Miksi tämä ottaa niin koville?

Säpsähdän kesken uneni – olen nähnyt unta, että joku tulee oven läpi kirveen kanssa. Sydän hakkaa, kello näyttää olevan 00.53. Rauhoitu, ajattele järjellä käsken itseäni. Mutta kun järki ei aina auta, kun tunteet puskevat päälle. Rinnan päällä on paino, joka painaa kuin synti. Lopulta nukahdan uudelleen.

Olen yötä mummolassa. Yksin. Mummo muutti syksyllä palvelutaloon, mutta asunto jäi odottamaan jotain fiksua ratkaisua. Joka ikinen kerta, kun olen ollut siellä yötä yksin, olen nukkunut huonosti ja ollut ahdistunut. Kerran yövyimme miehen kanssa kaksin siellä ja en säikkynyt. Vaikka kuinka selitän järjelllä itselleni, että mummo on asunut vuosikausia yksin ongelmitta, tunteeni syövät järkeni.

Mikä sitten ahdistaa niin paljon? Kun viime viikolla astuin mummolaan sisälle, huomasin, että siellä on jo väärä ominaishaju. Hän on ollut jo niin monta kuukautta poissa. Kyynel nousi silmään ja rinnan päällä painoi. Yritin selittää itselleni ääneen, mikä ihme tässä touhussa voi ahdistaa näin paljon. Tunneihmiset ehkä saavat fiiliksistäni kiinni, järki-ihmiset pitävät kajahtaneena.

Mummoni asui samassa asunnossa, jämerässä kivitalossa 65 vuotta. Ukkini poistui keskuudestamme viime vuosikymmenellä, mutta silti mummolla säilyi. Olen syntynyt ja asunut kuusi ensimmäistä vuotta Helsingissä, jolloin kävimme usein mummolla, tietenkin, kun samassa kaupungissa asuttiin. Muistan kun äidin kanssa juostiin kiireellä ratikkaan sieltä kaksin, oli kiire leffaan katsomaan Tuhkimoa. Muistan kun olimme jouluna mummolassa ja sinne saapui laulava pukki. Muistan jokaisen esineen, taulun ja muun paikan. Jokainen koriste-esine on sillä paikalla, kun on aina ollut, sen 37 vuotta, jotka minä olen ehtinyt siellä käydä. Esillä on ukille vuonna 2001 askartelemani synttärikortti, vuonna 1985 isäni kirjoittama post it-lappu, jossa lukee terkut kun mummo ei ollut kotona. Eteisen peilissä minun kirjoittama lappu vuodelta 2006, jossa kirjoitin minun ja miehen käyneen siellä ja toivoin, etteivät mummo ja ukki tukehdu helteeseen.

Sohvakalusto on jossain vaiheessa uusittu, mutta ostettu tilalle aivan samanlainen. Mikään ei ole muuttunut siitä, kun olin vastasyntynyt vauva. Paitsi ne ihmiset. Mummo on elossa ja voi hyvin ikäisekseen palvelutalossa, mutta asunto on tyhjä. Kun kiersin siellä itsekseni, selailin valokuva-albumeita ja otin nämä muutamat kuvat, yritin hokea sitä itselleni. Minä en ole ikinä kiintynyt mihinkään paikkaan tai asuntoon näin. Olemme muuttaneet lapsuudenkodeista pois, eikä minulla ole tunnesidettä vanhempieni kotiin. Mummolla on ollut aina ja ikuisesti olemassa, sinne on saanut aina mennä. Jokainen pieni lappu on säilytetty ja aarteet laitettu talteen.

Olen tehnyt ihan ihmeellistä luopumistyötä, itkenyt yksinäni loputtomiin siellä tyhjässä asunnossa ja säikkynyt yksin nukkuessani. Se ei vain kuulu siihen taloon ja asuntoon, nukkua siellä yksin. Tuntuu, että olen vähän yksin tämän hulluuteni kanssa, kaikki muut perheenjäsenet tuntuvat suhtautuvan asiaan enemmän järjellä. Toisaalta, veljeni eivät varttuneet Helsingissä tai samanlailla ehkä viettäneet aikaa siellä kuin minä pienenä. Tai sitten he vain ovat järki-ihmisiä ja minä herkkis. En olisi ikinä uskonut, miten koville yksi asunto voi ottaa ja suorastaan hävettää. Se on materiaa! Mutta sen saman kirjoituspöydän ääressä on istunut isäni tekemässä läksyjä. Siinä on kuvattu minut 3-vuotiaana piirtämässä ja lopulta olen kuvannut omat lapseni 3-vuotiaana saman pöydän ääressä piirtelemässä. Muistot ovat valtavan vahvoja ja syvällä.

Muistot eivät onneksi kuole, mutta ikävä jää. Valtava. Onneksi meillä on vielä mummo, joka sanoi, ettei ikinä tule kotiutumaan palvelutaloon. No, todellakin ymmärrän, jos minullakin ottaa näin koville. Selasin kuva-albumeja yksinäni pala kurkussa mummolan hiljaisuudessa. Mietin, miten onnellinen olen, että minulla on ollut isovanhemmat elämässäni pitkään ja vieläkin mummot. Lapsillanikin jo muisto isomummoista. <3 Ukkini muuten kuvasi ahkerasti, järjesti kuvia albumeihin ja merkkasi kaiken maailman päivämäärät ja tapahtumat niistä ylös. Aika hauskaa huomata nyt aikuisena, miten samanlainen päivämäärä ja kuvaintoilija itse on! Ja tiedättekö mitä? Ukkini ei myöskään juonut kahvia vaan aina mustaa teetä. Ymmärrän. <3

Ekassa kuvassa minä ja mummoni vuonna 1982. Postauksen viimeisessä kuvassa tammikuussa 2020. Voi kun ehtisin useammin käydä hänen luonaan! Ikävä on vielä viime vuonna vietettyjä iltoja ja öitä, kun olin hänen luonaan ja iltaisin ehti aina käydä vaikka mitä tapahtumia läpi.

Saatko fiiliksisestä kiinni? Onko ihan maailman älyttömintä kokea näin suurta surua jostain asunnosta?

Kokkaa ammattilaisten italialainen menu

Viime viikon aloitin tilaisuudella, jota olin mielenkiinnolla odottanut. Bottega ja Viinisuositus nimittäin järjestivät Helsingin Esplandilla sijaitsevassa Kokkikoulu Espassa kokkausillan. Oli muuten hienot puitteet paikassa, ammattilaisten välineet, ammattilaiset neuvomassa (kiitos Antti) ja kaikki… No selkeästi ammattikeittiön välineitä. Tähän väliin onkin pakko sanoa, että jos mietit vielä joululahjoja, voi tuolta hommata lahjakortin kokkikouluun. Minä ainakin lähtisin innosta puhkuen porukalla kokkaamaan. Olisi ihan huippua pitää vaikka Kokkisota veljien ja kälyjen kanssa! Mutta tämä siis vinkkinä!

No, kävi niin, että VR sattui olemaan tunnin myöhässä, joten alkubriefit oli tehty ja kokkaus juuri käynnistynyt, kun hyppäsin mukaan. Valmistin Business Womanin kanssa Frangipane-kakkua, joka itse asiassa valmistuikin yllättävän helposti ja näppärästi. Mitä nyt kokki Antti joutui mm. auttamaan monitoimikoneen käytössä. Myönnän, ei meillä ole monitoimikonetta kotona, varsinkaan ammattilaistason, joten oli sitä useamman kerran sormi suussa. Mutta mitäpä sitten, hauskaa oli ja oppia tuli!

Meidän jälkkäri olikin ensimmäisten joukossa valmiina, joten siten odottelimme, että alkuruoka- sekä pääruokatiimi saavat ruoat valmiiksi. Menu oli herkullisen kuuloinen ja siihen oli laitettu Bottegalta viinisuositukset. Kun lopulta pääsimme syömään arvatkaa mitä? Minulla oli jo kiire paluujunaan, sen verran pitkään ruoissa meni. Söinkin siis ruoat ilman tonnikalaa, sillä se ei ehtinyt vielä paistoon mukaan, mutta ei ehkä haittaa, niin järkyttävän hyvää oli alkuruoka basilika-tuorejuusto raviolit, kaprisvoi sekä sitruuna. Jos yhtään innostaa, testaa kotona, ai apua!

RAVIOLIT
viini: Bottega Gold Brut & Bottega Rose Gold Brut

Pastataikina
500 g durumvehnää
6 kpl keltuaista
4 kpl kananmuna
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl vettä
Suolaa

1. Sekoita kuivat ainekset keskenään.
2. Sekoita kuivat aineet ja kananmunat kutterissa.
3. Vaivaa pöydällä 5 minuutia. Kääri pastataikina kelmuun ja anna seistä hetki
jääkaapissa.
4. Voit hyvin halutessasi myös pakastaa taikinan raakana.

Raviolit
1 pnt basilikaa
500 g Creme fraicea
1 dl parmesaaniraastetta
suolaa

1. Ryöppää basilika kiehuvassa vedessä 10 sekuntia ja jäähdytä kylmän veden alla.
Kuivaa ja hienonna basilika veitsellä ja sekoita creme fraicen ja parmesaanin kanssa,
mausta seos suolalla
2. Levitä tuorepastalevyjä työtasolle.
3. Annostele täyte vajaan ruokalusikallisen kekoihin noin 8 sentin välein.
5. Levitä sormella vettä pastalevyjen reunoille. Ota lisää pastalevyjä ja painele varovasti
täytteiden päälle. Litistä sormin levyt yhteen täytteiden ympäriltä.
6. Leikkaa haluamasi mallisiksi ravioleiksi muotilla tai veitsellä.
7. Keitä pari minuuttia suolalla maustetussa vedessä ja nostele raviolit varovasti
reikäkauhalla pois.

Kaprisvoi-kastike
1 dl vettä
240 g voita
6 rkl kapriksia
Suolaa

– Hienonna kaprikset veitsellä. Kuutioi voi
– Kiehauta kattilassa vesi, siirrä pois lämmöltä
– Lisää kuutioitua voita veden sekaan voimakkaasti sekoittaen vähän kerrallaan niin, että seos
emulgoituu.
– Mausta kastike kapriksilla ja suolalla

FRANGIPANE-KAKKU
jälkiruokalikööri: Bottega Pistacchio

300g voi
300g sokeri
4kpl kananmuna
200g mantelijauho
50g tattarijauho
1tl suola
kostutukseen pistaasilikööriä
Valmistus:
– Vaahdota sokeri ja voi vaaleaksi vaahdoksi.
– lisää kananmunat yksitellen kokoaika sekoittaen.
– Sekoita kuivat aineet ja nostele vaahdon sekaan.
– lisää paistovuokaan ja paista 180c 15-25min

Pääruoaksi olleen hernerisoton ja tonnikalan viinisuositus oli puolestaan Collina del Sole Ripasso Valpolicella Superiore.

On käsittämätöntä, miten hyvältä ja ihan ammattimaiselta ruoat maistuivat, kyllä sitä osaa tehdä varsinkin pienen avun kanssa! Suosittelisin ehdottomasti kokeilemaan kokkikoulua sekä näitä paria suosikkiani kotonakin.

Arvatkaa paljonko harmitti, kun joutui vähän höösäämään pois ja tulin myöhässä, mutta joskus käy näin. Sainpahan maistaa elämäni parhaita ravioleja, nähdä kokkikoulun puitteet ja kokata ihanassa seurassa. Niin ja kotiin sain tällä hetkellä vain Italiassa myytävää Bottegan oliiviöljyä, joka on ollut jo ahkerassa käytössä. Hirmuisen hyvä öljy, napatkaa Italian reissulta, toivottavasti saadaan pian Suomeenkin!

Kiitos illasta sekä upeasta mahdollisuudesta Domakers, Viinisuositus ja Bottega!

Onko sinulle Kokkikoulu Espa tuttu? Tai Bottegan viinit?

Minä-matkan luksusyö Helsingin ytimessä

*kaupallinen yhteistyö hotelli Marski by Scandicin kanssa

Olipa huikeaa lähteä suoraan viikonloppuna häätunnelmista jatkamaan Helsinkiin kohti hotelliyötä. Kun astuin sisälle uudistettuun hotelli Marskiin oli fiilis kuin olisi itse tullut häämatkalle. Niin luksusta oli jo aulassa. Kaikki oli kullattua, siistiä ja viimeisteltyä tuossa hotellissa. En ole koskaan äitinä ollessani ollut reissussa yksin kolmea yötä, joten ylipäätään fiilis oli hämmentävä lähtiessäni kohti muutaman päivän reissua yksin. Ihan rehellisesti henkäisin ihastuksesta, kun astuin huoneeseeni hotellin ylimmässä eli 8. kerroksessa. Se tila, tyynyjen määrä ja näkymä Helsingin yli. Voih! Väkisin tuli mieleen, onko kuinka rauhatonta nukkua niin keskellä Helsinkiä kuin voi olla, mutta sitä jäin odottelemaan. Sisustuksen suunnitellut ruotsalainen arkkitehtitoimisto Koncept haki innoituksensa sävyihin Suomen metsien syvästä vihreästä sekä kullan ja messingin erilaisista sävyistä. Miten upealta kullatut hanat näyttivätkään. Istahdin alas, katselin maisemaa yli kattojen ja nautin minulle tervehdysenä olevista lakritsikuulista.

Legendaarinen hotelli Marski by Scandic Mannerheimintiellä on käynyt remontin läpi ja avattu taas kesäkuussa. Eilen siellä vietettiin virallisia avajaisia ja ohjelma oli kyllä hulvatonta, mitä somesta pääsin kurkkimaan! Se on nyt Suomen ensimmäinen boutique-hotelli, jossa varmasti saa laadukkaan yön vietettyä. Vastaanotonkin palvelu oli niin superystävällistä, etten muista ennen kohdanneeni (virkailija myös sanoi koko ajan super, joten termi sopii tähän väliin).

Marskihan on legendaarinen paikka, jossa yöpyivät 1960-luvulla niin poliitikot kuin maailmantähdet ja se oli tärkeä kohtaamispaikka. Alakerrassa on nähtävissä valokuvanäyttely paikan historiasta ja minun piti käydä se katsomassa, mutta päädyinkin saunaan. Yllättäen, kun kuulin saunojen olevan myöhään auki, sinne oli päästävä. Sain olla sielläkin melkein koko ajan yksikseni ja tilaa kyllä oli! Huoneen edestä pääsi suoraan hissillä alas, jossa sijaitsee sauna sekä tyylikäs kuntosali, joten matka olihelppo taittaa ihan pyyhe päässä.

Marskin ydinidea on Finnfulness, joka on yhdistelmä suomalaista vastuullisuutta, ylpeyttä omista juurista ja uteliaisuutta ympäröivää maailmaa kohtaan. Huoneet on sisustettu yksinkertaisen tyylikkäästi ja ravintola, kahvila sekä baari kutsuvat nauttimaan. Olin aamupalalla kuin lapsi karkkikaupassa, niin houkuttelevasti oli laitettu esille erilaiset suomalaiset superfoodit karpalosta mustikkaan, joilla saattoi annoksiaan buustata. Rahkaan sekoitin vadelma-lakritsihilloa, joka oli ihan älyttömän hyvää! Piti myös maistella puurobaarissa tarjolla olleita mustikka- sekä rapaperituorepuuroja, joista erityisesti mustikka oli mielettämän hyvää!

Ravintola Kuusi Palaakin liputtaa puhtaiden suomalaisten raaka-aineiden ja yhdessä syömisen puolesta. Kahvila 7.01 saa puolestaan nimensä tarinasta, jonka mukaan marsalkka Mannerheim nautti aamukahvinsa tasan kello 7.01. Hotelli on siis uudistettu täydellisesti nykyaikaan sopivaksi, mutta samalla siellä tuntee historian havinan ja keskellä Helsinkiä istuessaan voi vain kuvitella, ketkä legendat ovat nauttineet aamiaista samassa paikassa. Yllätyin aamiaisella rauhallisuudesta mikä siellä vallitsi, ajattelin että voisi olla arkiaamuna enemmänkin härdelliä.

Yö Helsingin ytimessä oli superhiljainen. En kuullut huoneeseeni mitään ääniä ja valkoisten lakanoiden sekä monien tyynyjen sisään oli ilo piiloutua. Suurin ongelmani oli, etten meinannut malttaa nukkua, vaan kävin vuorotellen pötköttämässä sohvalla, vuoroin sängyssä, katselin telkkaria ja kävin läpi hääkuvia edelliseltä illalta. Voi miten täydellisen ja todellakin luksuksen alun minä-matkani saikaan!

Kiitos Marski ja erittäin ystävällinen henkilökunta! Onko sinulla kokemuksia Marskista vuosien varrelta?