3 veen valitsema työhaastatteluasu

Nyt kun kirjoitan tätä, on 16 tuntia siitä, kun starttasin Visit Pärnun reissulle. Olen tavannut monta ihmistä, ketä en ole ikinä ennen nähnyt. Raahannut laukkua, syöttänyt alpakoita, jutellut, seilannut merellä, ties mitä. Ajatuksissa on monta postausta, mutta nyt on todettava, että täytyy mennä nukkumaan. Siksi en pysty mihinkään pidempään postaukseen, mutta olette moni kyselleet Instassa mikä paita minulla on päällä, kun olen nyt monta päivää vetänyt samassa mekossa. Kerron.

Kävelin torstaina kaupungilla esikoisen kanssa, olimme olleet lounaalla ja kävelimme Koskikeskuksessa sijaitsevan Muotikaarteen ohi. Kauppa, jossa en ole ikinä käynyt tai sieltä mitään ostanut, sellainen mummojen kauppa kun on ajattelin. Pysähdyin tuijottamaan ikkunassa olevaa mekkoa, kun kuopus kysyi mitä teen. ”Mietin pitäisikö äidin laittaa tuo mekko huomiseen työhaastatteluun” vastasin. JOOO kuului vastaus, äiti se on tosi nätti!

Lopun tiedätte. Menin sisälle, sovitin, oli kiva, kuopus kantoi sen kassalle ja kertoi niin äidin haastatteluista kuin tulevasta morsiustyttöhommastaan. Minä mietin, että mekko vaikutti samaan aikaan sellaselta, jota on kiva käyttää kuin siistiltä. Sellaiselta, jota on jo nyt käytetty niin ballerinojen kanssa, sukkisten ja maihareiden kanssa, nahkatakin kanssa, haastattelussa, brunssilla, kampaajalla, alpakoita syöttäessä, ihan siellä sun täällä! 3-vuotiaan rohkaisu oli siis paikallaan, se on kiva!


mekko ZEZE NORDIC/ kengät WONDERS/ korvikset LINDEX

Me jatkamme vielä pari päivää Visit Pärnun reissuamme ja seuraavaksi edessä olisi mm. supjoogaa. Huhhei, mittarissa +13. Mekko saa jäädä hotelliin odottamaan siis!

Jotenkin tuntuu, että viimeisen viikon aikana on tapahtunut niin paljon, ettei auta kuin kirjoittaa aiheita ylös paperille ja postata pikkuhiljaa. Jotenkin ihan hämmentävää tämä häätouhu, minun yksin reissaaminen ja esikoisen samalla kipeänä olo. Monta asiaa päällekkäin.

Mutta! Mitä tykkäätte mekosta, moni siitä kysellytkin? Josko tänään saisi vaihdoin vastauksia mm. starttirahasta?

P.S. OP-kodin arvonta on päättynyt, voittajaksi osui Merja. En ole saanut vastausta spostiin, joten odotan vielä perjantaihin 6.9.19 klo 18 vastausta ja sitten arvon uudelleen, jos en tavoita voittajaa!

Mitkä häät!


Tällaiset postaukset ovat täysin mahdottomia. Miten tiivistää jotain siitä, että juhlimme lauantaina 13 tuntia, elokuusta syyskuun puolelle? Valita muutama (blogikelpoinen eli kohtuu kasvoton) kuva 1350 vaihtoehdosta? Kertoa, miltä tuntui, kun perheemme vauva meni naimisiin. Minä kävelin käsi kädessä lasteni kanssa Savutuvan apajalla, jossa menin itse naimisiin 14 vuotta sitten. Kertoa, miltä tuntui palata paikkaan ensi kertaa sitten omien häidensä ja nähdä se hyvin eri silmin. Tiivistää pieneen postaukseen ne tunteet, joita päivän aikana käytiin läpi. Alkaen kiukusta, ettei 3-vuotias morsiustyttö haluakaan kävellä alttarille (muutti mielensä ja käveli naama loistaen) siihen, että mietimme pyörtyykö sulhanen, niin liikuttuneessa tilassa oli. Isoveljensä alkoi heittää jotain läppää keventääkseen tunnelmaa ja me kuiskimme eturivissä, että puvusta alin nappi auki! Päätyen siihen, että oma puhe jännitti, ei sitten puhuessa jännittänytkään ja siihen, että esikoinen oli todella kipeänä päivän ja huoli oli kova ja aika meni häntä pitäessä sylissä ja silittäessä. Hän ei syönyt palastakaan ruokaa, eikä odottamaansa hääkakkua tai macaronseja.

Eihän sitä voikaan tähän tiivistää. Kerron muutaman jutun! Kuten sen, että pikkuveljeni on löytänyt aivan ihastuttavan, kauniin ja suloisen puolison rinnalleen. Olin ihan hirveän onnellinen heidän puolestaan. Juhla oli ihana tapahtuma ja ehkä tiedätte Instan perusteella, että minä juoksen muun muassa Disney-biisien tahdissa. Olin niin fiiliksissä Aladdin-pöytäkoristeista ja jatkuvasti soivista Disney-biiseistä!

Päivämme alkoi kampaamo Step Innistä, jossa minä, äitini ja tyttäreni saimme kampaukset. Heillä oli jopa autotuoli pienille, siinä oli ratti ja kaikkea, kuinka siistiä! Siitä ei kovin kauaa mennyt, kun vaihdettiin jo juhlamekot päälle ja suunnattiin kohti kirkkoa. Jännitys ja valvominen alkoivat tuntua 3-vuotiaassa ja hän alkoi murjottaa, mutta kuinka ollakaan käveli lopulta naama loistaen pitkin kirkon käytävää. Siskonsa oli vielä kirkko-osuudessa ihan kunnossa, mutta juhlapaikalla alkoi olo huonontua.

Juhlapaikalle saavuimme miehen kanssa hämmästellen, että oliko reitti tosiaan tällainen. No, 14 vuodessa tosiaan unohtaa paljon ja istuin auton takapenkillä tuolloin niin hurjissa tunnekuohuissa, että ihmekös jos päivästä meni vähän ohi. Katselin juhlapaikkaa ihan eri fiiliksin tällä kertaa. Kävimme morsiuparia odotellessa kuuntelemassa biisejä sisällä ja katselemassa kaunista tunnelmaa.

Päivä meni vauhdilla. Olin onnittelujonossa yksin, kun mies lähti antamaan esikoiselle särkylääkettä ja samalla herätteli kuopusta, joka nukahti kirkon jälkeen odotetusti autoon. Kuopus piristyi, mutta esikoinen oli hetken pois pelistä, laittaen taas jossain vaiheessa tanssiksi, taas olon huonontuen. Päivässä oli siis koko ajan aikamoinen huoli ja epävarmuus hänen kunnostaan, fiilis oli edestakaisin iloinen ja huolestunut.

Ruokailukin tapahtui meidän perheellä eri aikaan, mutta ruoka oli hyvää ja erityisesti tykkäsin punajuuri-aurajuustopaistoksesta. Jotain samanmoista muistan syöneeni omissakin häissä! Sitten olikin puheiden vuoro. Puhujina toimivat molempien, morsiamen ja sulhasen isosiskot sekä äidit, eli aika naisvoittoinen porukka meitä oli puhumassa!

Ilta tummeni ja lapseni lähtivät yöksi hyville ystävillemme. Bändi alkoi soittaa, parin ystävät olivat ihanan liekeissä ja varsinkin miesten polttariporukalla oli meno katossa. Oli anopin ryöstöä, oli hauskanpitoa, halauksia ja näytelmiä. Oli yhteenkuuluvuuden tunne, kälyni myötä olen saanut tutustua myös hänen ihanaan perheeseensä, jotka ovat kaikki todella välittömiä ja suloisia ihmisiä. Olimme yksi iso perhe, siinä laiturilla tanssien ja auringonlaskua katsellen. Uhkasipa äitini jopa heittää mieheni järveen, kun alkoi liikaa vääntää vitsiä anopin kustannuksella, mutta se vain kertoi minusta kaikkien fiiliksistä ja väleistämme. Voi huikkailla järveen heittämisestä siinä sivussa.

Kymmeneltä illalla tapahtui jotain, mitä en muista ikinä nähneeni. 93-vuotias mummoni halusi tanssia. Ja lähti sitten isäni kanssa tanssimaan. Siinä he menivät, todellakin kaksi vanhaa puuta, kuten tanssimassaan biisissä laulettiin. Nielin itkua ja mietin, että jotain käsittämätöntä taikaa illassa oli, että mummonikin tanssii. Aivan mieletöntä!

Oli maailman suloisimmat morsiusneidot. Oli ihana tädin pallero, jolla oli jalassa ristiäislahjaksi ostamani Parikat. Oli hirveä määrä tunteita, itkua ja naurua. Oli satoja halauksia, huulenheittoa, aivan muussiksi tanssittuja varpaita. Villasukat jalassa loppuillasta tanssiva morsian, onnensa kukkuloilla jammaava sulhanen. Oli juhlasta ilahtuneet isomummot, kummitädit ja muut. Oli uusi sukunimi, elokuun upein ilta, joka sitten vaihtui syyskuun ensimmäiseksi yöksi Abban ja Bon Jovin tahdissa hyppien.

Oli ihan mieletön päivä, jota en pysty enkä osaa kuvailla paremmin. Olin ihan hirveän onnellinen parin puolesta, olin ihan hirveän onnellinen perheeni keskellä ja jotenkin hyvin liikuttunut tuosta juhlapaikasta. Se oli ihanampi kuin muistinkaan.

Näissä fiiliksissä, jotenkin ihan pala kurkussa uuteen viikkoon. Ihanaa maanantaita!

Sit mennään!

Elokuun viimeinen päivä on käsillä. Siitä tulee meille merkityksellinen, kun perheen nuorin (siis lapsuudenperheen) astuu avioon. Päivästä on tulossa hurjan pitkä, sillä kampaaja on minulla, lapsilla ja mummilla kello 9, vihkiminen kello 13 ja bändi lopettelee kello 01 yöllä. Saas nähdä kuinka myöhään sitä vanha jaksaa! Ja miten esikoinen jaksaa, hän tietenkin tuli loppuviikosta kipeäksi, mutta näyttää jo paremmalta.

Olen odottanut päivää hirveästi ja samalla stressannut miten kaikki menee. Tiedättekö sen tunteen, upean juhlan jälkeen miettii että menipä äkkiä, mutta ennen sitä miettii, että tulisipa jo, odottaminen ja stressaaminen on niin hermostuttavaa! Morsiustytöistä puhumattakaan. Lapset ovat lapsia, eli kirkkohomma menee niin kuin menee, mutta toki jännitys näkyy heissä eri tavalla. Kuopuksessa niin, että kierrokset olivat kovilla ja uni ei tullut illalla silmään. Veikkaan, että joku putoaa autoon matkalla kirkosta juhlapaikalle. Tai sitten ei ja vetää ihan hulluilla kierroksilla koko päivän iltaan asti. Kun on karkkibuffakin!

Minä luulen, että toivun tästä pyörityksestä hetken. Eilinen työhaastattelu Helsingissä meni omasta mielestäni kivasti, paahdoin suoraan Helsingistä Jyväskylään junalla fiilistelemään meininkejä. No, meiningit olivat että kävin yksin juoksemassa ja äidin kanssa saunassa ja sulhanen saapui vasta 22.30 jääkiekkopelistään. Hui. No, siinä vaiheessa vielä 3-vuotias kummityttönsä veti rundia sängyssä. Mutta juhlissahan jaksaa vai mitä! Huomenna lähden takaisin Helsinkiin, ensiksi ryntään Tampereelle pakkaamaan ja palaan vasta monen yön jälkeen. Nyt todellakin mennään!

Nyt me heräilmme juuri koti-kotona Jyväskylässä. Täällä nukkui kanssamme yksi ehkä hieman jännittynyt sulhanen, joka käskettiin vikaksi yöksi pois kotoa. Sitten vain perheen vauvan (argh, nirhaa minut kun kutsun häntä vauvaksi hääpuheessanikin, mutta iso ikäeromme tekee sen) dumbo (oikeasti, saketissa käytetään dumboa, kirjoitin jo kravatti) ojoon ja kohti samaa kirkkoa, jossa itse sanoin 14 vuotta sitten tahdon. IIH!

Ihanaa viikonloppua kaikille sekä elokuun vikaa!

*kuvat Mimi & Nöde / Saara