Sitä täytyy ihmisen näköjään elää itsensä kanssa lähes 40 vuotta, ennen kuin oppii edes vähän tuntemaan itseään. Minä olen pitänyt itseäni vähän heittäytyjänä, ex tempore-ihmisenä ja ties minä ”coolina” tyyppinä. Etten muka suunnittele urheilujani (no en kovasti kyllä), enkä viikon ruokia etukäteen (mikä olisi vain ja ainoastaan järkevää mutten malta) ja voin lähteä tosta noin vain reissuun. Että tosta noin vain asuin Thaimaassa monta vuotta.
Olen jyystänyt yrittäjäkurssia välillä itku kurkussa eteenpäin. On tuntunut siltä, että pitäisi handlata niin monta uutta asiaa ja laskelmaa yks kaks. Olen soittanut pankkiin, työkkäriin, tilitoimistoon ja… isälle! Suutuin hänelle (no en suuttunut, mutta tokaisin), että kun olet alaa nähnyt, mikset sanonut että yrittäminen on näin haastavaa? Tai ajattelin, että se itse yrittäminen on haastavaa, mutta että yrityksen perustamisessakin saan jo hepulin. No, itse asiassa kaikki on täysin handlattavissa. Olen kahlannut asioita läpi samalla kun tytöt ovat olleet kesälomalla (kakka äiti täällä hei) ja yrittänyt tehdä taas kaiken liian äkkiä. Kun on kärsimätön sielu. Mutta uuden edessä olen ollut aika tiukoilla taas. Sitten pysähdyin ajattelemaan – olen kyllä kärsimätön (eli sen takia monesti aikaansaava, kaikki pitää tehdä heti ja nyt) ja yllytyshullu kokeilija, mutta olenko spontaani? Minulla itse asiassa pyörii pään sisällä niin tarkka kalenteri täynnä rutiineja ja tapoja, että kun mietiskelin asiaa tällä viikolla, pelästyin itsekin.
Torstaina olimme Pyynikillä ensi-illassa. Facebook oli muistuttanut minua erilaisista muistoista päivältä 4.7. eri vuosina. Olin juonut teetä ja lukenut Me Naisia vuonna 2014. Pakastanut mansikoita vuonna 2018. Ollut teatterin ensi-illassa vuonna 2018. Järkytyin. Istuin siinä lukemassa aamulla tullutta Me Naisia teen kanssa, olin lähdössä teatterin enskariin ja… illalla poimin ja pakastin mansikoita. Siis täsmälleen samalla päivämäärällä kuin aina. Vuodesta viis.
Asia vain paheni. Kun aloimme suunnitella Air bnb-majoitusta Turkuun, kirjauduin tilille ja katsoin, milloinkas me siellä olimmekaan kaksi yötä, viime kesänä mutta tarkalleen…? Arvaatteko jo? Vitsi, no ne kaksi yötä, mitä nytkin olin varaamassa. SAMAT PÄIVÄT! En oikeasti kestä. Ja me emme päättäneet tehdä kesäretkeä Turkuun, vaan ajamme sinne hakemaan lapsia hoidosta ja ajattelimme sitten jäädä, ettei mene liian myöhäiseksi. Selkeästi joku kalenteri alitajunnassa käski jäämään.
paita ZARA/ hame ANNA FIELD/ rannekoru BY PIA’S/ korvikset MAANANTAIMALLI/ tennarit CONVERSE/ takki ONLY
No mutta. Ainakaan tänään en ole Ruisrockissa, missä olen muutaman kerran tällä päivämäärällä ollut. Sen sijaan olen selkeästi tapojeni ja vuodenaikojen orja. Asiat nyt vain kuuluu tehdä silloin kuin ennenkin, en edes tiedosta sitä. Tajusin, että ärsyynnyn hirveästi sellaisista reissuista, jossa ei suunnitella, joissa ei nousta järkevään aikaan ja aleta tekemään, joissa on majapaikat ehkä vielä auki. Meidänkin loma miehen kanssa sisältää jo ainakin 8 tunnin venereissun sekä 16 kilometrin pyöräilyn. Ehkä vähän heittäytymistäkin. Että osaisi vain ollakin!
Tämän viikonlopun yritän omaksua taas hirveästi lisää yritysasioita, kun miehellä alkoi parin viikon loma ja saan ehkä paremmin irrotettua siihen aikaa. Tuntuu hurjalta, miten moni vain ”ilmoittaa” olevansa nyt yrittäjä. Teidän arvostus on noussut ihan uuteen määrään tämän oman tahkoamisen myötä! Ainakaan fb ei voi muistuttaa, että olisin jotain tällaista ennen tehnyt, hah!
Oletko itse tapojesi orja vai oikeasti suunnitelmaton? Ihanaa viikonloppua kaikille kylmyydestä huolimatta! <3
