Tampereen upein piknikpaikka?

Jos tämä kevät on jotain meidän perheelle opettanut, niin se on se, ettei ole kiire. Ei ole täyteen tungettuja viikonloppuja, ei ole suunnitelmia. Eilenkin kello löi aamupäivää, keli oli mitä upein, mies oli heittänyt pyörälenkkinsä ja mietimme, mitä tehtäisiin. No, siivota pitäisi ja pesukone jylläsi, mutta ei helteellä imurointi oikein inspiroi. Mietittiin, että lähdettäisiinkö johonkin piknikille? Pyörät alle ja menoksi, suuntana Hatanpään Arboretum. Voi miksi me emme ole koskaan käyneet siellä piknikillä? Monesti on pyörähdetty ottamassa kuvia, on käyty suunnistamassa, kerran on käyty Arboretumin kahvilassa, muttei koskaan ajan kanssa istuttu. Miksei? Ei muka ole aikaa, ei ole ollut keliä. No nyt oli, molempia, wau mikä sää!

Hatanpään Arboretum

Hatanpään Arboretum on valtava alue Hatanpään sairaalan läheisyydessä, jossa riittää nurmikkoa, puita ja vesimaisemaa loputtomiin. Alueella toimii kaksi kahvilaa ja löytyy myös esimerkiksi yleisövessa. Sen sijaan parkkipaikkoja on aika vähän, eli pyörällä tai julkisilla kannattaa saapua! Arboretumiin vievän tien alkuun on jokin aika sitten valmistunut uusi Sale ja se olikin kooltaan aivan valtava, kävin ostamassa sieltä eväät matkalla. Oli Stockan herkun salaatteja, smoothieita, leivonnaisia ja vaikka mitä ihanaa, piknik-eväitä riitti! Meidän vieressämme ollut roskiskin oli tyhjähkö, mutta lähempänä kaupungin päätä roskikset valitettavasti tursusivat ja roskat olivat pitkin maata. Muistakaa kantaa roskat mukananne pois, ne lentävät siitä maasta kyllä järveen!

Tampereen kaunein piknki-paikka?

Kyllä Arboretum ansaitsee maininnan yhtenä upeimmista piknik-paikoista. Kauniit Pyhäjärvi-maisemat, upeaakin upeammat kukat ja se tila! Ihmisiä oli paljon liikkeellä, muttei tarvinnut kyllä etsiä tilaa. Nautin tämän kotona vietetyn kevään jälkeen ihan valtavasti siitä, että sai katsella ihmisiä pyöräilemässä, juoksulenkillä, eväitä syömässä, uimassa, kalastelemassa, saunalautta lipui edestämme ja… Lämpö, ihmisten ilo ja elämä olivat niin ihanaa katseltavaa. Tytöt rakastivat niin paljon kiipeilyä koivuissa, etteivät olisi halunneet lähteä. Puu toi varjon helteeltä ja tarjosi hirmuisesti puuhaa heille. Reissuun matkoineen vierähti lopulta neljä tuntia, ei ollut kiire eikä hinku lähteä. Kotimatkalla haistelimme alppiruusuja ja tuoksu oli niin upea, että tuntui kuin olisi ollut ulkomailla. Lapsetkin sanoivat, että ihanaa olla lomalla (ei edes oltu, ihan tavallinen viikonloppu).

Kotimatkalla pysähdyttiin vielä jätskeille Soutustadionin kahvilaan (ikinä sielläkään käynyt), kun ei ollut kiire mihinkään. Ihasteltiin maisemaa ja ihmisiä, jotka tuntuivat kaikki olevan kiireettömiä ja onnellisia. Olipa aika täydellinen sunnuntaipäivä! Kuinka moni yhtyy mielipiteeseen, että Arboretum on yksi Tampereen kauneimpia piknikpaikkoja? Mikä on oma suosikkisi?