
Jolie Spa on ihana luksushetki itselleen ja se alkaa heti kättelyssä. Hoitolaan ei oteta kuin yksi asiakas kerrallaan, joten pelkoa siitä, että ympärillä olisi hälinää tai joku keskeyttäisi ei ole. Oma hoitoaikani oli kahdeksalta aamulla ja oli ihanaa kävellä kesäaamuun heräilevän Helsingin katuja kohti hoitolaa. Ovesta kurkisti ihanan aurinkoinen ja freesi (voi että kosmetologit näyttävät aina hyvältä!) Karoliina. Hän otti minut sisään ja jutteli kanssani ihoni kunnosta ja toiveistani, jonka jälkeen siirryimme alakertaan hoitoa varten.


Hoitoon kuului selän kuorinta ja hieronta, jolla aloitettiin. Koska kello oli sen kahdeksan aamulla, ajattelin jo hetken että nukahdan siihen paikkaan. Pikkuhiljaa aloin rentoutua ja huomasin, kuinka kaipasin tällaista pysähtymistä. Taustalla soiva rentouttava musiikki vei minut kauas murheistani.

Hieronnan jälkeen tehtiin kasvohoito, olin valinnut Fountain of Youth-hoidon. Kaikki käytettävät tuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa ja tuoksut olivat toinen toistaan ihanampia. Peti jossa hoito tehtiin oli lämmitetty, kynttilät paloivat ja nipistelyn ja hinkkaamisen sijaan sain ihanan rentouttavan ja hellävaraisen kasvohoidon, joka oli täydellinen pysähdys rankan kesän jälkeen. Ihana Karoliina jaksoi myös höpötellä kanssani niitä näitä, sillä minähän en pysty tuntia hiljaa olemaan. Hih.



Aivan liian nopeasti hoito oli ohi, vaikka kello oli hypännyt tunnin eteenpäin. Olisin viihtynyt hoidossa loputtomiin. Sain vielä matkaani hoito-ohjeet ja Karoliina kehotti jatkamaan sitä mitä olen tehnyt (käyttänyt Laveraa!), sillä ihoni oli hyvässä kunnossa.


Iho hehkuen astuin ulos ovesta ihanaan auringonpaisteeseen ja kesäiseen Helsinkiin. Voi kun päivä alkaisi aina näin! Ainoa miinus oli, että hieroessa öljyä tarttui hiuksiinkin, enkä ehtinyt suihkuun. Olin aikamoinen liimaletti loppupäivän Helsingissä, mutta pikkuvikoja kokonaisvaltaiseen hyvään oloon verrattuna!
Suosittelen lämpimästi, jos kaipaat ihollesi puhdistusta ja totaalista pysähtymistä sekä irrottautumista arjesta!
JOLIE SPA Kalevankatu 17 B
Kenelle paikka on tuttu? Aurinkoista uutta viikkoa!
Nafha: täydellistä luomuhoitoa talvikasvoille







Nipisteltävänä vai 7. Taivaassa?
Asenteeni kasvohoitoa kohtaan on siis aika epäileväinen ja olen jokainen kerta käynyt eri paikassa hoidossa, kun sitä oikeaa tyyppiä ei vaan tunnu löytyvän. Edellinen hoitokertani oli muistaakseni loppuvuodesta, joten kun näin Hyvinvointikeskus 7. Taivaan tarjouksen aurinkovaurioita korjaavasta c-vitamiinihoidosta, päätin tarttua siihen. Meinasin jo perua tämän (oikeasti, kyllä voin hammaslääkäriin mennä ja ties mitä, mutta kasvohoito pelottaa), mutta onneksi unohdin perumisen ja menin.

7. Taivas oli jo paikkana aivan ihana ja tunnelma kuin aasialaisessa hoitolassa. Paikka huokui rauhaa, rentoutta ja kauneutta ja sisustus oli suunniteltu tarkkaan, oli vaikeaa ajatella olevansa ihan keskellä Tampereen keskustaa. Jopa vessassa pienet yksityiskohdat oli suunniteltu tarkasti, mikä miellytti esteetikon silmää kovasti.









Aurinkovaurioita korjaava ja kirkastava hoito iholle. Pohjana on puhdas c- vitamiini, joka elvyttää ihoa ja antaa sille kuultavan ilmeen. Hoito sisältää kevyen puhdistuksen, seerumin sekä hieronnat kasvoille, decolletelle ja niskalle. Hoito aloitetaan rauhoittavalla jalkakylvyllä. Kokonaiskesto n. 1 h.