Mitä teen näille aarteille?

Lapsuuden muistoihin tulee palattua useilla eri tavoilla. Niihin johdattaa maut, hajut, ruoat, telkkarimainokset tai musiikki. Itse eläydyn musiikkiin hyvin vahvasti ja jollottelen edelleen lapsuuden mainoksia ulkoa. Repertuaarissani on muun muassa ”Ostoparatiisi ostoparatiisi A&P, A&P” (nykyään taitaa olla Malmin Prisma), Smartiesin tunnari ”…kun Smartien pistät sä huulelle, Smarties saa sut hyvälle tuulelleeeeee…!” tai ”aamupalaan kuuluu Cocopops!”. Kuinka outoa on laulella 1980-luvun mainosbiisejä vai tekeekö tätä joku muukin?

No, oli miten oli, lapsuuden lelut ovat yksi varma muistojen herättäjä. Äitini on säilönyt itse asiassa aika paljonkin rakkaita leluja ja pehmokoira Ressu, jonka sain jouluna 1985 löytyy tyttöjemme huoneesta. Kun he alkoivat innostua poni- ja barbieleikeistä, kyselin äidiltäni My little ponyjen perään. Barbiet löytyvät laatikosta mummilasta ja niillä leikitään joka ikisellä Jyväskylän reissulla. Äiti etsi niitä aikansa varastoista, tuloksetta. Väitti sitten, että olen myynyt ne kirpparilla. No en varmasti ole, hermostuin. Mihin nuo ponit olivat mystisesti menneet? Muistelin mitä kaikkia niitä olikaan ja katselin haikeana mummilassa olevaa, 1980-luvulla Amerikasta tuotua ponikampaamoa vailla asukkeja. Mihin katosivat ponini? Muistan edelleen aamun, jolloin täytin 5 vuotta. Sain lahjaksi kaksosponit ja istuin niillä olohuoneen lattialla leikkimässä itsekseni, kun tuolloin vielä vauvaiässä ollut veli karjui menemään. Voi ei, kaikki ovat kadonneet!

Marraskuun lopussa päädyin ulkovarastoomme, jossa en käy ikinä. Se on nimittäin epämääräinen kaaos, josta mies mystisesti löytää välillä asioita. Hämmästyin, hän oli nimittäin siivonnut siellä kun me olimme tyttöporukalla Tukholmassa! Aloin naputella sieltä montaa asiaa myyntiin hoitotasosta tauluihin. Juuri kun olin poistumassa, kurkkasin yhteen pahvilaatikkoon miettien, mitä miehen aarteita siellä onkaan. Henkäisin ihastuksesta – siellä oli muovikassillinen poneja ja barbien matkailuauto! Mitä! Miten ne sinne ovat päätyneet!

Selvisi, että pari vuotta sitten kesällä vanhempani tulivat kylään ja toivat pari laatikkoa minun vanhoja tavaroita heille. Olin siinä vauvahöyryissäni ja kurkkasin toiseen, siellä oli nukenvaatteita, joita on otettu meille käyttöönkin. Toinen vain päätyi varastoon ja oli siellä jemmassa 2,5 vuotta kunnes älysin kurkata. Tällä välin äitini, joka oli tuonut jotain aarrelaatikoita etsi poneja Jyväskylästä ja saimme suunnilleen tappelun aikaiseksi asiasta onko niitä myyty. Kyllä nauratti. Mutta VOI PONIT!

Istuin haltioissani olohuoneessa niitä tutkimassa. Niin monta muistoa. Oli hassua nähdä omat lapset leikkimässä niillä, miettiä, miten aika on juossut sukkelaan. Olin juuri itse 5-vuotias ja leikin niillä. Ihastuin, kun poni, jonka häntää saa vedettyä pidemmäksi toimi moitteetta. Mieleen tulvi monet leikit lapsuudesta. Ja niin tuli teillekin, vitsi että sain Instassa monta viestiä näistä poneista! Ja matkailuautosta! Jopa käly viestitti, että hänellä oli identtinen matkailuauto lapsena. Ihanaa, että niin moni jakoi muistonsa!

Lapset innostuivat enemmän melkein matkailuautosta, sillä heidän ponimaailmassaan ovat Rarityt, Pinkie piet ja kumppanit. Olin vähän surkeana tästä, juniori onneksi innostui leikkimään myös äidin aarteilla. Mietin mitä teen näille vihdoin löytyneille aarteille, säilytän, myyn, mitä? Tuon iltapäivän vietin kuitenkin hymyillen onnellisena kuin pikkulapsi, tutkien ponejani ja miettien niiden kanssa vietettyjä tunteja. Itkeä tihuutin ja hymyilin vuorotellen. Olipa tunteikas matka muistoihin!

Onko suosituksia? Mitä itse tekisit näille? Vilahteleeko kuvissa tuttuja poneja? Mikä vie sinut parhaiten lapsuuden muistoihin?