Vauva harrastaa – plussat ja miinukset

Minä otin syyskuussa kuvia lapseni kanssa harrastamisesta ja tässä ollaan. Kohta joulukuussa ja postaus on vielä tekemättä! Nyt näitä on vähän hassu käyttää kun lapsi menee jo kahdella jalalla, mutta ei anneta sen häiritä. Muutenkin kuvat ovat vähän räpsyjä, sillä on yllättävän noloa tulla vauvajumppaan järkkäri kädessä ja yrittää siellä vähän vaivihkaa kuvata… Hih.

Olen ennenkin kirjoittanut lapsen kanssa harrastamisesta, edellinen postaus löytyy täältä ja siitä on 2,5 vuotta aikaa. HUUH, muistan ihan hyvin sen päivän ja oaikan missä sitä kirjoitin! Mutta, mitkä ovatkaan fiilikset harrastamisesta toisen vauvan kohdalla? Oliko ne jo nähty vai meninkö uudelleen?

Voin kertoa, että tahkottuani seurakunnan ja Ahjolan muskareita kolme vuotta, ajattelin että ei kiitos enää. Esikoinen ei koskaan ihan täysillä rakastanut muskaria ja kolme vuotta kerran viikossa me siellä kävimme. Kyllä hän kotona lauloi, mutta muskarissa parasta oli lähinnä juokseminen.

Kun löysin vauvamuskarin, joka pyörii aamulla esikoisen ollessa kerhossa päätin kuitenkin kokeilla. Pirkanmaan musiikkiopiston muskaria voi kyllä kehua valtavan laadukkaaksi, välineitä on vaikka millä mitalla, on monenlaista puuhaa ja ohjaaja tuntuu oikeasti rakastavan lapsia (kyllä, eräs muskariohjaaja tuntui lähinnä hermostuvan heihin ja tämä häiritsi menoa aika paljon). Laulut ovat kivoja ja mikä hauskinta, kuopus rakastaa musiikkia. Huomasin hänen alkavan kotona rummuttaa ja heilua heti, kun lauloin muskarilaulua ja tuolla tutulla muskarin loppulaululla (ei, se ei ole soittorasia täällä) sain hänet rauhoittumaan jännässä tilanteessa. Hauska nähdä, miten paljon vauva voi innostua muskarista ja musiikista! Onneksi menimme!

harrastus1

Otimme muutenkin samat harrastukset matkaan kuin esikoisen kanssa. Kävin vauvajumpassa samassa salissa kuin kolme vuotta sitten ja se oli ihan parasta noin puolivuotiaan kanssa, joka ei heti väsähtänyt, mutta ei vielä mennyt siellä sun täällä. Nyt kun lapsi käyttää lankuttavaa äitiä kiipeilypuuna, on sekin harrastus ottanut ihan uutta suuntaa ja luulen, että jää meiltä pois, koska käyn kuitenkin aktiviisesti jumpissa muuten.

harrastus3 harrastus2 harrastus4

Myös isä-vauvasirkus oli pakko ottaa mukaan, sillä esikoinen ja isänsä nauttivat hommasta todella, pitihän kuopuskin sinne viedä. Kyllä, taas sama järjestäjä ja ohjaaja. Tässä harrastuksessa oli muuten sekin hyvä puoli, että kun he olivat kerran viikossa kaksin harrastamassa, minun tuli oltua vain esikoisen kanssa kaksin. Liian harvoin tulee otettua aikaa ja oltua vain isomman kanssa kahdestaan, joten tämä isä- vauvaharrastus hyödytti perhettämme monin tavoin.

harrastus7 harrastus6 harrastus5

Ja se uinti. Jos se olisi mahdollista, mieheni muuttaisi varmaan veteen asumaan, joten uinti tuli myös mukaan taas vauvan myötä. Esikoinen kävi uimakoulussa kevään ja elokuun myötä aloitimme perheuinnin. Minusta ei olisi ikinä mihinkään aamuseiskan uintiin, perheuinti alkaa ”vasta” yhdeksältä ja se ryntäys minkä suoritamme lauantaiaamuisin on välillä mielenkiintoinen. Nuorin saapuu hallille yleensä pyjamassa. :D Mutta sitten se puolituntinen, jonka olemme yhdessä vedessä ja kaikki nauttivat laatuajasta on ehdottomasti vaivan väärti. Kuopus tykkää vedestä kovasti, eikä itkua ole tullut siinäkään hommassa.

S1650687
Kuva: kuvauspalvelu Molskis

Lisäksi ”harrastamme” mm. perhekerhoa, eli siellä tulee oltua tyttöjen kanssa kolmisin, laulettua ja juteltua samalla aikuisten kanssa.

Summa summarum. Minä ajattelin, että vauvaharrastukset on jo nähty. Ja sitten yks kaks olenkin kaikissa niissä samoissa, missä viimeksikin. Miksi minä tykkään harrastaa?

  • Harrastuksilla saa päiviin järkevää puuhaa
  • Harrastuksissa ei ole koskaan kännykkä esillä, eli siellä tehdään täysillä yhdessä
  • Saa kotiin ideoita mitä vauvan kanssa voi jumpata, leikkiä ja laulaa, mitä isomman kanssa askarrella
  • Saa äitikavereita. Minä olen edelleen yhteyksissä heihin, kehen tutustuin harrastuksissa kolme vuotta sitten ja tällä viikolla jatkoimme muskarista yhden äidin kanssa lounaalle ja juttelimme ummet ja lammet vauvojen nukkuessa. Aivan parasta.
  • Miinuksena aikataulutus, välillä juoksennellaan sinne sun tänne pää punaisena
  • Miinuksena myös joidenkin harrastusten hinta, on vaikeaa arvioida kannattaako maksaa kauden alussa, jos ei sitten tykkääkään käydä/sairastelee tms.

Aloitimme kaikki harrastukset elokuussa vauvan ollessa viisikuinen. Se oli minusta juurikin passeli ikä aloitukselle ja hän jaksoi olla mukana hyvinkin, vaikka oli tuolloin muskariryhmässä nuorin. Yllättävän pienen kanssa harrastukset ovat jo mielekkäitä! Lapset ovat tietysti erilaisia, meidän molemmat tytöt ovat olleet sosiaalisia ja reippaita ja yhtään itkua ei ole tullut, mutta intoni saattaisi kyllä hiipua, jos vauva itkisi joka muskarissa. Toisaalta aremmatkin vauvat yleensä lämpenevät alun jännityksen jälkeen.

Minä en jaksa leikkiä ihan aamusta iltaan lasten kanssa, joten ohjatut harrastukset ja ideat ovat erittäin tervetulleita. Varsinkin kun räntää piiskaa taivaalta, niin on kivaa puuhata muutakin kuin seisoskella leikkipuistossa. Aina ei toki voi rynnätä sinne sun tänne, mutta kyllä minä tykkään kovasti vauvaharrastuksista, edelleen. Värikylpy on muuten ehkä ainoa sellainen, joka ei innosta enää kakkosen kohdalla.

Emme myöskään käy harrastuksissa sen vuoksi, että lapsesta tulisi jotenkin luova tai muuta, vaan ihan puhtaasti kipitän niissä kivan puuhan ja kivan seuran takia. Jotta olisin läsnä lapseni kanssa, enkä tuijottaisi kotona konetta. Siinäkin mielessä tämä ikäero tytöillä on ollut kiva, että minun on ollut mahdollista käydä kuopuksen kanssa harrastamassa esikoisen kerhoillessa. Siinä tutustuu hyvin nuorempaankin tyttäreensä ja tämän luonteeseen!

Sellaisia mietteitä vauvaharrastuksista! Onko ruudun takana harrastajia vai kotoilijoita, kertokaa fiiliksiä ja mielipiteitänne? Hyvää viikonloppua kaikille!

Lapsen kanssa harrastaminen

Olen pohtinut tätä harrastus-asiaa läpi talven ja nyt se nostaa taas päätänsä, kun kaikki harrastukset vetävät viimeisiään ja edessä on tyhjempi kalenteri. Facebookissa kiersi ahkerasti jokin aika sitten tämä Ylen artikkeli, jossa korostettiin kuinka kaikkein kivointa on olla yhdessä. Totta, mutta mitä se yhdessä oleminen sitten tarkoittaa?

Vauvajumpan jälkeen syksyllä

Itselleni lapsuuden rakkaimpia muistoja ovat partio- sekä hevosleirit, joista jälkimmäisestä lähdin aina itkua tuhertaen kotiin, siellä oli niin kivaa. Myös hyvin rakas muisto on työväenopiston jouluaskartelukurssi, jolla olimme äitini kanssa useampana syksynä. Itselläni on aina ollut harrastuksia ja olen ollut aina kova menemään, sohva ei ole minua varten. Miehessäni on sama piirre, hänet pitäisi välillä sitoa paikalleen. Joten arvata saattaa, että meille syntyi todella vauhdikas tytär, joka rakastaa puuhata ja nauttii ihmisten seurasta.

Isä-vauvasirkuksessa piisasi vauhtia!

Harrastuksia lapselle ja jo vauvaikäiselle on tarjolla valtavasti, varsinkin jos asuu isossa kaupungissa. Me olemme käyneet kokeilemassa montaa juttua ja osasta on tykätty kovasti, osasta ei. Meillä on käyty niin vauvakinossa kuin kohta 10 kk:n ajan vauvauinnissa, säännöllisesti olemme käyneet myös muskarissa, lorupiirissä, isänsä kanssa tyttö on käynyt sirkuksessa ja kokeilimme myös äiti-vauvajumppaa. Tällä hetkellä käymme myös kerran viikossa värikylvyssä. Miksi? Tässä tulee mielestäni se olennainen kysymys. En missään nimessä käy harrastuksissa sen vuoksi, että lapsestani kehittyisi superihminen ja hän voittaisi pianonsoittokilpailun taaperomestaruuden tai jotain vastaavaa, mitä harrastuksista tulee mieleen Super-Marjo-ohjelmaa katsellessa. Kotona on kivaa olla, mutta kun lapsi on sellaista sorttia, ettei pysy hetkeäkään paikallaan, seinät tulevat aika äkkiä vastaan. Omat lelut on nähty, alle vuoden ikäisen kanssa et vielä pysty leipomaan, askartelemaan tai maalaamaan ja itse vastustan lapsen istuttamista piirrettyjen edessä. Kotona myös helposti näprää kännykkää tai tietokonetta, kun harrastuksissa ne laitetaan pois päältä ja ollaan oikeasti yhdessä.

Uiminen on muuttunut tästä syksyisestä kuvasta aika paljon vauhdikkaammaksi.

Tuossa Ylen artikkelissa särähti juurikin tämä kohta, että kiikuttaisin lasta väen vängällä ties mihin harrastukseen, jotta hänestä tulisi yli-ihminen. Me käymme harrastuksissa, jotta saamme tehdä yhdessä. Saamme nähdä ihmisiä. Olemme tutustuneet moneen lapseen ja äitiin harrastuksissa (tätä kirjoittaessa odotamme muskarikaveria äiteineen kylään). Emme tykkää notkua kahviloissa. Kotiin ei tarvitse ostaa kauheaa kasaa leluja, kun niitä on harrastuspaikoissa. Minulle on tarttunut monta laulua ja lorua matkaan, joita voimme sitten kotona yhdessä lauleskella. En ennen lasta osannut niistä yhtäkään. Uimassa olemme käyneet kolmestaan ja se on tärkeää perheen yhteistä aikaa.



Muskarin kevätjuhlassa.

Toki kaikki täytyy tehdä lapsen ehdoilla. Jos meillä on ollut onneton yö, olemme jääneet notkumaan yöpaidassa kotiin muskariin menemisen sijasta. Kipeänä tietenkin harrastukset jäävät väliin. Jos lapsi ei tykkää jostain, emme siellä käy. Meillä tällainen harrastus oli vauvajumppa, lasta olisi pitänyt käyttää painona liikkeissä, mutta minun punttini lähti 5kk:n iässä liikkeelle ja huusi, jos yritin pitää häntä punttina. Se siitä vauvajumpasta sitten, ei ollut meidän juttu.

Iän myötä tekemiset muuttuvat. Kun lapsi on alle vuoden ikäinen eikä osaa juuri puistossa puuhata, keli on marraskuinen ja synkkä, ovat harrastukset erittäin tervetullutta puuhaa päiviimme. Nyt hän arvostaa jo hiekkakakkuja ja keinumista, pystymme lukemaan jo pari minuuttia kerrallaan kirjaa ja vaikka pyöräilemään yhdessä, joten nähtäväksi jää, mitä harrastuksia meillä on jatkossa. Isompana hän saa totta kai valita ne itse.



Muskarin joulujuhlassa.


Artikkelissa sanottiin, että kaikkein kivointa on olla äiti, kun me ollaan yhdessä. Harrastuksissa me olemme yhdessä. Uskon, että mieheni kokee näin käydessään tyttärensä kanssa sirkusharrastuksessa. Silti koen, että suurta määrää harrastuksia saa puolustella, mutta kuinka moni joutuu puolustelemaan kotona olemista?

Tämä oli oodini harrastamiselle.

Oletko sinä harrastanut paljon itse tai lapsen kanssa? Onko joku harrastus kulkenut mukana läpi elämän?