Mitali ja uusi ennätys Finlandia Marathonilla

Sykkeeni nousi, kädet tärisivät ja hiki alkoi valua, kun mieheni kyyditsi minua lauantaina kohti Lutakkoa. Rauhoitu yritin käskeä kehoani, mutta jännitys pyrki väkisin pintaan. Sanoin miehellekin, että minkä ihmeen takia jännitän, voin tuosta vain juosta kympin lenkin, miksi jännitän edessä olevaa varttimaratonia? Jokin näissä kisoissa aina on, että kun lappu on teipattu rintaan, sitä haluaa yrittää parhaansa ja toki ennätyksetkin on usein mielessä. Edessä olisi ensimmäinen kisani ilman anemiaa, josta olen kärsinyt yli 20 vuotta, vaikuttaisiko se asiaan?

Elämäni ensimmäinen varttimaratoni Finlandia Marathonilla

Edessä oli lauantaina siis elämäni ensimmäinen varttimaraton, eli 10,5 km Jyväskylän Finlandia Marathonissa. Naureskelin, että virallinen ennätyshän siitä tulee jos maaliin pääsen, sillä en ole ikinä juossut tällaista matkaa kisassa. Olin ilmoittautunut kympille, jonka piti olla Valon kymppi perjantai-iltana, jo pimeän koittaessa. Kiehtoi ajatus myöhäisestä juoksuajasta näin iltaihmisenä ja valaistu Jyväsjärvi siltoineen on todella kaunis. Mutta perjantailta peruttiin kaikki juoksumatkat ja tiivistettiin tapahtuma lauantaille koska… Tiedätte. Näin päädyin juoksemaan lauantaina kympin sijaan 10,5 kilometriä, sillä virallista kympin kisaa ei järjestetty ollenkaan.

Kesän treenit menivät reisille

Juoksin kesällä todella vähän. Minulla oli motivaatio ihmeen hukassa. Oli kipuja ekasta rokotteesta viikkotolkulla, oli kiire työrintamalla ja sitten oli liian kuuma (oikeasti olin vain ehkä laiska, kunhan selittelen). En ole koskaan noudattanut mitään juoksuohjelmaa ja tiesin, että kympin matkalle kannattaa tehdä vähän vetoja ja palautuksia, jos haluaa kiristää maksimit vauhtikestävyydestä. Näitä lisäsin elo-syyskuussa lenkeille, mutta aika viime tipassa. Olikohan niistä mitään hyötyä, siitä en osaa sanoa.

Finlandia marathonin kaikki matkat alkavat Finlandia-hymnillä ja oli todella vaikeaa pidätellä kyyneliä. Jokin siinä tilanteessa, jännityksessä, kotikaupungissa (kutsun Jyväskylää varmasti aina kotikaupungiksi) ja sävelessä on ihan liikaa. Startti pamahti ja lähdin juoksuun itku kurkussa, ekalla kilometrillä oli vaikeaa saada hyvin hengitettyä liikutukseltani.

Olin ajatellut, että realistinen kympin vauhtini olisi noin 55 minuuttia, eli pingottava olisi 5 min 30 sekuntia kilometrivauhtia. Tähän tähtäsin heti alusta alkaen, ettei loppuun jäisi kirittävää liikaa. Kilsat menivät kuta kuinkin alussa siihen, tuli 5,36 min kilometri, meni 5,20 kilometri. Kolmen-neljän kilometrin kohdalla kelloni sekosi ja kuulin muidenkin puhuvan tästä jälkikäteen. Mitkä voimat siellä Kuokkalan nurkilla saavat kellon heittämään noin? Satelliitit puuttuvat? Oma kelloni näytti vauhtia 4,40 min/kilometri ja heti perään 6,20min/kilometri. Edessä juossut mies tuntui pitävän todella hyvin 5,30 vauhtia, joten tässä vaiheessa päätin vain pitää etäisyyden häneen kohtuu samana ja kellokin alkoi taas näyttää järkevämpiä matkan edistyessä.

Oma ennätys ja täydellinen keli

En muista koskaan juosseeni näin täydellisessä kelissä Jyväsjärveä ympäri. Vaajakosken moottoritien nurkka on aina ollut suht tuulinen, nyt siellä ei yksikään korsi heilunut. Aivan tyyni keli. Täydellinen lämpö (takki meinasi olla kyllä liikaa), hyvin tilaa juosta. Olosuhteet olivat aivan täydelliset. Siellä Vaajakosken motarin nurkilla aloin innostua – enää pari kilometriä maaliin! JEE! Tämähän menee valtavan nopeasti verrattuna siihen, että yleensä juokse puolikasta. Tahti oli tuntunut hyvältä ja pystyin ohittamaan useamman selän parilla vikalla kilometrillä.

Adrenaliini tai endorfiini tai joku, joka aina iskee juostessa päälle sai minut villiintymään ja lauloin sitten ihan täysiä ääneen luureista tullutta Shakiran Try Everything-biisiä. Laitoin vielä uudestaankin tulemaan, sopi niin fiiliksiin.

I won’t give up
No, I won’t give in till I reach the end
And then I’ll start again
No, I won’t leave
I want to try everything
I want to try even though I could fail

Ylipäätään ääneen laulaminen saa minut juoksemaan kovemmin. 9 kilometrin kohdalla kuuntelin ehkä yhtä maailmankaikkeuden nolointa biisiä, E-roticia ja lauloin ääneen kovaa ”Fred come to bed” ohittaessani miespuolista juoksijaa. Vasta maalissa mietin pahimman sekopäisyyden (kokevatko muut tätä?) helpotettua, että hän kyllä varmasti kuuli, näytti juoksevan ilman musaa. Hetkellisesti melkein nolotti.

Kurvasin kympin väliaikapisteelle ajassa 54,10, mikä on selkeästi kovin kympin aika ja lähes minuutin tavoitetta parempi. Vitsi oli hyvä fiilis, vaikka viimeinen 500 metriä oli loputon. Olin vetänyt omalle tasolle aika maksimeissa. Maaliin kurvasin ajalla 57,06 ja loppumetreillä mies, joka tietää hyvin tasoni ja sen miten tiukassa minuutit ovat, huusi ”älyttömän kovaa”. Onnellisena tulin maaliin. Mielettömän ihana juoksu.

Sijoitus oli 46/149 maaliin tulleista naisista, joten kyllä siihen täytyy olla tyytyväinen näillä treeneillä. Happi riitti aivan eri tavalla nyt ei-aneemisena. Hetkellisesti mietin, että olin aika loppu yhden kiekan jälkeen ja tuttuni Pia painoi neljä samalla vauhdilla, että kehtaako tästä tuloksesta iloita. Mutta päätin iloita, Pian treenimäärät ja tavat ovat niin ammattimaiset, ettei voi vertailla. Hän veti muuten hurjan upeasti, lue täältä lisää!

Vaikka siellä omilla rajoilla mentäessä tuntuu monesti pahalta ja vaikka ehkä mutisin, etten juokse enää ikinä, taidan lähteä tästä lenkille. Muita lauantaina kisanneita? Miten itselläsi sujui? Mitali laitettu talteen samoin kuin hyvät muistot! Kiitos Finlandia Marathon jälleen kerran!

Hyvää synttäriä rakas harrastukseni!

Kyllähän se oli aamulla ensimmäisenä mielessä. Hymyilin, kun ajattelin mikä päivä tänään on ja minkä syntymäpäivä. Aatonaatto. Minun juoksuharrastukseni täyttää tänään tasan 4 vuotta!

Ensimmäisen virallisen juoksulenkkini, 8 kilometriä, juoksin mieheni kanssa kuopuksen vauvavuonna aatonaattona. Olin katsellut hänen harrastustaan ja jupissut, että kun tilaisuus tulee, että pääsemme kaksin juoksemaan, minäkin lähden. Ja aatonaattonahan se tuli, kun lapset jäivät mummilaan odottamaan lenkin ajaksi. Koska olen aina liikkunut, uskoin jaksavani juosta kunhan juoksen tarpeeksi hitaasti. Minkä verran, sitä en tiennyt. Miksi edes halusin juoksemaan, vihasin sitä! Tappavan tylsää ja aina menin liian kovaa mikä kostautui jos yritin ja… No, aatonaattona lähdettiin lenkille Jyväskylässä kuitenkin.


Aatonaatto 2016. Kiskaisin päälle jonkun iänvanhan koiranulkoilutustakin.

7 puolimaratonia, tuhansia kilometrejä

Seuraavan lenkin juoksin tammikuussa. Kolmannen kohdalla sanoin, että lähden kanssasi puolimaratonille ja ilmoittauduimme miehen kanssa Helsinki City Runille toukokuulle 2017. Siitä kirjoitin näin.

Neljässä vuodessa olen juossut monessa paikassa, eri maissa ja samalla satoja kertoja niitä samoja kotireittejä. Olen toista vuotta juoksulähettiläänä Helsinki City Running Dayssa (joka juostaan toukokuussa taas!) ja olen tarponut 7 puolimaratonia läpi. Valitettavasti kärsinyt myös anemiasta jatkuvasti ja tammikuussa edessä on rautainfuusio. Saa nähdä vaikuttaako se juoksuihin, toivottavasti!

Neljä aatonaattoa putkeen olen juoksennellut Jyväsjärvellä miettien, miten kivaa homma on. Tänä vuonna juoksin aamulla kotimaisemissa, mutta sain juosta valkoisessa maisemissa Mansessakin!


Aatonaattona 2017 oli ihan hirveä myrsky!

Aatonaattona 2018 oli upean kirkas ja suhteellisen kylmä keli!

Miehen polvivaivan takia juoksin yksin aatonaatona 2019 ja hämmästelin sorsien määrä. Oli suhteellisen jäinen keli.

Tänään juostiin silmät täynnä räntää ja tossut märkinä. Ei haitannut!

Kiitos juoksuharrastus ja onnea 4-vuotiaalle! Kiitos kun olen saanut kehittyä kanssasi! Olen nauttinut valtavasti, juossut kaatosateessa, loskassa, 32 asteen helteessä, Kyproksella ja Prahassa, juoksumatolla ja metsässä. Hyvällä fiiliksellä, pökkelöjaloilla, hampaat irvessä, lentäen. Kaikenlaisia lenkkejä on tullut koettua. Toissavuonna kilsoja kertyi 1300 km, nyt olen lakannut tarkistelemasta. Kunhan lennetään!

Kuinka moni jakaa fiiliksiä?

P.S. Kuvien perusteella en kauheasti päivitä lenkkikuteitani, mutta tossuja on kulunut aika monta paria!

Asics World Ekiden 2020 – ensimmäinen maratonini virtuaalisesti!

Siis aloitetaan nyt siitä, että maraton on 42,195 km pitkä. Ei 42,2, vaan 42,195 km pitkä. En ole ikinä oikeasti ajatellut asiaa aktiivisesti, ajattelen puolikastakin aina 21 kilometrin juoksuna, vaikka totuushan on, että matkaa taitetaan 21,0975 km. Siis oikeasti, ihme mittoja, toki puolimaraton on sitten puolet kokonaisesta. Nämä pienet oleelliset metrit aiheuttivat sen, että suorittaessani omaa maratonosuuttani se päätyi kamalaan kiroiluun ja kiukutteluun, että mokasin! Mistä siis oli kyse ja millaisen maratonin juoksin virtuaalisesti?

Asics World Ekiden 2020 -virtuaalinen maratonviesti

Korona-aikoina on täytynyt kehittää suurten juoksutapahtumien rinnalle jotain uutta, eli virtuaalisesti juostavia tapahtumia on näkynyt useampiakin. En ole saanut motivaatiota niihin lähteä yksinäni, mutta kun bongasin Instasta, että Elina etsii joukkuetta Asics World Ekiden-maratonille, oli heti valmis! Huutelin IG:ssa että haluan mukaan ja lopulta meitä mukaan haluavia oli niin monta, että Elina arpoi osallistujat. Näin saatiin kasaan kuuden hengen tiimi ja maratonmatkat olivat 2 x10km, 3x5km sekä 1 x 7,2km. Minä valkkasin ankkuriosuuden eli tuon 7,2km ja aikaa juosta se oli 11-22.11.20. Puhelimeen sai ladattua ilmaiseksi Runkeeper-sovelluksen, johon ilmoittautuessa latautuivat tietomme ja matkat. Jokainen sai suorittaa matkansa tuolla aikavälillä milloin halusi ja Elina sanoi, että menkää rauhassa vaan, mitään ennätyksiä ei tarvitse hakea.

Maratonin ankkuriosuus oli jännitysnäytelmä – testaa välineet ennakkoon!

Kun juoksee koko ajan, sitä ajattelee että hei, 11 päivää aikaa juosta suht lyhyt lenkki, helppoa! Mutta ei se kuulkaa ollutkaan niin yksinkertaista! Ensinnäkin otimme influenssarokotteet juuri alkupäivänä, eli 11. päivä ja minulla oli useamman päivän todella kova päänsärky ja kurja olo, eikä juoksu maistunut. Sitten kun pääsin taas vauhtiin, vähän unohdin koko viestiosuuteni. Viime tiistaina juoksin 15 kilometriä ja 13 kohdalla tuli mieleen, että tästähän olisi saanut sen osuutensa hoidettua. Keskiviikkona tuli paniikki – ihan kuin kurkku tuntuisi karhealta, vilustuinko eilen? Nyt käyn äkkiä hoitamassa pois alta sen osuuteni, kaikki muut ovat jo juosseet matkansa!

Ei muuta kuin sovellus päälle ja menoksi. Paitsi että ei. Ei se toiminut, kisaosuuteni ei näkynyt siellä. Miksi? Aikani pyöritin ja pyöritin tiliä ja lopulta älysin virheen – olin luonut Runkeeper-tilin FB:n kautta, jossa käytössä on eri sähköposti kuin ilmoittautuessa olin käyttänyt. En saanut itseäni ulos ohjelmasta ja sisään oikealla sähköpostilla ja olin jo ihan onneton. Kunnes tuli mies illalla kotiin, fiksasi homman ja olin sisällä ohjelmassa! JEEE! Testaa siis ennakkoon ohjelmat!

Maratonviestin 7,2 kilometriä pimeässä ja sateessa – virtuaalikisa innosti juoksuun

Oli pilkkopimeää ja sade vihmoi, kun lähdin pinkomaan osuuttani. Kumma homma, mutta kun laitoin ohjelman päälle ja se piti lähtölaskennan, jonka jälkeen piti mennä, tuli todella kisafilis. Iik, nyt mennään, siistiäääää! Pingoin kuin lappu rinnassa konsanaan ja koska en ollut suunnitellut reittiä etukäteen (tämäkin!), käännyin yks kaks ympäri ja pingoin takaisin sinne mistä olin tullutkin välttääkseni liikennevalot ja pysähtymisen ja näin joukkueen ajan huonontamisen. Olin siis aivan tosissani hommassa!

En ollut tajunnut myöskään kääntää mailiasetusta pois. Ohjelma huuteli 3,7 miles done ja ajat perään. Laskin vimmatusti päässäni, mitä se mahtaa olla kilometreissä ja ajattelin, että kyllä ohjelma sanoo kun se 7,2km eli 4,7 mailia on täynnä. Oltiin sovittu, että juostaan vähän liikaa, ettei jää sadasta metristä kiinni. Ei se ohjelma muuten mitään sano, kun kello näytti että olen juossut 7,8 kilometriä lopetin ja stoppasin ohjelman. Tallensin osuuteni ja se sanoi, että Katja on juossut 7,195 kilometriä. MITÄÄÄÄ! Jäikö muutamasta askeleesta vajaaksi? Mittasiko puhelin noin eri tavalla kuin kelloni ranteessa? Jupisin mennessäni someen, että nyt mokasin, vain muutama askel ja matka olisi ollut täynnä. Tulin kotiin ja jatkoin jupinaa miehelle ja siinä samalla mutistessani tajusin, että maraton on tuon mittainen, juoksin kyllä pidempään, mutta ohjelma tallensi sen maratonmitan. Ei saa blondia hämätä laittamalla osuudeksi 7,2 kilometriä, sen pitää olla sitten 7,195 km! Kyllä kuulkaa nauratti oma sekoilu ihan huolella.

Virtuaalikisa oli uskomattoman hauskaa

Kaiken kohelluksen keskellä täytyy sanoa, että virtuaalikisa antoi ihan uutta pientä potkua yksin juoksemiseen, eli aivan ehdottomasti suosittelen osallistumaan, jos näitä tulee. Ensi kerralla valmistaudun paremmin ja testaan ohjelmat, enkä juokse alle pitkää lenkkiä niin kuin nyt. Joukkueemme LENKILLA TEAM sai tuloksen ja matkat menivät seuraavasti:

  1. osuus Saila 5 km 28:49 min
  2. osuus Pia 5 km 25:22 min
  3. osuus Marja 10 km 53:46 min
  4. osuus Roosa 5 km 31:46 min
  5. osuus Elina 10 km 1:02:29 h
  6. osuus Katja 7,195 km 39:31 min

Olimme sijalla 2600/8400 ja itse ajattelin, ettei sijoituksella kyllä väliä, vaan sillä, että sai pitää kivaa ja tehdä joukkueena jotain! Elina kirjoitti aiemmin esittelyt meidän joukkueesta, täältä näet tarkemmin, ketä olikaan tiimissämme! On juoksu kyllä hauskaa hommaa kelissä kuin kelissä! Kiitos naiset ja anteeksi kun ankkuri meinasi hieman sekoilla!

Milloin olisi tulossa joku virtuaalikisa? Kyllä tähän itsenäiseen puurtamiseen kaipaa ehdottomasti vähän vaihtelua ja pieniä piristyksiä!