Collegepaita Mältinrannassa

Täällä vuosisadan murehtija ja miettijä hei. Löytyyköhän ruudun takaa samanmoisia, jotka kiinnittävät liikaa huomiota epäoleellisiin asioihin? Kerron teille esimerkin: jos blogistani häviää lukija tai Instagrammista seuraaja, selailen postauksiani ja kuviani miettien, mitä tein väärin, miksi karkoitin tuon tyypin. Sama facebookin kanssa, olen ihan onneton jos joku häviää kaverilistaltani, toisaalta saatan poistaa itse puolituttuja, joiden kanssa en ole missään tekemisissä. Yleensä en edes tajua kuka se minut poistanut fb-kaveri oli, mutta silti murehdin päivitinkö liian tyhmiä juttuja. Ja samalla yritän tolkuttaa itselleni, että sillä ei ole oikeastaan mitään merkitystä, olen tyhmä kun otan kaiken niin henkilökohtaisesti. Millään näistä ei ole mitään merkitystä. Murehtiiko joku muu tällaisia epäoleellisuuksia? Ja siis murehtimisella en tarkoita mitään päiväkausien voivottelua, vaan sellaista hetkellistä apeutta ja muljaisua mahassa.

 

Tästä päästäänkin aasinsillalla tavisasuun, mitä minulla oli viime viikolla päällä. Sairastamisen jälkeen ei tehnyt kauheasti mieli kameran eteen, mutta eilen kun olin saanut jopa farkut ja collegen päälle, uskaltauduin kameran eteen. Kuvissa olevan takin olen ostanut 11 vuotta sitten, mutta se jäi jossain vaiheessa unholaan ja kaivoin sen taas esille. Mieskin kysyi onko se uusi, mutta muisti heti mistä takista oli kysymys kun selitin, kuinka murehdin vuonna 2004 siihen mennyttä ketsuppia ja että takki on pilalla. Jep, taisin tosissani murehtia taas näinkin tärkeää asiaa, kun mies sen 10 vuoden jälkeen heti muisti…. Olen oikea murehtijanainen! :D Itselleni käy usein niin, että kun oikeat, isot murheet ovat liian rankkoja mietittäväksi, alan niiden sijaan murehtimaan fb-kaverista, ketsuppitahrasta tai sekaisesta keittiöstä, teen oikeista murheista monta merkityksetöntä pientä. Kumma tapa ja vähän raskas, täytyy myöntää.

 

 

 

Totaalinen repeäminen kuvatessa tapahtui, kun sanoin putoavani kohta tuonne järveen ja taapero räjähti kovaääniseen nauruun sen kuullessaan. Siinä ei enää itsellänikään pitänyt pokka, ilmeisesti ajatus äidistä hyytävässä vedessä oli hauska! Oodi näille talvitennareille, ne ovat taaperon kanssa painaessa ihan parhaat popot, kun talveakaan tunnu enää Suomessa olevan. Kävelin edelliset talvitennarit puhki ja pari viikkoa sinnittelin sukka märkänä kun niissä oli oikeasti pohjassa reikä, kunnes päädyin tilaamaan uudet talvitennarit. Paita on yksi harvoja tosissaan merkkituotteita, mitä omistan, mutta kuulkaa se pitäisi pestä käsin! Aikani jaksoin, nyt olen lykännyt sitä pesukoneeseen, sillä kovassa käytössä se on viimeisen vuoden ollut, ihan lemppari!

 

paita Ralph Lauren/huivi Becksöndergaard/farkut Object/takki H&M/tennarit Anna Field

 

 Tämä tyyppi kiinnostui olisiko meillä pullaa kun tultiin hänen tontilleen kuvailemaan.

 

Mukavaa uutta viikkoa, älkää murehtiko!

Apulannan tahtiin paljettipaidassa

Aivan suuren suuri kiitos kannustuksestanne ja ihanista kommenteista edellisessä postauksessa! Todellakin saivat hymyn huulille. Kiitos, ne merkitsivät paljon minulle.

Meikittömyydestä tehdään nyt sitten täyskäännös siihen, kun on meikattu ja paljetit kimaltelevat päällä. Tämä Apulannan keikalle eilen päässyt paljettipaita kiinnitti heti huomion H&M:n ikkunassa ja ajattelin, että noin lyhyt paita on täysin mahdoton minulle, se korostaa vain vyötäröä. Niin se korostikin, mutta lähinnä positiivisesti, lyhyt paita korkealle tulevan hameen kanssa loivat itse asiassa omasta mielestäni illuusion jopa kapeammasta vyötäröstä. Ja nuo kaikissa väreissä kimaltelevat paljetit, ah että tykkään niistä! Sopivat hyvin pikkujoulumekkojen sekaan.

Blogiani pidempään lukeneet ovat varmasti tietoisia Apulanta-rakkaudestani. Selvennän nyt teille uudemmille lukijoille tarinaa hieman: rakkaus alkoi vuonna 1994 ensimmäisen levyn hankinnalla. Ekalla keikalla taisin olla vuonna 1995 tai 1996, otimme parhaan kaverini kanssa kuvia itsestämme ja Apulannan pojista, tilasin puhelimella sähkönsinisen Apulanta-paidan (voi aikaa ennen nettiä!), kirjoitin Tonille kirjeitä ja APUA sitä päivää kun hän vastasi käsinkirjoitetulla kirjeellä. Kehystin sen seinälle. Kävin keikoilla, joilla saattoi istua Tonin polvella keikan jälkeen ja jutella muutaman sanan, kunnes tapahtui jotain. Ykskaks keikat alkoivat täyttyä, suosio nousta ja oma innostukseni laantui 2000-luvun alkupuolella hieman, lähtien taas myöhemmin lentoon. En tiedä monellako keikalla olen ollut, mutta kyllä niitä jokunen on kertynyt kahdenkymmenen vuoden aikana! Minä olen se, joka hyppii sataan suuntaan kun keikalla pärähtää ikivanha biisi, siinä kun muu yleisö seisoo paikallaan, kun ei tunne biisiä. Kun massa hyppii Jumalan tahtiin, minä odotan seuraavaa vanhaa biisiä. Elokuussa pääsin taas vaihtamaan pari sanaa Tonin ja Sipen kanssa, kun hain Apulanta-kirjan Stockalta, sain nimmarit sekä valokuvan muistoksi. Polvet täristen lähdin pois kaupasta, huh miten jännitti!

paita H&M/hame Vero Moda/saappaat…?

 

Eilinen keikka oli Peurungassa, jossa moni tuntui olevan paikalla pikkujoulujen tai muun kuin itse bändin takia. Se mahdollisti pääsyn eturiviin, yläfemmojen heiton Tonin ja Sipen kanssa keikan jälkeen ja hervottoman pomppimisen. Aggressio, paras hyppimisbiisi ikinä! Olin keikan jälkeen kuin jumpassa käynyt ja pohkeisiin sattuu tänään. Noilla keikoilla olen aina ja ikuisesti sen 15v. Kuultiinpa lopussa hyvä versio Ramonesin Hey Ho, Let’s Go-biisistäkin, hauska lisä!

HIII!

Paljettipaita siis hyppi ja heilui ja huusi, lauloi ja nautti. Kiitos Apulanta!

 

 

Sattuuko silmiin, kimaltaako liikaa? Oliko joku paljeteissa esim. pikkujouluilemassa viikonloppuna?

Roosa takki ja joulunavaus

Jouluhöperö täällä hei! Tiedättekö miten vanhempani nauroivat minulle, kun rahtasin matkalaukullisen joulukoristeita Prahasta kolme vuotta sitten? Myönnetään, lähti vähän lapasesta, mutta useampi joulu Thaimaassa (=ei joulua) ja ensimmäinen kerta joulutoreilla saivat minut vähän hullaantumaan. Wienin ja Bremenin joulutoreilla olin jo paljon rauhallisempi ja tänä vuonna valitsimme Nizzan reissun joulutorin sijaan. Oli miten oli, nyt se aika on täällä, joulufiilistely saa virallisesti alkaa! Piparit, glögit, jouluvalot, joululaulut, joulukalenteri (minkä ostaisi tällä kertaa, Dumlen kalenteri houkuttaisi), riisipuuro, joulukalenteri televisiossa, pääsisinkö joulukonserttiin jaaa… Montaa lahjottavaakaan ei ole, joten en ota niistä mitään stressiä (no otanpa, joskus myöhemmin. Mitä ostaa miehelle 13 vuoden jälkeen? Että sukat ja kalsarit? :D).

Oli miten oli, viime sunnuntaina järjestettiin Tampereella virallinen joulun avaus ja tulevana viikonloppuna aukeaa mm. Tallipihan joulu sekä Koiramäen joulu Särkänniemessä. Oletteko käyneet Koiramäen joulussa? Mietin kannattaako sinne edes yrittää, kun ryysis on varmasti valtava.

 Tammerkoski oli upean tyyni sunnuntaina
 

Koska Hämeenkatu oli jonkin aikaa suljettu joulukulkueen takia, aukesi tilaisuus ottaa kuvia paikassa missä normaalisti ei voi istuskella. Arvatkaa paljonko katseita saa kun istahtaa keskelle Hämeenkatua marraskuussa? Meinasi naurattaa niin itseäni kuin ohikulkijoita. Mutta hauskat kuvat napattiin, missä pääosassa ihana roosa villakangastakki! Ihastelin aikani blogeissa tämän värisiä takkeja ja oma yksilöni oli viimeinen -50% alessa. Jee! Ja hei, tuon huivin ostin lauantaina -90% alesta, eli maksoin 60 euron Desigualin huivista 6 euroa. Seuraavaksi alan leikkaamaan lehdestä kuponkeja. Luin nimittäin juuri, että Amerikassa pariskunta oli saanut auton leikkaamalla loputtomiin niitä kuponkeja…

takki H&M/paita&farkut Object (Vila)/huivi Desigual/pipo Papudesign/kengät Nizzasta

Ryysis oli kova sunnuntaina Keskustorilla, missä sytytettiin joulukuuseen valot, katsottiin tanssivia Miinaa ja Manua, väisteltiin ponia ja hevosta, ihasteltiin lampaita ja silitettiin kaverikoiria. En tiedä olivatko nuo kaverikoirat tarkoitettu lapsille, mutta meinasin unohtua sinne silittelemään ensiksi kultaistanoutajaa ja sitten lapukkaa. Tiedättekö, kun se pää tuntui ihan samalta kuin meidän hauvalla, samoin kuin se karva. Labradorit vain ovat kertakaikkisen ihania.

Taaperon haalari Molo/huivi ja pipo Pomp de Lux

Sokoksella olisi saanut glögiä, mutta emme edes yrittäneet mennä siihen kilometrijonoon taaperon kanssa. Sen sijaan pääsimme koristelemaan pipareita, äiti koristeli ja taapero sai syödä valmiin tuotoksen. Jouluikkunaakaan emme ryysiksen takaa nähneet, mutta kuten Instagram-tiliäni seuraavat tietävät, korjasimme tänään tilanteen (minut muuten löytää sieltä nimellä AMANDAOPTIMISM).

 

Oli hauskaa käydä haistelemassa vähän joulua. Uskon, että meillä vietetään aika ainutlaatuista joulua, sillä taapero saa maistaa ensimmäistä kertaa laatikoita, riisipuuroa ja pipareita. Hän innostuu tontuista ja joululauluista, mutta ei osaa vielä vaatia tai odottaa lahjoja. Saamme ottaa joulusta kaiken kivan irti ilman lahjapaineita, samalla innostuen lapsen ilosta. Ihanaa.

Huomaatteko kuinka mun hössötys alkaa nostaa päätään? Jouluhöperö alkaa päästä fiilikseen, mites te muut?

Entä roosa takki, sopiiko se synkeään marraskuuhun?