Äiti ja kälyt juhlivat potkupuvuissa!

Näin siis teimme. Minä ja kaksi upeaa kälyäni (tai toinen on virallisesti sitä vasta kesällä, mutta käytän jo nimitystä) juhlimme potkupuvuissa viikonloppuna. Omani oli jopa lastenmallistosta hankittu. Ai että ovat kuulkaa täydelliset asut lastenjuhliin!

Potkupuku, josta yleisimmin nimitystä jumpsuit käytetään, oli veljeni lanseeraama nimitys. Kun olin vaihtanut verkkarit juhla-asuuni samoin kuin veljeni avovaimo, kuulin selkäni takaa kommentin ”kato Katjallakin on tollainen potkupuku”. Käännyin ihmettelemään asiaa ja näin kälyni kauniin mustan jumpsuitin. Myöhemmin paikalle saapui toinen käly vihreän sävyisessä jumpsuitissaan, joka on sekin ihan huikean kaunis. Voi miksi miksi me emme ottaneet kuvaa näistä kaikista yhdessä? Höh!

Kerroin veljelleni, miksi potkupuku on paras vaate lastenkutsuille. Tiesin, että kodissamme tulee kuuma ihmismäärän myötä, joten oli helpoin olla ilmassa ja kevyessä vaatteessa. Konttasin myös kerran jos toisenkin lattialla nappaamassa pois jaloista isoimmat pudonneet muffinssit ja kakunpalat ja tämä olisi inhottavaa lyhyessä hameessa. Kyykin lasten luona, nostelin heitä, menin portaissa, pyllistelin ties missä. Älyttömän kätevää ilmavassa haalarissa!


haalari POMP DE LUX/ rannekoru BY PIA’S/ korvikset MAANANTAIMALLI

Tämä Pompin Huntsville haalari oli niin mukava, että mietin josko tilaisin lapsillekin kesää varten. Neuletakin kanssa siitä saa viileisiin iltoihin kesäisen, mutta samalla lämmittävän kokonaisuuden. Sokkona tilasin lastenmalliston isoimman koon, 170 cm itselleni ja ajattelin, ettei niin haittaa kesällä jos lahkeet eivät ole superpitkät. Tämä versio olikin aika napakka lantion kohdalta ilman joustoa, joten hetken mietin saanko sen vedettyä päälleni mutta hyvin meni. Jos kaipaat nättiä haalaria kesään, tämä menee ehdottoman hyvin XS-S kokoiselle äidillekin!

Ja vaikka sisällä oli lämmin, aurinkoinen ja pinkki tunnelma juhlissa, pihalla meno oli sitäkin karmeampaa. Satoi vettä ja tuuli niin että tukka lähti päästä. Tampere oli itse asiassa viikonloppuna sisämaan tuulisin paikkakunta sanottiin uutisissa. Tämän vuoksi en edes yrittänyt ulos räntäsateeseen ja tuuleen ottamaan kuvia, vaan ne napattiin nopeasti alakerrassa ensimmäisten vieraiden tullessa jo sisään. Huh, kaikkea sitä pitäisikin yrittää ehtiä hetkessä! Muistan, että tyttöjen synttäreillä on ollut aina ihanaa kuvata kevätauringon tulviessa ikkunoista, mutta tällä kertaa oli toisin ja päivä harmaa, että kattovalot jouduttiin pitämään päällä.

Tykkäätkö itse jumpsuiteista vai ärsyttääkö esimerkiksi vessakäynnit niissä? Oletko tilannut lastenmallistosta itsellesi?

Kenties viimeiset, mutta sitäkin ihanammat tuplabileet

Olo oli lauantaina ihan superonnellinen ja sellaisena se jatkui vielä sunnuntainkin puolelle. Rutistin tyttöjäni montaa kertaa ja kovaa, olin erittäin ylpeä ja onnellinen äiti. Kauan odotetut tuplasynttärit pidettiin lauantaina ja voi kuinka olin jännittänyt taas onnistumista! Nykyään pelkään lähinnä sitä, että joku tulee superkipeäksi ja jäämme keskenämme kakkujen keskelle, mutta onneksi niin ei käynyt. Kuopukselle nousi loppukemuista pieni lämpö, joka rauhoittui yön aikana, eli jotain lenssua nytkin oli ilmassa.

Nykyään ruuhkavuosien pyörityksessä ystäviä ja sukulaisia näkee ihan liian vähän. Siksi odotan synttäreitä kovastikin, koska nautin itsekin siitä pöhinästä ja ihmisistä. Valitettavan vähänhän sitä ehtii jutella ja hössötys on kova, nyt meillä oli 45 juhlijaa talossa. Sen huomasi selkeästi, kun isommat lapset olivat pääasiassa ilman vanhempia juhlimassa, ettei meinannut millään ehtiä kaatamaan jokaiselle mehua ja leikkaamaan kakkua. Aiemmin myös lapsia on viihdyttäny Juhlaprinsessa ja hän on tehnyt puolelle kasvomaalauksia, kun puolet ovat ottaneet kakkua. Näin pöydässä on riittänyt tila. Nyt kun 20 lasta tuli yhtä aikaa kakulle, päätyi osa jopa istumaan lattialla kun hommaa ei saatu hössötyksessä niin porrastettua. Lapsia ei tuntunut haittaavan, itse mietin miksen saanut hommaa paremmin organisoitua.

Mutta parhainta ihanien läheisten lisäksi oli lasten riemu. He olivat niin onnellisia ystävistä ja lahjoista. Koska joulun suhteen mentiin ihan parilla lahjalla, niin tytöt saivat nyt enemmän paketteja kuin silloin. Perheeltä he saivat uudet pyörät, joiden suhteen mies oli tehnyt tarkan tutkimisen, mikä olisi kevyin ja paras pyörä lapselle. Hinta-laatusuhteeltaan paras vaihtoehto löytyi ja nyt on ekaa kertaa käsijarrupyörä, jolla esikoinen meni jo kovaa eilen. Lisäksi he saivat läjän puuhakirjoja, pikkulegoja, lahjakortit Leon leikkimaahan ja muun muassa letityslahjakortit, joita odottavat innoissaan!

Ohjelmanumerona oli muun muassa pinjata, joka oli jännä ja olisi saanut kestää pidempäänkin, mutta kyllä siitä hetken riemu saatiin. Yksi ystävistä teki kasvomaalauksia ja toinen alkoi ex tempore leikittää lapsia rikkinäisen puhelimen ja laululeikkien muodossa. Huippua kun on näin luontevia ihmisiä olemaan ison lapsipoppoon kanssa!

Entä sitten tarjoilut? Vanhempani toivat pöytään suolaisia muffinsseja, lisäksi lämmiteltiin muun muassa Lidlin pikkupizzoja, tein pari täytettä ruissipseille ja tyttöjen kanssa yhdessä teimme minttusuklaajuustokakun. Pöydän kruunasivat Pilvilinnan leipomon Annan tekemät lohivoileipäkakku sekä täytekakku, jonka sisällä oli mango-ananasmoussea sekä mansikka-limemoussea. Tytöt olivat toivoneet överikakkua ja ihana karkkiunelma paljastuikin laatikosta! Mahtavaa. Kaikki oli niin ihanan pinkkiä lohikakkua myöten, jonka jämiä muuten 3-vuotias popsi eilen kolme lautasellista. Överikakku oli ihanan raikas överipäällysteistä huolimatta ja molemmat kakut niin kauniita, että todellakin kruunasivat kaikki tarjoilut. Lisäksi Anna teki minikuppikakkuja ja marenkeja, joiden rakennetta kovasti kehuttiin. Kakut saatiin pöytään vartti ennen ensimmäisiä vieraita, joten kuvasin ne pienessä kiireessä ja meillä oli äitini kanssa erimielisyyksiä siitä, kummalle puolelle upea kukkaviirikoriste voileipäkakussa kuuluu! Oletteko muuten koskaan nähneet pinkkiä voileipäkakkua, eikö ollut ihana?

Hulinaa piisasi, herkkuja piisasi ja ihania ihmisiä oli koti täynnä. Kuopus olisi halunnut Pipsa possu-kemut ja esikoinen Winx-synttärit, mutta taivuttelin heidät vielä kerran yhteiseen poniteemaan. Kun ensi vuonna isompi on eskarilainen ja toinen yksin päiväkodissa, on tilanne ja kaveripiiri varmasti niin eri, että nämä olivat todennäköisesti vikat tuplakemut. Yritinkin imeä niistä kaiken hulinan ja olin hirveän iloinen, että ihmiset pääsivät paikalle ja jaksoivat juhlia kanssamme. Kun illalla aloimme siivoilla kemujen jälkiä, totesin ettei yksikään juoma ollut kaatunut, astia särkynyt tai mitään muutakaan supersotkua ollut syntynyt, vaikka paikalla oli yli 20 lasta. Oho!

Kuvasaldo jäi pienemmäksi kuin aiemmin, mutta onnistuimme ottamaan perhekuvasta uusinnan, johon saimme neljä sukupolvea isomummoa myöten. Viime vuonna ehdin ottaa yhteiskuvan myös kaikista lapsista, sen puuttumisen tajusin vasta, kun vieraat olivat lähteneet. Sanoin, että otetaan meistä heti alkuun kuva myös nelistään perheenä, se muistui mieleen kun talo oli tyhjentynyt. No, kuvia kuitenkin on, iloista tunnelmaa oli, kaksi hyvin iloista synttärisankaria ja ihan vaaleanpunaiset onnellisuuslasit päässä juhlinut äiti. Juhlat, lapset ja tohina on ehkä parasta mitä tiedän!

Ihanaa alkanutta viikkoa siis kaikille ja hieman pinkkejä tunnelmia sinullekin!

Kevätväsymys

Niin kauan kuin muistan, kevät on ollut yksi surkeimpia vuodenaikoja omassa mielessä. Siinä missä rakastan syksyä, vesisadetta ja pimeneviä iltoja, ahdistun keväisin. Helmi-huhtikuu-akseli on jotenkin riepova, väsyttää ja on jotenkin paljon hankalampaa kuin esimerkiksi syksyllä. Se hetki, kun katupöly pölisee, maa on harmaa ja… Apua! Sitten yks kaks onkin kesä ja olen ihan liekeissä. Muistan viime kesältä, että kävin juoksemassa niin aamuseiskalta kuin iltaysiltä, kun valoa ja lämpöä riitti. Energiaa riitti ja mahan sai täyteen tuoreista marjoista ja ihanista salaateista. Mutta mikä siinä keväässä mättää?

Olen yrittänyt selittää tätä erinäisillä asioilla. Kevääseen liittyy aina se välikausivaate-stressi, kaikki menee yks kaks uusiksi ja aamuisin ei tiedä, pukeako lapset toppahaalariin vai shortseihin noin kärjistetysti. No, mutta ei sekään nyt ole iso asia! Kevääseen liittyy neitien synttärit, mikä on pelkästään valoisa asia, mutta aiheuttaa toisaalta stressiä. Selittääkö sekään sitä? Keväällä aurinko paistaa ihanasti paljastaen koko talven piilossa olleet sormenjäljet ikkunoissa ja muissa pinnoissa. Onko sekään niin iso asia? Vai kaikki nämä yhdessä? Pihakin tulee esiin ja sille pitäisi tehdä jotain sen sijaan, että potkii vähän lumia tieltään, apuaaaa! Tänä keväänä tulin tulokseen, että josko se on vitamiinivaje, ei minua Thaimaassa asuessa paljon helmikuu heilauttanut. Päinvastoin, maalis-huhtikuu oli parasta aikaa, kun kiivain turistimassa oli poistunut ja lämpötilat sen kun paranivat.

Olen huomannut parin päivän sisään useasta Instastoriesista juttua siitä, että ihmisiä väsyttää. Toki nyt on jyllännyt tiukat flunssatkin, mutta ilmankin niitä väsyttää. Itse olen popsinut hädissäni d-vitamiinia ja nukkunut paljon hyviäkin öitä, mutta väsyttää vaan. Tänä aamuna luin Aamulehdestä, että jos kevätväsymys johtuisi vitamiinivajeesta, sitten väsyttäisi kyllä ympäri vuoden. Ei siis ehkä sitäkään. Mutta nyt olen jo parista eri lähteestä lukenut, että kevätväsymys ei ole omaa kuvitelmaa, vaan ihan oikeasti osa ihmisistä kärsii siitä! Kroppa ei ole tottunut siihen, että valoa tulee yks kaks niin roimasti ja iltaisin melatoniinin eritys alkaa valon myötä myöhemmin. Kevätväsymys on siis oikeasti olemassa ja menee ohi osaksi sillä, että kroppa tottuu valoon.

Toki keväässä saattaa väsyttää muutkin asiat. Monella saattaa olla hurja määrä opiskelu- tai koulujuttuja ennen kesää, stressaa ja mitä kaikkea. Ja sitten jos vielä taustalla on se kevätväsymys ja stressi siitä, että pitäisi siivota koti kevätkuntoon (voisinkin tämän tekstin jälkeen ottaa nuo jouluvalot alas). Koko ajan pukkaa jotain juhlaa mitä varten koristella. Tulppaanit, rairuohot, ilmapallot, serpentiinit, juhannuskoivut ja kaikki valloittavat kodin, ennen kuin saa kääriytyä pimeyteen ja hiljaiseen syksyyn, jolloin ei juhlita yhtään mitään. Paitsi pimeyden ihmisen, eli esimerkiksi allekirjoittaneen synttäreitä. Ja minä oikeasti rakastan kesää, siirtymävaiheet ovat haasteellisia!

Syysväsymyksestä jauhetaan jotenkin tauotta, mutta itse olen kokenut lähinnä olevani outo ahdistuessani ja väsyessäni keväisin. Mutta ehkä se ei olekaan niin outoa?

Muita kevätuupujia? Kuvat ovat Svaneforsin kevätmalliston tilaisuudessa, jonne kahlasin helmikuun alussa valtavien kinosten läpi Helsingissä. Ihana väriryöpsäys vai mitä?