Vielä kerran keväthangille – parhaat vinkit ja fiilikset

Etelässä ollaan jo lähes kesäkeleissä, mutta Rukalla lasketaan näillä näkymin aina 9.5. asti. Joten kurvataan vielä kerran pohjoiseen, jossa vietimme viime viikolla yhden parhaista lomistani ikinä. Olen iloinen, että pääsimme sinne myös viikolla 5, mutta voi kuinka lapset viihtyivät nyt, kun ei tarvinnut palella! Aurinko mollotti pilvettömältä taivaalta koko viikon, asteita oli parhaimmillaan +10 ja rinteet olivat superkunnossa.

Pähkäilimme helmikuussa, onko viikolla 16 vielä rinteet kunnossa ja riittääkö lumi. Kyllä se todellakin riittää ja rinteet olivat näin huhtikuussa aivan upeat. Toki ne kinostavat ja homma on välillä vähän surffailua, mutta minusta sata kertaa parempi juttu kuin järkyttävä pakkanen tai jäinen rinne. Jos siis vain voit, mene vielä keväthangille, vielä ehtii!

Pähkäsimme myös viikon 5 ryntäilyn jälkeen, että keskittyisimme tällä lomalla kahteen juttuun, hiihtoon ja rinteeseen. En juuri päässyt käymään rinteissä itse viimeksi, joten Ruka jäi täysin valloittamatta. Ajattelin, ettei minusta edes olisi niin hurjiin rinteisiin, mutta vielä mitä – rinteitä piisaa ihan kaikentasoisille ja laskiessani yli kilometrin mittaista rinnettä ja siirtyessäni rinteestä toiseen muistin taas, miksi rakastuin aikanani lumilautailuun. Se on vaan niin parasta noilla loputtoman pitkillä rinteillä!

Kuten kerroin, saimme Holiday Clubin respasta saapuessamme kuponkeja, joilla hissiliput sai arkena puoleen hintaan. Se ratkaisi pelin – neljän päivän hissilippu puoleen hintaan maksoi vähemmän kuin kaksi kolmen tunnin lippua. Otimme siis vanhemmille ja esikoiselle neljän päivän liput ja näin pääsisimme rajoituksetta laskemaan, ajelemaan gondolilla ja puuhaamaan Family Parkissa.

Me ehdimme neljän päivän aikana valloittaa rinteitä aika monipuolisesti ja monentasoisen ja ikäisen laskijan näkökulmasta. Mies ja esikoinen vetivät lähes kaikki rinteet läpi mustia lukuun ottamatta, kuopus pääsi mukana pariin isoon ja oli pääasiassa lasten mäessä ja minä tulin miehen kanssa kaksin pääasiassa pitkiä sinisiä sekä muutamia punaisia. Kuopuksen kanssa lautailimme Family Parkissa, miehen kanssa vaihtelimme puolta Vuosselista Rukakylän puolelle ja koko perheen voimin grillasimme keskellä rinnettä vaahtokarkkeja. Mikä viikko!

Mitkä olivat siis meidän suosikkejamme, minkä takia rakastuimme Rukan rinteisiin? Tässäpä muutamia juttuja. Jos et ehdi käyttää vinkkejä hyväksi nyt keväällä, ensi talvena pitävät sitten taas kutinsa!

Family Park. Mattohisseillä oli helppo viedä kolmevuotiasta ylös ja rinteet tarpeeksi loivat kipittää hänen vierellään alas. Kun väsähdys tuli, oli Ski Bistro vessoineen lähellä samoin kuin grillikota, jossa saattoi grillata makkaraa. Ylhäällä Family Parkissa on tubing-rata, joka oli meidän kuopuksen mielestä ihan ykkönen. Siinä menimme junassa neljällä renkaalla nelistään, taisin olla se, joka kiljui eniten. Parkista löytyi myös keinu ja liukumäki.

Parkin vierestä lähtee gondolihissi, tämän talven uutuus. Pelkkä ylilento maksaa 10 euroa ja matkalla voi pysähtyä ylös, vaikkei olisikaan laskija. Aiemmin siellä oli jääpolku, nytkin kannattaa hypätä ylhäällä ulos ja ihastella maisemia. Huhtikuun ajan aseman vieressä on Hanki pop up-baari, jossa oli ihanaa kuunnella reggaeta ja fiilistellä hetki. Teimme mm. niin, että minä jäin ylhäällä pois ja laskin toiselle puolelle Rukakylään, josta tulimme nelistään ylös. Mies kuvasi menoani ylhäältä gondolista. Välillä vain menimme gondolilla kuopuksen kanssa, sillä hänestä se oli ihan yliveto juttu. Ja maisemat ovat huikeat sieltä! Ehdoton koko perheen juttu!

Family Parkin toisella puolella on sompahissi, jossa oli viikon ystävällisin hissimies. Harmittaa, etten muista nimeä, kun aina katsoin rinnasta nimen mikä siinä lukee. Vaikka hisseissä on itsepalvelu, kyllä joka asemalla saa aina apua! Laskimme tuossa rinteessä nelistään, kun ajattelimme, että sompahissi on kaikille helppo ja rinne vähän kompromissi, siinä pärjäämme kaikki. No, tämä johti siihen, että mies laski suksilla kuopus jalkojen välissä ja he menivät hyppyreihin, minä hiihtelin lautoineni jossain välimaastossa ja esikoinen suuttui lällyrinteestä. Hän laski mitään meille puhumatta yksin ylös ja alas. Kyllä hymyilytti. Puhe jatkui kun pääsi taas tuolihissiin. Mutta noin periaatteessa koko perheen kiva rinne numero 21, sininen Bistron rinne. Ja se hissimies, kiitos avusta ja terkkuja!

Kaksi kertaa palkkasimme mökille MLL:n lastenhoitajan ja laskimme muutaman tunnin miehen kanssa kaksin. Silloin oli helppo mennä ankkurihissiin tai tuolihissiin ja kierrellä missä vain. Gondoli oli kiva hissi lasten kanssa, siellä oma suoritukseni esikoisen kanssa ankkurissa oli aika… Öh. Joten kun menimme porukalla, valitsimme gondolin ja sompahissit. Miehen kanssa siirryimme Mastorinteisiin, jotka ovat punaisia, mutta pehmeytensä vuoksi aika helppoja punaisia sanoisin. Rinteestä 33 löysimme nopeusmittauksen, josta mies viuhahti vauhdilla 63km tunnissa. Itse en viitsinyt edes yrittää, omat nopeuteni olivat… No vähän pienemmät. NMastorinteet olivat kivan hiljaisia ja niistä voi laskea myös sompahissiin, jonne suuntasimme sitten lapsen kanssa, eli Välihissiin ja Välirinteeseen numero 31.

Mastorinteiden takaa löytyy Ruka Peak, pieni hotelli, jossa on ihastuttava ravintola. Se oli viikon 5 pakkasilla kuin satumaailma ja mies kävi esikoisen kanssa silloin siellä kaakaolla ihastellen tykkylumisia puita. Nyt terassilla sai suorastaan hikoilla ja nauttia kuin kesäkeleillä. Tarjolla on muun muassa lounasta ja illallista. Ehdoton paikka käydä, laskien tai autolla ja pyörälläkin pääsee ylös. Ruka Peakiin ihastui viime kerralla myös lapsi niin, että halusi viimeisenä päivänä ehdottomasti sinne kaakaolle. Kun odottelimme miestä ja esikoista kuopuksen kanssa, sain yks kaks kännykkään valokuvia helikopterista. Silmät pyöreinä tuijotin, että mitä nyt en ymmärrä. He olivat saaneet kaksi yhden hinnalla tarjouksen, kun kopteri oli pysähtynyt Ruka Peakin viereen ja katselleet Rukaa yläilmoista sen sijaan, että laskivat alas luoksemme. Mikä käänne! Mutta varmasti aika ainutlaatuinen elämys!

Rukakylän puolella kannattaa myös käydä pitämässä breikki ja syömässä. Sieltä löytyy muun muassa burgerbattlessa sijoittuneen Jari Rahkolan R U OK-ravintola, jossa oli älyttömän hyvät hampparit. Samoin Villisian raclette oli kokeilemisen arvoinen juttu ja Villisian lasten leikkipaikka ihan vertaansa vailla. Viikolla 5 nautimme lounaat ravintola Kuksassa ja tykkäsimme siitäkin! Mökille nappasimme mukaan Hanko sushit, eli kaikkea löytyy.

Sitten on se esikoisen lemppari, eli rinne numero 26, Rudolfin seikkailureitti. Rinteen varrella voi tavata niin poroja kuin huskyja, laskea mökin läpi ja istahtaa nuotiopaikalle grillaamaan. Sinne pääsee monella eri hissillä ja yhteen mäkeen vierähtää aika tovi pysähdyksillä! On muuten ihan mahtavaa, että heti aamusta kaikki nuotiopaikat ovat kunnossa ja niihin on sytytetty valmiiksi tuli, myös makkaratikkuja löytyy. Mahtava palvelu! Miten mahtavalta maistuu paahdettu vaahtokarkki keksin välissä!

Paikan kapasiteetti on kyllä mieletön ja se vetää hurjat määrät väkeä, eli huhtikuun aurinkokelit kannattaa sesonkia pelkäämättä käyttää hyväkseen! Me nautimme täysillä ja monesti kertyi 9 tunnin rinnepäiviä. Niin ja ne hiihtokilometrit. Niitä kertyi 13 viikon aikana. Taisin vähän innostua vuosien jälkeen pohjoisen rinteistä ja lautailuista.

Kiitos Ruka ihan mielettömästä viikosta, jota haikeana mietimme! Kenen muun suosikki? Mistä tykkäät eniten?

Älä missaa pohjoisen lomallasi tätä!

Me aloitimme jo viikolla 5 lomamme ajamalla Lammintuvalle. En suoraan sanottuna muista miksi, mutta asteita oli -27 ja ulkona oleilu rajallista. Joten menimme tuvalle laskemaan muutamat mäet, kurkkaamaan pieniä huskynpentuja ja juomaan kaakaota sisälle lämpimään. Totesimme äkkiä, että paikka oli äärettömän lapsiystävällinen ja pulkkamäki yksi parhaita!

Jotenkin sitten päädyimme aloittamaan huhtikuunkin loman ajamalla autolla Lammintuvalle, sillä siitä olisi helppo lähteä lasten kanssa hiihtämään. Paikka oli niin sama ja samalla niin eri kuin tykkylumen ja kovan pakkasen aikaan! Ihmisiä tuli ja meni suksilla, ihmisiä istui terassilla ja ne huskyn pennut, apua! Tiedän kuinka äkkiä koirat kasvavat, mutta siinä katselin hämmentyneenä, että kylläpä venyvät kolmessa kuukaudessa, olin jo unohtanut oman koiranpentuaikani.

Kun saavuimme paikalle, valtasi minut heti tietynlainen yhteisöllinen olo. Paikassa kaikki juttelevat kaikille, aurinko paistoi, asteet olivat selkeästi plussalla ja minutkin valtasi välittömästi onni. Mikä keli, mikä fiilis! Esikoinen lähti isänsä kanssa hiihtämään vähän vauhdikkaammin ja minä jäin kuopuksen kanssa hiihtohommiin. Emme montaa sataa metriä ehtineet hiihtää, kun meitä oli jo useampi haastatellut lapsen iästä ja kehunut hiihtotaitoja. Ihmiset tervehtivät ja hymyilivät, aurinko paistoi ja ladut olivat ihanat. Mikä fiilis!  Kuopukseni kertoi auliisti ikänäs ja sanoi poroja samalla lampaiksi, kun ei ole sarvia. Kaikki oli jotenkin niin iloista ja hymyilytti.

Lammintuvallehan pääsee hiihtäen vaikka Rukalta, autolla pihaan asti tai moottorikelkalla. Paikasta löytyy kaikkea pulkkamäestä napakelkkoihin, huskyihin, poroihin ja ihanaan kahvilaan, josta saa kuulemma maankuulut muurikkaletut. Luin tämän jälkikäteen, mutta hei onneksi maistoimme niitä! Aloitimme lounasaikaan homman siitä, että muu perhe söi porokeittoa ja perunarieskaa, joka oli paikan päällä leivottu. Kysyin, voiko sitä ostaa mukaan. Se oli parasta ikinä maistamaani rieskaa. Ihan mieletöntä. Voi enkö voisi saada sitä mukaan! Älä missaa tätä rieskaa! Ja minulle tehtiin ystävällisesti kananmunasämpylä pyynnöstä, kun ei muuta lihatonta vaihtoehtoa löytynyt. Jälkkäriksi otimme kaksi muurikkalettua porukallemme. Ne olivat valtavia, paistettiin tilauksesta, niihin sai päälle iiiison läjän kermavaahtoa, hilloa ja marjoa, jotka olivat todella monipuolisia ja toki hillakin joukossa. Mums!

Maailman parhaat rieskat ja letut, loputtomasti puuhaa lapsille, ihan mielettömän ystävällinen henkilökunta ja miljöö, jossa tuntuu siltä, että olisi keskellä ei mitään. Ajattelin tätä jo kolmenkymmenen asteen pakkasessa, mutta nyt olen siitä vakuuttunut – jos suuntaat Rukalle tai Kuusamoon, älä missaa Lammintupaa. Käy tekemässä oma villi suorituksesi pulkkamäessä ja maista ehdottomasti rieskaa ja lettua. Niin ja hei, lapsetkin saavat ajaa moottorikelkalla Lammintuvalla, sekin on jäänyt täysin kokeilematta, kun pulkkamäki, napakelkka ja hiihto ovat olleet jo niin mahtavia juttuja.

Ja hei, se kummalliselta näyttävä pulkan ja liukurin yhdistelmä on ihan maailman paras laskuväline, kokeile!

Kenellä on kokemuksia Lammintuvasta? Millaisia, jaa juttusi! 

Reen kyydissä pala aidointa Kuusamoa

*Kaupallinen yhteistyö Palosaaren Poro- ja kalastustilan kanssa

Suunnatessamme ensi kertaa Kuusamoon mietin, että rinteiden, latujen, pulkkamäkien ja muiden perusjuttujen lisäksi meidän on ihan pakko nähdä poroja. Toki niitä näkee aitauksessa vaikka Rukan lastenrinteessä, mutta toivoin pääseväni poroajelulle. Jotenkin koin, että siinä olisi palanen aitoa Kuusamoa, siinä ajelussa. Kuinka oikeassa ja väärässä olinkaan!

Puolivälissä lomaamme suuntasimmekin Palosaaren Poro- ja Kalastustilalle, jonne oli matkaa 8 kilometriä majoituksestamme Kuusamon tropiikista. Pääsimme heti suuntaamaan kohti ajelua ja olo oli sama kuin huskyajeluissa: eikä, siis pitää ajaa itse? Siitä huolimatta, että olen kahdesti ollut Vuokatissa huskyajelulla odotin taas jotenkin höhlänä, että meillä olisi kuski. Ei ollut huskyissa eikä poron kanssa. Kuuntelimme siis tilan isännän Mikan ohjeita siitä, miten poroa tulisi ohjata sen katsellessa esimerkiksi liikaa toiseen suuntaan ja sitten yks kaks jo mentiinkin! Lapset olivat sen verran pieniä, että poikkeuksellisesti mahduimme koko perhe yhteen rekeen. Olemme reessä kaikki neljä, vaikkei muksuista näy kuvassa kun nenännipukat! Vetoporomme Iso-Poika nimeltään oli nimensä veroinen. Sen tajusi vasta kun näki muita poroja, kuinka valtava hän oli. Viuh vain ja lensimme lumisen metsän halki. Poro tunsi reitin ja meidän tehtäväksemme jäi oikeastaan vaan nauttia kyydistä. Sen verran höttölunta oli satanut ja satoi ajelulla maahan, että aika pian saimme kasvoillemme pienen kuorrutuksen, varsinkin ensimmäisenä istunut esikoinen.

Liian pian ajelu oli ohi, sillä olisin nauttinut vaikka kuinka upean kauniista ja lumisesta metsästä autenttisessa kyydissä. Ajattelin, että tässä oli se ”aidoin” pala Kuusamoa ja kokemuksen paras osa meni liian äkkiä, mutta väärässä olin. Seuraavaksi nimittäin pääsimme syöttämään jäkälää poroille ja samalla Mika kertoi hyvin paljon tietoa heidän tilastaan ja poroista. Tytöt olivat innoissaan ruokinnasta siinä missä äitikin, vaikka porothan ovat hurjan isoja kaksivuotiaan vinkkelistä. Sykkyyn pitikin välillä päästä. Jälkikäteen kysyttynä kivointa oli se porojen syöttäminen heistä!

Sitten siirryimme sisälle Kammille ja siellä oli mielestäni yksi loman parhaita hetkiä. Oli aivan ihanaa istua hämärässä tulen poksahdellessa ja lämmittäessä. Tytöt hotkivat poromakkaransa, saimme juoda kuksista niin teetä, kahvia kuin mehuakin ja syödä kampanisuja, jotka valmistuvat tilan mummun käsissä. Kuulemma mummun tyttärentytär jo opettelee taitoa tehdä parhaat kampanisut. Mika totesi kertoessaan meille asioita, että täytyy vähän hakea sanoja suomeksi, sillä hän kertoo poronhoidosta lähes aina englanniksi. Vain noin 10 prosenttia tilan vieraista on suomalaisia. Täh? Hämmästyin tosissani. Minulle oli ihan ykkösjuttuja päästä tutustumaan porotilaan kun noin kaukana pohjoisessa kerran olin. Kuulemma osansa tekee myös varaustilanne – sen verran täyttä on, ettei varausta sesonkiaikaan voi lomaviikon aikana tehdä, vaan minäkin olin aika viime tipassa, kun otin yhteyttä pari kuukautta etukäteen. Muistakaa siis varata ajoissa reissu!

Palosaaren porotila on perustettu vuonna 1920 Jalmari Palosaaren toimesta ja silloin hän on rakennuttanut pihassa olevan hirsimökin, jossa mekin pääsimme vierailemaan. Siellä myydään nykyään muun muassa käsitöitä, porontaljoja ja muita matkamuistoja. Vuonna 1963 Jalmarin poika Reino otti porotilan hoitaakseen ja nyt tilaa pyörittää Reinon tytär Satu yhdessä miehensä Mikan kanssa. Hekin kertoivat asuneensa tuossa iäkkäässä hirsimökissä aikoinaan. Saimme poroajelusta poronajokortit, jotka olivat Reinon allekirjoittamat, vaikkei hän muuten enää tilaa pyöritäkään. Myös seuraava sukupolvi oli jo töissä tilalla ja opettelemassa kampanisuhommaa – todellakin perinteikäs sukupolvelta toiselle siirtyvä ammatti!

Me kuulimme niin paljon asiaa poroista tuon aamupäivän aikana, että vaikka toistelin juttuja ja kerroin niitä omille vanhemmille myöhemmin, osa pääsi unohtumaan. Saimme kokeilla miltä painaa 9,5 kiloa painavat sarvet. Saimme vastauksen muun muassa kysymykseen, jäävätkö porot sarvistaan jumiin tapellessaan. Entä jääkö poroja paljon auton alle? Kuulimme, että kun vasoja aletaan merkitä, saatetaan yössä merkitä jopa 600 vasaa. Opin myös, että Kuusamossa saa olla 10 000 poroa ja porotiloista elantonsa saa noin 80 perhettä. En oikeasti tiennyt kyllä yhtään mitään poronhoidosta, sen tajusin aika pian!

Vaikka oli ihanaa lentää läpi lumisen maiseman poron vetämässä reessä, ei kampanisu ja kuksasta juotu tee aitoine kertomuksineen jäänyt yhtään kakkoseksi, päinvastoin. Sillä ei ole merkitystä mihin reissaat, oletko ulkomailla vai kotimaassa, mutta jos vietät aikaa kuuntelemalla paikallisten asukkaiden kertomuksia, olet todennäköisesti kotiinpalatessasi paljon rikkaampi. Lapset eivät olisi jaksaneet ihan joka käännettä poronhoidosta kuunnella, itse olisin voinut istua loputtomiin Mikan ja Satun vieraana. Oli ihanaa, ettei sesonkiaikaan ja kiiren keskellä meidän vierailussa ollut yhtään kiireen tuntua tai kelloa vilkuiltu. Oli mielenkiintoista kuulla niin poronhoitajan arkipäivästä kuin tilan historiasta. Olen varma, että reissu jäi koko nelikolle mieleen eri tavoin.

Onko tämä tila tai poronhoito itsellesi tuttua? Vieläkö on hiihtoloma pohjoisessa edessä?