Älä lakkaa elämästä tilanteesta huolimatta!

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, miten ihmiset reagoivat poikkeustilanteeseen eri tavalla samoin kuin tähän uuteen normaaliin. Epävarmuuteen, kun ei tiedä mitä ensi viikko tuo tullessaan ja hälyttääkö koronavilkku. Herkkänä ihmisenä minusta tuntui keväällä todella vaikealta, kun kaikki tekeminen piti lopettaa ja olin aika hukassa kaiken suhteen. Eniten ehkä ahdisti se, miten ihmiset alkoivat kyttäämään toisiaan. Ajattelen muutenkin vähän liikaa sitä, mitä muut ajattelevat minusta, mutta auta armias kevään ajan kun viestejä alkoi putoilla ja tuntui että kaikki meni raiteiltaan. Sai todella kieli keskellä suuta miettiä mitä kirjoittaa ja koko ajan pelotti. Kun kieli poskessa kirjoitin, mitä kaipaan ”entisestä” elämästä, sain viestin, että kamalan itsekästä kaivata jotain jumppasalia. Nyt tilanne on rauhoittunut, mutta hämmentävissä vesissä tässä mennään. Miltä tuntuu sinusta? Millä mielin viikonloppuun?

Uusi normaali syksyllä 2020

Yllättävän äkkiä maskien keittelystä on tullut arkea ja ne muistuvat mukaan lähtiessä kauppaan tai bussiin. Käsidesi löytyy niin autosta kuin jokaisesta käsilaukusta, mutta enää en putsaa puhelintani kauppareissujen jälkeen kuten keväällä tai mene kaupassa hanskat kädessä. Silti järkevästi käsiä putsaten ja maskia käyttäen. Ihmisten välttelystä on tullut niin normi, että eräänä päivänä laitoin mietteissäni kuopukselle autossa vyötä kiinni ja mietin, että apua olen ihan kiinni toisessa. Siis oikeasti kävi mielessä, kunnes äkkäsin että lapsessani kiinni. Alitajunnassa ruksuttaa joku ihmisten väistelymoodi.

Ystäviä olen nähnyt muutaman kerran 7 kk:n aikana, olemme hyvin pitkälti olleet perheen kesken. Varmaan ensimmäistä kertaa ikinä myös synttärini vietetään perheen kesken tai ei oikeastaan vietetä, lupasin esikoisellekin, että saa lähteä tänään yökylään kun halusi. Pääasia että ollaan terveitä ja arjen pienet ilot ovat suuria, kuten yökyläily! Mutta kohtuu introvertiksi tässä alkaa kääntyä, kun ensi viikoltakin peruttiin kaikki pressihommat mihin olin menossa.

Eheyttävä lokakuu 2020 – en lakkaa elämästä!

Olen lueskellut lehdistä, somesta ja muualta lukemattoman määrän tarinoita, miten ihmisillä on poikkeusaika mennyt. Toiset juoksivat enemmän kuin ikinä, toiset perustivat uuden verkkokaupan tai yrityksen, toiset puunasivat kaikki kaapit tyhjiksi ja uuteen järjestykseen. Minä itse olen niitä, joka lamaantui jotenkin. Kyllähän me ulkoilimme ja leivoimme ja maalattiin ulko-ovea ja istutettiin kukkia, mutta sain todella vähän päivissä aikaiseksi. Kun ei ollut juoksukisaa mihin tähdätä, juokseminen väheni, kotijumppiin kyllästyin hyvin äkkiä ja pää jotenkin tylsistyi. Kun olisi ollut aikaa puunata se koti. Muttei innostanut.

Syksyn myötä aikatauluja on tullut takaisin, kun ainakin vielä koulu ja päiväkoti ovat normaalisti auki, lapset käyvät harrastuksissa ja itsekin olen käynyt pari kertaa teatterissa. Lokakuussa on kyläilty yhtenä iltana ystävillä ja käyty Rukalla asti. Ihan parhautta. Jotenkin elämänilo ja -halu ovat palanneet ihan eri tavalla. Ehkä sanoin tämän jo, mutta pakko sanoa vielä uudelleen. Ei saisi lakata elämästä vaan elää varovasti asian kanssa, sillä tässä varmasti kestää vielä pitkään.

Heipat loputtomalle jumppatauolle

Tällä viikolla kyllästyin siihen jumppapelkoon, ettei voi salilla ja jumpissa käydä. Olen käynyt noin kerran tai kaksi kuussa viime ajat. Menin kahtena aamuna putkeen jumppaan ja juoksumatolle ja olin kyllä ihan totaalisen liekeissä ja onnessani. Kun on 10 vuotta käynyt samoissa jumpissa viisikin kertaa viikossa, on se niin iso osa elämää, että se tuntuu, kun se viedään pois. Jumppasalissa olen aina ollut aivan liekeissä, on se sitten bodyattack, vauvajumppa tai mikä vain. Se pelkkä haju! Liikutuin kyyneliin, kun lemppariohjaajani kommentoi eilen Instagram-kuvani alle, että oli ilo nähdä minut taas pitkästä aikaa rivissä. Oikeasti! Ilo oli kyllä molemminpuolinen.

Tällä viikolla olen siis kipittänyt maski päässä bussiin ja mennyt jumppaan, käynyt lounaalla Yli pyykkivuorten Hanna Maarian kanssa ja olemme suunnitelleet isompaa juttuja syksylle (toivottavasti toteutuu!) ja olen entistä enemmän tajunnut, miten hirveän tärkeää on se jumppayhteisö ja porukassa treenaaminen. Se on minulle tosi iso juttu. Vaikken edes puhuisi kenellekään tai tuntisi ketään, pääkoppa on kiittänyt.

Koska tilanne on jatkunut ja jatkuu pitkään, ei auta lakata elämästä vaan elää varoen. Niin paljon pienet isot asiat (onko jumpalla käyminen pieni vai iso asia, itsekästä vai ei, en tiedä?) vaikuttavat henkiseen hyvinvointiin, jolla taas kannatellaan koko perhettä. On ihmeellistä tajuta nyt puoli vuotta jälkikäteen, etten keväällä lukenut yhtään kirjaa, siivonnut yhtään kaappia, meikannut tai pukenut trikoita kummempaa. Lokakuussa kirjojakin on mennyt kolme. Kun sitä ahdistuu ja lamaantuu, mistään ei tule mitään. Ja vasta nyt ymmärtää, miten huonosti on voinut, kun pääsee ns. vähän normaaliin, entiseen tavalliseen kiinni. Ei enää itke sitä ettei pääse ulkomaille, vaan ottaa irti kaiken siitä, mitä pystyy tekemään.


toppi VILA/ farkut CUBUS/ villatakki DESIGUAL (second hand)/ korvikset PINJAPUU/ saappaat ANDIAMO/

Ja kun vauhtiin on päästy, täällä siivoiltiin eilen jääkaappi ensi kertaa vuosiin, viikonlopun listalla on kamalan varastomme siivoaminen ja yhden kirjankin lukaisin alkuviikosta kannesta kanteen…! Intoa on, kun on aikataulua ja jotain mihin tähdätä – toiset saattavat taas inspiroitua toimettomuudesta ja vapaa-ajasta. Kumpaan kastiin sinä kuulut?

Ei unohdeta elää tilanteesta huolimatta, vaikka mielessä myllertää ja ala- sekä ylämäkiä on loputtomiin! Miten itse voit, millä mielellä viikonloppuun? Oletko uskaltanut käydä harrastuksissa?

Vuosi sitten maailma oli erilainen

Voi että miten nopeasti on vuosi vierähtänyt. Veljeni ja kälyni viettävät tänään 1-vuotishääpäiväänsä. Muistatteko postaukseni häistä? Pari viikkoa myöhemmin kävin vielä paremmin kuvia läpi ja fiilistelin. Oli aivan ihanaa ja tunteet olivat hyvin pinnassa, kun perheen nuorin asteli avioon ja kombo oli sama kuin omissa häissä, sama kirkko ja juhlapaikka. Elokuun vika oli ihana ja siitä alkoi vauhdikas syyskuu, sellainen, joka tuntuu nyt aivan käsittämättömältä.

Häät ja alkava keuhkokuume

Tässä nyt on ensimmäinen juttu, mitä ei voisi tänä päivänä harrastaa. Esikoinen alkoi tulla häissä kipeäksi. Kuume nousi ja laskimme sitä särkylääkkeillä, mutta häneltä meinasi mennä vähän juhlat ohi. Onneksi pääsi ajoissa nukkumaan! Tuostahan alkoikin niin pitkä tauti, että käytimme muutaman kerran lääkärissä ja se, mitä sanottiin ekan viikon ajan vain lenssuksi, kääntyi toisella viikolla alkavaksi keuhkokuumeeksi ja saimme lääkkeet. Miettikää mikä paniikki nyt iskisi, jos joku tulisi kipeäksi isoissa juhlissa!

Häiden jälkeen suuntasin Marskiin Helsinkiin yhdeksi yöksi ja sitten parin päivän pressireissulle Pärnuhun, joka oli yksi parhaista reissuista millä olen ollut. Meitä oli vain muutama tyyppi matkassa, kaikki oli superupeasti järjestetty ja ohjelma aivan mahtavaa. Oli alpakoita, ralliajelua (apua se oli niin pelottavaa!), suppailua merellä, purjehdusta ja mahtava majoitus hierontoineen. Vannoin, että tuon perheeni Pärnuhun seuraavana kesänä, mutta toisin kävi senkin suhteen. Ota vinkkejä ylös jos suuntaat Pärnuhun, vitsi miten kivoja juttuja teimme! Kaiholla muistelen!

Vuotta myöhemmin meillä on uudenlainen maailma

Vuotta myöhemmin en hyppää vapaasti junaan, ratikkaan, laivaan ja muihin kulkuvälineisiin, joita tuolla reissulla tarvittiin. Pressireissuja ei juuri järjestetä, se yksi mihin piti huomenna mennä jääkin väliin, kun on vähän lenssua jäljellä. Tällä hetkellä sitä eniten toivoo, että jonkinlainen suhteellisen normaali arki pyörisi. Että lapsi pääsisi kouluun ja se pysyisi auki, pienempi pääsisi päikkyyn ja saisi leikkiä kavereiden kanssa. Että pääsisimme harrastamaan. Ettei kirjastoja suljettaisi, niitä niin kaipasimme keväällä. Että pääsisimme jotenkin osallistumaan lasten serkun synttäreille, ajatuksena oli pihajuhlat, mutta nekin vaativat että vieraat ja järjestäjät ovat terveenä. Viime syyskuussa olin Helsingissä, Pärnussa, Visit Jyväskylän vieraana (ihan mieletön majoitus Laukaassa oli muuten sielläkin), juoksin puolimaratonia Jyväskylässä ja… Kaikki se oli ihan normaalia ja tavallista. Nyt kaikki nuo jutut tuntuvat todella kaukaisilta!

Tämä ajatus vähän pysäytti. Miten paljon maailma on muuttunut vuodessa ja miten epävarmaksi kaikki on mennyt. Ei sitä voinut arvatakaan viime syksynä viipottaessa. Tänään vietämme kuitenkin ilolla kuopuksen vikaa vapaapäivää, otimme hänelle kokopäiväisen päiväkotisopimuksen alkaen syyskuusta, eli perjantai ja nyt tämä maanantai menee kotosalla.

Voi vehvilä miten vähän sitä on esimerkiksi nähnyt ihmisiä viimeisen puolen vuoden aikana! Ihan hurjan vähän. Miten paljon sitä arvosti, että koululainen pääsi aamulla matkaan ja tänään on koulukuvaus, korona vei keväällä eskarikuvauksen. Mutta se on linjattu, ettei luokkakuvaa oteta, vaan lapset photoshopataan yksilökuvista ryhmäkuvaan. Olisitteko uskonut, että tällainenkin kielto tulee? Pysäyttäviä juttuja, kun miettii viime syksyä ja vertaa tähän.

Joka tapauksessa, nautitaan siitä mahdollisimman normaalista arjesta jota meillä nyt on ja elokuun vikasta! Onko syyskuulle suunnitelmia? Oikein kivaa alkanutta viikkoa ja ihanaa hääpäivää veli ja käly!

Ei vieläkään normiarkea!

Olipa muuten mielenkiintoista kirjoittaa otsikko – mikä on edes normaali arki? Kaikkihan puhuvat siitä, että tämä nykyinen tilanne on niin sanotusti uusi normaali vielä pitkään. Korona elää keskuudessamme ja syksy tulla puksuttaa päälle ja sen mukana tietenkin myös perinteiset nuhat, kurkkukivut ja muut. Siinä missä ennen olisi pienessä nuhassa liikkunut vielä vapaammin (milloin on sellainen aika syksyssä, etteivät lapset niiskuta yhtään?) on nyt erilaiset säännöt. Olen katsellut somesta, että hyvin moni on joutunut jäämään jo kotiin, vaikka kouluakin on takana vasta kaksi viikkoa. Odotettavissahan tämä oli.

Päiväkodin aloitus ja arjen odotus

Olin odottanut tätä viikkoa aika pitkään – kuopuksella on neljä päikkypäivää ja minä teen hommia ensi kertaa yksin sitten maaliskuun! Olin kasannut niin hervottoman listan itselleni hommia, etten ehkä kaikkiin kykene, mutta parhaani yritän. On nimittäin vähän kasautunut tässä viime viikkoina, kun kuopus on vaatinut yksin kotona ollessaan viihdytystä. Hän on jo selkeästi kaivannut päiväkotia ja kavereita. Sinne hän lähti aamulla, uuteen päikkyyn, ensi kertaa. Hyvällä mielin oli kuulemma mennyt, minä jäin kotiin sillä… Esikoisella on nuha. Hyvin pieni, kuumeeton ja testissäkin käyty, mutta silti nuha. Eli kotoilua nyt ainakin hetki. Täysin ei päästy normiarkeen kiinni vieläkään, mutta onpa muuten aika paljon helpompaa olla kotona 7-vuotiaan kuin nelivuotiaan kanssa. Hänet uskallan jopa jättää hetkeksi yksin, täytyy nimittäin käydä hakemassa koululta kirjat ja läksyt vielä tänään.

Viikonlopun iloiset tunnelmat Jyväskylästä

Mutta vaikkei päästy normiarkeen vielä kiinni, niin voi että miten kiva viikonloppu oli! Oltiin miehen kanssa kaksin hotellissa yötä perjantaista lauantaihin hääpäiväjuhlinnan merkeissä ja Jyväskylässä oli ihanan väljää. Ravintolassa syödessä ei ollut lähelläkään muita, tuntui kuin olisimme olleet suunnilleen kaksin. Hotellissa ja aamiaisella oli väljää. Lauantaina päätimme käydä katsomassa miehelle farkkuja ja olimme suunnilleen ainoat ihmiset koko kauppakeskus Forumissa. Yritin miettiä oliko Jyväskylässä ennen näin tyhjää? Ovatko ihmiset kadonneet Kauppakeskus Seppään? Pysyvät kotona pandemian takia? Joka tapauksessa, ei tullut koko reissulla pienintäkään stressiä turvaväleistä, mikä oli todella ihanaa.

Toinen viikonlopun hirveän iloinen juttu oli, kun lapset kävivät lauantaiaamuna isomummon luona. Hän oli vihdoin saanut kuulokoneen ja kuuli huomattavasti paremmin kuin ennen ja kuulemma nauroi kippurassa lasten jutuille, kun vihdoin hyvin kuuli ne ja sai selvää. Ihanaa! Kyllä sai pitkään odottaa tuota ihmettä, jonka saamista pandemia viivytti, kun vanhukset jäivät keväällä kotiin. Äitini mukaan hän aivan kikatti lasten jutuille. Jäipä hyvä mieli!

Harju, Lyseo ja hääkirkko

Me aloitimme perjantain istumalla hetkisen Harjulla, Lyseon takana, jossa tapasimme ensi kertaa. Hääkirkosta näkyi talojen takaa huippu. Oli varmastikin kesän viimeinen lämmin ilta ja ihmettelin ääneen, missä Harjun nuorisoporukat ovat perjantai-iltana? Siellä oli mielestäni aina porukkaa ysärillä! Istuskelimme ja fiilistelimme Jyväskylää siinä hetkisen ennen siirtymistä hotelliin. Mietiskelin 15 vuoden takaista hääpäivää ja elämää Jyväskylässä – yhtäkkiä tuntuikin todella kaukaiselta siellä asuminen, vaikka jatkuvastihan me siellä käymme. Tuntui, että sinne täytyy päästä kristallihääpäivääkin viettämään. Laitoin päälleni 10 vuotta sitten ostamani mekon ja mietin, että se on ollut minulla reissussa ainakin viidessä eri maassa – ja hei, vielä valkoinen!

Näin siis lähti viikko täällä käyntiin, ekaluokkalainen on katsonut jo kaksi leffaa äidin puuhatessa töitään. Josko seuraavaksi sitten haen ne läksyt ja toivotaan, että nuha hellittää pian. Pieni niiskustushan kestää parhaimmillaan pari viikkoa, mutta Tampereen kaupunki löyhensi ohjeitaan juuri viime viikolla siitä, milloin voi palata kouluun.


mekko SEPPÄLÄ/ kengät Kreetalta/ takki VERO MODA/ korvikset UHANA DESIGN/ panta PIECES

Kuinka moni on jo joutunut ottamaan lapsen pois hoidosta tai koulusta? Oletko itse säilynyt terveenä? Tsemppiä uuteen viikkoon kaikille!