Koronahämmennyksen vallassa

Se on ensimmäisenä aamulla mielessä, kun avaan silmäni. Jokin maailmassa on muuttunut. Se on kissankokoisin kirjaimin lehtien lööpeissä kun käyn kaupassa tai postissa. Kun käynnistän auton hakiessani lastani päiväkodista, se pamahtaa ensimmäisenä sanana ulos autoradiosta. Telkkaria, somea tai Internetiä et voi avata törmäämättä ensimmäisenä tuohon asiaan. Ei ole varmasti enää ketään, joka ei olisi kuullut sanaa korona.

Koska asia tulee ihan jokaisesta tuutista ulos ja saamme tietoa THL:n sivuilta jatkuvasti, en ole kokenut tarvetta ns. osallistua keskusteluun. Mutta sen verran on ahdistanut, että päätin hieman mietteitäni avata asian osalta. En kehota teitä käsienpesuun tai muuhun, koska ohjeet on varmasti kuultu moneen kertaan. Meillä otettiin käyttöön vinkki, että käsiä pitää pestä yhtä kauan (tai saippuaa hieroa) kun hämä-hämähäkki-laulu kestää. Lapseni lauloi sitten kaikki kolme säkeistöä vessassa käsiä pestessään, kunnes älysin mennä kertomaan, että ehkä yksi riittää. Mutta mikä siinä niin ahdistaa? Nimenomaan ahdistaa, ei pelota.

Kukaan ei oikein tunnu varmuudella tietävän, mistä on kysymys.Ei pitäisi olla vakavaa perusterveille ja hysteria on ehkä vähän karannut käsistä. Samalla homma on tavalla tai toisella pysäytettävä. Itsekin olen ajatellut, että perheessämme ei ole vauvoja tai olemme perusterveitä kaikki, mutta silti, kun ollaan uuden edessä, kaikki on vähän tuntematonta. Se hämmennys, joka paistaa päiväkodin työntekijöiden kasvoilta aamulla heidän tankatessaan ohjeita miten toimia. Se ahdistus, joka iski itseeni, kun Prismassa minulta tuli pyytämään apua ulkomaalainen mies. Ei siinä ulkomaalaisuudessa mitään, mutta hän tuli niin lähelle että kätemme koskivat ja sanoi englanniksi ”olen juuri saapunut Suomeen ja tarvitsisin apua”. Nuo sanat, joihin en olisi ennen reagoinut saivat vähän kavahtamaan ja puhuin hänelle, olin kyllä valmis auttamaan, mutta samalla peruutin kauemmaksi. Mistä hän on saapunut? Voinko sanoa, että pysytkö vähän kauempana, puhun kovempaa? Tunsin oloni ihan neuroottiseksi, mutta näin se vaikuttaa, kun asiaa joka tuutista tulee ja se on koko ajan mielessä.

Sen lisäksi, että tietenkin pidämme ekstratarkasta käsihygienista huolta päätimme jättää myös vierailematta isomummolla. Vaikkemme ole nyt mitenkään sairaita, niin soitan ja juttelen ja vältän turhia riskejä, hän kun on jo aika iäkäs. Lisäksi alkuviikosta mies kävi ostamassa meille pakkaseen leipää ja kanaa, säilykkeitä, kaurahiutaleita ja pastaa. Lähinnä sillä ajatuksella, että olemme reissussa ja kun palaamme, viikossa tilanne voi olla muuttunut. En usko, että kaupat tyhjenevät ihan heti, vaan ajatuksella, että jos joudumme karanteeniin, voimme sitten nököttää neljän seinän sisällä. Meillä kun ei koskaan ole mitään hätävaraa kaapissa, olemme vähän huonoja suunnittelussa. Nämä meidän kaksi pastapakettia, yksi isompi kaurahiutale ja muutama säilyketölkki ovat kuulemma vähemmän kuin ihmisten viikon ruokaostokset. Niin no, sanoin että olemme huonoja suunnittelussa, nyt meillä on sentään vähän kaapeissa jotain!

Suuren ahdistuksen tuo taloudellinen puoli. Minulle ei maksa Kela kotona nököttämisestä tai karanteenista. Minulla jää jo tekemättä esimerkiksi matkailun kanssa tekemisissä olevia töitä. Rahaa ei sitten tule välttämättä mistään. Pelottaa ihan hirveästi yksityisyrittäjänä kauanko tilanne jatkuu ja kuinka käy toimeentulon. Toisaalta tiedän, että monissa yrityksissä tilanne on vielä pahempi. YT:t käyvät matkailualalla, pienyrittäjät ovat hätää kärsimässä ja lehdessä luki, että moni tulee menemään konkurssiin. Tampereen teatteri laittoi ovensa kiinni, monet konsertit jäävät pitämättä, tappiot ovat moneen suuntaan valtavat. Ja samalla ymmärrän, ettei tilanteelle tietenkään voi mitään ja näin on toimittava, mutta miten taata toimeentulo? Se on valvottanut viime öinä kovastikin. Kun eilen katsoin uutisia esimerkiksi kuntosaliyrittäjistä, jotka maksavat hirveitä vuokria paikastaan samalla kun asiakkaita ei ole tai mietin moniko pienyrittäjä saa elantonsa tapahtumista alkoi oma ahdinko tuntua todella pienelle. Konkurssisuma on kuulemma odotettavissa. Tuntuu aivan kamalalta! Ulkomailla asuva ystävä viestitti, että siellä laitetaan ravintoloita kiinni, jotka elävät turismilla. Koko maailmantalous tekee aikamoisen sukelluksen. Se tuntuu todella pelottavalta. Olen itse lama-ajan lapsi ja muistan vain, kun yksi tuttava hoki, että Iiro (Viinanen) vie rahat, muistavatko omat lapseni saman ahdinko-olon ja sanan korona?

Terveystalon ohjeistus siitä, miten puhua koronasta lapsille kertoi, että paras lääke on jatkaa tavallista arkea. Toki sitä jatketaan parhaamme mukaan, mutta kun hekin kuulevat asiaa joka puolelta koko ajan, harrastukset peruuntuvat kaikkia jännittää, kyllähän se arki muuttuu. Kauan odotetut HopLop-synttärit parin viikon päästä saattavat jäädä pitämättä tilanteen eskaloituessa. Ja ei, en ole itkemässä täällä että lasten synttärit jäävät pitämättä, ymmärrän tilanteen vakavuuden ja mittakaavan. Totean vain, miten se vaikuttaa näin ”tavallisen” yrittäjän ja ei riskiryhmäläisen arkeen. Se vaikuttaa niin, että kun lenkillä niistin (no, nenäni on aina vuotanut pakkasessa juostessa ja se on ihan kaikkien ongelma) katsoin, ettei vaan kukaan näe. NÄE MITÄ! Että terve juokseva ihminen niisti! Jotenkin alitajuntaisesti tuntuu, että teet jotain maaiman pahinta, jos vaikka vahingossa aivastat.

Sen lisäksi, että jotkut diilit kaatuivat kokonaan kohdallani, tiedätte varmasti, että muun muassa Helsinki City Run siirrettiin. Oli muuten ”hauskaa” (en keksinyt fiksua sanaa), että vanhempani ilmoittivat, etteivät voi olla lapsenvahteina HCR:n aikaan, sillä ovat Italiassa. Sitä sitten säädin ja hämmensin, että kuka voisi olla tuolloin lasten kanssa jos molemmat miehen kanssa juoksemme. Sitten matkanjärjestäjä peruutti Italian matkan. Siinä vaiheessa aloin jo uskoa siihen, että koska maailmalla maratonit peruuntuvat, näin käy meillekin. Ja torstaina varma tieto tuli. Minua ei oikeastaan harmita se yhtään. Juosta voi aina ja joskus vielä kisoja tulee. Sen sijaan ymmärrän heidän pettymyksensä, jotka ovat treenanneet aamuin illoin vaikka Iron man-kisoja varten, he ovat aivan eri tilanteessa kisojen peruuntuessa.

Sympatiani ovat siis teidän luona, jotka olette riskiryhmässä tai joilla on perheessä riskiryhmäläisiä. Ajatukseni ovat terveydenhuollossa ja sairaaloissa, tiedän monta sairaalassa töitä painavaa läheistä tai ystävää. He tekevät valtavasti töitä ja ovat varmasti pikkuhiljaa aika ylikuormitettuja. Ajatukseni ovat teissä muut yrittäjät, tämä tilanne on todella vaikea. Itku tuli, kun katselin somesta tuntemani yrittäjän kasaamaa upeaa messuosastoa. Vain puoli vuorokautta ennen messujen alkua ne peruttiin ja yrittäjä sai pakata vaivalla rakentamansa osaston pois ja lähteä kotiin. Ravintolat ja kahvilat tyhjenevät, bussit näyttävät ajelevan tyhjillään ja etelänmatkan saisi parilla satasella. Onhan tämä aika aavemaista ja sellaista, mitä ei osattu odottaa. Miten nopeasti tilanteet muuttuvatkaan.

Kun talvi on ollut ennätysmäisen harmaa ja raskas, ei kukaan keväältä osannut odottaa tällaista koko maailmaan vaikuttavaa asiaa. Meilläkin alkoi tänään monta kuukautta odotettu talviloma. Olin vähän hämilläni senkin suhteen. Teenkö väärin kun liikun kotimaassa? Suljetaanko laskettelurinteet? Silti koin helpotusta, kun saan pitää lapset poissa hoidosta ensi viikon. Olla omassa mökissä, ainakin sitten metsässä. Pääasiassa perheen kesken. Toukokuun Kyproksen reissua en jaksa edes ajatella. Aika näyttää.

Yritetään säilyttää maltti, olla ymmärtäväisiä peruttujen tilaisuuksien ja töiden suhteen ja pitää huolta toisistamme. Koen hirveän pahaa oloa muiden pienyrittäjien ja erityisesti kulttuurialan puolesta. Monet tulevat saamaan potkut, moni yritys menee konkurssiin ja tästä toivutaan monella tapaa pitkään. Samalla kun luonto kiittää ihmisiä pysähtymisestä.

Kiitos teille sairaanhoito, kun teette kaikkenne. Meille valoa synkkään viikkoon ja aikoihin toi eskarin avaruusviikko, joka huipentui avaruuspukeutumiseen. Sanoisin, että miehellä ehkä vähän mopo keuli, kun yöllä lasten nukkuessa rakensi avaruusreppua, mutta voi että oli onnellinen. Huomasin, että siinä missä minä olen urheillut ennätykseni tällä viikolla, hän purki tätä stressiä lapsen avaruuspukuun ja käsillä tekemiseen. Huomasin myös somesta, miten moni huokaisi siitä, että _saa_ viettää aikaa kotona perheen kesken, ei tarvitse juosta harrastuksiin kun ne ovat peruttu tai muuallekaan. Pitäisiköhän meidän vähän siis hidastaa muutenkin?

Toivotan jaksamista kaikille tilanteessa, joka on hämmentävä ja taloudellisesti erittäin vaikea. Samalla monelle sairaalle vaarallinen. Ajatukseni ovat luonanne.

Miten itse voit? Tämä vaikuttaa väkisin meihin kaikkiin, miten sinä pärjäilet? <3

Miten käyttäydyt somessa?

Olen Instagrammin puolella parina päivänä puhunut siitä, miten minua hämmentää välillä ihmisten käytös somessa. Ja nyt ei mennä siihen kiusaamiseen ja toisten haukkumiseen, mikä sekin iso negatiivinen ilmiö somessa. Tämä on ollut teille monelle tuttu ilmiö, riippumatta siitä, tekeekö somea työkseen tai ei. Olen saanut niin paljon viestejä aiheesta, että päätin laajentaa ajatuksia vielä blogin puolelle. Toivottavasti osaan ilmaista itseäni niin, että pointini tulee esille.

Asia siis, mihin olen kiinnittänyt paljon huomiota, on se, että tuntuu (eihän minulla ole tästä mitään tilastoa heittää), että on ihmisryhmiä, jotka seuraavat somesta kaiken (oli se sitten fb tai IG tai esimerkiksi blogi) ja varovat jättämästä jälkeä. Tähän piiriin kuuluu varmasti monenlaista porukkaa – niitä, jotka eivät oikeasti halua jättää jälkeään someen ja niitä, jotka selkeästi ignooraavat aina sinun juttusi. Tai eivät sinällään ignooraa, näkevät tai lukevat kyllä, mutta eivät tykkää, kommentoi tai keskustele. Samaan aikaan näet, että samat ihmiset ovat kyllä esimerkiksi katsoneet kaikki IG-stoorisi tai tykänneet omassa feedissäsi näkyvistä muiden kuvista. Tulee siis väkisin olo, että omat jutut jätetään tarkoituksella väliin.

Toki asia ei välttämättä ole näin. Algoritmit ovat mitä ovat ja fb ei näytä minulle yhden kaverin kuvia ollenkaan feedissäni. Olen huomannut, kun äitini on joskus kommentoinut yhteisen ystävämme kuvaa, ettei minulle ole niistä mitään näkynyt. Sama IGn kanssa, siellä jää valtaosa kuvista näkymättäkin. Osalla menee hermot alati pyöriviin mainoksiin ja IGn feedi jätetään kokonaan pläräämättä. Osa katsoo vain stoorit. Osa tykkää kommentoida jatkuvasti stooreihin, muttei välttämättä tykkää ikinä kuvista. Ihmisten somekäyttäytyminen on hyvin kirjavaa.

Hämmentävin juttu, mihin olen törmännyt nyt monta kertaa on kohtuu lähipiiriin kuuluva ihminen, joka ilmeisesti haluaa ns. salaa seurata minua IGssa. Tämä näkyy niin, että hän on välillä selkeästi vahingossa tykännyt kuvastani ja joskus kun olen katsonut kuvien tykkäyksiä jälkikäteen, ne ovat hänen kohdaltaan saman tien kadonneet. Kun ensimmäisen kerran huomasin tämän, olen mielenkiiinnosta tarkistanut homman myöhemminkin. Eipä tällä sinällään väliä, lähinnä homma on outoa. Mikä siinä olisi niin hirveätä tykätä kuvasta? Varsinkin kun sillä hetkellä kun siitä vahingossa tai tahalleen tykkää, minulle tulee ilmoitus tykkäyksestä eli näin näen väkisin edes takaisen käyttäytymisen.

Joskus IGn storiesin puolella ihan suoraan kysyin yhdeltä tutulta, onko hänellä jotain minua vastaan, kun ei koskaan kommentoi mitään positiivista, mutta aina jos jotain mokaan tai hän on eri mieltä, tulee aika tiukkaa kommenttia. Minusta kävimme ihan fiksun keskustelun ja hän kirjoitti sitä, mikä näissä pikaviestimissä tulee aina eteen – kommentteja ei mietitä ikuisuuksia vaan ne kirjoitetaan nopeasti lennossa ja ne saatetaan tulkita eri tavalla, kuin oli tarkoitus. Toiset nyt eivät vain ole mitään tykkäilijöitä vaan enemminkin kärkkäästi keskustelijoita. Väärin tulkinta voi tapahtua monesti, minulta lähti pari kuukautta sitten seuraaja, jolle en kertonut mihin työpaikkaan hain. Vastasin Helsingissä paahtaessani ratikkaan mielestäni ihan ystävällisesti, etten halua kertoa prosessin ollessa kesken, mutta sain vastaukseksi että hän ystävällisesti kysyi ja minä todella tylysti vastasin. Olin oikeasti todella hämmentynyt, en todellakaan tarkoittanut olla tyly! Mutta lyhyet 15 sekuntin stoorit ja lennossa kirjoitetut viestit saattavat saada aikaiseksi kuvan, että toinen on tyly, kun hän haluaa vain nopeasti ja tiiviisti ilmaista itsensä. Ymmärrän.

Olen itse alkanut kiinnittää yhä enemmän huomiota somekäyttäytymiseeni. Että tykkäisin ihmisten jutuista enemmän, kommentoisin ja antaisin tukeni niille kaupallisille yhteistöille, joiden tykkäysten tiedän olevan vielä kaikista tärkeimpiä ja joihin aina vähiten niitä tulee. Myönnän, että jos joku minua systemaattisesti ns. vain seuraa ja välttää tykkäilyt, tästä tulee helposti molemmin puolinen juttu. Tämän ajatuksen yli minun tulisi päästä ja painaa aina sitä sydäntä kun somessa pyörin. Sillä sehän on sosiaalinen media ja siellä on tarkoitus jollain tapaa yhteisönä olla sosiaalinen ja reagoida ihmisten juttuihin, eikö.

En missään nimessä sano, että kaikkien pitäisi tykätä kaikesta pitkin somea, sillä jos ei kiinnosta eikä tee mieli tykätä, niin sitten ei. Mutta sellainen tietoinen ignooraminen jatkuvasti saattaa olla myös sitä, että halutaan olla ilkeitä ja tämä on hiljainen tapa siihen (tuon ajatuksen lainasin IGn viesteistä yhdeltä seuraajaltani, jolla on viisaita ajatuksia ja joka tuntui ymmärtävän täydellisesti mitä haen takaa). Joskus se, ettei jätetä jälkeä voi liittyä vahvasti vaikka ihmisen ammattiin, mutta peräänkuulutinkin niitä, jotka jättävät jälkensä moneen muuhun, eli eivät ole somessa näkymättömiä.


paita ja korvikset LINDEX/ hame POMP DE LUX/ kengät DR.MARTENS (second hand)/ takki VILA

Minä tykkään ihan kaikista kommenteista, olivat ne sitten fbssa, IGssa tai blogissa ja olen vielä sen verran pieni tekijä, että pystyn onneksi kaikkiin vastaamaan. Keskustelut ovat välillä pitkiä ja antoisia ja saan itsekin asioihin ihan eri näkökulman. Ilahdun myös siitä, että ihmiset sanovat kasvotusten ”olen huomannut fbsta” tai ”luin blogistasi”, koska silloin on paljon helpompi jutella, eikä tule oloa että pitäisiköhän minun kertoa tämä ja tämä asia vai onkohan hän seurannut somea?

Ja totuushan on, että sitä matskua siellä somessa on niin maan perkuleesti, että aika paljon menee ohi. Jostain syystä minulle eniten pompsahtelevat nykyään 7 Päivää-lehden jutun esimerkiksi FBssa, vaikken tiedä tykänneeni yhdestäkään. Huoh. Ja itsekin olen sellainen someaktiivi, ettei kukaan jaksa lukea tai tykätä kaikista touhuistani. Paitsi äiti (<3), josta blogini facebook-sivu kertoi, että hän on minun paras fanini! JEE!

Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää? Miten itse käyttäydyt somessa, tykkäätkö kaikesta mitä näet, et mistään, kauniista kuvista vai huikeimmista tarinoista? Kerro, olisi kivaa saada vielä lisää näkökulmia asiaan!

Päivän surullisin uutinen

Olen joskus ennenkin mielestäni otsikoinut postauksen kohtuullisen samoin sanoin. Silloin kirjoitin siitä, kuinka kurjaa on, kun Nanso lopettaa Nokialla. Olin päässyt itse tutustumaan tehtaaseen, nähnyt ne motivoituneet, vuosikymmeniä tehtaalla töitä tehneet naiset, jotka jäivät nyt tyhjän päälle. Ollut kova ”fani” merkin suhteen ja surullisena luin uutisia ja mietin, miten porukan käy.

Nanson tuotanto siirrettiin ulkomaille, selvitin tällä viikolla, että vain 5% onneksi tuotannossa tapahtuu Kiinassa, loput esim. Virossa ja Portugalissa. Kuitenkin sovittaessani parin sadan arvoista neuletakkia I love me-messuilla en voinut olla hämmentymättä – sain putsata farkkujani pitkään siitä nukan ja lankojen määrästä, mitä vaatteesta lähti. ”Se tekee noin aluksi”, sanottiin messupisteellä. Kun höpötin asiasta IGn puolella, sain asiantuntevalta seuraajalta kommentin, että lanka on huonoa ja halpaa jos noin käy. Ei sitä pitäisi lähteä alussakaan. On hienoa, että Nanso työllistää suomalaista suunnittelua, mutta kyllä minulta jäävät tuotteet kauppaan, kun ne lentävät tänne Kiinasta asti ja laatu on tuollainen.

Lähes yhtä surullisia olivat uutiset kuluneella viikolla. Toki maailmassa tapahtuu paljon hirveitä asioita, mutta se mediahehkutus mikä kulutushysterialle annettiin oli mielestäni järkyttävää. Kuten kaikki varmaan tietävät, Mall of Tripla avasi ovensa Pasilaan ja hehkutus oli suuri. Mediat somevaikuttajista iltapäivälehtiin nostivat hyvänä asiana esille sen, että meillä on nyt lisää halpismerkkejä kuten RESERVED. Ihan mahtavaa! Kyseisellä merkillä mallisto vaihtuu KAHDEN VIIKON välein ja voitte vain kuvitella, millainen koneisto tekee ja millä laadulla sitä kamaa. Paljonko sitä jää myymättä. Paljonko se rasittaa ilmastoa. Vaateteollisuus tuhoaa ilmastoa enemmän kuin lentäminen.

Mutta suunnilleen kaikki uutiset mitä näin, huusivat isolla suomalaisten tekemiä ostoennätyksiä, hei me ostettiin enemmän kuin Lontoossa konsanaan menee vaatetta. JES! Onneksi soraääniä löytyi joukosta, mutta se kriittinen pohdinta tuntui kadonneen kokonaan. Me emme tarvitse enää yhtään Zaraa, Reservedia tai muuta halpisketjua. Ylipäätään on syytä pysähtyä ja miettiä hyvin tarkkaan, mitä vaatetta tarvitsee. Se halpa ei monesti olekaan halpa, koska kestää niin vähän aikaa ja joudut ostamaan niitä useamman.

Nettiostaminen on toinen kamaluus. Ihmiset tilaavat tavaraa muun muassa Wishiltä Kiinasta, koska on niin halpaa. Niin varmaan on joo, mutta kuinka se on valmistettu ja kuinka hirveästi se rasittaa maapalloa, valmistustapa ja lennättäminen? Ja sitten saa parhaimmillaan jotain aivan kuraa, jonka tunkee roskikseen. En ikinä ole tilannut Wishiltä ja vannon, etten tilaakaan. Ylipäätään nettiostaminen on haasteellista, koska monesti siinä klikkailee enemmän vaatetta ostoskoriin kuin kivijalkakaupassa ja palauttaminen saattaa jäädä.


paita LUMOAN/ housut PART TWO/ kengät MINNA PARIKKA/ takki GLOBAL ACCESSORIES/ neuletakki ESPRIT/ korvikset Kroatiasta paikalliselta taitelijalta suoraan ostettu

Minä en ole mikään malliesimerkki asiassa, tarkoitukseni ei ole kiillottaa omaa kruunua vaan herätellä keskustelua. Koska blogini on paljon pohjatunut asukuviin, minulla on varmasti vaatetta enemmän kuin tarpeeksi. Kokoni on blogiaikana vaihdellut 20 kilon verran puoleen ja toiseen, joten sekin tekee omansa, ettei aina ole mennyt samat koot päälle ja sitten kaikki on ollut liian isoa. Olen aina hyvin onnellinen, kun voin ottaa kuvia, joissa minulla on Uhanaa, Papua, Lumoania, Maanantaimallia tai muita upeita suomalaisia merkkejä. Koruissa olen pitkään pyrkinyt tukemaan juurikin suomalaista käsityötä. Mutta esimerkiksi lasten nopea kasvu ulos vaatteista, heidän kuluttamansa leggarien määrä kun ne kaatuillaan rikki ja omat rahavarannot kotiäitinä ovat saaneet monesti hakemaan kasan leggareita H&M:ltä.

Kaiken tämän manian keskellä vielä Stockmannkin julkisti uuden kantisohjelmansa, jossa voi edetä tasoille ja tasojen merkkinä on eri värisiä kangaskasseja. Koko uutinen oli minusta niin hullu, että luin useampaan kertaan kun mietin onko se edes totta? Oli se. Jos ostat Stockmannilta 25 000 eurolla, saat violetin värisen kassin. Tämä motivoi Stockmannin mukaan ostamaan lisää, kun innostuu yrittämään seuraavalle tasolle. HEI JES! Voi sitten erottua rahvaasta sillä violetilla kangaskassilla. Oikeasti aika yököttävä uutinen. Mies kommentoi, että voihan sieltä ostaa vaikka auton. No, kuka auton ostanut haluaa erottua rahvaasta kangaskassilla? En voi ymmärtää. Miksi buustataan ostamista, kun sitä pitäisi hillitä?

Sama kriittinen kuluttaminen koskee niin ruoka-, lelu kuin kaikkea ostamista, kaikki tuntuu välillä olevan niin hankalaa. Samalla kun en itse syö lihaa seison kaupassa miettimässä onko avokadojen ostaminen ok. Miksi ne parhaat kirsikkatomaatit pitää pakata muovipurkkiin? Ja lista jatkuu loputtomasti. Yritän itse jatkuvasti miettiä valintojani ja välillä onnistun valitsemaan hyvin, välillä en. Esimerkiksi ensi viikolle sain kutsun outletin avajaisiin ja tilaisuus kuulosti aika hienolta. Päätin olla menemättä, sillä outletit jos mitkä osaltaan myös lisäävät ostomaniaa. Millä sitä muulla voi äänestää kuin jaloillaan tässä asiassa? Tänä syksynä päätin myös jättää kosmetiikkakalenterit kauppaan sen roskan ja turhan tavaran määrän vuoksi.

Minkälaisia ajatuksia Mall of Triplan uutisoinnit herättivät sinussa? Tai ylipäätään tämä kulutushysteria ja maapallon tuhoutuminen?