Vapun ja ehkä koko kesän mahtavin terassi!

Ihanaa toukokuun ekaa sekä vappua! Onko vielä terassi hakusessa tälle päivälle? Ainakin Tampereella paistaa, huomiselle onkin sitten jo luvattu aika jäätäviä kelejä… Nautitaan siis vielä kun voidaan!

Viime viikolla oli täysi kesäkeli, kun sain osallistuin Hampton Bayn terassin kutsuvierasavajaisiin Helsingissä. Vuosi sitten avattu ravintola on julkkiskokki Harri Syrjäsen käsialaa ja löytyy Hietalahdesta, kutosen ratikka tuo suoraan ravintolan eteen. Hämmennys oli suuri, kun astuin ratikasta ulos, sillä joka puolella oli vastassa työmaa-aitoja. Siis täälläkö on terassi? Mutta siellä se on, aitojen takana ja kun astelet terassille asti, ei niitä edes muista.

Hampton Bay on ihanan tyylikäs ravintola upealla sijainnilla suoraan rannassa. Olin innoissani testaamassa paikan ruokatarjontaa, jotta voisin kertoa siitä enemmän teille, mutta avajaisissa maistelimme vain pieniä cocktailpaloja, joiden perusteella ei vielä ruoasta osaa sanoa mitään. Se täytyy käydä testaamassa ihan erikseen sitten!

Sen sijaan itse terassi oli valtava ja terassiavajaisissahan olimme. Keli oli mahtava ja unohduin tiiviisti höpisemään tuttujen kanssa, joten jäi kokonaan kuvaamatta esimerkiksi terassin yläkerta. Kuvista löytyy muun muassa Kristallikimara, Casa Mimi, Kulinaari sekä Tinskun keittiössä bloggaajat. Mutta jos etsit vapunpäivänä täydellistä terassia, niin se täältä löytyy. Terassi on sen puolesta täydellinen, että siihen paistaa koko ajan, lasiseinä tuo suojaa palelijoita, yläkerrassa voi olla auringonpalvojat ja hiekkaosiolla voi työntää kuumalla kelillä varpaat hiekkaan ja fiilistellä olevansa jossain ihan muualla, kuin keskustan läheisyydessä olevalla terassilla. Tilaa terdellä on valtavasti! Voisin kuvitella tämän olevan ihan kesän ykkösmestoja Helsingissä. Vaikka olet ratikkapysäkin vieressä kivenheiton päässä keskustasta, se rauhakin paikassa on mieletön.

Ruokaa en päässyt testaamaan, mutta sen sijaan testasin yhden mielenkiintoisen uuden tuttavuuden itselleni, nimittäin Bad Santan jäätelöt, joita saa kuulemma koko kesän Hampton Baysta. Löytyvät myös muun muassa Citymarketin pakastealtaasta! Hämmästyin maistaessani paria eri makua, joista laku oli ehdoton suosikkini. Kun puraisin miehen Da Capo-jätskistä palan, olimme molemmat sitä mieltä, että ei pääse toista kertaa ostoskoriin. Rommi maistui läpi hirveästi, sen sijaan oikeasti alkoholijäätelönä myydystä Bad Santasta se ei maistunut, vaan lempparini lakun maku oli ihanan tymäkkä salmiakki. Hauska uusi tuttavuus!

Pari tuntia hujahti avajaisissa kuin siivillä. Katselin hymyilevää ihanan iloista juhlakansaa, johon selkeästi vaikutti mahtava huhtikuinen lähes kesältä vaikuttanut keli. Porukka oli iloista, musiikki soi ja välillä vain istuin ja hymyilin. Mietin puputennareissani, että haluaisin hirveästi kuvata kanssani yhden toisen puputennareissa liikkuvan mahtavan ysikymppisen rouvan, mutta hän oli niin varattu, etten kehdannut häiritä. Yhden nuoruusvuosien suosikin sen sijaan nappasin selfieen, oli ihan pakko. Kuka muu on fanittanut Nyloneita ysärillä?

Näihin iloisiin avajaistunnelmiin on hyvä lopettaa vappupostaus ja toivottaa teille jokaiselle aurinkoista toukokuun ekaa. Nauttikaa! Onko moni suuntaamassa terassille?

Älä aliarvioi pienten tekojen merkitystä

Kulunut viikko on sisältänyt niin paljon touhua ja erilaisia säätiloja, etten voi uskoa, että puhutaan viikosta. Vasta viikko sitten lähdimme Rukalta lumimaisemista. Sen jälkeen on oltu Jyväskylässä, puuhattu kotona ja nautittu ihan kesäisistä keleistä. Sitten huitelin muutaman päivän Helsingissä ja yövyin toisella mummollani, taas aivan eri maisemat, puuhat ja ajatukset. Kun tupsahdin eilen kotiin, tuli aivan totaalistoppi. Hetki ennen kuin haen tytöt päiväkodista. Pesenkö pyykit, ryntäänkö kauppaan, puranko laukut vai mistä aloitan? Kotona alan aina ”sekoilemaan”, kun en tiedä mitä priorisoida.

Päätin kuitenkin istua alas ja rauhoittaa ajatuksia. Tehdä avoimen hakemuksen paikkaan, josta sain idean bloggaajakollegalta Helsingissä. Kertoa ajatuksia, mitä hetket Helsingissä nostattivat pintaan.

Kun tajusin, että olen sopinut itselleni aika löyhän aikataulun, mietin, ketä kaikkia voisin nähdä Helsingissä. Usein tulee viestejä esimerkiksi Instassa, että lähde kahvittelemaan kun olet Helsingissä. Valitettavasti retkeni sinne ovat hyvin hetktisiä ja usein haluan palata sitten lepäämään ja mummon kanssa juttelemaan ajoissa illalla. Perhe ja liikunta ovat aina ne asiat, mitä itse priorisoin, joten ajattelin, että ehtisivätköhän veli ja käly nähdä vauvansa kanssa. Käytäisiin porukalla syömässä tai kävisin heillä tai jotain.

Kun juoksin lenkkiä ennen Helsinkiin lähtöä, ajatukseni harhailivat ties missä. Lenkeillä syntyy päässä asukokonaisuudet, blogiaiheet ja muut ideat. Mietin, mitä itse kaipasin vauvavuonna. Kaipasinko eniten sitä, että joku tulee kahvittelemaan meille? Itse asiassa seuraa riitti paremmin kuin olisin uskonutkaan ja ensimmäistä vauvaa tuli katsomaan liuta puolituttujakin, tuntui, että aina joku oli käymässä. Olin hyvin kiitollinen seurasta ja siitä, etten jäänyt yksin. Sen sijaan kun vauvavuosi kaatui puolen vuoden kohdilla rytinällä päälle, olisin kaivannut hetkeä yksin. Etsin koiralle uuden kodin, veimme hänet Kuopioon vauvamme kanssa, sitten aloimme etsiä väliaikaista kotia ja pakkomuuttaa. Kärsin unettomuudesta ja ahdistuin pahasti, vauva nukkui huonosti. Itkien pakkasin kotiamme kasaan vauvan opetellessa siellä laatikoiden seassa konttamaan. Oksennustaudissa ollessani olisin tehnyt mitä vaan, jos joku olisi käynyt nukuttamassa pienen kärryihin. Mutta tukiverkkoja ei ollut Tampereella. Ja nyt kun ajattelen, veli ja käly asuivat vielä tuolloin Tampereella. Paremmin ajatellen en uskaltanut pyytää apua. En halunnut olla vaivaksi, hävetti. Se perussuomalaisuus. Mieluummin itkin ja tein hammasta purren väsymyksessä hoippuen, kuin olisin kysynyt apua. Tuntuu tyhmältä, mutta niin se vain monesti menee.

Esikoisen täyttäessä vuoden saimme päätöksen kerran viikossa käyvästä perhetyöstä. Yhtenä aamuna viikossa minun ei tarvinnut jaksaa. Joskus kokeilin nukkua, mutta eihän siitä aamuyhdeksältä tule mitään, joten hyvin pian totesin, että saan kaikkein eniten ajasta irti, kun lähden yksin pois kotoa. Kävin joskus jumpassa, joskus vain istuin unisena kahvilassa teellä. Ennen kaikkea, ei tarvinnut jaksaa muutamaan tuntiin. Sai käydä yksin vessassa ja suihkussakin jos halusi. Niin hullulta kuin se tuntuukin, pikkulapsiarjessa on joskus mahdotonta päästä yksin vessaan. Pötköttävän vauvan voi vielä ottaa mukaan suihkuun, mutta he ovat hyvin vähän aikaa pötkötteleviä.

Siinä lenkillä omia vauvavuosiani miettiessäni (toisen kohdalla ollutta vauvavuotta en edes muista, tein niin paljon asioita silloin että jotenkin se on ihan sumentunut) tajusin, että nyt on minun vuoroni tarjota apua. Haluaisin olla enemmän tädin roolissa mukana arjessa, mutta 200km välillämme tekevät asiasta hankalaa. Niinpä laitoin kälylle viestiä, että voin olla pienen kanssa, jos hän haluaa olla yksin. Näin teimme.

Onnekkaasti nukuin pommiin ja ryntäilin paikalle lähes puoli tuntia myöhässä, onneksi kenelläkään ei ollut niin tiukat aikataulut. Vauva nukkua posotti suurimman osan ajasta, minä istuskelin puistossa ja kahvilan terassilla ja mietin, kehtaisinkohan herättää neidin, haluaisin vähän seurustella. Saimme me onneksi sitäkin tehdä. Kun käly laittoi viestin illalla, että you made my day, pieni hengähdys välillä tekee hyvää ja on sitä ihanampaa taas palata kotiin, mietin, että enhän minä tehnyt mitään. Sitten muistin sen olon, miten intensiivistä vauvan kanssa on olla. Vaikka hän nukkuisi, sitä kuulostelee korvat höröllä suihkussa kuuluuko jotain. Ja montako kertaa on kuulunut itkua, jota ei sitten olekaan! Olen jopa mummollani yöpyessäni herännyt lapseni itkuun ja tajunnut hetken päästä, ettei lapsi ole lähimaillakaan. Sitä on niin aistit herkillä ja valmiustilassa koko ajan, että senkin puolesta on kiva höllätä hetkeksi. Ja itse mietin, että ilo oli täysin minun puolellani ja toivoin, että voisin olla apuna useamminkin.

Kun jatkoin iltapäivällä keskustaan ja päätin illalla istahtaa läppärin kanssa kahvilaan naputtelemaan, huomasin tiskillä, että korttini jäi juoksuvyön taskuun. Taitoin matkan veljelle juosten ja vyöhön mahtuu juuri puhelin ja luottokortti. Siinä sitten naama punaisena kaivoin kolikoita, kun takanani ollut nuori tyttö sanoi ”minä voin maksaa sinun puolesta, maksa minulle sitten mobile payna”. Katsahdin tuota vaaleanpunahiuksista parikymppistä naista hymyillen ja selittelin sekoiluani. En edes muista millä, näin vain mikä jono alkoi kertyä. Lopulta apua ei tarvinnut, sain kolikot riittämään ja unohdin täysin kiittää avuntarjouksesta luikkiessani pois tieltä. Harmitti jälkikäteen. Mietin silti kiitollisena, mikä fiilis tilanteesta jäi. Sen sijaan, että joku olisi huokaillut tuskissaan kiirettään selkäni takana, hän tarjosi hymyillen apua. Oma olotila ja fiilis ovat pienistä hetkistä kiinni. Kiitos sinulle pinkki enkeli. <3

Pienistä teoista voi olla iso apu. Vaikka tuntuisi vähän tyhmältä tarjota apua, tarjoa. Koska todennäköisesti se otetaan iloiten vastaan, vaikka sitä olisi lähes mahdotonta pyytää. Minä alan toeta omista vauvavuosista, mutta toivon etten kuitenkaan unohda sitä uupumusta mikä oli niin totaalinen. Sillä se saa tarjoamaan apua. Voi kun voisin auttaa enemmänkin.

Arvatkaa suliko sydämeni, kun soiteltiin lasten kanssa videopuhelua keskiviikkoiltana? Kuopukselle oli ottanut kahden viikon tauon jälkeen päikkypäivä sen verran kovemmalle, että turvasi siskoon. Pikkusiskon ryhmä lähti kuitenkin aiemmin sisälle ja siitä tuli iso itku, pieni ei halunnut lähteä ilman isosiskoa. Joten isosisko jätti omat leikkinsä ja kävi saattamassa pienemmän sisälle, omaan ryhmään asti, kunnes palasi ulos puuhiinsa. Nieleskelin miettiessäni, miten tiukasti siskokset pitävät yhtä ja miten kova pala tulee olemaan syksy, kun isosisko onkin jatkuvasti muualla ja eskarissa.

Hahhah, tiedättekö, tämä unohtelen maksukorttini ja nukun pommiin kuulostaa varmasti siltä, että alan olla ihan täysjärkinen. Mutta minulla on hyvä selitys! Niistä vaan täytyy tehdä sitten ihan oma postauksensa, tälle tuli jo aika mitta.

Toivotan teille kaikille hyvää viikonloppua, pitäkää lähimmäisistänne huoli! Onko sinua autettu pienin teoin? 

*kuvat Mimi & Nöde

Välähdyksiä viikon varrelta

Tuntuu nyt lauantaina, että kun katselen viikon kuvia, maanantaista on iäisyys. Niin paljon juttuja sitä ehtii kyllä viikkoon mahtua! On siihen mahtunut monta väläystä, niin aivojen älynväläyksiä, kameralla otettuja väläyksiä ja kännykkäväläyksiä. Tein eilen poikkeuksellisesti makaronilaatikkoa jauhelihasta. Siinä sitten ihmettelin Instastoriesiin että paistelen tässä nauta-sikaa, ei kun sika-nautaa ei kun kumpaa se on! Sain läjän viestejä, että riippuu siitä kumpaa siinä on enemmän. Nauratti kyllä ihan tosissani tämä oma blondius, AIVAN! Siinähän on järkeä! Puolustelen sillä, että en ole yli 20 vuoteen sitä syönyt ja kokannut ehkä kolmesti sinä aikana kun olen äiti, eli olen aivan kahvilla. Ja heitin jo paketin ennen viestien lukemista piharoskikseen, joten en edes voinut tarkistaa kumpaa se oli. Sikanautanautasikaa. Mutta maistui kaikille kolmelle ruoka ja itse söin muuten ensi kertaa nyhtökaurapyöryköitä, olivat superhyviä hummuksen kanssa!

Se siitä lihakeissistä. Piti siis tuoda teille muutama välähdys kännykästä viikon varrelta. Sellaisia ihan räpsyjä, joita ei hirveästi mieti tai asettele ottaessaan. Fiiliksiä viikon varrelta, sellaisia, joita voi heittää vaikka perheen whatsapp-ketjuun. Tiedätte?

Alkuviikosta näin palasen pyörästäni. Se on pinkki, siinä on glitterlakkaa joka kimmeltää ja Apulannan laulunsanoja. Kuka tunnistaa yhden suosikkibiiseistäni? Mies halusi itselleen talviprojektin ja halusi maalata pyöräni. Se on siis ollut muutamia kuukausia palasina ja kun mies jotain tekee, hän tekee sitten muuten täysillä. Sitä on hiottu ja laitettu viimeisen päälle. Vähän jo hihityttää, että pitääkö minulla pokka lähteä liikenteeseen pinkillä Apulanta-läskilläni. Siis oikea nelikymppisen äidin polkupyörä, apua! Mutta kohta tsygä rullaa, kuten eräässä biisissä sanotaan.

Keskiviikkoaamuna heräsin mummon luota. Lueskelin Hesaria, söin puuroa ja juttelimme vaaleista. Monesti lähden Helsingin tilaisuuksiin osaksi senkin takia, että pääsen näkemään häntä ja ehkä ystäviä pääkaupunkiseudulla. Jatkoin matkaa Green Caren tilaisuuteen, jossa oli huikeat Cargon eväät. Kuka muistaa kun kirjoitin ravintolan avajaisista nelisen vuotta sitten? Huikea oli tuo leipä! Opin muuten tilaisuudessa senkin, että ainoastaan tyrni tarvitsee ehdottomasti ristipölytystä. Siinä loppui ihmettely, miksi meidän yksinäinen omppupuumme pärjää. Iltapäivällä kävin katsomassa Riannon showroomilla Prisman uutuksia ja mietin että näyttääpä ihanalta tuo mansikkajuttu, mutta unohdin maistaa kun lähdin kipittämään junaan. Höh hei.

Torstai olikin kaikenlaista pientä täynnä. Ihastuttava ilma, lämpöä 13 astetta. Eka kerta puoleen vuoteen, kun ei palellut Pikku Kakkosen puistossa! Kävin verikokeessa rauta-arvojen tsekkauksen takia pikkunaiset assarinani. Kävelimme Pikku Kakkosesta labraan ja pienin tuijottelisi Tammerkoskea loputtomiin. Putoava vesi on hänestä mielettömän upeaa ja vangitsevaa. Toinen taas etsii sillalta sydämenmuotoisia rakkauslukkoja. Minä mietiskelin taustalla, että hassua kun meillä on kaksi paljasjalkaista tamperelaista perheessä ja kuvailin narsisseja. Voi kun saisivat olla rauhassa, niin monesti kukille tehdään pahaa. Joku nakkasi ne koskeen viime vuonna. Ei helvata ihmiset!

Ilmeisesti ulkoilu ja labrahommat olivat jänniä, sillä kuopus pyysi ykskaks päiväunille ja tilttasi saman tien kärryyn. Siis noin naamalleen, pylly pystyssä. Luulin että hän pelleilee, mutta ihan reporangan tytön sain kääntää ympäri. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja äänestin ex tempore, ihan eri tyyppiä kuin piti. Tuntuu niin hölmöltä koko touhu hallituseroineen, mutta tuntuu väärältä myös jättää äänestämättä. Sitten piti juoda vaalikahvit. Esikoinen joi mehun ja tutki puistosta löytämiään aarteita, korkkia ja pinniä ja minulla jäi vaalikahvi eli tee mukiin, otin vahingossa jotain niin savuista teetä että mukiin jäi. Yäk.

Perjantaina pysähdyin sekuntiksi räpsäisemään kuvan pajunkissamerestä juoksulenkilläni ja mietin, noinkohan luvattu takatalvi tulla pöllähtää ensi viikolla. Lähdimme siis äkkiä kuvailemaan yhtä yhteistyötä ulos, sillä muksut eivät kestä palelua. Ihanaa miten tossu lentää kuivalla asfaltilla, on kyllä helppo taas juosta talvijuoksun, lumen ja rännän jälkeen!

Sellaisia arkiräpsyjä tästä viikosta! Tai välähdyksiä. Sikanautanautasika. Ja silleen. Pitääkö sitä aina paljastaa blondiutensa, hah!

Olitpa blondi, brunette tai punapää, toivon sinulle aurinkoista viikonloppua! Mitä omaan viikkoosi on mahtunut, mikä on ollut viikon paras juttu?