Hulinakuukauden pysäyttävä ajatus – palmusunnuntaina minusta tuli äiti

Tiesin, kun maaliskuu alkoi, että siitä tulee hulabaloo-kuukausi. Ja niin tulikin. Onneksi en etukäteen tiennyt, että kuopuksemme kieltäytyy vaihteeksi nukkumasta, muuten kuu sujuikin hyvin! Mietin nimittäin perjantaina, kun olin tyttöjen kanssa kolmestaan kaupassa, pienimmän itkiessä koko ajan väsymystään, että alanko itsekin itkeä väsyäni. Uudelleen mietin leipoessani monta tuntia ahkerien apureideni kanssa, että onko tässäkään järkeä. Yhtälöön lisättiin hukkuneet autonavaimet sekä parkkihalliin levähtänyt lounassalaatti ja olin jo aika lähellä isompaa hepulia. Mutta niin vain sekin päivä saatiin järjestykseen, leipomukset kasaan ja kotia vähän siistittyä.

Ja älkää ymmärtäkö väärin, minähän niitä kutsuja olen halunnut järjestää ja minä olen kutsunut yli 50 ihmistä. Ja se on ihanaa, että porukkaa tulee. On se aina kaiken vaivan väärti! Maaliskuu on ollut vain aikamoista viuhtomista ja synttärilahjoja on saanut miettiä useita (mikä sekin kyllä on loppupeleissä ihanaa, meinaan vaan aina stressailla).

Tätä tekstiä istuin kirjoittamaan kello 21.15 perjantai-iltana. Leipomisesta suuttuneet sormenpäät alkoivat kirjoittamisesta taas vuotamaan, joten päätin pitää tekstin lyhyenä. Ylhäältä kuului isän ja kuopuksen ”taistelu”, kun hän ei suostu menemään nukkumaan. Mietin, mennäkö apuun vai odotella. Kirjoitin tätä lenkkikuteissani, pyykit odottivat pesukoneessa ja aamuksi pitäisi tehdä synttäripaketti. Tuleva yö hirvitti, kun nyt on taas tämä valvomisvaihe. Siinä kaiken keskellä mietin, että olisi pitänyt kirjoittaa esikoisestakin ”synttäriteksti”, kun kuopuksestakin kirjoitin. Mutten enää kyennyt siihen, oli liian kova väsy. Ja toisaalta, mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä vaikeampaa hänestä on kirjoittaa, tiedättekö? Hänellä alkaa olla omat jutut, omat kaverit ja jollain tapaa oma elämä, etten enää koe luontevaksi höpistä hänestä, samalla tavalla kuin pikkupallerosta. Ymmärtääköhän tästä, mitä haen takaa?


toppi PIECES/ hame ANNA FIELD/ neule ONLY/ tennarit OFFICE/ aurinkolasit RAYBAN (saatu)

Näihin tunnelmiin lopetin perjantaina, ajastin postauksen sunnuntaille ja toivoin, että viikonlopusta tulisi mahdollisimman onnistunut. Palaan kertomaan bileistä vielä!

Niin ja nämä kuvat ovat aurinkoisesta Tukholmasta, jossa piipahdimme kuluneella viikolla. Tiet olivat kohtuullisen sulat ja jotenkin oma fiilis hyvinkin keväinen, mutta voi moro mikä tuuli! Mittari näytti nollaa ja tuuli meni luihin ja ytimiin, olin aivan umpijäässä kuvien jälkeen! Mutta eikö tule jo keväinen fiilis? Ja aurinko lämmittää jo huomattavasti! Tästä se aina alkaa, kevät ja kesä, tyttärieni synttäreiden aikaan.

Ihanaa palmusunnuntaita, lähteekö siellä virpojat liikkeelle?

P.S. Minusta tuli palmusunnuntain aamuna viisi vuotta sitten ensi kertaa äiti. Söin ne virpojien suklaat sairaalasängyssä. Pala kurkussa mietin tuota päivää ja lähden virpomaan innokkaan viisivuotiaan kanssa. <3

Lisäys: perjantai-illan tunnelmista lauantai-iltaan: päivä oli mitä mahtavin. Palaan asiaan!

Toteutuvatko treffimme?

Tiedätte nämä ruuhkavuodet. Sitä haluaisi riittää kaikille. Lapsilleen, miehelleen, kavereille ja vähän itselleenkin sekä harrastuksilleen. Se on välillä haasteellista ja tuntuu, että sitä tekee sataa asiaa yhtä aikaa, eikä mitään täysin hyvin. Parhaat hetket ovat niitä, kun voit olla täysin läsnä johonkin asiaan. Täysin läsnä lapsille, täysin uppoutuneena blogiin, täysin uppoutuneena keskusteluun miehen kanssa. Ilman sitä huonoa omatuntoa. Nyt istun junassa ja saan ”luvan” kanssa kirjoittaa tätä, koska kukaan ei kaipaa minua. Maanantaina istuin tunnin tytöt sylissäni ja teimme Pipsa possu-puuhakirjaa. Hieman vähäpätöiseltä tuntuva juttu, mutta kun esikoinen totesi, että mulla on tosi kivaa, mietin, että siitä tuli maanantaini paras tunti. Olin heille täysin läsnä.

hm+stripes raitajakku+hennesmauritz

Siksi tykkään myös harrastaa taaperoharrastuksia. Silloin olen kuopuksen kanssa täysillä. Koen myös tärkeäksi pitää huolta siitä, mistä perheemme on saanut alkunsa, minun ja miehen parisuhteesta. Se, että saa keskeytyksettä jutella on välillä ihan mahtavaa. Olla vain hänelle läsnä.

Olemme poikkeustilanteen vuoksi nähneet nyt normaalia vähemmän, joten aloin puuhaamaan hänelle ylläriä viikonlopulle. Ravintolaa ja hotelliyötä, hommaamaan lapsenvahtia ja muuta vastaava. Ajattelin paljastaa asian tänään. Viime viikonloppuna alkoi epäilyttää, mahtuuko tämä ylläri nyt meidän tiukkaan aikatauluun, mitä hän on mieltä siitä, että pyysin lapsenvahdin yökylään. Kiemurtelin viime viikon iltaisin ihan hermostuneena, sillä olen äärettömän huono salaamaan mieheltä mitään ja halusin jutella asiasta hänen kanssaan. Mutta kun se on ylläri! Viikonloppuna ratkesin ja kakistelin asian ulos. Että tällaistakin menin suunnittelemaan. Kyllä nauratti, minä ja salaisuudet.

stripes+hm+bleizer raitajakku+ss18+hm

Iloiselta hän vaikutti ja kiitteli, että jaksan puuhata ylläreitä muun touhun keskellä. Ajattelin, että onneksi ehdimme toipua vatsataudista. No, kolme tervettä päivää kului ja kun otin viikonloppuna kuopuksen pois päiväunilta, ihmettelin kuinka hän hehkui. Korvatulehdushan siitä tuli. Onneksi vaikuttaa siltä, että hän ehtii toipua viikonlopuksi, mutta vielä epäilyttää hieman, näinkö treffi-iltamme toteutuu!

Koska ilta toteutetaan pimeän tullen illalla, ennakoin tämän homman niin, että kuvasimme treffiasun jo etukäteen. Raidat ovat niin täysillä kevään merkki, että tämä raitajakku tuo jo vähän kevättä rintaan, vaikka talvi onkin nyt syvimmillään. Kun jakun yhdistää esimerkiksi vaaleaan farkkuun, ollaankin jo aika kevätfiiliksissä. Nyt tammikuussa yhdistin asuun tummat housut, jotka muuten kustansivat Uffin tasarahapäivillä huikeat 2 euroa. Pitäisi harrastaa noita kirppiksiä kyllä niin paljon enemmän!

stripes+ss18 raitajakku+hm
paita NEO NOIR (ByEmKa)/ housut UFF/ jakku & kengät H&M/ korvikset SNÖ OF SWEDEN/ rannekoru OXXO/ kello TOMMY HILFIGER

Miten sinä otat aikaa perheenjäsenillesi, pääsettekö viettämään kahdenkeskisiä iltoja? Oletko raitojen ystävä? Kirpsakkaa talvista torstaita kaikille!

Naurettavan kevään ihanin puna

yellow+lindex

Sinä iltana kun kirjoitin tätä levisi Pekka Poudan repeily somekanavissa kulovalkean tavoin. Ei vaan kerta kaikkiaan sen jälkeen keksinyt muuta sanaa kuvaamaan tätä kevättä kuin naurettava, onhan se nyt kuitenkin parempi nauraa kuin itkeä. Itseäni alkoi naurattaa, kun juostessamme pääsiäisenä -7 asteen pakkasessa mies sanoi ”no toukokuun puolivälissä ei tarvitse ainakaan juosta räntäsateessa”. Vappuna tarvoimme karmeassa loskassa ja nyt toukokuun puolivälin lähestyessä tulee sitä räntää edelleen. Eipä siinä, minä kävin tuona samaisena iltana lenkillä ja raikas ilma oli itse asiassa erittäin optimaalinen juoksulle, pitkään on kyllä saanut pipoa käyttää! Oletteko muuten samaa mieltä, että Pekka on ihan paras tyyppi telkkarissa, niin luonnollinen ja sydämellisen oloinen ihminen? Kuinkakohan monen päivä piristyi noista höhötysvideoista, ihan mahtavaa aitoutta!

converse+katriniskanen poolakataryna+katriniskanen

Nämä kuvat otettiin itse asiassa jo huhtikuussa, juuri ennen vappua. Olin katsonut, että iltapäivällä luvattiin lumisateen alkavan ja niinhän se alkoikin jatkuen sinne vappuaattoon. Kuvien aikaan oli jo järkyttävän kylmä tuuli ja meinasi hymy hyytyä. Olenkin miettinyt, onko tänä keväänä tuullut normaalia enemmän, tuntuu että aina juoksee tuulta vastaan ja asukuvissa on tukka pystyssä?

poolakataryna+korvakoru

Nämä korvikset ovat kuitenkin ihanan keväiset ja sulattivat sydämeni, kun näin ne World of TREssa. Kotimaisen Poola Katarynan lintukorvikset ovat olleet suosikit ja luulen, että näistäkin tulee aika käytetyt korvikset. Ihanan kevyet koostaan huolimatta!

Huulilla on puolestaan se kevään ihanin puna. Olette varmaan huomanneet, etten ole mitään huulipunaihmisiä? Tällainen kevyt marjainen huulikiilto on kuitenkin aivan ihana tuoksultaan, tuo kevyen punan ja kiillon huuliin ja kosteuttaa samalla. Minä löysin siis tästä kevään suosikkipunan (tai kiillon). Kyseessä on Essencen glossy kiss lipbalm marjaisena, onko tuttu? Juuri sopiva väri tällaiselle antihuulipunatyypille!

katriniskanen+skinpantspaita VILA/ neule LINDEX/ housut KATRI NISKANEN/ takki ONLY/ kengät CONVERSE/ korvikset POOLA KATARYNA

Tässä asussa menin tälläkin viikolla, sillä tuo neuletakki on ihanan lämmin ja kylmähän tämä viikko oli. Nyt aurinkoisin mielin sunnuntaihin ja äitienpäivään, vai mitä?

Onko Poola Kataryna tai Essencen huulikiillot tuttuja?

Ihanaa äitienpäivää kaikille!

*huulikiilto saatu blogin kautta