Tytär pyysi eräänä päivänä, jos leivottaisiin omppupiirakkaa. Koska kaverilla oli tyrkyllä raparpereja, vaihdettiin omput raparpereihin. Googlettaessani hyvää raparperiohjetta perinteisen piirakan kyllästyttäessä törmäsin tähän, alkujaan ilmeisesti Kati Napan ohjeeseen. Se oli siinä, ei muuta kuin työn alle! Ei sillä että Nappa olisi varsinainen idoli ollut, mutta turvallinen hahmo lapsuudesta kuitenkin.
Tuunasimme tätä lisäämällä joukkoon vähän mascarponea, mutta sen kanssa täytyy olla varovainen, sillä jos mascaponea menee liikaa, lopputulos on aika voinen. Hillokkeen voi tehdä jo etukäteenkin ja sitä voi tehdä enemmänkin.



Raparperipiirakka/kakku
Raparperihilloke
n. 500 g raparperia
n. 1,5 dl sokeria
Pilko huuhdottu raparperi pieniksi kuutioiksi. Laita raparperit kattilaan ja päälle sokeria n. 1,5 dl. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua, kunnes raparperit ovat pehmenneet.
Marenki
3 valkuaista
1,5 dl sokeria
Erottele kananmunista valkuaiset ja vaahdota kovaksi vaahdoksi sokerin kanssa. Jätä marenki odottamaan ja siirry pohjan valmistukseen.
Pohja
150 g sulaa voita
1,5 dl sokeria
3 keltuaista
1,5 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
Sekoita kulhossa vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää muut aineet ja sekoita vatkaimella tasaiseksi taikinaksi.
Levitä pohja nuolijalla leivinpaperilla vuoratulle uunipellille niin, että siitä tulee suorakulmio. Levitä seuraavaksi marenkivaahto varovasti pohjan päälle. Paista uunin alaosassa 175 asteessa noin 20 minuuttia. Ota pohja uunista ja jäähdytä.



Lisäksi väliin:
1 prk creme fraiche
maun mukaan mascarpone-juustoa
Kokoaminen
Leikkaa pohja keskeltä kahtia. Irroita toinen osa varovasti leivinpaperista ja siirrä kakkulautaselle tai tarjottimelle. Levitä raparperihilloketta pohjan päälle. Sekoita creme fraiche ja mascarpone ja levitä sekoitus hillokkeen päälle. Nosta varovasti toinen puolikas kanneksi piirakkaan.


Sitten vain herkuttelemaan! Itse asiassa tämä oli mielestämme parempaa, kun oli ollut yön yli jääkaapissa vetäytymässä!
Vielä piisaa raparpereja, joten jaa hyvä raparperiohjeesi!
Kuka muu katseli Kati Nappaa televisiosta? Aurinkoista lauantaita ja päättäjäisjuhlia jos sellaisia olet viettämässä!
P.S. Huomenna sulkeutuu Mokkamestareiden arvonta, paketissa on kaksi teepakettia sekä kaksi kahvia. Kuvan palkinnosta löydät instastani, katja_oeblog. Käy osallistumassa kisaan täällä, klik!
Tarkoitus oli ilahduttaa ystävää, vaan kuinka sitten kävikään?
Tiistaina ystäväni oli tulossa käymään. Ystävä, joka ei asu samassa kaupungissa kuin me, emmekä näe edes kovin usein ja joka silti tuntuu läheiseltä ystävältä. Ystävä, johon tutustuin opiskelessamme matkaoppaaksi ja tunsin heti, että olemme samalla aaltopituudella. Tiistaiaamuna pudotti taivaan täydeltä räntää ja kevätfiilis oli aika kaukana. Sen sijaan, että olisin säästänyt suklaat vappuun, päätinkin että maistelemme niitä kun vieraamme saapuu.


Eräs pikkuneiti oli hieman innoissaan ajatuksesta ja odotti kirjaimellisesti kieli pitkällä maisteluhetkeä.
Tarkoitukseni oli ilahduttaa ystävää ja maistella suklaita, mutta kuinkas sitten kävikään? Hän viipyi meillä koko päivän, auttoi esikoisen laittamisessa päiväunille ja hyssytti sylissään kuopusta. Leikki isomman kanssa kun minä imetin vauvaa ja höpötti kanssani kun kotiin laskeutui hetken hiljaisuus. Lopulta minun käteni ollessa sidotut vauvaan he maistelivat suklaat läpi esikoisen kanssa ja ilmoittivat mintun suosikikseen yhteistuumin. Tai no, päivällä tyttären suosikki oli vielä mango, illalla sitten kuulemma minttu.


Roolit kääntyivät päälaelleen, sillä siinä missä minun piti ilahduttaa ystävää olinkin aika sidottu vauvaan ja esikoinen vei vieraamme huomion tohinoillaan. Se, että minulla oli aikuista seuraa koko päivän ja samalla lapsenhoitoapua oli ihan korvaamatonta. Cloetta haastoi ilahduttamaan ystävää ja jakamaan ideoita Instagrammissa hahstagilla mielihuvitus, mutta kyllä tässä kävi niin, että minä olin se ilahtunut ja onnellinen tyyppi siinä missä tyttärenikin.


Arkipäivät ovat joskus parhaita, joskus täyttä taistelua. Tämä oli ehdottomasti sieltä parhaasta päästä huolimatta karmeasta kelistä.
Näissä suklaissa kyllä maistui onneksi vahvasti kesä, varsinkin makeassa mangossa, joka taitaa olla oma lempparini. Vadelma-suklaa ja minttu tulevat vahvana kakkosena, miehen suosikki puolestaan oli suolakrokantteja sisältävä versio. Tiesin muuten näitä maistaessani, että suolaversio on varmasti miehen suosikki ja oikeassa olin!
Kupillinen teetä tai kahvia, ystävä ja pala herkkusuklaata, jokainen (ainakin naiset) tietää, ettei siitä setistä voi kuin tulla hyvä mieli.
Oletko tutustunut itse näihin uutuusmakuihin, mikä on suosikkisi?
Hyvää alkavaa viikonloppua, huomenna olisi sitten se kevään virallinen juhla, vappuaatto! Ovatko juhlasuunnitelmat valmiina?
*suklaat saatu blogin kautta
Nyt hifistellään Aeropressillä!


En tiennyt Aeropress-laitteesta mitään ja olikin mahtavaa saada kädestä pitäen-opastusta kahvikouluttaja Henna Ahoselta Mokkamestareiden Ylöjärven paahtimolla. Aeropress-kahvilaitteella valmistaa 1-2 kupillista kahvia helposti ja sen voi ottaa esim. reissuun mukaan, mutta toisaalta se mahdollistaa aikamoisen hifistelynkin kahvin kanssa. Koska kahvi menee laitteessa suodatinpaperin läpi, haitallinen kafestoli jää suodattimeen eikä kahvi näin ollen vaikuta kolesteroliin kuten pannukahvi.

Selitin mahdollisimman tarkasti miehelle kahvihifistelyn vaiheet, kun hän naama loistaen alkoi puuhastaa laitteen parissa. Hän jauhoi ensimmäisenä pavut, olin saanut matkaani todella tummaa 5/5 paahteista indonesialaista kahvia, sillä meillä putoavat tummapaahtoiset kahvit.
Seuraavaksi laitteeseen pannaan suodatinpaperi kiinni ja Henna suositteli lämmittämään sekä laitteen että alla olevan mukin kaatamalla vedenkeittimestä kuumaa vettä laitteen läpi. Seuraavaksi mitatataan laitteeseen 17-20g kahvia. Jos homman haluaa tehdä tarkasti, niin ihan vaa’an kanssa, sillä mitä tummapaahtoisempi kahvi, sitä kevyempi se on. Ihan uusi juttu meille! Laitteen mukana tulee mitta jota voi myös käyttää, mutta jos haluaa hifistellä niin vaaka avuksi.



Kahvin päälle laitetaan 30 grammaa kuumaa vettä, jonka annetaan kuplia 30 sekuntia. Tätä kutsutaan termillä blooming ja kahvista poistuu hiilidioksidia. Bloomingin myötä hiilidioksidi ei tule valmiiseen juomaan ja kahvin aromi maistuu paremmin. Puolen minuutin jälkeen säilö täytetään vedellä, sekoitetaan rauhallisesti muutaman kerran ja painetaan hitaasti mukiin (painamisen tulisi kestää n. 25-30 sekuntia). Ja näin, kahvi on suoraan mukissa!


Laitteen plussia on ehdottomasti se, että siitä saa mukillisen kahvia, eikä tarvitse keittää isompaa pannullista. Siitä ei myöskään lähde porinaa aamuhämärässä, jos toivoo keittävänsä kahvin hiljaisuudessa. Ohjeiden mukaan käytettävän veden tulisi olla n. 80 asteista, joten vedenkeittimen vesi on hieman liian kuumaa kiehuessaan, mutta meillä mentiin tuolla kiehuvalla vedellä.

Mies kehui kahvin olevan maukkaampaa ja samaa sanoi isäni, väitti aromien tulevan paremmin esiin. Myös veljeni avovaimoineen sai maistiaiset ja he totesivat, että kahvista puuttuu kitkeryys täysin, se on maukkaampaa kuin perinteisesti keittimellä tehty. Jos tämän ottaa mukaan vaikka mökille, niin sen kuin mittaa pari mitallista kahvia laitteeseen ja kaataa kiehuvan veden perään – jokaista vaihetta ei siis ole pakko toteuttaa. Sekoitustikku ja mitta tulevat laitteen mukana. Kahvin tulisi olla suodatinjauhatusta, ei sen karkeampaa. Jos jauhaa pavut itse, on tässäkin tilaisuus hifistellä joka välissä.

Synttärisankari oli tyytyväinen ja on maistattanut kahvia vierailla. Synttäreitä juhlittiin ystävien kera tekemällä Mariannejuustokakku, joka on simppeli toteuttaa, mutta täyte ei muuten pudonnut yhteenkään lapseen! :D
Onko tällainen kahvikone itsellesi tuttu? Tuliko tässä uutta tietoa kahvista?
*kahvit saatu Mokkamestareilta