Kesän parhaat juoksusukat tulevat Mansesta!

Muistan hyvin edelleen lapsuudestani mainoksen, jossa koirat repivät sukkaa ja iloinen mies tokaisee iloisesti ”Sidoste sukka kestää!”. Sehän on oikea kasarilapsen ykkösmuisto! Meillä oli lapsuudessa Sidosteen sukkia, mutta sitten ne jäivät johonkin ja brändi vähän kuin unohtui. Kunnes. Muutin Tampereelle ja olen loputtomasti juossut Sidosteen tehtaan ohi siinä missä miettinyt, että menen käymään myymälässä. Ystävät asuvat tehtaan vieressä ja sielläkin on tullut käytyä useamman kerran ja… Arvatkaa olenko saanut aikaiseksi mennä myymälään? No äh en! Viime talvena sentään tilasin Sidosteen pipon verkkokaupasta ja olen tykännyt paljon, siitä on tullutkin aikamoinen hittipipo somessa. Mahtavaa, sillä ihan melkein naapurissa tehdään laadukasta ja kestävää tavaraa.

Sidoste – jo vuodesta 1945 kestäviä sukkia

Sidoste on perustettu vuonna 1945 Tampereella, eli mahtava historia jo takana. Sitä jatkaa nyt neljännessä sukupolvessa Janne Tamminen, jonka kanssa olemme jonkun verran olleet yhteyksissä Instagrammissa, sillä jaamme innostuksen muun muassa juoksuun. Tiesin hyvin heidän kauniin väriset piponsa, tietenkin sen että sukkia saa, mutta en tiennytkään, että heillä on vaikka minkä kokoisia teknisiä sukkia! Minulla on ollut testissä erilaisilla varsilla olevia sukkia ja olen ihan myyty. Jokainen sukkapari tarkistetaan käsin ja lapussa lukee, että jos vikaa on, säästä se niin tiedetään mistä parista on kyse. Sukat ovat perinteisesti kiinni palalla lankaa, kuten sukkaparit yleensäkin, mutta sen sijaan että nyhdät niitä hampain tai saksin, Sidosteen sukista ne lähtevät kevyesti vetämällä. Nerokasta! Kokeilkaapa!

Kesän parhaat juoksusukat

Eilen kun tarvoin helteessä menemään ja pysähdyin liikennevaloihin, huomasin takanani olevan naisen tuijottavan jalkojani ja tavaavan mitä niissä lukee. Mahtavaa, ihan ylpeänä seisoin siinä, sillä Tamperehan jaloissa lukee. Miten ihanaa olisi juosta isossa kisassa Tampere-sukat heiluen! Olen tykännyt kesäisin juosta kompressiosukissa sekä shortseissa, mutta sormiin sattuu repiä ne sukat päälle ja pois, ovat suhteellisen tiukat. Näissä ei ole sitä ongelmaa, ovat pehmeät, helposti puettavat sekä kevyet, silti pysyen juostessa hyvin ylhäällä.

En siis ollut tietoinen teknisten urheilusukkien olemassa olosta Sidosteella, kunnes Janne niistä vinkkasi. Testissä on ollut varrettomat sukat, 1/4 varrella olevat sukat sekä kolmet pidemmät tekniset sukat ja voin vannoa, että näette minut useamman kerran tänä kesänä Sidosteen Tampere-sukat asfaltilla viuhtoen. Ei hiertymiä, eivät yllättäen hiosta juuri ollenkaan ja toivon, että kestävät ja pitkään, näillä keleillähän ne menevät pyykkiin joka juoksun jälkeen. Seuraavaksi laitan tilauksen vetämään ja vakuutan miehenkin näistä.

Ihan oikeasti nolottaa, etten tiennyt teknisten sukkien olemassa olosta ja niitä tehdään ihan lähellä. Perinteisiä, kotimaisia, avainlipulla varustettuja sukkia kantaa kyllä ihan erityisellä ylpeydellä ja ne tekevät askeleesta kevyen. Olen myyty! Taisitte jo huomata?

Ja millaisia juoksumaisemia meillä on! Voisin hölköttää edestakaisin tuota kujaa. Eikö ole upea?

Seuraavaksi laitan ehkä tilaukseen juoksulasit. Lainasin eilen miehen laseja ja askel oli kevyempi, kun ei tarvitse irvistää tauotta. Miksen niitäkin ole hommannut omia aiemmin? Mitkä ovat omat hellesään juoksusuosikkisi, miten pukeudut?

*sukat saatu

Mistä saat niin paljon virtaa? Näin minä syön, pidetään huolta itsestämme!

Nyt kun monelta saattavat puuttua arjen normaalirytmit ja tahti, saattaa syöminenkin olla vähän mitä sattuu. Tai sitten toisinpäin, kun vihdoin on aikaa, on aikaa myös miettiä mitä syö. Meillä alkoi viikko sämpylöiden paistamisella, oli muuten ensimmäinen kerta, kun sellaista maanantaiaamuna tein. Rapeat jääkaappisämpylät olivat ihanan helppoja tehdä!

Alun perin kun näitä kuvia otettiin maaliskuun alussa ajattelin, että haluan kirjoittaa teille siitä, miten syödä kun valmistuu pitkään suoritukseen, esimerkiksi puolimaratonille. Nyt on monet kisat ovat pitkäksi aikaa peruttu, mietin kiinnostaako teitä lukea siitä vai ylipäätään siitä, miten ainakin itse pyrin syömään? Siitä saa paljon kyselyitä ja ideoita pyydetään Instagrammissa.

KUINKA SYÖDÄ TÄYTTÄVÄ AAMIAINEN?

Oma päivän tärkein ateria on aamiainen. En tykkää syödä illalla paljoa ja herään yleensä supernälkäisenä. Aamiainen on päivän paras hetki. Se sisältää lähes aina leipää, puuroa ja teetä. Puuron päällä on aina tuoreita marjoja, hapan tyrni on aika kipakka puuron päällä, mutta sekoitettuna mansikoihin tai vadelmiin menee siellä aikamoisena superfoodina. C-vitamiinitaso on huikea tyrnissä ja se hellii myös ihoa! Suosittelen tyrniä lämpimästi.

Leivistä valitsen aina täysjyvän tai ruisleivän ja aamuun kuuluu myös huikka inkiväärijuomaa, jota meillä on aina jääkaapissa. Todella helppo valmistaa! Lisäksi aamuuni kuuluu yleensä B-vitamiinivalmiste, rautavalmiste tai tällä hetkellä monivitamiinivalmiste. Koska punainen liha uupuu ruokavaliosta, olen aina lisännyt siihen ainakin B12-vitamiinin, yleensä jotain muitakin. Rautavaje minulla on vähän aina, maha ei kestä päivittäistä rautaa, mutta ilman sitä arvot eivät pysy normaalina. Harmillinen oravanpyörä, jonka kanssa vain täytyy elää.

Lounaaksi syön hyvin usein salaatin. Pääasiassa siksi, että jos syön raskaan lounaan tai vaikka jotain pastaa lounaaksi, alkavat silmäni lurpata kolmelta iltapäivällä. Monipuolinen salaatti täyttää ja pitää nälkää pitkälle, eikä heitä verensokereita hetkessä kattoon, josta taas tullaan väsymyksen kanssa alas. Teen salaatit yleensä ns. hatusta ja heittelen niihin eri aineosia tietyn periaatteen mukaan. Aina jotain vihreää ja vitamiinipitoista (lehtikaalta, parsakaalta tms.), proteiinilähde (juusto, kana, kala), jotain herkullista (pähkinää, aurinkokuivattua tomaattia) ja sitten vain erilaisia kasviksia sekaisin. Päälle oliiviöljyä ja pippuria.

MITEN KOOSTAA HYVÄ LOUNASSALAATTI?

Perjantaina tein kasan salaattia seuraavista aineista, jos tästä saa inspiksen!
– lehtikaalta
– höyrytettyä parsakaalta
– cashew-pähkinöitä
– paistettua halloumia
– kirsikkatomaatteja
– chimichurrikanaa pannulla paistettuna

On muuten täyttävä ja pitää nälkää!

Iltaisin syön yleensä sen, mitä muukin perhe tai samaa salaattia kuin päivällä. Meillä kiertää aika pitkälti samat jutut kuin monessa lapsiperheessä: kalapuikot, pinaattiletut, makaronilaatikko kanasta tehtynä, kalakeitto, kasvissosekeitot raejuustolla, uunilohi ja uunikasvikset, kanakastike ja pastaa jne. Peruna on ainoa, mitä syödään todella harvoin.

Kun olin ensi kertaa lähdössä puolimaratonille, ajatukseni oli, että siellä menee hirveästi energiaa ja täytyy tankata. Totuus on, että 21 km ei ole vielä mikään aivan älytön matka, toki täytyy syödä hyvin, mutta täytyy syödä hyvin nimenomaan ajoissa. Ei edellisenä päivänä tai juoksupäivänä. Ensimmäisellä kerralla söin valtavan pasta-annoksen edellisenä iltana ja olin vielä aamullakin siitä täynnä. Sitten popsin pähkinöitä junassa matkalla kohti Hkin juoksua. Virhe. Pähkinät sulavat hitaasti ja alkoivat jossain vaiheessa loppujuoksusta sattua mahaan. Olin kaksinkerroin tunnin juoksun jälkeen, enkä ole sellaisesta kärsinyt kertaakaan sen jälkeen (enkä popsinut pähkinöitä juuri ennen juoksua). Nopeat hiilarit kuten banaani toimivat ja ennen kaikkea, testaa mistä oma mahasi tykkää. Kun on tankannut ruokaa ja nestettä hyvin pitkin viikkoa ennen juoksua, ei edellisenä iltana ja juoksuaamuna todellakaan kannata survoa ruokaa kaksin käsin sisään.

MITEN MINÄ JAKSAN PARHAITEN?

Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Minulta kysytään usein, miten jaksan touhuta niin paljon ja mistä saan virtaa. Usein vastaan, että ruoasta. Siitä, että syön järkevästi, en hirveitä määriä kerrallaan ja usein. Verensokeri pysyy tasaisena, virtaa riittää, ei tule mitään päiväunitarpeita ja jaksaa vaikka mitä. Syömiset vaikuttavat minusta mielialaankin ihan täysillä!

Siispä sanoisin tässä tilanteessa, että vaikka normaali arkirytmi puuttuisi, kannattaa panostaa vielä entistä enemmän siihen mitä syö ja keskittyä voimaan hyvin. Se on tärkeää kokonaisuuden kannalta, jotta selviämme tästä ajasta.

Pidetään itsestämme huoli, koitetaan jaksaa liikkua ja syödä hyvin! Askelia on piisannut lasten ollessa kotona ja koska keittiössä saa seistä koko ajan, tilasin keskiviikolle pad thait kotiin Purebitesta. Itse toimari lähtee tuomaan meille, jotka asumme Woltin kuljetuksen ulkopuolella. Mahtavaa!

Voimia kaikille uuteen viikkoon!

Postauksen kuvat MR Photo/ Marina Rotkus Photograpghy 

P.S. Kuvat otettu aikana ennen kriisiä, olkaa kilttejä ja pysykää kotona kokkailemassa, en kannusta ketään kahvilaistuskeluun!

Minusta juoksulähettiläs!

Hämmästyin todella, kun sähköpostiini tuli viime viikolla viesti – olisinko kiinnostunut liittymään osaksi Helsinki City Running Day street teamia. Siis minä? Oikeasti? Niiden ammattilaisten joukkoon, jotka vetää maratoneja, juoksukouluja, joilla on personoidut juoksuohjelmat ja jotka ovat lenkkarilähettiläitä ja ties mitä? Minä, joka mennä juoksee räkä poskella ja laulaa ja tanssii mennessään?

Olin yhtä aikaa ihan kauhuissani (enhän minä voi olla juoksutapahtuman ”lähettiläs”, minähän vain juoksen) ja superinnoissani, että jepulis jee totta kai voin höyrytä somekanavissani juoksusta. Tai sitähän jo teenkin. Mutta kelpaanko minä oikeasti?

Helsinki City Running Day on siis toukokuussa järjestettävä valtava tapahtuma, jonka yhteydessä on useita eri matkoja. Tällä kertaa juostaan 16.5.2020. Minä olen käynyt kolmena keväänä siellä juoksemassa puolikkaan ja siellä juoksin ensimmäisen pidemmän matkani ikinä. Jännitti hirveästi! Tämän vuoden puolikkaalle ilmoittauduimme miehen kanssa jo edellisen jälkeen, heti sunnuntaina early bird-hintaan, joten menossa ollaan. Tuolla ekalla puolikkaalla jännitin lähdössä Jennyn kanssa, joka muuten on myös street teamissa. Hassua, näin se juoksu tuo ihmisiä yhteen uudelleen ja uudelleen.

Mutta pikakelataan, miten ihmeessä juoksuvihaaja voi päätyä juoksutiimiin ja ns. juoksulähettilääksi? Kyllä, vielä muutama vuosi sitten vihasin juoksua. Olen käynyt jumpissa 25 vuotta, ulkoillut, ratsastanut, pelannut korista ja ylipäätään liikkunut, mutta juoksu oli hirveää. Ylärekisterini oli kunnossa, vedin yleensä kovia treenejä maksimisykkeellä ja peruskunto jäi huonommalle tolalle. Lasten ja pitkien vaunulenkkien myötä alkoi sen kehitys ja kun kuopuksen vauvavuonna mies alkoi tosissaan treenata triathloniin, minä mutisin, että näytän ja juoksen vielä kanssasi. Niin me juoksimme, aatonaattona 2016 ekan lenkin ja innostuin: olen aina vaan juossut liian kovaa! Kun mies pakotti menemään tarpeeksi hiljaa, kilometrejä alkoi kertyä. Tammikuussa, juostuani kolme lenkkejä ilmoitin, että juoksen hänen kanssaan puolikkaan. Siitä se sitten lähti, treenaus kohti toukokuuta. Muutamassa vuodessa lenkkareita on kulunut seitsemän paria ja kilometrejä menee vuodessa helposti tuhat rikki.

Minua motivoi aluksi juoksemisessa se, kuinka saimme tehdä sitä edes kerran viikossa yhdessä. Pitkillä lenkeillä juteltiin ummet ja lammet. Tunnissa oli jo kymppi juostu, jumppaan meno matkoineen vie aina kaksi. Tehokkuus ja ajan säästö olivat avainkysymyksiä kahden pienen lapsen kanssa.

Kaksi vuotta juoksimme aika tehokkaasti yhdessä tai ainakin molemmat juoksimme, nyt kolmannen juoksuvuoteni olen juossut yksin miehen vamman takia. Mutta olen juossut ja into ei ole laantunut. Mennä viuhtonut sitten yksin laulaen viime vuoden. Olen juossut 31 asteen helteessä, olen juossut -17 pakkasessa. Pimeällä ja valoisalla, räntä- ja vesisateessa.

Olen myös kokenut sen, miten juoksu voi tuntua kamalalta. Juoksin silloinkin, kun hemoglobiini oli 90 ja ferritiini 3. Pahaltahan se tuntui. Valitin ylämäessä, etten jaksa, syke ei vain nouse ja kun syke ei nouse, loppuu happi ja veto. En tajunnut mistä se johtuu ja tahkosin tuskaisia kilometrejä. Kun vaiva selvisi ja paraneminen pahasta anemiasta alkoi, huomasin yllättävän pian eron. Sen myötä opin kuuntelemaan kroppaani, kestävyysurheilu naisena, joka syö vielä kasvisruokaa vaatii tarkkuutta, jottei lipsahdeta anemian puolelle.

Olen aikamoinen jästipää, eli vaikka syke ei nouse, anemia vaivaa ja jääpuikkoja sataa silmiin, en halua luovuttaa. Mutta kolmessa vuodessa olen jo tullut järkevämmäksi juoksijaksi, joka kuuntelee kroppaansa, älyää syödä paremmin ja tankata rautaa.

En siis ole HCR-tapahtuman lähettiläänä kertomassa teille oikeaoppisia juoksuohjelmia, vaan innostamassa ihanan lajin pariin, jonka aloittaminen vaatii malttia ja kaveristakaan ei ole haittaa! Tuomassa teille sitä mahtavaa fiilistä, joka lenkin jälkeen tulee ja sitä iloa ja unen parantumista, mikä minulle on tullut kun ulkoilen kelissä kuin kelissä. Hehkuttamassa sitä, kuinka mahtava reitti Helsingissä odottaa toukokuussa ja kuinka hyvät kannustusjoukot ja palatuskassit ovat tapahtumassa olleet. Innostamassa, jos sinäkin haluaisit kokeilla tänä vuonna, matkoja on monen mittaisia! Nyt mennään jo 40. juhlavuotta ja hintaporras vaihtuu 31.1.20, eli vielä tällä viikolla ehtii ilmoittautua puolikkaalle hintaan 59 euroa ja kokonaiselle maratonille hinnalla 78 euroa. Ilmoittauduin itse muuten ekaa kertaa tässä hintaportaalissa, tammikuun vikana päivänä. Ajoimme kotiin Vuokatin lomalta ja mies ihmeissään katseli vieressä, kun naputin neljän lenkin jälkeen puhelimella ilmoittautumista. Maaliin tultiin! Eli vaikka olisi vasta aloittelija, vielä ehtii treenata toukokuuta varten!

Mutta hei, minusta oli tosi ihanaa päästä ns. luvan kanssa fiilistelemään juoksemista. Sitä minä todellakin teen urheilun suhteen, fiilistelen ja nautiskelen. Se on mielestäni tärkeintä! Blogissa on useampia juoksujuttuja ja kisafiistetelyjä männävuosilta, niitä löytyy hakusanalla juoksu. Motivaatiosta, parhaista (talvi)juoksuvaatteista  ja muun muassa viimeisimmästä kisasta.

Kuvat ovat fiiliksiä, joita puhelimeen on tallentunut lenkiltä. Niistä näkee yhden juoksun hyvän puolen: sitä voi tehdä missä vaan aika helposti. Kuvat ovat Tampereelta, Jyväskylästä, Helsingistä, Lapinjärveltä, Kyprokselta sekä Prahasta. Ensimmäinen kuva jonka otin eilen oli huikea – katsokaa mitkä kulmakarvat luontoäiti muovasi minulle. Wau! Ihan harmitti kun ne sulivat heti sisällä!

Kiitos kunniasta ja ihanaa kun pyysitte mukaan Helsinki City Running Dayn tiimi! Löytyykö ruudun takaa tapahtumassa olleita tai tälle keväälle ilmoittautuneita?