Täydellisen mansikka-avokadopastan (gluteeniton) resepti

Perjantaina tein kasvispastaa, jota itse rakastin yli kaiken ja lapsista se oli kamalaa. En oikein saanut kiinni siitä, mikä heitä ruoassa tökki eniten, mutta miehenkin kanssa puhuimme, että jos tekisimme ruokaa uudelleen, emme laittaisi sitruunaa niin paljon. Sekö sieltä tökki, että sitruunankuori maistui niin paljon? Mutta omasta mielestäni pasta oli ihan täydellinen kesäpasta, jossa yhdistyivät monet maut. Lisäksi keitin ensimmäistä kertaa gluteenitonta pastaa, joka maistui varmasti aika erilaiselle lasten mielestä sekin, mutta vitsi mahani kiitti! En yleensä syö pastaa sen aiheuttamasta hankalasta olosta johtuen, mutta tämä oli hyvä kokeilu! Jos teillä on gluteeniton suosikkipasta, joka ei maistuisi niin voimakkaasti erilaiselle (nappasin Tescon pastapussin kiireessä Prismasta sen enempää tutkimatta) niin vinkatkaa! Mutta toivottavasti te tykkäätte, resepti on Glorian ruoka&viini-lehdestä alkujaan ja sattui osumaan silmään Aamulehden takakannesta, muutin vähän määriä tähän ohjeeseen sen mukaan, mistä pidimme. Mansikoita ja pähkinöitä pitää olla paljon, sitruunaa vähemmän!

Mansikka-avokadopastan resepti

300g (gluteenitonta) pastaa
3 dl mansikoita
2 kypsää avokadoa
1 dl pekaanipähkinöitä
1 ruukku basilikaa
1/2 sitruuna
50g babypinaattia
3 rkl hunajaa
1 tl suolaa
mustapippuria

1.Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
2. Perkaa ja pilko mansikat, halkaise avokadot ja viipaloi haluamasi kokoisiksi paloiksi. Rouhi pähkinät ja hienonna basilikanlehdet. Raasta hieman sitruunan kuorta mausteeksi (alkuperäisessä ohjeessa pantiin koko sitruunan kuori, mutta en laittaisi niin paljoa uudelleen). Purista sitruunasta 1/2 dl mehua pieneen astiaan.
3. Valuta pasta ja laita takaisin kattilaan. Lisää pinaatti, hunaja, sitrunanmehu sekä kuoriraaste, suola ja pippuri. Kuumenna hetki niin, että ainekset sekoittuvat ja pasta lämpenee.
4. Sekoita mansikat ja avokado pastaan ja jaa lautasille. Viimeistele pähkinärouheella, basilikalla ja ripauksella sormisuolaa. Meistä myös parmesan oli must!

Nauti heti!

Oli todella helppo ja nopea kesäruoka, jossa maistuu kesän eri maut. Suosittelen lämpimästi! Harmi etteivät lapset kelpuuttaneet, mutta itselleni teen varmasti uudelleenkin!

Meneekö testiin? Mikä on oma suosikkipastasi?

Pari edellistä arkiruokajuttuani arkeen löytyvät täältä sekä täältä!

Vegaanista ja gluteenitonta – voiko se olla Erikoisen hyvää?

Kaipaatko uusia ideoita leivontaan ja ruokahetkiin? Tarvitaanko siellä kenties maidottomia, vegaanisia tai gluteenittomia ohjeita? Tai joku lähipiiristä on tulossa kylään, kenelle pitäisi tehdä gluteeniton leivonnainen? Mutta sehän on hirveän työlästä! Mistä edes löytyy perunakuidut tai gluteenittomat pastat kaupassa? Apua!

erikoisenhyvää+hummus erikoisenhyvää+peltileipä+gluteeniton

Nämä olivat ensimmäiset ajatukset, kun tartuin Erikoisen hyvää-kirjaan, jota kaverini on ollut mukana tekemässä. Tästä tulee todella työläs leivontahetki, mutta yritetään, ajattelin. Lähdin epäluuloisena Prisman hyllyjä tutkimaan ja löysin gluteenittoman pastan ”normi”pastojen yläpuolelta, tattarijauhot sekä perunakuidut ”normi”vehnäjauhojen yläpuolelta. Se olikin helppo rasti. Eivätkä hinnat olleet mitään hurjia, kuten olin pelännyt!

Meillä ei siis ole tarvittu erikoisruokavalioita, mutta viime ajat olen kärsinyt ilmapallovatsasta ja kovista vatsakivuista, joten senkin puolesta halusin testata nyt hetken gluteenittomia juttuja. Päätin valita kirjasta ateriakokonaisuuden – pastasalaattia, peltileipää sekä hummusta aurinkokuivatuista tomaateista. Tämä setti kävisi koko perheelle!

Tartuin tuumasta toimeen, sillä en monesti jaksa leipoa ja jos leivon, leivon mielelläni suolaista. Peltileipä kuulosti hyvältä ja ajattelin, että siinäpähän taas vaivaan iäisyyden taikinaa. Luin ohjeen ja tein. Siis sekoitin aineet, enkä sotkenut kättäni, nostatin hetken ja heitin uuniin – puolen tunnin kuluttua meillä oli kotona tuore leipä. Esikoinen hihkui sisälle tullessaan kysellen, mikä tuoksuu niin hyvältä ja vuorokautta myöhemmin koko leipä oli syöty. Lapsi kertoi jopa naapurille, että äiti leipoi hirveän hyvää leipää, joten vaikutuksen tämä tuore leivonnainen teki. Ohje oli niin helppo ja kiva toteuttaa, että jää aivan varmasti elämään meidän perheessä ja piti muuten nälkää tämä leipä, eli täyttä tavaraa! Onhan siinä hieman erilainen maku kuin perinteisessä vehnäleivässä, mutta ei missään nimessä huono, vaan oli melkeinpä maukkaampi!

erikoisenhyvää+peltileipä erikoisenhyvää+leivonta+gluteeniton erikoisenhyvää+gluteeniton+pastasalaatti

Gluteeniton pasta oli itselleni raaka-aine, joka maistui selkeästi erilaiselle kuin tavallinen pasta, mutta pastasalaatti ja hummus maistuivat kyllä ja olivat nekin helppoja toteuttaa. Mielestäni tämä ateria oli oikea hyvän olon setti, eikä mahakivuista tarvinnut kärsiä! Me käytimme muuten maissipastaa, kun oli edullisinta, kirjassa kehotettiin riisipastaan, sillä kaikki ohjeet ovat myös maissittomia. Tämä huomioksi, jos joku kuvasta bongaa!

Mistä kirja Erikoisen hyvää on saanut alkunsa? Reseptien takana on Kristiina Räihä Erikoisen hyvää-blogista, joka useamman lapsen äitinä toivoo, että samassa pöydässä yhteisesti jaettujen herkkujen nauttiminen on merkityksellinen ja arvokas hetki, joka on mahdollinen myös, vaikka pöydän jakaisi useita ruokavalioita, ruoka-allergioita tai yliherkkyyksiä omaava joukko. Näistä ajatuksista sai alkunsa blogi ja sen myötä loppuvuodesta ilmestynyt kirja Erikoisen hyvää. Siitä löytyy leivontaohjeita suolaisista ruoista makeisiin herkkuihin, on leivänpäällystahnoja ja pizzapohjan ohjetta. Ohjeet ovat selkeitä ja jaettu eri osioihin, joista ne helposti löytää. Kaikki ohjeet ovat vegaanisia, gluteenittomia, maidottomia, kananmunattomia ja soijattomia. Sopivat siis todella monelle. Myös esimerkiksi ajankohtaisiin laskiaispulliin löytyy ohje!

erikoisenhyvää+gluteeniton+leivonta erikoisenhyvää+vadelmasuklaakakku erikoisenhyvää+pastasalaatti

Kaipaatko sinä apua erikoisruokavalion ohjeisiin? Uusia vegaanisia ideoita? Haluaisitko kokeilla simppeleitä ja erilaisia ohjeita? Osallistu kommenttiboksissa arvontaan, jossa tämä kirja saa jatkaa seuraavalle innostuneelle, me nappasimme siitä reseptejä talteen. Itse ainakin innostuin kovasti, joten suosittelen!

Osallistut arvontaan seuraavasti:

  1. Jätä kommentti, kerro tykkäätkö leipoa tai kaipaatko ruokaohjeita erikoisruokavalioihin? Tai kommentoi mitä vaan ruoanlaittoon tai erikoisruokavalioihin liittyvää! Saat yhden arvan.
  2. Facebook sekä Instagram-seuraajat nappaavat vielä toisen arvan!
  3. Kerro, oletko yhdellä vai kahdella arvalla mukana!

Arvonta sulkeutuu 24.1.2018 klo 20, onnea matkaan!

*kirja saatu, linkit mainoslinkkejä