Miten käyttäydyt somessa?

Olen Instagrammin puolella parina päivänä puhunut siitä, miten minua hämmentää välillä ihmisten käytös somessa. Ja nyt ei mennä siihen kiusaamiseen ja toisten haukkumiseen, mikä sekin iso negatiivinen ilmiö somessa. Tämä on ollut teille monelle tuttu ilmiö, riippumatta siitä, tekeekö somea työkseen tai ei. Olen saanut niin paljon viestejä aiheesta, että päätin laajentaa ajatuksia vielä blogin puolelle. Toivottavasti osaan ilmaista itseäni niin, että pointini tulee esille.

Asia siis, mihin olen kiinnittänyt paljon huomiota, on se, että tuntuu (eihän minulla ole tästä mitään tilastoa heittää), että on ihmisryhmiä, jotka seuraavat somesta kaiken (oli se sitten fb tai IG tai esimerkiksi blogi) ja varovat jättämästä jälkeä. Tähän piiriin kuuluu varmasti monenlaista porukkaa – niitä, jotka eivät oikeasti halua jättää jälkeään someen ja niitä, jotka selkeästi ignooraavat aina sinun juttusi. Tai eivät sinällään ignooraa, näkevät tai lukevat kyllä, mutta eivät tykkää, kommentoi tai keskustele. Samaan aikaan näet, että samat ihmiset ovat kyllä esimerkiksi katsoneet kaikki IG-stoorisi tai tykänneet omassa feedissäsi näkyvistä muiden kuvista. Tulee siis väkisin olo, että omat jutut jätetään tarkoituksella väliin.

Toki asia ei välttämättä ole näin. Algoritmit ovat mitä ovat ja fb ei näytä minulle yhden kaverin kuvia ollenkaan feedissäni. Olen huomannut, kun äitini on joskus kommentoinut yhteisen ystävämme kuvaa, ettei minulle ole niistä mitään näkynyt. Sama IGn kanssa, siellä jää valtaosa kuvista näkymättäkin. Osalla menee hermot alati pyöriviin mainoksiin ja IGn feedi jätetään kokonaan pläräämättä. Osa katsoo vain stoorit. Osa tykkää kommentoida jatkuvasti stooreihin, muttei välttämättä tykkää ikinä kuvista. Ihmisten somekäyttäytyminen on hyvin kirjavaa.

Hämmentävin juttu, mihin olen törmännyt nyt monta kertaa on kohtuu lähipiiriin kuuluva ihminen, joka ilmeisesti haluaa ns. salaa seurata minua IGssa. Tämä näkyy niin, että hän on välillä selkeästi vahingossa tykännyt kuvastani ja joskus kun olen katsonut kuvien tykkäyksiä jälkikäteen, ne ovat hänen kohdaltaan saman tien kadonneet. Kun ensimmäisen kerran huomasin tämän, olen mielenkiiinnosta tarkistanut homman myöhemminkin. Eipä tällä sinällään väliä, lähinnä homma on outoa. Mikä siinä olisi niin hirveätä tykätä kuvasta? Varsinkin kun sillä hetkellä kun siitä vahingossa tai tahalleen tykkää, minulle tulee ilmoitus tykkäyksestä eli näin näen väkisin edes takaisen käyttäytymisen.

Joskus IGn storiesin puolella ihan suoraan kysyin yhdeltä tutulta, onko hänellä jotain minua vastaan, kun ei koskaan kommentoi mitään positiivista, mutta aina jos jotain mokaan tai hän on eri mieltä, tulee aika tiukkaa kommenttia. Minusta kävimme ihan fiksun keskustelun ja hän kirjoitti sitä, mikä näissä pikaviestimissä tulee aina eteen – kommentteja ei mietitä ikuisuuksia vaan ne kirjoitetaan nopeasti lennossa ja ne saatetaan tulkita eri tavalla, kuin oli tarkoitus. Toiset nyt eivät vain ole mitään tykkäilijöitä vaan enemminkin kärkkäästi keskustelijoita. Väärin tulkinta voi tapahtua monesti, minulta lähti pari kuukautta sitten seuraaja, jolle en kertonut mihin työpaikkaan hain. Vastasin Helsingissä paahtaessani ratikkaan mielestäni ihan ystävällisesti, etten halua kertoa prosessin ollessa kesken, mutta sain vastaukseksi että hän ystävällisesti kysyi ja minä todella tylysti vastasin. Olin oikeasti todella hämmentynyt, en todellakaan tarkoittanut olla tyly! Mutta lyhyet 15 sekuntin stoorit ja lennossa kirjoitetut viestit saattavat saada aikaiseksi kuvan, että toinen on tyly, kun hän haluaa vain nopeasti ja tiiviisti ilmaista itsensä. Ymmärrän.

Olen itse alkanut kiinnittää yhä enemmän huomiota somekäyttäytymiseeni. Että tykkäisin ihmisten jutuista enemmän, kommentoisin ja antaisin tukeni niille kaupallisille yhteistöille, joiden tykkäysten tiedän olevan vielä kaikista tärkeimpiä ja joihin aina vähiten niitä tulee. Myönnän, että jos joku minua systemaattisesti ns. vain seuraa ja välttää tykkäilyt, tästä tulee helposti molemmin puolinen juttu. Tämän ajatuksen yli minun tulisi päästä ja painaa aina sitä sydäntä kun somessa pyörin. Sillä sehän on sosiaalinen media ja siellä on tarkoitus jollain tapaa yhteisönä olla sosiaalinen ja reagoida ihmisten juttuihin, eikö.

En missään nimessä sano, että kaikkien pitäisi tykätä kaikesta pitkin somea, sillä jos ei kiinnosta eikä tee mieli tykätä, niin sitten ei. Mutta sellainen tietoinen ignooraminen jatkuvasti saattaa olla myös sitä, että halutaan olla ilkeitä ja tämä on hiljainen tapa siihen (tuon ajatuksen lainasin IGn viesteistä yhdeltä seuraajaltani, jolla on viisaita ajatuksia ja joka tuntui ymmärtävän täydellisesti mitä haen takaa). Joskus se, ettei jätetä jälkeä voi liittyä vahvasti vaikka ihmisen ammattiin, mutta peräänkuulutinkin niitä, jotka jättävät jälkensä moneen muuhun, eli eivät ole somessa näkymättömiä.


paita ja korvikset LINDEX/ hame POMP DE LUX/ kengät DR.MARTENS (second hand)/ takki VILA

Minä tykkään ihan kaikista kommenteista, olivat ne sitten fbssa, IGssa tai blogissa ja olen vielä sen verran pieni tekijä, että pystyn onneksi kaikkiin vastaamaan. Keskustelut ovat välillä pitkiä ja antoisia ja saan itsekin asioihin ihan eri näkökulman. Ilahdun myös siitä, että ihmiset sanovat kasvotusten ”olen huomannut fbsta” tai ”luin blogistasi”, koska silloin on paljon helpompi jutella, eikä tule oloa että pitäisiköhän minun kertoa tämä ja tämä asia vai onkohan hän seurannut somea?

Ja totuushan on, että sitä matskua siellä somessa on niin maan perkuleesti, että aika paljon menee ohi. Jostain syystä minulle eniten pompsahtelevat nykyään 7 Päivää-lehden jutun esimerkiksi FBssa, vaikken tiedä tykänneeni yhdestäkään. Huoh. Ja itsekin olen sellainen someaktiivi, ettei kukaan jaksa lukea tai tykätä kaikista touhuistani. Paitsi äiti (<3), josta blogini facebook-sivu kertoi, että hän on minun paras fanini! JEE!

Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää? Miten itse käyttäydyt somessa, tykkäätkö kaikesta mitä näet, et mistään, kauniista kuvista vai huikeimmista tarinoista? Kerro, olisi kivaa saada vielä lisää näkökulmia asiaan!

Päivän surullisin uutinen

Olen joskus ennenkin mielestäni otsikoinut postauksen kohtuullisen samoin sanoin. Silloin kirjoitin siitä, kuinka kurjaa on, kun Nanso lopettaa Nokialla. Olin päässyt itse tutustumaan tehtaaseen, nähnyt ne motivoituneet, vuosikymmeniä tehtaalla töitä tehneet naiset, jotka jäivät nyt tyhjän päälle. Ollut kova ”fani” merkin suhteen ja surullisena luin uutisia ja mietin, miten porukan käy.

Nanson tuotanto siirrettiin ulkomaille, selvitin tällä viikolla, että vain 5% onneksi tuotannossa tapahtuu Kiinassa, loput esim. Virossa ja Portugalissa. Kuitenkin sovittaessani parin sadan arvoista neuletakkia I love me-messuilla en voinut olla hämmentymättä – sain putsata farkkujani pitkään siitä nukan ja lankojen määrästä, mitä vaatteesta lähti. ”Se tekee noin aluksi”, sanottiin messupisteellä. Kun höpötin asiasta IGn puolella, sain asiantuntevalta seuraajalta kommentin, että lanka on huonoa ja halpaa jos noin käy. Ei sitä pitäisi lähteä alussakaan. On hienoa, että Nanso työllistää suomalaista suunnittelua, mutta kyllä minulta jäävät tuotteet kauppaan, kun ne lentävät tänne Kiinasta asti ja laatu on tuollainen.

Lähes yhtä surullisia olivat uutiset kuluneella viikolla. Toki maailmassa tapahtuu paljon hirveitä asioita, mutta se mediahehkutus mikä kulutushysterialle annettiin oli mielestäni järkyttävää. Kuten kaikki varmaan tietävät, Mall of Tripla avasi ovensa Pasilaan ja hehkutus oli suuri. Mediat somevaikuttajista iltapäivälehtiin nostivat hyvänä asiana esille sen, että meillä on nyt lisää halpismerkkejä kuten RESERVED. Ihan mahtavaa! Kyseisellä merkillä mallisto vaihtuu KAHDEN VIIKON välein ja voitte vain kuvitella, millainen koneisto tekee ja millä laadulla sitä kamaa. Paljonko sitä jää myymättä. Paljonko se rasittaa ilmastoa. Vaateteollisuus tuhoaa ilmastoa enemmän kuin lentäminen.

Mutta suunnilleen kaikki uutiset mitä näin, huusivat isolla suomalaisten tekemiä ostoennätyksiä, hei me ostettiin enemmän kuin Lontoossa konsanaan menee vaatetta. JES! Onneksi soraääniä löytyi joukosta, mutta se kriittinen pohdinta tuntui kadonneen kokonaan. Me emme tarvitse enää yhtään Zaraa, Reservedia tai muuta halpisketjua. Ylipäätään on syytä pysähtyä ja miettiä hyvin tarkkaan, mitä vaatetta tarvitsee. Se halpa ei monesti olekaan halpa, koska kestää niin vähän aikaa ja joudut ostamaan niitä useamman.

Nettiostaminen on toinen kamaluus. Ihmiset tilaavat tavaraa muun muassa Wishiltä Kiinasta, koska on niin halpaa. Niin varmaan on joo, mutta kuinka se on valmistettu ja kuinka hirveästi se rasittaa maapalloa, valmistustapa ja lennättäminen? Ja sitten saa parhaimmillaan jotain aivan kuraa, jonka tunkee roskikseen. En ikinä ole tilannut Wishiltä ja vannon, etten tilaakaan. Ylipäätään nettiostaminen on haasteellista, koska monesti siinä klikkailee enemmän vaatetta ostoskoriin kuin kivijalkakaupassa ja palauttaminen saattaa jäädä.


paita LUMOAN/ housut PART TWO/ kengät MINNA PARIKKA/ takki GLOBAL ACCESSORIES/ neuletakki ESPRIT/ korvikset Kroatiasta paikalliselta taitelijalta suoraan ostettu

Minä en ole mikään malliesimerkki asiassa, tarkoitukseni ei ole kiillottaa omaa kruunua vaan herätellä keskustelua. Koska blogini on paljon pohjatunut asukuviin, minulla on varmasti vaatetta enemmän kuin tarpeeksi. Kokoni on blogiaikana vaihdellut 20 kilon verran puoleen ja toiseen, joten sekin tekee omansa, ettei aina ole mennyt samat koot päälle ja sitten kaikki on ollut liian isoa. Olen aina hyvin onnellinen, kun voin ottaa kuvia, joissa minulla on Uhanaa, Papua, Lumoania, Maanantaimallia tai muita upeita suomalaisia merkkejä. Koruissa olen pitkään pyrkinyt tukemaan juurikin suomalaista käsityötä. Mutta esimerkiksi lasten nopea kasvu ulos vaatteista, heidän kuluttamansa leggarien määrä kun ne kaatuillaan rikki ja omat rahavarannot kotiäitinä ovat saaneet monesti hakemaan kasan leggareita H&M:ltä.

Kaiken tämän manian keskellä vielä Stockmannkin julkisti uuden kantisohjelmansa, jossa voi edetä tasoille ja tasojen merkkinä on eri värisiä kangaskasseja. Koko uutinen oli minusta niin hullu, että luin useampaan kertaan kun mietin onko se edes totta? Oli se. Jos ostat Stockmannilta 25 000 eurolla, saat violetin värisen kassin. Tämä motivoi Stockmannin mukaan ostamaan lisää, kun innostuu yrittämään seuraavalle tasolle. HEI JES! Voi sitten erottua rahvaasta sillä violetilla kangaskassilla. Oikeasti aika yököttävä uutinen. Mies kommentoi, että voihan sieltä ostaa vaikka auton. No, kuka auton ostanut haluaa erottua rahvaasta kangaskassilla? En voi ymmärtää. Miksi buustataan ostamista, kun sitä pitäisi hillitä?

Sama kriittinen kuluttaminen koskee niin ruoka-, lelu kuin kaikkea ostamista, kaikki tuntuu välillä olevan niin hankalaa. Samalla kun en itse syö lihaa seison kaupassa miettimässä onko avokadojen ostaminen ok. Miksi ne parhaat kirsikkatomaatit pitää pakata muovipurkkiin? Ja lista jatkuu loputtomasti. Yritän itse jatkuvasti miettiä valintojani ja välillä onnistun valitsemaan hyvin, välillä en. Esimerkiksi ensi viikolle sain kutsun outletin avajaisiin ja tilaisuus kuulosti aika hienolta. Päätin olla menemättä, sillä outletit jos mitkä osaltaan myös lisäävät ostomaniaa. Millä sitä muulla voi äänestää kuin jaloillaan tässä asiassa? Tänä syksynä päätin myös jättää kosmetiikkakalenterit kauppaan sen roskan ja turhan tavaran määrän vuoksi.

Minkälaisia ajatuksia Mall of Triplan uutisoinnit herättivät sinussa? Tai ylipäätään tämä kulutushysteria ja maapallon tuhoutuminen?

Luovan työn Vain Elämää

Meillä tapahtui jotain outoa perjantaina. Sain miehen katsomaan tosi-tvtä. Olemme olleet yli 18 vuotta yhdessä ja hän vihaa lähes kaikkea tosi-tvtä, joten näky oli harvinainen. Tiesin kuitenkin, että tykkää Sunrise Avenuen ainakin joistain biiseistä ja itse halusin nimen omaan nähdä Samun jaksot (Vesalat ja muut skippasin suosiolla), joten istuimme yhdessä telkkarin ääreen lasten nukkuessa. Ja hän katsoi kanssani ainakin jollain tapaa koko ohjelman!

No, ei siitä enempää, mutta ohjelmaa piti laittaa tauotta pauselle, sillä aloimme puhua ihan kaikesta mahdollisesta. Jossain vaiheessa sanoin, että kun olin taas ollut pari päivää pressireissulla, tuli mieleen niistä illallisista jollain tapaa Vain Elämää. Istutaan pöydän ympärillä, tutustutaan, kerrotaan itsestä ja omista kanavista, sometetaan villinä ja yritetään buustata niitä omia kanavia. Ollaan jollain tapaa yhtä, koska tehdään samaa hommaa, mutta silti jokaisella on hommaan tosi erilainen, oma lähestymistapansa, jokaisella on erilaiset taustat ja jokaisella on varmasti omat tyhjät hetkensä ja haastetta luoda uutta.

Mitä tarkoitan tyhjillä hetkillä? Sitä kun asioista saattaa kadota hohto. Sitä tähtää (ainakin itse) joihinkin maaleihin luovassa työssä. Ja ehkä moni asettaa elämässä ylipäätään maaleja itselleen, joihin tähdätä. Asetan itselleni koko ajan tavoitteita. Se saattaa olla tietyn lukijamäärän saavuttaminen, joku yhteistyö jota haluaisin hirveästi, joku oma ominaisuus jota haluaisin kehittää, joku paikka johon haluaisin päästä. Ja kun kovasti tekee töitä, niihin tavoitteisiin saattaa päästä. Ja sitten tuntuu tyhjältä. No nyt se on saavutettu, mutta ei tunnu miltään. Miksi pyrinkään tähän juttuun? Ja mihin pyrin seuraavaksi?

Toki puhutaan nyt täysin eri sfääreistä kuin missä Haberin Samu pyörii maailmalla, mutta hänkin korosti ohjelmassa sitä, että vaikka kaiken saavutti ja rahaa oli, olo oli tyhjä. Parasta on nyt kölliä sohvalla. Samaa mietin viikonloppuna. Kuinka ihanaa on kaiken viipotuksen jälkeen tulla kotiin jossa sinua on odotettu. Perjantaina messuilta saapuessani kotona odotti lohipiirakka uunissa, juustoja ja keksejä ja sauna lämpeni. Oliko vähän ihanaa tulla kotiin.


neule VILA/ farkut LIDL by Heidi Klum/ korvikset PINJAPUU

Yksin yrittäminen on monessakin mielessä nimensä veroista. Sitä vääntää yksin. Vaikka itsekin tapaan paljon ihmisiä erilaisten tilaisuuksien ja tehtävien kautta, se lopputulos täytyy vääntää yksin. Olen paininut kotona yksikseni vähän haastavan työtehtävän edessä tietämättä mistä aloittaa tai mitä tehdä seuraavaksi. Ja ne ovat monesti sellaisia tilanteita, missä ei vain voi kysyä keneltäkään. Koska itse ne jutut on luotava. Mietin, millaista tuskaa kokee joku artisti, jonka edellinen levy on ollut listaykkönen siinä tilanteessa, kun uutta on luotava ja sitä ei vain tule. Tai jos tulee ja se ei menestykään. Vaikka hommaa kuinka rakastaisi, aina ei vain onnistu. Mistä vaatesuunnitteljat keksivät uutta, mistä artistit vääntävät uuden biisin, mistä taiteilijat saavat inspiraationsa, kun tuntuu välillä, että kaikki on jo sanottu ja tehty? Koen, että luovan työn ja yrittäjyyden myötä olen vähän raskaskin ihminen. Kun ne inspikset saattavat iskeä saunassa, lenkillä, missä vain. Sitten ajatukseni lähtevät rullaamaan ties minne ja olen poissaoleva. Eilen paukutin vielä iltakympiltä asioita kasaan ja jatkoin kuuden jälkeen aamulla pimeässä. On ollut yllättävän haasteellista ehtiä kaikki kuukauden 15 päikkypäivän puitteissa. Ja yllättävän haastavaa keskittyä kotona metelissä, vaikka periaatteessa saisin ”omaa aikaa”.

Ja sitten se ajanpuute! Voi kuinka monta juttua välillä olisi mitä haluaa tehdä ja mistä inspiroituu, muttei vain ehdi. On pakko tehdä sitä soittelua Verohallintoon ja palaveerata pankin kanssa. Olipa muuten yllättävä kysymys eilisessä pankkipalaverissa, piti selvittää olenko minä tai ovatko lähiomaiset poliitisesti vaikuttavassa asemassa. Häh? Olen niin täynnä tätä paperisotaa, että mietin senkin tappavan osan luovuudesta. Toisaalta, ehkä tämä kehittää vähän lyhyehköä pinnaani.

Kyllä niistä bloggareiden Vain Elämää-pöytäkeskusteluista saa niin paljon inspiraatiota, että sillä leijuu pitkään. Viime viikolla Tallinnassa inpiroiduin upeista urista, joita ihmiset ovat luoneet, opin uutta omasta puhelimestani ja pulppusin ideoita. Eli ehdottomasti kannattaa irrota kotoa jos tilaisuus tulee!

Nyt muihin, somen ulkopuolisiin hommiin keskittymään. Saitteko selkoa sekavasta tajunnanvirrastani? Oliko sinunkin mielestäsi ihan paras Vain elämää viime perjantaina? Toivotan kaikille antoisaa työpäivää ja paljon inspiraatiota!