Kuin viimeistä kesäpäivää – päivä Näsijärvellä!

Mihin meni taas viikko postaamatta? Kesä on vienyt kyllä aivan mennessään! Olen lainannut kirjastosta VIP-lainoja ja ahminut niitä, parit kaverit ovat käyneet grillailemassa pihalla ja olemme pitäneet perheen kesken vaahtobileet. Siis kyllä, päätimme laittaa uima-altaan talviteloille ja täytimme sen viimeisenä iltana vaahdolla. On käyty kesäteatterissa ja lasten ekoissa triathlontreeneissä ja… Oltu. Käväisty päiväreissulla Helsingissä ja katsottu olympialaisia. Mies ei katso ikinä jääkiekkoa, jalkapalloa tai muuta, mutta kesäolympilaisten triathlonit ja maastopyöräilyt ovat liimanneet meidät television eteen. Ei ole ollut kiire. On vain oltu. Ja valmistauduttu syksyynkin, uusia kouluvaatteita ja reppu kuopukselle hommattu!

Mutta minkä ex tempore-idean toteutimme viimeisenä hellepäivänä?

Venevuokraus Näsijärvellä

Mies tutkaili säätietoja ja totesi, että tiistaina taitaa olla viimeinen hellepäivä. Jos vuokrattaisiin vene? Emme ole ikinä perheen kesken (no ei kyllä kaksinkaan) veneilty Näsijärvellä. Tänä kesänä siellä on oltu jo vesijetillä ja risteilty Tarjanteella, josko nyt sitten vene! Lempäälästä, nettivuokraus.comista löytyi vene vuorokaudeksi reilulla satasella, ei hirveän paha hinta. Siispä tuumasta toimeen, tiistaiaamuna suuntasimme kohti Lielahtea, sillä sieltä pääsisi noin puolessa tunnissa Pimeensalmeen. Se näytti niin kivalta paikalta vesijetteillessä, että halusimme testata ruokapuolen tällä kertaa.

Ei muuten ollutkaan ihan helppo rasti päästä vesille, kun asiaa ei harrasta. Mies oli tutkinut netistä, että Jänissaaresta pääsee vesille. Tieto oli kuitenkin vanhentunut, sinne oli tullut portit ja lukko. Joten soitto Tampereen kaupungille, josta neuvottiin, että hyvin läheltä, Halkolahdesta pääsee vesille. Sinne siis, vene vesille ja vieressä oli 12h kiekkoparkki, johon sai auton. Hyppäsimme veneeseen ja aloitimme matkan kohti Pimeesalmea. Veneeseen kuului donitsi, jossa sitten vedettiin aina yhtä kerrallaan, lapset eivät olisi tulleet sieltä pois. Mahtava lisä!

Peronsaaren sauna

Päädyimme kuitenkin ensiksi Peronsaaren saarelle, jossa lämpiää päivittäin sauna. Emme olleet varanneet vuoroa ja tulimme paikalle hetken mielijohteesta. Huikkasimme saunassa olevalle porukalle, ovatko he kuinka pitkään ja sanoivat lähtevänsä vartin kuluttua. Kysyimme saunamestarilta voimmeko mennä heidän jälkeensä ja sehän sopi! Ihana sauna Nässyn rannalla, kävimme monesti uimassa ja nautimme taas yhden uuden saunan löylyistä. Kannattaa testata! Ja tosiaan tehdä varaus etukäteen.

Pimeesalmen telakka ja ravintola

Tämä paikka oli näyttänyt vesijettireissullamme niin kivalta, että päätimme mennä sinne uudemman kerran ja testata ruoan tällä kertaa. Meillä kävi vähän huono tuuri, työntekijä oli sairastunut ja keittiössä oli tunnin jono, mutta jäimme odottelemaan. Hampparit olivat ihan ok kuulemma, sekä mies että lapset ottivat ne, mutta salaatti oli todella suuri pettymys. Salattia, kurkkua, tomaattia ja muutamia kananpaloja. Ei tunnin väärti. Paikka on nätti ja siinä viihtyisi pidempäänkin istuskelemassa, ruoka ei nyt vakuuttanut. Pizzapuoli ei ollut ollenkaan auki, en tiedä miksi, liittyikö myös sairastumiseen.

Päivä hujahti aivan siivillä ja paljon pidempäänkin olisimme viihtyneet. Oli upea keli ja Näsijärveä on ihanaa tutkia ja siellä on helppo aloittelevankin veneilijän mennä. Jetillä kävimme tutkimassa muun muassa Aunessillan aluetta, nyt pyörimme lopulta suhteellisen pienellä alueella. Lämmin suositus kyllä päivälle vesillä ja tuolle saunalle!

Oli kyllä yksi kesän parhaista päivistä. Ysäripoppi soi, aurinko paahtoi ja järvellä ei ollut kuuma, kun sai hyppiä veneestä uimaan. Ihanaa! Tämä pitää ottaa uusiksi! On meillä upeat järvet Tampereella. Mitä suosittelisit järvireissulla kokemaan?

Eka ohi!

Kyllä meitä eilen nauratti, kun puhuttiin tästä eka ohi-lauseesta. Siis kyllä, täällä on ensimmäinen luokka ohi. Bongasin somesta, että Motonet jakaa todistusta vastaan viikon ajan mato-onkia ekaluokkalaisille ja kyllä hymyilytti. Viikko sitten esikoiseni nimittäin kertoi, että toiveena kesälomalla olisi päästä mato-ongelle ja isänsä lupasi viedä. Sitten bongasin, että Motonet jakaa heille ilmaiseksi oman ongen, jossa lukee EKA OHI! Hehkutin sitä perheelleni, jonka myötä tyttäreni, siis se ekaluokkalainen katsoi minua kummeksuen ja sanoi ”äiti, katsopa tätä onkikuvaa”. ”Niin mitä siitä, eka ohi, eka ohi, nyt sulla eka ohi!”. ”Äiti, siinä lukee kyllä eka ONKI.”. ”Häh? Ai kappas. No mut sulla on eka ohi!” ”Niin, mitä siitä?” ”NOOOO. En tiedä”. Mikäköhän armeijamoodi tuli itselleni pintaan?

Ensimmäinen kouluvuosi kasarilla ja vuonna 2020

Olen kertonut aiemmin, että oma huoleton lapsuus loppui, kun menin kouluun. Alkoi haukkuminen läskiksi, lumipesut, ahdistus, loputon pelko ja häpeä. Kun istuin yksin käytävällä ja pojat nauroivat luokassani huutaen ”ei päästetä läskiä luokkaan” kaipasin apua. Sanoin erityisopelle, joka käveli käytävää pitkin, että näin huudetaan. Hän vastasi, ettei voi auttaa, sinun täytyy odottaa omaa opea. Kun hän saapui ja sanoin asiasta, avasi hän oven ja sanoi, että pojat nyt ovat poikia ja tunnille on jo kiire, mene omaan pulpettiin. Sisuskaluni olivat romuna, häpesin itseäni, inhosin joka ikinen aamu mennä kouluun. Olisin ollut missä tahansa mieluummin.

Kun lapseni lähti ekaluokalle viime syksynä, olin kauhuissani. Olin vältellyt koulujen pihoja koko aikuiselämäni, sain pahan olon kellojen soidessa. Mutta nyt oli hetki, kun en saanut näyttää omaa ahdistusta yhtään, vaan piti tsempata lasta ja sanoa, että tästä tulee hyvä juttu.

Hyvä juttu siitä tulikin. On ollut Wilma, josta pamahtaa päivittäin viestejä. Luen ne kaikki heti, ilolla ja innolla (paitsi sen joudutte karanteeniin-viestin, heh). Haluan imeä kaiken lapseni koulupäivistä itseeni. Yrittäjyys (ja miehen etätyöt) ovat mahdollistaneet sen, ettei lapsi ole kertaakaan tullut tyhjään kotiin ja hän on saanut heti purkaa mahdollisen pahan olonsa heti, mutta yleensä ne hyvät hetket. Opettajaan on ollut whatsapp-yhteys ja hän on reagoinut heti, jos olen ollut yhteyksissä jostain, joka huolettaa. Vaikka on ollut poikkeusvuosi ja korona, olen ollut tauotta yhteyksissä opettajaan. Saanut varmasti paljon enemmän tietoa siitä miten lapsellani menee, kuin omat vanhempani ikinä 1980-luvulla. Olen oppinut luottamaan kouluun enkä itse enää koe ahdistusta koulun kellojen soidessa.

Ensimmäinen kouluvuosi – miten se meni?

Haluan muistaa aina nämä ekan kouluvuoden aamut. Meillä nimittäin esikoinen herää pääsääntöisesti ensimmäisenä, aina noin 6.30 aamuisin. Pukee, syö, pesee hampaat ja lähtee kohti koulua. ”Vilkutathan äiti taas?” hän kysyy joskus. Vilkutan, ihan aina ja varmasti ja lentosuukot vaihdetaan.

Siinä missä itse vihasin koulua aika pian sen alettua, on oma ekaluokkalaiseni noussut varhain joka ikinen aamu intoa puhkuen. Lähtenyt innolla, yleensä aina liian ajoissa kouluun. Nauttinut joka hetkestä. Opettajan palaute on ollut äärettömän positiivista ja hän on kertonut lapsen viittaavan tauotta, erityisesti uskonnossa. Hän haluaa keskustella, esiintyä ja kertoa oman mielipiteensä. Itse en uskaltanut ikinä viitata koulussa. Vastasin oikein tai väärin, punastuin, kun kaikki katsoivat. Siis parempi olla viittaamatta. Kuka on tämä käsi heiluen kaikkeen osallistuva lapsi? Minun tyttäreni?

Stipendi

Lapsi toi kotiin diplomin oppilaskuntatyöstä ja sai tikkarin hyvästä ruokalakäyttäytymisestä. Tänään tuli vielä stipendi taituruudesta, lapsi oli häkeltynyt kun koulusta saa rahaa! Mutta ennen kaikkea olen äärettömän iloinen siitä, että koulu on hänestä maailman parasta. Kavereita on tullut niin ykkösistä kuin kakkosista ja hän on maailmaa rakastava, avoin, iloinen, herkkä ja äärettömän sydämellinen tyttö. Koulu on maailman parasta. Ystäviä on paljon. Jos joku ei leiki, aina voi pyytää seuraavaa tyyppiä leikkimään. Hän on hämmästyttävän sosiaalinen enkä voi lakata ihmettelemästä, että näin arka ekaluokkalainen äiti sai aivan päinvastaisen tyttären kasvatettua. Isällään varmasti suuri osuus asiassa.

En mitään niin toivosi, kuin että elämä jatkuisi niin, että koulu on maailman parasta. Tietenkään se ei mene niin, niin naiivi en ole – aikaiset aamut alkavat viimeistään vitosluokalla ärsyttää ja aiemminkin homma kyllästyttää. Mutta ettei kiusaamista tulisi, että tuo avoimuus, maailmankatsomus ja asenne säilyisivät.

Tänään on eka ohi. En voisi olla iloisempi ja ylpeämpi pienestäni. Nyt lähdemme kohti Motonettiä hakemaan sitä onkivapaa, josta varmaan luen aina ja ikuisesti eka ohi-tekstiä eka onki sijaan. Suuret kiitokset lapseni opettajille, joilla on ollut iso merkitys siinä, että koulu tuntuu maailman parhaalta!

Aivan ihanaa lomaa kaikille koululaisille!