Ajattelin, etten sotke lusikkaani tähän asiaan sen enempää, kuin että kerroin Instastooreissa, miksen lähtenyt mukaan haasteeseen. Olen viimeisen kahden päivän aikana saanut kahdeksan viestiä siitä, että Instagrammissa pyörii haaste, jossa täytyy postata mustavalkoinen kuva itsestään ja laittaa alle teksti challenge accepted. Sillä tuetaan naisia ja sitä, että olemme vahvoja ja uskomattomia. Mukaan pitäisi viestistä riippuen haastaa 20-50 naista. Minulla on ollut haasteesta hyvin kahtiajakoinen fiilis ja oli olo, että ajatuksiaan siitä pitäisi avata. Tai ehkä ei pitäisi, haluaisin. Näitä sanoja on hyvin vaikeaa valita ja aiheesta pelottaa aina kirjoittaa, joten toivon, että saatte kiinni tästäkin vähästä. Astun tässä todella epämukavuusalueelle.

Challenge accepted – haaste sai alkunsa Turkista Pinar Gültekinin murhasta

Turkissa surmataan keskimäärin joka päivä nainen, omassa kodissaan. Pinar Gultekinin murha tuli ilmi, kun hän oli ollut kadoksissa muutamia päiviä ja poikaystävä myönsi tappaneensa hänet. Meksikossa kuolee noin yhdeksän naista päivässä ja koronan tiukentamien liikkumisrajoitusten myötä Perussa arvioidaan kadonneen 900 naista, joiden katoamista ei edes tutkita. Turkki harkitsee eroamista Istanbulin sopimuksesta eli Euroopan neuvoston yleissopimuksesta, jonka tarkoitus on ennaltaehkäistä lähisuhdeväkivaltaa. Naiset ovat Turkissa osoittaneet mieltään kadulla viimeisimmän surman myötä ja Instagrammissa alkoi haaste, jossa kuvan alle piti kirjoittaa challenge accepted. Turkkilaiset naiset lähettivät toisilleen yksityisviestillä tietoa siitä uhasta, että kuka vain voi olla seuraava uhri ja haasteen jakaa itsestään mustavalkoinen kuva. Jossain vaiheessa haaste on muuttunut sellaiseksi, että kehutaan ympärillä olevia naisia, ystäviä, vieraita naisia ja kyse on naisten voimaantumisesta. Siinä ei minusta ole mitään pahaa, mutta sille voisi olla aika erikseen. Tärkeä sanoma haasteen alkuperästä jäi hyvin monelta kuulematta.

Suomi on Euroopan unionin toiseksi turvattomin maa naisille

Minä en missään nimessä halunnut syyllistää ketään, joka postasi mustavalkokuvan tietämättä haasteen alkuperää. Se aiheutti hämmennystä, kun monelle selvisi mistä haaste on lähtenyt. Mm. Maria Veitola lisäsi kuvan alle tiedon haasteen alkuperästä. Jotkut poistivat kuvan, toiset olivat sitä mieltä, että voimaannuttamiskampanja on ihan eri asia kuin tämä alkuperäinen Challenge accepted-kampanja. Minä katselin yksityisviestejä missä minut haastettiin mukaan ja mietin, mitä sanoisin. Moni sanoi jo asian niin selkeästi feedissään. Muun muassa Instagrammissa @puhumuru ja @oimutsimutsi selittivät hyvin, mistä haasteessa on kyse.

Mutta se, mitä itse opin haasteesta, oli Suomen turvattomuus. Suomi on Euroopan unionin toiseksi turvattomin maa. Se pysäytti. Miten paljon ympärillämme tapahtuu kodin seinien sisällä, eikä tämä poikkeuskevät ole varmasti auttanut asiaa yhtään. Päinvastoin.

Henkiset arvet

Miksi en itse osannut pukea ajatuksiani sanoiksi tai miksi en halunnut lähteä mihinkään voimaannuttamisideaan oli se, että kannan aikamoisia henkisiä arpia varmasti lopun elämääni sisälläni. Sen asian kanssa on hyvin, hyvin yksin. En puhunut kenellekään asioista ennen nykyistä aviomiestäni ja hänellekin puhuminen on hyvin vaikeaa. Julkisesti en puhunut mistään ennen kuin viisitoista vuotta oli kulunut. 3,5 vuotta elämässäni pyöri hyvin vaikea ja haastava ihmissuhde, jonka haastavuudesta syytin pääasiassa itseäni. Ja koska paljon hyviäkin hetkiä oli, en osannut irrottautua. Olin lisäksi hyvin nuori. En halunnut puhua, koska en ollut samanlaisessa vankilassa kuin moni on, kotona ilman pääsyä pois. Eihän henkinen lynttääminen, alistaminen tai uhkailu ole mitään väkivaltaa. Identiteettini oli 19-vuotiaana täysin haussa ja vei vuosia, että uskalsin lähteä yksin mihinkään, ilman että siitä olisi seuraamuksia. Mieheni ei ymmärtänyt yhtään, miksi en menisi tyttöporukalla opiskelijabileisiin ja minä en ymmärtänyt ollenkaan, että saisin mennä johonkin yksin. Minä olen tällainen kokemusteni vuoksi, vähän rikki aina, mutta vahvempi kuin aiemmin ja päässyt eteenpäin. Tuli eräs tapahtuma, jonka myötä heräsin siihen, ettei näin voi jatkua, tässä käy vielä huonosti. Pääsin irti, mutta moni ei pääse.

Koska asia on kipeä ja tulee varmasti aina olemaan, haasteen alkuperä kosketti niin, etten osannut vain huolettomasti postata mustavalkokuvaa. Se häpeä on syvällä. Miksi antaa asioiden tapahtuma, onko tämä ihan vain oma syyni, en kyllä ikinä kerro kenellekään. Voi kun voisin auttaa edes yhtä naista hädässä. Sinänsä siis kampanja toimi, kun se sai taas pyörittelemään asioita päässään ja samalla on hyvin avuton olo sen suhteen, mitä voi tehdä.

Olen kirjoittanut asiasta pari vähän ”epämääräistä” tekstiä, aihe on vähän liian vaikea. Niitä voit lukea täältä, täältä ja täältä.

Voimia ja rohkeutta sinulle, joka ehkä luet tämän ja olet vaikeassa tilanteessa. Muista että on olemassa esimerkiksi Naisten Linja, josta hakea apua.

P.S. Tiedostan, etteivät kuvat liity aiheeseen, mutta koin niissä olevan jonkinlaista toiveikkuutta.