Rautainfuusio – miten sinne pääsee, miten toimenpide meni ja miltä tuntui jälkikäteen?

Palaan vielä kerran tähän aiheeseen, sillä se koskettaa ja kiinnostaa niin monia. Lupaan, etten horise enää infuusiosta tämän jälkeen, seuraavaksi edessä on verikoe maaliskuussa, jolloin saan tietää, missä arvoissa mennään. Toki voin sitä silloin sivuta, mutta ettei blogi olisi pelkkää anemiaa niin jatketaan tämän jälkeen muilla aiheilla!

Koko viikon ennen perjantain toimenpidettä olin pessyt käsiäni entistä vimmatummin, välttänyt kontakteja ja syönyt mahani kipeäksi sinkistä, etten vaan tulisi kipeäksi ja menettäisi tilaisuuttani tähän toimenpiteeseen, jota olen toivonut vuosia ja ajattellut, etten ikinä pääse. Edellinen yö ennen perjantain toimenpidettä menee jännittäen, olenko minä yksi niistä harvoista, joka saa rajumman reaktion toimenpiteestä? Saadaanko se vietyä maaliin? Herään perjantaiaamuna terveenä ja huokaisen – nyt ainakin se jännitys on ohi.

Miten rautainfuusioon pääsee?

Reittejä on varmaan monia, mutta ensimmäisen kerran kysyin infuusiota Terveystalon sisätautilääkäriltä toukokuussa 2018, kun arvoni olivat hb 90 ja ferritiini eli varastorauta arvossa 3. Hän naurahti minulle ääneen ja kertoi, että infuusion saavat munuaispotilaat tai syöpäpotilaat tai muuten pitkäaikaissairaat, eivät tällaiset tavalliset nuoret, jotka voivat mennä kotiin syömään rautatabletteja. Hävetti. Yritin selittää jotain siitä, ettei mahani kestä enää rautaa, mutta käynti oli siinä. Korvat punoittaen häivyin paikalta.

Kun viime kesänä totesin olevani vahvasti anemian puolella taas ja pelkkä laimea rautamehukin aiheutti päivän vatsakivut, ajattelin, että haen apua. Ei huvittanut mennä mihinkään lääkäriin ja mielessä oli vahvasti edellinen käynti. Eräs bloggaajakollega vinkkasi sitten, että Mehiläisen Jyrki Taurio on erikoistunut paljon näihin rauta-asioihin ja varasin hänelle sisuuntuneena huonosta olostani ajan. Kolmen viikon päähän sain ensimmäisen vapaan ajan ja joulukuussa painelin jännittyneenä vastaanotolle. Verikokeessa kävin myös ennen sitä, että oli näyttää viikon vanha tieto siitä, missä rauta-arvoni menevät.

Keskustelimme hetken tilanteestani, monelta vuodelta näkyvistä onnettomista rauta-arvoista (tarkemmin näyttöä on jo 1990-luvulta), miksi minulla on anemia ja miksi se aina tulee ja keskustelimme myös uudesta Sideral-rautavalmisteesta. Lopulta olimme samaa mieltä siitä, että näin huonoilla arvoilla infuusio olisi hyvä tapa nostaa arvot ylös kerralla ja sitten jatkaa miedompien rautavalmisteiden kanssa ylläpitoa. Sain lähetteen Taysiin ja jäin odottamaan kutsua toimenpiteeseen. Varaduin siihen, että saan odottaa pitkään kun korona vie resursseja, mutta viikko käynnin jälkeen postilaatikkoon tuli jo kutsu tammikuulle. Yllätyin todella!

Mikä on rautainfuusio ja miten se tehdään?

Rautainfuusio on suonensisäinen rautahoito. Se on itse asiassa hyvin nopea toimenpide, eikä vaadi mitään valmistautumista (eli ei tarvitse esimerkiksi olla ravinnotta tms.).

Perjantaina kävelin kohti sisätautien osastoa, laitoin ulkona maskin kasvoille ja ilmoittauduin etälaitteella Kela-kortillani. Ehdin viitisen minuuttia odotella käytävällä, kun minut kutsuttiin infuusiohuoneeseen. Puhelias mieshoitaja otti minut vastaan ja ehdin höpötellä puoli elämääni hänelle. Mitä enemmän jännittää, sitä enemmän puhun. Huoneessa pötkötti useampi ihminen ja heille tippui eri lääkkeitä. Jälkeenpäin mietin, että kaikki kuulivat tauottoman höpötykseni ja kukaan muu ei puhunut mitään, mutta kun tekstiä tulee niin minkäs teet!

Sain valita makaanko vai istunko. Päätin maata, sillä jännitin kanyylia kovasti. Minulla on ollut se usein, mutta viimeksi synnytyksestä suonet menivät puhki ja sitä kaivettiin paikalle monesti ja se oli vielä kirkkaana mielessä. Sanoin ihan ääneen tämän, että jännitän ja hoitaja teki todella perusteellisen työn sen jälkeen etsiessään hyvän suonen. Kiitos. Kerralla meni paikalleen siististi kanyyli ja osa jännityksestä oli ohi!

Sitten mitattiin lämpö ja verenpaine. Paineeni olivat 123/84 ja syke 49, eli alapaine kieli jännityksestäni siinä missä syke pysyi alhaalla. Rautainfuusio voi aiheuttaa kuumeen tai lämmönnousun, joten siksi sitäkin seurattiin. Ensiksi tippui hetken aikaa keittosuolaa ja kun kaikki oli ok, laitettiin rautavalmiste (Monofer) tippumaan. Se kirveli jonkin verran, mutta on kuulemma ihan normaalia. Siinä sitten pötköttelin ja lueskelin sähköposteja kännykästä noin vartin verran, kun lääke tippui suoneen. Välillä hoitaja kysyi, onko olo edelleen ihan normaali. Lopuksi taas keittosuolaa ja kanyyli pois. Mitattiin verenpaineet uudestaan (117/72, näkyi jännityksen laukeaminen) sekä lämpö, joka ei ollut noussut. Lääkkeen tippumisen jälkeen oloa tarkkailtiin puolisen tuntia ja kun oli ihan normaali olo, sain lähteä.

Oli hullu olo kun astuin ulos. Tässä se nyt sitten oli, se asia mistä olen haaveillut vuosia. Vartissa noin vain hujahti ja meni ohi. Henkilökunta oli ihan mielettömän ystävällistä ja hoitaja teititteli jatkuvasti, mikä hämmensi. ISO KIITOS siis perjantaina vuorossa olleet kaksi hoitajaa Hatanpään infuusio-osastolla! <3

Millainen olo oli rautainfuusion jälkeen?

Kotona olin ihan tiloissani. Siis oikeasti olin niin jännittänyt ja odottanut hommaa, että teki mieli hyppiä kotona tasajalkaa ja kiljua. SE SAATIIN TEHTYÄ! Samalla oli hirvittävä väsymys, mikä varmasti osaltaan johtui jännityksen laukeamisesta ja jatkuvista huonoista öistä. Kättä särki jonkin verran samoin kuin päätä. Elin ihan normaalisti päivän ja illan ja kävimme vielä pulkkamäessä perheen kanssa, mutta illalla alkoivat lihasäryt ja palelu. Kuumetta ei ollut, mutta olo oli sellainen, että käärin peitot ympärille. Nukahdin ihan järkyttävän raskaassa ja ahdistavassa olossa, sellaisessa uupumustilassa, etten ole kokenut ennen. Vaikka olisin riekkunut festareilla, valvonut vauvan kanssa tai maannut sairaalassa denguekuumeessa, tämä olo oli uutta.

Lauantaina heräsin lähes 10 tunnin unien jälkeen. Yritin nousta, jalat olivat raskaat eivätkä kantaneet, rinnan päällä oli paino. Olo oli käsittämättömän uupunut. Yritin tulla aamiaiselle, mutta päädyin takaisin sänkyyn makaamaan. Telkkarissa pauhaavat piirretyt olivat liikaa, ruoka ei maistunut ja tuntui, etten jaksa liikuttaa raajojani. Samalla pää ei ollut väsynyt, eli nukkumaan en pystynyt. Pikkuhiljaa pääsin liikkeelle ja lauantain aikana olin aika sumussa. Unohtelin asioita, laitoin lapselle väärän kypärän luisteluun päähän ja ihmettelin mitä hän mutisee. Makaaminen tuntui ahdistavammalta kuin seisominen, luulin välillä että tukehdun. Niin raskas oli paino rinnan päällä. Olin lopen uupunut.

Suoraan sanottuna pelästyin olotilaani ja sitä sumua ja sekavuutta. Olin ajatellut, että voin olla väsynyt, mutta ei, ei nukuttanut yhtään, mutta raajat olivat lyijyä ja pää ei pelannut normaalisti. Kauhistutti kauanko tämä olotila mahtaa kestää, onko kyse päivästä, viikoista vai pidemmästä?

Nyt infuusiosta on kulunut kolme päivää ja eilen se hirvein paino rinnassa helpotti vähän. Kävin tunnin kävelemässä, juokseminen ei tunnu vielä hyvältä ajatukselta. Tänään ovat raajat edelleen raskaat, muttei mitään sekavaa oloa kuten lauantaina. Älykelloni antoi unen määräksi viime yönä lähes 9 tuntia, 0 minuuttia hereillä ja 2h 50 min syvää unta. Aivan käsittämättömät luvut tällä unettomalla yökukkujalla. Nyt on olo, että selviän onneksi normaalielämästä, mutta en tiedä kuinka pian voin palata kovien treenien ja esimerkiksi pidempien juoksulenkkien pariin.

Mitä pidempään ollut anemia, sitä huonompi olo tulee

Näin luin etukäteen – mitä pidempi rautavajaus, sitä rajumpi reaktio saattaa tulla ja jännitin, että sitten nukun koko viikonlopun, kun aneeminen olen ollut 25 vuotta. Se olo, mikä tuli oli aikamoinen yllätys. Kehoni on selkeästi aivan ihmeissään mitä sinne on tungettu ja tekee töitä rauta varastoidessaan. Siksi verikoekin on vasta maaliskuussa, noin kaksi kuukautta infuusion jälkeen. Keho tarvitsee aikaa miettiessään, kuinka käyttää tämä rautamäärä hyväksi ja laittaa sitä varastoonkin. Nyt siis ei auta kuin mennä päivä kerrallaan oloaan kuulostellen, mikäänhän tekeminen ei ole kielletty, eli oman jaksamisen mukaan mennään.

Jo nyt, vaikka muutamassa päivässä ei pitäisi ihmeitä tapahtua, olen löytänyt jonkun ihmeellisen rauhan olossani. Ehkä se on henkistä, kun on niin pitkään tuskannut olonsa kanssa, että nyt ajattelee vain, että tästä mennään parempaan. Aamulla herätessäni ensimmäisenä on mielessä ottaa rautamehu tyhjään mahaan ja hymyilyttää, kun tajuaa ettei saa, rautavalmisteet täytyy infuusion jälkeen lopettaa siihen asti, että pääsee kontrolliverikokeeseen. Kuinka helpottavaa, suoraan aamupalalle!

Olen hyvin kiitollinen siitä, että tämän vihdoin sain ja uskon vahvasti, että oloni tästä paranee päivä päivältä ja uupumuskin hellittää joku päivä kehosta ja lihaksista. Usko on kova ja pelkkä rauha sen jälkeen, kun homma on vihdoin totta.

Palaan asiaan sitten parin kuukauden päästä, niin voin kertoa mihin arvot nousivat. Nyt jatketaan muilla aiheilla! Olisi kivaa kuulla muidenkin kokemuksia infuusiosta ja kuinka pian olette esimerkiksi päässeet lenkille ja jaksaneet urheilla homman jälkeen?

Mukavaa alkanutta, upean lumista viikkoa! Kiitos kun olette jaksaneet loputtomia rautahöpötyksiäni!

Lue myös muita kirjoituksiani anemiasta ja sen syistä täältä, täältä sekä täältä.

Rautainfuusio – päivä on täällä. Miksi pelottaa niin?

On suorastaan hullua pysähtyä ajattelemaan, että olen ollut yli puolet elämästäni enemmän tai vähemmän sairas. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta raudanpuute ilman anemiaa (=matala ferritiini eli varastorauta) ei ole virallisesti sairaus, sen sijaan anemia (eli alhainen hemoglobiini) on verisairaus. Olin 14-vuotias, kun se ensi kerran bongattiin. Söin kuurin rautaa, verikoe ja siinä se. Kärsin valtavan runsaista kuukautisista ja kukaan ei sen koommin kiinnittänyt hemoglobiiniini huomiota. Ei ikinä. Vaikka lähtöarvo oli ollut hb 90.

Olen oppinut, että tällainen minä olen. Tämä paha olo ja sumu ja kiristyvä pinna ovat vain luonteeni ja miettinyt usein, olisinpa leppoisampi. Raskausaikana vuonna 2012, ollessani 30-vuotias hemoglobiini tietenkin mitattiin. ”Onko se aina näin alhainen?” kysyi terveydenhoitaja ja pisti rautakuurille raskausviikolla 8, jolloin rautojen ei pitäisi vielä romahtaa. Uskon, että olin ollut aneeminen aina, eikä se liittynyt niinkään raskauteen. Pohjamudissa menin taas vuonna 2018, kun arvoikseni mitattiin hb 90 ja ferritiini 3.

Oli kyse sitten anemiasta, kilpirauhasoireista tai monesta muusta asiasta, on tietenkin aivan mahdoton laittaa kaikkea selkeästi anemian piikkiin. Mutta kun vuoden 2018 jälkeen toivuin hetkellisesti anemiasta, tajusin miten hirveästi se on vaikuttanut olooni. Olen oppinut paremmin tunnistamaan miksi minusta tuntuu näin pahalta ja monesti paniikin kivutessa rintaan olen pystynyt pääni sisällä sanomaan, että se on anemia joka siellä ahdistaa, et tälläkään kertaa tukehdu. Luota siihen, että henki kulkee. Ja näin olen kerta toisensa jälkeen rauhoittunut.

Anemia ja sen oireet

Viime kesäkuussa huomasin, että olo alkaa huonontua. Oireet, mitkä minulle tulevat hemoglobiini tippuessa ovat seuraavia, näistä olen pahentuvassa määrin kärsinyt viimeiset kolme kuukautta:

  • Jatkuva hengenahdistus, paino rinnan päällä. Kuin olisi sairastunut masennukseen (tai mistä tiedän, mutta voin kuvitella, ainoa miten osaan kuvata olotilaa on sanoa ääneen että mua ahdistaa!).
  • Hiustenlähtö. Kesäkuussa pahentunut olo alkoi näkyä puoli vuotta myöhemmin tukassa, joka kirjaimellisesti jäi käsiin, aivan kuten vuonna 2018. Se on iso merkki pahasta anemiasta, kun hiukset irtoavat, ainakin omassa tapauksessa.
  • Happi loppuu lenkillä. Kun syke alkaa nousta, se ei nousekaan enää niihin lukemiin kuin ennen, vaan jo aiemmissa lukemissa tulee vastaan olo, ettei henki kulje.
  • Paniikkiolot. Liittyy siihen hengenahdistukseen, painoon rinnan päällä, siihen, kun välillä hengästyn kodin portaissa niin, että pakko ottaa yläkerrassa seinästä tukea.
  • Unettomuus ja levottomat jalat, sydän joka hakkaa korvissa öisin kun uni ei tule.
  • Voimaton olo. Ei väsynyt, ei sellainen, että haluaisin nukkua tauotta, vaan voimaton. Voimat ovat lihaksista poissa.
  • Lyhentynyt pinna. Sellainen aivosumu, joka saa pinnan kiristymään.
  • Kohina korvissa. Tätä on oikeasti vaikeaa selittää, mutta välillä veri kohisee korvissa kun pyörryttää ja en kuule kunnolla. Olo tasaantuu istumalla yleensä. Teen edelleen usein sen virheen, että pomppaan vauhdilla ylös esimerkiksi makuuasennosta.
  • Alakulo. Vaikka kuinka ajattelen ja tunnen, että olen hirveän onnellinen ja koen onnenhetkiä liikkuessa sekä perheen parissa, mieli vetää alas. Siinä ei ole mitään järkeä, kun ei ole oikeasti alakulo päällä! Mutta onko ihme, jos rinnan päällä istuu virtahepo ja kunnon unta ei ole ollut puoleen vuoteen, jos pukkaa sen alakulonkin päälle?
  • Palelu. Ei sellainen vähän kylmä pakkasessa, vaan ajoittain iskevä tärinä, jota ei saa loppumaan, iskee erityisesti iltaisin ja yritän ostaa aina vain paksumpia peittoja, mennä villasukat jalassa kahden peiton alle miehen kainaloon nukkumaan.
  • Mielialanvaihtelut. Tämäkin asia, mitä on vaikeaa panna yhden asian piikkiin, mutta itkuherkkyys on kova!

Anemia ei saa estää elämästä

Nyt tunnustan. Kesäkuussa, kun tajusin juoksulenkillä miten huonolta tuntuu hengityksessä ajattelin, etten sano esimerkiksi miehelle mitään. Kyllä minä tämän selvitän, kippaan rautaa ja kyllä se siitä. Mutta kun maha ei kestä enää rautaa ja homma ei korjaannu ilman sitä. Halusin ensimmäisenä kieltää asian – ei taas, onko tämä luonani aina ja ikuisesti, miksei koskaan voi olla hyvä olo! Aika pian tunnustin miehelle, että tiedän olevani anemian puolella ja hommalle täytyisi tehdä jotain.

Koska on tuntunut siltä, ettei vaiva ikinä poistu ja olotilani nyt on tämä mikä on, en ole halunnut niin sanotusti lakata elämästä. Rakastan liikkua, rakastan puuhailla ja mennä ja touhuta. Välillä se vaan on täytynyt tehdä aikamoisen ahdistuksen tai huonon olon kanssa, mutta olen silti tehnyt. Sillä tämä vaiva ei poistu esimerkiksi nukkumalla – päinvastoin, mitä pahempi anemia, sitä pahempi unettomuus. Siksi harmittaa, kun usein saan neuvoksi että nuku ja lepää. Ei se verisairaus siellä peiton alla poistu vaikka toki on totta, että esimerkiksi kestävyysurheilu syö rautavarastoja.

Siksi olen mennyt ja touhunnut ja päivittäin mielessä vilahtaa, miltä se tuntuisi ilman anemiaa? Juosta ilman painoa rinnassa? Nukkua sikeästi? Voida oikeasti hyvin? Kun sairaus ei juurikaan näy päällepäin, on mahdotonta selittää miksi olen välillä niin poissaoleva tai hermostuin vähästä.

Rautainfuusion aika on tänään – miksi se pelottaa?

Taisteltuani yli puolet elämästäni näiden olotilojeni kanssa sain vihdoin lähetteen rautainfuusioon. Alkaa kuulemma olla näyttöä aika pitkältä ajalta vaivasta. Itkin ilosta, sillä toivon todella sen auttavan. Samalla valvoin yön pelosta. Se ei ole oikotie onneen ja rauta-arvoja on pidettävä yllä jatkossakin ja toivon vatsani kestävän jotain rautavalmistetta, se ärsyyntyi jopa siitä uudesta kehutusta Sideralista.

Lisäksi olen lukenut, että jos anemiasta on kärsinyt pitkään, voi infuusio tuoda mukanaan valtavan, jopa invalidisoivan väsymyksen, joka kestää viikkoja tai jopa kuukausia. Apua! Miten käy yrittäjän, jos olen jossain hirveän väsymyksen kourissa kuukausia? Ja tietenkin on mahdollista, että saan allergisen reaktion ja homma täytyy keskeyttää, eikä siitä tule ikinä toivomaani apua.

Ja jos rehellisesti sanon, viimeksi kanyylia laitettaessa pari kertaa puhkotut suonet ja se pelkkä neulan laittaminenkin jättivät kammon.

Ei auta siis kuin toivoa, että homma menee hyvin.


mekko PAPU DESIGN/ korvikset UHANA DESIGN/ takki PBO/ kengät DR. MARTENS (second hand)

Koska viime vuoden otsikoissa oli vain korona, minä mietin, etten todellakaan kehtaa alkaa puhumaan mistään anemiasta ja sen aiheuttamasta pahasta olosta. Loppuvuodesta sisuunnuin, että nyt riittää tämä olo ja menin vihdoin lääkäriin. Ei ole mikään vakava sairaus, eikä tarkoitus ole valittaa, vaan kertoa, että mitä kaikkea siihen saattaa liittyä. Miten huonossa olossa se reipas ihminen meneekään oikeasti. Ja jos voit huonosti, hae apua! <3

Sitten mennään. Koska olen tällainen jännittäjä-ihminen, mies lupasi ystävällisesti heittää minut, etten hermoa parkkipaikkaa etsiessäni vaan saan rauhassa mennä. Kohta olen viisaampi, miten hommassa kävi ja saatiinko se tehtyä.

Aiempia kirjoituksiani anemiasta löydät mm. täältä, täältä sekä täältä.

Huono hemoglobiini ja tyhjät rautavarastot – miten tähän taas päädyttiin?

Kyllä harmitti. Olo oli lyöty pari päivää sitten, kun verikokeen tulokset tulivat. Vaikka olinhan minä sen tiennyt. Tunnistin jo olostani, lykkäsin menemistä verikokeisiin, ajattelin että kyllä se siitä korjaantuu. Oli kiire, oli paljon tehtävää, en nyt muka ehdi sinne verikokeisiin. Ja kun vihdoin päätin mennä miehen loman alkaessa, totuus oli silmieni edessä – olen taas pahasti aneeminen. Itketti. Lähinnä harmista, sillä raudan jatkuva syöminen on kamalaa. Itketti, kun tiesin, että on pakko, se korjaisi niin montaa asiaa. Itketti, kun haluaisin olla pitkäpinnaisempi ja elämäniloisempi, mutta välillä ei vaan pysty. Miksei? No tiesin jo vastauksen, toivoin, ettei ihan näin huonoilla arvoilla mentäisi.

Anemia 20 vuoden ajan

Tästä saattaa tulla aika pitkä postaus, ounastelen jo nyt. En hirveän mielelläni puhu ferritiineistä ja rauta-asioista, sillä siitä on tullut viime vuosina oikea ns. muotisairaus. Ja olen edelleen sitä mieltä, että ihmiset kokevat sen eri tavalla. Hemoglobiini ollessa pari vuotta sitten 100 ja ferritiinien 3, olin lähdössä puolimaratonille. Olin tottunut oloon. Ennätykseni sen korjaamisessa on hemoglobiini 127 ja ferritiini 39 ja sillä arvolla olen jo ns. liekeissä.  Lisää taistostani alhaisia tasoja vastaan ja tekemistäni muutoksista löytää mm. täältä ja täältä.

Olin ensimmäisen kerran hemoglobiinissa 90 15-vuotiaana. Maha kesti ihan kohtalaisesti rautaa ja arvo nousi, mistään ferritiineistä ei ysärillä puhuttu. En tiedä sitten, missä arvoissa menin 2000-luvun, mutta raskausaikana jouduin taas rautakuureille. Kahden lapsen jälkeen mennä painoin täysillä juoksua ja olin menettänyt synnytyksissä verta, muttei kukaan tutkinut äitiä enää vauvojen ollessa maailmassa. Kävin valittamassa lääkärissä unettomuuttani ja… unilääkkeitä oli tarjolla. Kun vahingossa todettiin 2,5 vuotta, että rauta-arvoni ovat onnettomat ja kun sain ne nousemaan – tadaa! Unettomuus oli poissa ja nukuin todella hyvin. Miksei kukaan ollut kiinnostunut tarkistamaan niitä, kun puhuin etten nuku?

Anemian oireita

Näitä on varmasti ihmisillä lukuisia. Ajatellaan, että ihmiset ovat väsyneitä ja haukottelevat eivätkä jaksa tehdä. Minulla anemia ei oireile näin. Tämän kevään myötä uneni loppuivat. Syytin stressiä ja koronaa, mutta kun kesäkuussa korona-ahdistus helpotti ja elämä tuntui jo aika normaalilta ja samalla unet vain huononivat, aloin aavistella. Nukahdin hyvin, mutta heräsin jo tunnin päästä ja torkuin tuskaisesti aamuun asti koiraunta. Joka tietenkin teki sen, että aamulla en ole kovin virkeä ja pari ekaa tuntia menee vähän sumussa. Yöt ovat hirveitä, jos uni ei vain tule.

Elämänilo. Monet tosi kivatkin asiat kyllästyttivät tai kyllästyttävät. Ärsyttää itseänikin, olen innoissani, mutta samalla tympäisee. Mikä minua vaivaa? Tekisi mieli vain potkia kiviä ja äksyillä ihmisille, vaikka tiedostan samalla, että kaikki on ihan hyvin.

Helle ja ahdistus. Helteellä sen huomasi paremmin, ettei happi kulje. Ahdistaa. On koko ajan paino rinnan päällä ja pyörryttää. Juokseminen helteellä oli vaikeaa, kun viileällä se vielä kulki. Aloin olla varma, mikä minua vaivaa ja helteellä varasin lääkärin.

Kielen kärjen tunnottomuus. En oikeasti tiedä, onko tämä mikään oire anemiasta, mutta sykkeiden noustessa keväällä korkeaksi ylämäkeen juostessa kielenkärkeni pisteli ja puutui. Kun menin alamäkeen, tunne poistui. Mietin, että nyt on joku häikkä kropassa.

Paniikin tuntemukset. En varsinaisesti ole saanut mitään paniikkikohtauksia, mutta välillä tulee olo, että saan paniikin, koska en saa henkeä. Kun happi ei kulje kunnolla. Sitten pysähdyn hengittelemään ja huomaan, että se on vaan siitä ns. anemia-ahdistuksesta johtuvaa.

Mistä anemia johtuu?

No syitä on varmaan satoja. Kun kerroin Instassa, että huonoilla arvoilla mennään taas, sain ihan sata kyselyä, onko minulla keliakia. Eli keliakia voi ilmetä näin. Ei ole todettu, tutkittu kyllä on viimeksi viime vuonna. On tutkittu kilpirauhasjutut ja muut, eikä ole löydetty mitään yhtä oikeaa syytä anemialle. Olen ilmeisen taipuvainen, sillä jo lapsena/teininä siitä kärsin. Olen ollut 23 vuotta ilman punaista lihaa, voi että olen miettinyt, että pitäisi alkaa kiskoa verilettuja ja mustamakkaraa! Juoksen paljon ja se on sitten kuulkaa ihan parasta punasolujen pilkkomista. Tiesittekö? Tutkimuksissa sanotaan mm. näin:

Muita syitä mataliin rauta-arvoihin kestävyysurheilijoilla ovat mm. hien ja virtsan mukana menetetty rauta, alhainen raudansaanti, juoksussa tapahtuva jalkapohjan hemolyysi (punasolujen hajoaminen askelkontaktivaiheessa, tosin tästä tutkimus on hieman ristiriitaista).

Lisäksi kärsin jonkinasteisesta endometrioosista ja sen myötä rautatasojen vajenemisesta. Aika hyvä kombo vai mitä?

Yksi syy asialle on kulunut kevät. Olen juossut ja juossut. Kaikki punttitreenit ja bodybalancet salilla jäivät koronan myötä pois. Normaali arkirytmini jäi pois ja söin välillä todella huonosti, kun en jaksanut aina miettiä lapsille kelpaavaa ruokaa ja itselleni sopivaa (esimerkiksi pastasta tulee todella kipeä maha ja lapsilla taas se on lemppari). Oli niin täysi työ pitää työ, koti ja muu kombo pystyssä, että lakkasin ihan miettimästä itseäni ja omaa hyvinvointia. Oli huoli lapsesta, joka sysäsi omat verikokeet hamaan tulevaisuuteen. Ja lopputulos on… Huoh.

Miten korjata anemia?

Tämä on se kohta, joka minua masentaa. Kieriskelen tälläkin hetkellä mahakivuissa, mutta nyt on vain pakko kestää. Olen kokeillut ties mitkä rautavalmisteet läpi pillereistä kapseleihin, mehuihin ja suihkeisiin. Kaksi vuotta sitten sain todella hyvät tulokset Ferronol-mehulla, otin sitä aamuisin tyhjään mahaan ja illalla ennen nukkumaanmenoa. Pidin huolta, etten syönyt tuntiin sen jälkeen aamulla tai tuntiin ennen illalla. Mietin jatkuvasti, että söin mahdollisimman rautapitoisia asioita ja välttelin kofeiinia (se Pepsi Max!), teetä ja maitotuotteita raudan yhteydessä. Mutta. Se on raskasta miettiä lopun elämäänsä näin. Sillä tuntuu, että jos lopetan, heti romahtaa. Tällä mehun ja ravinnon miettimisellä sain kuitenkin kuudessa viikossa hemoglobiinin nousemaan 25 pykälää ja ferritiinin yli 30 pykälää, että toimii!

Sain lisäksi verenvuotoa lopettavia lääkkeitä, eli jos sinulla on kovaa verenvuotoa kerran kuussa, tämäkin on mahdollista.

Sitten se kuuluisia rautainfuusio. Siis tippa käteen, josta tiputetaan rautaa suoraan suoneen. Jota olen jo kerran kysynyt sisätautilääkärillä, joka nauroi: sitä annetaan munuaispotilaille tai syöpäpotilaille, mene sinä terve nainen kotiin ja syö rautaa! Mutta samalla olen lukenut mm. Monnan tai Annan blogista, että infuusion ovat saaneet. Sanoin itsekin lääkärissä, että maksaisin itse, eli enkö saisi, olo on ollut niin pitkään huono ja maha räjähtää jatkuvasta raudasta. Ei vaikuta kuulemma. Ymmärrän kyllä, että infuusiossa on paljon riskejä ja moni saa siitä allergisia reaktioita, en tiedä onko se perimmäinen syy välttää sitä? Mutta nyt kun saisin aikaiseksi, etsisin käsiini uuden sisätautilääkärin Tampereelta, jolta ehkä saisin lähetteen infuusioon. Niitä kuitenkin paljon mm. Mehiläisessä tehdään.

Kuinka tästä eteenpäin? Voiko aneeminen juosta?

Tiistaina sain tulokseni. Rautavarastoni ovat tyhjät (ferritiini alle 10) ja hemoglobiini 110. Tiesin. Itketti hirveästi, sillä vaikkei tämä ole mikään kuolemantauti, ei tunnu mihinkään ikinä menevän. Olen todella väsynyt siihen, että mahani on aina kipeä ja olen myös väsynyt siihen, että aina äitini ollessani lähelläni kyttää että syön, koska rauta. Nyt kun mies sanoi, että minun ei pitäisi juosta meinasin ratketa täysin. Mutta tottahan se on, kovimmat treenit on parempi unohtaa, jotta keholla on paremmin aikaa toipua. Ja tiedän, että molemmat haluavat vain parastani.

Koska todella monella on kokemuksia huonoista raudoista, siihen saa myös ihan loputtomasti vinkkejä, mitä valmistetta kannattaa kokeilla ja mitä kannattaa tehdä. Ja ettei kannata juosta. No, viimeksikin sain arvot nousemaan vaikka juoksin, mutta mitään puolimaratoneja en alkanut repiä. Ja niin ironista kuin se onkin, nukun huonosti, saatan välillä olla arjessa kiukkuinen ja kulkea ns. aivosumussa unohdellen, mutta olen juossut kovempaa ja paremmin kuin aikoihin. Mikä ihme siinä on?

Toivon, että kun taas mietin tarkemmin mitä syön ja missä järjestyksessä, skippaan limpparit ja kiskon rautani ja saan sen vielä ehkä pysymään paremmin kyydissä (verenvuotoa vähentämällä!), saan myös tuloksia aikaan. Mutta oikotietä onneen ei ole ja mielialaa veti alaspäin tieto siitä, että taistelen homman kanssa ehkä (?) aina.


t-paita & hattu LINDEX/ caprit SOYA CONCEPT/ tennarit CONVERSE/ korvikset KATOKO

Tiedän tämän olevan monelle tuttu vaiva. Ihmiset oireilevat eri tavoin ja mielestäni rautatasojakaan ei voi täysin yksi yhteen vertailla, olemme kaikki yksilöitä. Suosittelen silti lämpimästi, että jos esimerkiksi uni ei maita tai helle ahdistaa rinnassa, tsekkaa rauta-arvosi. Aneeminen täällä taas hei, vitsi että harmittaa että on antanut sen tapahtua, ärrr! Tästä on tie vain ylöspäin!

Muita asiasta kärsiviä?