Optimismia ja energiaa-blogin täyskymppi! (sis.arvonnan)

Lauantaina tuli kuluneeksi tasan 10 vuotta siitä kummallisesta tammikuisesta päivästä, jolloin sain päähäni perustaa blogin. Ihan hetken mielijohteesta, sen enempiä miettimättä, nimeä jaksoin miettiä ehkä pari tuntia. Hyvin Katja-tyyliin sai siis blogi alkunsa! Oli tarve perustaa joku höpötyskanava omille jutuilleni, sillä sen hetkisessä työpaikassa olin suht uusi ja hain edelleen paikkaani Mansessa Thaimaan-vuosien jälkeen. Kaverisuhteet olivat muuttuneet, koti oli muuttunut ja halusin jonkun pulinakanavan.

En koskaan ikinä uskonut, että hetken päähänpisto elisi 10 vuotta, siitä tulisi osa elinkeinoani ja se osaltaan siivittäisi minut yrittäjyyteen. Minä vain satunnaisina iltoina kirjoittelin ajatuksiani ylös erinäisistä asioista. 10 vuotta on valtavan pitkä aika ja blogit ja niiden ammattimaisuus on muuttunut valtavasti sinä aikana. En enää perustaisi blogia. En uskaltaisi. Minun vahvuus oli ja on kirjoittaminen ja nykyään blogit ovat valtavan visuaalisia ja ammattimaisia, aiheet monella tarkkaan mietittyjä. On filtterit ja photoshopit. Tämä juuri harmittaa siinä, että sisällöt ovat paljolti siirtyneet Instagramiin, kun se oma vahvuus on kirjoittamisen puolella. Sanotaan, että blogien aika on ohi, mutten usko tähän. Google nostaa tasaisesti juttuja esiin ja kävijävirtaa riittää. Instasta on jälkikäteen raskasta kaivaa esiin esimerkiksi ravintolasuositusta. Mitä 10 vuoteen on mahtunut?


kuva Saara/Mimi & Nöde Photographykuva Marina/ MR Photokuva Reija Vilmi

Blogin nimi ja kehityskaari – muotiblogista perheblogiksi

Moni on vuosien varrella miettinyt, mistä blogini nimi juontaa, kun en selkeästi ole mikään superpositiivinen ihminen. Olen tämän pariin otteeseen kertonutkin, mutta kerrotaan vielä, jos joku lukeekin vaikka vain tämän tiivistelmän. 10 vuotta sitten rakkauteni Desigualin vaatteisiin oli aivan ylitsepursuavaa. Rakastin ihan kaikkea heiltä ja reissuissa kolusin liikkeet läpi, New Yorkissakin niitä käytiin kolme läpi. Mietin kuumeisesti nimeä blogilleni ja olin lukenut Desigualin perustajan Thomas Meyerin sanoneen, että haluaa luoda ihmisille ”optimismia ja energiaa vaatteilla”. No siinä se! Blogistani tuli parin tunnin harkinta-ajan myötä tuon niminen. Voitte arvata, olisiko nimi tuollainen, jos nyt bloggaamaan alkaisi. Ei ikinä. Jossain välissä pudotin perästä pois tuon vaatteilla, kun totesin, että blogin suunta alkaa muuttua.

Blogi siis lähti käyntiin paikkana, jossa halusin höpötellä vaatteista ja ajatuksista niiden takana. Nostin ahkerasti muun muassa Nanson vaatteita esiin, sillä olin töissä Nokialla tuohon aikaan. Bloggaaminen oli hyvin rentoa, blogiin höpöteltiin niitä näitä päivän kuulumisista koiran kuulumisiin tai tehtyihin ruokiin. Treffeihin kaverin kanssa. Siis vähän sellaista päiväkirjamaista touhua. Jos kommentoit jonkun blogiin, hän riensi kommentoimaan yleensä takaisin. Niin vähän blogeja kuitenkin vielä oli. Samanhenkiset löysivät pian toisensa, jokaista postausta kommentoitiin ja parhammillaan oli 50 viestiä postauksen perässä. Ihmisiin alkoi tutustua ja blogin kautta tuli jopa ystäviä. Aivan hämmentävä ajatus nykyään, kun blogeja pidetään enemmänkin informaatiokanavana ja kommentointi on pudonnut lähes täysin pois. Kaipaan hirveästi kyllä tuota 10 vuoden takaista yhteisöllisyyttä!

Kamalaa oli myös ajatus siitä, että joku tietäisi missä asun (asuimme Pispalassa tuolloin), tietäisi oikean nimeni tai näkisi naamani! Alussa olin siis päätön kuvissa (tämäkin oli ihan yleistä tuolloin) ja nimeni oli Amanda (marsuni mukaan, joka minulla oli lapsena). Ensimmäisessä blogitapaamisessa, johon päädyin vuonna 2014 ihmiset luulivat minun oikeasti olevan Amanda ja se oli hämmentävää. Taisin aika pian tuon jälkeen paljastaa, että olen oikeasti Katja. Naama oli tullut mukaan jo paljon aiemmin.

Vaatehommista perheblogiksi – kunnianhimo kasvaa

Blogin startatessa olin lapseton, työssäkäyvä koiranomistaja. Asuin rivitalossa, vietin suht ”huolentonta” elämää. Reissasimme paljon. Halusin jotain omaa ja en koskenut pitkällä tikullakaan kategoriaan perheblogit. Minua ei kiinnostanut tippaakaan mikään vauvoihin tai lapsiin liittyvä. Meille oli povattu lapsettomuutta lääkärissä jo kuusi vuotta aiemmin ja elin itseäni suojellen elämää, jossa lapset olivat taakka ja lapseton elämä kivaa.

Mutta. Elämä päätti toisin, enkä voisi nyt olla mistään sen onnellisempi. Vain seitsemän kuukauden bloggaamisen jälkeen tajusin hämmästyksekseni olevani raskaana. Paljastin asian tässä postauksessa, kun olimme lähdössä ystäväpariskunnan kanssa villille Barcelonan reissulle täyttäessämme 30 vuotta. Tuo reissu oli kaikkea muuta kuin villi, olin viikolla 16 ja hirvittävän väsynyt ja huonovointinen. Kivaa oli silti. Ostin kyseiseltä reissulta Disney storesta mm. lapseni rakkaimman unilelun (siis edelleen on, hän täyttää kohta 9 vuotta) sekä Ihaa-aamutakin, jota edelleen käytän ahkerasti.

Näin hitaasti alkoi siis kelkka kääntyä. Blogitutut olivat valtavan ihanasti mukana odotuksessa. Kun vauva syntyi ja jäin kotiin, huomasin, että blogista alkoi tulla yhä tärkeämpi. Vauva nukkui pitkiä päikkäreitä (yöt sitten valvoimme) ja oli aikaa kirjoitella. Mutta. Kesällä alkoi meidän painajainen, joka on edelleen vähän kesken (kodissa ei onneksi enää mitään vikaa). Avasin asiaa enemmän vasta vuosia myöhemmin, siitä voit lukea täältä. Koska kaikki oli niin levällään – kuka tekee remontin, mihin muutamme, mistä saamme ison koiran kanssa vuokra-asunnon, mistä asianajaja yms., en voinut enkä halunnut kirjoittaa mitään blogiin. Jouduimme tekemään elämämme raskaimman päätöksen ja etsimme sairastelevalle koiralle uuden kodin (hän muuten on edelleen hengissä ja se koti aivan täydellinen!). Syyskuussa 2013 olin kyllästynyt esittämään blogissa, että kaikki on hyvin, kun todellisuudessa itkimme yöt miettien miten meidän, vauvan ja koiran käy ja pakkasimme uuden kotimme laatikoihin. Sanoin heippa, tämä oli tässä, lopetan blogini 1,5 vuoden jälkeen.

Vaan kuinkas sitten kävikään. Elämäni raskaimman talven jälkeen alkoi keväällä 2014 paistaa aurinko. Kodin remontti edistyä. Vauvavuosi oli takana. Reilun 7 kuukauden hiljaiselon jälkeen palasin ja ajattelin, ettei kukaan muista minua enää. Vielä mitä! Heti tuli kommentti postaukseen ja perään Annamarian kutsu blogitilaisuuteen, elämäni ensimmäiseen toukokuussa 2014. Ai että miten piristi, mahtavaa! Tutustuin ensi kertaa livenä ihmisiin ja se oli huikean ihanaa hirveän talven ja yksinäisen vauvavuoden jälkeen.

Kunnianhimo kasvaa syödessä – blogiportaalit tavoitteena

Kesällä 2014 muutimme 8 kuukauden jälkeen takaisin korjattuun kotiimme. Kesä meni onnellisissa tunnelmissa ja syksyllä mietin, että haluaisin jotain omaa kotiäitiyden rinnalle. Pääsin opiskelemaan Helsinki Design Schooliin muotitoimittajaksi. Ensimmäinen viikonloppu opinnoissa täällä, piti toki olla tuollainen bloggaajahattu ja… Tiedätte. Se entisestään innosti minua päivittämään blogia, ottamaan kuvia ja kehittymään tässä hommassa. Läsnäoloa oli vain kaksi päivää kuussa ja tuon yhden yön olin aina mummollani Helsingissä yötä. Sain uusia tuttuja ja samalla sain olla kotiäiti. Se oli ihanaa.

Lokakuussa 2014 pääsin aveciksi Indiedays Inspiration-tilaisuuteen ja jännitin hirveästi! Siellä ovat kaikki ammattilaiset ja sitten minä, mitä sanon, mitä teen, apuaaa! Päivä oli aivan fantastinen, yhteisö tiivis ja tuntui, että kaikki tuntevat kaikki. Haluan myös olla osa Indiedays inspiration blogeja päätin. Vimmatusti kehitin blogiani, hain mukaan ja alkuvuodesta 2015 työ tuotti tulosta – pääsin mukaan. Kevään 2015 inspiraatiopäivillä en ollut enää avec. Olin ylpeä tästä pienestä saavutuksesta.

Mutta nälkä kasvaa syödessä. Kun Helsinki Design Schoolin vuosi oli ohitse, huomasin pian odottavani kuopustamme. Yritin hakea töitä, mutten onnistunut siinä, joten päätin laittaa kaikki paukkuni blogiini. Mielessäni välähti, voisiko blogista saada tulojakin joskus. Päivitin blogia päivittäin ja se vei hurjasti aikaa. Silmissäni kiilui silloin Bellablogit. Siinä ei ollut hirveää määrää blogeja mukana, ehkä saisin paremmin näkyvyyttä ja niin edespäin. Tein töitä valtavasti (ja ilmaiseksi kaiken) tavoittaakseni seuraavan pykälän. Syksyllä 2016 kuopuksemme ollessa puolivuotias minä siirryin Bellablogeille. Olin saavuttanut päämääräni ja tässä portaalissa ollessani tein myös ensimmäisen laskuni bloggaajana. Tässä ensimmäinen postaukseni Belloilla, blogi alkoi selkeästi muuttua myös perheblogiksi.

Bellablogit loppuivat kaksi vuotta myöhemmin ja pääsin vähän takaportin kautta bloggaamaan Suomen Blogimediaan eli myöhemmin Bablerille, johon meidät halukkaat siirrettiin. Olin liian pieni tekijä päästäkseni sinne suoraan, joten olin tästä mahdollisuudesta todella otettu. Missä seurassa olinkaan! Wau! Ihan jännitti tehdä yhtäkään postausta! Tässä porukassa olin mukana noin kaksi vuotta, kunnes kesällä 2020 tein ratkaisun lähteä itsenäiseksi. Tiesin menettäväni lukijoita ja kävijävirtaa, mutta päätöksen ratkaisi se, että saan itsenäisesti tehdä kaikki blogiini liittyvät päätökset.

Blogin kautta tulleet asiat ja luetuimmat postaukset

10 vuoden aikana olen kirjoittanut valtavan määrän postauksia. Olen suurimman osan tästä blogista tehnyt täysin ilmaiseksi, käyttäen tuhansia työtunteja. Kirjoittanut öisin, matkoilla, hotelleissa, junissa ja busseissa, päiväuniaikaan, HopLopissa, terassilla… Lista on loputon. Se on ollut yksinkertaisesti intohimo, ei sitä olisi muuten jaksanut.

Mies on kuvannut satoja asujani. Blogi on vienyt minut muotinäytösmalliksi kuopuksen vauvavuonna, Kööpenhaminaan muotinäytökseen, olen saanut lainata autoa missä oli blogini teippaukset, olen viettänyt erilaisia lomia, joista tämä oli yksi parhaista. Olen päässyt juoksulähettilääksi ja testaamaan ensimmäisten joukossa erilaisia asioita. Olen rasittavuuteen asti kuvannut aina kaiken esimerkiksi lasten synttäreillä, mutta katsokaa miten ihania muistoja meillä on! Lasten synttärit ovat olleet ihania kuvaamisen aiheita. Blogin kautta minut on pyydetty muutaman kerran televisioon esiintymään. Olen saanut haastaa itseäni eri tavoin. Kääntöpuolena olen kyllä kokenut useasti olevani huonompi kuin moni muu bloggaaja, sitä tahtomattaan vertailee esimerkiksi kuvia ja kävijälukuja.

Olen kirjoittanut hyvinkin henkilökohtaisista asioista. Koulukiusaamisesta, vaikeasta parisuhteesta, talostamme, valvomisesta, vaikeasta anemiasta. Olen niellyt tyhjää ensimmäisten negatiivisten kommenttien myötä, kun alussa tottui siihen ihanaan pieneen yhteisöllisyyteen.

Olen osaksi bloggaamisen myötä päätynyt yrittäjäksi. Saanut todella monta tuttua ja kaveria tätä kautta. Käynyt lukuisia kertoja Helsingissä. Ollut aivan liikaa koneella verrattuna siihen, miten homma näkyy tililläni. Toki perheeni on päässyt mukanani moneen todella kivaan juttuun.

kuva Saara/ Mimi & Nöde Photographykuva Saara/ Mimi & Nöde Photography

10 vuotta on suhteellisen pitkä aika elämästä. Se on 1/4 tähän asti eletystä. Suunnilleen puolet siitä, mitä olen ollut mieheni kanssa yhdessä. Blogi on nähnyt uskomattoman paljon. Se on nähnyt, kuinka minusta tuli äiti, ensin kerran, sitten toisen kerran. Se on nähnyt epätoivoni ja suuret innostukseni. Bloggaaminen on pistänyt minut tekemään täysillä aina, en edes ymmärrä, miten kahden pienen kotiäitinä sain sen päivittymään lähes joka päivä. Blogi on nähnyt lasteni kasvun, se on nähnyt esimerkiksi molempien veljieni häät, se on nähnyt kasvuni perhe-elämää vastustavasta naisesta oikeaksi leijonaemoksi.

Vasta viime aikoina olen alkanut arvostaa tekemistäni. Pitkään tämä oli kamalan noloa touhua, ehkä vieläkin. Te olette kuitenkin moni kulkeneet matkassani pitkään. Ferritiini- sekä infuusiopostauksia on luettu tuhansia ja taas tuhansia kertoja. Kotimaan matkailujutut, kuten kesä-Ruka tai talvinen Kuusamo ovat keränneet pandemian myötä hurjasti Google-osumia. Yksi aina vaan luetuimpia postauksia kertoo Tampereen parhaista lounaista. Ja yksi hurjasti luettu on onnettomuus Kreetalla-postaukseni!

Ehkä osaksi myös blogin ansiosta saavutin viime vuonna sen yhden suurimmista haaveistani ja pääsin kirjoittamaan juttuja Aamulehteen. Te jaoitte senkin kanssani ja iloitsitte puolestani. Vaikka negatiivisuus somessa on selkeästi kasvanut viime vuosina, enemmän kuitenkin sitä positiivisuutta täällä on. Kiitos siitä. Olen teille hurjan kiitollinen, kun olette jaksaneet matkassani ja iloinneet kanssani.

kolme edellistä kuvaa kuva Saara/ Mimi & Nöde Photography

10 v arvonta

Blogi on päivittynyt selkeästi harvemmin viime aikoina. Insta vie siltä tilaa, lapset kasvavat ”ulos” blogista ja toimittajahommat vievät mennessään. Mutta en minä ainakaan vielä ole mihinkään poistumassa.

Halusin kiittää teitä arvonnalla näistä lukuisista vuosista ja jaetuista ajatuksista, oikein sellaisella suurella ja mahtavalla. Aika loppui kesken ja arvonta on nyt vähän pienempi, mutta jotain kuitenkin! 10v postauskin tulee viikon myöhässä, kun en koronassa jaksanut kerta kaikkiaan kirjoittaa yhtään mitään. Nytkin jouduin kysymään mieheltä, mikä se sana on, kun intohimo jotain juttua kohtaan kasvaa…? Kunnianhimo, vastasi hän. Aivosumu taudista on siis todellinen kyllä.

kuva Saara/Mimi & Nöde Photography

Arvontaan laitan jättipullon The Body Shopin suihkusaippuaa, sekä kolme levyä Fazerin uutuusmakua banaani-toffeeta, jota ei vielä saa kaupoista, vain laivoilta ja lentokentiltä.

Mukana olet, kun jätät tähän postaukseen kommentin ja kerrot, onko jokin postaus jäänyt erityisesti mieleesi? Jos vasta tulit, huikkaa että ekaa kertaa täällä! Arvonta on auki ensi keskiviikkoon 9.2.2022 klo 18 asti.

Arvonta on päättynyt ja arpaonni suosi nimimerkkiä Tikma!

Katja ja 10 v tekele kiittävät ja kumartavat! Iloista viikonloppua!

9 vuotta täynnä tänään! 10 kuvaa ja blogini tarina vuosi vuodelta.

Johonkin katosi taas vuosi. Olin tässä oikeasti aivan pieni hetki sitten kirjoittamassa tätä postausta blogin kahdeksasta vuodesta. Vuosi on kulunut hetkessä ja samalla tuo kulunut vuosi on muuttanut niin paljon asioita. Viime tammikuussa tätä kirjoittaessa suunniteilla oli hyvin erilainen vuosi ja ajatuksissa oli vaikka mitä yrittäjyydenkin suhteen. Tässä kuitenkin ollaan, blogi on pyörinyt vaikka välillä tuntuu, että aiheet supistuvat kun omakin elämä pyörii kodin ympärillä. Vielä jatketaan ja innolla jatketaankin! Se on jännä, että samalla kun olen höllännyt koronan myötä esimerkiksi urheilutavoitteita, olen viime aikoina ekoja kertoja ikinä pitänyt päivienkin kirjoitustaukoa blogista. Osaltaan muiden töiden vuoksi, osaltaan ihan sen vuoksi, ettei joka päivä voi syntyä järkevää sisältöä tässä elämäntilanteessa. Se on osaltaan lisännytkin kirjoitusintoa, se pieni tauotus!

Optimismia ja energiaa syntyi tammikuussa 2012

Kun blogini lähti liikenteeseen, suunnitelmissamme ei ollut lapsia. Kävin päivätöissä, kirjoittelin iltaisin. Bloggasin nimellä Amanda ilman kasvoja jo senkin vuoksi, etten todellakaan halunnut kenenkään töissä tietävän tästä ”nolosta” harrastuksestani. Se kuitenkin lähti työkaverin kysymyksestä ”pidätkö blogia asuistasi, ne ovat niin kivoja?”. Bloggasin maksimissaan pari kertaa viikossa töiden jälkeen, aikaa ei hirveästi jäänyt harrastuksilta, koiralta ja töiltä. Jouluna 2012 talouteemme hommattiin ensimmäinen järjestelmäkamera, olin viikolla 25 raskaana ja olimme muuttaneet joulukuussa omakotitaloon ja marraskuussa loppui pestini tiedottajana äitiysloman sijaisena. Paljon voi elämä vuodessa heittää häränpyllyä!

2013 ja äitiys

Hain oikeasti hirveästi linjaani tullessani äidiksi, sillä luulin, ettei minusta koskaan sellaista tule ja ajatuksia piti järjestellä ihan uudestaan. Toisaalta kun elämä oli sitä valvomista, vaipanvaihtoa, vauvaharrastuksia, imetystä yms. halusin blogini olevan jotain muuta. Vähän kuin vastapainoa vauvaelämälle, omia hetkiä. Kun vauvan ollessa kaksikuinen selvisi, että meidän talossa on vikaa ja jouduimme etsimään pakon edessä koirallemme kesällä uuden kodin (btw, hän voi hyvin siellä edelleen ja täytti kesällä 10v!), alkoi minulla tulla seinä vastaan blogin kanssa. Sen nimi Optimismia ja energiaa tuntui irvokkaalta hätäni keskellä ja kaikki aika meni vauvaan, omakotitalon pakkaamiseen sekä vuokra-asunnon etsimiseen. Elokuussa 2013, vain reilun 1,5 vuoden bloggaamisen jälkeen sanoin hyvästit blogille ja kerroin, etten kykene hommaan enää. Syitä en halunnut kertoa, sanoin vain, että nyt on vähän muuta mielen päällä. Ajattelin, etten koskaan palaa.

2014 ja paluu kotiin

Huhtikuussa 2014 alkoi tulla kevät. Meidän kotimme alkoi olla purettu ja uudelleen rakennettu. Lapsemme nukkui jo välillä paremmin ja auringosta sain valtavasti voimaa. Kävimme kolmistaan iltarasteilla suunnistamassa taapero kantorepussa keikkuen ja tuntui, että elämäni raskaimman talven jälkeen saan vähän kiinni kaikesta. Lapsi nukkui vuokrakodin partsilla pitkiä päikkäreitä ja niiden aikana tein muun muassa ystäväni polttarikansion (hän on kuopukseni kummi nykyään) ja mietin, että ehtisihän näissä hetkissä rustata vaikka blogia. Niinpä kaivoin sen esiin ja huutelin, onko täällä enää ketään! Yllätyin, miten äkkiä postauksiin tuli kommentteja että täällä ollaan ja toukokuussa 2014 osallistuin elämäni ensimmäiseen blogitapahtumaan, jonka järkkäsi ja johon minut kutsui Annamaria. Oli aivan ihanaa tavata ihmisiä jossain muissakin kuin vauvamuskarin merkeissä ja ajattelin, että paras päätös ikinä kaivaa blogi naftaliinista!

2015 ja Indiedays

Minulla oli pian hyvin suuri halu kehittyä blogin kanssa. Aloin saada kutsuja pressitilaisuuksiin ja oli ihanaa tutustua kollegoihin. Halusin kehittyä ja päästä asiassa eteenpäin. Kävin talvella 2014-2015 Helsinki Design Schoolissa muotitoimittajan opinnot, joka osaltaan innosti kehittämään blogia. Hain mukaan Indiedaysin yhteisöön ja pääsin helmikuussa 2015 mukaan. Olin niin innoissani! Se toi selkeästi lisää lukijoita ja ID:n kaksi kertaa vuodessa järjestämät tapahtumat olivat aivan parhaita. Kuuluin johonkin yhteisöön, siellä oli minua vastassa tuttu porukka. Blogeissa oli aktiivista kommentointia ja tunsimme monet toisemme. Ihan parasta blogiaikaa!

2016, toinen lapsi sekä Bellablogit

Tammikuun 2016 kuvassa on taas menossa noin 30. raskausviikko, ei muuten näy niin hyvin edestä! Lapsiemme lasketuissa ajoissa oli 5 päivää eroa, eli samoissa mentiin kuin kolme vuotta aiemmin. Olin alkanut profiloitua kotiäitinä ja kohta kahden lapsen äitinä yhä enemmän perhebloggaajaksi ja tein äärettömän mielelläni yhteistöitä esimerkiksi Särkänniemen, SuperParkin tai HopLopin kanssa. En enää pyristellyt rooliani vastaan kuten 2013, vaan hehkutin, että on oikeasti ihan mahtavaa aikaa elämässäni ja kävin ilolla vauvaharrastuksissa. Moni ystävä oli kotona ja sain aivan eri tavalla seuraa kuin esikoisen kanssa, kun meillä kävi hänen kavereitaan äiteineen kylässä. Oli suorastaan vaikeaa välillä mahduttaa kaikki leikkitreffit kalenteriin! Aivan parasta!

Päätin siinä samalla kahden lapsen kanssa kotona ollessani aloittaa kevytyrittäjyyden. Olin vakaasti päättänyt jälleen kehittyä blogini kanssa ja halusin hakea portaaliin, jossa blogeja on vähän ja mahdollisuuksia kaupallisiin yhteistöihin enemmän. Hain sinnikkäästi Bellablogeihin. Minulle soitettiin ja haastateltiin motiiveistani ja taustoistani elokuussa 2016, olimme leikkitreffeillä tuolloinkin ja neljästä pikkunaisesta lähti aikamoinen meteli. Pääsin Bellablogeihin ja siirryin sinne lokakuussa 2016 ja olin ihan hirmuisen ylpeä pienestä tekeleestäni, jota pyöritin kaiken muun härdellin ohella.

2017 – ensimmäinen puolimaraton, kotiäitihärdelli ja kunnianhimo

Tajusin muuten, että olen aina laittanut vuoden 2017 alipainoni juoksuinnostuksen piikkiin, mutta se ei ole totta. Tämä vuoden 2017 kuva on otettu ennen yhtäkään juoksulenkkiä. Alipainoon johti siis ihan se tauoton liikkeessä oleminen kahden kotiäitinä, jumpat, imetys ja ehkä unohdin välillä syödä siinä hässäkässä.

Vuonna 2017 aloin miehen kanssa juoksennella ja päätin osallistua HCR:lle puolimaratonille toukokuussa. Tyylini on vähän joka lajissa täysillä tai ei ollenkaan! 2017 oli ihana, mutta aika täysillä vedetty vuosi, jolloin syksyllä aloin ihmetellä kun en jaksakaan enää juosta ja olin ajoittain kiukkuinen kuin ampiainen. Anemia se sieltä nosti päätään, meni kevääseen ennen kuin tajusin.

2018 – Suomen Blogimedia, vakiintuneet tilaisuudet ja yhteistyökumppanit

Vuosi 2018 oli kivaa aikaa blogissa. Lapset aloittivat syksyllä päiväkodin sopparilla 10 päivää kuussa, eli minulla oli enemmän aikaa tehdä omia juttuja. Juoksin paljon, kävin tosi monissa kivoissa tilaisuuksissa Helsingissä ja loin tosi monia kontakteja. Oli kivoja yhteistöitä.

Meille ilmoitettin, että Bellablogit lopetetaan ja saamme siirtyä saman katon alla olevaan Suomen Blogimediaan jos haluamme. No totta kai halusin! Blogimediassa oli monta ”jättiblogia” omiin silmiini ja uskon, etten olisi ikinä sinne päässyt näillä lukijamäärillä ilman tätä ns. takaporttia. Muistan kun puhuttiin asiasta Karkkipurkin Annikan kanssa Ratinan kauppakeskuksen avajaissa huhtikuussa – ja lokakuussa asian sai julkistaa! Huh, minulle teettää vaikeuksia tällaiset puolen vuoden salaisuudet! 2018 oli ehkä elämäni paras blogivuosi – kivoja yhteistöitä ja tapahtumia, mutta edelleen suurin osa vuodesta kotiäitinä pirpanoiden kanssa. Ihania reissuja Vuokattiin ja Kyprokselle. Anemian löytyminen ja paranemisen aloittaminen.

2019 – kivoja yhteistöitä

Vuosi 2019 oli vähän etsikkoaikaa. Jo silloin minulle sanottiin, ettei tällaisia sillisalaattiblogeja voi olla olemassa, täytyy olla selkeästi perheblogi, urheilublogi tms. Jyyräsin vastaan. En halua profiloitua niin tiukasti!

Etsin töitä esikoisen mennessä eskaria kohti ja tajusin, että hän on sitten ensimmäistä kertaa viisi arkipäivää viikossa jossain hoidossa ja minulla aikaa tehdä töitä. Kirjoitin hakemuksia, petyin kerta toisensa jälkeen. Keväällä 2019 kuulin, että työttömät korkeakoulutetut saavat ilmaiseksi yrittäjyyskurssin. No sitä kohti sisuunnuin! Samalla ajattelin, etten voi ikinä alkaa yrittäjäksi, en tiedä siitä mitään, miten ihmeessä voin! Kesän ajan kävin yrittäjyyskurssia. Lasten leikkiessä heinäkuisena sadepäivänä Leon Leikkimaassa kavereiden kanssa minä istuin kahvion puolella ja kuuntelin luentoja yrittämisestä. Istuin terassilla heidän ollessaan pihaleikeissä ja tein kurssia.

Se johti siihen, että loppukesästä minulla oli kurssi käytynä, starttirahahakemus sisässä ja jännitys päällä. Kun saavuin kotiin ehkä maailman parhaimmalta pressireissuilta Pärnusta syyskuun alussa 2019 sain tietää, että starttiraha myönnetty ja yrittäjyys alkaa. IIIIK!

2020 – irtautuminen Bablerista, kommenttien häviäminen, IG:n jyrääminen, yrittäjyys

Vuosi 2020 oli koko maailmassa yhtä hullunmyllyä. Ehdin käydä miehen kanssa Tallinnassa tammikuussa samoin kuin äitini ja lasten kanssa helmikuussa ja siinä oli sitten ulkomaan reissut hetkeksi. Minun piti kevään myötä käydä yrittäjyysbuustausta kokeneen yrittäjän kanssa ja kehittää firmalle nettisivut ja oli sovittuna kivoja töitä ja… Tiedätte. Töitä peruuntui, buustaajan ehdin nähdä kerran, päikkyläinen ja eskarilainen jäivät 24/7 kotiin pääsääntöisesti minun vastuulle ja ajattelin että ei ole totta. Piti haukkoa happea hetki ja järjestellä ajatuksiaan.

Kesällä lähdin itsenäiseksi portaalista, eli Bablerista, joksi Suomen Blogimedia oli vaihtanut nimensä. Lähdin, että voisin enemmän itse määrätä hintani ja mitä yhteistöitä teen yms., mutta koin aivan kamalaa kauhua samalla. Tiesin, että lukijamääräni varmasti hetkellisesti putoavat ja kukaan ammattilainen ei enää myy puolestani tai väännä tilastoja yhteistöiden tuloksista. Olin kuin Jenkeissä aikanaan maailman suurimmassa puurakenteisessa vuoristoradassa – paskajäykkänä kauhusta ja samalla ihan innoissani, että uskalsin ja kokeilin!

IG alkoi syödä blogeja. Kaukana ovat sellaiset ajat kuten vuonna 2016, kun blogipostauksessa saattoi olla 50 kommenttia. Nyt kommentit heitetään Instassa ja paljon yksityisviestinä. Viime vuonna aika monessa paikassa kyseenalaistettiin myös blogien tulevaisuus.

2021 – uuden edessä, kivoja muita töitä, blogien tulevaisuus

Hämmästyin todella kun sain kommentin edelliseen postaukseen, että blogiani lukeva ihminen ei ole Instagrammissa. Se antoi intoa – joku siis ainakin lukee vain nämä juttuni eikä IG ole täysin jyrännyt kaikkea! Tasapainottelu näiden somekanavien välillä on haastavaa ajoittain.

Tälle keväälle on tulossa muutama mielestäni hyvin minun näköiseni yhteistyö. Lisäksi treenaan kohti hiihtomaratonia (tästä kirjoitan lisää asap) ja saan tehdä ison homman oman blogini ulkopuolella lempiaiheeni parissa. Olen tuntosarvet herkkinä urkkimassa siellä sun täällä uusia työtilaisuuksia ja innoissani vähän kaikesta ja aina.

Olen kipuillut yrittäjyyden kanssa paljonkin ja sitten taas toisaalta kiitellyt sen suomista mahdollisuuksista. Ei ole viikonloppua, kun en tekisi edes vähän töitä, mutta samalla olen läsnä joka ikinen arkiaamu eikä ekaluokkalainen joudu lähtemään yksin kouluun ikinä. Minä mieluummin vähän venytän penniä (aina eivät myynnit suju ja korona tekee osansa), kuin luovun ajasta lasten kanssa, se on ihan korvaamatonta miten läsnä on pystynyt olemaan. Ehkä blogeilla on vielä tulevaisuutta? Ainakin ne jäävät hyvin Googleen elämään ja hakusanoilla päädytään aivan jatkuvasti tännekin. Luetuin postaus on ollut viimeiset kaksi kuukautta postaukseni talvijuoksuvaatteista.

Kiitos kun olette mukana

Aika hurjaa millainen matka tänne on tallentunut. Lähtien ajasta kun ikäni alkoi vielä kakkosella ja olin lapseton siihen, että lapseni on jo koulussa ja minä olen yrittäjä. En olisi ikinä uskonut mille matkalle tämä homma vie. Miten ailahtelevaista elämä on kun toisinaan takoo päätään seinään ja seuraavassa hetkessä hihkuu, mitä saikaan tehdä tai kokea. Olen tutustunut ihan todella moneen upeaan ihmiseen, yrittäjään, yritykseen ja bloggaajaan tämän homman kautta. Olen tutustunut jo aika paljonkin moneen vakkarilukijaan ja kommentoijaan. Olen äärettömän kiitollinen kaikesta, mitä olen oppinut ja kokenut. Minusta on tullut juoksulähettiläs, minusta, joka ei blogia perustaessaan olisi suostunut ikinä lähtemään juoksulenkille.

Elämä tuo ihan älyttömästi mukanaan, kun rohkeasti menee, tekee ja sanoo asioihin kyllä. Voi miten kaipaan blogireissuja ja sitä pulinaa ihmisten kanssa, tulin niiltä aina niin täynnä ideoita takaisin! Halaukset pressipäivissä ja tutut kasvot antoivat intoa jatkaa kotona yksin puurtamista.

Mutta kyllä me näistä haastavistakin ajoista selvitään vai mitä? Tässäpä oli blogini ensimmäiset 9 vuotta hyvin tiiviinä pakettina. Kuinka moni on ollut alusta asti matkassa? Kiitos kun olette, arvostan hirveästi!

P.S. Kaikki kuvat ovat blogivuosien tammikuilta, paitsi 2014 kuva, kun blogi oli tauolla (tai lopetettu eikä sittenkään lopetettu).

JA VIELÄ: KIITOS, TUHANNESTI KIITOS RAKAS MIEHENI. Olet ottanut asukuvani syksystä 2014 lähtien. Ja ties mitkä muutkin kuvat reissuissa, juoksulenkeillä, pulkkamäessä, ravintoloissa, teattereissa, ties missä. Ilman sinua tämä homma ei pyörisi monessakaan mielessä.

Uusia tuulia elämässä edessä!

Huh, koko kevään kestäneen lamaannuksen jälkeen tuntuu, että vihdoin aurinko antaa virtaa ja olen alkanut tehdä taas asioita yritykseni eteen. Pari päivää sitten irtisanoin nykyisen sopimukseni portaaliini Bableriin, asia, jota olin jo pariin kertaan miettinyt kevään aikana. Silti tuntui todella pahalta, enkä halunnut (uskaltanut) päästää irti! Irtisanomiseen ei liity mitään draamaa, vaan tuntui, että tämä on ehkä paras veto kaikille tässä välissä. Silti se hirvittää tosi paljon ja lisää osaltaan yrittäjän yksinäisyyttä. Mutta ei auta kuin uskoa, että hyvää tästä seuraa!

Miksi blogata portaalissa tai itsenäisesti?

Suurimmat hyödyt ja haitat eivät monesti näy lukijoille, vaan ne ovat siellä taustatyössä. Halusin aikanaan portaaliin, sillä koin, että sitä kautta pystyisin kasvattamaan lukijamääriäni ja ehkä saamaan joskus jotain yhteistöitä. Ensimmäisen kerran pääsin osaksi portaalia alkuvuodesta 2015 ja minusta tuli yksi Indiedays Inspiration-blogeja. Sen koommin en olekaan ollut itsenäisesti, joten kyllä tuntuu jotenkin pelottavalta heittäytyä viiden ja puolen vuoden jälkeen!

Indiedaysilta siirryin Bellablogeille syksyllä 2016 ja Bellan alla bloganneet tyypit siirtyivät sitten suurin osa Suomen Blogimedialle, kun Bellat lakkautettiin. Lokakuussa 2018 minustakin tuli osa Suomen Blogimediaa ja arvostin sitä ihan todella. Olin hurjan kovassa seurassa, jonne en välttämättä olisi päässyt ilman tätä Bella-polkua! Tuolloin tuli ottaa myös oma domain ja näin blogini osoitteesta tippui kaikki päätteet pois ja olen pari vuotta maksanut itse omaa domainiani.

Portaalien takana pyörii valtava koneisto myynnin ja markkinoinnin ammattilaisia, eli kaikki tuo tuki tippuu pois, kun häivyt itsenäiseksi. Toisaalta sopimus myös velvoittaa ja sitten kun sitä ei enää ole, saa sitten ”rellestää” blogissaan miten tahtoo. Olkaa rauhassa, en ala mitään riehumaan, mutten keksinyt kuvaavampaa sanaa! Rellestää omassa blogissaan! Siis myydä ja hoitaa yhteistyökuviot yms. vapaasti. Kaikki myynti ja markkinointi ja raportointi on siis tasan itse hoidettava, kaikki it-hommeleihin liittyvä ja.. HUIH! Pärjäänkö? On vaan uskottava, että kyllä!

Portaalit ovat antaneet minulle lisäksi tilaisuuksien myötä mahdollisuuden tutustua todella moneen tyyppiin. Ennen kaksi kertaa vuodessa pidettävät Indiedaysin-päivät olivat ihan mahtavat juuri sen takia, että siellä puhuttiin suut vaahdoten blogijuttuja ja tutustuttiin ihmisiin. Sieltä on jäänyt paljon edelleenkin tuttuina olevia ihmisiä, fb-kavereita, ihmisiä joille laitellaan viestiä. Todella tärkeä juttu! Nykyisten kollegojen kanssa on vaihdettu whatsappeja ja mm. Rämön Satu on sellainen nainen, että on hätä mikä tahansa tai ongelma mikä vain, niin Satu auttaa, Satu rauhoittaa, Satu on ihan huikea bisnesnainen! En koe, että ilman portaaleja olisin saanut sellaista yhteisöllisyyden tunnetta, tuttuja ja tukea, joka on auttanut minua monessa käänteessä! Sekä bloggaaminen että yrittäjys ovat välillä tosi yksinäisiä juttuja ja verkostot ovat kultaakin kalliimpia!

Mikä blogissani muuttuu?

No ei moni asia päällepäin. Oikealla sivupalkissa oleva laatikko, joka kertoo portaalin eri blogien uusimmista postauksista poistuu. Muista blogeista tulee jonkin verran liikennettä omaani, joten jännittää kuinka rajusti tuo poisto vaikuttaa lukijamääriini. Osoite on sama, joitakin mainoksia poistuu. Ei siis päällepäin näy ihan hurjia eroja, mutta täällä taustalla kuhisee yhtä aikaa kauhu ja into!

Lisäksi meinasin noita yläpalkissa olevia alasivuja vielä säätää. Siellä oli aiemmin kategoriat, jotka koin vähän turhiksi (nyt joku sanookin rakastaneensa niitä! :D) ja ajattelin tehdä sinne alasivun, joka kertoo mitä muuta teen yrittäjänä kuin blogihommia. Tässäkin säädössä minua on auttanut yksi bloggaajakollega, kiitos Hannamaria! Vitsi nämä it-asiat ovat vaikeita itselleni välillä.

Yrittäjänä teen muun muassa käännöstöitä kahteen eri maahan, hoidan yhden firman asiakaspalvelua, teen IG sekä blogiyhteistöitä, olen kirjoittanut blogisisältöjä toisille yrityksille, olen tehnyt Pälkäneen kunnan työntekijöille viestintäohjeet ja! Kun on aika, vedän myös hirveän mielelläni livenä esimerkiksi matkailijoita tms.puhujatilaisuuksia. Nyt vaan pitää nousta tästä kevään apatiasta ja alkaa virittelemään verkkoja vesille joka puolelle, nyt se on vain ja ainoastaan minusta kiinni mitä saan myytyä!

Mitä odotan tulevaisuudelta yrittäjänä?

No kaikkia ihania ja kivoja ja erilaisia projekteja! Vinkatkaa ihmeessä, jos tiedätte mihin kannattaisi verkkoja heitellä tällä taustalla! Nyt en istu ajattelemassa että mitä jos tämä ei onnistu, vaan keskityn siihen, että kyllä onnistuu. Olen reipas puhumaan niin kasvotusten kuin puhelimessa, enkä ihan tyhjästä aloita. Jään kaipaamaan sitä yhteusöllisyyden tunnetta, että kuuluu johonkin. Ja varmaan kaipaan montaa muutakin juttua vielä, 5,5v portaaleissa on kauan. Mutta yrittänyttä ei laiteta, vaan nyt porhalletaan innolla kohti uusia tuulia. Pitäkää peukkuja, aika näyttää oliko fiksu vai elämäni tyhmin veto!


mekko ZARA/ bikinit CHANGE LINGERIE/ korvikset UHANA DESIGN/ rannekoru OXXO

Mutta nyt kohti kesäistä viikonloppua, niin innoissani näistä keleistä! Suuntokin jättänyt ihanan jäljen ranteeseen ja alusvaatteina kuvissa bikinit, mutta sehän on kesän merkki vai mitä! Kiitollisena kelistä, kiitollisena kaikista mahdollisuuksista mitä olen saanut ja kokenut, kiitollisena teistä siellä ruudun takana. Voi miten toivon, että pysytte matkassa, vaikka blogiin ei kuukauden kuluttua voikaan enää klikata vaikka sieltä Sadun blogista!

Ihanaa aurinkoista viikonloppua kaikille! Näkyykö se lukijalle on blogi portaalissa tai onko sillä merkitystä itsellesi? Entä bloggaajana, haluatko olla itsenäinen vai porukassa?