DIY: Kun silityslauta Mikki Hiiri-puvun sai

Nyt on kyllä oikeasti maailman arkisin postausaihe, silityslauta! Kyllä, luit oikein. Mutta kun siitä tuli maailman hienoin, niin on pakko kertoa, jos joku saisi inspiraation. Olemme miehen kanssa ostaneet erinäisiä kodin tavaroita muuttaessamme Tampereelle 2001. Nyt olemme huomanneet, että moni alkaa tulla tiensä päähän. On heitetty pois muovikippoja joista lähtee pinnote, jouduttu ostamaan uusi sauvasekoitin (hyvin nekin kestävät) ja huomasimme, että silityslaudasta lähtee kangas repeilemään. Meillä ei ihan hirveästi silitetä, lähinnä joskus pahimmassa rypyssä olevat vaatteet, mutta lakanat meillä silitetään aina, en kestä ryppyisiä lakanoita!

Tuunaa silityslauta itse

Ajatus uudesta silityslaudasta kyti takaraivossa, kun huomasin Instagrammissa kuvan, missä joku oli käyttänyt laudan ompelijalla, joka oli ommellut siihen hienon päällisen. Ooh, mäkin haluan nätin silityslaudan, siis ompelijalle! Kysellessäni Instassa ompelijaa Tampereelta, laittoi Muita Ihania-Tiina viestiä, että tee itse, ei ole vaikeaa. Eikö? Minä en todellakaan ole mikään DIY-tyyppi, joten epäilytti. Mutta siitä se ajatus sitten lähti.

Tarvitset palan kangasta, niittipyssyn ja maalia

Pulpettihommista oli jäänyt yli maalia, joten mies ruuvasi minulle jalat irti ja maalailin ne vaaleanpunaiseksi. Sitten marssin Eurokankaaseen kyselemään vahvaa kangasta ja jotenkin päädyin Disney-kankaaseen, ihanaan turkoosin, jota koristaa Mikki Hiiren kuvat. Puoli metriä kangasta kustansi hurjat 8 euroa. Kangas ei tarvitse kuin taittaa reunoistaan tiiviisti alle ja nitoa niittipyssyllä kiinni. Seuraavana päivänä ruuvattiin vaaleanpunaiset jalat takaisin kiinni. Sairaan pähee totesi nelivuotias! No niin on, eihän tätä raaski viedä kodinhoitohuoneen nurkkaan, jää ehkä olkkariin kun on niin kiva. Uudet tupit jalkoihin kustansivat 1,5 euroa.

Siis millä vaivalla ja summalla sai kivan laudan itselleen! Ja ekologistakin hommasta tuli, kun emme rontanneet vanhaa kirppikselle ja ostaneet uutta. Ihan mahtava pieni muutos, olen innoissani!

Onko kukaan muu tuunannut silityslautaa? Kiitos Tiina inspiraatiosta, en arvannut sen olevan näin helppoa!

Kun aikuinen fanityttö pyörän sai

En usko, että ruudun takana on enää ketään, joka ei tietäisi miten kauheasti olen tykännyt tai tykkään Apulannasta. Vai onko? Parhaita fanitusvuosia olivat ne vuodet 1990-luvun puolivälissä, kun pojat päästivät faneja takahuoneeseen, vastasivat fanikirjeisiin ja ennen keikkoja sai ottaa heidän kanssaan kuvia tai kiivetä lavalle Tonin syliin keikan jälkeen. Siis oikeasti, eikö tunnu nyt hullulta! Keikkalippu maksoi 10 markkaa ja pojat kiittivät, kun olimme tulleet heidän keikalleen. Meitä ei ollut vuonna 1995 monta. Sinä vuonna tilasin myös Apulanta-fanipaidan, en muista mistä sain puhelinnumeron mihin soittaa, mutta soitin ja pyysin lähettämään sähkönsinisen Apis-paidan. Ai että, se päällä istuin sitten Tonin syliin keikan jälkeen.

Rakkaus bändiin on säilynyt siis yli 20 vuoden ajan, edelleen keikoilla saa suurimmat hepulit niistä ysärihiteistä. Olen miettinyt, olisinko kuunnellut bändiä niin uskollisesti sen kasvaessa ilman tuota alkutaipaletta ja sitä, miten mahtavasti kohtelivat fanejaan ja selkeästi olivat innoissan, kun heitä kuunneltiin? Tiedä häntä.

Mutta siis, nykypäivään, aikaan, jossa olen ollut 14 vuotta naimisissa miehen kanssa, jonka on pakko tehdä käsillään jotain. Aina on joku projekti, joko harrastusprojekti tai joku talonkorjausjuttu. Käsillä tekeminen on mahtavaa vastapainoa toimistotyölle ja arvostan hänen taitojaan suuresti, sillä itse olen ihan urvelo mitä tulee mihinkään tuunaushommiin. Suorastaan pelkään, jos pitäisi yrittää edes askarrella.

No, mies tarvitsi sitten projektin talveksi ja halusi hajottaa pyöräni palasiksi ja maalata sen. Olin vähän hämmentynyt ja minulta tietysti kyseltiin väristä. Saimme suorastaan tappelun aikaiseksi, kun mies ehdotteli ihmeellisiä liukuvärjäyksiä ja kuvioita, jotka saivat lähinnä oman pääni särkemään. Mutten osannut ehdottaa mitään parempaa. Lopulta, matkalla Apulannan Areena-keikalle helmikuussa tokaisin, että eikö se voisi olla vain pinkki? En tiedä pettyikö mies ettei saa taiteilla enempää, mutta pinkkiin päädyttiin. Heitin oikeasti ihan vitsillä, että sitten vielä Apulannan yhdestä lempibiisistä, Maanantaista sanat siihen kylkeen ja avot.

Huhtikuussa ajoin ensimmäistä kertaa maalatulla pyörälläni ja minua kyllä hihitytti. Siinäpä on nyt sitten nelikymppisen perheenäidin pyörä, karkkipinkki pyörä, jossa on päällä vielä glitterilakka, eli se kimmeltää auringossa aika villinä. Ja kyllä, ne sanatkin löytyy molemmin puolin runkoa, eri pätkät, sama biisi. Ne sai tulostaa tarrakoneella puolestaan kälyni, mies pisti siskonsakin hommiin pyöräprojektissaan.

Onhan se täysin hämmentävää, että hän osaa pistää pyörän palasiksi ja koota sen takaisin. Takarengaskin kuulemma vaihtui (arvatkaa olisinko huomannut) ja kaikenlaisia yksityiskohtia hän väänsi tarroja ja maalauksia myöten. Kysyin vinkkejä tekemiseen, jos joku innostuu pyöränmaalailusta, tässäpä pari yleistä, vinkkejä olisi tullut vaikka kuinka, mutta meni jo itselläni yli hilseen.

Ennen maalausta pyörä hiottiin, jotta vanha maali irtoaisi. Maalit hommaan tilattiin spraybikesta, jossa myydään erityisesti tähän hommaan tarkoitettuja maaleja. Kuulemma vahva suositus, jos meinaa pyörää maalailla vs. että ostaisi vain jonkun maalin Motonetistä. Fluorovärit olivat omaan silmään parhaita, joskin niillä voi olla haastavinta saada tasainen lopputulos aikaiseksi. Kuulemma perusvärit ovat helppoja, fluorot vaativat vähän enemmän ravistelemista, mutta lopputuloksena on kauniin kiiltävä väri. Omaan pyörääni tarvittiin kaksi purkkia. Sen jälkeen kun oman pyöräni värit valittiin, on valikoimiin tullut mahtavia metallivärejä, kuinka hienoja nekin ovat! Ehdottomasti mies suositteli myös hommaamaan kunnon suojat kasvoille, maali on aika tiukan hajuista. Hän osti kasvosuojan sekä suoja-asun parilla kympillä Motonetistä. Suositteli maalaamaan pihalla jos mahdollista, mutta jos yhtään tuulee ja roskaa lentää niin tiedätte… Hän maalasi varastotiloissa suojavaruisteissaan ja meinasin saada hepulin, kun näin että kaikki lumilaudasta lautakenkiin ovat myös pinkkinä. Mutta se oli vain pölyä, joka lähti ulkotiloissa ilman sen kummempia toimenpiteitä. Huh!

Ilmeisesti vähän kuumottelemaan jäi, että lastenkin pyörien pitäisi vaihtaa väriä. Minä tykkään ihan hirveästi pyöräni uudesta ilmeestä, mutta samalla mietin viikonloppuna keskustassa pyöräilessäni, että apua, nolottaakohan samalla vähän. Saahan sitä edelleen tykätä pinkistä, glitteristä ja erityisesti Apiksesta? Olisin itkenyt onnesta yläasteella tällaisesta fanipyörästä, kannatti siis ehkä toteuttaa haaveitaan, vaikka siihen meni 20 vuotta. Kiitos mieheni!

Mitä pidätte? Onko innostusta alkaa tuunailemaan omaa pyörää?

Meidän perheen isä ja se ekologisempi isänpäivälahja

Hyvää isänpäivää kaikki isät sekä isoisät! Me vietimme vähän ennakkoon jo eilen isänpäivää, sillä siihen tarjoutui helpommin lauantaina tilaisuus.

Touhotin niin täysillä omien lapsieni isän isänpäivää, että oma isä jäi vähän jalkoihin. Tästä tuli jo huono omatunto, sillä oma isäni on ollut elämässäni hyvinkin tärkeä hahmo ja minä olen ollut ainoana tyttärenä selkeästi vähän pilalle hemmoteltu. Tähän syksyyn asti myös omat tyttäreni olivat ainoat hänen lapsenlapsensa ja samaa henkeä oli havaittavissa, hemmottelua. Se isoisälle sallittakoon. Tällä hetkellä oma elämä pyörii tiiviisti perheen ympärillä, mutta on aivan parasta, että myös isoisä jaksaa siihen osallistua. Hän yhdessä mummin kanssa on ollut lukemattomat kerrat lastenvahtiapuna, kärrännyt vauvojani päiväunille ja osallistunut niin täysillä kuin välimatkan puolesta voi.

Omien tyttärieni isä on sellainen pakkaus, etten tiedä mitä sanoisin. Melkein ehkä parempi, jos en sanoisi mitään, vain toteaisin vain kiitos. Ehkä eniten kiittäisin siitä, että molempina vauvavuosina hän on valvonut ja paljon töidensä ohella. Suojellut minun untani ja jaksamistani, nukkunut vauva kainalossa kun itse en ole pystynyt aina niin nukahtamaan ja lähtenyt tyttöjen kanssa mummilaan yöksi antaakseen minun nukkua kotona yön. Hän on kuskannut lähes aina tytöt harrastuksiin, hän on opettanut heille kuun ja tähdet (siis kirjaimellisesti) ja pitänyt kuria. Vienyt laskettelurinteeseen, metsäretkelle, pyöräilemään ja uimaan. Sanon monesti, että minä en ole se tiukin sokerityyppi tai muuta meidän perheessä (koska näin usein ajatellaan), vaan isänsä pitää vielä paljon enemmän huolta puhtaasta ruoasta ja ulkoilusta. Eilisen ennakkoon syödyn isänpäiväaterian jälkeen tulin vähän muiden perästä saunaan ja kuuntelin keskustelua, jota isät ja tyttäret kävivät siellä veden kolmesta olomuodosta. Kyllä nauroin sisäänpäin, on se hyvä että lapsella on kaksi vanhempaa, itse saatan puhua vähän eri asioista.

Isänpäivänä halusimme muistaa isää sillä yhdessäololla ja sovimmekin, että teemme uimahallireissun yhdessä. Olemme pitkään puhuneet leffaan menosta esikoisen kanssa, mutta hän sanoi, ettei voi mennä äidin kanssa elokuviin isänpäivänä, vaan vie iskän leffaan. Halusin myös muistaa lasteni isää jollain lahjalla, mutta millä? Tökki hirveästi, että joka paikassa kehoitettiin ostamaan jotain uutta, enkä halunnut niitä peruskalsareita tai partavesiä tai paitoja. Sitten törmäsin Iineksen pipoihin, joita hän tekee nykyään pienissä erissä myyntiin. Jyväskylästä lähtöisin oleva nuori nainen, yrittäjä, blogikollega ja hänen itse käsintehdyt piponsa – oliko hei vähän innostava ja mielestäni ekologinen vaihtoehto!

Laitoin siis tilaukseen mustan pipon miehelle ja kun paketti saapui, siellä oli minullekin yllätyksenä pipo kaupanpäällisenä. Tuli ehkä maailman paras mieli ja pipolle vielä enemmän arvoa. Kävimme eilen jollain tapaa kuvaamassa pipoja – tytöillä oli kiire kaverisynttäreille ja miestä taisi ahdistaa kameran ”väärä” puoli. Lisäksi hän illalla älysi, ettei ollut viikonloppuna ajanut partaansa ja kysyi, kelpaako nyt ”sinne sun blogiin”. Tämä kysymys pysäytti. Väliäkö parralla, väliäkö blogilla. Koska hän enemmän kuin kelpaa meille, juuri sellaisena kuin on. Ja se, mitä hän on arjessamme ja elämässämme, on tärkeämpää, kuin yksikään kuva tai blogipostaus.

Olen onnellinen, että tänään saan muistaa niin omaa isääni, joka on ukkina suuri osa lasteni elämää ja lasteni isää, joka on tiukka ja rehellinen, rakastava ja jaksava, pitkäpinnainen ja turvallinen.

Hyvää isänpäivää kaikille! Miten teillä vietetään isänpäivää?

Ja kiitos Iines pipoista! Jos mietit hyvää sekä ekologista joululahjaideaa, niin suosittelen kurkkaamaan Iineksen pipot!