Ihanimmat kirjat joululukemiseksi tai pakettiin pyöräytettäväksi!

Käsi ylös kuinka moni aikoo jouluna kääriytyä peiton alle villasukat jalassa ja nauttia jostain hyvästä kirjasta? Tai ilahtuisi kovasti, jos paketista sellainen ilmestyisi? Olen loppuvuodesta saanut käsiini muutamia mielestäni ihan huikean hyviä ja koukuttavia kirjoja, joten vinkkaan ne teille. Jos kaipaat joululukemista itsellesi tai lahjaideaa pukinkonttiin, ovat nämä kolme teosta vieneet minut viime aikoina.

CAMILLA GREBE: HORROS

Totesin äidilleni, että kerro mikä näissä ruotsalaisissa kirjailijoissa on, kun sen jälkeen kun on aloittanut kirjan, ei sitä pysty laskemaan käsistään. Ahmin aika vauhdilla Greben edellisetkin teokset, eikä tässäkään montaa päivää kulunut. Kirja jatkaa osaltaan samojen päähenkilöiden eli poliisien tarinaa taustalla, mutta heidän tarinansa eivät ole niin oleellinen osa kirjaa, että haittaisi, jos et ole edellisiä osia lukenut.

Kirjassa vuorottelevat samalla tavoin kertojina eri ihmiset kuin edellisissäkin teoksissa ja se on ehkä se, mikä koukuttaa lukijaa. Jokaisen tarinaa kerrotaan loppujen lopuksi aika lyhyt pätkä kerrallaan ja on pakko saada tietää, miten juuri tämän henkilön tarina jatkuu. Välissä lukee sitten ne muutkin tarinat.

Kirjassa kerrotaan tapahtumista Manfredin, poliisin äänellä. Hänelle käy alussa lapsensa kanssa hurja onnettomuus, joka kuristaa kurkkua lukiessa. Toinen ääneen pääsevä hahmo on Samuel, täysi-ikäinen poika, joka on sotkeutunut huumemaailmaan ja lähtee pakomatkalle. Kolmannen äänen saa Samuelin äiti Pernilla, joka on kirkollisessa maailmassa toimiva, hyvin nuorena lapsensa saanut nainen.

Kirja vie vauhdilla henkilöitään eri teille ja lopulta ratkaisevaksi tekijäksi muuttuvat Samuelin kuviot ja mihin hän päätyy pakomatkallaan. Koukeroita piisaa ja sivuja on pakko ahmia jännityksen kourissa. Odotin paljon tältä, enkä pettynyt!

EMELIE SCHEPP: KADONNUT POIKA

Tässäpä toinen koukuttava naiskirjailija naapurimaastamme. Hänen teoksensa kannattaa kyllä lukea järjestyksessä, Kadonnut poika on niistä uusin. Syyttäjä Jana Berzeliuksesta ja hänen traagisesta menneisyydestään kertova kirjasarja on myös tätä täytyy ahmia-tyyliä. Uusimmassa teoksessa lähdetään liikenteeseen juurikin siitä, mitä kirjan nimi lupaa: kuusivuotias poika katoaa ja vanhemman hätä on niin kova, että pienten lasten äitinä ajatuskin ahdistaa. Tiedän niin hyvin sen tunteen, kun lapsi on puolikin minuuttia kadoksissa!

On siis saatava tietää, mitä pojalle kävi. Samalla saa jännittää päähenkilö Janan kuin muidenkin aiemmista osista tuttujen hahmojen käänteitä. Jännä kyllä, kymmeniä sivuja ennen loppua minä ainakin tällä kertaa arvasin ratkaisun, mutta eipä tuo haitannut, sillä se mitä tapahtuu Janalle piti otteessaan loppuun asti. Kaikki kirjasarjan osat ovat aika synkkiä eivätkä välttämättä lopu onnellisesti, mutta eivät liian synkkiä, että niistä jäisi paha olo!

JOJO MOYES: NE, JOTKA YMMÄRTÄVÄT KAUNEUTTA

Hurjan suosituksi noussut Moyes on minulle ollut tyylillaji, jossa en ole päässyt eteenpäin. Ne, jotka ymmärtävät kauneutta tarttui käteeni kirjastosta ja on odottanut hetken vuoroaan, sehän ei ole mikään ihan uusi teos. Kirja lähtee liikkeelle 1916 Ranskasta, jossa on meneillään sota ja tämä osa vei minut ihan mennessään. Ajattelin lukevani jotain kevyttä chick litiä, mutta ensimmäiset 150 sivua ovatkin yllättävän synkkää ja repivää tekstiä sadan vuoden takaa. Sotaa ja miehiään kotiin odottavia naisia ja heidän elämäänsä kuvataan mielestäni hyvin todentuntuisesti. Kaiken avain on taulu, jonka ranskalaisen Sophien mies on maalannut vaimostaan.

150 sivun jälkeen kirja hyppää vuoteen 2006 ja on tyyliltään aika erilainen, nyt mennään sellaiseen perus chick litiin. Se ei kuitenkaan haittaa, kirja on jo napannut niin otteeseensa ja on pakko saada tietää miten ihmeessä tuo taulu 90 vuoden takaa nivoo naisten elämät yhteen? Kirjassa on todellakin kaksi eri osaa, niin aikakaudeltaan kuin kirjoitustyyliltään, mutta se pitää kuitenkin otteessaan ja on ihanan erilainen kuin dekkarit, joita yleensä luen. Ihana kirja!

Tässäpä siis ne teokset, joita olen viime aikoina kolunnut läpi muiden jo nukkuessa. Apua mikä tunne, kun kirjaa ei pysty laskemaan käsistään. Ihan paras, eikö? Mikä on vienyt sinut viime aikoina mennessään?

Oliko sinulle tuttuja kirjoja, meneekö joku lukulistalle?

Kirja joka aiheutti painajaisia ja oli silti mahdoton laskea käsistä

”Äiti, et saa lukea iltaisin tuollaista kirjaa, lue vain päivällä” sanoi topakasti 3-vuotiaani. Olin juuri kertonut, että heräsin yöllä painajaiseen luettuani illalla kirjaa ja ajattelin, että joku puukkomies seisoo sänkyni vieressä. Hyvä etten apua huutanut. Hah! Kannattaako tällaisia kirjoja edes lukea, jotka menevät alitajuntaan? En tiedä, mutta valtavan viihdyttävä, joskin loppua kohden vähän epäuskottavaksi menevä kirja oli.

Minä luen koko ajan jotain kirjaa. On ihan kurjaa mennä nukkumaan, jos ei ehdi tai jaksa lukea, ihan joka ilta ei tietenkään ehdikään, mutta pyrin siihen, että lukisin edes palasen joka ilta. Lukemiselle voi repiä aikaa vähän kummallisistakin tilanteista. Kirjan voi ottaa vaikka kampaajalle mukaan ja lukea, kun värit vaikuttavat päässä. No, koska urheilullekin on välillä vaikeaa löytää aikaa, olen useamman kerran mennyt juoksukamoissa kampaajalle ja juossut takaisin. Tämän viikon kampaajalta pingoin kirja kädessä kotiin, olin nyhtänyt illasta aikaa tukalle, juoksulle ja kirjalle. Mahtoi olla erikoinen näky, kun joku ravaa yli 500-sivuinen teos hyppysissään! Kampaaja nauroi, että toiset juoksevat nilkkapainot jalassa, toiset sitten kirja kädessä. Niinpä! En vain malttanut laskea tätä teosta käsistä, kun vikat sivut lähenivät.

Kirjan nimi on siis Menneisyyden jäljet ja kirjailijana toimii ennenkin minua ihastuttanut Karin Slaughter. Kirja alkaa rajulla vauhdilla, kun äitinsä Lauran kanssa kahvilassa istuva Andy saa todista ostoskeskusammuskelun lisäksi äitinsä outoa toimintaa tilanteessa. Äiti lähettää Andyn kauas pois kotoa ja alkaa matka, jonka aikana Andy joutuu kiperiin tilanteisiin ja ottaa selvää siitä, mikä hänen äitinsä oikeastaan on ja tunteeko hän äitiään ollenkaan.

Kirja pitää mahtavasti otteensaan ja valittelinkin miehelle, että kestä, 250 sivua takana enkä yhtään arvaa mikä on jutun juoni. Eikö aina ole joku aavistus siitä, mitä tapahtuu, kuka on syypää ja mihin ja…? Nyt ei ollut pienintäkään käryä ja ärsytti suunnattomasti! Haluan tietää mitä tässä tapahtuu! Ja kun tapahtumat alkavat selvitä, on lopputulos aika hurja. Oikeastaan jenkkileffan käsikirjoitus olisi tässä kasassa. Kirja valoittaa yhtä lailla nykypäivää kun samalla taustoittaa vuotta 1986 ja kertoo, mitä Andyn äiti teki silloin ja mitä kaikkea pinnan alla piilekään.

Huh! Olipa jännä ja mukaansatempaava dekkari! Onko joku lukenut, tykkäsitkö? Mitä tuumitte, ajattelin järkätä kirja-arvonnan siitä kirjasta joka nyt on kesken. Innostaako eniten IG, FB vai blogiarvonta?

Leppoista sunnuntaita, ihan paras päivä hörpätä teetä, napata pari palaa suklaata ja nauttia lukemisesta!

Toinen puoli sydäntä

Lukeminen on ihanaa. Tiedätte miten sitä rakastan. Rakastan pelkkää kirjaston tuoksua. Joku juttu, johon oppi lapsena kirjastossa ”asuessaan” ja vieläkin kun avaan kirjaston oven, hengitän aina ekana syvään sisään. Ne kirjat tuoksuvat. Tiedättekö?

Käymme kirjastossa nykyään hyvin usein, sillä iltasatuja luetaan joka ilta ja niitä tarvitsemme koko ajan lisää. Useimmiten nappaan jotain itsellenikin mukaan, mutta usein sitä ei myöskään keksi, mitä lainaisi. Uutuuksia olen tosiaan jonottanut nyt jo yli 6 kk!

Reissuun lähti yksi kirjaston kirja sekä yksi oma. Lentokentällä mietiskelin, että kyllähän minä nyt kahdessa viikossa kolme kirjaa luen ja ex tempore-ostoksena nappasin kentän Suomalaisesta kirjakaupasta mukaan Sofia Lundbergin kirjan Toinen puoli sydäntä.

Avasin kirjan tokana lomapäivänä ja kolmantena olin jo lukenut sen. Ajattelin, ettei edes kolme kirjaa riitä ja nappasin hotellin respasta yhden lainaan. No, sittemmin on ollut lukuhetket vähissä, kun jäin useamman kerran yksin lasten kanssa sairaalahommien takia, autoiltiin ja niin edespäin, mutta eka lomakirja ja 400 sivua meni kahdessa päivässä! Te tiedätte tunteen, kun on ekat 100 sivua lukenut, jonka jälkeen kirjaa lukee illalla ennen nukkumaanmenoa (vaikka venyy liian myöhään), vessassa, ihan missä välissä vain. Se on hyvän kirjan merkki.

Toinen puoli sydäntä kertoo Elinistä, menestyvästä ja liikaa suorittavasta New Yorkissa asuvasta naisesta, jonka mies ja 17-tytär ovat saaneet tarpeekseen siitä, että työ on aina tärkein. Joka toinen hetki hypätään Elinin lapsuuteen, joka sijoittuu 1970-luvun Gotlantiin. Kesken lapsuuden Ruotsissa tapahtui jotain, jonka takia Elin halusi unohtaa kaiken, aloittaa uuden elämän ja jonka vuoksi hän ei ole parinkymmeneen vuoteen käynyt kotimaassan. Mies ja lapsi eivät edes tiedä, että hän on sieltä kotoisin. Sitten hän saa kirjeen lapsuudenystävältään, joka avaa kaikki padot ja kauhut menneisyydestä.

Olen aiemminkin kertonut, että itseeni vetoaa paljon enemmän kirjat, joiden sielunmaisema menee tutuissa maisemissa kuin ne, jotka sijoittuvat paikkaan, johon ei ole kosketusta. Gotlannin kuvaus ja lapsuus maalla ovat todella samaistuttavia asioita pohjoismaalaiselle ja itse koin jonkinlaista tarttumapintaa Elinissä, joka yrittää olla täydellinen ja suorittaa niin, että omakin perhe hermostuu.

Elinin tarina ja se, mitä oli tapahtunut menneisyydessä oli niin hämmentävä, että itkin hetkellisesti suorastaan ääneen tarinaa lukiessa. Sanotaanko, että ainakin äitinä tuntui ihan hirveältä. Lopussa, kun tarina lähti rullaamaan ja avautumaan, sanoisin, ettei se lopulta todentuntuinen ollut, niin uskomattomia käänteitä tarinassa oli. Mutta ainakin itseni oli pakko saada tietää, mitä Elinille oli tapahtunut ja tulisi tapahtumaan. Kirja oli järkyttävän koukuttava ja se sai ainakin itseni lukemaan sen mahdollisimman tauotta kannesta kanteen. Ihana kesäkirja!

Oletko lukenut? Innostaako? Ja hei, heittäkää kommentteihin hyviä kesän lukuvinkkejä!