Mä pääsin kakkuun!

Voi että, olipahan taas viikonloppu. Vanhenin vuodella ja sain ehkä ihanimman yllärin ikinä Pilvilinnan leipomon takana olevalta Annalta. Hän oli kuulemma jo keväällä saanut idean kakusta, jonka haluaisi minulle toteuttaa. Sain viestin, että saako hän tehdä minulle kakun, hänellä on visio jonka haluaa toteuttaa. Sanoin tietenkin kyllä ja odottelin jotain juoksu-aiheista kakkua, se tuli itselleni ensimmäisenä mieleen. Kun mieletön nainen vielä kuljetti kakun kotiovelleni, hämmästyin! Olin itse kakussa Valkaman rusetti päässä ja hiusvärini oli toteutettu värikkäillä ruusuilla. Ihanaa! Kuinka hauska kakku!

Ja itkuhan siinä tuli, kun kortin luki. Kaunis, rohkea, periksiantamaton, perheelleen omistautunut, menevä sporttimimmi, tunteikas supernainen, vaimo, äiti, yllättävä Katja. Inspiraatio kakun takana luki kortissa. Olin todella hämmentynyt, siis miten joku voi kuvailla minua noin? Apua! En tiedä millaiset kiitokset Annalle voisi välittää tästä eleestä!

Olin siis jo perjantaina ihan fiiliksissä ja synttäriaamunikin valkeni ihanasti. Muu perhe lähti kolistelemaan keittiöön ja jättivät minut nukkumaan. Ei uni enää tullut ja kun keittiössä tuntui kestävän, huikkasin saanko vaikka läppärin makkariin odotellessa? Mieheni toi sen ja totesi, että yrittäjä-äitiä ei yllätetä vällyjen välistä synttäriaamuna vaan läppärin takaa. Eh. Se taisi olla totta. Ihanan aamiaisen olivat laittaneet ja väsäilleet kortteja. Iloisena lähdin pyörällä kohti jumppaa, jossa mietin kiitollisena kaikkea. Sitä, miten kiva perhe minulla on, miten ihania tyyppejä elämään on tullut, miten kivaa on, että omat vanhemmat ovat vielä terveitä ja jaksavia. Synttäripäivässä on jotain erityistä taikaa, olin ihan yhtä hymyä ja kiitollisuutta täynnä koko päivän. Tuli roska silmään jumpan venyttelybiisissä, kun mietiskelin elämää.

Vanhempani saapuivat meille yökylään ja päästivät minut ja miehen kaksin viettämään staycationia, josta kirjoitan myöhemmin lisää. Haaveenani oli rauhallinen aamu ja ajatus siitä, että jos vaikka nukkuisi pitkään. No, heräsin 6.15 uutta aikaa, rytmi on verissä. APUA! Toisaalta aamu oli hyvin hidas ja rento, mutta pitkiä unia siihen ei sisältynyt. No, siitä lisää myöhemmin! Nyt näissä onnellisuuspöhinöissä uutta viikkoa (ja lastenlääkäriä taas) kohti!

Mitä tykkäätte kakusta? Eikö ole ihana?

Kehutuin look ikinä

Terveisiä Pärnusta! Kotiuduin eilen myöhään sellaiselta luksusreissulta, ettei parempaa ehkä ole ollut. Kolme päivää elämyksiä, hotelliöitä, ihania ruokia ja suunniteltu ohjelma. On aika mahtavaa näin pienten lasten äitinä päästä reissulle, jossa ei tarvitse miettiä mitään. Ilmaantua vain paikalle. Kyydit, ruoat, tekemiset ja majoitukset on hoidettu. Täytyy muuten sanoa, että ihastelin monta kertaa sitä lämpöä, millä meidät otettiin joka paikassa vastaan. Virolaiset olivat aivan superystävällisiä ja lämminhenkisiä ja meidät halattiin tervetulleeksi joka paikassa. Jäi lämmin olo reisssusta. Ja jäi niin monta kuvaa ja kokemusta, etten tiedä mistä lähteä teille niitä purkamaan.

Siispä sulattelen hetken ja keskityn nyt ensisijaisesti sairastupaan, esikoisella on nyt viikko kuumetta täynnä. Yö meni yskiessä ja vien hänet tänään kolmatta kertaa lääkäriin. On sitten hätävarjelun liioittelua tai ei, mutta lapsi on ollut jo viikon poissa eskaristakin ja ihan superkalpea ja kurjana, täytyisi saada tauti taittumaan.

Mutta palataan hetkeksi viikonloppuun (tuntuu muuten että siitä on iäisyys) ja lookiin, joka minulla oli veljeni häissä. Oli hauskaa, miten hirveästi ihmisillä sattui olemaan sinistä päällä. Morsiusparin äideillä, kälyllä, kaasoilla, kavereilla, todella monella oli tummansinistä päällä. Tunsin itseni vähän huutomerkiksi kirkossa oranssissani, mutta kyllä kuulkaa sai mekko kehuja. Ja tukka. 93-vuotiaan mummoni mielestä näytin filmitähdeltä ja hän kehui minua joka käänteessä, olin ihan hämmentynyt. Olin nimittäin ajatellut, että look olisi ns. liikaa mummolleni, mutta päinvastoin.

Törmäsin mekkoon ihan vahingossa, kun selailin Saran blogia. Mekko näytti jotenkin niin väriseltäni ja ennen kaikkea mukavalta, että laitoin tilaukseen. En ole aiemmin tilannut Asokselta ja hämmästyin, miten tarkkaan siellä pystyi määrittämään kokonsa. Siellä kysyttiin jopa mitä kokoa käytän esimerkiksi Onlylta ja näin koko-opas suositteli minulle kokoa 36. Ja passeli oli! Mekko löytyy täältä, jos joku innostuu.

Mekossa oli monta ihan superkivaa juttua. Se oli helppo päällä, ei puristanut mistään. Se ei rypisty ja se heiluu nätisti tanssiessa. Se on pitkä, joten sukkiksia ei tarvittu, mikä on minusta ihan parasta. Vihaan ohuita sukkiksia! Kohtuullisen paksua kangasta ja lämmin se kyllä oli, eli hellekelillä olisi voinut olla tukalaa.

Halusin helpon ja näköiseni juhlalookin, joten päätin pyytää näyttävän kampauksen, joka vie huomion niin, ettei tarvita paljoa koruja. Malliksi vein kuvan kampauksesta, joka minulle on tehty vuonna 2015. Tästä tuli juuri sellainen kun toivoin, tuossa 2015 lookissani oli letit sivuilla, lauantaina letti tehtiin päälle. Ja lakkaa oli niin paljon, että tukka pysyi asennossa vielä sunnuntai-iltanakin!


mekko Y.A.S/ korkkarit CLARKS/ rannekoru OXXO/ korvikset CITYMARKETISTA (ehkä niillä joku merkkikin oli, mutten enää muista)

Ihan harmitti laittaa mekko kaappiin, voi kun voisin käyttää sitä taas! Mutta missä tuollaista voisi käyttää, jos juhlia ei ole tiedossa? Viitsiikö sitä seisottaa kaapissa vai onko se laitettava kiertoon? Viihdyin siinä niin hyvin, etten muista ikinä olleeni näin helpossa juhlalookissa.

Tyttöjen mekoista kysyttiin myös, ne olivat Zalandolta nämä mekot. Voi että säälittää tuo kuumeinen morsiustyttö, hän oli niin odottanut juhlia!

Sellainen look oli viime viikonloppuna, mitä tykkäätte? Viimeksi muuten poseerasin kuvaajalle tuossa kohtaa 14 vuotta sitten hääpuvussa, oli hassua olla siellä taas niin pitkän tauon jälkeen!

 

Mitkä häät!


Tällaiset postaukset ovat täysin mahdottomia. Miten tiivistää jotain siitä, että juhlimme lauantaina 13 tuntia, elokuusta syyskuun puolelle? Valita muutama (blogikelpoinen eli kohtuu kasvoton) kuva 1350 vaihtoehdosta? Kertoa, miltä tuntui, kun perheemme vauva meni naimisiin. Minä kävelin käsi kädessä lasteni kanssa Savutuvan apajalla, jossa menin itse naimisiin 14 vuotta sitten. Kertoa, miltä tuntui palata paikkaan ensi kertaa sitten omien häidensä ja nähdä se hyvin eri silmin. Tiivistää pieneen postaukseen ne tunteet, joita päivän aikana käytiin läpi. Alkaen kiukusta, ettei 3-vuotias morsiustyttö haluakaan kävellä alttarille (muutti mielensä ja käveli naama loistaen) siihen, että mietimme pyörtyykö sulhanen, niin liikuttuneessa tilassa oli. Isoveljensä alkoi heittää jotain läppää keventääkseen tunnelmaa ja me kuiskimme eturivissä, että puvusta alin nappi auki! Päätyen siihen, että oma puhe jännitti, ei sitten puhuessa jännittänytkään ja siihen, että esikoinen oli todella kipeänä päivän ja huoli oli kova ja aika meni häntä pitäessä sylissä ja silittäessä. Hän ei syönyt palastakaan ruokaa, eikä odottamaansa hääkakkua tai macaronseja.

Eihän sitä voikaan tähän tiivistää. Kerron muutaman jutun! Kuten sen, että pikkuveljeni on löytänyt aivan ihastuttavan, kauniin ja suloisen puolison rinnalleen. Olin ihan hirveän onnellinen heidän puolestaan. Juhla oli ihana tapahtuma ja ehkä tiedätte Instan perusteella, että minä juoksen muun muassa Disney-biisien tahdissa. Olin niin fiiliksissä Aladdin-pöytäkoristeista ja jatkuvasti soivista Disney-biiseistä!

Päivämme alkoi kampaamo Step Innistä, jossa minä, äitini ja tyttäreni saimme kampaukset. Heillä oli jopa autotuoli pienille, siinä oli ratti ja kaikkea, kuinka siistiä! Siitä ei kovin kauaa mennyt, kun vaihdettiin jo juhlamekot päälle ja suunnattiin kohti kirkkoa. Jännitys ja valvominen alkoivat tuntua 3-vuotiaassa ja hän alkoi murjottaa, mutta kuinka ollakaan käveli lopulta naama loistaen pitkin kirkon käytävää. Siskonsa oli vielä kirkko-osuudessa ihan kunnossa, mutta juhlapaikalla alkoi olo huonontua.

Juhlapaikalle saavuimme miehen kanssa hämmästellen, että oliko reitti tosiaan tällainen. No, 14 vuodessa tosiaan unohtaa paljon ja istuin auton takapenkillä tuolloin niin hurjissa tunnekuohuissa, että ihmekös jos päivästä meni vähän ohi. Katselin juhlapaikkaa ihan eri fiiliksin tällä kertaa. Kävimme morsiuparia odotellessa kuuntelemassa biisejä sisällä ja katselemassa kaunista tunnelmaa.

Päivä meni vauhdilla. Olin onnittelujonossa yksin, kun mies lähti antamaan esikoiselle särkylääkettä ja samalla herätteli kuopusta, joka nukahti kirkon jälkeen odotetusti autoon. Kuopus piristyi, mutta esikoinen oli hetken pois pelistä, laittaen taas jossain vaiheessa tanssiksi, taas olon huonontuen. Päivässä oli siis koko ajan aikamoinen huoli ja epävarmuus hänen kunnostaan, fiilis oli edestakaisin iloinen ja huolestunut.

Ruokailukin tapahtui meidän perheellä eri aikaan, mutta ruoka oli hyvää ja erityisesti tykkäsin punajuuri-aurajuustopaistoksesta. Jotain samanmoista muistan syöneeni omissakin häissä! Sitten olikin puheiden vuoro. Puhujina toimivat molempien, morsiamen ja sulhasen isosiskot sekä äidit, eli aika naisvoittoinen porukka meitä oli puhumassa!

Ilta tummeni ja lapseni lähtivät yöksi hyville ystävillemme. Bändi alkoi soittaa, parin ystävät olivat ihanan liekeissä ja varsinkin miesten polttariporukalla oli meno katossa. Oli anopin ryöstöä, oli hauskanpitoa, halauksia ja näytelmiä. Oli yhteenkuuluvuuden tunne, kälyni myötä olen saanut tutustua myös hänen ihanaan perheeseensä, jotka ovat kaikki todella välittömiä ja suloisia ihmisiä. Olimme yksi iso perhe, siinä laiturilla tanssien ja auringonlaskua katsellen. Uhkasipa äitini jopa heittää mieheni järveen, kun alkoi liikaa vääntää vitsiä anopin kustannuksella, mutta se vain kertoi minusta kaikkien fiiliksistä ja väleistämme. Voi huikkailla järveen heittämisestä siinä sivussa.

Kymmeneltä illalla tapahtui jotain, mitä en muista ikinä nähneeni. 93-vuotias mummoni halusi tanssia. Ja lähti sitten isäni kanssa tanssimaan. Siinä he menivät, todellakin kaksi vanhaa puuta, kuten tanssimassaan biisissä laulettiin. Nielin itkua ja mietin, että jotain käsittämätöntä taikaa illassa oli, että mummonikin tanssii. Aivan mieletöntä!

Oli maailman suloisimmat morsiusneidot. Oli ihana tädin pallero, jolla oli jalassa ristiäislahjaksi ostamani Parikat. Oli hirveä määrä tunteita, itkua ja naurua. Oli satoja halauksia, huulenheittoa, aivan muussiksi tanssittuja varpaita. Villasukat jalassa loppuillasta tanssiva morsian, onnensa kukkuloilla jammaava sulhanen. Oli juhlasta ilahtuneet isomummot, kummitädit ja muut. Oli uusi sukunimi, elokuun upein ilta, joka sitten vaihtui syyskuun ensimmäiseksi yöksi Abban ja Bon Jovin tahdissa hyppien.

Oli ihan mieletön päivä, jota en pysty enkä osaa kuvailla paremmin. Olin ihan hirveän onnellinen parin puolesta, olin ihan hirveän onnellinen perheeni keskellä ja jotenkin hyvin liikuttunut tuosta juhlapaikasta. Se oli ihanampi kuin muistinkaan.

Näissä fiiliksissä, jotenkin ihan pala kurkussa uuteen viikkoon. Ihanaa maanantaita!