Lush-perheeni

Yksi ihmeellinen raskausvaiva, jota ei esikoisen kanssa ollut on nyt ollut ihon kutina. Niin hervoton, että on pitänyt muun muassa yöllä hereillä ja jonka vuoksi olen käynyt jopa verikokeissa hepatoosiepäilyn takia, joka onneksi osoittautui turhaksi. Päällepäin ihossa ei näy mitään ja kutinapaikat eivät ole niitä venyvimpiä (esim. mahan kutina olisi ymmärrettävämpää kuin kyynärtaipeen), mutta tämä vaiva on saanut minut etsimään apuja ihonhoitoon. Olen 20 vuotta ollut kunnon rasvoilla läträäjä ja yleensä iltaisin käytän 5-7 erilaista putelia, joten neuvolan ”kannattaa rasvata ”-vinkit ovat olleet todella hyödyllisiä… Iho ei edes tunnu tai näytä kuivalta, se vain kutisee hervottomasti.

Lush oli minulle aiemmin tuntemattomampi merkki ja koin sen vähän hankalana, sillä myymälä on täynnä toinen toistaan ihanimpia purtiloita ja palloja ja tuoksuja, mutta mihin niitä käytetään? Kun loppuvuodesta vierailin Mannerheimintien liikkeessä useamman kerran, aloin päästä jyvälle tuotteista ja sain aina ihan mahtavaa palvelua. Joulutuotteeksi tullut Rose Jam-suihkugeeli on ainoa mitä olen uskaltanut enää käyttää, sillä se sisältää argan-öljyä ja ei näin ollen kuivata ainakaan enempää. Ostin alkuvuodesta alesta jo toisen purtilon sitä, sillä kyseessä oli kausituote, mutta minä en todellakaan ollut valmis siitä luopumaan heti!

Jotta kosteutuksen saa imetymään, täytyy ihoa välillä kuoria. Tuolla neliönmuotoisella kuorintapalalla olenkin suihkussa kuorinut ihoa. Se sisältää mm. riisiä, joten kuorinta on hellävarainen sekä samalla öljyä jättäen ihon kunnolla rasvaisen tuntuiseksi. Pyöreän mallinen hierontapala sisältää puolestaan laventelia ja neroliöljyjä. Se sulaa hetkessä kädessä ja jättää ihon hyvin rasvatun tuntuiseksi. Lisäksi laventeli ja öljyt rauhoittavat mieltä ja olen oikeasti nukkunut paremmin, jos olen illalla käyttänyt tätä palaa. 

Lushin tuotteet ovat tuoretta käsintehtyä kosmetiikkaa. Jokaisessa pakkauksessa on tarra, jossa kerrotaan tekijän nimi, ihan älyttömän hauska yksityiskohta omasta mielestäni. Mm. hierontapalojen pakkaukset ovat biohajoavaa paperia ja mustia pulloja sekä korkkeja voi kierrättää viemällä ne myymälään. Nämä faktat ovat mielestäni suuri plussa, tosin tuotteet ovat hieman hintavampia, mutta toisaalta niistä riittää iloa pitkään.

Olenkin ihastunut näihin tuotteisiin enemmän ja enemmän odotuksen myötä, sillä mahdollisimmat luonnonmukaiset aineet täynnä öljyjä ovat olleet kutisevan raskausihon pelastus. Lisäksi olen saanut liikkeessä niin ihanaa palvelua, että viihtyisin siellä vaikka kuinka, harmi kun meillä ei ole Tampereella omaa myymälää! Ainoastaan tuo hiuksiin suihkutettava Sunny day-orvokkisuihke ei ole ollut mieleen liian voimakkaan tuoksun takia, hiukseni tuoksuvat liian voimakkaasti naaman vieressä (syyttääkö tästäkin hormoneita ja herkistynyttä hajuaistia…?). Muuten olen ollut tyytyväinen tuotteisiin ja palan halusta päästä taas tutkimaan Lushin myymälää! Mieskin on tykännyt omasta Happy Hippy-saippuastaan, jossa tuoksuu voimakkaasti greippi.

Tässä siis muutama tuote, joita voin suositella jos kärsit talven kuivattamasta ja kutisevasta ihosta! Kuorinta, arganöljyt suihkussa ja hierontapala pelastavat paljon!

Ovatko itsellesi Lushin tuotteet jo tuttuja, mikä on suosikkisi?

Viikon huippuedut

Mitä tekisi naistenpäivänä? Kysyin tätä tyttäreltäni ja sain toiveen croissantista ja maidosta kahvilassa sekä ruusuista. Hirmuisella töhötyksellä lähdimme siis kaupungille ostamaan ruusuja ja päätin samalla käydä Sokoksella, missä vietetään Kutsu kauneuteen-viikkoa 7-13.3., sillä Biothermin yövoiteeni loppuu parin päivän sisään ja olin huomannut, että se on tämän viikon tarjouksessa hintaan 34,90 (normaalihinta 48,00). Sen enempää en ollut tapahtumasta ottanut selvää, mutta voi onnea että satuimme sinne juuri tiistaina, eli Biotherm-päivänä! Muistatteko kun kirjoitin loppuvuodesta maailman parhaasta meikinpoistoaineesta ja samalla tuosta yövoiteesta? Meikinpoiston hinta oli nyt 19,90 (normaali 34,90). 

Päivittäin tavaratalossa on vaihtuvia etuja, mutta tuo yövoide on alennuksessa koko viikon samoin kuin ikisuosikkini, Lancomen Teint Miracle-meikkivoide hintaan 39,90 (normaali 53,50). Jos kauneustuotteesi kaipaavat täydennystä, suosittelen tsekkaamaan Sokoksen tämän viikon edut ja nappaamaan suosikkisi!

Minä sain täydennettyä varastoni pitkäksi aikaa ja kaupan päälle sain pussukan sekä neljä matkakokoista tuotetta, joiden joukossa oli mm. ihania seerumeita. Testasin tuon keltaisen heti ja täytyy sanoa, että kuiva iho kiittää. Täydellisen oloinen yöseerumi! Tavaratalossa jaettiin suklaasydämiä naisille, ne ruusutkin me ostimme samoin kuin croissantin, joten sanoisin reissun olleen erittäin onnistunut. 

Täytyyhän itseään ja pikkunaistaan hemmotella naistenpäivänä! Mitä ihanaa sinä teit eilen, saitko hemmottelua tai muistitko itse itseäsi? Oletko käynyt Kutsu kauneuteen-päivillä tekemässä löytöjä?


P.S. Ei ollut mikään maksettu mainos vaan puhdasta innostusta löydöistäni!

Back to basics: 4 vee arvonta!

Koska edelliset postaukset ovat olleet enemmän tai vähemmän synkkäsävyisiä, palataanpa hetkeksi perusjuttuihin ja tähän hieman jääneeseen blogin 4-vuotisarvontaan numero 2!

Toisessa synttäriarvonnassa, jota lupailin jo aikaa sitten, on palkintona hiusjuttuja, tarkemmin sanottuna Babylissin letityskone, tarvikesetti sekä kolme erilaista kuivashampoota. Huippusetti hiustenlaittoa rakastavalle tai esim. lapsiperheeseen, kyllä tällä koneella pyöriteltiin meidän pikkuneidinkin tukkaa.

Koneella saa pyöriteltyä letit itselleen ja ehkä vielä helpommin toisen tukkaan. Itse ehdin hieman testailla konetta pari viikkoa sitten ja sillä saa hauskan erilaisia lettejä. Pikkuneidin hiukset ovat vielä aavistuksen lyhyet tähän, mutta saimme hänellekin jotain pyöriteltyä! 

Hiukset siis rullataan ensiksi ympäri, sitten yhteen ja siinä se. Koneessa on kaksi asetusta, joista toinen rullaa osion ympäri ja toinen ne yhteen, joten homma on sinällään hyvin yksinkertaista. Minä en ainakaan osaa letittää omia hiuksiani, joten tämä oli hauska apu siihen! Tosin tein liian tiukkoja rullia, olisi pitänyt malttaa jättää löysemmäksi. Minna on tehnyt hyvän ja kattavan videon laitteen käytöstä, jonka näkee täältä, jos haluat tutustua tarkemmin siihen miten laite pelaa.

Miten pääset osallistumaan? Arvonnan säännöt ovat seuraavat:

1. Jätä kommentti tähän postaukseen ja kerro, tykkäätkö lettikampauksista. YKSI arpa on sinun.


2. Lisäarpoja tuo jokainen seurantakanava, eli kommentista 1 ääni + seurantakanavat (facebook, bloglovin, blogger, Instagram, blogit.fi) päälle. Yhteensä voit siis saada KUUSI arpaa.


3. Huikkaa kommentissasi myös monellako arvalla olet matkassa ja anonyymi, jätä jokin yhteystieto tai laita se minulle spostiin optimismia(at)gmail.com, jos et halua kertoa julkisesti.


Onnea kaikille tasapuolisesti arvontaan! Arvonta alkaa nyt ja sulkeutuu perjantaina 19.2.2016 kello 16!

*arvonnan sponsoroi Why not PR