Hyvää synttäriä rakas harrastukseni!

Kyllähän se oli aamulla ensimmäisenä mielessä. Hymyilin, kun ajattelin mikä päivä tänään on ja minkä syntymäpäivä. Aatonaatto. Minun juoksuharrastukseni täyttää tänään tasan 4 vuotta!

Ensimmäisen virallisen juoksulenkkini, 8 kilometriä, juoksin mieheni kanssa kuopuksen vauvavuonna aatonaattona. Olin katsellut hänen harrastustaan ja jupissut, että kun tilaisuus tulee, että pääsemme kaksin juoksemaan, minäkin lähden. Ja aatonaattonahan se tuli, kun lapset jäivät mummilaan odottamaan lenkin ajaksi. Koska olen aina liikkunut, uskoin jaksavani juosta kunhan juoksen tarpeeksi hitaasti. Minkä verran, sitä en tiennyt. Miksi edes halusin juoksemaan, vihasin sitä! Tappavan tylsää ja aina menin liian kovaa mikä kostautui jos yritin ja… No, aatonaattona lähdettiin lenkille Jyväskylässä kuitenkin.


Aatonaatto 2016. Kiskaisin päälle jonkun iänvanhan koiranulkoilutustakin.

7 puolimaratonia, tuhansia kilometrejä

Seuraavan lenkin juoksin tammikuussa. Kolmannen kohdalla sanoin, että lähden kanssasi puolimaratonille ja ilmoittauduimme miehen kanssa Helsinki City Runille toukokuulle 2017. Siitä kirjoitin näin.

Neljässä vuodessa olen juossut monessa paikassa, eri maissa ja samalla satoja kertoja niitä samoja kotireittejä. Olen toista vuotta juoksulähettiläänä Helsinki City Running Dayssa (joka juostaan toukokuussa taas!) ja olen tarponut 7 puolimaratonia läpi. Valitettavasti kärsinyt myös anemiasta jatkuvasti ja tammikuussa edessä on rautainfuusio. Saa nähdä vaikuttaako se juoksuihin, toivottavasti!

Neljä aatonaattoa putkeen olen juoksennellut Jyväsjärvellä miettien, miten kivaa homma on. Tänä vuonna juoksin aamulla kotimaisemissa, mutta sain juosta valkoisessa maisemissa Mansessakin!


Aatonaattona 2017 oli ihan hirveä myrsky!

Aatonaattona 2018 oli upean kirkas ja suhteellisen kylmä keli!

Miehen polvivaivan takia juoksin yksin aatonaatona 2019 ja hämmästelin sorsien määrä. Oli suhteellisen jäinen keli.

Tänään juostiin silmät täynnä räntää ja tossut märkinä. Ei haitannut!

Kiitos juoksuharrastus ja onnea 4-vuotiaalle! Kiitos kun olen saanut kehittyä kanssasi! Olen nauttinut valtavasti, juossut kaatosateessa, loskassa, 32 asteen helteessä, Kyproksella ja Prahassa, juoksumatolla ja metsässä. Hyvällä fiiliksellä, pökkelöjaloilla, hampaat irvessä, lentäen. Kaikenlaisia lenkkejä on tullut koettua. Toissavuonna kilsoja kertyi 1300 km, nyt olen lakannut tarkistelemasta. Kunhan lennetään!

Kuinka moni jakaa fiiliksiä?

P.S. Kuvien perusteella en kauheasti päivitä lenkkikuteitani, mutta tossuja on kulunut aika monta paria!

Minusta juoksulähettiläs!

Hämmästyin todella, kun sähköpostiini tuli viime viikolla viesti – olisinko kiinnostunut liittymään osaksi Helsinki City Running Day street teamia. Siis minä? Oikeasti? Niiden ammattilaisten joukkoon, jotka vetää maratoneja, juoksukouluja, joilla on personoidut juoksuohjelmat ja jotka ovat lenkkarilähettiläitä ja ties mitä? Minä, joka mennä juoksee räkä poskella ja laulaa ja tanssii mennessään?

Olin yhtä aikaa ihan kauhuissani (enhän minä voi olla juoksutapahtuman ”lähettiläs”, minähän vain juoksen) ja superinnoissani, että jepulis jee totta kai voin höyrytä somekanavissani juoksusta. Tai sitähän jo teenkin. Mutta kelpaanko minä oikeasti?

Helsinki City Running Day on siis toukokuussa järjestettävä valtava tapahtuma, jonka yhteydessä on useita eri matkoja. Tällä kertaa juostaan 16.5.2020. Minä olen käynyt kolmena keväänä siellä juoksemassa puolikkaan ja siellä juoksin ensimmäisen pidemmän matkani ikinä. Jännitti hirveästi! Tämän vuoden puolikkaalle ilmoittauduimme miehen kanssa jo edellisen jälkeen, heti sunnuntaina early bird-hintaan, joten menossa ollaan. Tuolla ekalla puolikkaalla jännitin lähdössä Jennyn kanssa, joka muuten on myös street teamissa. Hassua, näin se juoksu tuo ihmisiä yhteen uudelleen ja uudelleen.

Mutta pikakelataan, miten ihmeessä juoksuvihaaja voi päätyä juoksutiimiin ja ns. juoksulähettilääksi? Kyllä, vielä muutama vuosi sitten vihasin juoksua. Olen käynyt jumpissa 25 vuotta, ulkoillut, ratsastanut, pelannut korista ja ylipäätään liikkunut, mutta juoksu oli hirveää. Ylärekisterini oli kunnossa, vedin yleensä kovia treenejä maksimisykkeellä ja peruskunto jäi huonommalle tolalle. Lasten ja pitkien vaunulenkkien myötä alkoi sen kehitys ja kun kuopuksen vauvavuonna mies alkoi tosissaan treenata triathloniin, minä mutisin, että näytän ja juoksen vielä kanssasi. Niin me juoksimme, aatonaattona 2016 ekan lenkin ja innostuin: olen aina vaan juossut liian kovaa! Kun mies pakotti menemään tarpeeksi hiljaa, kilometrejä alkoi kertyä. Tammikuussa, juostuani kolme lenkkejä ilmoitin, että juoksen hänen kanssaan puolikkaan. Siitä se sitten lähti, treenaus kohti toukokuuta. Muutamassa vuodessa lenkkareita on kulunut seitsemän paria ja kilometrejä menee vuodessa helposti tuhat rikki.

Minua motivoi aluksi juoksemisessa se, kuinka saimme tehdä sitä edes kerran viikossa yhdessä. Pitkillä lenkeillä juteltiin ummet ja lammet. Tunnissa oli jo kymppi juostu, jumppaan meno matkoineen vie aina kaksi. Tehokkuus ja ajan säästö olivat avainkysymyksiä kahden pienen lapsen kanssa.

Kaksi vuotta juoksimme aika tehokkaasti yhdessä tai ainakin molemmat juoksimme, nyt kolmannen juoksuvuoteni olen juossut yksin miehen vamman takia. Mutta olen juossut ja into ei ole laantunut. Mennä viuhtonut sitten yksin laulaen viime vuoden. Olen juossut 31 asteen helteessä, olen juossut -17 pakkasessa. Pimeällä ja valoisalla, räntä- ja vesisateessa.

Olen myös kokenut sen, miten juoksu voi tuntua kamalalta. Juoksin silloinkin, kun hemoglobiini oli 90 ja ferritiini 3. Pahaltahan se tuntui. Valitin ylämäessä, etten jaksa, syke ei vain nouse ja kun syke ei nouse, loppuu happi ja veto. En tajunnut mistä se johtuu ja tahkosin tuskaisia kilometrejä. Kun vaiva selvisi ja paraneminen pahasta anemiasta alkoi, huomasin yllättävän pian eron. Sen myötä opin kuuntelemaan kroppaani, kestävyysurheilu naisena, joka syö vielä kasvisruokaa vaatii tarkkuutta, jottei lipsahdeta anemian puolelle.

Olen aikamoinen jästipää, eli vaikka syke ei nouse, anemia vaivaa ja jääpuikkoja sataa silmiin, en halua luovuttaa. Mutta kolmessa vuodessa olen jo tullut järkevämmäksi juoksijaksi, joka kuuntelee kroppaansa, älyää syödä paremmin ja tankata rautaa.

En siis ole HCR-tapahtuman lähettiläänä kertomassa teille oikeaoppisia juoksuohjelmia, vaan innostamassa ihanan lajin pariin, jonka aloittaminen vaatii malttia ja kaveristakaan ei ole haittaa! Tuomassa teille sitä mahtavaa fiilistä, joka lenkin jälkeen tulee ja sitä iloa ja unen parantumista, mikä minulle on tullut kun ulkoilen kelissä kuin kelissä. Hehkuttamassa sitä, kuinka mahtava reitti Helsingissä odottaa toukokuussa ja kuinka hyvät kannustusjoukot ja palatuskassit ovat tapahtumassa olleet. Innostamassa, jos sinäkin haluaisit kokeilla tänä vuonna, matkoja on monen mittaisia! Nyt mennään jo 40. juhlavuotta ja hintaporras vaihtuu 31.1.20, eli vielä tällä viikolla ehtii ilmoittautua puolikkaalle hintaan 59 euroa ja kokonaiselle maratonille hinnalla 78 euroa. Ilmoittauduin itse muuten ekaa kertaa tässä hintaportaalissa, tammikuun vikana päivänä. Ajoimme kotiin Vuokatin lomalta ja mies ihmeissään katseli vieressä, kun naputin neljän lenkin jälkeen puhelimella ilmoittautumista. Maaliin tultiin! Eli vaikka olisi vasta aloittelija, vielä ehtii treenata toukokuuta varten!

Mutta hei, minusta oli tosi ihanaa päästä ns. luvan kanssa fiilistelemään juoksemista. Sitä minä todellakin teen urheilun suhteen, fiilistelen ja nautiskelen. Se on mielestäni tärkeintä! Blogissa on useampia juoksujuttuja ja kisafiistetelyjä männävuosilta, niitä löytyy hakusanalla juoksu. Motivaatiosta, parhaista (talvi)juoksuvaatteista  ja muun muassa viimeisimmästä kisasta.

Kuvat ovat fiiliksiä, joita puhelimeen on tallentunut lenkiltä. Niistä näkee yhden juoksun hyvän puolen: sitä voi tehdä missä vaan aika helposti. Kuvat ovat Tampereelta, Jyväskylästä, Helsingistä, Lapinjärveltä, Kyprokselta sekä Prahasta. Ensimmäinen kuva jonka otin eilen oli huikea – katsokaa mitkä kulmakarvat luontoäiti muovasi minulle. Wau! Ihan harmitti kun ne sulivat heti sisällä!

Kiitos kunniasta ja ihanaa kun pyysitte mukaan Helsinki City Running Dayn tiimi! Löytyykö ruudun takaa tapahtumassa olleita tai tälle keväälle ilmoittautuneita?