Ystävänpäivän alusvaatekuvaus

*kaupallinen yhteistyö Change Lingerien kanssa

Ensi viikolla vietetään kansainvälistä ystävänpäivää ja muistetaan ystäviä. Tai Valentine’s dayta, eli hetkiä rakkaimman kanssa. Ystäviä on monenlaisia, eri elämäntilanteista matkaan tarttuneita. On ehkä puoliso, on treeniystävä, se, joka lähtee aina kanssasi syömään, se, jota kehtaa pyytää avuksi, kun tarvitsee ruokaa sairastuvalle. Kaikkia erilaisia ystäviä kuitenkin yhdistää se, että heihin voi luottaa. Heidän edessään voi olla oma itsensä, vaikkakin ehkä vähän erilaisessa roolissa kullakin kertaa.

Ystävänpäivän aatteissa kuvasimme näitä kevään ihania uutuuksia Changelta teille nähtäväksi ja inspiraatioksi. Edessä on niin ystävänpäivä kuin naistenpäivä ja olisi ihana ajatus saada aamulla kukkia rakkaimmalta tai kenties lahjakortti alusvaateliikkeeseen? Ja miksei voisi hemmotella itseäänkin vaikka naistenpäivänä! Sillä niinhän se on, että itsensäkin ystävä tulee olla!

Mietin kuvia ottaessa, että hyvät alusvaatteet ovat kuin luotettava ystävä – niihin voit luottaa. Ei tarvitse nykiä tai korjailla päivän aikana ja niissä sujuu niin urheilu kuin muut päivän askareet. On muuten tutkittu juttu, että istuvat alusvaatteet kohottavat itsetuntoa ja yhdyn tähän – olo on kauniimpi ja ryhdikkäämpi, kun alusvaatteet ovat oikean kokoiset. Olen teille useaan kertaan kehunut Changen myymälöiden mahtavaa ja asiantuntevaa palvelua sekä laajaa kokoskaalaa ja moni on teistä yhtynyt näihin mietteisiin kommenteissaan.

Mietin myös kuvia ottaessa, että en ehkä osaisi heilua luontevasti alusvaatteissa kameran edessä ilman, että kameran takana olisi se oma Valentine, hän, johon täysillä luotan ja jonka edessä uskallan olla oma itseni. Itseään pitäisi muistaa rakastaa ja arvostaa samalla tavalla, kuin miten ajattelee ystävistään. Rakastaa jokaista kohtaa ja muotoa ja niitä eri parisiksi imetyksen myötä käyneitä rintoja. Aina se ei ole niin helppoa, mutta kuten Changen motto kuuluu ”love all shapes”. Olemme kaikki erilaisia, mutta kaikille löytyy varmasti kauniit alusvaatteet. Itse asiassa tuolla lomallamme kuvaillessa mietin, miten mutkatonta lapsille on niin alastomuus, oma vartalo kuin ystävyys. Sujuvasti lapset ystävystyivät naapurimökin lasten kanssa ja lähtivät reippaasti laskettelemaan uusien ystävien kanssa. Hilppaisevat alasti vaikka hankeen sen enempää miettimättä. Tätä asennetta haluan itsekin lisää, elämästä nauttimista ja turhien pyörittelyjen jättämistä! Aika lähellä oltiin, kun kaksi kävelylenkillä ollutta naista hihitteli paidattomalle sporttiliivilookilleni -15 asteen pakkasessa!

Mutta entä sitten nämä tuotteet joita kuvailimme, mikä oli suosikkini ja mikä ehdoton luottotuotteeni?

Oma ykkössuosikkini kevään uutuuksista on kaunis Flora-setti. Istuu kuin hansikas, mutta oli muuten sen verran napakampaa kokoa, että jouduin ottamaan ympärysmitan 70 cm normaalin 65 cm sijasta. Flora saa oloni jotenkin kauniiksi ja kevyeksi, sen pitsi on kaunista ja selän yksityiskohdat hurmaavia. Nuo olkaimet saa vaihdettua myös tavallisiin ja minulla ne ovat pysyneet myös ilman olkaimia, jos esimerkiksi joku kesävaate on vaatinut olkaimettomia liivejä! Plussaa Changelle myös siitä, että liivejä löytyy monien kokojen lisäksi topattuja, kevyesti topattuja tai ilman toppauksia – kaikille jotain!

Pakkaspäiviin ja talveen sopivat puolestaan täydellisesti suloinen yöasu pitsikoristein sekä pörrösukat, jotka ovat jalassani illalla, yöllä ja aamulla. Täydellisen pehmeät ja lämmittävät. Näissä ei voi kokovalinta mennä pieleen, sillä ovat yhden koon sukat! Nämä yöasut täytyy kokea itse päällä, ovat superkeveitä ja pehmeitä!

Silkkitoppi oli minulle sellainen tuote, jota en ole koskaan kokeillut vuosien Change-asiakkuuteni aikana. Se on ihanan ylellinen tuote, joka käy mielestäni yhtä lailla yöasun luksusosaksi tai alustopiksi päivämenoon. Itse ihastuin tuohon etuosan leikkaukseen, passaa ainakin omalle vartalolleni täydellisesti. 100% silkki lämmittää talvella ja viilentää kesällä, joten sopii hyvin monenlaiseen käyttöön! Tässä topissa kannattaa (kuten muissakin alusvaatteissa) noudattaa sitten ehdottomasti pesuohjeita, ettei silkki mene pilalle.

Ja sitten se tuote, josta voisin puhua ummet ja lammet. Tuote, josta minulle on useampi Instagrammin puolella kommentoinut, ettei tiennyt Changen myyvän urheiluliiviä! Tämä liivi löytyy omasta kaapista mustana, sinisenä ja violettina (tosin violetin päivät alkavat olla luetut) ja mikä ihastus oli löytää se kevään uutuuksista karkkipinkkinä! Törmäsin juuri Instassa tekstiin, että urheiluliiveillä ei tulisi olla synttäreitä. Ahkerasti käytetyt sporttiliivit eivät siis saisi nähdä useampaa vuotta. No, kyllä itselläni ainakin on pidempäänkin käytössä, mutta kannattaa muistaa aika ajoin uusia liivinsä ja ennen kaikkea tarkistaa kokonsa! Sitten kun koko on tiedossa (niin kuin oma sporttiliivikokoni), onkin helppo tilata uudet vaikka netistä.

Te tiedätte, että käytän sporttiliiviä koko ajan. Olen tällä mallilla kisannut puolimaratonit, juossut yli 2000 kilometriä, jumpannut, hiihtänyt, lautaillut, pyöräillyt ja ratsastanut. Se on pehmeä, kuin toppi liivien sijaan ja tukee silti superhyvin. Tämän nimeen kyllä vannon myös vahvasti!

Kameran takana heilui näissä kuvissa minun luotetuin ystäväni ja elämänkumppanini ja siksi tilanne oli hyvinkin kiva ja luonteva. Kyllä minua rehellisesti sanottuna jännittää julkaista teille tällainen läjä alusvaatekuvia. Pitäisi muistaa, että oma vartalokin on ystävä. Se muuttuu jatkuvasti ja viimeisten viiden vuoden aikana oma liivikoko on heitellyt edes takaisin lasten myötä, mutta aina mennessäni pyytämään apua Changen liikkeeseen olen tuntenut kopissa itseni kauniiksi ja ilahtunut löydöistäni. Muistan vieläkin sen tunteen, kun hipsin liikkeeseen kahden imetyksen jälkeen ja sanoin ”kaikki liivit ovat käyneet isoiksi, voisitko auttaa?”. Ja myyjäneiti alkoi esitellä liivejä, jotka tukevat erityisen hyvin imetyksen jälkeen – itsetuntoni nousi välittömästi.

Kiitän siis Changea tästä pitkäaikaisesta ystävyydestä, on ilo käyttää tuotteitanne! Jos haluat muistaa ystävää tai oma liivikaappisi vaatisi päivitystä, nappaahan itsellesi alekoodi OPTIMISMIA, jolla saa 35% alennusta. Se käy niin verkkokaupassa kuin liikkeessäkin ja on voimassa 10.3.19 asti, eli ehdit rauhassa käyttää sitä vaikka naistenpäivän shoppailuihin.

Mitä omaan ystävänpäivääsi kuuluu? Oletko sinä jo Changen ystävä? Suloista alkavaa viikonloppua!

Tärkeintä on mitä on alla – asiaa urheilualusvaatteista

*kaupallinen yhteistyö Change Lingerien kanssa

Urheilu on ihanaa. Urheilu on itselleni eräänlainen elämäntapa, joka kuuluu päiviin ja on kuulunut erinäisten lajien myötä koko aikuiselämän. Se saa endorfiinit jylläämään kropassa, naaman kääntymään hymyyn, tuo hyvän unen ja saa ruoan maistumaan paremmalta.

Urheiluhetken saa kuitenkin pilattua hetkessä jos varusteet ovat väärät. Viime talvena elvytin hiihdon 17 vuoden tauon jälkeen. Lipsutin menemään lainasuksilla ja välillä tuntui, että menen enemmän taaksepäin kuin eteen. Laji muuttui radikaalisti omien, sopivien suksien myötä ja hiihdin lähes päivittäin.

Sama homma alusvaatteiden kanssa. Jos päälläsi on urheiluliivit, jotka eivät tue ja joita pitää nykiä paikalleen, alkaa hommasta mennä maku. Pahinta on pomppiessa valuvat olkaimet, joita pitää palauttaa paikoilleen! Koettu on täälläkin. Jos keskittyminen herpaantuu liivien nykimiseen tai pahimmillaan rintoihin sattuu, kun ne eivät ole tarpeeksi tuetut, menee hommasta hyvin herkästi maku.

Sanoin miehelle yhden lenkin jälkeen, että juoksussa pääsee pitkälle kun sukat, kengät ja urheiluliivit ovat kunnossa. Toki on kivempi juosta virtaviivaisissa vaatteissa kuin lepattavissa tuulihousuissa, mutta sukilla, kengillä ja liiveillä pääsee pitkälle. Olisi ihan kamalaa talvijuoksussa alkaa säätämään pakkasessa putoavien tai huonosti asettuvien liivien kanssa. Sen sijaan esimerkiksi reikä trikoissa ei meinaa mitään, mutta hiertävät liivit tai sukat pilaavat koko homman! Ei ole mitään niin ärsyttävää kuin rakko, joka paranee sitten viikon.

Oma juoksuharrastukseni täyttää tällä viikolla kaksi vuotta, entisestä jumppapirkosta on tullut enemmänkin lumisilla kaduilla kipittäjä. Koko juoksu-urani olen vetänyt Changen urheiluliiveillä. Niitä on ollut kahdet, kun toiset ovat pesussa, toiset ovat olleet käytössä. Lähes päivittäin, jumpissa, hiihdossa, juoksussa, helteessä ja pakkasessa. Tänä vuonna juoksukilometrejä on kertynyt noin 1200 kilometriä. Voitte kuvitella, millä rasituksella liivit ovat olleet ja paljonko niitä on pesty. Silti ne ovat näyttäneet siisteiltä, ovat olleet ehjät ja kaikinpuolin toimivat edelleen. Melkein. Nimittäin viime kuukaudet liivin alaosa ja sykevyö ovat saaneet verinaarmun rinnan kohdalle yli 10 kilometrin lenkeillä. Sinänsä pieni homma, eikä ole juostessa tuntunut, mutta suihkussa kirpaisee inhottavasti. Olen ihmetellyt ääneen miehelle mistä tämä johtuu, kun ei ole aiemmin ollut ongelmia. Sitten tajusin.

Olen vaihtanut lenkkarit noin puolen vuoden välein, kun ne kerta kaikkiaan alkaa olla juostu loppuun. Niitä on kertynyt vino pino eri väreissä, sukkia olen uusinut ja liivit… Niin. Niillä on juostu puolimaratoneja, niihin menee suurin osa helteellä hiestä ja ne ovat kaikista eniten pesty. Ehkä ne ovat tulleet tiensä päähän? Mietin miten höhlä olen ollutkaan, kun en ole aiemmin ajatellut asiaa.

Marssin siis Ratinan Changen myymälään, jossa minut otettiin vastaan avosylin, kuten aina. Aina, kun olen kirjoittanut Changesta, olen saanut saman palautteen ja kommentteja teiltä – Changen myymälöissä on hurjan hyvä ja asiantunteva palvelu. Minä tiesin missä koossa haluan uudet urheiluliivit ja valitsin sähäkän siniset kokomustien sijaan. Sen sijaan hetki vierähti kopissa, kun valitsin Changen tarjoamaa joululahjaa. Tällä hetkellä on niin valtava määrä ihania pitsialusvaatteita ja toisaalta superpehmeitä yöpaitoja, että valinta oli vaikea. Sininen veti puoleensa ja sainkin matkaani kauniin, suosikkimallissani olevan setin.

Olin aluperin skeptinen Changen urheiluliivien suhteen – ne näyttivät liian mukavilta. Niihin ei tarvitse pujottautua, ne saa helposti päälle. Ne ovat pehmeät ja mukavat ja samalla kauniit. Rakastan korkealle nousevaa yläosaa, helteessä liivi menee vaikka toppina. Alaosasta urheiluliivit ovat joustamatonta materiaalia ja yläosa on joustavampaa, hengittävää materiaalia. Skeptisyys on kadonnut juostuen kilometrien myötä. Ne pysyvät paikallaan, tukevat todella hyvin, eivä esimerkiksi tiukasta juoksupaidasta näy saumoja ulospäin. Liivit eivät nouse, vaikka käsiä nostaa, kuten näette kuvasta, vaan istuvat kuin hansikas. Näitä en vaihtaisi.

Uudet sähäkän siniset liivit pääsivät tositoimiin alle vuorokausi niiden hommaamisesta, kun juoksimme 15 kilometriä pimeydessä. Tutkin rinnan kohdan jälkikäteen, ei naarmuja, ei mitään tuntemuksia. Jes! Täytyy siis muistaa miettiä niitä alusvaatteitakin useammin, ne ovat niin arjessa kuin urheilussa loppujen lopuksi lähes tärkein osa pukeutumista, joka tuo itsevarmuutta ja istuvuutta muihin vaatteisiin. Kannattaa muuten kurkata mm. nettisivut, nyt on niin urheiluliiveissä kuin muissakin seteissä hyvät alet!

Onko itselläsi näitä liivejä käytössä tai kokemuksia Changesta? 

Ohittamattomat varusteet rannalle

Meinaan olla ihan jumissa. Maanantain postaus oli niin henkilökohtainen ja teidän viestitulva niin ihana, että menin ihan hämmennyksiin. Jatkan tästä aiheesta varmaan vielä, mutta pakko vetää taas happea. Kiitos jo nyt kaikille hurjasti!

Sitten yritin tehdä niitä kymmentä postausta Kyprokselta, jotka ovat olleet mielessä. Mutta niidenkin kuvien katsominen on niin haikeaa ja vaikeaa. Ja samalla nyt on kerhot loppu ja muksut viihdytettävänä koko ajan (ja kivaa on ollutkin, tästäKIN ja kesänviettojutuista on pitänyt postata).

Siis hirveä jumi on päällä ja vähän myös ajanpuute. Ajattelin alkaa purkamaan asiaa yhdestä mieluisasta aiheesta, nimittäin kesän taas parhaimmista uikkareista. Tai bikineistä ennemminkin, vaikka hyvin samanmoisena kuin mustat bikinini löytyy myös kokouikkaria.

Muistatteko, kun kehuin kovasti Changen bikineitä viime kesänä? Ne ovat olleet aivan parhaat edelleen, mutta myös kovassa käytössä auringon ja klooriveden alla, joten toivoin löytäväni täksi kesäksi uudet. Uimavarusteet tulisi pestä makean veden alla jokaisen käyttökerran jälkeen, mutta kyllä tuo suolavesi, kloori ja aurinko on aika kova kuuri niille silti. Löysin lopulta Changelta kahdet kivat bikinit, joista en voinut valita kummat ovat kivemmat ja lisäksi löysin aivan parhaan vaatteen niiden päälle. Ohuen, mutta peittävän, eikä liian kuuman kaftaanin. Se päällä köpsyttelin rannalla ja altaalla ja aamupalalla ja ties missä. Bikineissä nyt melkein asuin sen kaksi viikkoa.

Valitsin reissuun matkaani sähkönsiniset bikinit Swim Classic-sarjasta, sillä ne ovat aivan yhtä nappi kuin viime vuoden biksut, jotka myös ovat samaa sarjaa, mutta kuosin nimi Santo Domingo. Ilokseni huomasin, että sitä on vieläkin myynnissä! Alaosa on tarpeeksi peittävä (minä olen niitä, jotka eivät voi olla jos pakarat vilkkuvat ulkopuolella!) ja yläosa on ihana niin halterneckin kanssa kuin ilman. Vaikka halterneck ei ollut paikallaan sidottuna niskassa, pysyivät bikinit päällä niin vesileikeissä, mereen hyppiessä kuin tanssiessa (pitihän sitä aqua discoon mennä tietenkin). Väri on lisäksi ihanan syvän sininen ja nämä menivät monesti myös täydellisenä alusasuna. Muuten, Nissi beachin ihmismassaa katsellessani totesin miehelle, että sähkönsininen oli selkeä trendiväri tänä keväänä, näin hyvin monet siniset bikinit ja uikkarit!

Pienten lasten kanssa altaalla ja rannalla puuhatessa harvemmin maata tönöttää missään, vaan siellä painitaan, kaivetaan hiekkaa, juostaan, kannetaan lapsia, pompitaan ja vähän kaikkea muutakin. Swim Classic-sarjan napakka yläosa ja tarpeeksi napakka ja peittävä alaosa ovat olleet niin täydelliset lasten kanssa puuhatessa, etten edes harkinnut etsiväni uusia bikineitä muualta. Niin ja ihan oman mainintansa ansaitsee aina ja ihan aina Changen palvelu. Innostuin, kun Ratinaan avattiin uusi Change ja tönötin varmaan tunnin pukukopissa miettimässä parasta vaihtoehtoa Hennan sinnikkäästi minulle vaihtoehtoja esitellessä. Tiesin, että Swim Classic on paras niin aktiiviseen rantaelämään kuin omalle kropalleni, mutta pelkäsin että olen tylsä, jos valitsen saman mallin kuin viime vuonna. Onneksi oli kahdet mitä vaihdella (ja jännät rusketusrajat sitten näkyivät toisia käyttäessä…!).

Mustissa bikineissä minua viehätti tuo hauskan erilainen yläosa, joka olikin sitten vähän tarkempi niiden vesijumppien suhteen, mutta täydellisen hauska rantaelämään. Se näkyi myös kauniisti kaftaanin alta kuin koruna, joten tykkäsin siitä senkin vuoksi. Mustaan yläosaan kuului automaattisesti pienen pieni alaosa, mutta tuskani niiden kanssa ymmärrettiin Changella. Olen kerran ostanut setin, jossa oli täydellinen yläosa, mutta liian pieni alaosa omaan makuun ja käyttämättähän se jäi. Koko setin pitää olla oman näköinen, jotta sitä tulee käytettyä. Henna toi minulle erilaisia alaosia sovitukseen, koska erilaisia mustia onneksi löytyi ja valkkasin niistä tai extension-mallin, jossa vyötärönauhaa saa kääntää ylemmäs tai alemmas makunsa mukaan. Ihan täydellinen!

Näissä bikineissä siis asuin sen kaksi viikkoa. Ja ehkä pääsen pukeutumaan niihin taas, sillä pari päivää pitäisi olla hellettä! Jos kaipaat reissuun tai hellekeleille bikinejä, niin suosittelen kurkkaamaan Changen alet!

Ja kun rantaelämästä on kyse, täytyy vielä nostaa ihan ykköset aurinkorasvat esille. Piz Buin on ollut meillä monena vuonna matkassa, tällä kertaa oli niin kertoimella 15, 30 kuin 50. Lisäksi huuliin olen käyttänyt heidän suojakertoimen 30 rasvaa ja se on aina laukussa, itselläni huulet meinaavat palaa kaikkein herkimmin. Tuosta kertoimen 50 rasvasta mieskin totesi, että on todella miellyttävä, joskus nuo vahvemmat rasvat ovat niin tutinaa, että iho on valkoisen rasvan peitossa. Tämä herkän ihon rasva imeytyi ja suojasi hyvin, mutta se että mies kehuu jotain rasvaa, se oli ihan uusi juttu!

Ja tuo Björn Borgin rantakassi on muuten ollut aivan paras. Siinä on leveät hihnat mistä kantaa, se syö sisäänsä pari pyyhettä, rasvat, juomapullot ja uikkarit ja kuosiakin rakastan. Nyt se osoittaa hajoamisen merkkiä ja olen ihan hädissäni. Ostin sen lennon tax free-valikoimasta pari vuotta sitten, saisikohan jostain uuden? Näin yhdellä naisella hotellissa samanlaisen ja hyvin uuden näköisen, eli ehkä niitä vielä saisi!

Olkaahan muuten kuulolla vielä tällä viikolla, sillä facebookin puolella luvassa on kaftaaniarvonta! Ja tänään on myös viimeinen päivä osallistua Särkänniemen arvontaan, klik!

Ihanaa aurinkopäivää kaikille! Mistä olet itse löytänyt parhaat bikinisi?

Kuvien vaatteet ja asusteet:

bikinit CHANGE (saatu)
kaftaani CHANGE
kengät H&M
korvikset CORUU (saatu)
hattu ESPRIT
aurinkorasvat PIZ BUIN (saatu)
rantakassi BJÖRN BORG