50 + 3 asiaa, joita minulla ainakin on ikävä

6 viikkoa siitä, kun lapseni ovat viimeksi olleet hoidossa tai eskarissa tai meillä on ollut miehen kanssa hengähdyshetki. 6 viikkoa nelistään ja tällä viikolla tuli ensimmäistä kertaa totaalinen väsymyminen tilanteeseen. Eilen kuuntelin Marinia A-Studiossa selittämässä, että kyllä täytyy varautua siihen, että vielä syksylläkin täytyy eristäytyä. Sydän pamppaili kauhusta. Oikeasti? Vasta kuusi viikkoa takana ja tuntuu pieneltä iäisyydeltä. Istuin miettimään asioita, joita on eniten ikävä ja nämä asiat pulpahtivat mieleen random-järjestyksessä. Samaistutko? Minulla on ikävä…

1. Kaupan maistiaisia. Miten ihanalta ne tuoreet leivät maistuvat!
2. Junamatkoja ja jo tutuksi tulleita konnareita.
3. Sitä, miten junamatkoilla syntyy tekstejä maisemien vilahdellessa.
4. Päivää yksin. Siis ihan yksin. Vaikka neljä tuntia putkeen rauhassa! (Tämä tuntuu väärältä toiveelta, kun moni kärsii yksinäisyydestä)
5. Koko perheen uimahallireissuja.
6. Hetkeä teen parissa Teeleidissä.
7. Sitä riemua lapsen kasvoilla, kun hän onnistuu harrastuksissa ja nauttii. Esimerkiksi uimista on nyt mahdoton järjestää.
8. Pieniä ihmisiä meillä kylässä. Heitä oli aiemmin joka päivä, kukaan ei ole käynyt meillä kahteen kuukauteen.
9. Yövieraita. Rakastan yövieraita. Oli se sitten mummi, kummi tai ystävä, yövieraat ovat parasta.
10. Festareiden odotusta.
11. Sitä, että voi surffailla vertailemassa lentojen hintoja ja miettiä, onnistuisiko miehen kanssa pieni loma kaksin.
12. Sitä, että voin palkata meille pariksi tunniksi lastenvahdin ja pääsisisimme vaikka lenkille miehen kanssa. Kuusi viikkoa täysin nelistään.
13. Sitä, että mies lähtee aamulla töihin, puhuu kuulumisia työkavereiden kanssa ja palaa illalla. Ihmiset tarvitsevat tilaa! Olemme pärjänneet mielestäni aika hyvin, mutta nyt tuntuu, että siitä puolisostakin kaipaavat molemmat taukoa. Ja muita ihmisiä kenelle puhua!
14. Pressitilaisuuksia ja erilaisia blogitilaisuuksia. Minulla ei ole hirveän läheisiä ystäviä, joten yhtään puhelua ystävälle tai mitään videopuhelua ei ole lähtenyt tässä parin kuukauden aikana. Olen puhunut perheelleni ja naapureille. Kaikki pressitilaisuudet olivat henkireikäni, missä näin paljon tuttuja kasvoja, inspiroiduin ja höpötin. Rakastan höpöttää!


15. Sitä, että jos lapseni tarvitsevat esimerkiksi kevätkengät, voin tuosta vain lähteä heidän kanssaan kauppaan ne hankkimaan. Lapset eivät ole käyneet kaupassa eivätkä yhtään missään muuallakaan kuuteen viikkoon.
16. Sitä, että siellä kaupassa voin laittaa lapsen autokärryyn ja tarttua itse kärryyn paljain käsin.
17. Sitä, että voimme laskea päiviä Särkänniemen aukeamiseen (kevään mainoksissa on muuten kuopuksemme, tulevatkohan koskaan julki? Onpahan muistona itsellä ainakin!).
18. Reissuja mummilaan. Reissuja Helsinkiin. Reissuja mihin vain. Rakastan olla liikenteessä.
19. Huoltoasemia. Kuinka ihanaa on pysähdellä uusille huoltoasemille ajomatkoilla, katsella niillä pörrääviä ihmisiä ja perheitä ja arvailla, mihin kukakin on menossa.
20. Sitä tunnetta, että saisin sanoa lapselle ”kyllä, pääset toivomallesi kesäuintileirille ja pääset myös seurakunnan yöleirille, jota niin hartaasti odotit”.
21. Sitä, että mies pääsee uimatreeneihin ja on selkeästi tyytyväisempi niiden jälkeen.
22. Mummolaa, jolle piti heittää hyvästit, mutta jonne en koskaan enää päässyt. Se myytiin rajojen ollessa kiinni Uudellemaalle. Sattui.
23. Päiväkodin ihmisiä. Sitä, että olemme olleet hetken lapsen kanssa erossa ja lapsen kanssa on ihanaa juosta vastakkain ja rutistaa.
24. Kohtaamisia. Niitä pieniä eskarin ihmisten kanssa vaihdettuja lauseita tai vanhempien kanssa höpöttelyjä vientitilanteissa.
25. KIRJASTOJA! Iltasadut on luettu niin puhki ja perinteiset kirjastoreissut uupuu. Sähköiset kirjat eivät ole millään tapaa sama asia.
26. Powaun salaatteja.
27. Kevään vakkareita virstanpylväitä. Helsinki City Runia toukokuussa, toukokuun lopun etelän matkaa.
28. Halaamista.
29. Töitä. En jaksa murehtia päivästä toiseen taloutta, se on kuluttavaa.
30. Luottoa siihen, että kyllä tulevaisuus kantaa ilman jatkuvaa pelkoa ja ahdistusta.
31. Vappubrunssia jossain ravintolassa.
32. Hammaslääkäriä (!!). Oli oikeasti asiaa lapsen hampaista, mutta 7v tarkastus peruttiin.
33. Sitä, että höpötän kaikille kaupan kassoista posteljooniin, ilman, että jokainen ihminen on ”mahdollinen tartuttaja” ja mietin olenko tarpeeksi kaukana.
34. Leffateatteria. Odotin kovasti uuden Petteri Kaniinin näkemistä nelistään.
35. Erilaisia perhetapahtumia, joissa on kuhinaa, näkee tuttuja ja tuntee kuuluvansa johonkin.
36. Sitä, että lapset pääsevät yökylään eikä joka yö herätetä.
37. Sitä, että saan kaivaa kesävaatteita esiin ja suunnitella reissua.
38. Kaukajärven yleistä saunaa ja hyvin alkanutta avantouintiharrastusta, joka sai tylyn lopun sekin.
39. Eskarin valokuvausta, joka piti olla maaliskuussa vihdoin, mutta näyttää siltä, että lapselle ei jää muistoa eskariporukasta.
40. Sitä tunnetta aamulla, että on selkeät rytmit, paikat ja menot. Kaikki tietävät mitä tehdään, ei ole norkoilua, tuskailua kaverin puutteesta ja puolille päivin venyneitä yöppärihetkiä.
41. Mummoja. Luin itkien jostain väläytyksen, että ikäihmiset pitäisi eristää loppuvuoteen ainakin. Samalla kun soitan mummolle, hän sanoo voivansa nyt jo todella pahoin eristyksessä.
42. Veljentyttöä. 1,5-vuotiaat kasvavat silmissä. Olemme nähneet viimeksi jouluna.
43. Veljiä ja kälyjä, äitiä ja isiä.
44. Ihmisiä, ihmisiä, ihmisiä. Samalla kun haluaisin olla hetken rauhassa ilman tappeluita, haluaisin järjestää isoimmat bileet ikinä ja nähdä ihmisiä! Olen sosiaalinen olento!
45. JUMPPASALIA! Vaikka kuinka yritän ajatella positiivisesti, en pääse yli siitä, että kotitreenaus on helvetin tylsää. Ei ole tilaa, joku keskeyttää tai kiukkuaa joka kerta, ei ole sopivia painoja, ei ole ryhmän tsemppausta. Olen aina vihannut kotitreenejä, tämän jälkeen ehkä vielä enemmän, hah!
46. Nyssejä. Sitä, että voidaan lasten kanssa hypätä bussiin, ajella keskustaan ja mennä vaikka jätskille torille tai uuteen leikkipuistoon. Kahteen kuukauteen ei niissäkään ole oltu.


toppi NOSH ORGANICS/ hame POMP DE LUX/ kengät CONVERSE/ korvikset CORUU/ takki ONLY/ aurinkolasit H&M

47. Turvallisuuden tunnetta.
48. Sähköposteja! Niitä tulee nykyään ihan älyttömän vähän. Työtarjouksia, kutsuja tilaisuuksiin, mitä tahansa sähköposteja, jotka saavat tuntemaan itseni ”halutuksi”.
49. Sitä, ettei tarvitse joka päivä katsoa Pikku Kakkosta.
50. Sitä, että viikonlopuksi voi suunnitella muutakin kuin siivotaanko sisällä vai myllätäänkö kotipihaa.
51. Sitä, että äitienpäivänä ollaan yhdessä saman pöydän ääressä. Vähintään oman äitini kanssa.
52. Sitä, että uutisissa tulee muutakin kuin korona sitä ja korona tätä ja talous kyykkää ja kaikki irtisanotaan ja lapsiperheet voivat pahoin ja kodittomat ne vasta voivatkin ja kaikki auttavat puhelimet ovat täynnä ja Business Finland on ihmisten mielestä mokannut ja ne 5 miljoonan maskit… ARGH.
53. Sitä, että olisin erilainen ihminen. Etten kaipaisi maisemanvaihtoa usein, viihtyisin kotona ja paikallani, minusta olisi oikeasti todella kivaa leipoa eikä tuntuisi tukahdetulta. Olisinpa kotihiiri.

Tiedän, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin keskittyä hyvään ja olla kiitollinen siitä, että olemme terveenä vaikka kuinka pahalta tuntuisi. Eilen näimme puistossa eskarikaveria ja melkein itkin kuunnellessani 7-vuotiaita tyttöjä juttelemassa ”mulla on ollut tosi ikävä sua” ”ja mulla sua” ”halataan ilmaan oikein iso etähali”. Illalla tuli kuopuksen rakkain kaveri pihaamme leikkimään ja tytöt keinuessaan juttelivat ”eikö ole ihanaa, että voidaan edes joskus olla yhdessä vaikka on koronaa?” ”Niin on, mulla on ollut sua ikävä”. Onpahan pienten ystävyyssuhteita ainakin hoidettu eilen.

Tällaisissa tilanteissa sitä huomaa, kuinka etuoikeutettu on ollut, mihin kaikkeen sitä on tottunut ja kuinka helppoa Suomessa on ollut, kun on saanut mennä ja olla vapaasti. Edelleen saamme liikkua aika vapaasti, mutta silti arki tuntuu aika erilaiselta kuin ennen. Millaista se on monessa muussa maassa, ihan normaalistikin? Tai maissa, joissa on ollut pitkään ulkonaliikkumiskielto?

Mihin kohtiin samaistut listallani? Oletko kotihiiri vai teettääkö vaikeuksia kuten allekirjoittaneella? Tsemppiä kovasti torstaihin! Meillä alkaa taas viikonloppu, sillä huomenna miehen seuraava lomautuspäivä ja minulla yksi videopalaveri, voi siis olla että toiveeni tunnista yksin toteutuu!

Nalleja kaivataan!

Viikko vierähti lopulta aika äkkiä kotioloissakin, miten teillä meni? Kelit vaihtelivat niin, että välillä oltiin pulkkamäessä ja välillä kevätvaatteissa. On tehty kaikkia niitä puuhia mitä varmaan monessa muussakin perheessä – etsitty tyhjiä leikkipuistoja, leivottu ekaa kertaa ikinä tässä taloudessa pullaa, ulkoiltu loputtomiin, saunottu ja tehty erilaisia tehtäviä. Oppi ja ilo-tehtäviä sai tulostaa ilmaiseksi netistä ja hei, ne ovat ihan huippuja! Meillä olevat kortit ja kirjat on tehty jo moneen kertaa läpi ja uudet tehtävät ilahduttivat ja lapset oikeasti oppivat niistä hyvin.

Tulen itse ihan höperöksi jos kierrän vain samaa korttelia ympäri, joten uusia ulkoilumaastoja on etsitty. Lapsia ilahdutti hirveästi yhdellä ulkoilureissulla ikkunasta bongatut nallet, joita meilläkin on parissa ikkunassa. Jostain syystä naapurustossamme ei näy ollenkaan nalleja, joten eilen päätettiin lähteä oikein etsimällä etsimään niitä. Olettehan kuulleet tuosta etsi nalle – haasteesta, jossa ikkunaan laitetaan nalle lasten puuhaksi, kun on tylsiä korona-aikoja? Ajoinkin siis eilen Pispalaan, jossa taloja on tiiviisti ja lähellä tietä, toivoin, että se olisi nalleapaja. Samalla näytin kodin lapsille, missä asuimme kun esikoinen oli vielä mahassa. Piti vähän nieleskellä, tuli niin ikävä noita maisemia.

Lähdimme kiertämään Pispalaa ja Tahmelaa ja pysähdyimme matkalla tyhjään leikkipuistoon, jonka ohi kuljin tauotta Pispalassa asuessa, mutten lapsettomana käynyt kertaakaan puistossa. Taloja on alueella todella tiuhassa ja voi mikä ilo lapsilla oli, kun niitä nallejakin oli useassa ikkunassa. He oikeasti hihkuivat riemusta, kuului huutoja ”tuolla” ”oi miten söpö” ”mä näen yhden taas”. Ikkunoissa näkyi myös koiria ja pupuja, mutta laskentaan hyväksyttiin vain nallet. Sellainen löytyi jopa puusta! Samalla tytöt ihastelivat Pispalan maisemia ja totesivat, että siellä asuvilla on hurjan kauniit näkymät (niinpä, tuli ikävä!).

Tunnin ylös alas kävelyn jälkeen oli kuuma ja nälkä ja saldona oli 24 nallea. Lähdettiin autolla kohti kotia ja lapset totesivat, että oli hurjan kivaa, mennäänkö uudestaan joku päivä. Minustakin oli kivaa talsia eri maisemissa välillä ja kurkkia ikkunoita. Mikseiköhän lähistöllämme näy yhtään nalleja? Nyt ihmiset, laittakaa ihmeessä se nalle ikkunaan, nallekävelyt ovat suuri ilo tällä hetkellä! Pienistä jutuista on suuri ilo!

Mitä teillä on puuhailtu lasten kanssa, oletteko bongailleet nalleja? Mitä kaikkea puuhaa pihalla olette keksineet?

Kun meidät pakotettiin pysähtymään – 10 positiivista puolta

Kaksi pientä tyttöä juoksee toisiaan kohti leikkipuistossa. Eivät ole hetkeen nähneet, on ollut ikävä. Kasvoilla loistaa ilo. Juoksu pysähtyy huutoon ”ei saa halata”, alahuuli alkaa väpättää. Kaverista on pysyteltävä kaukana. Vanhemmista tuntuu julmalta estää tapahtuma, mutta nyt on pakko. Nelivuotias halaa vanhempiaan enemmän kuin koskaan, itkee, tulee syliin. Onneksi teitä saa halata ja perheellä on samat pöpöt hän sanoo.

Yllä oleva on vain hyvin pieni esimerkki siitä, miten vaikeita tilanteita meistä jokainen käsittelee tällä hetkellä arjessaan. On miljoonia esimerkkejä siitä, miten paha ihmisten on olla, vanhempana se tiivistyy nelivuotiaan pahaan oloon. Hän ei ymmärrä. Hän itkee, milloin kaveria saa taas halata. Kulta, kun en tiedä.

Mutta koska kaikilla on paha olo ja negatiivisuutta uutisissa piisaa, pysähdyin eilen miettimään, mitä positiivista tilanteesta voi löytää. Päivän positiivisia on moni viljellyt ja hyvä niin – ei tätä jaksa, jos ei ajattele iloisia asioita. Minkälaisia kivoja juttuja sinä löydät? Itselläni tuli mieleen mm. seuraavat asiat:

1. Olemme ajatelleet, että esikoisemme on jotenkin rauhallinen tapaus. Hän on ollut 8kk päivittäin eskarissa, sitä ennen kotona. Nyt kun olemme olleet 24/7 yhdessä kaksi viikkoa, olemme miehen kanssa hämmästelleet kuinka energinen hän on. Siis sitä energiaa ja juttua piisaa ihan järkyttävästi! Eilen hän oli 6 tuntia ulkoilemassa ja sen jälkeen sentäs totesi, että vähän väsyttää. Mietimme, miksi hän tuntuu niin eri lapselta ja tajusimme, että se 8 tuntia eskarissa vie voimat. Me saamme sellaisen väsytetyn version lapsesta kotiin. Väsymys näkyy monesti lauantainakin vielä. On huikeaa vähän kuin tutustua uudelleen lapseensa ja nähdä mitä kaikkea hän onkaan eskarissa oppinut! Mikä tilaisuus!

2. On aikaa. Koska taloudessa on pikkulapsia, niin aikaa lukemiselle, siivoamiselle tai muulle ei kyllä ole sitten ollenkaan. Sen sijaan aikaa on asioille, joihin ei arjen pyörityksessä ole tarpeeksi hetkiä. Lapset kysyivät voiko tehdä mönjää vaikka jauhoista ja vedestä. No tottahan toki. Voi pelata, mönjäillä, lukea lapsille – nyt on aikaa.

3. Samaa aikaa on ulkoiluun. Onneksi rakas ystävä asuu vastapäätä ja hänen kanssaan lapset voivat esimerkiksi pyöräillä. Kun tytöt miettivät, ehtisikö taas huomenna ulkoilla, sanoin, että ehtii. Ihan niin paljon kuin jaksatte. He hämmentyivät vastauksesta. Yleensä käydään läpi moneltako loppuu koulu, iltaharrastukset menevät ristiin, on sovittu kyläilyjä tai aina on jotain. Kalenterista saa välillä etsiä aikaa naapurin kanssa pyöräilyyn. No nyt ei tarvitse. Se on oikeastaan aika vapauttavaa!

4. Hävikkiruoka. Nyt käytetään kaapin jämät, sovelletaan, syödään kaikki ruoat kotona ja niin edespäin. Myönnän, että meille on käynyt useamman kerran niin, että olemme intoutuneet lähtemään ulos syömään ja kaappiin on jäänyt seisomaan joku ruoanjämä. Nyt syödään kaikki eikä ole hävikkiä.

5. Raha. Vaikka samalla ahdistaa miten pärjää taloudellisesti, kun työrintama hiljeni, ei sitä mihinkään kulukaan. Ei mene bensaan rahaa, ei päivähoitomaksuihin, ei kympin lounaisiin ulkona. Ei tule tehtyä heräteostoksia, ei maksettua salijäsenyyttä, ei käytyä teatterissa tai leffassa. Ei tule palkattua lastenvahtia tai maksettua perhettä uimahalliin. Ruoka tehdään kotona halvalla. En ole tehnyt mitään exceliä, mutta väittäisin, että perheen menot tippuvat aika tavalla. Vaikka kaikki ruoka tehdään kotona, on meillä syömäreinä kaksi pikkutyttöä, ei esimerkiksi paljon kuluttavia teinipoikia ja tosiaan, ne kalliit lounaat ulkona jäävät.

6. Soittelu. Myönnän. En soita arkena yleensä kenellekään. Ei muka ehdi. Eilen soitettiin videopuhelulla läpi veljiä ja isovanhempia. Tosin ei kovin menestyksekkäästi, saatiin nuorempi veli kiinni. Muut olivat töissä tai kiireisiä livenä striimatun jumpan kanssa. Nauratti. Luulin, että ihmisillä on aikaa. <3

7. Oma piha. Minä vastustin aina omakotitaloon muuttamista. En ole mikään mullankuopsuttaja ja omakotitalossa on aina jotain tekemistä sisällä tai pihalla. Kuinka paljon olenkaan kiittänyt pihaa nyt. On keinut, hiekkalaatikko ja tilaa puuhata.

8. Ei ole ulkonaliikkumiskieltoa. Siis oikeasti niin monet perheet maailmalla ovat täysin eristyksissä, me saamme mennä esimerkiksi lenkille vapaasti. Eilen kun juoksin perinteistä reittiäni voimabiisien soidessa korviin, kaikki tuntui ihan normaalilta hetken ajan. Unohdin ahdistuksen, juoksin ja lauloin ääneen. Ei kiinnostanut yhtään mitä ihmiset ajattelevat. Ainoa ero oli, etten ole ohittanut ikinä niin montaa kanssajuoksijaa tuolla reitillä.

9. Perhe. Niin moni on yksin. Minulla on talossani kolme muuta enkä ole hetkeäkään yksin. On elämäniloa, on eskaritehtäviä, arjen on pyörittävä, on noustava sängystä aamuseiskalta ja puuhattava. Ei voi jäädä peiton alle murehtimaan. Ja toisaalta taas, aamun voi aloittaa olemalla siellä peiton alla nelistään. Mies lähtee normaalisti töihin ennen seiskaa emmekä edes näe häntä aamuisin. Nyt on toisin.

10. Luonto. Kyllähän se oli selvää, ettei talouskasvu ja luonnon riistäminen voi jatkua loputtomiin. Ilmastonmuutos ahdisti meitä kaikkia ja näimme, ettemme voi jatkaa näin. Silti hyvin harva oli valmis tekemään isoja muutoksia. Luopumaan matkailusta, autoilusta tai uusista vaatteista. Nyt on pakko. Joku tuli väliin. Luonto elpyy ihan käsittämättömän kovaa vauhtia. Itketti nähdä kuvia Venetsian kanaaleista. Onko se vesi muka turkoosia? Ei sellaista sameaa massaa? Ei ole totta! Ihan mieletöntä!


pörrötakki GINA TRICOT/ hame GARCIA JEANS/ sukkikset KAIKO/ korvikset IITTALA/ rannekoru OXXO/ kengät Prahasta/ aurinkolasit H&M

Listaa voisi vielä jatkaa. Mitä positiivista sinä olet löytänyt? Pysytäänkö vain positiivisissa vai haluaisitko lukea, mitkä asiat itse koen haasteellisimpana meidän perheen arjessa?

Voimia tilanteisiinne. Pysytään terveinä, pysytään kotona!