Terkkuja metsästä taas! Voi mikä into on ollut iltarasteilla parina viimeisenä viikkona, porukkaa on ihan hirveästi suunnistushommissa. Johtuukohan siitä, että Jukola on tänä kesänä Kangasalla, eli moni on suuntaamassa sinne? En muista nähneeni tällaista rynnistystä rasteilla aiemmin!
Me olemme miehen kanssa päässeet nyt kahtena peräkkäisenä maanantaina rasteille sen ansiosta, että äitini on ollut Tampereella työreissussa ja meillä yökylässä. Viime maanantaina vielä yskin tosissani flunssan jämiä, eilen oli jo hyvä mennä. Minä olen ihan todella surkea suunnistaja, enkä varmasti yksin löytäisi rasteja, mutta intoa ryntäillä pitkin metsiä on sitäkin enemmän! Huomasitteko eilisillalta innostuneet juoksuni Kaupin metsässä, joissa huusi meneväni täysiääää? Tajusin, että hommastahan saa ihan huikean intervallitreenin (ja olisin siinä varmaan kipittänyt rastien ohi, jos mies ei olisi ollut se kartanlukija).
Metsässä täytyy loikkia jatkuvasti kivien, kantojen, juurien ja ojien yli, joten tasaisesti paukuttavalle juoksulle se on aika vaihtelua. Myös hyvin haasteellista tällaiselle asfalttijuoksijalle! Välillä pääsee spurttaamaan ihan pururataa pitkin ja välillä menee kävelyksi, kun mäet ovat niin jyrkkiä. Monesti maastoissa mennään vuorotellen ylä- ja alamäkiä, joten suunnistus on ihan hurjan hyvä intervallitreeni ja tahti voi olla mitään vaan täysillä menosta kävelyyn. Omat sykkeeni menivät eilen ylämäkeen juostessa lukemaan 176, mutta keskisykkeeksi jäi vain 124, sen verran sitten pysähdyttiin, mietittiin ja käveltiinkin. Aloittelijoita molemmat, joten tahti ei ole päätä huimaava.
Koska mies otti ja ilmoittautui Jukolaan, minä sanoin että saa harjoitella ja enemmänkin peesaan menossa. Toki katselin välillä karttaa ja hahmotin, että nyt mennään vesitornia kohti Kaupissa ja niin pois päin, mutta kuten sanoin, rastit olisivat jääneet löytymättä yksin. Luulisin.
Siinä kun jolkotin miehen perässä ylös ja alas, mietiskelin samalla kaikenlaisia vertauskuvia päässäni. Kuten että olemme olleet ensi viikolla 18 vuotta yhdessä ja kohdattu noiden vuosien aikana aika monet ylä- ja alamäet. Ja kyllä siihen yhdessä pysymiseen ovat auttaneet paljon yhteiset harrastukset, olisi vaikeaa edes kuvitella, ettemme puuhaisi jotain yhdessä. Mietin tuota asiaa ilmeisen paljon, sillä näin yöllä unta toukokuusta, kun kävelimme ensi kertaa käsi kädessä. Oi ihana toukokuu!
Iltarasteja voi valita helposta reiteistä haastaviin, mutta haastavinta tuntuu välillä olevan maasto. Tampereen Kauppi on yhtä pientä polkua joka suuntaan ja asettaa kyllä omat haasteensa kartan tulkitsemiseen! Mutta voin lämpimästi suositella, älyttömän hyvää vaihtelua juoksutreeneihin. Ei ihme, että suunnistajat ovat niin hyviä juoksijoita, sitähän menee miljoonaa tasaisella, kun on tottunut kirmaamaan kivien välissä. Huikeaa touhua, tuo metsäily!
Oliko joku eilen rasteilla? Tai onko joku suuntaamassa Jukolaan? Onko teillä joku yhteinen harrastus pariskuntana?
