6 yötä! Miten meillä vietetään joulua poikkeusaikoina? Tämä joulu on erilainen kuin aiemmat.

Wau! Melkein yhden käden sormilla voi laskea yöt jouluun! Ei sillä että minä niitä laskisin, sillä olen edelleen sillä kannalla, että joulun odottaminen on parasta. Se parin päivän joulupyristys on niin nopeasti ohi ja täynnä hössötystä. Sitten tulee haikeus – pitääkö tosiaan luopua kuusesta vieressäni, jonka kanssa olen tehnyt kaksi kuukautta töitä? Keskusta tyhjenee joulutorimökeistä ja piparitalo saa kyytiä. Oi voi, tämä fiilistely on ollut parasta!

Mutta täällä on kaksi pientä tyttöä, jotka alkavat ratketa liitoksistaan. 6 yötä enää! Heidän joulukalenterinsa ovat olleet muuten aivan hittejä, varsinkin Barbie-kalenteri on ollut todella hintansa väärti. Ei yhtään lelutoivetta ole tullut 4-vuotiaalta ja sanoisin, että se on osaltaan sen ansiota, että joka aamu tulee joku uusi juttu kalenterista jolla leikitään. Ekaluokkalaisen suurimmat toiveet, sähköpyörä sekä oma marsu eivät nyt taida toteutua. Olen itse omistanut viisi marsua, mutta sanonut tytöille, että kun pystyvät itse huolehtimaan siitä, palataan asiaan. Se aika ei ole vielä.

Jouluperinteet – onko meillä sellaisia?

Minulta kysyttiin, millaisia jouluperinteitä meillä on. Pestäänkö sauna, mitä tehdään jouluvalmisteluiksi? Totuushan on, että me emme ole olleet vielä yhtään joulua kotona, joten koti on jäänyt aina vaille joulusiivousta. Kolme joulua meni Thaimaassa ja olivat yksi vuoden kiireisimmistä ajoista töissä, joten juhlinnat jäivät ja töitä painettiin. Ainoa päivä muuten, kun sukelluskeskus oli kiinni oli 1.1. ja saimme aina koko porukka juhlia uutta vuotta.

Mutta muuten olemme viettäneet kaikki joulut minun vanhemmillani Jyväskylässä. Edessä on 20. joulu miehen kanssa yhdessä, eli perinteet ovat hyvin tiukassa. Siellä on tehty samoihin astioihin kuin lapsuudessa ruoat, meidän ihan ykkösperinteet joita väännämme miehen kanssa ovat olleet rosolli ja lanttukuutiot. Äiti on hoitanut perunalaatikot, mummoni yleensä tehnyt lanttu- ja porkkanalaatikot. On aina, ihan aina ollut oikea kuusi, joka on koristeltu aatonaattona ja saunottu on paljon, jouluksi on yleensä hommattu vielä vasta (kuka muuten sanoo vihta, meillä aina vasta?).

Pukki on käynyt monesti jouluillallisen jälkeen, mutta viime vuonna otimme jo ennen illallista hänet kylään ja se oli ihan fiksu veto. Lapset saivat jotain suuhunsakin jännitykseltään. Parina viime jouluna meillä on ollut vielä palju vuokralla, eli kaikki joululeffat ja konsertit ovat jääneet väliin, kun olemme kökkineet uikkarit päällä pihalla paljussa. Aivan parasta! Minä olen ostanut Tampereelta perinteisesti hirveän kasan juustoja, joilla on aloitettu joulu aatonaattona. Meillä on pieni suku, kaksi veljeäni vaimoineen/perheineen ja mummoni ja vaihtelevasti veljeni ovat aattona anoppilassa. Eli 19 vuotta takuuvarmasti vanhemmillani on ollut paikalla me kaksi, välillä koiran kanssa, nyt kahden tyttölapsen kera.

Vuonna 2020 jouluperinteet menevät uusiksi?

Niin, menevätkö? Osaltaan kyllä. Epävarmaa on ns. loppuun asti missä vietämme joulun, jos vaikka sairastumme. Joten olen leiponut omaan pakkaseen saaristolaisleipää, meillä on kuusi ja pipareita ja olen henkisesti valmistautunut siihen, että saatamme jäädä kotiin tänä vuonna. Mutta on myös toinen suunnitelma: palju on vuokrattu ja neuvottelin tarkkaan perumisehdot ja valitsin sen paljuvuokraamon, joka antoi parhaat ehdot perumiseen. Pukki on tilattu, mutta tällä kertaa nopealle vierailulle autokatokseen.

Lisäksi mummoamme emme uskalla ottaa mukaan joulunviettoon. On sovittu, että hän voi tulla autokatokseen kanssamme fiilistelemään, mutta sisälle emme uskalla. Tänä vuonna jäi myös käymättä Helsingissä toisen mummoni luona näin joulun alla. Suretti, mutta nyt oli valittava näin. Veljeni hoitaa hänelle lahjaksi vanhan älypuhelimensa ja siihen uuden sim-kortin, 94-vuotias mummoni oppii toivottavasti käyttämään sen verran älypuhelinta, että saamme hänet jatkossa videopuheluiden päähän. Käymättä jää myös kyläpaikat Jyväskylässä, jos sinne pääsemme. Aiemmin on ollut ihanaa nähdä hyviä ystäviä, joita asuu Jyväskylässä useita. Lukioporukan kanssa on lähdetty monesti ns. tapaninpäivän tansseihin. Kyläilty vähän siellä sun täällä. Ei tänä vuonna. Olen yrittänyt olla stressaamatta siitä, etten pysty sanomaan missä olen jouluna vielä näin kuutta päivää ennemmin ja lapset ovat hirveän hyvin ottaneet vastaan sen, että joudun vastaamaan epämääräisesti.

Vuosi 2020 on lisännyt omaa halua hyväntekeväisyyteen

Tämä vuosi on koetellut kaikkia tavalla tai toisella. Se on ainakin itselläni nostanut halun auttaa siinä määrin, kun vain pystyn. Keräsimme Hannan kanssa Ensi- ja turvakodille lahjoituksen, josta tuli suurin heidän koskaan saamansa. Se oli iso projekti, johon meni valtavasti tunteja, mutta lopputulos palkitsi aivan täydellisesti!

Lisäksi päätin tilata opettajille niin kouluun kuin päikkyyn joulumuistamisen Fiksuruoalta. Siksi, että vähennän ruokahävikkiä enkä osta mitään turhaa ja siksi, että tilaamalla Fiksuruoan joulupaketin teki samalla hyväntekeväisyyttä. He nimittäin lahjoittivat Joulupuu-keräykseen samanlaisen paketin jokaista ostettua kohti. Näin sain samalla lahjoitettua neljä pakettia Joulupuu-keräykselle!

Viimeisen hyväntekeväisyyskohteeni oli yh-äiti lapsineen Tampereelta. Heidät bongasin Facebookin Apua käsi sydämellä-ryhmästä, jossa on ympäri vuoden erilaisia avunpyyntöjä. He kaipasivat ruoka-apua ja minä vein keskiviikkona ovelle kaksi kassia ihan perusjuttuja, kuten mysliä, puuroa ja lihapullia, mutta myös suklaata ja karkkia. Toivottavasti tykkäsivät ja siitä oli apua! Suosittelen lämmöllä tuota ryhmää!

Tänä jouluna ei menty joulukonsertteihin tai kirkkoon laulamaan Kauneimpia joululauluja. Tänä jouluna katsottiin Kaija Koon konsertti kotisohvalta ja tänä iltana meillä on edessä Saiturin joulun livestriimaus kotoa käsin. Tänä jouluna en juossut enkä juokse ollenkaan missään kaupoilla – lahjat eivät tunnu tärkeältä, kun vaakakupissa on läheisten terveys ja hyvinvointi. Tänä vuonna ja jouluna minussa heräsi suurin halu koskaan auttaa muita pahoinvoivia ja yritin tehdä hyvää enemmän kuin aiemmin. Siinä missä korona on kurittanut terveyttä ja taloutta, se on myös opettanut laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen, saanut unohtamaan joulukaupat ja -stressin ja keskittymään asioihin, mitkä ovat hyvin.

Olin todella kiitollinen eilen, kun vanhempani kävivät Tampereella päiväkylässä ihastelemassa joulutoria ja keskustaa. Se jo tuntui suurelta lahjalta. Oikeasti he antoivat kyllä valtavan ison lahjankin jo, uuden uunin ja astianpesukoneen, jotka hommattiin ennakkoon Black Friday-alennuksesta.


mekko ja neuletakki VILA/ kengät DR.MARTENS (kirppikseltä)/ korvikset UHANA DESIGN/ tonttulakki TOKMANNI/ teemuki käsintehty Suomessa, VALKOINEN PUU

Hyvin, hyvin kiitollinen kaikesta huolimatta tästäkin vuodesta, ekasta täydestä yksityisyrittäjänä. Olen katsonut maailmaa aika eri silmin tänä vuonna. Samu Sirkka onneksi pöllähtää telkkariin, oltiinpa me missä vain jouluaattona ja kukaan ei nuuski, onko paikkoja siivottu. Millä fiiliksin siellä ensi viikon jouluun? Menevätkö perinteet uusiksi?

P.S. Tiedättekö, tästä tuli 7. vuosi, kun mies seisoo kameran takana toteuttamassa kuvausideoitani. 7. Oot ihan mieletön, kiitos! <3

Joulutempauksemme somessa: 15 000 euron tuotelahjoitus Ensi- ja turvakoti ry:lle!

Oli loppukesä, kun Hanna ehdotti, että tehtäisiinkö joku hyväntekeväisyysjuttu. Kenties uusia reppuja koululaisille? Koulun alku oli kuitenkin niin lähellä, että aika ei olisi riittänyt ja sovimme, että tehdään joulun alla jotain. Jotain, millä voimme tehdä hyvää tämän pandemian aikana ja auttaa. Käyttää näkyvyyttä ja kontaktejamme myös siihen, että saamme apua sitä tarvitseville. Lokakuussa treffasimme ja juttelimme siitä, mikä olisi hyväntekeväisyyskohteeemme, ketä siihen pyytäisimme mukaan ja miten projekti etenisi. Jännitti, tuleeko tästä mitään ja saammeko yrityksiä mukaan, mutta samalla innosti aivan valtavasti. Jos homma onnistuu, siitä tulee huippu ja tuntuu, että saan somevaikuttajana aikaan hyvää. Halusimme käyttää näkyvyyttämme ja kontaktejamme hyväntekeväisyyteen. Ja tänään oli se päivä, kun projektimme vietiin maaliin ja voi itku miten hyvä mieli siitä jäikään! Peräkärryllinen tavaraa matkasi tarvitseville ja meidät otettiin lämmöllä vastaan.

Lahjoituskohteeksi Ensi- ja turvakoti Tampereella

Kun tutustuimme vähän enemmän Hannan kanssa alkuvuoden Visit Jyväskylän reissulla, oli kyseessä reissu, jossa lapset olivat myös mukana. Hannan kuopus ja minun esikoiseni bondasivat heti ja puhuimme, että täytyisi kyläillä puolin tai toisin. Niin lämmöllä esikoiseni puhui uudesta ystävästä. Oli siis heti selvää, että perhe ja lapset ovat niitä, mitkä ovat arvomaailmassamme ykkösinä. Hanna on kolmen lapsen äiti, minä kahden. Olen nieleskellen seurannut kirjoituksia lisääntyneestä pahoinvoinnista muun muassa yrittäjien kohdalla mutta myös perheiden vaikeutuneista tilanteista. Turvattomuudesta kodeissa ja kotona ollaan nyt kuitenkin koko ajan. Perheet siis olivat ne, keitä halusimme lähteä auttamaan ja päätimme kontaktoida Ensi- ja turvakotia Tampereella. He olivat ilolla mukana hommassa, joten seuraava askel oli alkaa kontaktoida yrityksiä!

Hyväntekeväisyyteen mukaan pyydetyt yritykset

Lähdimme kartoittamaan kontaktoitavia yrityksiä muutamalla periaatteella. Moni on meille hyvinkin tuttu ja yhteistöitä on tehty, moni on pirkanmaalainen ja lisäksi yritykset sellaisia, joiden tuotteiden ajattelimme ilahduttavan erityisesti lapsiperheitä. Mille olisi käyttöä? Kun ensimmäinen yritys vastasi olevansa mukana, tuuletin kotona itsekseni. JES! Jännitti, mikä yritysten suhtautuminen on, kun korona kurittaa kaikkia ja joulusesonkikin pukkaa päälle. Lopulta kävi niin, että listalla oli vielä kontaktoitavia yrityksiä, mutta kerta kaikkiaan aikaa ei ollut enempää ja tavaramäärä alkoi paisua niin, että lainasimme kavereilta tälle päivälle kuomullisen peräkärryn, autoista loppui tila.

Olen itkenyt ilosta useamman kerran lokakuun jälkeen, kun olen ollut niin iloinen siitä, miten yritykset projektiimme suhtautuivat ja miten saamme tehdä hyvää. Olemme noutaneet paketteja eri paikoista ja niitä on toimitettu ovellemme. Tänään oli aika jumpata nuo lukuisat laatikot peräkärryyn ja toimittaa ne lahjoituskohteeseemme Ensi- ja turvakotiin. Lahjoitusten yhteisarvoksi tuli lopulta reilut 15 000 euroa, joka ylitti kyllä odotuksemme! Meidät otettiin tänään lämpimästi vastaan ja kaikki lahjoitukset tulevat varmasti käyttöön. Lapsille, aikuisille ja osa ikäihmisille, heitä asuu Petsamo-kodissa, joka on myös osa Ensi- ja turvakotien liittoa. Kuulemma tämä on suurin kertalahjoitus, jonka ovat koskaan saaneet. Milka Suuniitty-Sakari Ensi- ja turvakoti ry:sta kertoi, että kaikille tavaroille on varmasti käyttöä ja koronavuonna ei ole pystytty ottamaan vastaan samalla tavalla käytettyä tavaraa, joten siksikin uuden tavaran lahjoitukset ovat tärkeitä. Tuntui siltä, että lahjoitukset osuivat hyvin ja ilo oli molemminpuolinen!

Ensi- ja turvakodin joululahjoitukseen osallistui 24 yritystä

Alla on esitelty mukaan hypänneet yritykset, joille haluamme lähettää miljoonat kiitokset. Kiitos kun autoitte tekemään hyvää ja olitte niin innolla mukana! En voinut uskoa silmiäni, kun ovelle tuli 70 kilon ruokalähetys tai monta laatikollista pyyhkeitä. Kiitos, olette todellakin mukana tuomassa joulumieltä! Ehkäpä tässä on teille seuraajani uusia tuttavuuksia ja ideoita vaikka joululahjoihin? Joulutempauksessa mukana olevat yritykset ovat:

Askarteluliike Taitava, Cafe Linkosuo Ideapark, Docendo, Foodin, Gugguu, Helsingin villasukkatehdas, Kivat, K-Supermarket Ratina, Kustannusosakeyhtiö Otava, Lempäälän Ideaparkin yrittäjät, Liisan Leipomo / Cafe Delisa, Myssyfarmi, Nettihattu, Studio Baila/Parkour Park, Piltti, Pizzeria Napoli, Pyyhekauppa Lina, Raisio, Sidoste, Sinelli, Särkänniemi, Tallipihan Suklaapuoti, Teeleidi ja Yliopiston Apteekki.

Askarteluliike Taitava 

Taitava on vuonna 2018 perustettu askartelualan yritys. Yrityksen myymälät sijaitsevat Porissa Teljäntorin kauppakeskuksessa ja Tampereella Koskikeskuksessa. Yrityksellä on laaja valikoima lasten askartelua, korttitarvikkeita, maaleja ja laadukkaita taidetarvikkeita. Lisäksi myymälässä on miniatyyreja, nukkekotitarvikkeita, juhlatarvikkeita ja koruaskartelua. Valikoimissa on yli 10 000 askartelu- ja taidetarviketta. Taitava lähti mukaamme lasten askartelutarvikkeilla ja omat tyttöni sanoivat tusseja katsellessaan, että wau miten hienoja, mekin haluamme. Varmasti siis mieleisiä juttuja lapsiperheelle!

Cafe Linkosuo Ideapark

Lempäälän Ideaparkissa sijaitseva Cafe Linkosuo on tuttu paikka meidän perheelle. Kuinka useasti kotiäitiaikoina kävin siellä lasteni kanssa, söin itse salaatin ja lapset keittolounaan. Linkosuolta löytyy hyvät salaatit, lounaat, leivät sekä paljon makeita herkkuja ja erikoiskahveja! 

Linkosuon tarina alkoi vuonna 1936, jolloin Aarne ja Elsa Linkosuo perustivat oman leipomo-myymälän Tampereen rautatieasemaa vastapäätä. Aarne pyöritti leipomoa työhuoneessa talon sisäpihalla ja vaimo Elsa vastasi myymälästä Rautatienkadun varrella. Leipomo Emmaus valmisti pääasiallisesti konditoriatuotteita. Aarnen kokemus ja työ ovat olleet Linkosuon menestyksen takana vuosikymmenten ajan. Meidän tempaukseemme Linkosuo lähti mukaan lahjoittamalla lahjakortin heidän tuotteisiinsa.

Docendo 

Docendo on yleiskustantamo, joka julkaisee vuosittain lähes 100 kirjaa. Yrityksen perinteistä erikoisosaamista ovat valokuvaus, IT ja liikunta. Yleisestä tietokirjallisuudesta ominta alaa ovat elämäkerrat, talous, lähi- ja sotahistoria, luonto, harrastukset, hyvinvointi ja viihde. Yritys tekee myös tilaustyönä kirjoja yritysten ja yhteisöjen tarpeisiin. Docendon kirjakustantamoon kuuluvat myös rikos- ja dekkarikirjallisuutta julkaisevat CrimeTime ja Pulitzer Oy. Docendon kustantamia ovat muun muassa Emma Thompsonin tekemät Petteri Kaniini-kirjat, postasin ensimmäisestä kirjasta keväällä. Aivan ihania kirjoja aikuiselle ja lapselle, meillä on ollut syksystä asti hyllyssä kaunis jouluversio Petteristä, suosittelen lämmöllä! Tytöt ovat rakastaneet kirjaa ja sen kuvituksia!

Foodin

Foodin on perheyritys, joka ponnistaa sieltä toisesta rakkaasta kaupungista, Jyväskylästä. Yritys valmistaa ja maahantuo luomuelintarvikkeita ja luonnontuotteita. Tuotteiden perusta on yksinkertainen; niiden on tehtävä hyvää käyttäjälle, viljelijälle ja ympäristölle. Yrityksen missiona on ”Parempaa ruokaa paremmalle huomiselle”. 

Yritys panostaa omaan tuotantoon, vastaa tuotteen reseptiikasta sekä raaka-aineiden ja tuotantoprosessin laadukkuudesta. Yrityksen omalla tehtaalla käytetään tuotteiden valmistuksessa vain ympäristöystävällistä aurinkoenergiaa.

Meillä on ollut käytössä puuron päällä muun muassa Foodinin marjajauhe, josta saa vitamiineja aimo annoksen kerralla. Mulperimarjat ovat herkkua samoin kuin raakasuklaat! Ja kaikki on ihanaa. Joulutempaukseemme Foodin osallistui erilaisilla tuotteilla kookosvedestä kvinoaan ja raakasuklaaherkkuihin.

Gugguu

Vuonna 2012 perustettu pirkkalalainen Gugguu sai alkunsa siskosten, kolmen lapsen äitien, haasteista löytää lapsilleen laadukkaita, tyylikkäitä ja kestäviä lastenvaatteita. Siskoksille oli tärkeää, että vaate kestäisi kunnolla käyttöä ja vaatetta voisi kierrättää seuraaville lapsille. Niinpä heräsi ajatus alkaa suunnitella ja valmistaa lastenvaatteita itse.

Gugguun vaatteet ovat korkealaatuisia, designiltaan yksinkertaisen selkeitä ja ne sisältävät pieniä ja mielenkiintoisia yksityiskohtia sekä leikkauksia, jotka kiinnittävät huomion. Tuotteet ovat ekologisia ja eettisesti tuotettuja. Ensimmäinen 12 eri tuotetta sisältänyt mallisto julkaistiin lapsimessuilla keväällä 2013. Nykyään mallistoon kuuluu trikoo- ja collegetuotteita,  ulkovaatteita ja asusteita. Eri tuotteita on valikoimassa yli 100 kpl erilaisine värivariaatioineen. Gugguu on tuttu monista meidänkin kuvista, lapsilla on ollut monet leggarit, joissa on eri väriset lahkeet ja viime syksynä pääsin Gugguun muotinäytökseen Billnäsin ruukkiin – vitsi se oli upea!

Ideaparkin yrittäjät

Lempäälän Ideaparkissa on yli 160 liikettä ja yrittäjät halusivat tukea tempaustamme lahjoittamalla joulusuklaata. Ideaparkiin pääsee muuten sunnuntaisin ilmaisella bussilla ostoksille, jos omaa autoa ei löydy! Täytyy myöntää, että pienten lasten kanssa olen aika usein käynyt siellä hoitamassa ostokset, kun saman katon alta saa kaiken tarvitsemansa ja ravintoloissakin löytyy, eli välillä on helppo syödä ja jatkaa taas matkaa.

Kivat

Yrityksen perustaja Jukka Puskala ei aikoinaan löytänyt puuvillaisia sormikkaita allergiselle pojalleen. Jukan vaimo Auli neuloi käsin pieniä tumppuja pojalle. Keinokuituiset sormikkaat eivät tulleet kysymykseen, jotenratkaisu oli ryhtyä valmistamaan puuvillaisia sormikkaita itse. Niin sai alkunsa Agtuvi, vuonna 1975 perustettu perheyritys, joka valmistaa KIVAT-tuotteita. 

KIVAT-tuoteperhe on laajentunut myös villahaalareihin, pipoihin ja kypärämyssyihin. KIVAT-tuote valmistuu 97 prosenttisesti 100 km säteellä Tampereen Lahdesjärveltä. Sitä pyöritetään perhevoimin ja meilläkin on ollut monenlaista Kivatin tuotetta villahaalarista kypärämyssyihin, valtavan laadukkaita sekä kestäviä tuotteita. Kuka muuten muistaa Kivatin jo lapsuudestaan? Minä ainakin! Hyväntekeväisyyteen saimme ison määrän villahaalareita, lapasia, myssyjä, kypärämyssyjä ja huiveja, jotka tulevat lapsiperheissä varmasti kovaan käyttöön!

K-Supermarket Ratina 

K-Supermarket Ratina sijaitsee Kauppakeskus Ratinassa Tampereella. Tarjolla on kauppahallitunnelmaa, aterioita mukaan ja heti syötäväksi, yli 100 juustolajiketta ympäri maailmaa sekä leipiä ja leivonnaisia yhteensä yli 20:sta lähi- ja pienleipomosta sekä kaupan omasta uunista. Ratinan kauppias Marko Laaksonen on ottanut tarjolle valtavan määrän erikoistuotteita, kaupassa hämmästyy joka kerta siellä käydessään. Viime vuonna ostin muun muassa kaikki joulujuustot heiltä! Muistatteko tämän postaukseni viime vuodelta, tuo tapahtuma kyllä viimeistään sai ihastumaan Markon tyyliin johtaa kauppaansa! Heiltä saimme elintarvikkeita sekä lapsille joulukalentereita lahjoitukseemme.

Kustannusosakeyhtiö Otava

Lukeminen kannattaa aina ja on ihanaa tekemistä niin yksin kuin yhdessä iltasatuja lueskellessa! Otava kustantaa kaunokirjallisuutta, tietokirjoja ja oppimateriaaleja, ja se on kirjankustannusalan suurin toimija Suomessa. Kirjat-liiketoiminta-alueeseen kuuluvat myös Like Kustannus Oy ja Otavan Kirjapaino Oy. 

Kustannusosakeyhtiö Otava on perustamisestaan lähtien julkaissut suuren osan suomalaisen kirjallisuuden kansallisaarteista, Eino Leinon runoista marsalkka Mannerheimin muistelmiin, Minna Canthista Laila Hirvisaareen ja Mauri Kunnaksen ”kraahvisiin novelleihin”. Otavan toimitalo Uudenmaankadulla on tarjonnut yli sadan vuoden ajan osoitteen, jonka kirjailijat ovat voineet tuntea kotoisaksi tukikohdakseen. 

Meidän tempaukseemme saimme sata erilaista lasten- ja nuortenkirjaa vietäväksi Ensi- ja turvakotiin!

Liisan Leipomo / Cafe Delisa 

Liisan Leipomo perustettiin syksyllä 1982 Liisa Jortikan kotileipomon aloittaessa toimintansa. Ensimmäisinä vuosina liike toimi perheen omakotitalon siipeen tehdyissä toimitiloissa. Yritys työllistää noin 20 ja kesäapulaiset mukaan lukien noin 25 työntekijää. Alkuperäisistä tuotteista kermakakut, lihapasteijat ja lusikkaleivät ovat säilyneet valikoimassa muuttumattomina. Viime vuosina Liisan Leipomo on erikoistunut herkkuleipomoksi keskittymällä makeisiin tuotteisiin, kuten munkkeihin ja konditoriatuotteisiin. Tunnettuja lempääläläisiä tuotteita valikoimassa ovat esimerkiksi Lempäälän perinnepipari ja Lempos-limppu.

Myssyfarmi

Myssyfarmi on pöytyäläisen pariskunnan Annan ja Jannen toteutunut unelma. Janne neuloi ensimmäisen myssyn. Anna halusi luoda Myssystä muotimerkin, jolla ei ole mitään tekemistä muodin kanssa sellaisena kuin se tunnetaan. He kutsuivat apuun naapurissa asuvia mummoja, jotka alkoivat neuloa myssyjä. 

Pari hankki suomenlampaita ja paikallinen kehräämö kehräsi langat. Myssyt ovat sekoitus uutta ja vanhaa, perinteisiä menetelmiä ja nykyaikaista muotokieltä. Myssyjä myydään 16 maassa. Listalla on tunnettuja tavarataloja ja konseptimyymälöitä. Jokainen Myssy on edelleen paikallisen Myssymummon paikallisesta villasta käsinneuloma. Jokaisen Myssyn aitouden on varmistanut mummo omalla nimikirjoituksellaan. Lisäksi ihana idea esimerkiksi käsityöihmisen joulupakettiin on Myssyfarmin MyMyssyt, paketti, josta saat neulottua oman myssysi. Näillä pipoilla pysyy lämpöisenä ja jokaisella on vielä ihana tarina! Pakettikin, jossa myssy tulee kotiin on myös mainio!

Helsingin villasukkatehdas

Helsingin Villasukkatehdas Oy on perinteinen villasukkatehdas, jossa arvostetaan suomalaista työtä ja hyvää ja rauhallista työilmapiiriä. Tuotannossa yhdistyvät 50-luvun neulontakoneet tarkkaan käsityöhön. Lopputuloksena on hyvin jalkaan istuva, erittäin rankkaa kulutusta kestävä ja hyvin lämmittävä villasukka. 

Heiltä saimme lahjoituksena laatikollisen villasukkia. Maamme ainoa perinteinen villasukkatehdas, tälle täytyy nostaa hattua! Värivalikoima on myös upea, itselläni on pinkit (ylläri!) villasukat heiltä, miehellä turkoosit. Todella kauniita värejä! Sukat ovat kivan napakoita käytettäväksi esimerkiksi kengässä.

Nettihattu

Muun muassa pipoja, pantoja ja kaulureita valmistava Nettihattu on perustettu syksyllä 2007. Yritys valmistaa erityisesti kotimaisia trikoopipoja heijastavalla painatuksella kuviollisena. Yrityksellä on Avainlippu. Yrityksen verkkokauppa avattiin vuonna 2011. Tuotteita on myynnissä myös jälleenmyyjillä. Aivan ykkösjuttuja Suomen pimeisiin keleihin, heijastavat hanskat tai pipo!

Studio Baila/Parkour Park

Lahjoituksena Studio Bailasta saimme yhden volttikoulupaikka 9–13-vuotiaalle lapselle kevääksi 2021 sekä yhden paikan 6-13-vuotiaalle Tiger Paw-kurssille. Tiger Paw kurssilla liikutaan Mimin ja Kukun ohjaamina ja opitaan samalla englantia – kuulostaa aika hauskalta vai mitä?

Studio Baila sijaitsee Lempäälän Ideaparkin 2. kerroksessa. Yritys järjestää matalan kynnyksen tanssi-, jumppa- ja kehonhuollon tunteja ja kursseja alkeistasosta haastavampiin ryhmiin asti. Tarjolla on koko kauden kestäviä kursseja sekä kertamaksullisia tunteja. Studio Bailassa työskentelee neljä oman tuntinsa ammattilaista.

Lempäälän Ideaparkissa sijaitsevassa ParkourParkissa on kattava valikoima Parkour- ja Volttikoulu-tunteja 317-vuotiaille lapsille. Siellä voi myös viettää vauhdikkaat ParkourSynttärit.

Parkourissapyritään kehittämään liikkumisessa tarvittavia perusominaisuuksia, kuten tasapainoa, voimaa, kestävyyttä, tarkkuutta, tilan hahmotusta ja luovuutta. Parkour on juoksemista, hyppäämistä, kiipeämistä ja tasapainoilua. Se on myös sekä itsesi että omien pelkojesi haastamista ja ylittämistä. 

Raisio

Raisio on kansainvälinen pörssiyhtiö, joka keskittyy terveelliseen ja vastuullisesti tuotettuun ruokaan, elintarvikkeiden ainesosiin ja kalanrehuihin. Yhtiön brändejä ovat muun muassa Benecol, Elovena, Sunnuntai, Torino ja Benella. Raision tuotteissa korostuvat hyvinvointi, terveellisyys, maku ja kestävä kehitys. 

Saimme lahjoituksena välipalakeksejä, makaronia, jauhoja ja esimerkiksi erilaisia puurohiutaleita. Puuroa kuluu ainakin meidän perheessä ihan jatkuvasti ja välipalakeksit ovat lapsen mukaan koululaisten keskuudessa erittäin suosittuja välipaloja. Uuniomena-toffee on ihana maku!

Pizzeria Napoli

Lahjoituksena saimme viidelle nuorelle ja hänen ystävälleen pizza- ja juomalahjakortti. Pizzerian toiveena tukea erityisesti yksinhuoltajaperheen nuorta tarjoamalle nuorelle mahdollisuus käydä ystävänsä kanssa pizzalla.

Pizzeria Napoli on Tampereen vanhin pizzeria, jonka laaja ja monipuolinen ruokalista, mielenkiintoiset täytevaihtoehdot ja italialainen tunnelma on ihastuttanut jo vuosikymmenten ajan. Ihan legendaarinen paikka vai oletteko eri mieltä? Minun suosikki on numero 71 – osaatko valita oman suosikkisi?

Suomen ja luultavasti myös Euroopan laajin pizzalista sisältää yli sata erilaista pizzaa. Lähes viisikymmentä täytevaihtoehtoa perinteisistä pizzatäytteistä aina strutsinlihaan ja mustaanmakkaraan. Pizzojen lisäksi valikoimassa ovat myös pastat, salaatit, jälkiruoat ja juomat.

Pyyhekauppa Lina

Hamam-pyyhkeitä maahantuovan Pyyhekauppa Linan toiminnan kulmakivenä ovat hyvä laatu ja käytettävyys, ekologisuus ja eettisyys. Missiona on tarjota suomalaisille kuluttajille laadukkaita ja vastuullisesti valmistettuja hamam-pyyhkeitä.

Lina-tuotteet valmistetaan neljässä eri kutomossa tekstiilituotantoon erikoistuneissa kylissä Turkin maaseudulla. Osa kutojista on yksityisyrittäjiä, osa muutamia kymmeniä työntekijöitä työllistäviä perheyrityksiä. Tuotteissa käytetään luonnonkuituja puuvillaa, pellavaa ja Tenceliä. Lina-pyyhkeissä ei käytetä polyesteriä tai muita tekokuituja, jotka eivät kuuluu hamam-pyyhkeeseen.

Linan kivijalkakauppa löytyy Aleksanterinkadulta Tampereen keskustasta ja pyyhkeissä on aivan valtava värivalikoima. On jättipyyhettä, smart-kokoa, käsipyyhettä ja hei – pyyhkeitä kannattaa käyttää luovasti, ne toimivat myös vilttinä, lämmikkeenä kesäpäivänä, pöytäliinana, luova saa olla! Linaan olen tutustunut itse hyvinkin läheisesti ja nyt syksyllä ne ovat toimineet parhaiten uimahallipyyhkeinä esimerkiksi koululaisen mennessä uimaan. Kevyt ja pieneen tilaan menevä pyyhe lapselle kannettavaksi. Ja muistatteko tämän vaahtopesuillan viime vuodelta? Linalla on myös ihania aamutakkeja!

Piltti

Varmasti kaikille lapsiperheille tuttu Piltti perustettiin Turussa vuonna 1952. Piltin purkkituotteet kehitetään sekä valmistetaan edelleenkin Turun tehtaalla. Piltin tavoitteena on alusta asti ollut valmistaa terveellistä ruokaa, joka sopii nykyaikaiseen elämäntapaan ja jonka mausta suomalaislapset pitävät. Raaka-aineet ovat hyvän ja terveellisen ruoan lähtökohta. Piltti asettaa erittäin tiukat vaatimukset valikoiduille toimittajille. Lastenruoat valmistetaan Suomessa. Ne eivät sisällä säilöntä- tai väriaineita.

Lahjoitukseemme saimme Piltiltä annospuuropusseja, jotka säilyvät huoneenlämmössä avaamattomina. Todella käteviä pienten (tai miksei isompiekin) ihmisten eväitä!

Sidoste

Sidoste on suomalainen vaatemerkki, jonka tuotanto on alusta lähtien, vuodesta 1945, sijainnut Tampereella. Tuotekehitys ja innovatiivisuus ovat mahdollistaneet sen, että yritys sanoo kantavansa ympäristöllisen ja yhteiskunnallisen vastuun edelleen ylpeästi.

Nyt perheyritystä johdetaan jo neljännessä sukupolvessa ja sukat valmistuvat Koivistonkylässä Tampereella. Sidoste sukka kestää – kuinka moni muistaa nämäkin tuotteet lapsuudesta? Tänä syksynä Sidoste vietti 75-vuotissynttäreitään! Minä juoksin koko kesän Tampere-sukissa, muistatteko tämän postaukseni kesältä? Näissä villasekoitesukissa pysyvät varpaat varmasti kuivana ja lämpöisinä.

Teeleidi 

Anne ajelee pinkillä Kuplallaan pitkin Suomea ja tuo teeiloa kaikkialle! Teeleidin teehuone sijaitsee Jyväskylän Älylässä. Alussa, vuonna 2014, toimipaikkana oli Jyväskylän Lutakossa Wilhelm Schaumanin faneritehtaan entinen konttori ja tehtaanjohtajan virka-asunto. Vuonna 2017 Teeleidi Oy:n teehuone muutti Kramsunkadulle ja tukkutoiminnot Vaajakosken Varassaareen. Vaikka teet tulevat ympäri maailmaa, ovat perheyhtiö Teeleidin juuret vahvasti Jyväskylässä. Teeleidi myy muun muassa teetä, teetarvikkeita ja suklaata. Tiedätte, että olen vahvasti ollut matkassa mukana jo kuuden vuoden ajan ja jos Jyväskylään ei pääse, löytyy myös kattava verkkokauppa tarvikkeineen! Lahjoitukseemme saimme sekä mustaa että vihreää teetä joulumausteilla!

Sinelli

Sinelli on tuttu yritys varmasti meillekin, jotka emme ole käsityöihmisiä. Sieltä ostettiin jo lapsena askartelutarvikkeet, 1990-luvulla perustetulla Sinellillä on hieno historia!

Nykyään Sinelli-myymälöitä on  kahdeksan eri paikkakunnilla Suomessa. Yrityksen tavoitteena ja haluna on kehittää ja ylläpitää luovuutta sekä muistuttaat kädentaitojen merkityksestä. Kaikki yrityksen 12 000 eri tuotetta täyttävät EU:n asettamat vaatimukset. 

Lahjoitukseemme Sinelli antoi paketin erilaisia askartelutarvikkeita ja muun muassa ideoita joululahjoiksi!

Särkänniemi

Särkänniemi on vähän sellainen kohde, jota itse elän ja hengitän. Jo lapsesta asti. Tiedätte, jos olette käyneet aiemmin blogissani, että meillä on kausikortit ja olemme käyneet jopa kaksin treffeillä miehen kanssa kiljumassa Hypessä. Rakastan paikkaa!

Särkänniemi koostuu viidestä elämyskohteesta, jotka ovat huvipuisto, akvaario, planetaario, Näsinneulan näkötorni sekä Koiramäki. Kesällä 2012 alueella avattiin maailman ensimmäinen Angry Birds Land ja kesällä 2013 avautui Koiramäki. 

Olemme käyneet aina Koiramäen joulussa, mutta tänä vuonna se jää väliin ja jouduttiin valitettavasti perumaan. Särkänniemi lahjoitti tempaukseemme 40 vapaalippua Koiramäkeen. Koska niitä ei pysty nyt joulukuussa käyttämään, ne ovat voimassa aina 30.6.2021 asti. Koiramäen pitäisi aueta 8.5.21 ja olla auki päivittäin, eli liput pääsevät käyttöön sitten keväällä!

Ja jos haluaa jättää Koiramäen pukille (se ainoa ja oikea lasteni mielestä!) toiveita, se onnistuu Särkänniemen FB-sivuilla. Pukki lukee niitä ensi viikolla!

Tallipihan suklaapuoti

Tallipihan Suklaapuoti on herkkutaivas idyllisellä Tampereen Tallipihalla ja nostalgisessa Kauppahallissa. Suklaapuodin valikoimassa on noin 40 eri valmistajan tuotteita. Tarjolla on kotimaisia käsintehtyjä suklaita sekä eurooppalaisia huippumerkkejä. Tallipihan joulu on myös juttu, joka on aina kuulunut joulunodotukseemme. Pihalta löytyy aasi ja poni ja koko paikka huokuu rauhaa ja pysähtyneisyyttä. Suklaapuodissa silmät suorastaan leviävät ihastuksesta, paikka on niin kaunis ja herkkujen määrä loputon! Suklaapuoti lahjoitti vadelmatryffeleitä tempaukseen, ne ovat muuten taivaallisia, oletko maistanut?

Yliopiston Apteekki

Yliopiston Apteekki on Helsingin yliopiston omistama apteekkikonserni. Kaikki tuotot ohjataan suomalaiseen koulutukseen ja tutkimukseen. Yliopiston Apteekille kuuluu myös yhteiskunnallisia erityistehtäviä, joihin käytetään vuosittain yli neljä miljoonaa euroa. 

Yliopiston apteekki lahjoitti keräykseemme pesunesteitä sekä vitamiineja, paljonko vitamiineja lapsiperheessä kuluukaan, D-vitskua saa Suomessa tankata.

Eikö ole upeaa, että yritykset lähtivät ilolla mukaan? Me Hannan kanssa olemme todella iloisia siitä, että projektimme onnistui näinkin hyvin. Toivomme, että saimme aikaiseksi jouluiloa perheisiin ja tuomme iloa vaikean vuoden keskellä. Nyt on rehellisesti sanottuna vähän tyhjä olo ja pala kurkussa, niin paljon projekti hallitsi marraskuuta ja oli mielessä koko ajan, että tuntuu hullulta kun se on nyt maalissa. Ja samalla mahtavalta!

Lämmöllä ja sydämellä, vielä kerran kiitos!

T: joulutontut Hanna ja Katja

Hannan postauksen aiheesta löydät täältä!

P.S. Iso kiitos myös miehelleni, joka on ahkerasti kantanut laatikoita ja organisoinut niitä alakertaamme, emme olisi pärjänneet ilman apuasi!

Pudonnut tukka, pinkki islantilaisneule ja hyväntekeväisyyshommia!

Uusi viikko on täällä! Vaikka tilanne on nyt pandemian puolesta aika kurja, on huomista odotettu ahkerasti. Joulukalenterit lähtevät aukeamaan! Jee! Iloa kaiken synkän keskelle.

Meillä meni viikonloppu sitten lopulta täysin pipariksi. Lauantaina pidetty viiden tunnin leipomissessio ei riittänyt, vaan eilen vielä kello 23 mies kasaili piparitaloa. Siis lähes kellon ympäri teki sitä eilen. Ensin 3D mallinnus, sitten kaavat, leipominen… Esikoinen antoi ohjeita ja ideoita muun muassa pyöreästä ikkunasta ja parvekkeesta ja isänsä toteutti. Ja tänään jatkuu koristeluhommin, apua! On ollut ihanaa lukea arvontapostauksesta miten niin monella on erilaisia adventtiperinteitä! Meillä ei kyllä ole mitään perinteitä, Koiramäessä on käyty usein, mutta nyt se jäi.

Takaisin lyhyessä tukassa – anemia ja korona vie hiukset päästä

Muita viime viikolla tapahtuneita juttuja – hiukseni putosivat kampaajan lattialle ja olen taas lyhyttukkainen. Ihmettelin pitkään sitä määrää jota hiuksia irtoaa ja lisäksi ne katkevat takaa keskeltä. Pitkissä hiuksissa ei ollut kuin suunnilleen hiirenhäntä jäljellä, joten päätös oli selvä – saksitaan ne pois. Kampaaja totesi, että ihan paras päätös tähän väliin.

Se, miksi hius on niin huonossa kunnossa yhtäkkiä on vähän arvoitus, mutta kyllä kampaajakin liputti pahan anemian vaikutusta hiuksiin. Samoin hän kertoi, etten ole ainoa yrittäjä, joka stressaantui kevään tapahtumista pahasti ja se näkyy nyt syksyllä hiusten kunnossa. Minä olen lähes koko elämäni ollut polkkatukkainen tai mennyt vieläkin lyhyemmällä poikatukalla, joten hiusten leikkuu oli suorastaan helpotus. Olen paljon enemmän oma itseni lyhyessä tukassa! Nyt sitten biotiinia, samoin varasin ajan vihdoin lääkäriin ja alan taistella uudellen rautainfuusion eteen. Kolme vuotta sitten minulle naurettiin, ettei niitä saa kuin munuaispotilaat ja muut vakavasti sairaat, mutta ei se nyt ihan noinkaan ole. Sain suosituksen lääkäristä, katsotaan miten käy! Niin ja seuraajaltani sain suosituksen myös kampaajasta, kävin siis pätkimässä tukan Metson lähellä sijaitsevassa Hiusstudio Wavessa. Olipa jotenkin kivaa näinä aikoina olla paikassa, jossa olen ainoa asiakas ja kampaaja pitää visiiriä. Marika oli vielä todella kiva, lämmin suositus!

Ja miksi sitten aloin pari vuotta sitten kasvattaa hiusta? No kuulkaa, koska ensinnäkin pipo näyttää paremmalta kun hiukset ovat pitkät. Ja Suomessa ollaan usein pipo päässä. Näin painava syy. Toinen syy oli, että tuntuu somea katsoessa kaikkien vaikuttajien olevan pitkähiuksisia ja oikeita ns. tukkajumalia. Nyt täytyy todeta, etten ole eikä minusta tule, lyhyt on minun juttu!

Pinkki islantilaisneule sekä hyväntekeväisyysprojektimme

Entä tuo kuvissa näkyvä muhkeista muhkein islantilaisneule lemppariväreissäni? Kysyin jo kesän lopussa Maaritilta, voisiko hän tehdä minulle neuleen. Sanoi, että jonoa on, marraskuulle ehtisi tilaukseni, odotanko sinne. Lupasin odottaa, sillä tuo villapaita on todella paksu, oikea vilukissan unelma (anemia saa myös palelemaan hervottomasti välillä). Ja sieltä se tuli, marraskuu ja Maarit alkoi kysellä väritoiveita. No, pinkillä tietenkin mentiin ja aprikoin pitkään mallin kanssa, päädyin malliin Puun vuosi. Maarit sitten kilautteli vähän puikkoja ja teki paidan neljässä päivässä. Voi hurja!

Tässä paidassa ei tule kylmä, se on tehty toiveiden mukaisesti ja samalla tuin kotimaista käsityötä. Paita, josta tulee monella tapaa hyvä mieli. Ota Maarittiin yhteyttä, jos haaveita lämpöisestä islantilaisneuleesta on!

Vaikka eiliset kiristyneet rajoitukset ja pandemian pahentuminen latistivat oloa, tänään oli aivan ihanan lämmin olo. Olemme lokakuusta asti puuhanneet Hannan kanssa hyväntekeväisyysprojektia, josta kerromme tällä viikolla lisää. Saimme kerättyä kasaan tuotteita upeilta yrityksiltä 15 000 euron arvosta ja mediatiedote lähti eteenpäin tänä aamuna. Olen myös kuvannut kaikki tuotteet, eli aikaa on kulunut ja nyt on viikko, kun kerromme asiasta lisää. Tulee ihan pinkki ja onnellinen olo!

Millä mielin siellä marraskuun vikana päivänä? Ihanasti olette ottaneet arvonnan vastaan, muistakaa osallistua IGssa @optimismia_katja sekä täällä!