Kesäkuu pakettiin pohjoisesta käsin (sis.arvonnan!)

Terveisiä Rukalta! Täällä ollaan taas. Hassua sinänsä, että Ruka oli viimeinen paikka missä matkailtiin maaliskuun puolivälissä poikkeusolojen alkaessa ja nyt se on ensimmäinen paikka, minne palasimme kevään jälkeen. Ulkomaan reissut peruttiin ja kun istuimme miettimässä minne mennä, tuli mieleen Kuusamo ja Ruka. Kaikki talvilomat ovat olleet niin mielettömiä, emmekä ole nähneet Lappia kesällä. No, emme näe nytkään, Kuusamo ja Ruka jäävät hieman Lapin rajan alapuolelle, mutta kyllä ollaan lähempänä yötöntä yötä kuin koskaan aiemmin! Jotenkin tästä on alkanut tulla meidän perheen happy place, vaikka sainkin aika murskaviestejä keväällä, kun ehdimme lähteä reissuun samana päivänä kun poikkeusolot alkoivat ja hiihtokeskukset olivat vihan kohteena. Mutta ei palata enää siihen, nyt on kesä ja kotimaan matkailu huipussaan! Olemme muuten ensi kertaa ihan Rukalla yötä, sillä Holiday Clubin majoitus missä olemme talvilomat viettäneet on 20 kilometrin päässä Rukalta. Voi elämä kuinka haluaisin tähän rinnemajoitukseen vaikka syyslomalla! Hintataso on hieman eri nyt kesällä kuin talvella rinnemajoituksissa… Mutta haaveilu on kovalla mallillaan! Minusta tuntui, että perheemme heräsi eloon, kun päästiin reissuun. Kuopus hoki tauotta olevansa maailman onnellisin tyttö, kun kasasi kiviä laskettelurinteen päällä! <3

Työntäyteinen ja helteinen kesäkuu

Mutta hei! Se kesäkuu purkkiin! Ihan hävyttömän vähän asukuvia äänestykseen taas tuli, sillä olin todella paljon samoissa vanhoissa farkkushortseissa ja topeissa helteessä. Pistinkin kollaasiin vähän vitsillä asun, jossa olen lähes päivittäin – juoksuvaatteeni! Ehkä sitä ei kukaan äänestä, mutta oli pakko! Kesäkuussa oli töitä enemmän kuin koko keväänä ja tytökin vielä päiväkodissa, mutta olin ihan järjettömän iloinen jokaisesta työjutusta. Voi kun tämä jatkuisi näin!

Kesäkuun top 3 luetuimmat jutuit liittyivät Särkänniemeen, Tampereen upeimpaan kattoterassiin sekä irtisanoutumiseeni:

  1. Särkänniemi korona-aikana
  2. Tampereen upein kattoterassi
  3. Irtisanouduin

Jyväskyläläiset ylpeydet, Panda ja Teeleidi arvontapalkintona

Kesäkuussa elämä alkoi aika pitkälti normalisoitua. Vaikkei olla edelleenkään juuri matkailtu ennen tätä, on käyty jo ravintolassa ja meillä ovat ollut isovanhemmat ja veljeni puolisoineen yökylässä. On käyty Särkässä ja tehty kaikkea muuta tavallista. Edelleenkään en ole maaliskuun alun jälkeen uskaltanut esimerkiksi juniin, Helsinkiä kohti tai mennä bussilla mihinkään. Niidenkin aika vielä varmasti tulee.

Ennen Rukaa olimme pari yötä tyhjässä mummilassa Jyväskylässä (vanhempani voivat hyvin, ovat vaan kovia reissaajia hekin, tyhjä mummila kuulosti rajulta) ja hommasin teille arvontapalkinnoksi pari juttua Jyväskylän ylpeyksiltä, Teeleidiltä ja Pandalta. Teeleidin kuplanamuissa maistuu mm. appelsiinilaku, joka on täysin uutuustuote! Pandan lakukorvikset ovat minusta puolestaan superhauskat, niiden takana on Herkkusuu-korut. Palkinnossa on siis tarjolla lakuja sisäisesti ja ulkoisesti!

Hyppää siis mukaan arvontaan, jossa voit voittaa ihania juttuja! Arvonnassa olet mukana, kun huikkaat lemppariasusi kommentteihin. Mielelläni kuulisin myös postaustoiveita samalla! Kommentin voi jättää aina 9.7.2020 klo 18 asti. 

Onnea arvontaan ja suloista sunnuntaita!

Kiitos kun elitte mukana kesäkuussa (sis. arvonnan!)

Taas saatiin kääntää uusi kuukausi kalentereista esiin. Jotenkin kesä on ihan livahtanut käsistä ja yllättää, että mansikat pitäisi nyt poimia ja pakastaa, ikkunat ehkä pestä ja… Niin. Ehtiihän niitä ikkunoita. Huomenna mennään porukalla niitä mansikoita nappaamaan! Pakastimme viime heinäkuussa 25 kiloa mansikkaa ja loppuivat maaliskuussa. Ajattelin, että tällä kertaa ei loppuisi, mutta kova on kulutus!

Kesäkuussa piisasi reissua ja reissuhaavereita, niistä tiedättekin. Minulla on kaksi ajatusta vielä postata Kreetalta, sitten ehkä jätän teidät rauhaan niillä matkavinkeillä! Paljon seuraajia sinne onkin reissannut tänä kesänä ja ainakin osa vinkeistä otettu käyttöön, kiva niin!

Eniten miehen onnettomuuden jälkeen kosketti, miten valtavasti varsinkin Instassa laitoitte minulle viestejä ja toivotitte meille tsemppiä ja jaksamista. Olin todella kiitollinen. Edelleen jauhan tätä samaa, että bloggaaminen on ihan tyhmää jos kommenttikenttä on koko ajan tyhjä, tosin kommentit tuntuvat siirtyneen paljon Instan puolelle. Joka tapauksessa lämmitti todella paljon, kun olin itse lomalla ihan stressihepulissa hetkellisesti ja teiltä sateli viestejä. Kiitos. En varmasti unohda niitä. Lisäksi kesäkuulle blogini keräsi uuden kävijäennätyksen, joten kiitos siitäkin kuuluu teille.

Kesäkuun asukuvat ovat pitkälti Kreetalta, mutta mahtuu sinne pari Suomi-kuvaakin mukaan! Pääasiassa hyvin kesäisiä asuja. Nyt onkin sitten vähän viileämpi kuun aloitus, mutta kun itse tahkoan yrittäjäkurssia ja hommia läpi ja on mansikanlaittoa ja ikkunanpesua edessä, niin tämä sopii tähän väliin. Juoksu rullaa niin ihanasti sadekelissä, siitä ei pääse mihinkään!

Kesäkuu jää mieleen hurjana ja helpottavana. Juttelimme juuri sunnuntaina, kesäkuun vikana päivänä, että meillä on ollut ihan uskomattoman onnistuneet pari viikkoa Suomessa. Lämmin keli, uusittu terassikalusto ja grilli tekivät osansa. Lasten ilo kun sai mennä Suomessakin paljain varpain, Särkänniemi ja kesävieraat. Miehen fysioterapeutilla alkanut kuntoutus, joka sanoi eilen, että edistystä on tullut viikossa ja paljon, hienoa. No niin on, hienoa!

Mietin teitä Kreetalla ja kaikkia ystävällisiä sanojanne ja ostin heinäkuun arvontapakettiin luonnonkosmetiikkaseerumin, lisäksi siinä on Marimekon aamutohvelit. Olen itse tykännyt oliiviöljyä sisältävästä seerumista paljon, uskon että voittajakin ihastuu!

Osallistu siis arvontaan huikkaamalla kesäkuun asusuosikkisi ja kerro mielellään myös, jos on postaustoiveita. Tai kerro, mitä odotat eniten heinäkuulta? Arvonta on auki aina sunnuntaihin 7.7.2019 klo 17 asti. Onnea matkaan!

P.S. Sunnuntaina päättyi Särkänniemen arvonta ja arpaonni osui nimimerkille Nappi. Voittaja on tavoitettu ja paketti postitettu, kiitos osallistuneille!