Hääpäiviä kasassa 16 kappaletta

Miten minusta tuntuu, että olen vähän väliä kirjoittamassa jotain hääpäiväämme liittyen? Aina vain yksi vuosi lisää otsikossa. Lasten myötä ajankulu on vain kiihtynyt ja uusi elokuu tulee nopeammin vastaan kuin koskaan aiemmin.

Tämä aamu on mennyt aikamoisissa muisteloissa. Itse asiassa etsin yhtä tiedostoa ulkoiselta kovalevyltä ja jäin samalla jumittamaan vanhoihin valokuviin. Selailin läpi hääalbumiamme, sellaista perinteistä, mihin valokuvat ovat liimattu. Sellaisia vielä tehtiin 16 vuotta sitten.

Millainen oli päivämme 16 vuotta sitten?

Häähommiin hurahtaminen

Minä hurahdin häätouhuun aivan täysillä. Niiden suunnittelu oli maailman parasta. Toki stressaavaankin, kun kaikki maksaa ja esimerkiksi bändit olivat kalliimpia kuin olin osannut kuvitella. Mutta kylläpä oli hyvä bändi lopulta se valitsemamme!

Halusin ehdottomasti, että tulee hyvät bileet. Kenenkään ei tarvitse miettiä kyytejä ja meininki on mahdollisimman rentoa. Tämän takia järjestimme bussikyydin sekä kirkolta juhlapaikalle että juhlista takaisin keskustaan. Toimi todella hyvin. Taisimme olla kaveriporukan ekat, jotka menivät naimisiin ja kaikki olivat tappiin asti juhlissa, kenelläkään ei vielä ollut lapsia. Bileistä tuli todella kivat ja viihdyin ainakin itse valtavan hyvin!

Olin ihmeellisen varma siitä, että tämä on oikea ja hyvä juttu astellessani alttarille, vaikka olimme niin kovin nuoria. Perheeni on aika helposti liikuttuvaa sorttia, joten itkeä tihrustimme kirkossa kaikki ihan tosissamme. Isäni jäi keskelle kirkon käytävää seisomaan ja itkemään ja äitini noukki hänet penkkiriviin istumaan. Tuo tunteiden määrä, mikä hääpäivässä on on hurja! Mieheni oli varannut taskuun yhden nenäliinan JOS alan itkeä ja ojensi sen minulle heti kun pääsimme alttarille. Niitä olisi ehkä pitänyt olla taskussa paketillinen! Päivä on ihmeen hyvin mielessäni edelleen pala palalta ja ne tunteet, ne nousevat vieläkin pintaan ajatellessani tuota päivää.

Joskus kirjoitin vähän enemmänkin häistämme tähän postaukseen.

16 vuotta myöhemmin

Tekisinkö jotain toisin nyt? No toki, panostaisin vielä enemmän kuviin nykyään (ajat ovat muuttuneet), mutta ennen kaikkea en lähtisi sunnuntaina heti häämatkalle. Olimme hääyön hotelli Yöpuussa (aivan ihana paikka, pääsisinpä uudelleen vielä!) ja sunnuntaina oli jo kiire suunnata Tampereelle. Siellä kodissamme odottivat pakatut matkalaukut. Nappasimme ne ja matkasimme suoraan kohti lentokenttää. Olimme yötä kentällä äidin yllärinä ostamissa paidoissamme, joista toisessa luki Just ja toisessa married. Säästimme sillä yöpymishinnan missään, sillä lento lähti jo kuudelta aamulla. Kyllä nauratti, ensimmäinen päivä avioparina ja nukuimme huppareissa lentokentän kovilla penkeillä! Olisi ollut kivaa fiilistellä sunnuntai perheen kanssa, en tiedä miksi matkalle ei olisi voinut lähteä vaikka viikon päästä.

Mutta se nyt on pikkujuttu. Muuten en kyllä tekisi mitään eri tavalla. Oli ihana päivä. Kaikkein ihaninta on, että saamme olla yhdessä edelleen, vaikka on tämä aikamoista vuoristorataakin välillä ollut. Olemme edelleen samanlaisia tyyppejä kuin tuolloin 16 vuotta sitten – vähän hölmöjä, kaikesta innostuvia ex tempore-ihmisiä. Sisupusseja ja tulisieluja. Edelleen saamme hyviä ideoita lennosta ja toteutamme ne heti (tämä tuli todettua juuri Kyproksella, kun hetken mielijohteesta esikoinen ja mieheni lensivät yhtäkkiä taivaalla) ja lapsenmielisyys ei ole kadonnut meistä mihinkään, vaikka yritämme esittää välillä aikuisia.

Me ollaan edelleen me. Erittäin kiitollinen tästäkin hääpäivästä, kiitos kaunis mieheni. On mietitty menneitä, tehty töitä ja woltattu aamiainen Bär Barista, joka oli niin iso, että osa siitä päätyi lounaaksi.

Sitten kohti 17. aviovuotta, voi hurja! Isovanhempani ehtivät olla naimisissa 53 vuotta ennen ukkini poismenoa (katselin häntä juuri hääkuvista) ja vanhemmillani on kasassa 44 aviovuotta, että siinä meillekin tavoitteita!

Verso – mikä teki paikasta täydellisen kristallihääpäivään?

*kaupallinen yhteistyö Hotelli Verson kanssa

”Jo kauan sitten kirjoitettu tähtiin se lie,
kun rakkaus osuu kohdalle niin mukanaan se vie”

Kun 15 vuotta sitten sanoimme Jyväskylässä tahdon, hääyömme vietimme Jyväskylän ehkä upeimmassa hotellissa, Yöpuussa. Jyväskylän upean perheketjun kolmen koplaan kuuluu tuon hotellin lisäksi ravintola Pöllöwaari sekä hotelli Verso. Kirjoitin viime vuoden keväällä tästä upeasta kolmikosta, täältä voit lukea lisää. Minä olen päässyt pariin otteeseen yöpymään Versossa, mutta mieheni ei ikinä ja halusin näyttää hänelle paikan keskeisen sijainnin lisäksi täydelliset sängyt sekä suomalaisen aamiaisen. On muuten ihan mielettömän hyvä aamiainen, jolle ihmiset tulevat vaikka eivät hotellissa yöpyisikään! Lähdimme siis minipiipahdukselle juhlistamaan kristallihääpäivää hotelli Versoon lasten jäädessä mummilaan ja testasimme ensi kertaa myös hotellin ravintolan illallispuolta. Mitä pidimme siitä? Mikä Versossa on niin ihanaa? Olemme aikanamme tavanneet nyt jo lakkautetussa Jyväskylän Lyseossa, joka sekin sijaitsi ihan ytimessä, suoraan Verson takana. Paikka sopi täydellisesti yhteisen taipaleen juhlistamiseen!

Verso – Jyväskylän urbaanein hotelli

Tämän lähemmäksi Jyväskylän keskustaa et voi hotellissa päästä. Verso on ihan keskellä kaikkea – muutamien askeleiden päässä ns. kompassista, joka sijaitsee keskellä Jyväskylän kävelykatua. Huoneiden ikkunoista näet kävelykadulle ja Sokokselle tai vastaavasti sisäpihalle, josta voit bongailla aamun ensimmäisiä ihmisiä aamiaisella sekä katsoa, kun kaupat aukeavat. Versossa on kyllä kaiken ytimessä. Siitä huolimatta varsinkin sisäpihan puoleiset huoneet ovat superhiljaisia, pimennysverhot pimentävät kaiken ja sängyt ovat ensiluokkaiset – oli ihan hämmentävää herätä viikonloppuna siihen hiljaisuuteen.

Saavuimme hotelliin vasta seiskalta illalla, perjantai ja työpäivä Tampereella kun oli alla ja astuimme neloskerroksen huoneeseen – ihanaa oli löytää pieni tervehdys henkilökunnalta suklaan, kortin ja kuohuviinikuponkien muodossa. Pienet asiat todellakin tekevät reissusta täysin juhlaa! Mehän olemme ihan saunahöperöitä, joten olisi ollut kivaa käydä myös saunomassa illalla, mutta pöytävaraus odotti jo kello 20 ja saunat ovat auki kello 21 asti, joten jäi tällä visiitillä välistä. Pian siirryimmekin Verso Baari&Keittiöön odottavin tunnelmin, sillä itse olen syönyt paikassa yhden lounaan, kumpikaan ei ikinä illallista!

Verso Baari & Keittiö – tuoretta ja puhdasta ruokaa

Alakerrasta löytyvässä ravintolassa unohtaa kyllä täysin olevansa hotellissa – minkäänlaista ketjutunnelmaa ei ole, vaan ravintola on upeasti ja tunnelmallisesti sisustettu. Tänne kannattaa tulla vaikka ei hotellissa majoittuisikaan! Me saimme ison loosin keittiön vierestä, mikä oli ihan täydellistä kun oli kaksin juhlareissussa. Kuulimme välillä keittiön ja kokkien juttuja, mutta muuten olimme ihan kahdenkeskisessä kuplassa emmekä kuulleet muiden asiakkaiden juttuja. Turvavälejä ei tarvinnut miettiä tuossa istuessaan! Pian tilauksia ottamaan tulikin aivan ihanan ystävällinen ja herttainen tarjoilija, joka kävi läpi listan ennen tilaustamme.

Päädyimme tilaamaan vähän oudosti – tilasimme nimittäin pelkkiä alkupaloja! Ne kuulostivat niin ihanilta ja toisaalta kello oli yli 20 illalla, eikä tehnyt mieli mitään superraskasta. Olimme tyytyväisiä vetoomme, kaikki meni ja ihan älyttömän hyvää oli.

Valitsimme lajitelman alkupaloja kahdelle, josta löytyi lohta ja fenkolia, friteerattua scampia ja inkivääriä, härkäpastramia, juustoa, oliivia ja basilikaa, vuohenjuustoa ja melonia sekä kyssäkaalia ja ranskankermaa. Kaikki oli todella tuoreen ja freesin makuista ja tykkäämme molemmat maistella montaa makua yhden isomman annoksen sijaan. Lisäksi tilasin kukkakaalia, kesävihanneksia ja parmesankeksejä (nam!) ja mies vasikkacarpacciota aioilin kera. Paljon ihania makuja ja minusta oli aivan ihanan täydellistä istua ravintolassa vähän kuin kahdestaan, ilman että kukaan kuuli juttujamme ja vilkuilla välillä keittiön toimintaa, keittiö on avokeittiö saliin ja siitä näki hyvin henkilökunnnan työskentelyn. Erityisesti friteeratut scampit ja kyssäkaali olivat aivan ihania! Kannattaa kokeilla, sopii täydellisesti viinin viereen kuten otsikossakin sanotaan!

Verson luksukset ja miinukset

Verson ehdoton ykkösjuttu on varmaan hiljaisen huoneen lisäksi aamiainen. Se on täysin kotimainen aamiainen, mistä iso, iso plussa. Aamiaiselta saat muun muassa Teeleidin teetä, ahvenanmaalaista omenamehua (törkeän hyvää!), kalaa, Fazerin suklaata sekä ihan ykkösjuttu – karjalanpiirakoita. Yleensä aamiaisilla on riisipiirakoita, sillä karjalanpiirakoihin vaaditaan ihan oma perinteinen reseptinsä, mutta Versossa on niitä aitoja perinteisiä karjalanpiirakoita. Kuumia, joiden päälle munavoi sulaa ja…! Aivan ihania!

Myös puuro oli jotain taivaallista, ei liisteriä vaan niin täydellisesti haudutettua, että taisin kehua sitä viidesti miehelle. Tilauksesta saat munakasta tiskiltä – sekin oli todella hyvää, otimme juusto-tomaattimunakkaan puoliksi. Vitsi kun jaksaisi syödä enemmän kerralla, Verson aamiainen on kyllä omaa luokkaansa! Tarjolla on marjoja ja muuta kotimaista, mutta esimerksi ulkomaalaiset hedelmät puuttuvat täysin.

Luksusta on myös, että aamiaista saa lauantaisin 11.30 asti ja sunnuntaisin aina kello 12 asti, mehän heräsimme huolimatta siitä, että olimme kaksin… Ennen aamukasia. Totesimme sitten, että otamme huoneesta kaiken irti ja aloitimme viikonlopun vaahtokylvyllä – mieletöntä luksusta. Jos aamusaunaan olisi mahdollisuus, sinne olisimme varmaan suunnanneet (sanoinko että saunahulluja), mutta Versossa saunat ovat auki vain iltaisin.

Jos jotain hotellista jää kaipaamaan, niin joissain tapauksissa (ei tällä reissulla) kuntosali olisi plussaa! Nyt kuntosalille joutuu lähtemään eri rakennukseen. Toisaalta heti hotellin takana levittäytyy Harju, jossa lenkkimaisemia riittää. Hauska yksityiskohta on myös käytävillä olevat kuvat vanhasta keskustasta, jäimme pitkäksi aikaa katselemaan vuoden 1942 kuvaa Jyväskylästä.

Me pidimme huoneen lähes puolille päivin asti ja astuimme sitten ulos Jyväskylän kävelykadulle ja otimme tilaisuudesta kaiken irti – käväisimme miehen kanssa kaksin vaateostoksilla, siis vain miesten vaatekaupassa. Äärimmäisen harvinaista tämäkin, mutta tilaisuus teki varkaan!

Oli kiva pieni irtiotto kaksin ja tykkäsimme paikasta kovin. Onko sinulle tuttu yöpymisen tai ruokailun suhteen? 

P.S. Hakusanalla Jyväskylä löytyy paljon vinkkejä ja tekemistä seudulle, jos olet matkaamassa Keski-Suomeen!

Norsunluupäivänä

There’s a calm surrender to the rush of day
When the heat of a rolling wind can be turned away
An enchanted moment, and it sees me through
It’s enough for this restless warrior just to be with you

Lapsuudenystäväni, ensimmäinen kaveri johon tutustuin Jyväskylään muuttaessamme lauloi kirkossa kauniisti yllä olevaa kappaletta. Siskonsa säesti pianolla. Pappi oli sanonut, että voimme kääntyä vieraisiin päin ja näin ihmisten olevan kyynelsilmin. Eniten katse hakeutui nuorimpaan veljeeni, 14-vuotiaaseen nuoreen mieheen, joka ei yleensä itkenyt. Hän oli hyvin liikuttuneessa tilassa ja tein kaikkeni, etten itse olisi huutoitkenyt. Olin ihan punainen lopulta naamaltani, sillä pidättelin itkua niin täysillä. Jälkikäteen ei oikein jäänyt tilanteesta mitään mieleen, olin niin suuressa tunnekuohussa, mutta onneksi olen voinut katsoa sen useasti videolta myöhemmin.

And can you feel the love tonight?
How it’s laid to rest
It’s enough to make kings and vagabonds
Believe the very best


Häämatkalla 2005. Meistä on supervähän yhteiskuvia sieltä! Ja mies on muuten leikannut silmänsä, jos ihmettelette kun silmälasit häviävät myöhemmin kuvista.

Vaihto-opiskelussa Englannissa oli kahden viikon loma keväällä 2006. Suunnattiin Eurooppaan. Tämän kuvan otti kameran itselaukaiseva. Keskellä Pariisia! Ihme että kamera on vielä tallessa.


Tansaniassa 2007. Tästä matkasta kerroinkin kesällä teille, olin ensiksi siellä yksin töissä ja sitten lomareissulla miehen kanssa.


Yksi elämäni reissuja, Bunaken 2008. Menossa kohti yösukellusta, oli paras yösukellus ikinä!

Hetkeä aiemmin olin seissyt kirkon ovien takana hyvin varmana siitä, mitä olen tekemässä. Olen ihmetellyt sitä monta kertaa myöhemmin, miten saatoinkin olla niin pohjattoman varma asiasta, siitä, että nyt 22-vuotiaana aion kohta sanoa tahdon alttarilla odottavalle ruskeasilmäiselle prinssilleni. Kirkon ovet aukesivat, Prinsessa Ruusunen kajahti soimaan ja isäni seisoi paikallaan paljon enemmän jännittäen kuin minä. ”Kummalla jalalla aloitetaan?” hän supisi, kun ovet olivat jo auki. ”Nyt mennään”, tokaisin ja nykäisin isäni liikkeelle. Hän ei tainnut liikutukseltaan ja kyyneleiden määrältään löytää penkkiin käytävältä, äitini kävi auttamassa. Minä en taakseni katsonut, vaan hymyillen kävelin kohti alttarilla odottavaa miestä, joten tämänkin näin vasta jälkikäteen kuvista ja videoista. Perheeni miehet olivat tunteiden viemiä. Onneksi en nähnyt, olisin varmaan itkenyt jo siinä vaiheessa silmät päästäni.

It’s enough for this wide-eyed wanderer
That we got this far

Päivä oli ihan mahtava. En varmaan tekisi mitään toisin. Se oli niin täynnä tunnetta, onnea, rakkaita ihmisiä ja hauskanpitoa. Järjestin häät paljon pienemmällä stressillä tuolloin aikaa ennen somea ja järjestelmäkameraa, kuin mitä tekisin nyt. Emme muuten ottaneet hääkuvia varsinaisena hääpäivänä, sillä halusin vain nauttia ilman stressiä niistä. Kuvat on otettu koekampauspäivänä kaksi päivää ennen häitä. Emme siis virallisesti ole naimisissa hääkuvissamme!

Koska olimme kohtuu nuoria, meillä oli iso kaveriporukka bailaamassa loppuun asti, silloin ei muistaakseni kenenkään tarvinnut vielä miettiä lapsenvahtihommia. Jännitetystä valssista selvittiin, bändi oli hyvä, ruoka oli hyvää, kaason ja bestmanin järjestämät ohjelmanumerot todella kivoja ja ylipäätään päivästä jäi ihan huippufiilis.

There’s a rhyme and reason to the wild outdoors
When the heart of this star-crossed voyager beats in time with yours


Thaimaalalainen uusi vuosi eli Songkran jota vietetään aina 13.4., jolloin sai koko päivän olla pitkin Phuketia vesisotaa. Huimaa!

Vikaa kertaa Rayan saarella toukokuussa 2010 ennen paluuta Suomeen. Olin vielä aika voimaton denguekuumeen jälkeen ja se oli yksi suurimpia syitä jäädä Suomeen.

Ostin ihan tosissani Lontoon torilta tollaisen lätsän 2011 kun paleli niin! APUA! :D

Otettiin hyppykuvaa vuonna 2012 Brooklynissa kameran itselaukaisevalla. Ei ollut kovin helppoa. Ja kamerakin kiikkui tuossa aidalla, apua taas…

Aamulla heräsin rouvana ja sain sviitissä ihanat korut huomenlahjaksi ja äitini oli yllättänyt ostamalla meille paidat, joissa toisessa luki Just ja toisessa married. Ne päällä sitten suuntasimme maanantaiaamuna kello 6 lentokoneeseen, joka lähti Amsterdamin vaihdon kautta kohti unelmiemme häämatkaa, kohti Afrikkaa, kohti Leijonakuninkaan maisemia. Ajattelin, että pakahdun, kaikki oli jotenkin niin ihanaa ja unelmat raksahtelivat toteen. Sinne me kaksi nuorta lensimme saman sukunimen alla. Seuraavan viikon ajan herätys oli joka aamu kello 5.30 ja auto lähti kohti safaria, mutta se oli hyvin meidän oloinen häämatka.

Tänään tuosta päivästä on kulunut 14 vuotta. Muistelen sitä suurella lämmöllä ja kiittäen, että olemme pysyneet yhdessä. Elämä ei todellakaan ole mitään ruusuilla tanssimista, viimeinen vuosi on ollut tiukka väsymisen, urheiluvammojen ja muiden myötä, mutta yhdessä on pysytty. Vaikeudet ehkä osaltaan sitten vahvistavat tätä tunnetta, jota mietin eilen illalla sängyssä. Tänään liittomme viettää norsuluupäiväänsä. Se kuulostaa jo aika vahvalta se. Tahdottu on eikä luovuttaa ole haluttu.


Vuonna 2013 elämässämme alkoi ihan uusi vaihe.


Vuosi 2014, olimme porukalla Kroatiassa, veljeni taisi ottaa kuvan. En löytänyt tämän vuoden kuvia kuin Instasta, joten siksi outo sävy.


Kevät 2015 Arboretumissa. Kuvan otti Reija Vilmi.

Vietimme kuopuksen ristiäisiä vuonna 2016 samana viikonloppuna kuin esikoisen. Elämässä alkoi uusi vaihe nelihenkisenä perheenä.

Niin mitäkö mietin siellä sängyssä eilen illalla. Esitin lukevani kirjaa, mutta oikeasti tuijotin sivusilmällä miestä. Mietin miten monta vuotta olen saanut hänen piirteitään katsella ja miten saan kiittää jotain ylempää siitä, että olemme yhdessä. Ettei toiselle ole esimerkiksi sattunut mitään. Mietin, että jännittää hirveästi ensi viikon häät. Se 14-vuotias nuorimies, joka nyyhki häissämme, astelee itse alttarille samassa kirkossa ja sisko nyykii varmaan vähintään yhtä kovaa siellä penkissä.


Molempien elämän eka puolimaraton takana 2017.

Saimaalla lomalla 2018. Kuvan otti Mikko Nikkinen lehtijuttua varten.


Yksi parhaista lomista taas hetkeen oli tänä kesänä kaksin Kroatiassa. Kaivattu pysähdys muistaa se, että miksi olemme alkaneet olla yhdessä. <3

Taisin näyttää mietteliäältä, sillä mieheni kysyi, mitä mietin. ”No sitä, että nyt kun ajattelee, 14 vuotta on mennyt todella nopeasti. Mieti, toiset 14 vuotta, niin saatat olla saattamassa omaa tytärtäsi alttarille” ”Äläpäs nyt”, totesi mies ja hänen silmissään välähti kaiho. Olin hiljaa ja me molemmat ajattelimme viereisessä huoneessa unihattu päässä tuhisevaa eskarilaista. Me vielä kaipaamme öitä, kun hän huusi ja käveli unissaan. Päätin silmäni sulkiessani taas muistaa kiittää jokaisesta päivästä perheeni parissa.

Hyvää norsunluuhääpäivää rakas.

P.S. Kaivoin tähän postaukseen yhden kuvan jokaiselta aviovuodelta. Ei ollut muuten helppo tehtävä! Ne kuitenkin konkretisoivat mahtavasti sen, että vaikka 14 aviovuotta on mennyt vauhdilla, on me paljon niiden aikana koettukin. <3