Manselaiset merkit jyräävät Torikorttelissa!

Ihan mielettömällä paikalla Helsingissä, Kauppatorin kupeessa, vastapäätä Espan puistoa löytyvät Torikorttelit. Siihen kulmaan paraatipaikalle on avattu yhteinen liike kahdelta tamperelaiselta merkiltä, Uhana Designilta sekä Papu Storiesilta. Liike on jo ollut jonkin aikaa auki, mutta eilen vietettiin virallisia avajaisia, joihin pääsin osallistumaan ja kälyni lähti aveciksi.

Jarrutetaan tähän kohtaan. Koska nyt on pakko kertoa omaa tutustumistani noihin merkkeihin. En itse asiassa muista missä ja milloin olen tutustunut Uhanaan. Muistan, että 2015 mies osti minulle hääpäivälahjaksi ensimmäiset pisarakorvikseni. Ja siitä lähtien on mennyt muuten aika nappiin, jos ostaa Uhanaa lahjaksi. Papuun tutustumisen muistan paremmin, sillä se oli ihan sattuma. Haahuilin pitkin Sokosta vauvani kanssa vuonna 2013, taloamme rempattiin (tiedätte miksi) ja asuimme evakossa. Sokoksella oli pop up ja katselin, että onpa ihania pipoja. Ja niitä saa niin äidin kuin vauvan koossa! Näin meille kotiutui kaksi mustaa pipoa mustavalkoisella rusetilla. Papun tarina ja kasvu alkoi noista pipoista.

Vuosien aikana olen rakastunut aivan palavasti Uhanaan ja mielipiteeni Papusta on vaihdellut. Rakastin sitä aiemmin, sitten nakkikuosit hirvittivät ja viime keväänä ostin taas ihan parhaat mustat leggarit pinkeillä polvipaikoilla tytöille. Niillä on rymytty, niitä on pesty ja paljon eivätkä mene miksikään. Eilen avajaisissa sorruin Papun mekkoon (näette varmasti myöhemmin millaiseen) ja ylipäätään tykkäsin hirveästi heidän uusista kuoseistaan. Paljon somessakin näkyneet reput ovat ihania ja erittäin sopivia niin äidille kuin lapsillekin!

Mutta tärkeämpää kuin se mistä minä tykkään tai en tykkää on se, että kotimaiset, ennen kaikkea manselaiset merkit menestyvät. Voivat laajentaa niin, että avaavat liikkeen Helsinkiin. Kotimaisen designin ja tekemisen arvostus on jatkuvassa nousussa ja niin pitääkin. Nämä upeat naiset kahden merkin takana tekevät mieletöntä työtä mielettömällä intohimolla. Kehittävät brändejään jatkuvasti ja keksivät uutta. Miettikää, Uhanalta saa jo vaatteiden ja korvisten lisäksi muun muassa meikkipusseja ja lakanoita siinä missä Papulta saa aikuisten sekä lastenvaatteiden lisäksi raheja, reppuja tai vaikka leikkuulautoja! Mieletöntä kehitystä! Ja mikä lisäksi on upeaa, nämä molemmat merkit haluavat viedä eteenpäin myös syvempää sanomaa ja muuttaa maailmaa sekä asenteita. 

Saimme kurkkia tilaisuudessa syksyn uutuuskuoseja, jotka varsinkin Uhanalla poikkesivat totutusta. Itse kyllä ihastuin tuohon punasävyiseen kuosiin! Uusi Kyoto-mallisto kunnioittaa elämän keskeneräisyyttä ja sen harha-askelia. Papulla puolestaan oli syksyn kuoseissa muun muassa suloinen heppa niin aikuisille kuin lapsille!

Ihastelimme liikettä, sitä pinkin määrää ja Papun U-kirjaimen muotoisia sovituskoppeja ja kuuntelimme Annin (Mansesta, tietty) musaa. Voi että olen iloinen näiden mimmien menestyksestä, kiitos kutsusta!

Kenen muiden lemppareita? Mitä pidät uusista kuoseista?

Arvokasta vanhuutta

Onpahan ollut tunteita pelissä viime päivinä. Tänään se sitten alkoi, eskari. Lapsi oli erittäin hyvillä mielin menossa ja kaikki vaikutti todella kivalta, kun eilen pääsimme vihdoin tutustumaan.

Mutta palataan viime viikonloppuun. Silloin samassa asunnossa 65 vuotta asunut mummoni muutti palvelutaloon ja olimme paikalla häärimässä. Ajattelin, että itkeä vollotan koko päivän, mutta siitähän tulikin hyvän mielen päivä. Oli sukua paikalla, sain halia tädin pientä palleroa, mummoni oli hyvin iloinen kun meitä oli paljon paikalla ja ennen kaikkea, se asunto. Vaikutti todella kivalta. Palvelutalossa ei kulje hoitajat sairaalavaatteissa vaan se on kuin oma koti (tai siis sehän se onkin, mutta näyttääkin kodilta), on aktiviteetteja ja seuraa. On ruokahuolto, sehän se on vanhukselle iso helpotus, kun ei tarvitse käydä kaupassa ja laittaa ruokaa. Talo ja asunto vaikuttivat todella kivoilta ja ennen kaikkea mummo vaikutti iloiselta ja tyytyväiseltä ratkaisuunsa, päätös ei syntynyt helpolla, mutta nyt kun se on tehty, hän vaikutti huojentuneelta.

Olen vähän itsekkäästi ajatellut, ettei mummo voi muuttaa, en ”kestä” kun mummola lakkaa olemasta. Siellä on vietetty joulua, siellä olen yöpynyt lukuisat Helsingin reissut mummon kanssa jutellen. Hänhän on yli 90-vuotiaaksi hirvittävän terävä ja tietää muun muassa politiikasta enemmän kuin minä, olen jäänyt kakkoseksi jutuissa monesti. Tuo ajatus kurisiti kurkkua. Että illoista mummon kanssa on nyt luovuttu, samoin kuin aikaisista aamuista, kun juon mustaa teetä ja syön puuroa hänen luonaan ja hän sanoo aina samalla tavalla ”voi voi kun minun tulee ikävä” ja vilkuttaa joka ikinen kerta ikkunasta, kun kipitän ratikkaan. En ole kertaakaan unohtanut katsoa ylös ja vilkuttaa, enkä ole koskaan katsonut ylös turhaan. Näin on tehty 36 vuoden ajan. Nyt ei enää tehdä niin.

Isoa luopumista, sitähän se on. Mutta mummo mennä porskuttaa ja elää, sehän se on pääasia. Hän tuntuu viihtyvän uudessa kodissa ja kehui eilen soittaessani, että ruoka on tavattoman hyvää. Vaikkei yökylään pääse, hänen luonaan pääsee käymään vielä ja hän on edelleen teräväpäinen keskustelukaveri.

Koska yhteen huoneeseen ei mahdu kaikkea tavaraa, sain matkaani lauantaina mummoni ja ukkini häälahjahopeita, joihin oli kaikkiin kaiverrettu hääpäivä vuodelta 1954. Pyörittelin niitä pala kurkussa käsissäni, kun olimme palanneet Tampereelle ja puhelimeeni tuli viesti:

”Niin kauan kun ollaan tunnettu, niin oot puhunu aina sun mummosta ja siitä, kun käyt siellä. Ennen lapsia jo muistan aina kun kävit siellä, kun ei meillä oo sellaista mummolaa. Ja sit tietenkin Instassa seurannut kun olit opiskeluaikana (Helsinki Design School) sun mummon luona. On selvää, että on tosi tärkeä”.

Sitten tulivat kyyneleet. Oli niin hurjan haikea olo. Aloin ikävöidä ukkia, päässä vilisi pikakelauksella kaikki hetket mummolassa. Kuinka kivaa oli lapsena heittää roskat roskakuiluun. Olin ihan vihainen kun se poistettiin! Kuinka sinne tuli laulava pukki vuonna 1985 ja sain Ressu-koiran, joka löytyy nyt tyttöjeni huoneesta. Kuinka menimme vauva-pikkuveljen kanssa käymään mummolla ensimmäistä kertaa. Kuinka jännitti viedä mies sinne ensimmäistä kertaa. Ja kuinka olin ensimmäistä kertaa yötä mummolassa oman vauvan kanssa. Kaikki aina paikallaan pysyneet koriste-esineet näkyivät silmissäni, seinille jääneet niin tutut taulut, mustavalkokuvat ukkini vanhemmista seinällä, kaikki vilisi kyynelsilmieni edessä.

Mutta samalla kun kyyneleet tippuivat poskille hymyilin. Mummo saa arvokasta vanhuutta palvelutalossa, jossa häntä kohdellaan hyvin. Hoitajat vaikuttivat hurjan mukavilta, joskin meinasin alkaa hihittää kun kysyttiin, tarvitseeko aamiaiselle herättää. Aamiainen alkaa kello 8.30 ja mummoni syö puuronsa Hesarin ääressä viideltä. Aamiaiselle hän ei ole mennyt vielä kertaakaan. Täytyyhän sitä näin ison muutoksen edessä jostain pitää kiinni, kuten aamurytmistä hyvänen aika!


t-paita ZARA/ hame LINDEX/ takki ONLY/ tennarit CONVERSE/ aurinkolasit RAYBAN (saatu)/ korvikset H&M

Sängyn vierelle on aseteltu kuvat rakkaista, sieltä me katselemme mummo, kuinka sinun on parempi olla uudessa asunnossa, jossa on turvallista ja apua arkeen. Ei ole syytä kyyneliin, on syytä iloita, että pärjäsit 93-vuotiaaksi omassa asunnossasi. Se on aika kova suoritus, mutta kovaa tekoa on mummokin, hänen avioliittonsa ja lujuutensa on kyllä jotain, mitä pidän ohjenuoranani.

Onko sinulla isovanhempia elossa? Mikä on tärkein oppi, jonka olet saanut heiltä?

Vapun ja ehkä koko kesän mahtavin terassi!

Ihanaa toukokuun ekaa sekä vappua! Onko vielä terassi hakusessa tälle päivälle? Ainakin Tampereella paistaa, huomiselle onkin sitten jo luvattu aika jäätäviä kelejä… Nautitaan siis vielä kun voidaan!

Viime viikolla oli täysi kesäkeli, kun sain osallistuin Hampton Bayn terassin kutsuvierasavajaisiin Helsingissä. Vuosi sitten avattu ravintola on julkkiskokki Harri Syrjäsen käsialaa ja löytyy Hietalahdesta, kutosen ratikka tuo suoraan ravintolan eteen. Hämmennys oli suuri, kun astuin ratikasta ulos, sillä joka puolella oli vastassa työmaa-aitoja. Siis täälläkö on terassi? Mutta siellä se on, aitojen takana ja kun astelet terassille asti, ei niitä edes muista.

Hampton Bay on ihanan tyylikäs ravintola upealla sijainnilla suoraan rannassa. Olin innoissani testaamassa paikan ruokatarjontaa, jotta voisin kertoa siitä enemmän teille, mutta avajaisissa maistelimme vain pieniä cocktailpaloja, joiden perusteella ei vielä ruoasta osaa sanoa mitään. Se täytyy käydä testaamassa ihan erikseen sitten!

Sen sijaan itse terassi oli valtava ja terassiavajaisissahan olimme. Keli oli mahtava ja unohduin tiiviisti höpisemään tuttujen kanssa, joten jäi kokonaan kuvaamatta esimerkiksi terassin yläkerta. Kuvista löytyy muun muassa Kristallikimara, Casa Mimi, Kulinaari sekä Tinskun keittiössä bloggaajat. Mutta jos etsit vapunpäivänä täydellistä terassia, niin se täältä löytyy. Terassi on sen puolesta täydellinen, että siihen paistaa koko ajan, lasiseinä tuo suojaa palelijoita, yläkerrassa voi olla auringonpalvojat ja hiekkaosiolla voi työntää kuumalla kelillä varpaat hiekkaan ja fiilistellä olevansa jossain ihan muualla, kuin keskustan läheisyydessä olevalla terassilla. Tilaa terdellä on valtavasti! Voisin kuvitella tämän olevan ihan kesän ykkösmestoja Helsingissä. Vaikka olet ratikkapysäkin vieressä kivenheiton päässä keskustasta, se rauhakin paikassa on mieletön.

Ruokaa en päässyt testaamaan, mutta sen sijaan testasin yhden mielenkiintoisen uuden tuttavuuden itselleni, nimittäin Bad Santan jäätelöt, joita saa kuulemma koko kesän Hampton Baysta. Löytyvät myös muun muassa Citymarketin pakastealtaasta! Hämmästyin maistaessani paria eri makua, joista laku oli ehdoton suosikkini. Kun puraisin miehen Da Capo-jätskistä palan, olimme molemmat sitä mieltä, että ei pääse toista kertaa ostoskoriin. Rommi maistui läpi hirveästi, sen sijaan oikeasti alkoholijäätelönä myydystä Bad Santasta se ei maistunut, vaan lempparini lakun maku oli ihanan tymäkkä salmiakki. Hauska uusi tuttavuus!

Pari tuntia hujahti avajaisissa kuin siivillä. Katselin hymyilevää ihanan iloista juhlakansaa, johon selkeästi vaikutti mahtava huhtikuinen lähes kesältä vaikuttanut keli. Porukka oli iloista, musiikki soi ja välillä vain istuin ja hymyilin. Mietin puputennareissani, että haluaisin hirveästi kuvata kanssani yhden toisen puputennareissa liikkuvan mahtavan ysikymppisen rouvan, mutta hän oli niin varattu, etten kehdannut häiritä. Yhden nuoruusvuosien suosikin sen sijaan nappasin selfieen, oli ihan pakko. Kuka muu on fanittanut Nyloneita ysärillä?

Näihin iloisiin avajaistunnelmiin on hyvä lopettaa vappupostaus ja toivottaa teille jokaiselle aurinkoista toukokuun ekaa. Nauttikaa! Onko moni suuntaamassa terassille?