Arvostetaanko muuta kuin aikaansaamista?

Vähän liittyen siihen, että meillä on usein suhteellisen aktiviista elämää, on facebookiin pompsahtanut kavereiden linkkaamia juttuja siitä, kuinka pitäisi vain olla. Nollata aivoja ja vaan tuijottaa ikkunasta ulos. Vapauttaa aikaa illoista ja antaa se lapsille. Esimerkiksi tämän jutun vanhemmat luopuivat omista harrastuksistaan ja näin aikaa vapautui illoista lapsille. Joilla ei muka ole harrastuksia. Mikä sitten lautailu ja laskettelu on, kysynpä vain?

Perheet ja elämäntilanteet ovat erilaisia, toisille riittää vähempi, toiset haluavat enemmän. Paljon on kyse tottumuksista. Minä olen esimerkiksi harrastanut liikuntaa aina, enkä ajatellut, että lasten myötä luovun siitä. Olemme miehen kanssa molemmat myös aika kilpailuhenkisiä ja tavoitteellisia ihmisiä, joilloin tykkäämme piiskata itseämme vähän kovempiin urheilusuorituksiin ja ilmoittautua erilaisiin kisoihin. Se, että juoksukisoihin ilmoittaudutaan yhdessä, antaa hurjasti motivaatiota treenaamiseen ja yhdistää meitä taas pariskuntana. Minä en olisi valmis laittamaan harrastuksiani tauolle, jotta saisin joka ilta samoilla metsässä lasten kanssa, voin sen sanoa ihan suoraan.

Sitten taas – meidän elämäntilanteemme on sellainen, että se mahdollistaa esimerkiksi treenaamiseen aika hyvin. Mies on pääsääntöisesti virka-ajat töissä – ei ole poissa työmatkojen takia ja on lähes aina illat paikalla. Tarhapäivinä minä olen usein treenannut päivällä, joka on mahdollistanut sen, että viimekin viikolla lähdimme illalla kavereiden kanssa pulkkamäkeen, koko perhe. Viikonloppuisin pyrimme tekemään yhdessä, perjantaina luistelimme porukalla, eilen kun olimme kolmistaan tyttöjen kanssa hiihtämässä, mies pääsi lähtemään töistä aiemmin ja hurautti paikalle kannustamaan tyttöjään. Jos olisimme molemmat hektisessä työssä, ei treeneille jäisi niin paljon aikaa.

Tytöt ovat myös suurimman osan viikosta edelleen kotona. Tarkoittaa esimerkiksi tänä tiistaiaamuna sitä, että rauhassa halaillaan, syödään aamiaista ja katsotaan lempparipiirrettyämme Sofiaa. Vaikka on paljon aktiivisuutta, on paljon myös ns. löllöaikaa lasten kanssa, jonka mahdollistaa oma tilanteeni. Siinä on hyvät ja huonot puolensa olla työntekijä, onneksi osa-aikahommia on jo irronnut! Pidämme kuitenkin päivissä kiinni lasten ruokarytmeistä ja iltarutiineista, viimeistään puoli yhdeksältä olemme iltasatua lukemassa. Sydämeeni nimittäin pisti eilen kaverin kommentti siitä, että lastemme yöheräily johtuisi liian hektisestä rytmistä ja vanhempien kiireestä. Eilen emme poistuneet kilometriä kauemmas kotoa, tänään aloitamme aamun piirretyillä. En tiedä mistä lasten yöheräilyt aina johtuvat, mutta tuo kommentti hieman ahdisti, kun yritän rauhoittaa illat ja pitää niitä löllöpäiviä. Kotona olokin on ihan eri asia, kuin päiväkodin kuormittavuus.

Sitten siihen aikaansaamisen arvostukseen. Minä en tee moniakaan asioita elämässäni siksi, että joku arvostaisi sitä, mitä olen saanut aikaan. Rakastan liikuntaa ja eilen olin ihan solmussa, kun en tiennyt lähteäkö juoksemaan, hiihtämään vai mitä. Kun kaikki on niin kivaa! Tuossa Kodin Kuvalehden artikkelissa mainittu luonnossa kävely täyttyi kyllä illan hiihtolenkillä – olin lähes ainoa lähiladulla pimeässä, katselin kaunista maisemaa kauempana ja keskisykkeeni oli 126, siis hyvin rauhallista menoa. Jollekin näyttäytyisi hiihtämissuorituksena, mutta oli itse asiassa hyvin rauhallinen, kävelylenkkiin verrattava luonnossa liikkuminen. Asiat eivät välttämättä ole aina sitä, miltä näyttävät.

paita INCH/ farkut CUBUS/ kengät Prahasta/ takki ESPRIT/ huivi ja pipo SILVERJUNGLE/ korvikset MAANANTAIMALLI

Toki välillä olen itse ihan solmussa siitä, mitä pitäisi saada aikaiseksi. Koti odottaa siivousta, lapset tarvitsevat ruokaa ja pihalla on täydellinen keli. Silloin yleensä ulkoilu voittaa, niin kesällä kuin talvella. Ruoaksi saattaa päätyä pinaattiletut ja imurointi siirtyä, koska on niin täydellistä lähteä hiihtämään tai laskettelemaan näillä keleillä. Emme todellakaan lähde eri paikkoihin suorittamaan tai saadaksemme aikaiseksi, vaan siksi, että nautimme siitä. Ja olen sanonut tämän monta kertaa – lapsemme ovat pihalla eri ihmisiä kuin sisällä. Riidat jäävät sisälle ja ulkona kaikki vain toimii paremmin ja olemme tyytyväisempi perhe.

Myönnän, että aikamme on hyvin suorituskeskeinen ja ehkä se, että mekin tykkäämme tähdätä urheilukisoihin tekee osaltaan liikunnasta suorittamista. Työmaailman paineet ovat hyvin hektisiä ja sen päälle ei varmasti ole viisainta repiä joka ilta maksimisuoritusta, vaan nollata vaikka kävelylenkillä. Meille kuitenkin urheilu on ollut se perheen juttu ja oman ajan juttu – toisille se on vaikka käsityöt. Itse inhoan kutomista, maalamista ja piirtämistä. Sytyn liekkeihin kun saan treenata, missä muodossa vain. Kirjoittaa tai lukea. Lukeminen kulkeekin itselläni rauhallisena vastapainona muulle hötkyämiselle.

Tällä hetkellä on ulkona ihan maailman parhaat kelit. Minä aion heilua siellä juoksemassa, hiihtämässä tai pulkkailemassa. Tiistai-ilta on meillä aikatauluilta, sillä molemmilla tytöillä on harrastus. Kuopus sai yhden oman omasta pyynnöstään ja halusimme sen samalle illalle kuin esikoisen uinnin, jotta joka ilta emme suhaisi johonkin.

Perheet ja nautinnot ovat erilaisia. On hyvä pysähtyä ajattelemaan oman elämän arvoja, hektisyyttä tai aikatauluja, mutta siinä missä toisille sopii aikataulutus, toiset eivät sitä kestä ja se on hyvä muistaa. Lepokin on äärimmäisen tärkeä muistaa ja meillä pidetään kiinni siitä, ettei ikinä esimerkiksi valvoskella arkena yli puolille öin. Kännykkä jää itselläni aina eri kerrokseen nukkumaan kuin minä itse. Sillä saa iltoja rauhallisemmaksi.

Näissä kuvissa oli myös ihan täydellinen talvikeli, upea auringonpaiste ja taas suomalaisten firmojen juttuja, joita tykkään kovasti nostaa esille. Tämä asu on oikea kotiäitiyden univormuni, vietin näissä kuteissa hyvin paljon aikaa vauvavuonna 2016 ja edelleen yksi lempparipaitojani. Laitoin tarkoituksella kehiin vähän ylivalottuneita kuvia sekä ”irvistys”kuvia, toivat niin esiin sen upean paisteen!

Mitä sinä olet mieltä tästä aiheesta? Suoritetaanko yhteiskunnassamme liikaa? Osaatko pysähtyä? Onko lapsilla viisi kertaa viikossa aikataulutettu harrastus? 

Miksi minä juoksen?

Oletteko muut jo ihan joulufiiliksissä? Olen niin jouluhössöttänyt kuukauden ajan, että takki on jo tyhjentynyt ja höpötän pari päivää ihan muista jutuista. Palaan pian taas joulufiiliksiin!

Kuten ehkä olette huomanneet, minulla menee homma kuin homma helposti suorittamiseksi. Tykkään mitata asioita, tykkään kyttiä lukijatilastoja ja vaadin aina itseltäni enemmän ja parempaa, puhutaan melkein mistä vain asiasta. Aina pystyy parempaan, ajattelen. Tämä on vähän huono ajattelumalli, sillä siinä uupuu äkkiä ja unohtaa nauttia hetkestä. Yritän siis nykyään fiilistellä, nauttia hetkestä ja olla miettimättä, että voisin olla parempikin. Koska olen jo riittävän hyvä näin.

Mutta kiitos suorittajaluonteeni, sai juoksuharrastuksenikin aikanaan vauhdikkaan alun. Huomenna, aatonaattona tulee maagiset kaksi vuotta siitä, kun juoksin ensimmäisen lenkin. Toki olen urheillut aiemminkin ja paljonkin, eli pohjakuntoa oli, mutta juoksua inhosin. Tappavan tylsää ja sillä tavalla, tiedättekö. Olen kertonut tarinan monta kertaa. Juoksimme hupsua parin kilsan ympyrää Jyväskylässä, koska en tiennyt paljonko jaksan ja päädyimme juoksemaan kahdeksan kilometriä. Ja jäi nälkä juosta lisää.

Juoksenneltuamme muutamia lenkkejä (tai no siis mies oli juossut jo paljonkin, minä muutaman lenkin) olin minä meistä se, joka sanoi, että kyllä mä nyt yhden puolimaratonin juoksen, joo joo. Ja siitä se ajatus (ja ilmoittautuminen) sitten lähti. Rakastan tavoitteita, rakastan piiskata itseäni parempaan ja tavoitetta kohti oli kivaa (ja lopussa stressaavaa, voi lastentautien määrää) juosta. Nälkä kasvoi koko ajan syödessä. Vuosi sitten aatonaattona juoksimme vuosipäivälenkin ihan hirveässä hirveässä lumipyryssä ja kilsoja viime vuonna kertyi noin 1000km. Tänä vuonna tiesin määrän olevan enemmän, veikkaisin noin 1300km. Minähän olen mitannut joka lenkin. Ja sitten…

En koskaan jaksa liittää Suuntoa tietokoneeseen, sillä näen sen lenkin tiedot kellosta suoraan ja se riittää. Tiedän syketason, vauhdin, matkan ja nämä piisaavat. Päätin alkuviikosta kuitenkin kurkata, mikä on kokonaissaldo vuoden kilometreissä ja miten kuukaudet jakautuvat (veikkaan että elokuussa tai marraskuussa kilsoja tuli eniten). Ja miten kävi. Suunnosta oli loppunut muisti, eli se pitäisi synkronoida useammin ja maaliskuun alusta syyskuun alkuun juoksutulokseni oli 0km. Siis niitä ei ollut kellossa.

Teki mieli hakata päätä seinään. Otti päähän ihan hirveästi, vaikka samalla kysyin itseltäni, että miksi? Ne treenit on tehty, mitä se mittaaminen niitä muuttaa? Olisi ollut kivaa tietää, mutta toisaalta, ei ollut iso asia. Poljin jalkaa ja sanoin, etten juokse enää ikinä harmittaa niin. Hah, seuraavan aamun lenkillä pohdin mennessäni sitä, että ei sillä mittaustuloksella tosissaan ole väliä. Olen jäänyt juoksuun koukkuun monesta syystä ja tuona tiistaiaamuna mietin niistä ehkä yhtä tärkeimmistä. Rakastan olla ulkona, liikkua luonnossa ja hengittää raitista ilmaa. Tiistaiaamuna valo siivilöityi todella kauniisti pilvien lomasta ja nautin suunnattomasti maisemasta. Montako auringonlaskua ja nousua sitä on nähnyt juostessaan? Montako erilaista järveä on kiertänyt, katsellut sorsia ja joutsenia? Nauttinut ukkoskuuron raikastamasta ilmasta, juossut Lapinjärven maaseudulla haistellen kaurapeltoa, väistellyt Agia Napassa Kyproksella aamulenkillään baarista palaajia? Juossut aamuseiskalta Kyproksella merenrannassa muiden innokkaiden kanssa ja nauttinut lämmöstä ja heräävästä päivästä. Jutellut miehen kanssa ummet ja lammet pitkillä lenkeillä, sillä niillähän jutellaan tauotta. Ei ole kännyköitä tai muuta, on luonto, tossut ja juttelu.

Ne ovat aivan täysin korvaamattomia juttuja. Sellaisia, mitä en saa jumppasalista, en saa kävelylenkiltä (en ehdi tarpeeksi pitkää matkaa), en saa kotisohvalta. Juoksulenkkarit ovat lähteneet mukaan jokaiselle reissulle ja juostu on yhtä lailla Kyproksen kuin Prahan katuja, Jyväsjärveä ympäri, Helsingin lapsuudesta tuttua Keskuspuistoa on tullut koluttua ja Tampereen reittejäkin on kertynyt. Olen nähnyt vuodenajat paremmin kuin koskaan, saanut aimo läjän happea ja punaisia poskia.

Lisäksi juoksen, koska siinä näkee jotenkin paremmin kehityksen kuin esimerkiksi jumpassa. Toki tiesin, jos jaksoin punnertaa bodyattackin 100 punnerrusta suorin jaloin, että töitä alle on tehty. Ei muuten menisi enää, en punnerra enää ikinä. Mutta muuten sitä kehitystä ei jotenkaan huomaa samalla tavalla kuin juostessa. On mielettömän ihana tunne, kun 15 kilometriä menee nopeasti ja se ei vaadi älyttömiä ponnisteluja. Siitä tietää, että kehitystä on tullut.

Ja hei! Ihan hassu, mutta iso syy. Kahden lapsen myötä alkoi juoksu ja kahden lapsen myötä mökän määrä kotona lisääntyi. Olen monesti ollut viisikin päivää viikossa kahden lapsen kanssa päivät yksin ja päivän jälkeen sitä kaipaa hiljaisuutta. Menin joskus jumppaan, stressaannuin jo matkalla ruuhkissa etten ehdi ja kun ohjaaja karjaisi jaksaa jaksaa menetin hermoni. Teki mieli huutaa ole hiljaa. Lenkillä saa olla yksin ja hiljaa vauhdikkaankin päivän päätteeksi ja se on arvokasta ja lisää suuresti omaa jaksamista.

Ja aika. Juoksen myös ajan takia. Siis sen puutteen takia. Kaksi lasta, heidän harrastukset, omat harrastukset ja kaikki muut velvollisuudet jättävät tiukkoja välejä urheilla. Välillä äkkäät, että minulla on 45minuuttia yksin ja sehän riittää. Tossut jalkaan ja ovesta ulos. Ei kyttäilyjä jumppa-aikojen suhteen, ei tuskailua matkojen suhteen.

Siksi minä juoksen. Eniten luonnon ja nautinnon takia, paljon myös sen takia, että rakastan mitata tuloksia ja tehdä paremmin. Juoksusta on tullut elämäntapa ja toivon kovasti, että paikat kestävät, nimittäin juuri toissapäivänä juttelimme hierojan kanssa syystä, miksi koko ajan saan pakaran piriformikseni täysin jumiin. Liekö syynä raskaudet, mittaero jaloissa (jota on kyllä leikkauksella korjattu, mutta jota jäi) vai askellukseni? No, niin kauan kun kestää niin kaikki ok, täytyy muistaa se kehonhuoltokin.

Kuvat ovat erinäisiltä lenkeiltä kahden vuoden aikana. 30 asteen helteestä ja 15 asteen pakkasesta. Aina on hymy naamalla (ainakin lopuksi).

Oletko sinä hurahtanut juoksuun tai johonkin toiseen lajiin? Miksi itse harrastat juuri sitä?

Viimeinen ja suurin Vuokatin pläjäys!

Olette varmaan huomanneet, että me olemme suhteellisen aktiivinen perhe. En edes tajunnut ennen viime vuoden Vuokatin lomaa, miten paljon nautimme kaikki lomasta, missä saa tehdä ja puuhata koko ajan ja ennen kaikkea – olla ulkona. Halusimme siis samaan paikkaan uudelleen, sillä keleistä riippuen piha-aktiviteetteja riittää ja Holiday Club Katinkullan kylpylä on vieressä. Ajatuksena oli myös, että saattaisimme käydä huonolla kelillä Superparkissa tai AngryBirds landissa, mutta vielä tänäkin vuonna jäivät testaamatta. Hyvä niin, se siis kertoo siitä, että kelit olivat kohdillaan.

Majoituimme taas paritaloihin Katinkulta Residenceen, jotka sijaitsevat S-marketin vieressä, hiihtolatujen vieressä, noin 1,5 kilometrin päässä kylpylästä. Täydellisen rauhallinen sijainti! Mökissä on oikeasti kaikki, mitä lapsiperhe kaivata saattaa – kuivauskaappi märille ulkoilukamoille, pyykinpesu- ja astianpesukone, hyvin laaja astiasto, säkkituoli (tytöt ihastuivat!), syöttötuoli, matkasänky, säilytystilaa jajaja. Mitään emme jääneet kaipaamaan. Nelihenkiselle perheelle tilaakin piisaa, kun makkareita on kolme ja vessojakin kaksi. Keittiössä oli kaikki leivänpaahtimesta vedenkeittimeen ja mikroon. Teimme siis ruokaa aina aikataulujen salliessa mökillä, mutta testasimme myös kylpylän ravintolat (Classic pizzan punajuuripizza oli varmaan paras syömäni pizza!). Sauna lämpeni usein ja takka sitäkin useammin. Oli ihanaa tuijottaa takkatulta rinteessä ja ladulla vietetyn päivän jälkeen!

vuokattivika+takkatuli vuokattivika+majoitus+televisio vuokattivika+majoitusvuokattivika+pyyhekauppalina

Mitä muuta sitten puuhasimme Vuokatissa kuin olimme rinteessä, huskysafarilla ja hiihtämässä? Uimme. Ihan hirveästi. Kuutena päivänä yhteensä. Tytöt vaan rakastivat sitä. Mies kävi uimassa matkaa kuntoaltaassa, tytöt leikkivät niin lastenaltaassa kuin isommissakin ja esikoinen oppi todella hyvin jo uimaan ja sukeltamaan. Eräänä päivänä veimme tytöt pariksi tunniksi kylpylän yläkerrasta löytyvään Lastenmaailmaan, maksulliseen lastenhoitoon, josta löytyy vaikka mitä. Silloin juoksimme -15 asteen pakkasessa pihalla olevaan savusaunaan ja paljuun, savusaunassa on ihan parhaat löylyt! No, niinhän siinä kävi, että haimme uikkarit päällä tytöt hoidosta ja kipitimme sinne uudelleen, kun vaativat. Suosittelen kokeilemaan!

vuokattivika+vesiliukumäki vuokattivika+taapero vuokattivika+ulkoallasvuokattivika+katinkulta+kylpylä vuokattivika+lastenmaailma

Katinkullassa järjestetään myös jumppia, mutta vain kerran jäi ”aikaa” käydä jumpalla hiihtohulluudelta ja kävin Les Millsin CXWorks-tunnilla. Lisäksi testasin saunajoogan, joka olikin aika idyllinen iltapäivän hetki. Reilu puoli tuntia kestänyt jooga tehtiin saunan lauteilla, venyteltiin ja tehtiin pilates-vatsoja ja katseltiin ikkunasta upeaa talviaurinkoa. Teki muuten hyvää kaiken muun lomassa!

Viimeisenä päivänä menimme vielä pulkkamäkeen, paras löytyy Vuokatin urheiluopiston vierestä. On muuten hyvä mäki ja otti mahasta! Matkalla pois mäestä bongasimme rinteiden alla, Hesburgerin alapuolella tubing-mäen, joka piti totta kai käydä kurkkimassa. Siellä pääsee kahdella eurolla laskemaan yhden mäen, muistaakseni kympillä tunnin tubing-rinkulalla. Laskutila on sisällä oleva half pipe ja ylös pääsee mattohissillä. Kaikki siis sisätiloissa. Hauska juttu tämäkin, kaikkea mahdollista sitä voisikin harrastaa!

vuokattivika+pulkkamäki+urheiluopisto vuokattivika+pulkkamäki+tytöt vuokattivika+pulkkamäkivuokattivika+saunajooga vuokattivika+cxworks vuokattivika+tubing

Kaikkea mahdollista löytyy siis niin sisältä kuin ulkoa, Vuokatti-tunnisteella voi blogista hakea muut lomaamme käsitelleet jutut. Täältä löydät elämykset huskysafarista, täältä laskettelukoulusta, täältä hiihtohulluudesta. Loma oli toinen noissa maisemissa ja kyllä halu jäi päästä taas uudelleen, nyt on elvytetty ne lautailu- ja hiihtoharrastukset! Meille sopi tällainen aktiiviloma todella hyvin, mutta ymmärrätte, että päivänä, kun olin ollut hiihtämässä, saunajoogassa, jumpassa ja perhe halusi uimaan, jäin jostain syystä yksin mökille illaksi. Tulipahan tehtyä, mutta kaikki oli niin kivaa!

Kuinka moni hiihtolomailee nyt? Onko Vuokatti tuttu paikka, missä itse talvilomailet?

*majoitus ja kylpylä saatu blogin kautta