Halloweenin kurpitsahulluus sekä arvontavoittaja!

Tiedättekö, kirjoitin ajatuksissani otsikkoon kurpitsavoittaja! En sentään kurpitsoja ala postittelemaan! :D

Mutta siis mikä kurpitsahulluus? Miehen innostus erilaisiin kurpitsankaiverrustekniikkoihin on ollut viikon verran valloillaan ja ensimmäisenä tehty Nalle Puh on jo aika nahistunut. Seuraavaksi täällä syntyi Ariel sekä Tiikeri, jotka mies teki eri tavalla kuin Puhin. Siinä missä Puh oli perinteisesti läpikaiverrettu, muut ovat koverrettu mahdollisimman tyhjiksi ja kaiverrettu vain pintaan. Näyttäisi siltä, että näin kurpitsa säilyy hyvänä pidempään!

Kurpitsan kaivertaminen vaatii kärsivällisyyttä ja pikkutarkkuutta ja on hauska katsoa miten keskittyneenä mies on niitä vääntänyt. Ensimmäisenä tietenkin leikataan kurpitsalta hattu irti, tyhjennetään sisus (lapsen Puh-haarukka oli kuulemma oiva ”kampa” siementen erotteluun) ja sen jälkeen hyväksi kikaksi säilyvyyden kannalta osoittautui huuhdella tyhjä kurpitsa sisäpuolelta etikalla.

Mallikuvat mies etsi netistä, mutta tietenkin ne tulee vielä sovittaa omaan kurpitsaan sopivaksi. Puh ja tiikeri syntyivät perinteisellä ”piirrä malli paperiin, leikkaa kuvio paperista irti ja tussaa se kurpitsaan”-tekniikalla, mutta Arielin mies teki painelemalla kuvan neulan avulla kurpitsaan. Itse kuvan kaiverrus tapahtui tosiaan poralla ja kaiverrusterällä ja viimeistely mattopuukolla.

Sitten vain kynttilä sisään ja ihastelemaan lopputulosta, täällä on oikea Halloweenin Disney-rivistö!

Minun tehtäväkseni jäi sisustat, eli kurpitsa ja sen siemenet. Sosekeitosta tuli takuumaistuvaa ja tänään kokeilin tehdä tiikeripiirakkaa, eli suolaista kurpitsapiirakkaa tiikerikurpitsan sisuksista. Pohjaksi tein huippuhyväksi havaitun pohjan, jonka ohjeen nappasin kaiman blogista (minä muuten isoon vuokaan tuplaan kaikki muut määrät paitsi voin).

Kurpitsan paiston oliiviöljyssä ja maustoin sekä lisäsin tilkan vettä. Kurpitsan lisäksi piirakkaan päätyi pinaattia, fetaa ja perinteinen kerma-munaseos sekä juustoraastetta. Oli muuten huippuhyvä makean ja suolaisen liitto!

Siemenistä parhaan herkun saa huuhtelemalla ne, pyörittelemällä öljyssä (meillä on käytetty tähän avokadoöljyä), lisäämällä suolaa ja pippuria ja paahtamalla uunissa 200 asteessa noin 10 minuuttia. Herkkua tulee!

Siis lyhtyjä ja kurpitsaherkkuja on syntynyt täällä, vaikkemme edes Halloweenia juhli. Mutta täytyy näistä kurpitsoista ottaa ilo irti varmasti jatkossakin, aikamoisia syksyn piristäjä vai mitä?

Sitten se arvontavoittaja: Syster P:n huiviarvontaan kertyi yhteensä 136 arpaa ja niistä arvottiin voittajaksi Ida/Chocoma! Onnittelut sinne, ilmoitatko minulle vielä sähköpostilla osoitteesi! :)

Itselleni tuli ihan surku, kun teitä oli niin monta osallistujaa ja voin palkita vain yhden. Mutta hei, ensi viikolla polkaisen seuraavan arvonnan käyntiin, joten pysykäähän kuulolla! Kiitos runsaasta osallistujamäärästä!

Kuka innostui,kurpitsoista, kaiverretaanko teillä lyhtyjä tai tehdään kurpitsaruokia? Vinkkaa joku hyvä, kurpitsaa piisaa vielä…!

DIY: Ikean Duktig-keittiö

Tätä postausta on mietitty kaksi kuukautta ja odoteltu, että lapsen leikkikeittiö valmistuu. Ja nyt saan postauksen ulos, keittiö on valmis! Sitä on rakennettu lapsen nukkuessa yöaikaan ja postilaatikkoon on satanut erinäisiä netistä tilattuja nappuloita ja katkaisimia. Kerronpa teille miksi meillä alettiin hieman tuunata lapsen keittiötä…

 

 

Isovanhemmat ostivat lapselle joululahjaksi Ikean Duktig-leikkikeittiön. Sitä ei jouluna Jyväskylässä avattu, koska emme olisi saaneet sitä tuotua kotiin, joten mieheni googletteli minkä kokoinen keittiö on valmiina. Hän törmäsi blogipostaukseen, jossa keittiö oli maalattu ja tapetoitu. Ja meni näyttämään sitä minulle. Se oli sitten menoa, totta kai meidänkin likan keittiö pitää maalata vaaleanpunaiseksi!

 

 

Onneksi mies tykkää tehdä käsillään, joten kun pääsimme joulunvietosta kotiin, hän hommasi maalit ja alkoi töihin. Suurin homma taisi olla hioa lakkapinta pois ennen maalausta. Ja se maalauksen jälki ei miestä ihan heti miellyttänyt, joten osia maalattiin uusiksi muutamaan otteeseen. Taustalevyt saivat pintaansa samaa tapettia mitä meillä on olohuoneessa ja valmis lopputulos oli mielestäni todella kiva! Taapero alkoi leikkiä keittiöllään ja tässä vaiheessa miehellä lähti vähän mopo käsistä…

 

Keittiö oli nimittäin hänen mielestään pimeä! Täytyyhän siinä työvalo olla! Hieman hämmentyneenä seurasin, kun hän lähti muksun kanssa loppiaisena Ideaparkkiin ostamaan jouluvaloja alesta. Kyllä, jouluvaloja. He palasivat takaisin mukanaan sekä kirkkaita että punaisia jouluvaloja. Niistä tuunattaisiin kuulemma työtason valo, valo vitriiniin (joka oli alun perin mikro, mutta lapsi käytti sitä vitriininä ja äidinkin vitriinissä on valo, joten…). Punaiset valot menivät uunin alatasolle hoitamaan grillivastuksen virkaa.

 

 

Keittiö siis purettiin ja siihen porattiin paikka eBaysta tilatuille uunin kytkimille sekä valokatkasijoille. Nämä valo- ja johtoviritykset piilotettiin piilopohjaan, joten taapero ei niihin pääse käsiksi. Jouluvaloista tuunattiin työtason valo palanen kerrallaan. Tässä hommassa oli niin monta vaihetta, etten todellakaan ole kaikkia seurannut tai osaa niistä kertoa, minä ihailen vain lopputulosta!

 

Ihailen sitä intoa, millä mies puuhasi pienen keittiöön valoja ja sitä, että hänelle tuli ylipäätään mieleen että tällaista voi tehdä. Kyllähän tässä näkee kättensä tuloksen ja taaperokin sanoi ”hieno” ja ”wau”, kun valot syttyivät keittiöön. Sivussa olevista katkasijoista saa päälle työtason valon sekä vitriinin valon. Toisesta uunin katkasijasta uuniin tulee ”virta päälle”, eli siellä syttyy kirkas valo. Toisessa katkaisijassa on monta eri asentoa, sitä kiertämällä saa ensiksi uunin ylätasolle punaisen grillivastuksen. Seuraavassa asennossa grillivastus syttyy alatasolla, kolmannessa asennossa se palaa ylä- ja alatasolla yhtä aikaa. Huh! Aika taitavaa sanon minä!

 

 

Myönnetään, että niin minua kuin ystäviämme on naurattanut tämä projekti pariin otteeseen, mutta hyvällä tavalla. Tulihan siitä komea lopputulos. Aikaa ja vaivaa siihen vaadittiin ja Ikean keittiö on nyt tuplahintainen alkuperäiseen verrattuna. Tosin suurin kustannus syntyi maaleista ja pensseleistä, itse katkasijat ja jouluvalot eivät montaa euroa maksaneet.

 Tältä keittiö siis näytti alkuperäisenä:

 

Kuva lainattu Ikean sivuilta.

 

Aikamoinen ero vai mitä?

Myös kaveriperhe oli tuunannut joululahjaksi saadun keittiön, joten tässä vielä vinkkinä miltä keittiö näyttää turkoosina!

 

 

Mitäs tykkäätte tuunatusta keittiöstä? Eikö olekin aika erilainen alkuperäiseen verrattuna?