Ihan pyörällä päästäni

Siis apua. Siinä nyt ovat ensimmäiset sanat, jotka tulee mieleen. Tästä tulee ensimmäinen päivitykseni uudelle, omalle domainille. Mietin monta päivää, mitä tähän kuuluu kirjoittaa. Jatkanko siitä mihin jäin, vai rustaanko kenties jotain esittelyä? Löytääkö tänne uusia kasvoja vai pysyvätkö mukana lähinnä vanhat? Ja perinteinen paniikkikin iski: nuo muut blogit ovat niin upeita, mitä minä nyt uskallan kirjoittaa! Ja kuvata! Tuli todellinen rimakauhu. Miten sitä on niin vaikeaa uskoa omiin kykyihinsä, kun alkaa jännittää liikaa?

Toinen syy, miksi en ole vielä mitään uuteen pohjaan kirjoittanut ovat viimeisten päivien tapahtumat. Olen viipottanut menemään ja kaksi yötä olin bloggarireissulla Jyväskylässä. Oli aivan mahtava viikonloppu ja eilen oli taas ihanaa nähdä perhettä, ehti tulla jo ikävä.

Muutamien päivien aikana ehti tapahtua hurjasti. Blogi otti ja vaihtoi vauhdilla osoitetta, olin jotenkin ihan hirveän ylpeä tästä muutoksesta. Sitten menin tapahtumasta toiseen ja kuvia kertyi lähes tuhat muutamalta päivältä. Tutustuin moneen uuten ihmiseen pari yötä kestäneellä reissulla. Ehdin nähdä vanhempiani ja mummoani. Sain kaksi ihanaa halittavaa palleroa eilen syliini, ikävä oli ollut molemminpuolinen.

Olen siis ihan pyörällä päästäni ja tapahtuneita asioita täytyy sulatella. Olo on…

sekava
onnellinen
väsynyt
inspiroitunut
rentoutunut
hämmentynyt
utelias
jännittynyt
kiitollinen

ja kaikkea muuta. Nyt vedän henkeä ja alan miettiä, mistä jatkaa turinointia uudella alustalla. Onko täällä uusia tyyppejä mukana?

Kyllähän tässä vielä viilailtavaa on, itse kaipaan eniten postaushistoriaa joka vielä uupuu sivupalkista. Siellä kuitenkin piilottelee lähes seitsemän vuoden jutut. Josko se tästä taas lähtee!

Viimeisin arvonta jäi ehkä hieman muuton jalkoihin, mutta asuäänestyksen voittaja syyskuulta oli asu numero 1, arvontavoitto osui puolestaan Annalle. Kiitos kaikille osallistumisesta!

Upeaa alkanutta viikkoa, nautitaan kauniista ruskasta! Uuden edessä on aina vähän normaalia jännittää, vai mitä?

Paljastan teille ihanan salaisuuden!

Tässä hymyilee hän, onnellisena. Joskus asiat ovat pitkissä kantimissa ja tällaisen kärsimättömän luonteen on vaikeaa niitä kestää. Olen ihan hurjan huono pitämään asioita sisälläni, toki pidän salaisuudet, jos niin olen luvannut, mutta sisällä kuplii ja naamasta varmaan näkyy, että olisi jotain kerrottavaa.

Huhtikuussa alkoi hämmennys kohti sitä, mikä nyt vihdoin tapahtuu: BLOGINI MUUTTAA! Olen ihan superinnoissani tästä, sillä jos olette huomanneet, olen uhrannut tälle harrastukselle paljon aikaa, energiaa ja intohimoa. Olen todella halunnut tehdä tätä hyvin ja jännittänyt, olenko niin sanotusti tarpeeksi hyvä.

Muutan siis Suomen Blogimedian puolelle. Naapureinani tulevat olemaan ihan huikeat tyypit, kuten Kemikaalicocktail, Asikaine, Musta ovi, Valeäiti ja muut upeat bloggarit, joita katson aika tavalla ylöspäin. Jännittää todella astua tähän seuraan!

Jännittää myös kuinka pysytte mukana, sillä edellinen blogimuuttoni kaksi vuotta sitten tiputti kyydistä pariksi kuukaudeksikin joitain seuraajia. Siipä kehoitan päivittämään heti seurantakanaviisi osoitteeksi www.optimismiajaenergiaa.fi . Vaikka täältä Belloista on uuteen kotiin uudelleenohjaus, eivät seurantakanavat päivity, jos niihin jää vanha osoite. Tämän takia siirtyessäni Belloihin lähes kaksi vuotta sitten tuli blogiini parin kuukauden päästä lukijoita, jotka luulivat minun olleen niin kauan hiljaa. En ole kauaa hiljaa, takaan, vain sen mikä on pakko muuton vuoksi!

Päivittelen kaikkialle uutta osoitetta mahdollisimman pian ja toivon, että löydätte mukaani uuteen kotiin ja viihdytte siellä. Vitsi miten minua jännittää, eikö ole hassua?

Pysyttehän matkassa?

Väsynyt markkinoimaan itseäni

Tämä teksti ja kuvat eivät ihan täysillä sovi toisiinsa, mutta Kyproksen asukuvia olisi vaikka millä mitalla ja kesäkin on jo pitkällä, joten tuupataan nämä tähän väliin. Kesä on ollut upea (montakohan kertaa tämänkin olen sanonut?) ja rantapäivistä on nautittu. Olen yrittänyt parhaani mukaan olla miettimättä syksyä ja sen muutoksia, mutta kyllähän se sieltä väistämättä tulla jolkottaa ja käy ajoittain mielessä. Minun pitäisi nimittäin alkaa tosissaan markkinoimaan itseäni ja myymään osaamistani töiden toivossa. Mutta tiedättekö: sitä teen ihan koko ajan.

Selvennetään asiaa: kirjoitan paljon perusteluja yhteistyökumppaneille ja kerron, miksi minun kanssa kannattaisi tehdä yhteistyötä. Pyöritän päivittäin sähköposteja, myös siellä uimarannalla ja yritän keksiä erilasia kanavia markkinoida blogiani, postauksiani ja Instagrammin kuvia. Se on välillä todella puuduttavaa, välillä taas mietin, että se tulee niin selkärangasta, etten edes mieti sitä. Mutta. Kyllä minä stressaan aivan liikaa sitä, miksen saa blogiani kasvamaan isommaksi, miksen saa niin ja niin montaa seuraajaa ja mitä pitäisi tehdä toisin.

Sitten päästään kysymykseen, miksi haluaisin kasvattaa blogiani? Olen toivonut sen tuovan minulle hauskuuden ja harrastuksen lisäksi pieniä lisätuloja kotihoidontuen rinnalla. Niin kuin se on tehnytkin ja mahdollistanut välillä juttuja, jotka aivan varmasti olisivat jääneet muuten tekemättä. Sen vuoksi olen työntänyt sitä eteenpän, pienestä harrastuksesta vähän ammattimaisempaan tekemiseen ja pyrkinyt mm. portaaleihin bloggaamaan. Kasvattaakseni lukijakuntaani. Kuitenkaan nykyinen työmäärä ja käyttämäni tunnit eivät vastaa millään tapaa sitä ”hyötyä”, jota blogista saan ja näin kesähelteillä on tullut mietitittyä kaiken järkevyyttä.

Mutta. Minä rakastan kuvaamista, minä haluan päästä kertomaan kivoista jutuista muillekin. Haluan jakaa ajatuksia lukijoiden kanssa, haluan kirjoittaa. Nämä ovat asioita, joita teen ihan omasta intohimosta, menen ja puuhaan ja valokuvaan. Mutta olisihan se iisimpää, jos ei repisi aikaa kuvien käsittelyyn ja asioiden tuomiseen blogiin. Ja samalla aina haluaa säilyttää sen tietyn yksityisyyden ja joutuu välillä miettimään todella tarkkaan mitä kirjoittaa, sillä päässä saattaa liikkua sata asiaa joita haluaisi sanoa, muttei uskalla. Esimerkkinä taloasia, josta kesäkuussa kirjoitin hiukan.


mekko LINDEX/ kengät MIGATO/ korvikset POOLA KATARYNA/ hattu Kyprokselta

Olen siis koko kotiäitiaikani markkinoinut itseäni ja osaamistani, istunut puistossa vastaamassa välillä sähköpostiin ja toivonut, että blogini kasvaisi. Koska upeita blogeja on nykyään 13 tusinassa ja todella moni osaa niin kuvata kuin blogata, on tämä tie ollut aikamoista hakkaan päätäni seinään-touhua. Samalla olen kuitenkin toteuttanut intohimoani ja tallentanut ihania asioita elämästämme. Niihin postauksiin on ihanaa palata jälkikäteen, blogista on tullut eräänlainen päiväkirja samalla.

Nyt pitäisi alkaa uudella höngällä tekemään työhakemuksia ja ajatuskin uuvuttaa. Olen niin paljon hakannut päätäni seinään tämän blogimarkkinoinnin kanssa ja samalla kokenut välillä ihan huikeita onnistumisia. Olen hyppinyt tasajalkaa, kun olen onnistunut saamaan tiettyjä yhteistöitä.

Tämähän ei näy lukijoille ja järkevyyttähän olisi pitää tämä vähän vähemmän stressin alaisena touhuna. Kun kukaan ei pakota näin usein esimerkiksi postaamaan ja välillä revin sen ajan lähipiiriltäni. Olen vähän kuin vapaalla koko ajan ja en sitten toisaalta koskaan. Mutta kun. Minä tykkään ja haluan. Mutta sen tyrkytyspuolen olisin valmis välillä lopettamaan, täytyy vetää henkeä syksyä ja työkkäriä varten!

Saitteko kiinni ajatuksistani? Että on raskasta yrittää olla joka päivä parempi ja erottua? Onko sinulla työ, missä pitää osoittaa koko ajan pätevyytensä vai saatko välillä hengähtää?

P.S. Tämän ei ollut tarkoitus olla niin negatiivinen teksti, kuin miltä ehkä vaikutti, olen vain pyörittänyt omaa väsymystä ja miettinyt asioita viime aikoina ja halusin jakaa ajatuksia!

Muoks. Blogiongelmista johtuen kuvat eivät toimi, yritän selvittää asiaa!