Jälleen uusi kotoiluviikko edessä – kiva puuhavinkki perheille ulos!

Jälleen alkaa uusi viikko kotiviihdytyksen parissa! Miten teillä jaksellaan, sujuuko kotoilu hyvin vai oletko töissä? Viime viikolla tuli tieto, että Tampereen kaupunki tekee ruoat lapsille, jotka voi hakea kotiin, sillä esimerkiksi eskarille kuuluu lounas arkisin. Arvoin mitä vastaan tulleeseen kyselyyn, sillä ruokaahan tarvitsee olla vähän koko ajan ja valmiit lounaat helpottaisivat kyllä niin työmäärää kuin rahan menon määrää, ruokaa kuluu nyt paljon. Mutta miten ne saadaan jaettua järkevästi, jos kymmenet tuhannet koululaiset valitsevat ruoan ja jakopisteitä ei ollut kovin montaa? Meneekö siinä tämän kotoilun idea kun käy niitä hakemassa pari kertaa viikossa? Onko muissa kaupungeissa tätä mahdollisuutta, miten olet ratkaissut asian?

Ruoasta niihin puuhavinkkeihin. Kuten ehkä muistatte, olemme käyneet iltarasteilla siitä asti, kun esikoinen oli vauva ja pomppi kantorepussa mukana. Viime vuonna esikoinen alkoi harrastaa suunnistuskoulua ja iltarasteilla käytiin satunnaisesti. Nehän perinteisesti alkavat näin keväällä ja erityisesti viime vuonna, kun Jukola oli Pirkanmaalla, tuntui rasteilijoita olevan ruuhkaksi asti ja parkkipaikat olivat välillä piukassa. Joten ymmärrettävistä syistä hommaa ei pyöri samalla tapaa tänä keväänä.

Mutta! Omatoimisesti pyöriikin! Itse asiassa todella kiva, ettei olekaan siihen maanantai-iltaan ja kellonaikaan sidottu homma. Tietenkin esimerkiksi ajanotto puuttuu, eli sen saa hoitaa itse, jos haluaa kelloa vastaan juosta. Iltarastit alkavat joka maanantai uudesta paikasta ja pysyvät paikallaan viikon ajan. Tuon viikon ajan paikalle voi mennä milloin itselleen sopii ja tulostaa kartan matkaansa netistä. 3 kilometrin lenkin kartta kustansi 3 euroa. Tällä viikolla rastit ovat Niihamassa, siellä on niin kivat ulkoilumaastot, että pakko mennä.

Eilen kiersimme Kangasalan rastit viikon viimeisenä päivänä ja olipa kiva metsäreissu! Vaikkakin lapset tykkäävät vielä enemmän kiivetä kiville ja hyppiä alas sekä mennä puiden alle piiloon, ei tuo haittaa mitään. On joku tietty reitti mikä kiertää, uusia polkuja ja paikkoja ja ehkä heille jää joku karttamerkkikin mieleen. Metsässä tulee niin valtava määrä liikuntaa, luonnon ihastelua ja kunnon metsäparkour, ettei mielestäni parempaa voi olla! Pari tuntia hujahtaa hetkessä perheen kanssa ulkoillessa.

Reppuun oli tehty leivät matkaan ja vesipullot oli mukana, niiden kanssa lapsetkin jaksoivat hyvin kiertää metsää. On kyllä kivaa puuhaa, vaikka joku pieni jännitys siitä ehkä jää puuttumaan (vanhempien mielestä), kun ei saa leimata emitiä ja tutkia sijoitustaan jälkikäteen netistä. Hahhah, pientä kilpailuhenkeä pukkaa. Mutta kyllä metsässä ulkoilu on parasta mitä voi tällä hetkellä perheen kanssa puuhata. Hieman muuten yllätti lumen määrä metsässä, kun Tampere on ollut niin lumeton. Olipa paljon, laskettiin jopa pyllymäkeä!

Siispä kohti uutta viikkoa, nyt onkin kaksi viikkoa putkeen, kun täytyy olla vain 4 päivää viikosta ainoa viihdyttäjä päivisin. Ajattelin, etten odota pääsiäistä tänä vuonna, mutta näköjään odotan ihan samalla tavalla miehen vapaapäiviä. Tosin tätäkin asiaa nimeltään työ arvostaa tällä hetkellä lomautusten edessä ihan eri tavalla. Onneksi eivät ole tällä hetkellä hirveän pitkiä, mutta ajat saattavat muuttua.

Siis, mennään metsään! Kuinka olen kiittänytkään joka päivä, että saadaan se tehdä! Onko siellä suunnistusintoilijoita?

Ylä- ja alamäkiä 18 vuoden ajan

Terkkuja metsästä taas! Voi mikä into on ollut iltarasteilla parina viimeisenä viikkona, porukkaa on ihan hirveästi suunnistushommissa. Johtuukohan siitä, että Jukola on tänä kesänä Kangasalla, eli moni on suuntaamassa sinne? En muista nähneeni tällaista rynnistystä rasteilla aiemmin!

Me olemme miehen kanssa päässeet nyt kahtena peräkkäisenä maanantaina rasteille sen ansiosta, että äitini on ollut Tampereella työreissussa ja meillä yökylässä. Viime maanantaina vielä yskin tosissani flunssan jämiä, eilen oli jo hyvä mennä. Minä olen ihan todella surkea suunnistaja, enkä varmasti yksin löytäisi rasteja, mutta intoa ryntäillä pitkin metsiä on sitäkin enemmän! Huomasitteko eilisillalta innostuneet juoksuni Kaupin metsässä, joissa huusi meneväni täysiääää? Tajusin, että hommastahan saa ihan huikean intervallitreenin (ja olisin siinä varmaan kipittänyt rastien ohi, jos mies ei olisi ollut se kartanlukija).

Metsässä täytyy loikkia jatkuvasti kivien, kantojen, juurien ja ojien yli, joten tasaisesti paukuttavalle juoksulle se on aika vaihtelua. Myös hyvin haasteellista tällaiselle asfalttijuoksijalle! Välillä pääsee spurttaamaan ihan pururataa pitkin ja välillä menee kävelyksi, kun mäet ovat niin jyrkkiä. Monesti maastoissa mennään vuorotellen ylä- ja alamäkiä, joten suunnistus on ihan hurjan hyvä intervallitreeni ja tahti voi olla mitään vaan täysillä menosta kävelyyn. Omat sykkeeni menivät eilen ylämäkeen juostessa lukemaan 176, mutta keskisykkeeksi jäi vain 124, sen verran sitten pysähdyttiin, mietittiin ja käveltiinkin. Aloittelijoita molemmat, joten tahti ei ole päätä huimaava.

Koska mies otti ja ilmoittautui Jukolaan, minä sanoin että saa harjoitella ja enemmänkin peesaan menossa. Toki katselin välillä karttaa ja hahmotin, että nyt mennään vesitornia kohti Kaupissa ja niin pois päin, mutta kuten sanoin, rastit olisivat jääneet löytymättä yksin. Luulisin.

Siinä kun jolkotin miehen perässä ylös ja alas, mietiskelin samalla kaikenlaisia vertauskuvia päässäni. Kuten että olemme olleet ensi viikolla 18 vuotta yhdessä ja kohdattu noiden vuosien aikana aika monet ylä- ja alamäet. Ja kyllä siihen yhdessä pysymiseen ovat auttaneet paljon yhteiset harrastukset, olisi vaikeaa edes kuvitella, ettemme puuhaisi jotain yhdessä.  Mietin tuota asiaa ilmeisen paljon, sillä näin yöllä unta toukokuusta, kun kävelimme ensi kertaa käsi kädessä. Oi ihana toukokuu!

Iltarasteja voi valita helposta reiteistä haastaviin, mutta haastavinta tuntuu välillä olevan maasto. Tampereen Kauppi on yhtä pientä polkua joka suuntaan ja asettaa kyllä omat haasteensa kartan tulkitsemiseen! Mutta voin lämpimästi suositella, älyttömän hyvää vaihtelua juoksutreeneihin. Ei ihme, että suunnistajat ovat niin hyviä juoksijoita, sitähän menee miljoonaa tasaisella, kun on tottunut kirmaamaan kivien välissä. Huikeaa touhua, tuo metsäily!

Oliko joku eilen rasteilla? Tai onko joku suuntaamassa Jukolaan? Onko teillä joku yhteinen harrastus pariskuntana?

Mene ihminen metsään (voi siellä vapunkin viettää!)

En ole unohtanut että tänään on vappuaatto. Se ei koskaan ole ollut minusta kiva juhla, vaan yksi pahimmista pakkojuhlista. Ihan parasta on ollut mennä Jyväskylään, nähdä kavereita ja käydä tivolissa lasten kanssa. Nyt vanhempani ovat reissun päällä vielä, mummilassa ei odota munkit ja juuri vapaata töistä ei ole. Vappu saa sujahtaa meidän puolesta ohi tällä kertaa, sillä täällä on vielä puolikuntoista porukkaa flunssassakin.

Eli postaan nyt sitten kaikkea mitä mielessä rullailee, sillä ideoita on kertynyt vaikka millä mitalla, en ole vain ehtinyt niitä kirjoittaa ja kuvata. Josko toukokuu tuo tullessaan uuden draivin! Ja olen satavarma, että munkki-, perunasalaatti ja muita vapunvietto-ohjeita ovat blogit niin pullollaan, että voin hyvin tehdä sitä mitä rakastan – kulkea vastavirtaan ja puuhata omiani!

Kyselin Instastoriesien puolella teiltä, tekeekö metsä hyvää. 12 tunnin äänestyksentuloksen perusteella olette kaikki 100% sitä mieltä, että tekee. Samaa mieltä olen itsekin. Miksi siellä tulee käytyä niin vähän?

Meillä ei ole takapihalla metsää johon kävellä, vaan metsään pitää aina vähän lähteä. Kuinka helppo onkaan sujahtaa mummilassa suoraan takapihalta pienelle metsäsamoilulle, mutta jos se vaatii ensiksi automatkan, se herkästi jää.

Esikoisen ollessa vuoden vanha, lähdimme ihan puolivitsillä kokeilemaan iltarasteja. Kaikille avoimia kerran viikossa olevia suunnistustapahtumia, joissa voi valita erilaisia reittejä helposta vaikeaan ja sujahdella pitkin metsää rasteja etsimässä. Ne järjestetään joka viikko eri paikassa ja tuolloin viisi vuotta sitten aloitimme Kangasalan Vatialasta rasteilun. Väittäisin, että tuolle polulle meidät innosti Jukolassakin pari kertaa suunnistanut pikkuveljeni, joka mennä ryskäsi metsissä kuin hirvi konsanaan, kun häneen joskus iltarasteilla törmäsimme. Kävimme kerran ja jäimme koukkuun. Tuo ensimmäinen suunnistuksemme on jopa tallentunut blogiin (hei onko noloa, että juoksen edelleen tuo sama huppari päällä ja jopa ihmettelin, miksi se ei näytä enää niin mustalta. Köh).

Koko kesän 2014 kiersimme rasteja pitkin Pirkanmaata, sehän oli ihan huippukoukuttavaa. Emme olleet kovin hyviä monesti touhussa, mutta ei se haitannut. Kirmasimme pitkin metsiä lapsi kantorepussa keikkuen ja mies juoksi jalat hapoilla kohti parempaa aikaa esikoisen hihittäessä. Välillä hän kyllästyi kun pysähdyimme tutkimaan karttaa, välillä juoksimme kauhuissamme ukkosen ryskätessä päälle ulos metsästä. Hauskaa hommaa se oli ja koukutuimme.

Seuraavana kesänä lapsi oli liian iso reppuun ja vähän liian pieni juoksemaan itse mukana. Sitten alkoi pahoinvointi ja seuraava kesä meni vähän pikkuvauvasumussa. Suunnistus jäi. Kävimme kerran ex tempore kaksin miehen kanssa iltarasteilla muistaakseni kesällä 2017, mutta se vaan unohtui.

Miettiessämme kesän harrastuksia kaveri puhui metsäkoulusta, eli suunnistuskoulun ensiasteesta, jota Tampereen Pyrintö tarjoaa. Hinta on ihan huippu minusta, koko vuosi 85 euroa! Lapselta asiaa kysellessä hän totesi, että metsässä on aina kivaa ja sinne. Nyt suunnistuskoulua on ollut muutamia kertoja kerran viikossa ja hintaan kuuluu välillä ilmaiset iltarastit. Päätimme valloittaa Oravapolun, eli 2 kilometrin suunnistusmatkan nelistään. Sehän on ihan pikkukeikaus, eikö?

Linnuntietä reitti on 2 kilometriä. Polkuja pitkin, hieman harha-askelin ja pieleen menneine oikaisuineen matkaksi tuli meillä 3,6 km. Se on jo kolmevuotiaalle todella pitkä matka. Lisäksi lapsilla ei meinaa riittää keskittymiskyky karttahommiin, vaan huomio keskittyy muurahaispesiin, hienoihin kiviin ja isoihin keppeihin. Mikä on tietysti mahtavaa, että innostuu luonnosta näin, mutta meidän suunnistuksemme tuntui välillä siltä, että kaikki neljä menevät eri suuntiin ja kukaan ei ole enää kartalla.

Mutta mitäpä sitten! Kaunis ilta metsässä, yhdessä perheenä koluten. Ulkoilua ja kivien yli hyppimistä. Tuloksena aika väsynyt poppoo, joka hotki iltapalansa ja halusi pian nukkumaan. Voiko parempaa olla?

En tiedä kuinka usein lähdemme valloittamaan rasteja nelistään, mutta toivottavasti useampana iltarastikertana. Siinä tulee ulkoiltua ja koluttua metsää ja ehkä opittua samalla hieman kartanlukua, joka on sekin hyvä ja tärkeä taito. Minä innostuin taas ihan hirveästi, vaikka jossain vaiheessa tyttöjen juostessa jossain syvällä metsässä väärään suuntaan itseään uuvuksiin ajattelin jo, että tänne jäädään koko yöksi. Ei jääty ja kivaa oli!

Onko siellä metsäihmisiä? Suunnistajia? Iltarasteilijoilta? Jos tilaisuus koittaa, menkää metsään. Voi miten hyvä olo siellä tulee. Nyt toivotan ihanaa vappua, mitä suunnitelmissa?