olemme eläneet aika perhekeskeistä elämää ja jotenkin ajattelin, että jatkan sitä. Tiesin, että vanhempani, jotka ovat omistautuneet aina ja edelleen lapsilleen tulisi hyvä mummi ja ukki. Mutta ehkä sitten veljeni hoitaisivat homman aloin ajatella.

Kun sekavassa mielentilassa soitin äidilleni kesällä 2012 itkien ihan paniikissa, että olen raskaana, hän nauroi iloisen kuuloisena sanoen ”Katja, sehän on iloinen asia!”. MITÄ! Onko! Olen aivan paniikissa! Olin elänyt tasan kuusi vuotta hokien, ettei minusta tule äitiä, enkä olisi halunnutkaan ja yhtäkkiä luonto päätti toisin. Kelkka piti kääntää taas. Ja se ei muuten ollut ihan helppoa henkisesti. Samalla olin maailman kiitollisin ja samalla näin asiat kuin olin niitä itselleni kuusi vuotta yrittänyt selittää: lapsiperheet Bamse-hotelleissa kuolevat tylsyyteen kun me pystymme kaksin häipymään pikkusaarille, lapsiperheet ajavat farmiautolla kun meillä on präkät, lapsiperheiden kodit ovat varmaan täynnä puklua ja räkää (no meillä hukuttiin koirankarvoihin! :D).

Kelkka kääntyi hitaasti ja varmasti. Tuli kevät 2013 ja ensimmäinen äitienpäivä. Lapseni oli kastettu edellisenä päivänä. Kotona oli kakkua ja muita herkkuja jäljellä. Mies oli ostanut äitienpäivälahjaksi Kalevala-korut ja kaivertanutkin ne. Oli ihan pökertynyt olo. Olin niin vauvahuuruissa ja onnellinen juhlista, että vielä lahjakin minulle? Ja kolme vuotta myöhemmin olin samassa tilanteessa – kuopus kastettiin äitienpäivää edeltävänä lauantaina ja sunnuntaina päässäni oli kampaajan tekemä, yön yli säilynyt juhlakampaus ja juhlin ensimmäistä äitienpäivää tuplaäitinä. Jos luonto päättää, niin luonto näköjään päättää – tytöillä oli melkein sama laskettu aikakin.

Siinä missä ajattelin, etten ikinä jäisi kotiäidiksi minusta tuli kotiäiti, joka oli samalla kevytyrittäjä. En halunnut päästää irti kultakimpaleistani ja olin kotona kuusi vuotta. Uppouduin äitiyteen täysin. En sormiruokaillut tai kestovaippaillut, mutta rakastin, rakastin enemmän kuin mitään ikinä olla heidän kanssaan (ja kyllä, väsyin kyllä usein myös). Rakastin vauvajumppaa, vauvamuskaria, perhekerhoilua, iltasatuja, sitä, kun sain ojentaa omat säästämäni pehmoleluni heille. Rakastin kaikkea heissä. Ja rakastan. Joka päivä enemmän ja enemmän.

Tämä kevät on ollut oikea äitiyden vuoristorata. Samalla kun olen ihaillen katsellut ja kuunnellut heitä ja ollut koko ajan läsnä, on välillä tehnyt mieli juosta karkuun ja kirkua, niin intensiivistä meno on ollut. Mutta pääasiassa aivan ihanaa. On ollut upeaa pysähtyä ja katsoa heitä tauotta, sillä kasvavat kirjaimellisesti silmissä. Minulla on maailman ihanimmat tyttäret ja koen olevani etuoikeutettu, kun saan jo kahdeksatta kertaa juhlia tätä päivää. Koen olevani etuoikeutettu siinäkin, että oma äitini on todella rakas ja täysillä mukana lastenlastensa elämässä, samoin kuin omat mummoni ovat rakkaita ja tärkeitä. Olen saanut ihanan äidin mallin ja yritän nyt itse parhaani. Millaista onkaan herätä tällaisena sunnuntaina onnitteluihin ja pienten halauksiin. Korvaamatonta. Onneksi minusta tuli äiti.

Oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille, isoäideille ja isoisoäideille, varaäideille, äitipuolille, ihan kaikille äitihahmoille! <3 Ja valtavasti voimia teille, kenelle päivä on syystä tai toisesta raskas. <3

Vinkki äitienpäivälahjaksi, joka sopii tähän kevääseen!

Ihanaa maanantaita ystävät! Uusi viikko starttasi jälleen ja sunnuntaina vietetään äitienpäivää. Onko sinulla tapana muistaa äitiä kenties kukkakimpulla tai yhteisellä aterialla? Tänä keväänä monelta varmasti jäävät suvun yhteiset ateriat väliin, sillä sehän se paras äitienpäivälahja on. Yhteinen aika. Niin, että on omat lapset mukana samoin kuin oma äiti. Bonuksena ehkä vielä mummokin matkassa ja koko neljä sukupolvea!

Mietiskelin itse, mitä toivoisin eniten lahjaksi niiden pienten käsien kaulan ympärillä ja korttien esittelyn lisäksi. Olen aina sanonut, että aamiainen vuoteeseen olisi minulle kauhistus, en halua syödä sängyssä, mutta sen sijaan siivouslahjakortti olisi kyllä tosi kova juttu! Että kerran kävisi joku kuuraamassa koko kodin, oi joi! Muutenkin varmasti yhteinen aika on ihana lahja, oli se sitten lahjakortti kylpylään, konserttiin, hotelliyöhön tai vaikka lahjakortti luontoretkelle.

Eilen me suuntasimme toista kertaa Isojärven kansallispuistoon isovanhempien kanssa. Taas oli pari viikkoa siitä, kun olemme nähneet ja ajateltiin, että kiva jutella luonnon helmassa taapertaessa samoin kuin saan luovutettua äitienpäivälahjan samalla. Olimme ajatelleet suunnata Lortikan luontopolulle tällä kertaa, mutta siellä olikin puomi vastassa. Toki siitä olisi voinut jatkaa kävellen, mutta matkaa oli noin 2,5km suuntaansa ja sen päälle vielä luontopolku: 8-9 km:n taivallus olisi ollut nelivuotiaalle liikaa. Kuulemma tässä tilanteessa avaimen voi saada Heretyn puolelta ja ajaa lähemmäksi, sillä mökkiläisiä ei Lortikassa ole. Mutta kuulemma sitä ollaan laittamassa poiskin koko luontopolkua, eli varsinaisia opasteita ei kai enää ole. Saas nähdä ehdimmekö sen vielä nähdä!

Päädyimme siis kiertämään saman Heretyn luontopolun kuin viimeksi, nyt vain eri suuntaan. Se tuntuu muuten yllättävän erilaiselta, kumpaako suuntaan reitin menee. Vastaamme tuli muutama seurue ja yhden kohdalla nelivuotias loikki kiven taa (turvaväli!) ja huuteli sieltä, että varokaa, siellä on kohta peikkokuningas! Kyllä, soliseva vesi kivien alla kuulosti lapsista ihan peikkokuninkaan jylinältä, joten sitten loppumetrit kipitettiin murisevaa peikkokuningasta karkuun.

Nuotiopaikalla oli jälleen hyvin tilaa, kiva niin. Oli siis tilaa paistella makkarat ja laulaa sekä ojentaa äitienpäivälahja ja mummille tehdyt kortit. Koska äitini on kova liikkumaan luonnossa ja käymään jumpissa, ajattelin että hänelle ja tähän kevääseen sopii hyvin SIGGin juomapullo, jonka saa teetettyä omalla kuvalla. Yleensä haluan muistaa äitiäni jollain pienellä, mutta sitä pientä asiaa on välillä tosi vaikeaa keksiä! Törmäsin sattumalta kyseiseen tuotteeseen Ifolorin sivuilla haahuillessani ja päätin tilata. Parissa päivässä se oli jo minulla! Olen käyttänyt todella paljon monen vuoden ajan SIGGin tuotteita ja ollut niihin tyytyväinen samoin kuin olen aina ollut tyytyväinen Ifolorin painojälkeen. SIGGin Alumiinipullo on kestävä, mutta siihen voi laittaa myös mm. hiilihapollisia juomia, ilman että alumiinista irtoaa mitään hajuja tai makuja tai kemikaaleja veteen toisin kuin muovista. Äitini on aina kantanut työmatkoillaan junissa, jumpissa ja metsässä niitä kaupan muovipulloja ja ajattelin, että josko saisi ekologisemman ja terveellisemmän pullon kuvalla, joka hymyilyttää. Mitä tykkäätte ideasta? Minusta oli tosi kiva ylläri löytää tällainen!

Ja toinen kiva ylläri eilen! Heretyn kämppäkahvila oli auennut vappuna ja on auki tiistaista sunnuntaihin kello 11-17, toimii siis sekin take away-periaatteella. Muu porukka testasi munkit ja itse kokeilin nokkospiirakkaa. Olipa muuten hyvää! Nokkosta, kauraa ja riisiä sisältänyt piiras oli todella maukas, käykää ihmeessä tilaamassa jos päädytte Isojärvelle! Mies intoili suuresti myös kajakeista, joita viedään pian rantaan vuokrattavaksi. Onkohan seuraava retkemme tuonne siis melomisreissu? Olisipa sekin varmasti ihanaa!

Niin ja tiedättekö mitä? Viimeksi kun ajoimme pois Isojärveltä seisoi keskellä tietä peura ja eilen tien ylitti kaksi hirveä, eli ajakaa varovasti kun menette sinne!

Joko siellä on suunnitteilla, miten muistat äitiäsi viikonloppuna? Entä miten meni edellinen viikonloppu? Moni tuntui käyneen metsässä, kävittekö te?

*pullon kuva MR Photo/Marina Rotkus Photgraphy