Unelmista totta!

Not a broken heart
Now we’re gonna start
It’s for me and you
Let the dream come true

Tämä ysäribiisi soi kuulokkeistani, kun juoksin ensi kertaa puolimaratonia Jyväskylässä. Kilometrejä oli takana 19, eli loppusuoralla jo ja mietin, että kyllä, nyt tehdään tästäkin unelmasta totta. Sain hirmuisesti virtaa biisistä juuri tuolla hetkellä.

Liian usein sitä elää elämäänsä sanoen ”sitten kun minulla on sitä ja sitä, toteutan haaveeni”. Ei elä hetkessä, vaan odottaa sitä oikeaa hetkeä, jolloin voi toteuttaa unelmia. Tiedättekö. Sitten kun lapset ovat isompia tai on rahaa enemmän tai mitä tahansa. Sitten kun.

Parhaat asiat elämässä tapahtuvat, kun uskaltaa heittäytyä

Parhaat asiat elämässäni ovat tapahtuneet aina, kun on uskaltanut vähän heittäytyä tai mennyt mukavuusalueen ulkopuolelle. Toteuttanut jonkin päähänpiston. Näin kävi esimerkiksi minulle ja miehelle, kun ihan puolivitsillä naputtelimme työhakemukset Thaimaahan. Emme uskoneet hetkeäkään, että meidät valitaan molemmat. Niin vain valittiin ja hyppäsimme ihan tuntemattomaan, aikaan, josta tuli elämämme parasta ja jota emme koskaan unohda. Se ei ollut ns. järkevä siirto uran ja töiden kannalta, mutta aina ei voi miettiä sitä järkevintä vaihtoehtoa, olen sitä mieltä, että elämäänsä on pakko elää ja ottaa siitä kaikki irti.

Samoin heittäydyin mukavuusalueen ulkopuolelle, kun matkustin yksin Tansaniaan tekemään haastatteluja vieraassa maassa, vieraalla kielellä ja erilaisessa kulttuurissa. Minua jännitti ja välillä jopa pelotti, mutta lopulta nuo viikot olivat myös yksi elämäni parhaimmista kokemuksista, joka ei unohdu ikinä.

Vähän ex tempore olen ilmoittautunut autokouluun ajamaan prätkäkorttia tai naputellut hakemuksen matkaoppaaksi. Seuraavaksi istuinkin jo lentokoneessa ja olin matkalla Espanjaan matkaopaskoulutukseen. Asuimme kimppakämpissä ja tutustuin valtavaan määrään ihania ihmisiä. Aina kannattaa vain heittäytyä. Ei siinäkään mitään järkeä ollut, kun taskussa oli maisterin paperit, mutta elämyksenä koulutus ja työ oli vertaansa vailla. Ja ne ihmiset!

Unelmista totta – kirjoittajakurssi Kreetalla

Näin pari vuotta sitten ilmoituksen, jossa kerrottiin kirjoituskurssista Kreetalla. Kirjoittamista oliivipuiden katveessa meren äärellä, erilaisia harjoituksia. Väliin kreikkalaista ruokaa ja retkiä, taas kirjoittamista. Haahuilua kameran kanssa rauhassa hiljaisessa pienessä kylässä. Kuulosti aivan unelmalta.

Viime viikolla sähköpostiini tuli mainos tuosta kurssista. Siinä se huusi nimeäni ja mietin, että lähden kyllä sinne sitten joskus. Kun lapset ovat isompia ja saan jostain rahaa ja… Seuraavassa hetkessä mietin, että lapseni ovat syksyllä lähempänä ikävuosia 6 ja 9. He pärjäävät isänsä kanssa viikon vallan mainiosti. Lennot ovat tällä hetkellä puoli-ilmaisia, kun matkustus on niin epävarmaa. Kurssi puolestaan täytyy maksaa vasta lähellä lähtöhetkeä, ehkä raavin jostain rahat siihen.

Huikkasin miehelle, että päästäisikö hän minua Kreetalle kirjoittamaan. Sitten olinkin jo ilmoittautunut mukaan ja ostanut lennot. Tajusin taas, ettei elämästä koskaan tiedä. Täytyy toteuttaa haaveensa tässä ja nyt, jos siihen suinkin on mahdollisuus.


mekko KAPP AHL (second hand)/ korvikset AARIKKA/ rannekoru BY PIA’S/ aurinkolasit SHADESHARES

Sitähän kukaan ei tiedä, mikä maailmantilanne on lokakuussa. Pääseekö matkustamaan, paheneeko tilanne, tuleeko erilaisia virusvariantteja, lentääkö yksikään kone? Mutta sitä on nyt tässä välissä turha murehtia, aika näyttää. Täytyy sanoa, että mielettömästi piristää se, että on jotain odotettavaa. Ajatus siitä, että syksyllä saatan istua kynäni ja vihkoni kanssa meren äärellä ja kirjoittaa ja kuvata ihan rauhassa… Siitä haaveilukin kantaa!

Mistä unelmista olet itse tehnyt totta? Oletko heittäytyjä vai pitkään harkitsija?

Ihanaa alkavaa viikonloppua, vitsi mitkä kelit oli pari päivää, aivan unelmaa!

P.S. Huhtikuun asuäänestys on päättynyt ja arpaonni suosi tällä kertaa Piaa! Kiitos osallistuneille! Suosikkiasuksi äänestitte nron 3 eli tämän asun!

Ne ovat täällä taas!

Vappu hurahti ohi ja täällä köhi kolme neljästä. Voi miten harmittaa, kun tänäänkin ajattelin juosta pitkän lenkin tulevaa puolimaratonia ajatellen, mutta ei auta. Lapsi on köhinyt jo 1,5 viikkoa, mies viikonlopusta asti, oma vuoroni alkaa röhimään tuli vappuaattona.

Eilen kävimmekin vähän pyörähtämässä Nokian mammojen järjestämässä vapussa, jossa soitti muun muassa kavereiden Pellepändi. Kuopus tykkää heistä hurjasti, mutta livenä alkoikin jännittää kovaa ääntä ja pellen nenää ja halusi olla sylissä. Kiva tapahtuma, jossa saatiin niin kasvomaalaukset kuin askarreltiin itse vappuhyrrät.

Olin toivonut, että pääsisin kuvaamaan vappuna myös upeista upeimmat kirsikankukat. Ne ovat loistossaan niin hurjan vähän aikaa ja ei ole niin sanottua, että juuri silloin pääsisi käymään keskustassa ja saisi vielä miehen kameran taakse. Niinpä kurvasimme Keskustorin kautta vielä eilen kotiin. Oli tietenkin alkanut sataa ja se peittyy aika hyvin kuvista, mutta näkyy läikittyvästä hameesta. Siellä me kaksi lenssuista yskimme ja köhimme kirsikkapuissa. Apua, kaikkea sitä. Mutta ihanaa, että päästiin kuitenkin käymään! Nämä ovat niin supernättejä kukkia, ettei tilaisuutta voinut ohittaa. Kohta varmaan alkaa somessa pyöriä myös Roihuvuoren kuvia, olen itsekin siellä kerran käynyt ja onhan se upea.


paita UHANA DESIGN/ hame TFNC/ takki ONLY/ kengät ADIDAS/ korvikset MAANANTAIMALLI/ rannekoru BY PIA’S

Jotenkin tuolla kylmässä sateessa puun vieressä seistessä tuli vahvasti mieleen viime vuoden toukokuu. Olin ollut kaksi viikkoa vatsataudissa ja varma jo, ettei se ikinä lopu. Käynyt pari kertaa sairaalassa tiputuksessa ja muuta. Kun se sitten loppui, oli lähes helle, kaikki kukat kukkivat ja menimme tuonne kuvaamaan kirsikoita. Oli oli vähän heikko, mutta samalla ihan superonnellinen. Ja tiedättekö, sitä se oli eilenkin puussa heiluessa. Oli niin hyvä mieli siitä, että sain viettää vappua köörini kanssa. Jotenkin yhdessä perheenä touhuaminen on monesti vain sitä parasta, kun vielä kelpaamme tytöille seuraksi. Illalla saunassa katselin, kun tytöt puuhasivat vaahtokylvyssä hihittäen keskenään ja mietin, että he sulkeutuvat usein johonkin täysin omaan kuplaansa. Heillä on ihan oma siskosten maailma, jonne me emme mahdu ja jossa he ovat täysin erottamattomat.

Taisinpa vappuna sanoa, että tulee olemaan kova paikka ensi syksyn eskari ja sen myötä päivät erossa toisistaan. Heitä on kyllä ihanaa katsoa yhdessä (ainakin se pieni osa ajasta, kun eivät tappele, heh!).

Tällaisissa vaaleanpunaisissa lenssutunnelmissa vietettiin meidän vappua! Piti laittaa sitten asukin ihan vaaleanpunaista, kun olin matkalla kohti pinkkiä puuta. Saatteko pinkkiöverit näistä torstaihin? Niitä ehkä tarvitaankin, keli muuttui nyt hetkeksi niin jäätäväksi, iik!

Minä riennän nyt kohti Särkänniemeä, ehkä kuulette myöhemmin miksi. Toivotan jokaiselle ihastuttavaa alkanutta toukokuuta, omenankukkia odotellessa! Ai että! Mahtavaa kun se aika on taas täällä ja luonto herää henkiin. Nautitaan!

Miten oma vappusi sujui? Joko olet bongaillut kirsikoita?