Lasten harrastaminen ja kilpailu

Vuosi on pyörähtänyt käyntiin ja sen myötä myös harrastukset. Molemmat tytöt ovat harrastaneet meillä jotain pikkaisen alle 3-vuotiaasta asti, välillä vanhempien kanssa yhdessä (kuten perheuinti, suunnistus ja laskettelu), mutta molemmilla on ollut oma harrastus jossa ovat käyneet yksin jo pidemmän aikaanyt .

Esikoinen on ehtinyt kokeilla muun muassa temppukerhoa, tanssia ja voimistelua. Tanssiin hirveästi halusi, mutta pikkaisen tiukan oloinen opettaja vei aika pian 3-vuotiaan tytön innon. Hän olisi halunnut tanssia vain, eikä ojennella nilkkoja.

Voimistelu oli ihan kivaa, mutta siinäkin tuli hyvin äkkiä eteen tämä ainainen harrastusongelma: tuli viestejä, että nyt pääsisi hakemaan kilpailuryhmiin. Olin ihan hämilläni – mieleeni ei tullutkaan, että 5-vuotiasta voisi karsia johonkin kilpailuryhmään! Mutta niin osa aloittaa nuorena tavoitteellisen harrastaminen, keskittymisen tiettyyn lajiin ja kilpailemisen. Tämä tekee sen, että jos 10-vuotiaana saat päähäsi, että haluat voimistella, voi olla jo todella haastavaa löytää ryhmää missä olla vasta-alkaja. Tietenkään karsintoihin ei tarvinnut mennä eikä menty, vaan pysyttiin harrastuspuolella, mutta minä koin jonkin sortin ahdistusta koko lajia kohtaan. Meneekö se liian pian totiseksi?

Meidän lasten harrastukset ovat jotenkin automaattisesti suunnanneet liikuntaan, vaikka olisihan sitä vaikka mitä kuvataide- ja musiikkijuttuja tarjolla. Mutta eipä ollut sekään niin helppoa. Googletin kuvataidekerhoa, kun lapsi sanoi, että haluaisi piirtää – sinnekin oli jotain karsintatehtäviä. Apua.

Me olemme yrittäneet löytää liikuntamuodoista ne, joissa liikuntaa tulisi mahdollisimman monipuolisesti, se olisi mahdollisimman hauskaa eikä se tähtäisi heti karsintoihin ja kilpailuihin. Tässä hyvänä paikkana olemme kokeneet temppukerhon, jossa molemmat tytöt ovat käyneet. Kuopus aloitti alta 1-vuotiaana äitinsä kanssa ja toivotteli pari viikkoa sitten viikolla tuntinsa jälkeen ”heippa taas rakas temppukerho!”, eli taitaa olla mieleistä. Saa hyppiä, roikkua, juosta, heittää kuperkeikkaa, kiipeillä ja kaikki menee ns. leikin varjolla.

Esikoinen siirtyi tänä keväänä parkourin puolelle ja yllättäen on ryhmänsä ainoa tyttö! Siis missä piilottelevat tytöt, voimistelemassa? Minusta näytti jotenkin hurjalta sitä touhua katsellessa, kun ryhmässä on 13 poikaa ja meidän neitimme. Ei lasta haitannut, toivottavasti ei haittaa jatkossakaan jos suunta on tämä. Täytyy nostaa hattua rohkeudesta, minä olisin jännittänyt asetelmaa 6-vuotiaana aivan varmasti. Parkour on ihanan monipuolista ja hauskan näköistä liikuntaa ja samalla oikeasti aika hurjan näköistä! Korkeuseroja, tasapainohommia, hyppyjä ja ennen kaikkea kiipeämistä piisaa!

Lisäksi alle 3-vuotiaana aloitettu uimakoulu on esikoisella aivan ykkösharrastus, hän käy kerran viikossa uimatreeneissä, joka on tämän ikäisellä mielestäni erittäin hyvä tahti. Toki hän mielellään lähtee aina uimaan kun on tilaisuus, viikonloppuna Visit Jyväskylän reissulla olikin kaksi eri uimapaikkaa ja kaksi eri laskettelukeskusta ja lapsi oli onnessaan!

Minä en olisi valmis heti pienestä pitäen harrastamaan useita kertaa viikossa (tai viemään lastani harrastuksiin useasti viikossa) tai seisomaan viikonloppuja kisoissa tai vastaavissa, vielä kun lapset ovat näin pieniä. Toki siellä on kivoja kavereita ja yhteisöllisyyttä (olen ollut itse mm. ulkomailla pikkuveljen jalkapallojoukkueen matkassa), mutta olen sitä mieltä, että sitä ehtii myöhemminkin. Meillä ovat lapset niin poikki arkiviikosta, että on ihan parasta välillä vaan olla, syödä hitaasti aamupala viikonloppuisin ja rauhoittua. Viikonloppuisin on kivaa mennä yhdessä ulkoilemaan, rinteeseen, uimaan, pulkkamäkeen tai kesällä olen juossut lenkkejä pyöräilevä lapsi mukana. Meillä oli voimistelu lauantaiaamuissa ja se ei vain toiminut meidän perheessä – lauantai olkoon harrastusvapaa niin pitkään kuin mahdollista!

Jokainen tietenkin haluaa lapselleen parasta ja tuntee oman lapsensa, eli osaa lukea mistä hän tykkää ja minkä verran jaksaa. Silti olen pyöritellyt vähän väliä ajatuksia, ”pitäiskö” lapsen joukkueurheilla, jotta olisi joku yhteisö? Toisaalta miksi, onhan hänellä ystäviä. Olen vähän vihjaillut ratsastuksesta (oma lehmä ojassa, palaisin mielelläni talleille), mutta ei kuulemma hepat kiinnosta. No, ei toisaalta haittaa, se on varmaan yksi kalleimpia mahdollisia lajeja.

Parkourissa näyttää käyvän ihan teini-ikäisiäkin liikkumassa ja pitämässä hauskaa ilman kilpailua, mutta uinnissahan saattaa myös tulla tämä kilpailu-aspekti vastaan piankin. Ei ole kauaa siitä, kun luin perheestä, jossa kouluikäisillä lapsilla oli kahdet treenit joka päivä. Aivan älyttömän hurjaa! Ja toinen suuri toive lapsia harrastuksiin ohjatessa on, että niissä olisi muutenkin ns. terve pohja elämään. Ettei tuijotettaisi painoa tai kokoa (näen esim. itse kilpavoimistelun tällaisena lajina, johon en haluaisi lastani ohjata. Sanokaa jos olen väärässä).

Mitkä lajit siis olisivat mahdollisimman monipuolisia ilman kilpailua? Vai onko joka lajissa oma höntsäpuolensa? Kuinka nuoret lapset teillä ovat alkaneet treenata jo ns. tosissaan tai useita kertoja viikossa? Millaisia harrastuskokemuksia sinulla on lapsuudesta?

Minä olen harrastanut pienen ikäni jumppia, lisäksi oli hevonen ja muutamia vuosia pelasin koripalloa. Lauloin muuten myös kuorossa, vaikkei kovin paljon laululahjoja olekaan ja soitin vuosikaudet pianoa! Koripallossa turnaukset ja pelireissut olivat ihania matkojen ja porukan kannalta, oli huikeaa nukkua porukalla koulujen lattialla ja hihitellä, mutta pelipaine oli ahdistava.

Kokemuksia lasten harrastamisesta otetaan täällä mielellään vastaan? ”Pitäisikö” laittaa pianotunneille? Joukkuelajiin? Kun lapset ovat pieniä, niin vielähän se on hyvin paljon vanhemmista kiinni, mihin ohjautuvat. Onneksi ovat tykänneet kovasti näistä lajeista minkä merkeissä kevät on alkanut!

*postauksen kaikki kuvat Saara/Mimi ja Nöde Photography

Viikon ihanimmat ja oudoimmat

Olipahan tapahtumarikas viikko, wau! Tästä sitten aloitellaan uutta viikkoa, odotan kovasti huomenna Helsingissä olevaa koulutusta Mediaduunareille. Ketään tulossa sinne?

Mitä ihanaa viime viikolla tapahtuikaan? Mennään ihan perinteisillä ranskalaisilla viivoilla

  • Arki alkoi ja kuopuksen nukutus oli taas aivan toivotonta. Lupasin tarran jokaisesta päivästä kun menevät nätisti nukkumaan ja viidestä tarrasta yllärin. Sen jälkeen on mennyt KOLME yötä putkeen nukkumaan ongelmitta, voi anna tämän jatkua!
  • Menimme porukalla uimaan keskiviikkoiltana. Vielä eivät harrastukset pyörineet ja oli ihanaa mennä nelistään uimaan. Katsoin esikoista isänsä kanssa mustissa uikkareissa pomppimassa ponnulaudalta ja testaamassa, kuinka pitkän matkan esikoinen pystyy uimaan. Olin niin ylpeä, että ajattelin halkeavani.
  • Tähän liittyen: esikoinen ui Tatussa ja mies ilmoittautui kehotuksestani myös treeniryhmään ja liittyi uintiseuraan. Kun aloimme seurustella, hän pelasi aktiivisesti uppopalloa, kävi sukeltamassa ja sukellusseuran uintivuoroissa. Liian kauan hän on mielestäni treenannut yksin ja olin ihan superiloinen, kun menee seuraan ja löytää varmasti samanhenkisiä ihmisiä. Iloinen toisen puolesta!
  • Torstaina kävimme Helsingissä katsomassa Disney on Icen. Se on aina vaan yhtä maagista, itkin ja lauloin mukana. Mikä Disney-hullu, en tunnusta! Oli tosi kiva reissu nelistään, vaikkakin raskasta arki-iltana ajaa neljä tuntia. Olin sanonut lapsille, ettemme mene tänä vuonna, mutta joulupukki (aka äitini) yllätti!
  • Lauantaina oli ihan jäätävän upea keli, kirkas kuiva keli ja juoksin pikkupakkasessa 12 kilometriä. Ihanaa!
  • Tytöt olivat yökylässä la-su, joten saimme yllättäen kahdenkeskistä aikaa. Heräsin kello 10 (!!!!) sunnuntaina lohimunakkaan tuoksuun, mies oli yllärinä ostanut aineet ja laittoi aamiaista. MITEN LUKSUSTA hei! Apua!

Viikon oudoimmat:

  • Kävin jotenkin kierroksilla torstain Disney on Icen myötä ja mielessä pyöri kaikki mitä pitää tehdä perjantaina. Esikoinen unissakäveli ja en vain saanut unta. Täysikuu? Klo 03 luovutin ja aloin tehdä hommia. Se ympäröivä pimeys ja hiljaisuus oli käsittämätöntä ja olin ihan supertehokas lähes neljä tuntia. Vein likat hoitoon pyjamassa (argh, nyt olen tehnyt sen!) ja tulin kotiin nukkumaan muutamaksi tunniksi. Paljon tehokkaampaa kuin päivätyöskentely, muttei pidemmän päälle tietenkään järkevää.
  • Sain viestin IGssa, missä ihmeteltiin miten mies kestää hoilottamistani biisien tahtiin. No, ehkä kyseessä oli ettei kyseinen ihminen kestä enemmän kuin huoli miehen kestämisestä, en tiedä. Mutta sen myötä aloin miettiä, miten kamalaa olisi, jos mies ei kestäisi minua sellaisena kuin olen ja pitäisi jotain ääneen laulamistakin rajoittaa. Hän on ainoita ihmisiä, kenen seurassa olen 100 prosenttisesti oma itseni. Ja silti hän on siinä aina. <3
  • Perjantaina vein lapsen lääkäriin. Kurvasin parkkihalliin kiireellä, olimme vähän myöhässä. Koko alakerta oli tyhjä autoista ja kiireessä auto jäi vähän vinoon. Leuka loksahti, kun palasimme. Aivan viereen oli kiilannut maasturi, eli ovea ei voinut saada auki. Kömmin sisään pelkääjän puolelta, mutten silti uskaltanut peruuttaa (IGssa oli kuva tästä, se oli lähellä!). Mietin mitä helkuttia teen ja kipitin pitkin hallia etsimässä apua. Löysin kolme parikymppistä tyyppiä, jotka ilomielin tulivat apuun. Yksi istui rattiin ja piti pyöriä suorassa, kun toiset työnsivät auton pois vaihde vapaalla. UUH! Olin niin iloinen, että meinasin itkeä. KIITOS!
  • Tämän episodin myötä myöhästyin hierojalta 10 minuuttia. Pyysin lyhentämään aikaa, jotta ehdin vielä apteekkiin. Hieroja huomasi hermostukseni ja sanoi, että voin tulla toiste, hän ei laskuta kun olen stressissä lapsesta. Kiitin ja päätin varata heti uuden ajan. PAITSI ETTEI NIITÄ OLE! Mitä, miksei? Onko luottohierojani lopettamassa? Miksei hän sanonut? Selvitän asiaa tänään lisää.
  • Kun jäimme kaksin kotiin lauantaina, siivosimme. Kaksi tuntia puunasin, mies imuroi, minä juoksin rätin kanssa. Juuriharjalla kuurasin kylppärin, vaihdoin lakanat, jynssäsin vessat. Oli ihanan siisti koti edes hetken! Siis kuka siivoaa lauantaina jäädessään kaksin, ahhah! No, ehdittiin muutakin, siivous oli klo 18 ohi.
  • Hiljaisuus. On superoutoa olla kotona kaksin. Puhuin hiljaa illalla kun alitajunta sanoi, että lapset nukkuvat. Mies pani lapsiportin kiinni alitajuisesti mennessämme yläkertaan nukkumaan. Nauratti. Pelkäätkö että vaimo karkaa kysyin.


mekko DESIGUAL/ sukkikset KAIKO/ kengät MARCO TOZZI/ takki GLOBAL ESSENTIALS/ korvikset LINDEX/ rannekoru OXXO

Sellaisin eväin uuteen viikkoon. Hyvillä mielin kyllä, miten siellä? Onko muita parkkihalliin jumiutuneita? Kyllä tunsin oloni blondiksi, mutta onneksi on avuliaita ihmisiä!

Syysloma – uhka vai mahdollisuus?

Meillä eletään nyt ensi kertaa syksyä, kun ”pitäisi” tosissaan viettää syyslomaa, sillä eskarihan on toki koko viikon kiinni. Päiväkoti on puolestaan auki, ainoastaan joitain ryhmiä oli yhdistelty. En yhtään ole vielä käsittänyt, miten normaali työssäkäyvä ihminen handlaa kaikki pienten lasten lomat, kesälomakin on varmaan 10 viikkoa pitkä! Miehellä on lomaa 5 viikkoa vuodessa, joista yleensä yhden on pitänyt alkuvuodesta ja neljä kesällä. Meillä on nyt vielä onneksi helppo tilanne, sillä itse pystyn joustamaan ja tekemään sitten viikonloppuna tai iltaisin hommia, mutta miten pitkä kesäloma hoidetaan? No, ei mietitä sitä vielä.

Koin siis (totta kai, koska olen minä) huonoa omatuntoa, kun esikoinen tuli kotiin perjantaina hihkuen ”nyt alkoi syysloma!”. Sitä oli hehkutettu eskarissa ja moni oli lähdössä etelän lomalle tai kotimaan piipahduksille. Tuli kamala olo selittää, ettei meillä ole mitään lomaa ja lapset olivat rehellisesti ihmeissään, kun isi lähti normaalisti maanantaina töihin. Itseäni harmitti, että eskarissa oli niin isollaan paukutettu sitä, että kaikki ovat lomalla.

Lopulta meille järjestyi pari yhteistä lomapäivää ja kaikkea kivaa tekemistä. Viikonloppu aloitettiin Karmivalla karnevaalilla, sunnuntaina saatiin serkkutyttö yökylään, joka oli niin kivaa lapsista, että päästivät ihan itku kurkussa hänet lähtemään kotiin. Maanantain olin kolmen tytön kanssa Ideaparkissa Zones-sisähuvipuistossa ja tuntuivat nauttivan. Ihan itketti, kun näin miten onnellinen 3-vuotias oli päästessään kaikkiin laitteisiin, niihin tarvittiin juuri se metrin mitta!

Tiistaina isi vei tytöt uimaan illalla, sillä Kalevan uimahallissa on ollut syyslomalla wibit-kiipeilyrata (on muuten ainakin vielä tänään, tieto piilotettu tosi tehokkaasti tästä) ja eilen olin tyttöjen kanssa päivän kotona. Tuli siihen nyt taukoa arjesta ja eilen oli ihanaa taas olla kolmisin, olen huomaamattani kaivannut näitä ns. kotiäitipäiviä, nyt kun esikoinen lähtee joka aamu eskariin. Oli ihanaa halata heitä kovaa koko päivä.

Pari huvipuistoreissua, yökyläily ja uiminen ovat varmasti ihan tarpeeksi jos ei enemmänkin, mitä lapset odottivat syyslomalta. Jota heillä nyt onneksi oli se kaksi päivää. Ja maanantaina oli ihana päivä, meillä oli nimittäin sattumalta kylässä mummi, kolme serkkua, täti, eno, kummitäti ja ketä meitä nyt olikaan. Hetkellisesti talo ihan täynnä sukua, oli mahtavaa!

Ihanan helposti eskarilaiselle järjestyi hoitopaikka korvaavasta päiväkodista, jonne tuli opettajaksi eskariryhmän ope ja kaveriksi ainakin rakkain eskarikamu, eli mitään ongelmaa päivissä ei ole ollut. En itse edes tiedä missä tuo päiväkoti on, olen ollut niin tehokkaasti poissa nuo kolme päivää. Ja muuten, tämän viikon hoidosta ei otettu erillistä maksua, sekin oli aika upea juttu!

Mutta kyllä tämä välillä hämmentää miten ihmiset selviävät lasten pitkistä lomista. Jos isovanhemmat ovat vielä tiukasti työelämässä eivätkä edes samassa kaupungissa. Löytyykö aina joku korvaava hoitopaikka? Löytyykö sellainen vielä esimerkiksi ekaluokkalaiselle?

Miten teillä on vietetty syyslomaa, töissä ja hoidossa vai lomaillen? Iloista perjantaita!

Postauksen kuvat Saara/Studio Mimi & Nöde paitsi alin kuva Dilan/Studio Mimi & Nöde – on taas niin mahtavasti tallennettu lasten ilo ja touhotus, kiitos! <3