Harvinainen sisustuspostaus: Kotini lempikohdat

Minä teen todella vähän sisustuspostauksia. Siihen on monta syytä. Meillä on liikaa tavaraa ja kauniiden asioiden esiin kaivaminen vaatii… No, vähän vaivaa. Olen sisustajana sellainen, että isken jotain paikoilleen ja siinä pysyy 10 vuotta. Saatan vaihtaa maljakon tai joskus maton, muttei meillä vaihdu verhot tai sohvan värit. Haaveilen kyllä kovasti esimerkiksi uudesta sohvasta, sitten näen alastoman räkänenun hyppivän siinä trampoliinitemppuja ja totean, että joskus sitten.

Meillä on myös leluja joka nurkassa ja pientä kaaosta koko ajan. Tasaisin väliajoin hermoan, siivoan kyllä ahkeraan mutta tiedättekö, imurointia, pölyjen pyyhintää ja sen sellaista. En asettele tavaroita tiukasti paikalleen, kun eivät ne siellä kuitenkaan pysy, enkä koske tyttöjen valtakuntaan juurikaan. Antaa heidän rellestää siellä, kun keittiön yritän pitää leluvapaana alueena. Joka huoneessa ei voi käydä nipottamassa. Koti on kuitenkin elämää eikä kuvia varten.

Minulta ei koskaan pyydetä sisustuspostauksia, johtuukohan se siitä, että en niitä kauheasti tee vai siitä, että olette huomanneet minun olevan surkea sisustaja? Hah! No oli miten oli, halusin nyt kuitenkin kotona paikkoja tuijotellessani kuvata teille muutaman kotini lempparipaikan. Ja kertoa miksi ne ovat lemppareita. Miksi ne ovat niitä asioita, jotka tekevät kodista meidän näköisen. Järjestys on ihan random, ei ole tärkein ekana tai niin pois päin!

1.Lasten vauvavuodet kehyksissä lipaston päällä. Lipaston, johon aikoinani itse vaihdoin nupit (siis todella hurja tuunaus, mutta oikeasti minulle jo oli!). Hortensia, jonka naapuri leikkasi pari vuotta sitten ja käski laittaa maljakkoon ja antaa kuivahtaa siihen. Epäilin tätä asiaa, mutta toimi! Olen siis miettinyt kukan kohdalla, että ihanaa kun on naapurissa lämminsydämisiä ihmisiä, enkä raaski ikinä heittää sitä pois. Samalla katselen hymyillen vauvavuosikuvia ja olen iloinen, että olen ne jaksanut tehdä ja tytötkin tykkäävät niitä jo katsella.

2. Makuuhuone ja pari pikku asiaa siellä. Makuuhuone ahdisti minua pitkään unettomuuden ja muiden valvomisten myötä. Halusin mennä vaikka autoon, mihin vain missä saisi nukuttua. Olen raahaillut peittoani ja tyynyäni eri sohville ja nukkunut ties missä. Nyt meillä on menty edelleen iltataisteluin, mutta paremmin yöunin kun nukahtamiset on vaan saatu hoidettua. Lisäksi mies hommasi Chromecastin, eli HDMI-palikan telkkariin, jolla esimerkiksi Cmore näkyy kännykästä telkkarissa. Minusta on ihan superluksusta katsoa jakso sarjaa makkarissa, jos lapset on saatu ajoissa nukkumaan. Cmoresta ei tule katsottua kuin jakso, kun enempää Aallonmurtajaa ei ole tarjolla, uusi jakso tulee aina torstaisin! Makkarista on jälleen tullut sellainen rauhoittumisen paikka, jonne menen mielelläni ja jopa nukun illasta aamuun. Tämä on oikeasti ihan hurjan iso juttu!

3. Teenurkkani. Siinähän on oikeasti se teenkeitin, kovaa purputtava Tefalin keitin, jonka meinasin ottaa kuvan mutten ottanut. On niin pinttynyt että hävetti! Ja teepussejakin on paljon enemmän. Siitä nurkasta alkaa lähes joka ikinen aamuni, tutulla ja turvallisella teen purputuksella, joka käynnistää aamut. Olen hirveästi tykännyt tuosta toissakesänä uusitusta tapetistakin! Minun turvanurkkaukseni, teenurkkani. Purp purp.

4. Valokuvat. Meillä on ihan liikaa valokuvia esillä. Ja lisää tulee kuvauksista koko ajan. Ja sitten taas, mikä on liikaa? Omapahan on kotimme. Hymyilen joka kerta portaissa takaisin lasten kuville ja katselen hääkuviamme. Mietin raskausajan kuvia katsoessani niitä häviävän lyhyitä hetkiä ja matkakuvat muistuttavat yleensä ihanista asioista. Tytötkin tykkäävät hirveästi valokuvista ja itselleni kuvat ovat olleet aina lapsuudenmuistojen perusta. Koen ne tärkeiksi erityisesti lasten kannalta!

5. Lasten maailma ja vaaleanpunaisuus. Sitten on se tyttöjen valtakunta, jossa äitikin on saanut toteuttaa Disney-hulluuttaan ja rakkauttaan pinkkiin. Hellyttävästi asetellut unikaverit ja pääasiassa sikin sokin olevat lelut. Seinille laitetut piirrustukset ja heidän oma järjestyksensä, jonka annan olla. Silti eivät ymmärrä, etten pysty vastaamaan, kun tulevat inttämään missä on Bellen kenkä tai Arielin tissiliivit. Miten niin et tiedä? Kuvien ottamisen jälkeen vaihdoin sängyt päikseen, totesin että ehkä on fiksumpaa laittaa 35cm siskoaan lyhyempi kuopus vinokaton alle, kuin kuunnella sitä ”ai” ääntä toisen lyödessä päätään. Olivat hämillään muutoksesta!

6. Thaimaa. Alakerrassamme on pala Thaimaata, joka ei sydämistämme lähde ikinä. Koen tärkeäksi, että olemme asuneet yhdessä niin Englannissa kuin Thaimaassa ja yhdessä hankkineet palat noista ajoista muistuttamaan kotiin. Ostimme juuri ennen Suomeen paluuta tuon taulun galleriasta tai siis tuon valokuvan, joka on ihan numeroitu ja kehystimme sen sitten Suomessa. Rakastan tuota maisemaa ja noita värejä. Meri. <3

7. Pala vanhaa. Yleensäkin rakastan kodissa kuin kodissa sitä, että siellä on jotain vanhaa. Tykkään maalaisromanttisista vanhoista kodeista, entisöidyistä kyläkouluista, väreistä ja rönsyilystä – en uudesta, modernista ja kiiltävästä. Siksi tuo pala vanhaa tiiliseinää on jotenkin rakas, se on maalattu valkoiseksi alkuperäisen värin päälle. Siihen nostin aikanaan talosta irrotetun vanhan ikkunapokan ja liimasin siihen muutamia valokuvia. Tytöt tykkäävät niitäkin katsella usein ja heistä on tosi outoa, että isällä on silmälasit kuvissa. Niin on oikeasti itsestänikin jo nyt, mieshän leikkasi silmänsä viisi vuotta sitten, kun hermostui taaperon rillin vääntelyyn. Niin siihen tottuu, että on lasiton, enkä muista hänenkään sanoneen mitään negatiivista leikkauksesta tai siitä, ettei tarvitse säätää lasien kanssa!

Sellaisia asioita meidän kodistamme nousi esiin, kun haahusi kamera kädessä ja mietiskeli tärkeimpiä kohtia. Millainen sisustaja itse olet, uutta vai vanhaa, värejä vai ei? Ihmisillä on niin valtavasti upeita koteja, niitä on kyllä ihanaa katsella mm. monista erilaisista ohjelmista.

Mitä pidit sisustushommista, jatketaanko joskus tällä linjalla vai jätetäänkö taitavimmille?

*kuvan 1 maljakko saatu/Hemtex, makuuhuoneen lakanat saatu/ Tokmanni Kotikulta

Räjäytä lika hauskalla tavalla!


*Kaupallinen yhteistyö Kärcherin ja Suomen blogimedian kanssa

Siivous. Onko se niin, että sitä joko rakastaa tai vihaa? Kumpaan kastiin itse kuulut? Minä olen niitä, joka höyryää pintoja puhtaaksi ja tavaraa pois tasoilta ja kaappeihin. Niihin kaappeihin ei sitten kannatakaan kurkata, mutta rakastan sitä, kun kotiin saapuessa ei ole ensimmäisenä vastassa duplokasaa, hiekkaa tai tahroja lattiassa. Pölyjen pyyhkiminen ei ole lempihommiani, mutta ai että miten ihanaa on tarkastella lopputulosta! Rakastan siis tiettyjä osia siivouksessa ja niin paljon rakastan lopputulosta, että minussa asuu pieni himosiivoaja.

Tiedätte, että jos kodin haluaa pitää jossain määrin siistinä kahden leikki-ikäisen taloudessa, se vaatii joka päivä jotain pientä puunausta. Leluja saa kerätä ja hiekkaa imuroida. Meillä kuuluukin viikkosiivoukseen ehdottomasti vessojen pesu sekä imurointi ja olen puhunut miehelle varmaan vuoden, että pitäisi pestä lattiat useammin. En siis tee sitä juuri koskaan, jotenkin se vesiämpärin ja mopin kanniskelu tökkii, varsinkin kun asumme useammassa kerroksessa. Imurointikaan ei ole minun juttuni, menetän hermoni portaissa kun johto ei riitä tarpeeksi pitkälle ja pitää juosta edes takaisin kiskomassa töpseliä eri paikkaan. Valkoiset maalatut portaat ovat vähän armottomat pienten lasten taloudessa, useimmiten ratkaisen asian niin, että konttaan ne rätin kanssa läpi. Ei kovin ergonomista, mutta kun ei jaksa sitä ämpärikään raahata.

Kun minulle tarjottiin tilaisuutta testata Kärcherin FC 5 Premium-lattiapesuria, olin enemmän kuin innoissani ajatuksesta. Saisin pestä vihdoinkin lattiat seisoen, ilman että kantaisin sitä likavesiämpäriä mukanani (kammoan aina ajatusta, että kaadan sen portaissa ja tuplasiivoan). Kärcher on perheellemme tuttu merkki, sillä meiltä löytyy niin merkin ikkunapesuri kuin painepesuri, joka on miehellä ahkerassa käytössä pihalla. Laatu on ollut näissä koneissa kohdillaan, joten lähdimme innolla testaamaan myös uutta laitetta. FC 5 Premium-pesuria käytetään vähän kuin imuria lattialla työntäen. Se pesee lattian ja samalla imee ylimääräisen veden, eli lattia ei jää märäksi pesun jälkeen. Parasta on ehkä se, että laitteessa on erikseen puhdasvesi- sekä likavesisäiliö. Ei tarvitse arpoa milloin täytyy vaihtaa likainen moppivesi! Puhdas vesi ja mahdollinen pesuaine tulevat laitteesta mikrokuituteloihin, jotka pyörivät vimmalla lattiaa puhdistaen ja imuriosa hurisee perässä. Tuote sopii kaikille koville pinnoille, niin parketille, laminaatille, laatalle kuin muovimatollekin. Mikrokuituosat saa pestyä puhtaaksi pesukoneessa 60 asteessa.

Laite on helppo ottaa käyttöön – sen kuin laittaa kahvan kiinni, täyttää säiliön vedellä sekä halutessaan pesuaineella ja nappaa johdon seinään. Sitten painetaan laite päälle. Suunnilleen kiljaisin ensimmäisellä käytöllä, sillä laitte lähtikin huristamaan niin vauhdilla eteenpäin. Vaikka se on suurehko laite, ei sitä tarvitse painaa ja hinkata kuten moppia ja koska se kulkee kuin itsekseen, sen käyttö olikin yllättävän kevyttä. Päässä on nivelvarsi, joten telat kääntyvät reunoja vasten helposti. Kehotan painamaan sen pois päältä ennen kuin laittaa töpselin uudestaan seinään. Minä vain kiskaisin johdon irti, siirryin alakertaan ja tökkäsin johdon seinään. Taas kiljahdus, kun pesuri lähti viipottamaan itsestään! Blondin täytyy aina oppia kantapään kautta, mutta mies sai hyvät naurut.

Lattiapesurilla huristelu aiheutti meillä innostusta (kurkatkaahan Instastoriesit tänään @optimismiakatja) ja tytöt kannustivat villisti lattioita pesevää äitiään. Itse ajattelin, että laitteen olisi pitänyt olla meillä jo aikoja sitten, sillä tiedätte mikä määrä lattioille päätyy ruokaa, räkää, pissavahinkoja ja ties mitä mahdollista pienten lasten kanssa. Kuopus on oppinut kesällä kuivaksi ja vahinkoja tietysti välillä käy. Luulen, että lattioissamme on jo parin vuoden erinäisen töhnäkerrostumat, vaikka vannon mopanneeni joskus… Talvella?

Erityisesti ilahduin portaissa, sillä ne puhdistuivat silmin nähden ja johto on laitteessa pitkä, pääsin siis helposti pesemään portaat ilman, että pistoketta täytyi käydä välillä repimässä. Sen sijaan ajattelin, ettei pesuri ole ihan paras vinyylikorkkilattiallemme – siinä on niin paljon pinnassa struktuuria, että sileät pinnat olisivat ehkä paras pinta laitteelle. Tuntui, että alakerran kaakelipintaa olikin helpompi saada kiiltämään, kun se on sileä. Tosin nähdessäni lopputuloksen vinyylikorkkilattiasta totesin, että taisi sieltäkin jotain irrota. Hurja minkä väristä vesi oli! Sitä sitten kammoksuttiin koko perheen kera. Niin, siinä liassa olemme kävelleet koko ajan, kyllä sitä vain kertyy pintoihin. Ehken voi kaikesta muksujakaan ”syyttää”, kyllä elämisestä likaa lähtee. Vähän sama fiilis, kun olemme pesseet sohvan pesurilla joskus, se veden väri on hämmentävä!

Väittäisin, että tällä laitteella lattioiden putsaus on jopa kivaa. Ja itse jään vähän koukkuun tällaiseen veden värin tuijotteluun, tavoite ehkä olisi saada välillä vähän vähemmän mustaa vettä? Lapsiperhekodin siisteyden eteen saa välillä tehdä töitä ja välillä täytyy itse kunkin muistaa, että koti on elämistä, ei pelkkää siisteyttä varten. Varsinkin nyt kura-aikaan koti säilyy putipuhtaana ehkä tunnin, mutta kerran viikossa likojen räjäyttäminen tällä laitteella on oikeasti hauskaa! Kärcherin lattiapesuria myydään elektroniikka- sekä rautakaupoissa.

Oletko siivousihmisiä? Tehdäänkö teillä viikkosiivous yhtenä päivänä vai vähän jotain joka päivä?

Tamperelaisuuden ytimessä

Tänä kesänä on tapahtunut jotain erikoista. Olen ensimmäistä kertaa tuntenut itseni tamperelaiseksi. Otetaan kuitenkin huomioon, että muutin tänne vuonna 2001 ja lapseni ovat syntyneet täällä. Olenkohan vähän hitaasti lämpenevää sorttia? Tänä kesänä on ensimmäistä kertaa tuntunut siltä, etten tosiaan ole palaamassa Jyväskylään tai Helsinkiin, vaan ehkä jäämmekin Tampereelle.

Olemme käyneet heinäkuussa neljässä yleisessä saunassa Tampereella. Niitähän on lähes 40, saunapääkaupungissa kun ollaan, mutta miksi mennä yleiseen saunaan, kun kotonakin on sauna? Tänä kesänä niitä on kokeiltu neljä. Se saunominen, vanhojen saunojen henki, niiden saunajyyrien kanssa juttelu ja järveen juokseminen – siinä kyllä kiteytyy tamperelaisuuden ydin.

Muistan, kun paikallinen ystävä ehdotti vuonna 2005, että kävisimme toriaamiaisella. Siis millä? Tori on Jyväskylässä aika hiljainen paikka, eikä mieleenikään tulisi suunnata sinne aamuteelle. Kuinka ollakaan, ei ole kesää ilman toriaamiaista Tammelantorilla tai lounasta Laukontorilla. Ei ole kesää ilman Särkänniemeä ja nyt ei varmaan voi enää olla kesää ilman näkymää Ratinan katolta ja Näsinneulaa horisontissa. Ei ole talvea ilman lämmintä teetä ja Pyynikin munkkia. Tytöt vaativat välillä mustamakkaransa. Littaa meillä ei edelleenkään leiki kukaan, mutta rotwallin reunalla istuskellaan ja morotetaan jo monettako vuotta.

Eilen löysin yhden meille uuden, mutta hyvinkin perinteikkään konditorian, konditoria Marin. Olen siitä kuullut, mutten ole paikalle vaivautunut, kun en kaipaa munkkeja tai pullia. Eilen kokeilimme paikan ja hämmästyin, miten hurja määrä paikassa on täytettyjä patonkeja ja ne patongit ovat hurjan hyviä. Lohisoppaakin oli tarjolla, joka tarjoillaan ”leivästä”. Huikean ihana paikka. Ja olin siellä EKAA KERTAA.

Istahdin oikein tuumimaan, miksi sitä urautuu niin omille urilleen. Pispalassa asuessa en käynyt kertaakaan Rajaportin saunassa, kävin siellä vasta kun olimme muuttaneet pois. Pulterissa hei sentään söin! Olin muualla töissä ja illat kuluivat tiiviisti koira- ja jumppakombossa. Viikonloput oltiin usein poissa. Olin täällä kääntymässä, opiskelemassa, hetkellisesti käymässä, ennen kuin lähtisin ulkomaille tai palaisin Jyväskylään. Häätkin palasimme pitämään Keski-Suomeen. En nähnyt, että perustaisimme ikinä perhettä tähän kaupunkiin. Tampere tuli puskista ja yllätti.

Nyt kun olen ollut kotona, on keskustassa ollut kerho määrittänyt reittejämme hyvinkin pitkälti. Kesällä kerhoa ei ole ollut, mutta silloin on sitten nokka suunnattu muihin kaupunkeihin tai ulkomaille. Tämä kesä oli varmasti eka aikoihin, kun mies oli pääsääntöisesti töissä, me kolmistaan kotona vailla aikatauluja tai harrastuksia. Mitä sitten löysin? Kaukajärven lenkin, jota olen juossutkin sitten ympäri koko kesän, siellä metsässä on niin ihanaa juosta. Konditorian, jonne on pakko mennä uusiksi.

Niin. Ja se aikatauluton kotona olo on tutustuttanut ihan uudella tavalla naapureiden lapsiin. Moni on ollut kotona ja kiersin eilen korttelia tunnin jutellen eri naapureiden kanssa. Lapsilla on ollut leikkikavereita. Juuri lasten takia sitä on alkanut itsekin tamperelaistua viime aikoina. Perhekerhosta tuttuja kasvoja näkee niin lenkkipolulla, leikkipuistossa kuin ruokakaupassa. Lasten harrastusten myötä on löytynyt elämään uusia kasvoja. Pikku Kakkosen puistossa en ole tainnut olla ikinä niin, etten olisi tuttuihin törmännyt.


t-paita VILA/ hattu ESPRIT/ kimono LIDL by HEIDI KLUM/ läpsyt TOMMY HILFIGER/ arskat H&M/ korvikset POOLA KATARYNA/ hame (en muista, ostin 12 vuotta sitten vaihto-opiskellessa Englannissa. 12 vuotta!)

Vaikka vihaan Tampereen keskustaa, Keskustori on aina ollut synkeä ja tunnelien ja ratikan repimä keskusta on kaamea, olen alkanut nähdä metsää puilta. Löytänyt sitä tamperelaisuutta jostain ihan muualta kuin Stockan kulmalta. Siellä se tamperelaisuus asuu Kaukajärven soutustadionilla, perinteikkäässä Viikinsaaressa, Rauhaniemen saunajyyrien saunahattujen alla. Se elää tarinoissa, tavoissa ja paikoissa ennen tunneleita ja ratikoita, piileskelee Pyynikin tornin alla ja Pispalan rinteissä, huhuilee ja piilottelee hiljaa Nekalassa ja odottaa, että löydät sen.

17 vuotta kirjani ovat olleet Tampereella, vaikka olen useamman vuoden ulkomailla välissä ollut. Silti ”koti” on ollut täällä 17 vuoden ajan ja tamperelaisuus odottanut löytäjäänsä. Moro, mä alan löytää sut Tampere.

Tuletko kylään, näytän sinullekin mistä Tampereen löytää?

P.S. Kuvat ovat tietenkin Turusta, olen kerran osallistunut ei-turkulaisen osakunnan bileisiin. Kiilaavat Turkua kerran vuodessa syvemmälle mereen. Mutta minusta Turkukin on kiva kaupunki (saako tässä postauksessa sanoa niin?).