Minä-matkan luksusyö Helsingin ytimessä

*kaupallinen yhteistyö hotelli Marski by Scandicin kanssa

Olipa huikeaa lähteä suoraan viikonloppuna häätunnelmista jatkamaan Helsinkiin kohti hotelliyötä. Kun astuin sisälle uudistettuun hotelli Marskiin oli fiilis kuin olisi itse tullut häämatkalle. Niin luksusta oli jo aulassa. Kaikki oli kullattua, siistiä ja viimeisteltyä tuossa hotellissa. En ole koskaan äitinä ollessani ollut reissussa yksin kolmea yötä, joten ylipäätään fiilis oli hämmentävä lähtiessäni kohti muutaman päivän reissua yksin. Ihan rehellisesti henkäisin ihastuksesta, kun astuin huoneeseeni hotellin ylimmässä eli 8. kerroksessa. Se tila, tyynyjen määrä ja näkymä Helsingin yli. Voih! Väkisin tuli mieleen, onko kuinka rauhatonta nukkua niin keskellä Helsinkiä kuin voi olla, mutta sitä jäin odottelemaan. Sisustuksen suunnitellut ruotsalainen arkkitehtitoimisto Koncept haki innoituksensa sävyihin Suomen metsien syvästä vihreästä sekä kullan ja messingin erilaisista sävyistä. Miten upealta kullatut hanat näyttivätkään. Istahdin alas, katselin maisemaa yli kattojen ja nautin minulle tervehdysenä olevista lakritsikuulista.

Legendaarinen hotelli Marski by Scandic Mannerheimintiellä on käynyt remontin läpi ja avattu taas kesäkuussa. Eilen siellä vietettiin virallisia avajaisia ja ohjelma oli kyllä hulvatonta, mitä somesta pääsin kurkkimaan! Se on nyt Suomen ensimmäinen boutique-hotelli, jossa varmasti saa laadukkaan yön vietettyä. Vastaanotonkin palvelu oli niin superystävällistä, etten muista ennen kohdanneeni (virkailija myös sanoi koko ajan super, joten termi sopii tähän väliin).

Marskihan on legendaarinen paikka, jossa yöpyivät 1960-luvulla niin poliitikot kuin maailmantähdet ja se oli tärkeä kohtaamispaikka. Alakerrassa on nähtävissä valokuvanäyttely paikan historiasta ja minun piti käydä se katsomassa, mutta päädyinkin saunaan. Yllättäen, kun kuulin saunojen olevan myöhään auki, sinne oli päästävä. Sain olla sielläkin melkein koko ajan yksikseni ja tilaa kyllä oli! Huoneen edestä pääsi suoraan hissillä alas, jossa sijaitsee sauna sekä tyylikäs kuntosali, joten matka olihelppo taittaa ihan pyyhe päässä.

Marskin ydinidea on Finnfulness, joka on yhdistelmä suomalaista vastuullisuutta, ylpeyttä omista juurista ja uteliaisuutta ympäröivää maailmaa kohtaan. Huoneet on sisustettu yksinkertaisen tyylikkäästi ja ravintola, kahvila sekä baari kutsuvat nauttimaan. Olin aamupalalla kuin lapsi karkkikaupassa, niin houkuttelevasti oli laitettu esille erilaiset suomalaiset superfoodit karpalosta mustikkaan, joilla saattoi annoksiaan buustata. Rahkaan sekoitin vadelma-lakritsihilloa, joka oli ihan älyttömän hyvää! Piti myös maistella puurobaarissa tarjolla olleita mustikka- sekä rapaperituorepuuroja, joista erityisesti mustikka oli mielettämän hyvää!

Ravintola Kuusi Palaakin liputtaa puhtaiden suomalaisten raaka-aineiden ja yhdessä syömisen puolesta. Kahvila 7.01 saa puolestaan nimensä tarinasta, jonka mukaan marsalkka Mannerheim nautti aamukahvinsa tasan kello 7.01. Hotelli on siis uudistettu täydellisesti nykyaikaan sopivaksi, mutta samalla siellä tuntee historian havinan ja keskellä Helsinkiä istuessaan voi vain kuvitella, ketkä legendat ovat nauttineet aamiaista samassa paikassa. Yllätyin aamiaisella rauhallisuudesta mikä siellä vallitsi, ajattelin että voisi olla arkiaamuna enemmänkin härdelliä.

Yö Helsingin ytimessä oli superhiljainen. En kuullut huoneeseeni mitään ääniä ja valkoisten lakanoiden sekä monien tyynyjen sisään oli ilo piiloutua. Suurin ongelmani oli, etten meinannut malttaa nukkua, vaan kävin vuorotellen pötköttämässä sohvalla, vuoroin sängyssä, katselin telkkaria ja kävin läpi hääkuvia edelliseltä illalta. Voi miten täydellisen ja todellakin luksuksen alun minä-matkani saikaan!

Kiitos Marski ja erittäin ystävällinen henkilökunta! Onko sinulla kokemuksia Marskista vuosien varrelta?

Manselaiset merkit jyräävät Torikorttelissa!

Ihan mielettömällä paikalla Helsingissä, Kauppatorin kupeessa, vastapäätä Espan puistoa löytyvät Torikorttelit. Siihen kulmaan paraatipaikalle on avattu yhteinen liike kahdelta tamperelaiselta merkiltä, Uhana Designilta sekä Papu Storiesilta. Liike on jo ollut jonkin aikaa auki, mutta eilen vietettiin virallisia avajaisia, joihin pääsin osallistumaan ja kälyni lähti aveciksi.

Jarrutetaan tähän kohtaan. Koska nyt on pakko kertoa omaa tutustumistani noihin merkkeihin. En itse asiassa muista missä ja milloin olen tutustunut Uhanaan. Muistan, että 2015 mies osti minulle hääpäivälahjaksi ensimmäiset pisarakorvikseni. Ja siitä lähtien on mennyt muuten aika nappiin, jos ostaa Uhanaa lahjaksi. Papuun tutustumisen muistan paremmin, sillä se oli ihan sattuma. Haahuilin pitkin Sokosta vauvani kanssa vuonna 2013, taloamme rempattiin (tiedätte miksi) ja asuimme evakossa. Sokoksella oli pop up ja katselin, että onpa ihania pipoja. Ja niitä saa niin äidin kuin vauvan koossa! Näin meille kotiutui kaksi mustaa pipoa mustavalkoisella rusetilla. Papun tarina ja kasvu alkoi noista pipoista.

Vuosien aikana olen rakastunut aivan palavasti Uhanaan ja mielipiteeni Papusta on vaihdellut. Rakastin sitä aiemmin, sitten nakkikuosit hirvittivät ja viime keväänä ostin taas ihan parhaat mustat leggarit pinkeillä polvipaikoilla tytöille. Niillä on rymytty, niitä on pesty ja paljon eivätkä mene miksikään. Eilen avajaisissa sorruin Papun mekkoon (näette varmasti myöhemmin millaiseen) ja ylipäätään tykkäsin hirveästi heidän uusista kuoseistaan. Paljon somessakin näkyneet reput ovat ihania ja erittäin sopivia niin äidille kuin lapsillekin!

Mutta tärkeämpää kuin se mistä minä tykkään tai en tykkää on se, että kotimaiset, ennen kaikkea manselaiset merkit menestyvät. Voivat laajentaa niin, että avaavat liikkeen Helsinkiin. Kotimaisen designin ja tekemisen arvostus on jatkuvassa nousussa ja niin pitääkin. Nämä upeat naiset kahden merkin takana tekevät mieletöntä työtä mielettömällä intohimolla. Kehittävät brändejään jatkuvasti ja keksivät uutta. Miettikää, Uhanalta saa jo vaatteiden ja korvisten lisäksi muun muassa meikkipusseja ja lakanoita siinä missä Papulta saa aikuisten sekä lastenvaatteiden lisäksi raheja, reppuja tai vaikka leikkuulautoja! Mieletöntä kehitystä! Ja mikä lisäksi on upeaa, nämä molemmat merkit haluavat viedä eteenpäin myös syvempää sanomaa ja muuttaa maailmaa sekä asenteita. 

Saimme kurkkia tilaisuudessa syksyn uutuuskuoseja, jotka varsinkin Uhanalla poikkesivat totutusta. Itse kyllä ihastuin tuohon punasävyiseen kuosiin! Uusi Kyoto-mallisto kunnioittaa elämän keskeneräisyyttä ja sen harha-askelia. Papulla puolestaan oli syksyn kuoseissa muun muassa suloinen heppa niin aikuisille kuin lapsille!

Ihastelimme liikettä, sitä pinkin määrää ja Papun U-kirjaimen muotoisia sovituskoppeja ja kuuntelimme Annin (Mansesta, tietty) musaa. Voi että olen iloinen näiden mimmien menestyksestä, kiitos kutsusta!

Kenen muiden lemppareita? Mitä pidät uusista kuoseista?

Arvokasta vanhuutta

Onpahan ollut tunteita pelissä viime päivinä. Tänään se sitten alkoi, eskari. Lapsi oli erittäin hyvillä mielin menossa ja kaikki vaikutti todella kivalta, kun eilen pääsimme vihdoin tutustumaan.

Mutta palataan viime viikonloppuun. Silloin samassa asunnossa 65 vuotta asunut mummoni muutti palvelutaloon ja olimme paikalla häärimässä. Ajattelin, että itkeä vollotan koko päivän, mutta siitähän tulikin hyvän mielen päivä. Oli sukua paikalla, sain halia tädin pientä palleroa, mummoni oli hyvin iloinen kun meitä oli paljon paikalla ja ennen kaikkea, se asunto. Vaikutti todella kivalta. Palvelutalossa ei kulje hoitajat sairaalavaatteissa vaan se on kuin oma koti (tai siis sehän se onkin, mutta näyttääkin kodilta), on aktiviteetteja ja seuraa. On ruokahuolto, sehän se on vanhukselle iso helpotus, kun ei tarvitse käydä kaupassa ja laittaa ruokaa. Talo ja asunto vaikuttivat todella kivoilta ja ennen kaikkea mummo vaikutti iloiselta ja tyytyväiseltä ratkaisuunsa, päätös ei syntynyt helpolla, mutta nyt kun se on tehty, hän vaikutti huojentuneelta.

Olen vähän itsekkäästi ajatellut, ettei mummo voi muuttaa, en ”kestä” kun mummola lakkaa olemasta. Siellä on vietetty joulua, siellä olen yöpynyt lukuisat Helsingin reissut mummon kanssa jutellen. Hänhän on yli 90-vuotiaaksi hirvittävän terävä ja tietää muun muassa politiikasta enemmän kuin minä, olen jäänyt kakkoseksi jutuissa monesti. Tuo ajatus kurisiti kurkkua. Että illoista mummon kanssa on nyt luovuttu, samoin kuin aikaisista aamuista, kun juon mustaa teetä ja syön puuroa hänen luonaan ja hän sanoo aina samalla tavalla ”voi voi kun minun tulee ikävä” ja vilkuttaa joka ikinen kerta ikkunasta, kun kipitän ratikkaan. En ole kertaakaan unohtanut katsoa ylös ja vilkuttaa, enkä ole koskaan katsonut ylös turhaan. Näin on tehty 36 vuoden ajan. Nyt ei enää tehdä niin.

Isoa luopumista, sitähän se on. Mutta mummo mennä porskuttaa ja elää, sehän se on pääasia. Hän tuntuu viihtyvän uudessa kodissa ja kehui eilen soittaessani, että ruoka on tavattoman hyvää. Vaikkei yökylään pääse, hänen luonaan pääsee käymään vielä ja hän on edelleen teräväpäinen keskustelukaveri.

Koska yhteen huoneeseen ei mahdu kaikkea tavaraa, sain matkaani lauantaina mummoni ja ukkini häälahjahopeita, joihin oli kaikkiin kaiverrettu hääpäivä vuodelta 1954. Pyörittelin niitä pala kurkussa käsissäni, kun olimme palanneet Tampereelle ja puhelimeeni tuli viesti:

”Niin kauan kun ollaan tunnettu, niin oot puhunu aina sun mummosta ja siitä, kun käyt siellä. Ennen lapsia jo muistan aina kun kävit siellä, kun ei meillä oo sellaista mummolaa. Ja sit tietenkin Instassa seurannut kun olit opiskeluaikana (Helsinki Design School) sun mummon luona. On selvää, että on tosi tärkeä”.

Sitten tulivat kyyneleet. Oli niin hurjan haikea olo. Aloin ikävöidä ukkia, päässä vilisi pikakelauksella kaikki hetket mummolassa. Kuinka kivaa oli lapsena heittää roskat roskakuiluun. Olin ihan vihainen kun se poistettiin! Kuinka sinne tuli laulava pukki vuonna 1985 ja sain Ressu-koiran, joka löytyy nyt tyttöjeni huoneesta. Kuinka menimme vauva-pikkuveljen kanssa käymään mummolla ensimmäistä kertaa. Kuinka jännitti viedä mies sinne ensimmäistä kertaa. Ja kuinka olin ensimmäistä kertaa yötä mummolassa oman vauvan kanssa. Kaikki aina paikallaan pysyneet koriste-esineet näkyivät silmissäni, seinille jääneet niin tutut taulut, mustavalkokuvat ukkini vanhemmista seinällä, kaikki vilisi kyynelsilmieni edessä.

Mutta samalla kun kyyneleet tippuivat poskille hymyilin. Mummo saa arvokasta vanhuutta palvelutalossa, jossa häntä kohdellaan hyvin. Hoitajat vaikuttivat hurjan mukavilta, joskin meinasin alkaa hihittää kun kysyttiin, tarvitseeko aamiaiselle herättää. Aamiainen alkaa kello 8.30 ja mummoni syö puuronsa Hesarin ääressä viideltä. Aamiaiselle hän ei ole mennyt vielä kertaakaan. Täytyyhän sitä näin ison muutoksen edessä jostain pitää kiinni, kuten aamurytmistä hyvänen aika!


t-paita ZARA/ hame LINDEX/ takki ONLY/ tennarit CONVERSE/ aurinkolasit RAYBAN (saatu)/ korvikset H&M

Sängyn vierelle on aseteltu kuvat rakkaista, sieltä me katselemme mummo, kuinka sinun on parempi olla uudessa asunnossa, jossa on turvallista ja apua arkeen. Ei ole syytä kyyneliin, on syytä iloita, että pärjäsit 93-vuotiaaksi omassa asunnossasi. Se on aika kova suoritus, mutta kovaa tekoa on mummokin, hänen avioliittonsa ja lujuutensa on kyllä jotain, mitä pidän ohjenuoranani.

Onko sinulla isovanhempia elossa? Mikä on tärkein oppi, jonka olet saanut heiltä?