8 vuotta äitinä

Paljon onneaaa vaan paljon onneaaa vaan!” lauloimme eilen kolmiäänisesti sekä epävireisesti 8-vuotiaalle neidollemme. Sängystä heräsi tyytyväisen oloinen pikkunainen, joka sai meiltä aiemmin otettujen korvisten lisäksi lahjaksi kellon. Paras ystävä oli askarrellut rannekorun ja tuonut sen postilaatikkoon ja kummien lahjat saapuivat juuri sopivasti oikeana päivänä. Niistä paljastui muun muassa Trolls-legoja sekä korvikset, sitten vaihdetaan kun on aika vaihtaa harjoituskorvikset pois.

Syntymäpäivä sulussa ja karanteenissa

Viime syntymäpäivät ovat olleet kummia, sillä kuopus täytti 4 vuotta sinä historiallisena päivänä vuosi sitten, kun koulut menivät kiinni. Esikoisen 7-vuotissynttärit vietettiin sitten nelistään ja nyt ehdimme pitää kaverijuhlat, mutta itse synttäripäivä meni karanteenissa.

Sinällään taas se, että lapset ovat kotona ja vanhemmat etätöissä antoi mahdollisuuden rauhalliselle aamulle kouluun lähdön sijaan. Sankari halusi tehdä munakokkelia, koska on oppinut niin hienosti rikkomaan munia, paisteltiin croissantteja ja kippisteltiin vadelmalimulla.

Löysimme pulkkamäen, jossa oli vielä hyvin lunta ja pitkät laskut, eikä päiväaikaan ketään muita paikalla. Siellä me kävimme kiljumassa ja ehdimme paikalle kun lapsen elämänsä ensimmäinen teams koululta alkoi. Kuten sanottu, historiallisia syntymäpäiviä.

8-vuotias neito ja 8 vuotta äitinä

8-vuotias lapsi on todella suloisessa ja ihanassa iässä. Olemme säästyneet vielä esiteinikiukuilta ja lapsi on iloinen, auttavainen, puhelias ja haluaa olla monessa mukana. Hän innostuu yhtä lailla askartelemaan, kokkaamaan kuin pyöräilemään ja tekee koulutehtäviä mielellään. Osaa jo niin ihanan itsenäisesti pukea ja pestä hampaat ja lähteä kouluun, mutta saatttaa matkalla jäädä tutkimaan jotain maailman kauneinta kiveä ajatuksissaan pitkäksikin aikaa. On jo omat kaverit, joista on tullut koulun myötä todella tärkeitä. On omia juttuja, joita ei saa vanhemmat kuulla tai lukea. Aivan ihastuttava ikä ja minusta on ollut todella ihanaa saada olla hänen äitinsä ja seurata kasvuaan.

Eilen mäkeä laskiessamme mietin, että hyvin sitä muistaa aina millainen keli on ollut maaliskuun lopulla. Ei tarvinnut viime keväänä tähän aikaan mennä pulkkamäkeen enää! 8 vuotta äitinä on opettanut minulle ihan valtavasti asioita ja saanut katsomaan maailmaa eri tavalla. Se on tehnyt hyvää ja ilo läikähti sydämessä eilen, kun katselin hymyilevää tyttöäni. Olemme ylpeitä hänestä.

Illalla tilattiin vielä Pancho Villan hampparit/salaatti ruoaksi ja katseltiin Yksin kotona 4.  Lapsi on päättänyt katsoa ne kaikki läpi karanteenin aikana ja mikä ero alkaa olla jo nelosen kohdalla verrattuna ykköseen ja kakkoseen. Apua miten huono leffa se oli! Lämmin suositus sen sijaan tuolle halloumisalaatille, oli valtava!

Onko siellä ekaluokkalaisia muilla? Eivätkö ole ihanassa iässä? Iloista torstaita kaikille, onko ruudun takana muita karanteenilaisia tällä hetkellä?

Hämmentävä viikonloppu

Iloista maaliskuuta kaikille! Se alkaakin aika keväisissä ja aurinkoisissa merkeissä, mutta ainakin vielä Tampereella onnistui hiihto, vaikka lorina ympärillä käykin jo vauhdikkaana. Meidän neitomme aloittivat loman leikkitreffeillä naapurissa ja koska maaliskuu on ehkä yksi suurimmista synttärikuukausista, on iltapäivällä luokkakaverin pienet synttärijuhlatkin luvassa. Miten ihanaa oli herätä kikattavien lapsen leikkimiseen, kyllä he taitavat nauttia lomasta täysillä!

Viikonloppu kun ”unohdin” koronan

Eihän se oikeasti ikinä unohdu vaan jyllää takaraivossa, mutta viikonlopussa oli paljon hetkiä, kun keskityin elämään enkä murehtimaan maailman menoa ja harmillisia uutisia. Mitä kaikkea viikonloppuna tapahtuikaan?

  • Perjantaina tuli valitettava tieto, että hiihtomaraton jolle tähtäsin alkuvuoden on peruttu. Harmitti tosi paljon monestakin syystä.
  • Lähdin ihan kiukuissani perheeni kanssa laskemaan Pohjois-Himokseen, joka on yleensä tyhjempi kuin Länsi. Halusimme testata onnistuuko tuolihissi kuopukselta jo. Rinteet olivat todella tyhjät vaikka pelkäsimme ruuhkaa ja tuolihissi meni erittäin hyvin lapselta, samoin kuin punaiset rinteet tulivat helposti alas.
  • Tuolihissi sulkikin yllättäen jo kello 17, joten vaihtoehdoksi jäi ankkuri. Mietimme miten selviämme siitä, kun kuopus on niin lyhyt, ettei aikuisen kanssa laudalla meno oikein onnistu. Tytöt menivät sitten kaksin. Miten ammattimaisesti he osasivatkaan homman ja me tulimme isänsä kanssa perästä hissillä. Ihan huikeaa!
  • Yhtäkkiä alkoi kaatosade. Vettä tuli tosissaan, olimme monesti ainoat ihmiset rinteessä, mutta sehän ei haitannut mitään. Vaihdettiin autolla välillä kuivat hanskat ja nautittiin tyhjästä mäestä. Onneksi emme olleet katsoneet ennustuksia!

  • Lauantaina olimme kylässä 5 tuntia ystävillä (koronaturvallisuutta ajateltu kyllä, en avaa tätä enempää julkisesti) ja miten mahtavaa se oli! Olemme olleet viimeksi kylässä jossain muualla kuin vanhemmillani elokuussa. Emme ole nähneet lainkaan ystäviä puoleen vuoteen, joten teki ihan hullun hyvää!
  • Esikoinen on kysellyt jo eskarista alkaen korviksia ja sanoin joskus, että olisiko 8 vuotta hyvä ikä. Tuumasta toimeen yks kaks ja lauantaina haimme hänelle korvikset. Voi miten ison näköinen hänestä tuli!
  • Sunnuntaiaamuna heräsin ja juttelin kuopuksen kanssa. Näytti aivan siltä, kun häneltä puuttuisi hammas. Toden totta, niin puuttuikin! Hän kertoi, että illalla oli kivi suussa, hän sylkäisi sen ulos, piilotti tyynyn alle ja alkoi nukkua. Ja tyynyn alta löytyikin pikkuinen hammas. Hih! Emme olleet huomanneet edes heilumista ja isosiskolta lähti eka hammas melkein kaksi vuotta vanhempana, joten yllätyimme kovin. Se oli todella suuri juttu hänelle!

Ikävät koronauutiset sunnuntaille

Toki se ahdisti, kun sunnuntaina luit otsikosta, että Himoksella ja Tampereella on voinut altistua, ainoat paikat missä olen ollut. Himoksen altistus oli jo muutama päivä ennen reissuamme ja Tampereen ravintoloissa en ole käynyt, missä altistumisia on tullut. Mutta illalla ahdisti kovasti tuo otsikko. Olin jotenkin pari päivää niin iloisissa jutuissa kiinni ja hengittäminen oli helpompaa, että säikäytti. Tosin, minusta on ihan ihmeellistä että voidaan edes sanoa altistuksen olleen rinteessä. Ihmisethän ovat kaukana toisistaan ja rinteitä todella monta. Toki oloaan on hyvä tarkkailla ihan jokaisen.


paita MARIMEKKO (second hand)/ farkut LIDL/ kengät DR.MARTENS (seond hand)/ villatakki VILA/ korvikset IHAN PIHKASSA

Mutta olipa hämmentävän tavallinen ja samalla supererikoinen ja erityinen viikonloppu! Ja milloin olisi päässyt Mansessa hiihtämään +7 keleillä, olihan sekin nyt aika erityistä!

Tästä polkaistaan siis maaliskuu hyvillä mielin ja samalla pienoisessa jännityksessä tulevasta käyntiin, kuvissa on löytöni Mielan Preloved-osastolta! Ja huomaatteko, pääsen muuttumaan takaisin vaaleaksi pikku hiljaa, rautatankkaus alkaa näkymään hiuksissa. Ihan mahtavaa!

Miten oma viikonloppusi sujui? Moni varmasti lomailee tällä viikolla, miten teillä? Millaisia suunnitelmia maaliskuulle?

P.S. Kuvissa takana näkyvä Villa Lullan on juuri avattu Air bnb-majoitusta varten. Sitä pitää ihana Outi ja lämmin suositus, jos etsit majoitusta Mansesta! Maarit oli ensimmäinen vieras ja sitä testasi, täältä voi lukea.

Väsynyt pelkäämään

Voi vitsi miten kaunis oli Jyväskylän talvi viikonloppuna, kun kävin hiihtotreeneissä Laajavuoressa valmentajani Idan kanssa. Aivan mieletön määrä lunta, valkoisia puita ja kaunista talvea. Yllättävää kyllä, Jyväskylä on juurikin se paikkakunta, joka pitelee ykköspaikkaa tällä hetkellä Suomen lumimäärissä. Ja sen kyllä huomasi, kun mieheni teki lumitöitä vanhempieni pihassa viikonloppuna. Ei oikein löydy enää paikkaa mihin laittaa niitä lumia ja lisää on kuulemma tullut. Wau, onpa ollut talvi!

Yllätys oli suuri, kun luulimme, että Tampereellakin tulee lunta ja kun sunnuntaina palasimme kotiin, satoi lasiin loppumatkan vettä. Vettä, vaikka auton mittari kertoi, että ulkona on -4 astetta pakkasta. No, tiedätte ilmiön alijäähtyneestä vedestä, siitä oli sen jälkeen paljon juttua lehdissä, mutta uskomaton ilmiö se on ollut ja eteläinen Suomi on saanut eriskummallisen kuorrutteen.

Mielen aaltoliike – olen väsynyt pelkäämään, kuten moni muukin

Siitä ihanasta talven ihmemaasta siirryimme kotiin vesisateeseen ja arkeen ja jotenkin se iski taas päin kasvoja. Tämä poikkeustila. Se, että ihmisiä pitää pelätä. Se on älyttömän raskasta. Se, ettei näe ollenkaan ystäviä. En ole soittelijatyyppiä, joten sosiaaliset kontaktit ovat tasan tarkkaan perheessä ja ulkona satunnaisesti naapurien kanssa vaihdetuissa sanoissa. Se alkaa painaa vuoden jälkeen ihmisessä, joka on sosiaalinen, rakastaa höpöttää, järkätä juhlia ja kutsua ihmisiä yökylään. Olen huomannut, että nuo parit hiihtotreenit valmentajan kanssa ovat olleet mielettömiä henkireikiä – saan puhua jollekin muulle kuin perheenjäsenelle, paljon ihan niitä näitä, samalla olla ulkona ja treenata metsässä, vailla pelkoa tartunnasta. Se on äärettömän virkistävää ja jos olisi mahdollista, toivoisin, että näkisin häntä viikoittain. Ja kohta kun hiihtomaraton on ohi, emme tapaa ollenkaan!

Eilen arvoin useamman tunnin sitä, miten treenaisin. Tiet olivat liukkaita ja ladunkin kunto vähän arvoitus, joten lopulta menin juoksemaan salille juoksumatolle. Mökkiydyin sinne nurkkaan paikalleni matolle kaukana muista ja 2 minuuttia ennen tunnin täyttymistä joku tuli viereiselle matolle. Lopetin ja lähdin pois. Olen niin äärettömän väsynyt pelkäämään ihmisiä.

Ja huomasin viikonloppuna, että muutkin ovat. Olimme pari tuntia Himoksessa laskemassa ja menimme sinne heti avaamisaikaan, itse asiassa ensimmäinen tunti oli ihan hyvä, kun ei tarvinnut mennä vuokraamoon ja hissiliput ostimme netistä ennakkoon. Samalla kun kävelin kuopuksen kanssa kohti lastenmaailmaa, huomasin yhden äidin huutavan alakouluikäiselle lapselleen, että siirry, me olemme liian lähellä ihmismassaa (= vuokraamon jonoa)! Lapsi ei saanut suksea jalkaansa ja äiti huusi vähän jo hepulin omaisesti. Ehkä hiihtokeskus hiihtolomalla on väärä paikka, jos ihmiset ahdistavat, mutta ymmärrän hyvin, että halutaan tarjota lapsille edes ns. jotain normaalia ja yritetään viettää mahdollisimman normaali loma, samalla kun kaikki tuntuu kaatuvan niskaan. Itselleni tuli ihan itku silmään sitä katsoessa ja jälleen kerran miettiessä, kuinka huonosti moni voi.

Maaliskuisten synttärit, maaliskuun lomamatkat ja muut – jääkö haaveeksi?

Olen itse yrittänyt myös lasten takia elää niin normaalisti kuin tässä tilanteessa voi. Uskon, että ilman heitä olisin mökkiytynyt vielä pahemmin ja vielä enemmän lukenut uutisia ja ahdistellut. Heidän takiaan sitä lähtee joka päivä ulos, saa itsekin pulkkamäestä tai metsästä virtaa, tekee eväitä ja yrittää nauttia kaikesta, mitä voimme tehdä nyt poikkeusaikana. Mutta eilen tuli joku ihmeellinen romahduspiste, kun teimme lasten synttärikutsuja. Niin pieneen asiaan kulminoitui oma jaksamiseni tilanteessa. Juuri oli viime maaliskuu, kun peruin lasten synttäreitä ja nyt niiden järjestäminen tuntuu taas todella epävarmalta.

Päätimme siis, että mitään sukulaiskemuja ei yritetä eikä kutsuta kummeja tai mummeja, mutta molemmat saavat pitää omat juhlansa, joihin saivat kutsua 6 kaveria. Niitä päikky/luokkakavereita, joiden kanssa ovat päivittäin tekemisissä. Silti mietitytti niitä jakaessa, että petänkö lapseni taas. Uutiset huutavat Suomen loistavan punaisena tartuntatilanteessa ja rajoituksia lisätään ja kaikki on…. Epävarmaa. Sama meidän niin odottaman Rukan reissun kanssa. Olemmeko samassa tilanteessa kuin viime maaliskuussa? Tekemässä puskapissoja, ehkä perumassa reissua kokonaan, entä syntymäpäivät? Lapset ovat heikko kohtani ja ajatus heidän ns. pettämisestään tuntui liian pahalta. Katselin kuinka Lähiömutsin Hanne mietti viime viikolla, voivatko he lähteä Uudeltamaalta mummilaan hiihtolomalle ja itki, kun joulukin jo oltiin kotona. Hänellekin oli iso asia sanoa lapsille, että ei, ei taaskaan mennä kun he jäivät kotiin.

Meillä jokaisella on oma murtumispisteemme

Lueskelin aamulla tätä Maaret Kallion kolumnia ja tajusin siitäkin, miten hirveän tärkeitä nuo hiihtotreenit ovat olleet minulle. Tämän pandemian vaikutukset ovat kauaskantoisia ja jo itsessään niin hirveän pelottavia. Itkin, kun luin viime viikolla lehdestä abista, joka sanoi, että muu perhe haluaisi hiihtolomalle, mutta hän ei lähde, jotta kirjoitukset eivät mene ohi sairastumisen tai karanteenin takia. Hän sanoi haastattelussa, että ”kaikki on jo viety, elämänsä tärkeimpiä päiviä (eli kirjoituksia) en aio vaarantaa”. Kaikki on jo viety. Kuinka pahalta tuntui lukea 18-vuotiaan abin, jolla elämä on edessä sanovan niin. Miten toivottomalta meistä monesta tuntuu.

Jokaisessa kohdassa, jos itse romahtaa ja väsyy tilanteeseen pitää muistaa sanoa, että meillä on kaikki ihan hyvin. Niin kuin onkin. Mutta kyllä minä olen henkisesti välillä aika lopussa. Tunnen, niin kuin moni muukin teistä varmasti, sellaista yleistä maailmantuskaa ja pelkoa ihmisten pahoinvoinnista, että tuntuu kuin pitäisi oksentaa. Taloudelliset vaikutukset, henkiset, sosiaaliset. Olen niin tottunut pelkäämään ihmisiä. En osaa halata edes äitiäni enää, vaikka olemme nähneet ja olleet yökylässä ja hän välillä kysyy, enkö saa halia. En osaa enää halata. Sosiaalisuus on karissut kovaa vauhtia ja tilanteet, joissa kohtaat ihmisen ovat hämmentäviä välillä.

Ehkä kun vuosi tulee täyteen tätä poikkeuseloa, sekin kulminoi jotenkin asian. Niin vahvasti on vielä muistissa viime maaliskuu ja toivo siitä, ettei tämä kauaa kestä. Nyt on jäljellä vain ahdistus ja hämmennys ja tietty olo siitä, että sitä vanhaa normaalia ei enää ole. Millainen on uusi normaali, aika näyttää ja täytyy elää päivä kerrallaan parhaansa mukaan. Tulevaisuudensuunnitelmat ovat monella jäissä.

Tuntuu välillä, että elämä on sellaista tiettyä kulissien ylläpitoa lasten kanssa, kun heitä ei halua huolestuttaa yhtään enempää kuin on pakko. Heissä on oma murtumispisteeni ja koin hirveän ahdistuksen synttärikutsujen myötä. Illalla rasvasin jälleen itkevän lapsen käsiä, kun kirvelee niin kovin rasva rikkipestyissä käsissä. Salilta tuli myöhään illalla mies, joka totesi, ettei mene enää kuin seiskalta aamulla, liikaa ihmisiä. Kaikkia ahdisti omalla tavallaan.

Halasin ja pyysin, että koita jaksaa, kevätkin helpottaa kun ei pakkanen pure käsiä.


islantilaisneule Maaritin neuloma/ pipo PAJUKNITS neuloma/ farkut BY PIA’S/ kengät Prahasta/ muumilapaset äidin kaapista lainassa

Millaisia fiiliksiä itselläsi tänään?