Uutta normaalia kohti – kouluun vai ei?

Siis sanokaa kenelle tämä kysymys on ollut helppo? Muotoilin otsikon noin yleisesti, vaikka ei meilläkään varsinaisesti koululaista ole talossa. Silti, kun esikoulu on alakoulun yhteydessä ja samassa tilassa, koen, että jos lapsi menee eskariin, voi sanoa hänen menevän kouluun. Entä sitten palatako päiväkotiin? Joo vai ei? Näitä puheenaiheita on vähän hurjaa ottaa puheeksi, sillä kaikilla on joku mielipide, toisilla vahva ja toisilla epäilevä kuten itselläni. Mutta minusta on mielenkiintoista puhua aiheesta, saada kuulla miten teillä on homma järkeilty tai oliko sinulle ihan itsestäänselvää, että lapsi palaa ensi viikolla kouluun tai hoitoon? Oppivelvollisuus toki painaa varsinkin koululaisia, mutta ymmärtääkseni tässä tilanteessa on saanut kohtalaisen helposti luvan olla vikat kaksi viikkoa kotona, erityisesti jos perheessä on riskiryhmäläisiä.

Yritän kertoa tiivistetysti omia ajatuksiani. Aluksi ajattelin heti, että joo totta kai lapsi eskariin. Hän saa hyvästellä sen eskariryhmän missä talven oli, hakea sadevarusteet ja todistuksen ja koulutarkastuskin on toukokuussa. Hän on kaivannut kavereitaan ja on itse tietenkin into piukeana menossa. Koulutauosta ei tule niin pitkä, eli puolen vuoden mittainen, eikä koulusta niin ”pelottava” paikka pitkän tauon myötä. Minä saan painaa ihan eri tavalla duunia, eikä lasten tarvitse keskenään leikkiä päivisin, kun itse jäänkin jumiin johonkin työhön ja mies on pitkissä palavereissa. Lapset eivät todennäköisesti tartuta tautia niin paljon tai ainakaan tartuta sitä rajuinta muotoa tai samalla eivät itse sairasta sitä rajuinta muotoa, näin on uutisoitu. Meidän perheessä ei ole esimerkiksi riskiryhmäläisiä. Olen ollut aika moneen otteeseen todella riittämätön tilanteissa, joissa lapset kaipaavat apua ihan erilaisissa tilanteissa ja itseni pitäisi hoitaa joku töihin liittyvä asiakaspalvelutilanne mahdollisimman pian. Olen tehnyt duunia paljon lasten mentyä nukkumaan, silmät kirvellen. Niin kuin varmasti moni muukin. On väsyttänyt ajoittain ihan hirveästi, kun poikkeusolot ja epävarmuus on vielä tuonut unettomuutta. Ja. Tämä tilanne ei tule poistumaan elokuuhun mennessä, kun koulut taas alkavat. Riskit on vain pakko jossain vaiheessa kohdata. Nyt toukokuussa vai elokuussa?

Pienempi on kaivannut ikätovereita hirveästi. Mennyt esikoisen ja hänen kaveriensa perässä, mutta vähän yksinäisenä. Tuntuu, että jos toisen vie varhaiskasvatuksen pariin, miksi jättäisi toisen kotiin. Hän olisi entistä yksinäisempi. Koen myös, että päiväkodissa kuopuksella on pieni ryhmä, he syövät siellä keskenään huoneessa ja ovat kohtalaisen eristettynä ryhmänä, eli se näyttäytyy turvallisempana kuin eskarit isossa kouluruokalassa koululaisten kanssa.

Sitten ne miinuspuolet. Miksi en osaa perustella itselleni aukotonta ”joo on todella hyvä idea avata koulut ja totta kai vien”. Jos minun olisi ollut pakko, esikouluhan on itse asiassa (samoin kuin päiväkodit) olleet auki koko ajan. Jos olemme pärjänneet tähän asti, emmekö pärjäisi jatkossakin ihan hyvin. Miksi kahdeksi viikoksi nyt veisin ketään mihinkään? Lapset eivät ole olleet vain kaksin, vaan ovat saaneet leikkiä naapureiden kanssa ulkona. Pihalla on mennyt jopa 8 tuntia päivästä kelistä riippuen. Tutkimuksia on senkin puolesta, että lapset tartuttavat tautia, eli tarkoittaako koulujen pariviikkoinen sitten keskikesällä uutta rajua sulkua? Entä sitten ihan peruslenssutkin, tuntuu, että lapset niiskuttavat vähän väliä normaalissa hoitoarjessa. Pienestäkin nuhasta tulee jäädä kotiin, mutta pitääkö iskeä itsensä ihan karanteeniin? Koko perheen siis? Ja olen lukenut artikkeleita myös siitä, että kaikkien ei pitäisi tulla, jotta turvallinen lähiopetus saadaan järjestettyä. Tai kaikkien ei pitäisi mennä päiväkoteihin. Pitäiskö tässä tajuta olla se, joka jää pois, jos ei ole ihan ihan pakko? Apua! Ja jos olisin uskaltanut mennä kesäkuun alussa mummilaan, en varmasti uskalla, jos laitan lapset hoitoon. Sitten taas odotellaan keskenämme kotona pari viikkoa ja seuraillaan lasten kuntoa.

Niin ja sitten ne ihan hassut jutut. Luin jostain kommenttikentästä, että on itsekästä nyt viedä lasta mihinkään jos ei ole ihan pakko, kommentoija oli neljän pieni äiti ja tietää kyllä mitä se on, eikä vie lapsiaan mihinkään. Tuli välittömästi ahdistunut olo, niin varmaan onkin. Samalla mietin, että yhdeksän viikkoa nelistään on aivan uskomattoman erilainen aika mihinkään aiempaan verrattuna ja minullahan tulee ihan hirveä ikävä! No, kaksi viikkoa menisi kyllä siiivillä. Ja olen kaivannut ihan hirveästi työntekoa ja sitä, että siihen on aikaa.

Mitään ohjeistusta suoraan koululta ei ole tullut, mietin tuleeko vai sinne sitten kävellään vain ensi viikolla jos päättää mennä? Ja huomenna on viimeinen päivä ilmoittaa tarvitseeko lapsi kesällä hoitoa. No tarvitseeko? Voinko pyytää äitiäni kesällä apuun, mikä on omien töiden tilanne, pystynkö jo esimerkiksi tarvittaessa vaihtamaan kaupunkia ja niin edespäin. Olimme ilmoittaneet lapsen viikon kesäleirille, joka tietenkin vaikuttaa kesän hoitotarpeeseen, mutta mistä sen tietää toteutuuko leiri?


mekko ZEZE NORDIC/ kengät DR.MARTENS/ sukkikset KAIKO/ korvikset MAJO DESIGN/ takki ONLY/ arskat H&M

Minä alkujani pähkäsin miten on järkevää järjestää kesä, kun pienellä koululaisella pitkä loma, mutta entä nyt? Kun ei voi edes välttämättä pyytää isovanhempia apuun? Miten ihmeessä osaatte ratkoa nämä? Kumpi painaa vaakakupissa enemmän, pari viikkoa koulussa vai se, että pysyy kotona ehkä paremmin turvassa ja turvaa näin kesän? 

P.S. Kuvat otimme vappuaattona, kun hain brunssikassit. Keskustorilla ei ollut kuin kaksi lokkia tekemässä lisää lokkeja ja tuntui todella eksoottiselta tulla pois ns. kuplastaan suoraan keskustaan. Ihan huikean normaalilta hetkellisesti (vaikkei siellä kyllä ihan normaalia ollut, kun en nähnyt ketään torilla ja oli vappu).

Pääsin numeroon 40+5 positiivisissa puolissa

Minun oli tarkoitus kirjoittaa myös positiivisten puolien lista tästä poikkeusajasta ja tässä se tulee! En näköjään päässyt ihan samaan lukemaan kuin asioissa, joita ikävöin, mutta täältä tulisi asioita, jotka olen itse kokenut positiiviseksi poikkeusarjen keskellä. Samaistutko? Mitä sinä nostaisit vielä positiivisiin?

1. Ulkoilutuntien määrä. Lapset ovat olleet noin 7 tuntia päivässä pihalla, itsellään melko samat lukemat.
2. Kaikki ovat kotona. Niinpä naapurin lapset saavat leikkiä pihalla ja aina on seuraa.
3. Takapihamme ovat kuin yksi iso takapiha, lapset menevät pihasta toiseen hyvin sujuvasti.
4. Kaikki tämä on tuonut sellaista yhtenäisyyden tunnetta, kuin pieni kylä. Kukaa ei ryysää vauhdilla kotiin ja paina harrastukseen, kaikilla on aikaa (ja halua) jutella naapurin kanssa hetki.
5. Lapsen kanssa kävelyllä ei tarvitse katsoa kelloa. Voi tutkia loputtomiin kukkaa, voi pysähtyä ihmettelemään. Eilen kävelyllä poikkesimme hautausmaalle, kun ihmettelin miksi haudalla on lelurekka.
6. Kuopuksen pyöräily on kehittynyt ihan valtavasti, emme olisi ehtineet pyöräillä näin paljoin normiarjessa.
7. Olen puuhannut lasten kanssa todella paljon enemmän, kelloon katsomatta. Lukenut satuja putkeen ja viskonut keinupalloa loputtomiin.
8. Olen saanut seurata vierestä kuinka esikoinen on tänä aikana oppinut lukemaan koko ajan enemmän. Saan todistaa sen lähietäisyydeltä.
9. Joka maanantai olen kirjoittanut eskariopelle sähköpostin, johon liitän kuvia ja videoita ja linkkejä blogiini puuhistamme sekä eskaritehtävistä. Hän on vastannut kaikkiin ja soittanutkin. Toisista on kuulemma ahdistavaa, kun pyydetään laittamaan viestiä, minusta se on ihanaa – he välittävät, meitä ei ole unohdettu!
10. Eskaritehtävät ovat pääsääntöisesti todella kivoja ja olen innostunut niistä itsekin. Tällä viikolla on tehty mm. sanomalehteä! Yksi tehtävä on skipattu, käsinukkea en askarrellut.

11. Tarhastakin on laitettu viestiä ja kyselty kuulumisia sekä soitettu ja sanottu, että kova ikävä on lapsia. Uskon, että tulee sydämestä. Minusta on aivan ihanaa, että lapseni on tuollaisten varhaiskasvattajien käsissä!
12. Omakotitalossa projekteja riittää aina. Mies uudistaa pihateitämme, minä otin työkseni ulko-oven maalaamisen. Siítä lisää myöhemmin, olipa yllättävän haastavaa! Mutta kaikki etenee, eikä tarvitse hikoilla että on tultava valmista viikonlopussa.
13. Viikonloppuun ei tarvitse mahduttaa lakanoiden vaihtoa, imurointia, pitkää lenkkiä, reissuja ja muuta ja stressata tuntien vähyyttä, vaan asioita voi tehdä pala kerrallaan pitkin viikkoa.
14. Sain otettua jouluvalot pois. WUHUU jo huhtikuussa!
15. On ollut runsaasti aikaa tehdä asioita, joita ei monesti ehdi – kuten koristella pajunkissoja, maalata munia ja tehdä erilaisia tehtäviä.
16. Kotikokkaus on pääsääntöisesti todella kivaa ja olen ylpeä siitä, miten hyvin osaan soveltaa keittiössä ja aina on maistunut. On tullut kokeiltua uusia reseptejä, kun ehtii miettiä mitä tekisi, eikä vain paista kiireessä esimerkiksi kalapuikkoja.
17. Jo maaliskuun puolella ehdin haravoida pihan ja siistiä kukkapenkit. Jonkin sortin ennätys.
18. On ihanaa, että vaikka eristäytyminen kyllästyttää, kotona on hyvä ja turvallinen olla.
19. Olen oppinut lapseltani vaikka mitä uutta. On aikaa jutella. Eilen hän aloitti aamun kertomalla, ettei Pluto ole enää planeetta vaan kääpiöplaneetta ja luetteli planeetat. Kaikkea eskarissa oppiikin! En minä tiennyt kääpiöplaneetoista!
20. Luonnon kiitoksesta meidän paikallaan pysymiseen on ihanaa nähdä merkkejä. Thaimaa oli jo aivan hätää kärsimässä turismista 10 vuotta sitten kun siellä asuimme. Nyt Phuketissakin on kilpikonnia rannalla. Mahtavaa!
21. Olen onnellinen, että juoksu on tärkein harrastukseni. Se ei ole muuttunut mihinkään koronan myötä ja sitä saa vapaasti tehdä edelleen.
22. On tullut tilattua kotiin noin kerran viikossa ruokaa. Kivoja erilaisia elämyksiä, eikä sitä samaa lounassalaattia välttämättä!
23. Kotiovelle on saapunut muutakin jännää, eilen tuli simantekovälineet, osallistun vaikuttajien virtuaalivappuetkoille sunnuntaina ja teemme simaa!
24. On sulatettu pakastin, jota ihmeteltiin pitkään, miksi se pitää niin outoa ääntä. Oli jäässä. Itsestäänsulattava taitaa olla vaan mainos. Onpa hyvä nyt!
25. On soiteltu enemmän sukulaisille. Olen varmasti soittanut enemmän mummoille kuin aiemmin ja jutellut vähintään puoli tuntia kerralla. Kaikki on käyty läpi.
26. Vaikka lomautukset eivät ole taloudellisesti hyvä juttu, niin kuinka ihanaa on, että viikonloppu on kolmipäiväinen! Eilen oli ihan lauantaiolo, mutta se onkin vasta tänään!
27. Lapsista huokuu onni, kun isiä näkee niin paljon enemmän kuin normaaliarjessa.
28. Rahaa ei kulu juuri muuhun kuin ruokaan ja asumiskuluihin. Bensaa ei mene juuri mitään, ei mene päivähoitomaksuja, ei tule osteltua vaatteita, ei käytyä uimahallissa tai leffassa… Menot ovat suhteellisen minimissä.
29. Meillä on ihana uusi traditio ollut nyt kolme viikkoa: torstaisin tulee pubivisa Aamulehden sivuilla livenä. Se on ollut kiva pikku haaste tehdä kaksin. Muuten, siitä on paljon kyselty ja vinkkaan, että eurolla saa sähköisen Aamulehden kokeiluun ja voi tehdä visat, vanhatkin on nähtävissä!
30. On tehty isovanhempien kanssa metsäretki ja sovittu toinen. Miksei niitä tullut ennen tätä tehtyä?
31. Palju oli niin hitti, että vuokrasin sen pariksi päiväksi vapullekin. On mitä odottaa!
32. Naapureilta on tullut ihania apuja – toinen lainasi pitkäaikaislainaan käsipainot, toinen toi Ikea-kassillisen kirjoja. Ovat vielä lähes kaikki ihan uusia meille ja tosi kivoja. Ihanaa! Uusia satuja!
33. Moni yritys sinnittelee, mutta samalla on perustettu uusiakin. Esimerkiksi karkkien kotiinkuljetusta jopa dronella lentäen tarjoava Carccia on ihan uusi yritys!
34. Eräänä päivänä viikolla naapurissa tehtiin pannukakkua. Lapset miettivät, että voitaisiinpa meilläkin tehdä, ei ole koskaan tehty. Totesin, että voin minä tehdä. Oikeasti he kysyivät? No kyllä, mihinkä tässä olisi kiire. He rakastivat sitä ja on ihanaa nähdä onni heissä!


paita ja arskat H&M/ farkut LIDL/ takki ONLY/ kengät CONVERSE/ korvikset MAJO DESIGN (saatu)/

35. Ihanaa, kun kotona on sauna. Voi että kaipaisin sitä esimerkiksi uimahallista!
36. On ollut ihanaa saada erilaisia posteja – lapset saivat pitkään pieniä synttäriylläreitä postissa ja itsekin olen saanut mm. teelähetyksen. Vitsi että ne piristävät!
37. Ihmiset ovat ihania. Höpöttämistarpeeni on suuri, joten eilen miehen työkaverin ollessa pitkään pihallamme juttelemassa tungin mukaan. Vaikka ajattelin samalla, että haluavat olla kaksinkin, halusin tunkea edes hetkeksi puhumaan. Ihmiset ovat ihania. Oho, kirjoitin sen jo.
38. Sen lisäksi, että ihmiset ovat ihania, moni puhuu aika avoimesti tällä hetkellä. Rahasta, työstä, lomautuksista, peruuntuneista suunnitelmistaan, tunteistaan. Se on ihanaa. Tulee olo, että tässä ollaan yhdessä.
39. Kaikesta arkisesta ja normaalista tulee ihan ihmeellisen hyvä olo. Kuten siitä, että kävi tällä viikolla lapsen neuvolalääkärissä. Kuinka normaalia ja tavallista ja ihanaa!
40. Kukat ovat alkaneet puhjeta monin paikoin ja niitä on aikaa katsoa ja ihailla. Ja tunnistaa ja tutkia!
41. Perheen ruokahuolto on järkevöitynyt. Emme ravaa kaupassa yhtä usein kuin ennen, vaan oikeasti suunnittelemme paremmin.
42. Ruokahuoltoa helpottaa myös tällä viikolla alkanut kouluruoan jako. Kunnon ohjelmanumero välillä tylsiinkin päiviin käydä ne lasten kanssa hakemassa ja siellä pihalla on tullut huikkailtua myös tutuille molemmilla kerroilla. Yhteenkuuluvuuden tunne suorastaan, kouluruoan haku!
43. Olen saanut aikaiseksi ainakin yhden, laiskan naisen kuvakirjan. Pastbook-sovellus ehdotti, että tekee fb-kuvistani kirjan. Ja niin teki, napin painalluksella. Paksuun kirjaan meni paljon arkikuvia, niissä oli päivämäärät ja FB:n tekstit valmiina. Kiva muisto arjesta!
44. On myös tullut teetettyä kuvia, lähetettyä sukulaisille, tehtyä postikortteja ja lähelteltyä niitä.
45. Aamut. Myöhään ei tule nukuttua, koska lapset ovat seiskalta herääjiä, mutta aamuissa on pääsääntöisesti aikaa, aikaa syödä aamupala, aikaa ottaa lapset kainaloon ja katsoa Pikku Kakkosta, aikaa leikkiä.

Tällainen lista tuli kasaan, kun kirjoittelin ekana mieleen tulleita asioita. Mitä lisäisit listalle?

Oikein aurinkoista, joskin aika viileää lauantaita kaikille! Minä kaappaan tänään Helsinki City Running Day Instatilin, eli sieltäkin voi käydä kurkkimassa päivän juoksuaiheisia juttuja.

50 + 3 asiaa, joita minulla ainakin on ikävä

6 viikkoa siitä, kun lapseni ovat viimeksi olleet hoidossa tai eskarissa tai meillä on ollut miehen kanssa hengähdyshetki. 6 viikkoa nelistään ja tällä viikolla tuli ensimmäistä kertaa totaalinen väsymyminen tilanteeseen. Eilen kuuntelin Marinia A-Studiossa selittämässä, että kyllä täytyy varautua siihen, että vielä syksylläkin täytyy eristäytyä. Sydän pamppaili kauhusta. Oikeasti? Vasta kuusi viikkoa takana ja tuntuu pieneltä iäisyydeltä. Istuin miettimään asioita, joita on eniten ikävä ja nämä asiat pulpahtivat mieleen random-järjestyksessä. Samaistutko? Minulla on ikävä…

1. Kaupan maistiaisia. Miten ihanalta ne tuoreet leivät maistuvat!
2. Junamatkoja ja jo tutuksi tulleita konnareita.
3. Sitä, miten junamatkoilla syntyy tekstejä maisemien vilahdellessa.
4. Päivää yksin. Siis ihan yksin. Vaikka neljä tuntia putkeen rauhassa! (Tämä tuntuu väärältä toiveelta, kun moni kärsii yksinäisyydestä)
5. Koko perheen uimahallireissuja.
6. Hetkeä teen parissa Teeleidissä.
7. Sitä riemua lapsen kasvoilla, kun hän onnistuu harrastuksissa ja nauttii. Esimerkiksi uimista on nyt mahdoton järjestää.
8. Pieniä ihmisiä meillä kylässä. Heitä oli aiemmin joka päivä, kukaan ei ole käynyt meillä kahteen kuukauteen.
9. Yövieraita. Rakastan yövieraita. Oli se sitten mummi, kummi tai ystävä, yövieraat ovat parasta.
10. Festareiden odotusta.
11. Sitä, että voi surffailla vertailemassa lentojen hintoja ja miettiä, onnistuisiko miehen kanssa pieni loma kaksin.
12. Sitä, että voin palkata meille pariksi tunniksi lastenvahdin ja pääsisisimme vaikka lenkille miehen kanssa. Kuusi viikkoa täysin nelistään.
13. Sitä, että mies lähtee aamulla töihin, puhuu kuulumisia työkavereiden kanssa ja palaa illalla. Ihmiset tarvitsevat tilaa! Olemme pärjänneet mielestäni aika hyvin, mutta nyt tuntuu, että siitä puolisostakin kaipaavat molemmat taukoa. Ja muita ihmisiä kenelle puhua!
14. Pressitilaisuuksia ja erilaisia blogitilaisuuksia. Minulla ei ole hirveän läheisiä ystäviä, joten yhtään puhelua ystävälle tai mitään videopuhelua ei ole lähtenyt tässä parin kuukauden aikana. Olen puhunut perheelleni ja naapureille. Kaikki pressitilaisuudet olivat henkireikäni, missä näin paljon tuttuja kasvoja, inspiroiduin ja höpötin. Rakastan höpöttää!


15. Sitä, että jos lapseni tarvitsevat esimerkiksi kevätkengät, voin tuosta vain lähteä heidän kanssaan kauppaan ne hankkimaan. Lapset eivät ole käyneet kaupassa eivätkä yhtään missään muuallakaan kuuteen viikkoon.
16. Sitä, että siellä kaupassa voin laittaa lapsen autokärryyn ja tarttua itse kärryyn paljain käsin.
17. Sitä, että voimme laskea päiviä Särkänniemen aukeamiseen (kevään mainoksissa on muuten kuopuksemme, tulevatkohan koskaan julki? Onpahan muistona itsellä ainakin!).
18. Reissuja mummilaan. Reissuja Helsinkiin. Reissuja mihin vain. Rakastan olla liikenteessä.
19. Huoltoasemia. Kuinka ihanaa on pysähdellä uusille huoltoasemille ajomatkoilla, katsella niillä pörrääviä ihmisiä ja perheitä ja arvailla, mihin kukakin on menossa.
20. Sitä tunnetta, että saisin sanoa lapselle ”kyllä, pääset toivomallesi kesäuintileirille ja pääset myös seurakunnan yöleirille, jota niin hartaasti odotit”.
21. Sitä, että mies pääsee uimatreeneihin ja on selkeästi tyytyväisempi niiden jälkeen.
22. Mummolaa, jolle piti heittää hyvästit, mutta jonne en koskaan enää päässyt. Se myytiin rajojen ollessa kiinni Uudellemaalle. Sattui.
23. Päiväkodin ihmisiä. Sitä, että olemme olleet hetken lapsen kanssa erossa ja lapsen kanssa on ihanaa juosta vastakkain ja rutistaa.
24. Kohtaamisia. Niitä pieniä eskarin ihmisten kanssa vaihdettuja lauseita tai vanhempien kanssa höpöttelyjä vientitilanteissa.
25. KIRJASTOJA! Iltasadut on luettu niin puhki ja perinteiset kirjastoreissut uupuu. Sähköiset kirjat eivät ole millään tapaa sama asia.
26. Powaun salaatteja.
27. Kevään vakkareita virstanpylväitä. Helsinki City Runia toukokuussa, toukokuun lopun etelän matkaa.
28. Halaamista.
29. Töitä. En jaksa murehtia päivästä toiseen taloutta, se on kuluttavaa.
30. Luottoa siihen, että kyllä tulevaisuus kantaa ilman jatkuvaa pelkoa ja ahdistusta.
31. Vappubrunssia jossain ravintolassa.
32. Hammaslääkäriä (!!). Oli oikeasti asiaa lapsen hampaista, mutta 7v tarkastus peruttiin.
33. Sitä, että höpötän kaikille kaupan kassoista posteljooniin, ilman, että jokainen ihminen on ”mahdollinen tartuttaja” ja mietin olenko tarpeeksi kaukana.
34. Leffateatteria. Odotin kovasti uuden Petteri Kaniinin näkemistä nelistään.
35. Erilaisia perhetapahtumia, joissa on kuhinaa, näkee tuttuja ja tuntee kuuluvansa johonkin.
36. Sitä, että lapset pääsevät yökylään eikä joka yö herätetä.
37. Sitä, että saan kaivaa kesävaatteita esiin ja suunnitella reissua.
38. Kaukajärven yleistä saunaa ja hyvin alkanutta avantouintiharrastusta, joka sai tylyn lopun sekin.
39. Eskarin valokuvausta, joka piti olla maaliskuussa vihdoin, mutta näyttää siltä, että lapselle ei jää muistoa eskariporukasta.
40. Sitä tunnetta aamulla, että on selkeät rytmit, paikat ja menot. Kaikki tietävät mitä tehdään, ei ole norkoilua, tuskailua kaverin puutteesta ja puolille päivin venyneitä yöppärihetkiä.
41. Mummoja. Luin itkien jostain väläytyksen, että ikäihmiset pitäisi eristää loppuvuoteen ainakin. Samalla kun soitan mummolle, hän sanoo voivansa nyt jo todella pahoin eristyksessä.
42. Veljentyttöä. 1,5-vuotiaat kasvavat silmissä. Olemme nähneet viimeksi jouluna.
43. Veljiä ja kälyjä, äitiä ja isiä.
44. Ihmisiä, ihmisiä, ihmisiä. Samalla kun haluaisin olla hetken rauhassa ilman tappeluita, haluaisin järjestää isoimmat bileet ikinä ja nähdä ihmisiä! Olen sosiaalinen olento!
45. JUMPPASALIA! Vaikka kuinka yritän ajatella positiivisesti, en pääse yli siitä, että kotitreenaus on helvetin tylsää. Ei ole tilaa, joku keskeyttää tai kiukkuaa joka kerta, ei ole sopivia painoja, ei ole ryhmän tsemppausta. Olen aina vihannut kotitreenejä, tämän jälkeen ehkä vielä enemmän, hah!
46. Nyssejä. Sitä, että voidaan lasten kanssa hypätä bussiin, ajella keskustaan ja mennä vaikka jätskille torille tai uuteen leikkipuistoon. Kahteen kuukauteen ei niissäkään ole oltu.


toppi NOSH ORGANICS/ hame POMP DE LUX/ kengät CONVERSE/ korvikset CORUU/ takki ONLY/ aurinkolasit H&M

47. Turvallisuuden tunnetta.
48. Sähköposteja! Niitä tulee nykyään ihan älyttömän vähän. Työtarjouksia, kutsuja tilaisuuksiin, mitä tahansa sähköposteja, jotka saavat tuntemaan itseni ”halutuksi”.
49. Sitä, ettei tarvitse joka päivä katsoa Pikku Kakkosta.
50. Sitä, että viikonlopuksi voi suunnitella muutakin kuin siivotaanko sisällä vai myllätäänkö kotipihaa.
51. Sitä, että äitienpäivänä ollaan yhdessä saman pöydän ääressä. Vähintään oman äitini kanssa.
52. Sitä, että uutisissa tulee muutakin kuin korona sitä ja korona tätä ja talous kyykkää ja kaikki irtisanotaan ja lapsiperheet voivat pahoin ja kodittomat ne vasta voivatkin ja kaikki auttavat puhelimet ovat täynnä ja Business Finland on ihmisten mielestä mokannut ja ne 5 miljoonan maskit… ARGH.
53. Sitä, että olisin erilainen ihminen. Etten kaipaisi maisemanvaihtoa usein, viihtyisin kotona ja paikallani, minusta olisi oikeasti todella kivaa leipoa eikä tuntuisi tukahdetulta. Olisinpa kotihiiri.

Tiedän, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin keskittyä hyvään ja olla kiitollinen siitä, että olemme terveenä vaikka kuinka pahalta tuntuisi. Eilen näimme puistossa eskarikaveria ja melkein itkin kuunnellessani 7-vuotiaita tyttöjä juttelemassa ”mulla on ollut tosi ikävä sua” ”ja mulla sua” ”halataan ilmaan oikein iso etähali”. Illalla tuli kuopuksen rakkain kaveri pihaamme leikkimään ja tytöt keinuessaan juttelivat ”eikö ole ihanaa, että voidaan edes joskus olla yhdessä vaikka on koronaa?” ”Niin on, mulla on ollut sua ikävä”. Onpahan pienten ystävyyssuhteita ainakin hoidettu eilen.

Tällaisissa tilanteissa sitä huomaa, kuinka etuoikeutettu on ollut, mihin kaikkeen sitä on tottunut ja kuinka helppoa Suomessa on ollut, kun on saanut mennä ja olla vapaasti. Edelleen saamme liikkua aika vapaasti, mutta silti arki tuntuu aika erilaiselta kuin ennen. Millaista se on monessa muussa maassa, ihan normaalistikin? Tai maissa, joissa on ollut pitkään ulkonaliikkumiskielto?

Mihin kohtiin samaistut listallani? Oletko kotihiiri vai teettääkö vaikeuksia kuten allekirjoittaneella? Tsemppiä kovasti torstaihin! Meillä alkaa taas viikonloppu, sillä huomenna miehen seuraava lomautuspäivä ja minulla yksi videopalaveri, voi siis olla että toiveeni tunnista yksin toteutuu!